Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.20

Talousarvioaloite TAA 218/2016 vp 
Jari Leppä kesk ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Mikkelin sotahistoriakeskuksen perustamiseen (600 000 euroa)

Eduskunnalle

Puolustusvoimien päämaja sijaitsi Mikkelissä kaikkien Suomen itsenäisyyden ajan sotien aikana. Mikkelissä on ollut sotilashallinnollinen keskuspaikka 1700-luvun lopulta lähtien, ja Maavoimien esikunta sijaitsee kaupungissa edelleen. 

Sota on koskettanut pian 100 vuotta täyttävän Suomen kansaa syvästi: maan itsenäistymistä seurasi sisällissota, ja vuosina 1939—1944 käytiin talvi- ja jatkosodat. Viimeisen kerran suomalaiset tarttuivat aseisiin oman valtionsa maaperällä Lapin sodassa 1944—1945. 

Vaikka ajallinen etäisyys sotaan on kasvanut, on se yhä erottamaton osa kansakunnan kollektiivista muistia ja kulttuuriperintöä. Etäisyys on myös avannut tilaa uudenlaiselle sotahistorian tutkimukselle. Mikkelissä toimivat Päämajamuseo, Viestikeskus Lokki, Jalkaväkimuseo ja monet matkailukohteet, joissa päämajan osastoja sijaitsi, luovat edellytykset toiminnan laajentamiselle. 

Sotahistoriakeskus (työnimi) laajentaa näkökulmaa toisen maailmansodan kokemisen historiaan; se kertoo Suomesta ja suomalaisista sodassa, osana eurooppalaista kriisiaikaa. Kehittyvään mediateknologiaan perustuva keskus on moniääninen ja vuorovaikutteinen, elämyksellinen käyntikohde, joka toimii sekä fyysisenä keskuksena että verkossa. Toisen maailmansodan päätöksenteon autenttisilla paikoilla kävijä saa kuvan niistä poliittisista, henkisistä, taloudellisista ja kulttuurisista olosuhteista, joissa suomalaiset toimivat sodan aikana. Vastaavaa toista tietokeskusta/museota ei Suomessa ole. 

Keskus toimii myös oppimisympäristönä ja tuottaa opetussuunnitelmiin  pohjautuvia oppimateriaaleja. Palveluihin kuuluu memoriaali — yksityisten henkilöiden sota-aikaan liittyvien aineistojen sähköinen arkisto ja palvelu. Keskus toimii tiiviissä yhteistyössä eri verkostojen kanssa ja erityisesti kulttuuriperintöön liittyvien digitaalisten aineistojen käytettävyyden, lisäämisen ja palvelujen edistäjänä ja kehittäjänä. 

Hankkeen tavoitteena on saada itsenäisyyden juhlavuonna 2017 päätös sotahistoriakeskuksen perustamisesta. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 600 000 euroa momentille 29.80.31 sotahistoriakeskuksen perustamiseen ja toimintaan itsenäisyyden juhlavuonna 2017. 
Helsingissä 30.9.2016 
Jari Leppä kesk 
Lenita Toivakka kok