Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.29

Talousarvioaloite TAA 67/2017 vp 
Tarja Filatov sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Moreenin—Rastikankaan eritasoliittymän toteuttamiseen valtatiellä 3 (4 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Moreeni-Rastikangas on kasvava yritysalue Hämeenlinnan kaupunkiseudulla, Suomen kasvukäytävän keskipisteessä Tampere—Hämeenlinna—Helsinki-akselilla. Yritysalue sijoittuu Hämeenlinnan kaupungin ja Janakkalan kunnan rajavyöhykkeelle. Alueen kehittämisestä, kaavoituksesta ja markkinoinnista vastaavat yhteisesti Hämeenlinnan kaupunki ja Janakkalan kunta.  

Hämeenlinnan Moreenista on kehittynyt 50 yrityksen ja yli tuhannen työpaikan innovatiivinen teollinen ympäristö. 500 hehtaarin alueella on noin 170 000 kerrosneliömetriä yrityksille tarkoitettua rakennettua tilaa. Lisäksi alueella on rakennusvalmiita tontteja ja useita kohteita kaavoitettavana. 

Janakkalan Rastikangas on kehittyvä 155 hehtaarin yritysalue Moreenin eteläpuolella Helsinki—Tampere-moottoritien varrella. Alue soveltuu erityisen hyvin tuotanto-, logistiikka- ja varastotoimintaan. Nykytilanteessa alueella on jo 8 yritystä ja noin 340 työpaikkaa. Suurin toimija alueella on Lidlin keskusvarasto.  

Vuonna 2017 valmistuneessa liikenneselvityksessä tutkittiin eritasoliittymän sijainti sekä maankäytölliset ja liikenteelliset toteutusedellytykset. Ne toteutuvat suunnitellulla sijaintipaikalla hyvin. Eritasoliittymä nivoisi yritysalueet houkuttelevaksi kokonaisuudeksi. Eritasoliittymä on jo nyt alueella olevien toimintojen vuoksi erittäin tarpeellinen. Eritasoliittymä sisältyy voimassa olevaan maakuntakaavaan. 

Uusi liittymä luo edellytykset alueiden määrätietoiselle kehittämiselle, yritystoiminnan lisäämiselle ja sitä kautta myös uusien työpaikkojen syntymiselle.  

Hämeenlinnan kaupunki ja Janakkalan kunta ovat omalta osaltaan valmiit osallistumaan eritasoliittymän toteutukseen. 

Hankkeen kokonaisuus edellyttää tässä aloitteessa vuoden 2018 talousarvioon ehdotettavan, ko. vuoden kustannuksiin kohdentuvan 4 000 000 euron määrärahan lisäksi 8 000 000 euron tilausvaltuuden myöntämistä. 

Tämä aloite on tehty yhteistyönä Hämeen liiton ja Hämeen vaalipiirin kansanedustajien kanssa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 4 000 000 euroa momentille 31.10.20 Moreenin-Rastikankaan eritasoliittymän toteuttamista varten valtatiellä 3. 
Helsingissä 29.9.2017 
Tarja Filatov sd 
Timo Heinonen kok 
Päivi Räsänen kd 
Rami Lehto ps 
Sirkka-Liisa Anttila kesk 
Martti Talja kesk 
Juha Rehula kesk 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
Kalle Jokinen kok 
Jari Ronkainen ps 
Ville Skinnari sd