Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.04

Talousarvioaloite TAA 269/2019 vp 
Sami Savio ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä yrittäjyyspainotteisen lukio-opetuksen kehittämiseen ja siihen liittyvien kokeiluhankkeiden menoihin (1 500 000 euroa)

Eduskunnalle

Tulevaisuudessa yhä useammat työpaikat löytyvät kokonaan uusilta aloilta. Myös työn tekemisen tavat eroavat nykyisestä varsin paljon. Nuoret eivät toimi kaikilta osin vanhempiensa tavoin, vaan haluavat rakentaa tulevaisuutensa itse. Tutkimusten mukaan monet tulevat työllistämään itsensä yrittäjinä aloilla, joilla yritystoiminta on nykyään vähäistä. Muutokseen tarvitaan tietoja ja taitoja, joita muun muassa lukiokoulutus voi nuorille antaa. Yrittäjyyteen valmentavat toimintatavat tukevat nuorten kykyä asettaa tavoitteita ja johtaa toimintaa niiden saavuttamiseksi. Innovaatiokyky ja riskienhallinta ovat taitoja, jotka ovat äärimmäisen tärkeitä muuttuvassa työelämässä. Suomi tarvitsee entistä enemmän myös akateemisia yrittäjiä. 

Opettajan roolin muutos opettajasta kohti valmentajaa tukisi koko lukio-opetuksen muutosta, johon esimerkiksi digitalisaatio rohkaisee. Näin on erityisesti yrittäjiksi tähtäävien oppilaiden kohdalla. Yrittäjyyskoulutus on aloitettava viimeistään lukiossa, jotta yrittäjyys nähtäisiin yhä useammin houkuttelevana osana omaa työllistymistä. Yrittäjyys osana lukio-opintoja vahvistaisi polkua yrittäjyysopintoihin tai yrittäjämäisiin opintoihin korkea-asteelle. Tämä olisi samalla kustannustehokas tapa tukea koko kansantalouden tulevaa kehitystä. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 1 500 000 euroa momentille 29.10.20 yrittäjyyspainotteisen lukio-opetuksen kehittämiseen ja siihen liittyviin kokeiluhankkeisiin lukeutuviin menoihin. 
Helsingissä 18.10.2019 
Sami Savio ps