Viimeksi julkaistu 11.2.2022 10.06

Talousarvioaloite TAA 495/2017 vp 
Stefan Wallin ym. 
 
Talousarvioaloite ansio- ja pääomatuloveron tuottoarvion korottamisesta kotitalousvähennyksen korottamisen vuoksi (110 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Verotuksen tavoitteena on riittävien varojen kokoaminen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpitämiseksi. Verot on kannettava tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti perustuen maksukykyyn. Verotuksen tulee myös kannustaa työhön ja yrittämiseen, ja sen tulee edistää talouskasvua ja työllisyyttä. Ainoastaan kestävällä kasvulla ja korkealla työllisyysasteella voidaan hyvinvointiyhteiskunta turvata myös pitkällä aikavälillä.  

Suomen työmarkkinat muuttuvat koko ajan. Vakituisessa työ- tai virkasuhteessa olevien palkansaajien osuus vähenee samanaikaisesti kun freelancereiden ja yksinyrittäjien määrä kasvaa. Maamme yrittäjien parissa yksinyrittäjien ja ammatinharjoittajien osuus on noussut kahteen kolmasosaan. Tämä todistaa siitä, että suurehkon osan palkansaajien aiemmin tekemästä työstä tekevät yksinyrittäjät ja freelancerit.  

Nykyisellään verojärjestelmässämme on monenlaisia verovähennyksiä. Osa vähennyksistä edistää yrittäjyyttä ja työllisyyttä, osa vähentää pimeää työtä ja osa edistää yhteiskunnassa vaikeassa asemassa olevien ryhmien asemaa. Tämän vuoksi keskustelu ja arviointi verovähennysten merkityksestä on tärkeää. Kaikkia verovähennyksiä on arvioitava niiden arvioidun työllistävän vaikutuksen kannalta. Uusien vähennysten käyttöönotto on perusteltua, jos niiden arvioidaan elvyttävän työllisyyttä ja siten edistävän verotulojen muodostumista.  

Kotitalousvähennys on hyvä esimerkki vähennysmuodosta, joka vaikuttaa verotulojen muodostumiseen, edistää yrittäjyyttä ja parantaa työllisyysastetta. Lisäksi kotitalousvähennys auttaa harmaan talouden torjunnassa. Aiemmat arviot ovat osoittaneet, että verotulojen väheneminen vähennyksen vuoksi on maksanut itsensä takaisin, koska työllisyys ja näin ollen verotulot ovat kasvaneet. Tämän vuoksi haluamme korottaa kotitalousvähennyksen määrän 2 400 eurosta 3 000 euroon. Lisäksi haluamme korottaa työkorvauksen vähennyskelpoista osuutta nykyisestä 45 %:sta 60 %:iin ja maksetun palkan vähennyskelpoista osuutta nykyisestä 20 %:sta 30 %:iin.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

eduskunta korottaa 110 000 000 eurolla momentin 11.01.01 tuottoarviota kotitalousvähennyksen korottamisen vuoksi. 
Helsingissä 29.9.2017 
Stefan Wallin 
Mikaela Nylander 
Mats Löfström 
Thomas Blomqvist 
Mats Nylund 
Veronica Rehn-Kivi 
Eva Biaudet 
Anna-Maja Henriksson 
Joakim Strand 
Anders Adlercreutz