Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.02

Talousarvioaloite TAA 319/2019 vp 
Ville Tavio ps 
 
Talousarvioaloite raskaan liikenteen vinjetin käyttöönotosta johtuvan tuottoarvion korottamisesta (5 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Euroopan unionissa kerätään erilaisia tienkäyttömaksuja lähes kaikissa muissa maissa paitsi Suomessa. Virossakin se otettiin käyttöön viime vuonna. Esimerkiksi norjalaiset yritykset käyttävät kuljetuksiinsa mieluummin suomalaista tieverkostoa, koska se on niille ilmaista. Tieliikenneverkon ylläpidosta huolehtii suomalainen veronmaksaja ulkomaisten yritysten mitenkään osallistumatta teiden kunnossapitoon. 

Tienkäyttömaksun avulla ulkomaiset kuljetusalan yritykset saataisiin osallistumaan kotimaisen liikenneinfrastruktuurin ylläpitoon ja pelaamaan samoilla säännöillä kuin suomalaiset yritykset. Tämä ei ratkaisisi täysin kilpailukykyongelmaa, mutta se parantaisi huomattavasti suomalaisten yritysten asemaa. Varsinkin, kun polttoaineverot maassamme tuovat kotimaisille yrityksille jo huomattavia lisäkustannuksia. Lisäksi tienkäyttömaksut toisivat valtiolle kaivattuja lisätuloja nykyisessä vaikeutuvassa taloudellisessa tilanteessa. 

Myös maanteiden tavaraliikenteen ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestöt ovat vaatineet jo pitkään tienkäyttömaksuja ulkomaisille kuljetusalan yrityksille. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 5 000 000 euroa momentille 11.19.05 raskaalta liikenteeltä perittävän tienkäyttömaksun johdosta.  
Helsingissä 18.10.2019 
Ville Tavio ps