Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.11

Talousarvioaloite TAA 191/2019 vp 
Sari Multala kok ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä e-kirjaston toimintamallin pilotointiin (2 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Laadukas kirjastolaitos on tärkeä osa sivistystyötä ja olennainen tekijä lukutaidon vahvistamisessa. Kirjastoilla on myös avainrooli siinä, miten esimerkiksi monissa pienissä kunnissa on taidetta ja kulttuuria saatavilla. Kirjastolaitoksella on keskeinen tehtävä sivistyksellisten oikeuksien toteuttamisessa. 

Suomessa on turvattava vahva kirjastoverkko koko maahan ja hyödynnettävä digitalisaation mukanaan tuomia mahdollisuuksia myös kirjastopalveluissa nykyistä enemmän. Digitalisaation avulla voidaan tuoda aineistoja entistä tehokkaammin jokaisen saataville.  

E-kirjasto mahdollistaa koko maan kattavan kirjastokokeilun, jossa aineistoja voi lainata ajasta ja paikasta riippumatta. E-kirjaston kautta on mahdollista lainata sekä teksti- että äänikirjoja. Lainausmahdollisuuden ulottaminen koko maahan olisi merkittävä edistysaskel suomalaisen kirjastolaitoksen kehittämisessä.  

Ensi vuonna on käynnistettävä kokeiluhanke, jolla e-kirjaston toimintamalli voidaan pilotoida ja pitkällä tähtäimellä tehdä pysyväksi. Jokaisella on oltava tasapuolinen pääsy e-kirjoihin kotipaikkakunnasta riippumatta. Toimintamallin etuna voidaan nähdä myös väestön digitaitojen edistäminen  

Yleisten kirjastojen toiminta on tällä hetkellä kuntalähtöistä. Valtakunnallisen e-kirjaston luominen edellyttää myös valtion panostusta, jotta toimintamallin luominen ei jää yksittäisten kuntien vastuulle ja jokaisella kunnalla on tasapuoliset mahdollisuudet liittyä mukaan.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 2 000 000 euroa momentille 29.80.50 e-kirjaston toimintamallin pilottihankkeelle. 
Helsingissä 18.10.2019 
Sari Multala kok 
Paula Risikko kok 
Mari-Leena Talvitie kok 
Sari Sarkomaa kok 
Saara-Sofia Sirén kok 
Sanni Grahn-Laasonen kok 
Sofia Vikman kok