Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.35

Talousarvioaloite TAA 316/2018 vp 
Leena Meri ps ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä ammatilliseen koulutukseen (40 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Ammatillisesta koulutuksesta on leikattu viime vuosina rankalla kädellä. Varsinaiset leikkaukset olivat viime vuonna 190 miljoonan euron suuruiset, mikä on käytännössä tarkoittanut opetuksen vähentämistä, kun opettajien määrästä on karsittu 1 600. Koska laki ei säätele lähiopetuksen määrää ammattikouluissa, oppilaille voidaan tarjota itsenäisesti suoritettavia verkkokursseja tai muuta itsenäistä opiskelua. Kun vielä pari vuosikymmentä sitten ammattikouluissa opiskeltiin 38 tuntia viikossa opettajien ohjauksessa, nykyään lähiopetuksen määrä on enää 28 viikkotunnin tasoa ja loppu 12 tuntia viikoittaisesta opiskelusta on opiskelijan omalla vastuulla. 

Perussuomalaiset katsovat, ettei ammatillisen koulutuksen rahoitus ole riittävä, ja vaatii lisäpanostuksia ammatillisen koulutuksen laadun turvaamiseksi. Ammattikouluihin tulee turvata sekä riittävä määrä lähiopetusta että riittävä määrä opettajia ja opinto-ohjaajia. OAJ:n esittämät tavoitteet opettajien ja opinto-ohjaajien määristä suhteessa opiskelijamääriin tulisi huomioida ja myöntää tähän tarkoitukseen riittävät määrärahat.  

Suomi tarvitsee jatkossakin ammattiosaajia, ja perussuomalaiset kantavat suurta huolta näiden ammattiosaajien kouluttamisesta ja osaamistason varmistamisesta, jotta yrityksillämme on tarjolla osaavaa työvoimaa ja suomalaisilla nuorilla työtä. Parasta työvoimapulan paikkaamista on kouluttaa suomalaiset nuoret ammatteihin, joissa heillä on edellytykset työllistyä. 

Perussuomalaiset katsoo, että etenkin taloudellisesti haastavina aikoina korostuu myös elinikäisen oppimisen merkitys. Tämän johdosta tulee huolehtia myös siitä, että kansalaiset voivat täydentää ammattitaitoaan työelämän muuttuessa.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 40 000 000 euroa momentille 29.20.30 laadukkaan ammattikoulutuksen turvaamiseen.  
Helsingissä 28.9.2018 
Leena Meri ps 
Juho Eerola ps 
Ritva Elomaa ps 
Teuvo Hakkarainen ps 
Laura Huhtasaari ps 
Olli Immonen ps 
Arja Juvonen ps 
Toimi Kankaanniemi ps 
Rami Lehto ps 
Jani Mäkelä ps 
Mika Niikko ps 
Tom Packalén ps 
Mika Raatikainen ps 
Jari Ronkainen ps 
Sami Savio ps 
Ville Tavio ps 
Ville Vähämäki ps