Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.41

Talousarvioaloite TAA 213/2018 vp 
Heli Järvinen vihr ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä saimaannorpan suojeluun (100 000 euroa)

Eduskunnalle

Saimaannorpan suojelutyön rahoitus katkeaa vuodeksi, mikä vaikeuttaa erittäin uhanalaisen lajin suojelun jatkamista. Valtaosa suojelutyön toimintarahoituksesta, noin 75 prosenttia, on tullut EU:lta. Hankerahoitus päättyy tämän vuoden lopussa, ja seuraavan kerran EU-rahoitusta voi hakea vasta vuodelle 2020. Tilapäistä rahoitusta tarvitaan vuodelle 2019, jotta keväällä voidaan jatkaa apukinosten rakentamista ja pesänlaskentaa. Rahoituksen turvin jatketaan myös norppa-alueiden kalastuksen valvontaa sekä hankitaan uusi kelirikkoalus särkyneen aluksen tilalle.  

Norppakantaa on saatu kasvamaan sukupuuton partaalta määrätietoisella ja suunnitelmallisella työllä. Laji määritellään nykyään erittäin uhanalaiseksi, kun aiemmin saimaannorpat kuuluivat äärimmäisen uhanalaisiin lajeihin. Vaikka kanta on vahvistunut, silti vain neljäsosa norpista selviää 5-vuotiaiksi eli sukukypsiksi. Saimaannorppia on arviolta noin 370—380 yksilöä. Saimaannorppatyön tulokset ovat kansainvälisestikin tunnettuja. Rahoituksen turvaaminen vuodelle 2019 on tärkeää, jotta hyvin alkanutta suojelutyötä pystytään jatkamaan ja kehittämään.  

Tämä aloite kuuluu Vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 100 000 euroa momentille 35.10.52 saimaannorpan suojeluun. 
Helsingissä 28.9.2018 
Heli Järvinen vihr 
Satu Hassi vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Antero Vartia vihr 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Jani Toivola vihr 
Ozan Yanar vihr 
Hanna Halmeenpää vihr 
Krista Mikkonen vihr 
Ville Niinistö vihr 
Emma Kari vihr 
Olli-Poika Parviainen vihr 
Pekka Haavisto vihr