Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.32

Talousarvioaloite TAA 514/2018 vp 
Päivi Räsänen kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Moreenin-Rastikankaan eritasoliittymän toteuttamiseen valtatiellä 3 (4 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Moreeni-Rastikangas on kasvava yritysalue Hämeenlinnan kaupunkiseudulla, Suomen kasvukäytävän keskipisteessä Tampere—Hämeenlinna—Helsinki-akselilla. Yritysalue sijoittuu Hämeenlinnan kaupungin ja Janakkalan kunnan rajavyöhykkeelle. Alueen kehittämisestä, kaavoituksesta ja markkinoinnista vastaavat yhteisesti Hämeenlinnan kaupunki ja Janakkalan kunta.  

Hämeenlinnan Moreenista on kehittynyt 50 yrityksen ja yli tuhannen työpaikan innovatiivinen teollinen ympäristö. 500 hehtaarin alueella on noin 170 000 kerrosneliömetriä yrityksille tarkoitettua rakennettua tilaa. Lisäksi alueella on rakennusvalmiita tontteja ja useita kohteita kaavoitettavana. 

Janakkalan Rastikangas on kehittyvä 155 hehtaarin yritysalue Moreenin eteläpuolella Helsinki—Tampere-moottoritien varrella. Alue soveltuu erityisen hyvin tuotanto-, logistiikka- ja varastotoimintaan. Nykytilanteessa alueella on jo 8 yritystä ja noin 340 työpaikkaa. Suurin toimija alueella on Lidlin keskusvarasto.  

Vuonna 2017 valmistuneessa liikenneselvityksessä tutkittiin eritasoliittymän sijainti sekä maankäytölliset ja liikenteelliset toteutusedellytykset. Ne toteutuvat suunnitellulla sijaintipaikalla hyvin. Eritasoliittymä nivoisi yritysalueet houkuttelevaksi kokonaisuudeksi. Eritasoliittymä on jo nyt alueella olevien toimintojen vuoksi erittäin tarpeellinen. Eritasoliittymä sisältyy voimassa olevaan maakuntakaavaan. 

Elinvoiman kasvattamiseksi kansallisella tasolla, kahden kunnan yhteistoiminnan ja monimuotoisen hiilineutraalisuutta tukevan ja kiertotaloutta edesauttavan yritystoiminnan mahdollistamiseksi liittymä valtatielle 3 on erittäin tärkeä. 

Uusi liittymä luo edellytykset alueiden määrätietoiselle kehittämiselle, yritystoiminnan lisäämiselle ja sitä kautta myös uusien työpaikkojen syntymiselle. Hämeenlinnan kaupunki ja Janakkalan kunta ovat omalta osaltaan valmiit osallistumaan eritasoliittymän toteutukseen. 

Moreeni-Rastikangas-eritasoliittymän kustannusarvio on noin 8 miljoonaa euroa. Hankkeen kokonaisuus edellyttää tässä aloitteessa vuoden 2019 talousarvioon ehdotettavan, ko. vuoden kustannuksiin kohdentuvan 4 000 000 euron määrärahan lisäksi 4 000 000 euron tilausvaltuuden myöntämistä. 

Tämä aloite on tehty yhteistyönä Hämeen liiton ja Hämeen vaalipiirin kansanedustajien kanssa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 4 000 000 euroa momentille 31.10.77 Moreenin-Rastikankaan eritasoliittymän toteuttamiseen valtatiellä 3. 
Helsingissä 28.9.2018 
Päivi Räsänen kd 
Martti Talja kesk 
Timo Heinonen kok 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
Tarja Filatov sd 
Sirkka-Liisa Anttila kesk 
Rami Lehto ps 
Jari Ronkainen ps 
Juha Rehula kesk 
Ville Skinnari sd 
Kalle Jokinen kok