Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.29

Talousarvioaloite TAA 87/2017 vp 
Satu Hassi vihr ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä luonnonsuojelualueiden hankinta- ja korvausmenoihin (20 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Hallitus esittää valtion talousarvioesityksessä 2018 (19.9.2017) luonnonsuojelualueiden hankinta- ja korvausmenoille 26,6 miljoonaa euroa. Hallituskauden aluksi menoja leikattiin dramaattisesti aiemmasta kehystasosta: 38 miljoonasta eurosta 18 miljoonaan euroon. Nyt leikkausta pienennetään, mutta aiemmasta tasosta ollaan jäljessä yhä yli 11 miljoonaa euroa. 

Leikkaukset ovat vieneet merkittävän osan toimintaedellytyksistä sekä maanomistajien että ympäristöjärjestöjen kannattamalta, vapaaehtoisuuteen perustuvalta Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmalta (METSO). Lisäksi leikkaukset eivät ole mahdollistaneet yksityismaiden soidensuojelun täydennysohjelman toteuttamista. 

Hallituksen mittavat luonnonsuojelualueiden hankintamenoleikkaukset, samaan aikaan kun hallituksen kärkihankkeissa edistetään metsien hakkuiden lisäämistä, vaarantavat luonnon monimuotoisuudesta huolehtimisen. Tämän huolen on tuonut esille myös meritoituneiden suomalaistutkijoiden julkilausuma (BIOS 2017). Suomi on sitoutunut Yhdistyneiden kansakuntien biodiversiteettisopimukseen ja luonnon monimuotoisuutta koskevaan Euroopan unionin strategiaan, jonka mukaan luonnon monimuotoisuuden katoaminen on pysäytettävä vuoteen 2020 mennessä. Hallitus on kuitenkin jo nyt myöntänyt, ettei tavoitteessa pysytä. 

METSO- ja soidensuojeluohjelma ovat keskeisiä tapoja biodiversiteettisitoumusten saavuttamiseksi. Aiempien vuosien massiivisten leikkausten korjaamiseksi luonnonsuojelualueiden hankinta- ja korvausmenojen palauttaminen aiemmalle tasolle ei yksin riitä, vaan tarvitaan lisärahoitusta viime vuosien merkittävän rahoitusvajeen paikkaamiseksi. 

Tämä aloite kuuluu Vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 20 000 000 euroa momentille 35.10.63 luonnonsuojelualueiden hankinta- ja korvausmenoihin. 
Helsingissä 29.9.2017 
Satu Hassi vihr 
Touko Aalto vihr 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Pekka Haavisto vihr 
Hanna Halmeenpää vihr 
Emma Kari vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Jyrki Kasvi vihr 
Krista Mikkonen vihr 
Ville Niinistö vihr 
Olli-Poika Parviainen vihr 
Jani Toivola vihr 
Antero Vartia vihr 
Ozan Yanar vihr