Päärata Tampereen ja Helsingin välillä on keskeinen henkilö- ja tavarajunaliikenteen pääreitti Suomessa. Rataosuus on suurimmalta osin kaksiraiteinen Järvenpään Purolasta Lempäälän -Sääksjärvelle asti. Kapasiteetti ei vastaa tarvetta. Lisäraiteiden suunnittelu Purolasta Hyvinkään Jokelaan on aloitettu.
Tampereen kautta Helsinkiin kulkee suuri osa koko Suomen rataliikenteestä. Tampere—Helsinki-välin nopeuttaminen parantaisi matkojen ja kuljetusten luotettavuutta ja nopeutta myös muun muassa Oulusta, Seinäjoelta, Jyväskylästä ja Porista.
Tampere—Helsinki-väli on asukasmäärältään mittava pendelöintivyöhyke ja Suomen tärkein kehitysvyöhyke, jossa matka-aikojen lyhentäminen vaikuttaa merkittävästi mm. työvoiman liikkuvuuteen. Tällä Suomen kasvukäytävällä asuu jo nyt lähes kolmannes Suomen väestöstä.
Kolmannen raiteen avulla radan kapasiteettia voitaisiin olennaisesti parantaa. Tämä mahdollistaisi liikenteen nopeuttamisen ja lisäämisen, varmemmat matka- ja kuljetusajat sekä paremman häiriötilanteiden sietokyvyn. Kolmas raide toisi merkittäviä hyötyjä sekä matkustajille että elinkeinoelämälle.
Kansallisen ja kansainvälisen liikennepolitiikan tavoitteena on siirtää yhä enemmän kuljetuksia ja matkustajia kestävän liikkumisen pariin. Tämä johtaa entistä kovempaan rataverkon kuormitukseen. Liikenteen määrän ennustetaan kasvavan merkittävästi yhteysvälillä Tampere—Helsinki.
Henkilöliikenteessä Tampere—Helsinki on Suomen vilkkain kaukoliikenteen rataosa ja sillä kulkee 4,2—6,3 miljoonaa matkustajaa vuodessa. Kasvun on arvioitu olevan vuosina 2010—2030 jopa 40 % (Liikennevirasto, Liikenneolosuhteet 2035).
Tavaraliikenteessä Tampere—Toijala on yksi Suomen ruuhkaisimmista rataosista, jonka kuljetusmäärät ovat 2,4—3,7 miljoonaa tonnia vuodessa. Kasvun on arvioitu olevan vuosina 2013—2025 noin 16 % (Liikennevirasto, Rataverkon tavaraliikenne-ennuste 2035). Myös Äänekosken satamakuljetukset tulevat kohdistumaan tälle yhteysvälille. Tavaraliikenteen ohitustarve ja viivytykset kasvavat kaukojunaliikenteen lisääntyessä, millä on haitallisia vaikutuksia mm. elinkeinoelämän kuljetuksille.
3. raiteen suunnittelu Tampere—Helsinki-välille tulee aloittaa pikaisella aikataululla, jotta pääradan toimivuus voidaan taata myös tulevaisuudessa.