Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.10

Talousarvioaloite TAA 160/2019 vp 
Joonas Könttä kesk 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä kevyen liikenteen väylän rakentamiseen välillä Puuppola—Kirri (200 000 euroa)

Eduskunnalle

Puuppola—Kirri kevyen liikenteen hankkeen välittömässä läheisyydessä Palokka—Puuppolassa asuu noin 15 000 ihmistä. Tällä hetkellä kyseisen väylän rakentamiseksi on myönnetty rahoitusta, mutta hankkeen varmistumiseksi kevyen liikenteen väylään tulee myöntää lisärahoitusta, että suunnitelman mukainen rahoitus turvataan. Kevyen liikenteen väylään panostaminen edistäisi alueen liikenneturvallisuutta ja mahdollistaisi sujuvan liikkumisen kävellen tai pyöräillen.  

Alueen kasvu on tulevaisuudessakin voimakasta ja erityisesti lasten liikenneturvallisuus paranisi hankkeen avulla. 

Hanke luo puitteita myös kävelyn ja pyöräilyn edistämiselle, joka edistää yhteistä tavoitetta liikenteen päästöjen vähentämisestä ja parantaa kansanterveyttä. Hallitusohjelmassa on linjattu, että kävelyn ja pyöräilyn matkasuoritetta tulee kasvattaa selvästi. Työmatka- ja matkapyöräilyn lisäksi myös pyöräilyharrastajat käyttävät kevyen liikenteen väyliä. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 200 000 euroa momentille 31.10.20 kevyen liikenteen väylän rakentamiseen välillä Puuppola—Kirri.  
Helsingissä 18.10.2019 
Joonas Könttä kesk