Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.40

Talousarvioaloite TAA 334/2020 vp 
Ville Tavio ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä päästökauppakompensaatioon (60 500 000 euroa)

Eduskunnalle

Raskaan teollisuuden merkitys on Suomen kansantaloudelle huomattava. Koronapandemian myötä vientiteollisuuden näkymät ovat heikentyneet, ja koemme tärkeäksi helpottaa teollisuuden hintakilpailupaineita muuttamalla lakia niin, että teollisuus voisi hakea päästökauppakompensaatiota nykyistä suuremman määrän, kuten yritystemme kilpailijat useissa muissa EU-maissa voivat nykyisin tehdä. 

Vaikka päästökauppakompensaatio on päättymässä kuluvan vuoden jälkeen, tällä viime hetken muutoksella on mahdollista lähettää teollisuudelle signaali, että Suomeen kannattaa investoida. Erityisesti signaali olisi arvokas pandemian ja tulevaan teollisuuden sähköistämisen tukeen liittyvän epävarmuuden takia. 

Aloite liittyy lakialoitteeseen laiksi päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten kompensoimisesta annetun lain muuttamisesta ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 60 500 000 euroa momentille 32.30.46 päästökauppakompensaatioon. 
Helsingissä 16.10.2020 
Ville Tavio ps