7
Säännöskohtaiset perustelut
7.1
Laki ammatillisesta koulutuksesta
33 §.Tilauskoulutus.
Voimassa olevan 1 momentin mukaan koulutuksen järjestäjä voi järjestää opiskelijaryhmälle järjestämisluvassa määrättyjä tutkintoja ja tutkinnon osia sekä niihin valmistavaa tutkintokoulutusta niin, että koulutuksen tilaa ja rahoittaa Suomen valtio, toinen valtio, kansainvälinen järjestö taikka suomalainen tai ulkomainen julkisyhteisö, säätiö tai yksityinen yhteisö (
tilauskoulutus
).
Pykälän
1 momenttia
ehdotetaan muutettavan siten, että tutkintojen, tutkinnon osien ja niihin valmistavan tutkintokoulutuksen sijaan momentissa viitataan ”järjestämisluvan mukaiseen tutkintokoulutukseen”. Muutoksella on tarkoitus täsmentää, että tilauskoulutus on sidottu nimenomaan ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 22 §:ssä tarkoitettuun järjestämislupaan. Muutoksella olisi myös tarkoitus täsmentää sitä, että tilauskoulutuksena voidaan järjestää nimenomaisesti tutkintokoulutusta, ei esimerkiksi valmentavia koulutuksia tai lain 8 §:ssä tarkoitettuja koulutuksia. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 3 §:ssä säädetään määritelmistä, ja sen 2 kohdan mukaan tutkintokoulutuksella tarkoitetaan ammatillisen osaamisen hankkimiseksi tarvittavaa koulutusta, jonka tavoitteena on ammatillisen tutkinnon taikka ammatillisen tutkinnon osan tai osien suorittaminen.
Voimassa olevan 2 momentin mukaan tilauskoulutusta ei voida järjestää Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden kansalaisille eikä niille, jotka Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden muun sopimuspuolen kanssa tekemän sopimuksen mukaan rinnastetaan Euroopan unionin kansalaisiin, eikä edellä mainittujen perheenjäsenille. Tilauskoulutusta ei myöskään voida järjestää niille, joilla on ulkomaalaislaissa (301/2004) tarkoitettu Euroopan unionin sininen kortti, jatkuva tai pysyvä oleskelulupa tai pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU oleskelulupa, eikä edellä mainittujen perheenjäsenille.
Esityksessä ehdotetaan, että jatkossa tilauskoulutusta voisi järjestää myös EU- ja ETA-valtioiden kansalaisille ja muille voimassa olevassa 2 momentissa tarkoitetuille henkilöille. Voimassa olevan 2 momentin sisältö ehdotetaan näin ollen poistettavaksi. Tilauskoulutuksen kohderyhmän laajentaminen toisi uusia mahdollisuuksia tilaajan tarpeisiin sopivan tutkinnon hankkimiseen. Ratkaisu varmistaisi suomalaisten ja muiden EU- ja ETA-valtion kansalaisten sekä EU- ja ETA-valtioiden ulkopuolisten maiden kansalaisten yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua tilaajan maksamaan koulutukseen. EU- ja ETA- valtioiden kansalaisilta ei kuitenkaan edelleenkään voisi periä maksuja tilauskoulutukseen osallistumisesta.
Ehdotettavan 2 momentin mukaan koulutuksen järjestäjä ei saa järjestää tilauskoulutusta, jos tilaajan tarkoituksena on välittää opiskelijoita tutkinto-opiskelijoiksi siten, että opiskelijoiden välittäminen on voittoa tavoittelevaa liiketoimintaa. Lisäksi pykälään ehdotetaan lisättävän, että koulutuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että tilauskoulutusta koskevassa sopimuksessa on määritelty tilauskoulutukseen osallistuvan oikeudet ja velvollisuudet, ja että tilauskoulutukseen osallistuvat ovat niistä tietoisia. Lisäysten tarkoituksena on selventää voimassa olevaa sääntelyä. Täsmennyksillä pyritään puuttumaan tilauskoulutuksessa havaittuihin epäkohtiin muun muassa tilauskoulutussopimusten sisällössä ja opiskelijoiden tietoisuudesta omasta asemastaan.
