Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.41

Talousarvioaloite TAA 209/2020 vp 
Juha Mäenpää ps ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä kantatien 63 kunnostamisen suunnittelun käynnistämiseksi välillä Kaustinen—Toholampi (500 000 euroa)

Eduskunnalle

Etelä-Suomen liikenneyhteyksien kehittyminen Pirkanmaan länsipuolella sekä suorimman pohjoiseen johtavan liikenneyhteyden mukanaan tuomat taloudelliset säästöt ovat lisänneet raskasta liikennettä merkittävästi etelä-pohjoissuunnassa kantatiellä 63. Liikenneväli lyhentää kuljettua matkaa Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen, minkä vuoksi liikennemäärät ovat merkittävästi kasvaneet vuosittain kyseisellä tieosuudella. 

Kantatien 63 kunnostamisen tarve on keskeinen Etelä-Pohjanmaan—Keski-Pohjanmaan—Pohjois-Pohjanmaan henkilö- ja tavaraliikenteen sujuvuuden ja alueen kansalaisten turvallisuuden lisäämiseksi. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 500 000 euroa momentille 31.10.20 kantatien 63 kunnostamisen suunnitteluun Kaustisen ja Toholammin välillä. 
Helsingissä 16.10.2020 
Juha Mäenpää ps 
Kim Berg sd 
Pasi Kivisaari kesk 
Antti Kurvinen kesk 
Jukka Mäkynen ps 
Matias Mäkynen sd 
Anders Norrback 
Mikko Ollikainen 
Mauri Peltokangas ps 
Paula Risikko kok 
Janne Sankelo kok 
Mikko Savola kesk 
Joakim Strand 
Peter Östman kd