Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.04

Talousarvioaloite TAA 272/2019 vp 
Sami Savio ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä kevyen liikenteen väylän suunnitteluun ja rakentamiseen Ylöjärvellä Vastamäentien ja Saksitien välille (800 000 euroa)

Eduskunnalle

Takamaa on kasvava asuinalue Ylöjärven keskustan tuntumassa sekä merkittävä virkistys- ja lähiliikuntakohde. Viljakkalantien raskas liikenne hankaloittaa kuitenkin jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikkumista alueella. Vastamäentien ja Saksitien välisellä matkalla ei ole kevyen liikenteen väylää, vaikka alueella liikkuu päivittäin runsaasti koululaisia. Tieosuuden varrella asuvista koululaisista monet kuljetetaan taksilla Takamaan koululle Viljakkalantien vaarallisuuden takia. Koulumatkojen turvallisuuden kannalta kevyen liikenteen väylän rakentaminen mainitulle välille olisi ensisijaisen tärkeää. 

Viljakkalantien varteen on rakennettu kevyen liikenteen väylää Kauraslammelta Vastamäentien varteen asti sekä Saksimäentien risteyksestä edelleen Takamaan koulun editse. Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Vastamäentien ja Saksitien välille tekisi kevyen liikenteen väylästä yhtenäisen ja mahdollistaisi koululaisten itsenäisen ja turvallisen liikkumisen alueella. 

Noin 3,8 km pitkän kevyen liikenteen väylän rakentaminen Vastamäentien ja Saksitien välille parantaisi muutoinkin yleistä liikenneturvallisuutta ja yleistä asuinviihtyvyyttä. Kevyen liikenteen väylän jatkaminen on ollut alueen asukkaiden pitkäaikainen toive. 

Takamaa on myös suosittu ulkoilukohde. Paljon käytetty ulkoilureitti päättyy kuitenkin vilkasliikenteisen Viljakkalantien kapealle pientareelle. Käytännössä tämä tekee ulkoilureitistä lapsiperheiden kannalta hyvin ongelmallisen. Kevyen liikenteen väylän jatkaminen Vastamäentien ja Saksitien välillä kokoaisi alueen ulkoilureitit yhteen ja tekisi ne kaupunkilaisten näkökulmasta huomattavasti nykyistä turvallisemmiksi ja houkuttelevammiksi. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 800 000 euroa momentille 31.10.20 kevyen liikenteen väylän suunnitteluun ja rakentamiseen Ylöjärvelle Vastamäentien ja Saksitien välille. 
Helsingissä 18.10.2019 
Sami Savio ps