Viimeksi julkaistu 24.10.2025 10.12

Talousarvioaloite TAA 322/2025 vp 
Hanna Räsänen kesk ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Outokummun kaupungin pilaantuneiden maiden loppusijoitusaltaan rakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin (800 000 euroa)

Eduskunnalle

Outokummun kaupungin keskustaajamassa sijaitsee vanha kaivosalue, joka on ollut viime vuosituhannen Suomen merkittävin kaivosteollisuuden keskittymä. Valtio on saanut kaivoksesta todella merkittävän taloudellisen hyödyn. Muun muassa suurin osa Suomen sotakorvauksista on maksettu Outokummun maaperästä otetulla malmilla.  

Kaivoksen toimesta keskustan alueella on laajasti käytetty kaivannaisjätettä maarakentamisessa ja varsinkin rakennekerroksissa. Outokummun kaupungin velvollisuuteen kuuluu pitää niin katujen kuin rakentamiseen tarkoitettujen tonttien osalta infra kunnossa. Kaivoksesta saadut hyödyt ovat menneet suurelta osin valtiolle ja nyt noin 6 500 asukaan kaupungin pitäisi kustantaa kaivannaisjätteestä aiheutuneet kustannukset.  

Kustannuksia ja kaivannaisjätteen määriä on selvitetty Pirkanmaan ELY-keskuksen koordinoimassa hankkeessa 2022. Tutkimuksen mukaan seuraavan kymmenen vuoden ylimääräinen kustannus kaivettavien metallipitoisten maa-ainesten osalta on kadunrakentamisinfran osalta 15—30 miljoonaa euroa ja kymmenen vuoden jälkeen tehtävien töiden osalta 100—150 miljoonaa euroa.  

Outokummun kaupunki on suunnitellut PIMA-maiden ongelmien ratkaisuksi uuden pilaantuneen maan loppusijoitusaltaan rakentamisen. Kustannukset muodostuvat seuraavasti: pohjarakenne 800 000 euroa, altaan peittäminen 1,4 miljoonaa euroa, yhteensä 2,2 miljoonaa euroa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 800 000 euroa momentille 35.10.20 Outokummun kaupungin pilaantuneiden maiden loppusijoitusaltaan rakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin. 
Helsingissä 3.10.2025 
Hanna Räsänen kesk 
Laura Meriluoto vas 
Timo Vornanen tv 
Sanna Antikainen ps 
Timo Suhonen sd 
Tuula Väätäinen sd 
Krista Mikkonen vihr