Pykälän 1 momentin mukaan koulutuksen tilaajana voi toimia Suomen valtio, EU:n tai ETA:n jäsenvaltio, ETA:n ulkopuolinen valtio, kansainvälinen järjestö, suomalainen tai ulkomainen julkisyhteisö, säätiö tai yksityinen yhteisö. Tilaajana ja rahoittajana voisi tyypillisesti olla Euroopan ulkopuolinen valtio, joka haluaa kouluttaa ryhmän kansalaisiaan suomalaisessa ammatillisessa koulutuksessa tiettyyn tutkintoon. Mahdollista olisi myös järjestää tilauskoulutusta kehitysavun tai muun kansainvälisen taloudellisen avun yhteydessä niin, että tilaajana olisi Suomen valtio, joku muu valtio taikka kansainvälinen järjestö. Lisäksi olisi mahdollista, että koulutuksen tilaisi missä tahansa kotipaikan omaava yksityinen yritys omalle henkilöstölleen. Tilauskoulutuksen tarkoituksena on näin ollen, että tilaaja on joko taho, jolla on intressi koulutusta tilaamalla saada osaajia omaan käyttöönsä, kuten yritys, joka kouluttaa työntekijöitään taikka julkinen taho tai järjestösektorin toimija, jolla on intressi yleisesti edistää ihmisten kouluttautumista. Tilauskoulutuksen määritelmään kuuluu myös se, että tilaaja rahoittaa koulutuksen. Tilaajan ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukainen hyväksyttävä intressi ei voisi olla yleinen intressi, kuten työvoiman saaminen työvoimapula-aloille tai heikoista taloudellisista tai yhteiskunnallisista oloista tulevien henkilöiden aseman parantaminen. Tilaajan intressin tulisi lähtökohtaisesti liittyä sen omaan toimintaan.
Tilauskoulutusta on lain voimassa olon aikana järjestetty tavalla, jossa tilaajana toimii taho, jonka liiketoimintaa on nimenomaisesti opiskelijoiden välittäminen ammatilliseen koulutukseen ja mahdollisesti lisäksi siihen liittyvien palveluiden myyminen, kuten haku- ja maahantulojärjestelyissä avustaminen. Tällaiset tilaajat ovat myös perineet koulutuksen järjestäjälle maksamansa maksut täysimääräisesti tai merkittäviltä osin koulutukseen osallistuvilta opiskelijoilta. Tilauskoulutuksen ryhmät ovat koostuneet henkilöistä, joilla ei ole yhdistävää tekijää, kuten tilaajan palveluksessa toimimista.
Ammatillisen koulutuksen järjestäjillä säilyisi edelleen mahdollisuus käyttää erilaisia koulutusagentteja ja -toimijoita koulutuksensa markkinoimiseen. Tällainen agentti ei kuitenkaan voi toimia koulutuksen tilaajana, vaan opiskelijan tulee joko hakeutua koulutukseen omaehtoisesti vapaan hakeutumisen kautta tai tilaajan tulee olla laissa kuvattu hyväksyttävä taho. Esimerkiksi tilaajana voisi olla hyvinvointialue. Se voisi käyttää tilauskoulutusryhmää kootessaan apuna konsulttia, joka hoitaisi koulutuksen markkinoinnin ja osallistujien etsimisen, mikä jälkeen hyvinvointialue valitsisi opiskelijaryhmän. Koulutuksen järjestäjän solmisi tilauskoulutusta koskevan sopimuksen hyvinvointialueen kanssa, varmistaisi opiskelijoiden kelpoisuuden ja mahdollinen maksuliikenne kulkisi ilman välittäjän tai konsultin osallistumista. On kuitenkin huomioitava, että lähtökohtana on silti, että tilaaja rahoittaa koulutuksen.
Lain tärkeänä tavoitteena on opiskelijoiden varojen turvaaminen epäluotettavilta välikäsiltä. Huomioitavaa on myös, että vaikka tilaaja voi periä opiskelijoilta lainsäädäntönsä sallimia maksuja, tilaajan pitäisi pääsääntöisesti osallistua myös taloudellisin panostuksin opiskelijoiden kouluttamiseen. Tilaajan hyväksyttävä intressi ei voi yrityksen toimiessa tilaajana olla yleinen intressi, kuten työvoiman saaminen työvoimapula-aloille tai heikoista taloudellisista tai yhteiskunnallisista oloista tulevien henkilöiden aseman parantaminen, jos tilaaja perii koulutuksen järjestäjälle maksamansa maksut merkittäviltä osin takaisin opiskelijoilta.
Voimassa olevan pykälän 3 momentissa todetaan, että tilauskoulutukseen ei sovelleta, mitä 70–79 ja 95 §:ssä säädetään, jos tilauskoulutus järjestetään muualla kuin Suomessa. Tilauskoulutukseen ei muutoin sovelleta, mitä 10 luvussa säädetään. Kyseinen momentti ehdotetaan poistettavan tarpeettomana, sillä saman sisältöinen momentti löytyy ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 34 §:n viimeisestä momentista, johon ei ehdoteta muutoksia.
