Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.40

Talousarvioaloite TAA 195/2018 vp 
Olli Immonen ps 
 
Talousarvioaloite yhdenvertaisuusvaltuutetun toimintamenoihin ehdotetun määrärahan vähentämisestä (-1 500 000 euroa)

Eduskunnalle

Vähemmistövaltuutetun virka muutettiin yhdenvertaisuusvaltuutetuksi vuoden 2015 alusta lähtien, ja saman vuoden budjetissa kyseisen viran toimintamenoihin osoitettiin määrärahaa 1 328 000 euroa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu jatkaa vähemmistövaltuutetun toimia. 

Tosiasiallisesti tällaiseen valvontatyöhön ei kuitenkaan tarvita omaa, miljoonaluokan budjetilla toimivaa valtuutettua ja lautakuntaa. Vähemmistövaltuutetun palveluiden kysyntä on ollut vähäistä, ja sen toiminnassa on keinotekoisesti pyritty etsimään syrjintään liittyviä epäkohtia suomalaisesta yhteiskunnasta. Monen juristin toimesta suoritetun etsintätyön tuloksena näitä ongelmia varmasti välillä myös löytyy. Lisäksi yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminta saattaa myös olla omiaan tulehduttamaan etnisten ryhmien välisiä suhteita.  

Ulkomaalaisten ja etnisten vähemmistöjen asettaminen eri asemaan ei ole perusteltua Suomessa, eikä yhdenvertaisuusvaltuutetun toimintamenojen kattamiseen siten tarvita lähes kahden miljoonan euron vuosittaista rahoitusta.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta vähentää 1 500 000 euroa momentilta 25.01.03 yhdenvertaisuusvaltuutetulle ehdotetusta määrärahasta. 
Helsingissä 28.9.2018 
Olli Immonen ps