Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.16

Talousarvioaloite TAA 52/2019 vp 
Janne Heikkinen kok 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä maantien 9005 kunnostamiseen Kainuussa (6 500 000 euroa)

Eduskunnalle

Sotkamo Silver Oy on kasvava, ensi vuosikymmenen alussa arviolta liki 150 ihmistä työllistävä kaivosyhtiö, jolla on merkittävä vaikutus Kainuun seudulliseen elinvoimaan. Kaivokselle kulku tapahtuu maantien 9005 Tipasoja—Kissaniemi kautta. Nykyisellään maantie on kovin huonokuntoinen ja kapea. Sen liikennemäärät ovat noin nelinkertaistuneet vuodesta 2015 tähän päivään asti. Jatkossa liikennöinti kasvaa entisestään. 

Tien kunnostus on välttämätöntä, koska raskasliikenne maantiellä kasvaa jatkuvasti. Tien kantavuutta tulee parantaa. Erityisesti tien loppupään kunnostus on täysin välttämätöntä, jotta turvallisuudesta ei tingitä ja elinkeinotoiminta alueella voi kukoistaa. Toimimaton logistiikkaverkosto uhkaa muodostaa alueelle pullonkaulan. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 6 500 000 euroa momentille 31.10.20 maantien 9005 kunnostamiseksi tukemaan paikallisen elinkeinotoiminnan tarpeita.  
Helsingissä 18.10.2019 
Janne Heikkinen kok