Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.28

Talousarvioaloite TAA 17/2017 vp 
Li Andersson vas ym. 
 
Talousarvioaloite ammatillisen koulutuksen oppimateriaalien maksuttomuuteen siirtymisestä

Eduskunnalle

Ensi vuonna julkaistavan Nuorisobarometrin ennakkotietojen mukaan heikko taloudellinen tilanne on merkittävä tekijä kokonaan koulutuksen ulkopuolelle jääneiden tilanteessa. Jopa joka neljäs toisen asteen koulutuksen keskeyttäneistä sanoo, että rahapula on vaikuttanut opintojen keskeyttämiseen. Eniten rahapulasta kärsivät ammatillisen koulutuksen valinneet. Ammatillisissa oppilaitoksissa koulutuksen keskeyttäminen on muutenkin yleisintä ja rahanpuute on vaikuttanut keskeyttämiseen ainakin jonkin verran lähes joka kolmannen opiskelijan kohdalla.  

Ammatillisen koulutuksen oppimateriaalien hinta opiskelijalle vaihtelee aloittain. Suuri ongelma on, että meillä ei ole kattavasti tietoa siitä, kuinka paljon ammatillinen koulutus opiskelijalle eri aloilla maksaa. Tämä aiheuttaa monille opiskelijoille vaikeuksia, kun hinta selviää vasta opintojen edetessä. Ammatillisessa koulutuksessa on arkipäivää, että opiskelijat joutuvat karsimaan opiskeluvaihtoehtojaan tai viivyttämään valmistumistaan taloudellisin perustein. Ei voi olla oikein, että opiskelija joutuu valitsemaan alansa hinnan perusteella. Jos opiskelijat eivät saa opiskella alaa, jota oikeasti haluavat, myös keskeyttämisluvut pysyvät korkeina.  

Koulutus ja sen puute periytyvät Suomessa. Peräti 15 prosenttia suomalaisista ei ole suorittanut toisen asteen tutkintoa 25 ikävuoteen mennessä. Osuus on suuri etenkin pientuloisten perheiden lapsilla, mikä kertoo taloudellisesta epätasa-arvosta. Myös Suomen perustuslaki ja YK:n lapsen oikeuksien sopimus edellyttävät, että peruskoulun jälkeinen koulutus on yhdenvertaisesti kaikkien saatavilla. Toisen asteen koulutuksen mahdollistaminen aidosti kaikille on yksi tehokkaimmista keinoista ehkäistä nuorten syrjäytymistä.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää luvun 29.20 perusteluihin maininnan, että käynnistetään selvitys ammatillisen koulutuksen oppimateriaalien maksuttomuuteen siirtymisestä. 
Helsingissä 29.9.2017 
Li Andersson vas 
Silvia Modig vas 
Paavo Arhinmäki vas 
Annika Lapintie vas 
Hanna Sarkkinen vas 
Anna Kontula vas 
Matti Semi vas 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
Kari Uotila vas 
Katja Hänninen vas 
Jari Myllykoski vas 
Markus Mustajärvi vas