Viimeksi julkaistu 1.8.2025 16.50

Toimenpidealoite TPA 40/2025 vp 
Jaana Strandman ps ym. 
 
Toimenpidealoite rakentamislain muuttamisesta

Eduskunnalle

Rakentamislaki on valmistelussa ministeriössä. Tämänhetkisessä luonnoksessa on puutteita lupien määräaikojen sekä niihin liittyvien erityistapausten suhteen. Tällä hetkellä lakiluonnoksen 42 §:n 1 momentin kohta 4 toteaa, että yleisörakennelmaan, jota voi käyttää yhtä aikaa yli viisi luonnollista henkilöä, ei tarvitse lupaa, jos rakennelma on paikallaan alle kolme kuukautta. Tämä tarkoittaa, että kaikki yli tuon ajan ovat luvanvaraisia.  

Tämä tulkinta aiheuttaa mittavia ongelmia kesäfestivaalien ja kahvilatelttojen järjestäjille sekä artisteille. Kesän aikana näitä väliaikaisia telttoja sekä rakennelmia pidetään yllä yli kolmen kuukauden ajan. Luonnoksessa ei perustella mitenkään sitä, miksei aika voisi olla neljä tai kuusi kuukautta. Yleensä kahvilatelttoja sekä vastaavia pidetään yllä vähintään toukokuusta elokuun loppuun. Täten lain kirjaus kolmesta kuukaudesta on liian lyhyt.  

Jos luvanvaraisuus säilyy, tulee se tarkoittamaan mittavia kustannuksia yrittäjille ja täten myös asiakkaille. Lisäksi rakennuslupien käsittely ruuhkauttaa rakennuslupaviranomaisen ja lupien saannissa voi kestää liian kauan.  

Rakentamislain valmistelun yhteydessä yleisörakennelman ajateltiin tarkoittavan kiinteitä, paikallaan pysyviä katsomoita, kuten pesäpallostadionin kiinteää katsomoa. Yleisörakennelman ei valmistelun yhteydessä ajateltu tarkoittavan tapahtumiin liittyvien tilapäisten esiintymislavojen ja telttojen pystyttämistä. Niitä ei ole tarkoituksenmukaista ryhtyä luvittamaan rakentamisluvalla.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin rakentamislain täydentämiseksi väliaikaisten rakennusten luvanvaraisuuden ajallisen alarajan noston suhteen. 
Helsingissä 18.6.2025 
Jaana Strandman ps 
Ritva Elomaa ps 
Juha Hänninen kok