34 §.Tilauskoulutukseen sovellettavat säännökset.
Pykälässä säädetään tilauskoulutukseen sovellettavista säännöksistä. Pykälän 1 momentin mukaan tilauskoulutukseen ei sovelleta, mitä 24 §:ssä säädetään opetus- ja tutkintokielestä, 25 §:ssä toiminta-alueesta ja 26 §:ssä opiskelijavuosien vähimmäismäärästä. Pykälään ehdotetaan lisättävän, että tilauskoulutukseen ei myöskään sovelleta mitä lain 28 §:ssä säädetään tutkintojen tai koulutuksen järjestämisestä taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. Ehdotettu muutos vastaa nykytilaa, jossa tilauskoulutusta järjestetään liiketaloudellisin periaattein, ja se lisätään lakiin selkeyden vuoksi.
36 §. Tilauskoulutuksen ja Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävän koulutuksen rahoitus ja perittävät maksut.
Pykälässä säädetään tilauskoulutuksesta perittävistä maksuista.
Pykälän
1 momentin
mukaan tilauskoulutus tai 35 §:ssä tarkoitettu Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävä koulutus eivät saa heikentää koulutuksen järjestäjän järjestämisluvassa määrättyjen tutkintojen ja koulutuksen järjestämisedellytyksiä. Momenttiin ei ehdoteta muutoksia.
Pykälän
2 momentin
mukaan koulutuksen järjestäjän on perittävä tilauskoulutuksen tilaajalta vähintään koulutuksen järjestämisestä aiheutuvat kustannukset kattava maksu. Koulutuksen tilaajalla on oikeus periä tilauskoulutukseen osallistuvilta opiskelijoilta tilaajan sijaintivaltion lainsäädännön tai oman käytäntönsä mukaisia maksuja. Momenttia ehdotetaan täsmennettävän siten, että koulutuksen tilaajalla olisi oikeus periä tilauskoulutukseen osallistuvilta opiskelijoilta tilaajan sijaintivaltion lainsäädännön tai oman käytäntönsä mukaisia opiskelijan lähtömaan elinkustannuksiin nähden kohtuullisia maksuja. Maksujen suuruuden osalta viitattaisiin siis lähtömaan elinkustannuksiin, joihin nähden opiskelijalta perittävien maksujen tulisi olla kohtuullisia. Momenttia ehdotetaan lisäksi täsmennettävän siten, että koulutuksen järjestäjän on kohdennettava tilauskoulutuksesta saamansa tuotto omaan koulutustoimintaansa. Säännös vastaa lukiolain tilauskoulutusta koskevaa säännöstä ja yhtenäistäisi näin tilauskoulutuksen sääntelyä toisella asteella. Tilauskoulutus itsessään voi olla voittoa tavoittelevaa toimintaa, mutta mahdolliset voitot tulisi kohdentaa koulutuksen järjestäjän omaan koulutustoimintaan.
Pykälään ehdotetaan lisättävän uusi
3 momentti
, jonka mukaan tilaaja ei voisi kuitenkaan periä 2 momentissa tarkoitettua maksua EU- ja ETA-valtioiden kansalaisilta, eikä tietyiltä muiltakaan momentissa mainituilta tahoilta. Sääntely vastaisi jäljempänä ehdotettavaa 105 a §:ää, jossa säädetään kolmansien maiden kansalaisten lukuvuosimaksuvelvollisuudesta. Ehdotettavan momentin mukaan 2 momentissa tarkoitettua maksua ei voisi periä siltä, joka on Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalainen eikä siltä, joka Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden muun sopimuspuolen kanssa tekemän sopimuksen mukaan rinnastetaan Euroopan unionin kansalaiseen tai tämän ulkomaalaislaissa tarkoitetulta perheenjäseneltä. Maksua ei voisi periä siltä. jolla on ulkomaalaislaissa tarkoitettu Euroopan unionin sininen kortti tai tämän ulkomaalaislaissa tarkoitetulta perheenjäseneltä. Maksua ei myöskään voisi periä siltä, joka on Suomen kansalaisen ulkomaalaislaissa tarkoitettu perheenjäsen tai siltä, jolla on ulkomaalaislaissa tarkoitettu pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa tai tämän ulkomaalaislaissa tarkoitetulta perheenjäseneltä. Maksua ei voisi periä siltä, jolla on pysyvä tai jatkuva oleskelulupa, eikä siltä, jolla on ollut opiskelun alkaessa ulkomaalaislaissa tarkoitettu oleskelulupa tilapäisen suojelun perusteella, eikä lupaa ole myöhemmin peruutettu mainitun lain 58 §:n 4 momentin perusteella.
