Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.29

Talousarvioaloite TAA 76/2017 vp 
Hanna Halmeenpää vihr ym. 
 
Talousarvioaloite Metsähallituksen voitontuloutuksen vähentämisestä (-10 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Suomen metsien monimuotoisuuden suojelu on keskeinen osa kestävää metsätaloutta. Metsähallitus on kuitenkin ollut viime aikoina usein kohujen keskellä hakatessaan metsiä retkeilyalueilla ja vanhojen metsien säästökohteissa. Liikelaitoksen tulostavoitteen nosto yhdeksällä miljoonalla eurolla vuodelle 2018 ei ole kestävää nykyisen hakkuutoiminnan ollessa monin paikoin kyseenalaista.  

Hallituksella on kova paine kasvattaa metsien käyttöä ja pienentää hiilinieluja määrällisten biotaloustavoitteidensa saavuttamiseksi. Valtion liikelaitokselle korkeamman tulostavoitteen tavoittelu ilmaston ja luonnon kannalta kestämättömin keinoin päästöjä lisäämällä ei ole perusteltavissa. Sen sijaan Suomen on pyrittävä kaikin keinoin vähentämään päästöjään Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Kestämättömien hakkuiden lisääminen ei ole oikea suunta. 

Tämä aloite kuuluu Vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää 10 000 000 euroa momentilta 13.05.01 Metsähallituksen voitontuloutuksesta. 
Helsingissä 29.9.2017 
Hanna Halmeenpää vihr 
Touko Aalto vihr 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Pekka Haavisto vihr 
Satu Hassi vihr 
Emma Kari vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Jyrki Kasvi vihr 
Krista Mikkonen vihr 
Ville Niinistö vihr 
Olli-Poika Parviainen vihr 
Jani Toivola vihr 
Antero Vartia vihr 
Ozan Yanar vihr