Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.04

Talousarvioaloite TAA 201/2019 vp 
Kai Mykkänen kok 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Helsinki—Turku nopean ratayhteyden edistämiseen (20 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Espoon kaupunkiradan jatkaminen Leppävaarasta Kauklahteen kahdella lisäraiteella on välttämätön säännöllisen ja häiriöistä vapaan liikennöinnin mahdollistamiseksi. Kaupunkiradan kehittäminen vähentää merkittävästi liikennöinnin häiriöherkkyyttä sekä varmistaa kauko- ja lähijunaliikenteen yhteensopivuuden. Hankkeen ratasuunnitelma on valmis, ja toteutus voidaan aloittaa välittömästi valtion rahoituspäätöksen jälkeen. Hankkeen nopea eteneminen edistää nopean ratayhteyden rakentamisen edellytyksiä Helsingin ja Turun välille. 

Väyläviraston arvion mukaan Espoon kaupunkiradan kustannusennuste vuoden 2019 tasossa välille Leppävaara—Kauklahti on 275 miljoonaa euroa. Valtion rahoitusosuus esimerkiksi Kehärata-hankkeessa oli noin kaksi kolmasosaa kustannuksista, ja vastaavaa rahoitusosuutta voidaan pitää perusteltuna myös tässä hankkeessa. Näin ollen talousarvioaloitteessa esitetään valtiolle yhteensä korkeintaan 200 miljoonan euron valtuutta Espoon kaupunkiradan toteutukseen. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 20 000 000 euroa momentille 31.10.77 Espoon kaupunkiradan rakentamiseen ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että hankkeesta saa aiheutua valtiolle menoja yhteensä enintään 200 000 000 euroa.  
Helsingissä 18.10.2019 
Kai Mykkänen kok