Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.20

Talousarvioaloite TAA 62/2018 vp 
Thomas Blomqvist ym. 
 
Talousarvioaloite päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaatiotukeen  ehdotetun   määrärahan   vähentämisestä   (-30 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Päästökauppaoikeuksien huutokauppa kohdennettiin aiemmin Suomen kehitysyhteis- ja ilmastotyön rahoitukseen, ja menettely sai myönteistä kansainvälistä huomiota. Tällä hallituskaudella päästökaupan tuotot on kohdennettu energiaintensiiviselle teollisuudelle. Näin siitä huolimatta, että Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT teilasi työ- ja elinkeinoministeriön päästökauppalakia koskevan muutosluonnoksen. VATT oli myös tehnyt selvityksen energiaverotukien kielteisistä vaikutuksista ylipäätään. Hallitus on hallitusohjelman mukaisesti halunnut rahoittaa tuen päästöoikeuksien huutokaupasta saatavilla tuloilla. 

Momenttia perustellaan sähköintensiivisen vientiteollisuuden kilpailukyvyn turvaamisella. On kuitenkin todettu, että yritysten kilpailukyky ei ole riippuvainen energiaverotuista ja että tuet ovat ristiriidassa Suomen ilmastotavoitteiden kanssa. 

Se, että hallitus siirtää tulot Suomen kehitysyhteis- ja ilmastotyöstä, vahingoittaa maamme kansainvälistä mainetta, koska tuemme sen sijaan eniten energiaa kuluttavaa teollisuutta. Suomi-kuva kärsii siitä, että me, vuosi Pariisin ilmastosopimuksen hyväksymisen jälkeen, ryhdyimme toimenpiteisiin, jotka eivät edistä ilmastopolitiikkaamme. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää 30 000 000 euroa momentilta 32.60.46 päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaatiotukeen ehdotetusta määrärahasta. 
Helsingissä 28.9.2018 
Thomas Blomqvist 
Anna-Maja Henriksson 
Anders Adlercreutz 
Eva Biaudet 
Mats Löfström 
Mikaela Nylander 
Mats Nylund 
Veronica Rehn-Kivi 
Joakim Strand 
Stefan Wallin