Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.17

Talousarvioaloite TAA 444/2016 vp 
Ozan Yanar vihr ym. 
 
Talousarvioaloite asuntolainan korkovähennysten pienentämisestä syntyvästä verotuottojen kasvusta (25 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Hallitus lisää valtion verotuottoja pienentämällä asuntolainojen korkovähennysoikeutta. Talousarvion mukaan vuonna 2017 oman vakituisen asunnon hankkimiseen otetun asuntolainan koroista 45 prosenttia olisi vähennyskelpoista. 

Nykyisellään asuntolainan korkovähennys vääristää markkinoita kannustamalla velanottoon. Lisäksi korkovähennyksestä luopuminen tukisi verotuksen selkiyttämisen tavoitetta. 

Hallitus on maltillisesti vähentämässä korkovähennystä itse, mutta nykyisenä matalan koron aikana on mahdollista toimia nopeammin niin, että koron vähentämisen oikeus supistuisi vuonna 2017 30 prosenttiin. 

Tämä aloite kuuluu Vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 25 000 000 euroa momentille 11.01.01 asuntolainan korkovähennysten pienentämisestä 30 prosenttiin syntyvään verotuottojen kasvuun.  
Helsingissä 30.9.2016 
Ozan Yanar vihr 
Olli-Poika Parviainen vihr 
Touko Aalto vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Ville Niinistö vihr 
Satu Hassi vihr 
Emma Kari vihr 
Jani Toivola vihr 
Antero Vartia vihr 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Heli Järvinen vihr 
Jyrki Kasvi vihr 
Krista Mikkonen vihr