Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.41

Talousarvioaloite TAA 226/2020 vp 
Juha Mäenpää ps ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä kantatien 63 parantamiseen välillä Evijärvi—Kaustinen (10 500 000 euroa)

Eduskunnalle

Kantatie 63 Kauhavan ja Ylivieskan välillä on parannettu kantatietä vastaavalle tasolle lukuun ottamatta osuutta Evijärvi—Kaustinen, jolla turvallisuus on edelleen puutteellinen. Kantatien 63 merkitys maakuntien ja valtakunnan osien välisessä liikenteessä on lisääntynyt tien parantumisen myötä. Erityisesti elinkeinoelämän logistiset kuljetukset käyttävät reittiä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta Etelä-Pohjanmaalle ja sieltä edelleen länsirannikon satamiin suuntautuvassa liikenteessä. Tieosuuden liikennemäärä vaihtelee välillä 1 700—2 500 ajoneuvoa vuorokaudessa (KVL 2017), josta raskaiden ajoneuvojen määrä (260—450 ajoneuvoa/vrk) on merkittävä. Tieosuutta koskevassa aluevaraussuunnitelmassa (v. 2000) esitetty vuoden 2020 ennusteliikenne saavutettiin jo vuonna 2005. 

Tien tekniset puutteet ja liikennemäärien kasvaminen ovat heikentäneet turvallisuutta ja raskaan liikenteen täsmällisyyttä. Tieyhteyttä tulisi kehittää muun muassa tietä leventämällä ja tien rakennetta parantamalla sekä tiukimpia kaarteita oikaisemalla, jolloin myös tien kantavuus paranee. Myös tielinjausta tulisi muuttaa, jotta vältetään kylien läpikulkuliikenne. Yhteysvälin pohjoisosan eli välin Ina—Kaustinen suunnittelu on käynnistämättä ja se tulisikin käynnistää välittömästi. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 10 500 000 euroa momentille 31.10.77 kantatien 63 parantamiseen välillä Evijärvi—Kaustinen. 
Helsingissä 16.10.2020 
Juha Mäenpää ps 
Kim Berg sd 
Pasi Kivisaari kesk 
Antti Kurvinen kesk 
Jukka Mäkynen ps 
Matias Mäkynen sd 
Anders Norrback 
Mikko Ollikainen 
Mauri Peltokangas ps 
Paula Risikko kok 
Janne Sankelo kok 
Mikko Savola kesk 
Joakim Strand 
Peter Östman kd