Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.35

Talousarvioaloite TAA 296/2018 vp 
Leena Meri ps ym. 
 
Talousarvioaloite varsinaiseen kehitysyhteistyöhön ehdotetun määrärahan vähentämisestä (-300 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Kehitysapu nykymuodossaan ei ratkaise, vaan pidentää kurjuutta. Tämän on todennut muun muassa kehitysavun parissa työskennellyt ulkoasianneuvos Matti Kääriäinen. 

Perussuomalainen vaihtoehto perustuu vapaaehtoisuuteen. Jokainen kansalainen voi halutessaan veroilmoituksen kautta lahjoittaa kehitysapuun, ja lahjoitus menisi suoraan ruohonjuurityöhön esimerkiksi koulutukseen sekä tyttöjen ja naisten oikeuksien parantamiseen kehitysmaissa. Lisäksi perussuomalaiset jättäisivät varoja kriisiapuun esimerkiksi luonnonkatastrofin sattuessa. Suorat budjettituet sekä suurten ja tehottomien järjestöjen kautta kiertävät tuet tulee lopettaa. 

Globaali kehitysapu on todettu jopa haitalliseksi. Passiivisen rahanjaon sijasta kehitysavun tarkoituksena tulee olla, että autettavia autetaan auttamaan tulevaisuudessa itse itseään. Voidaan helposti todeta, että maailmansodan jälkeen maksetut miljardit eivät juuri ole kehittäneet mitään, vaan lisänneet muun muassa korruptiota ja eriarvoisuutta kehitysmaissa. 

Perussuomalaisten mallissa veronmaksaja voi veroilmoituksessaan ilmoittaa vapaaehtoisen summan kehitysapuun. Tämä ei kuitenkaan riitä. Suomen tulee irtautua haitallisista kehitysapukohteista ja keskittyä vain ruohonjuuritason työhön, kuten opetuksen järjestämiseen sekä naisten ja tyttöjen oikeuksien parantamiseen. Budjettituet ja vastaavat pitää lopettaa välittömästi, samoin kuin tehottomien globaalien järjestöjen kassojen paisuttaminen. 

Kehitysavun edellytyksenä tulee ottaa käyttöön riittävä tulosvastuu, jossa avun vastaanottajien tulee esittää suunnitelma esimerkiksi tyttöjen ja naisten oikeuksien toteutumisesta tai toimista väestönkasvun hillitsemiseksi, sekä raportoida säännöllisesti toimenpiteiden toteutumisesta ja tehokkuudesta. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää 300 000 000 euroa momentilta 24.30.66 varsinaiseen kehitysyhteistyöhön ehdotetusta määrärahasta. 
Helsingissä 28.9.2018 
Leena Meri ps 
Juho Eerola ps 
Ritva Elomaa ps 
Teuvo Hakkarainen ps 
Laura Huhtasaari ps 
Olli Immonen ps 
Arja Juvonen ps 
Toimi Kankaanniemi ps 
Rami Lehto ps 
Jani Mäkelä ps 
Mika Niikko ps 
Tom Packalén ps 
Mika Raatikainen ps 
Jari Ronkainen ps 
Sami Savio ps 
Ville Tavio ps 
Ville Vähämäki ps