1.1  Lainsäädäntö ja käytäntö

Rikoksen johdosta tapahtuva henkilöiden luovuttaminen Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä perustuu nykyisin eurooppalaiseen pidätysmääräykseen. Euroopan unionin neuvosto antoi 13 päivänä kesäkuuta 2002 puitepäätöksen eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä (2002/584/YOS), jäljempänä puitepäätös. Puitepäätökseen on tehty muutos neuvoston 26 päivänä helmikuuta 2009 tehdyllä puitepäätöksellä 2009/299/YOS, joka koskee poissaolopäätöksiä. Puitepäätös on pantu Suomessa täytäntöön pääosin 1 päivänä tammikuuta 2004 voimaantulleella lailla rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä (1283/2003), jäljempänä EU-luovuttamislaki. 

Puitepäätöksen 1 artiklan 1 kohdan mukaan eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten. EU-luovuttamislain terminologiassa kiinniottamista ja luovuttamista koskeva pyyntö vastaa puitepäätöksessä käytettyä termiä eurooppalainen pidätysmääräys. 

Puitepäätöksen 6 artikla koskee toimivaltaisten viranomaisten nimeämistä. Artiklan 1 kohdan mukaan pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen on pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion sellainen oikeusviranomainen, jolla on kyseisen valtion lainsäädännön mukaan toimivalta antaa eurooppalainen pidätysmääräys. EU-luovuttamislain 54 §:n (733/2011) nojalla pyynnön kiinniottamisesta ja luovuttamisesta Suomeen vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten tekee Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö. Syytetoimenpiteitä koskevan pyynnön tekee 54 §:n nojalla syyttäjä, joka on toimivaltainen ajamaan syytettä kysymyksessä olevassa rikosasiassa. Lain 53 §:ssä säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä luovuttamispyyntö voidaan tehdä. Pykälän 2 momentin nojalla vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevan luovuttamispyynnön edellytyksenä on, että pyynnön perusteena olevasta teosta on annettu täytäntöönpanokelpoinen tuomio Suomessa ja tuomittu seuraamus on vähintään neljän kuukauden vankeusrangaistus.  

Menettely henkilön luovuttamiseksi toisesta jäsenvaltiosta Suomeen on monivaiheinen. Luovuttamispyynnön valmistelua varten toimivaltaisen viranomaisen on hankittava EU-luovuttamislain 14 §:n nojalla edellytetyt tiedot, jotka koskevat luovuttamispyynnön sisältöä. Näitä tietoja ovat muun muassa luovutettavaksi pyydettävän henkilöllisyys ja rikoksen luonne ja teko-olosuhteet. Yleensä on myös selvitettävä muun muassa luovutettavaksi pyydettävää koskevat mahdolliset muut rikosasiat. Puitepäätöksen nojalla pääsääntönä on, että luovuttamisasiassa jäsenvaltioiden oikeusviranomaiset pitävät yhteyttä suoraan keskenään. Käytännössä toimivaltainen viranomainen yleensä toimittaa luovuttamispyynnön tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla tehdyn Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyssä yleissopimuksessa (SopS 23/2001) tarkoitetussa Schengenin tietojärjestelmässä, jota hallinnoi Suomen osalta Keskusrikospoliisin viestiliikennekeskuksen yhteydessä toimiva kansallinen tietojärjestelmäyksikkö (SIRENE). Kun henkilö on luovuttamispyynnön johdosta otettu kiinni toisessa jäsenvaltioissa, menettely edellyttää Suomen toimivaltaiselta viranomaiselta jatkotoimenpiteitä, esimerkiksi mahdollista lisätietojen toimittamista ja luovuttamisen käytännön järjestelyjä.  

Euroopan unionin tuomioistuin on 10 päivänä marraskuuta 2016 asioissa C-452/16 PPU Poltorak ja C-477/16 PPU Kovalkovas antamissaan tuomioissa täsmentänyt puitepäätöksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua oikeudellisen päätöksen ja 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua oikeusviranomaisen käsitettä. Tuomioistuimen mukaan mainittuja säännöksiä on tulkittava siten, ettei poliisiviranomaisia tai ministeriön kaltaista täytäntöönpanovaltaa käyttävää viranomaista voida pitää oikeusviranomaisena eikä näiden viranomaisten tekemiä eurooppalaisia pidätysmääräyksiä oikeudellisina päätöksinä. Tuomioistuimen mukaan oikeusviranomaisen käsite ei kuitenkaan kata ainoastaan jäsenvaltion tuomareita tai tuomioistuimia vaan käsite on ymmärrettävä puitepäätöksen asiayhteydessä siten, että se voi kattaa laajemmin asianomaisessa oikeusjärjestyksessä lainkäyttöön osallistuvat viranomaiset (authorities required to participate in administering justice) poliisiviranomaisia lukuun ottamatta.  

Rikosseuraamuslaitoksesta annetun lain (953/2009) 1 §:n mukaan Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alainen. Lain 3 §:n mukaan laitoksen tehtävänä on muun muassa rangaistusten täytäntöönpano ja valvonta. Laitoksen tehtäviin ei kuulu lainkäyttö. Edellä selostettujen unionin tuomioistuimen antamien ratkaisujen johdosta on perusteltua katsoa, ettei Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikköä tule enää jatkossa määritellä oikeusviranomaiseksi, jolla on toimivalta tehdä pyyntö kiinniottamisesta ja luovuttamisesta Suomeen vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten. Tuomioissa esitetyn tulkinnan mukaisesti tämä toimivalta tulisi antaa Suomessa syyttäjälle tai tuomioistuimelle, koska niitä on selvästi pidettävä puitepäätöksen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina oikeusviranomaisina. 