Säännös varmistaisi sen, että suomalaisille tai muille EU- ja ETA-valtioiden kansalaisille tutkintokoulutus olisi tilauskoulutuksenakin järjestettynä aina maksutonta. Tilaajan vastuulla olisi varmistaa, että se perisi maksuja vain niiltä, joilta maksuja lain mukaan saa periä. Koulutuksen järjestäjän ja tilaajan väliseen sopimukseen olisi mahdollista sisällyttää määräykset sanktioista, mikäli koulutuksen järjestäjän tietoon tulee, että tilaaja ei noudata lain määräyksiä maksujen perimisestä. Ammatillista koulutusta koskevalla lainsäädännöllä ei voida rajoittaa työnantajan ja työntekijän vapautta sopia keskenään siitä, että työntekijä sitoutuu koulutuksen saamisen vastineeksi esimerkiksi pysymään määräajan työnantajan palveluksessa ja maksamaan korvauksen, ellei hän täytä sitoumustaan.
73 §.
Koulutuskorvaukset.
Pykälässä säädetään työnantajalle maksettavista koulutuskorvauksista. Pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 4 momentti, jonka mukaan 105 a §:ssä tarkoitettuun lukuvuosimaksulliseen koulutukseen osallistuvista opiskelijoista ei olisi mahdollista saada koulutuskorvauksia.
100 §.Oikeus maksuttomaan ruokailuun.
Pykälässä säädetään perustutkinto-opiskelijoiden ja työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa olevien opiskelijoiden oikeudesta maksuttomaan ateriaan. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavan siten, että siihen lisätään viittaus ehdotettuun 105 a §:ään. Pykälässä tarkoitettuun lukuvuosimaksulliseen koulutukseen osallistuvilla ei olisi oikeutta maksuttomaan ruokailuun.
102 §.
Opintososiaaliset etuudet oppisopimuskoulutuksessa.
Pykälässä säädetään opintososiaalisista eduista oppisopimuskoulutuksessa. Pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 6 momentti, jonka mukaan 105 a §:ssä tarkoitettuun lukuvuosimaksulliseen koulutukseen osallistuvilla opiskelijoilla ei olisi oikeutta opintososiaalisiin etuuksiin oppisopimuskoulutuksessa.
104 §.
Asuntolapaikan myöntäminen ja oikeus asuntolapaikkaan.
Pykälässä säädetään asuntolapaikan myöntämisen perusteista ja opiskelijoiden oikeudesta asuntolapaikkaan. Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavan siten, että 105 a §:ssä tarkoitettuun lukuvuosimaksulliseen koulutukseen osallistuvilla opiskelijoilla ei olisi oikeutta maksuttomaan asuntolapaikkaan.
105 a §. Koulutuksesta kolmansien maiden valtioiden kansalaisilta perittävä lukuvuosimaksu.
Ammatillisesta koulutuksesta annettuun lakiin lisättäisiin uusi 105 a §, jossa säädettäisiin koulutuksesta kolmansien maiden kansalaisilta perittävistä lukuvuosimaksuista. Lukuvuosimaksuvelvollisuus koskisi pääsääntöisesti henkilöitä, jotka oleskelevat Suomessa opiskelun perusteella myönnetyllä oleskeluluvalla. Jatkuvan oleskeluluvan (A-lupa) saaneita ovat esimerkiksi korkeakouluopiskelijaksi maahan tulleet henkilöt. Tilapäisen oleskeluluvan (B-lupa) saaneita ovat esimerkiksi ne, jotka saapuvat maahan suorittaakseen ammatillisen tutkinnon.
Ehdotettavan
1 momentin
mukaan koulutuksen järjestäjän olisi perittävä vähintään koulutuksen järjestämisestä keskimäärin aiheutuvat kustannukset kattava lukuvuosimaksu tässä laissa tarkoitettuun koulutukseen hyväksytyltä opiskelijalta, joka on kolmannen maan kansalainen. Kolmannen maan kansalaisella tarkoitetaan muun maan kuin Euroopan unionin jäsenvaltion tai Islannin, Liechtensteinin, Norjan ja Sveitsin kansalaista. Ehdotetun 1 momentin mukaan lukuvuosimaksun suorittaminen olisi edellytys opetukseen osallistumiselle. Koulutuksen järjestäjän tehtävä olisi seurata, onko opiskelija suorittanut lukuvuosimaksunsa. Jos henkilö ei suorittaisi lukuvuosimaksua, hän ei olisi oikeutettu osallistumaan opetukseen ja muuhun koulutukseen.
