Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.25

Talousarvioaloite TAA 585/2018 vp 
Sari Tanus kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä sisäilmaongelmien ja ‑sairauksien tutkimukseen (10 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Sisäilmaongelmat ovat Suomessa vakava ongelma. Noin 800 000 suomalaista altistuu homeille ja kosteusvaurioille vuosittain ja useita kymmeniä tuhansia saa päivittäin oireita. Suuri ongelma sisäilmasairauksien hoitamisen suhteen liittyy hyvien diagnostisten menetelmien puuttumiseen. Sen vuoksi diagnostiikka perustuu kliiniseen kokonaisarvioon, jossa suuri merkitys on sillä, että lääkäri uskoo potilasta. Potilas esimerkiksi huomaa oireiden liittyvän oleskeluun tietyssä kosteusvaurioituneessa rakennuksessa, ja oireet poistuvat ulkoilmassa. Sisäilman home- ja muille yhdisteille ei ole voitu asettaa terveysperusteisia raja-arvoja. Vaikuttavia tekijöitä voi olla paljon, ja ihmiset ovat eri tavalla herkkiä niille. Sairauksia voivat aiheuttaa monet sisäilman terveydelle haitalliset epäpuhtaudet, muun muassa homeiden ja muiden kosteusvauriomikrobien, kuten bakteerien, toksiinit.  

Tieteellinen näyttö kosteusvaurioiden yhteydestä eri tauteihin ja oireisiin on häkellyttävän ristiriitaista ja epäselvää. On saatava yhteisiä toimintamalleja altistumisen ja terveyshaittojen arviointiin. Sisäilmahaittojen selvittäminen ja poistaminen on tehtävä ripeästi ja ammattitaitoisesti ja siihen tarvitaan hyvää yhteistyötä eri toimijoiden kesken, mutta myös lisää yliopistotasoista tutkimusta.  

Aloite sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin vuodelle 2019. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 10 000 000 euroa momentille 33.60.32 sisäilmaongelmien ja -sairauksien tutkimukseen. 
Helsingissä 28.9.2018 
Sari Tanus kd 
Antero Laukkanen kd 
Päivi Räsänen kd 
Sari Essayah kd 
Peter Östman kd