Tuomioistuimen tehtävä on tuomiovallan käyttö. Varsinaiset rangaistuksen täytäntöönpanoa koskevat päätökset eivät Suomessa kuulu tuomioistuimen tehtäviin. Tuomioistuin on toimivaltainen päättämään henkilön luovuttamisesta toiseen jäsenvaltioon ja säilöön ottamisen voimassa pitämisestä EU-luovuttamislain mukaisesti. Suomen tekemän luovuttamispyynnön perusteena oleva täytäntöönpanokelpoinen tuomio tai vangitsemispäätös on aina tuomioistuimen tekemä. Tuomioistuin ei sen sijaan ole toimivaltainen tekemään itse luovuttamispyyntöjä. Tuomioistuimilla ei näin ollen ole luovuttamispyynnön tekemistä vastaavia tehtäviä eikä tällainen tehtävä sopisi ongelmattomasti tuomioistuimen nykyiseen rooliin. Tuomioistuimilla ei myöskään ole tukenaan kansainvälisten asioiden hoitamisessa Valtakunnansyyttäjänviraston kaltaista keskusviranomaista. 

Syyttäjän tehtäviin kuuluu yleisesti rikosoikeudellisen vastuun toteuttaminen (laki syyttäjälaitoksesta (439/2011) 6 §). Syyttäjän toimivaltaan on jo EU-luovuttamislain voimaantulosta lähtien kuulunut luovuttamispyynnön tekeminen syytetoimenpiteitä varten. Syyttäjillä on luovuttamisasioissa laaja kokemus ja vakiintuneita käytäntöjä. Valtakunnansyyttäjänvirasto on laatinut syyttäjille EU-luovuttamislain soveltamista koskevan käsikirjan, jossa on tarkempia menettelyohjeita syyttäjille. Käsikirjaa päivitetään säännöllisesti. Syyttäjälle on myös säädetty rangaistuksen täytäntöönpanon turvaamista koskevia tehtäviä kansallisissa asioissa ja valtioiden välisessä yhteistyössä. Esimerkiksi pakkokeinolain (806/2001) 2 luvun 12 §:n nojalla syyttäjä voi tehdä tuomioistuimelle vaatimuksen ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun määräämisestä vangittavaksi tai pidettäväksi edelleen vangittuna ennen rangaistuksen täytäntöönpanon aloittamista. Tuomittujen siirtoa Euroopan unionissa koskevan puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta annetun lain (1169/2011) 7 §:n nojalla syyttäjä tekee Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön esityksestä tuomioistuimelle vaatimuksen toisessa jäsenvaltiossa tuomitun seuraamuksen mukauttamisesta. Näin ollen vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevan luovuttamispyynnön tekeminen soveltuisi syyttäjän tehtäväksi.  

Edellä esitetyillä perusteilla on katsottava, että syyttäjä on sopivampi viranomainen kuin tuomioistuin tekemään luovuttamispyynnöt vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten.  

Erityissäännön noudattamista koskevan EU-luovuttamislain 58 §:n 1 momentin mukaan jäsenvaltiosta Suomeen luovutettua henkilöä ei saa asettaa syytteeseen tai rangaista tai häneltä riistää vapautta muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta kuin siitä, joka oli luovuttamisen perusteena. Pykälän 2 momentin nojalla tästä kiellosta voidaan poiketa muun muassa henkilön luovuttaneen jäsenvaltion suostumuksella. Pykälän 3 momentin nojalla tämän jäsenvaltion suostumusta tuomitun vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon voi pyytää syyttäjä tai Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö. Koska edellä esitetyistä syistä on perusteltua katsoa, että luovuttamispyynnöt vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten tekisi jatkossa syyttäjä, tulisi myös toimivallan vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevan suostumuksen pyytämiseen jäädä yksinomaan syyttäjälle. Rikosseuraamuslaitoksella ei siten enää jatkossa tulisi olla toimivaltaa pyytää toisten jäsenvaltioiden suostumusta tuomitun vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon.  

1.2  Lainsäädäntö Ruotsissa ja Tanskassa

Ruotsissa ennen edellä selostettuja EU:n tuomioistuimen ratkaisuja C-452/16 PPU ja C-477/16 PPU toimivaltainen viranomainen antamaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanemista varten oli poliisihallitus (Rikspolisstyrelsen). Asiassa C-452/16 PPU oli kysymys nimenomaan Ruotsin poliisihallituksen tekemästä eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä. Ruotsissa tuli 9 päivänä joulukuuta 2016 voimaan laki, jolla toimivaltainen viranomainen muutettiin syyttäjäksi.  

Tanskassa toimivaltainen viranomainen antamaan eurooppalaiset pidätysmääräykset oli aikaisemmin oikeusministeriö. Tanskassa tuli 1 päivänä kesäkuuta 2016 voimaan laki, jolla toimivaltainen viranomainen muutettiin syyttäjäksi.