Kiinteän tutkintokohtaisen lukuvuosimaksun laskeminen ei olisi tarkoituksenmukaista, sillä saman koulutuksen järjestämisen kustannukset voivat vaihdella merkittävästi eri koulutuksen järjestäjien välillä. Tarkoitus on, että Opetushallitus tuottaisi koulutuksen järjestäjille vuosittain materiaalia koulutusalojen ja tutkintojen keskimääräisistä kustannuksista koulutuksen järjestäjän oman kustannuslaskennan tueksi. Ammatillisen koulutuksen järjestäjä voisi näin ollen päättää oman harkintavaltansa puitteissa maksun määrästä, kunhan maksu keskimäärin vastaisi koulutuksen järjestäjän omia, vaihtelevia kustannuksia. Opetushallituksen laskelmilla annettaisiin viitteellisesti tietoa kustannuksista koulutuksen järjestäjän omien laskelmien tueksi. Lukuvuosimaksun suuruutta määriteltäessä olisi huomioitava myös ammatillisen koulutuksen järjestäjälle syntyvät kiinteät kustannukset, jotta valtionosuusrahoitusta ei käytettäisi kolmansista maista tulevien henkilöiden kouluttamiseen. Näin ollen lukuvuosimaksun määrä ei voisi perustua pelkästään rajakustannuksiin.
Lukuvuosimaksun suuruus voisi siis vaihdella koulutuksen järjestäjäkohtaisesti samassakin tutkinnossa. Koulutuksen järjestäjä voisi esimerkiksi todeta työpaikalla järjestettävän koulutuksen kustannukset alhaisemmaksi kuin oppilaitosympäristössä järjestetyssä koulutuksessa ja tällä perusteella se voisi periä opiskelijalta pienemmän lukuvuosimaksun. Lukuvuosimaksun suuruus voisi siis näin ollen vaihdella opiskelijakohtaisesti riippuen siitä, mitä opintoja kukin lukuvuosimaksuvelvollinen opiskelija suorittaa, ja kuinka suuren osan opinnoista opiskelija suorittaisi työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa. Ammatillisessa koulutuksessa ennen opintojen alkamista päätetty ja opiskelijan maksama lukuvuosimaksu saatetaan todeta opiskelun aikana ylimitoitetuksi ja koulutuksen järjestetyn kustannustehokkaammin esimerkiksi työpaikalla järjestetyn koulutuksen vuoksi. Koulutuksen järjestäjän olisi mahdollista palauttaa opiskelijalle osan jo tämän maksamasta lukuvuosimaksusta tai vaihtoehtoisesti se voisi hyvittää osan seuraavasta lukuvuosimaksusta.
Opiskelemaan hakeutuvalle on tiedotettava lukuvuosimaksun määräytymisestä koko opintojen ajalta. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että koulutuksen järjestäjä olisi velvollinen ilmoittamaan lukuvuosimaksujen määrät ja laatimaan hinnoittelun periaatteet lukuvuosimaksuille ja tiedottamaan niistä opiskelijoita. Säännöksellä tavoitellaan opiskelijoiden oikeusturvan parantamista siten, että heillä on mahdollisuus arvioida opiskelun kustannuksia koko opiskelun ajalta.
Koulutuksen järjestäjät laatisivat toimintaperiaatteet, joita se soveltaa maksettujen lukuvuosimaksujen palauttamiseen, lukuvuosimaksujen hyvityksiin sekä lukuvuosimaksujen palauttamiseen esimerkiksi opintojen keskeytyessä tai opiskelijan erotessa. Lukuvuosimaksujen perintä sekä mahdolliset maksujen palautukset ja hyvitykset koulutuksen järjestäjän tulisi toteuttaa siten, että niissä kohdellaan opiskelijoita tasapuolisesti. Opiskelijalta jo perittyä lukuvuosimaksua ei olisi mahdollista taannehtivasti korottaa. Koulutuksen järjestäjän tulisi tiedottaa lukuvuosimaksuistaan ja periaatteista, joilla lukuvuosimaksu voi alentua opintojen aikana. Velvollisuudesta tiedottaa lukuvuosimaksuista säädettäisiin ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 123 §:ssä.
Koulutuksen järjestäjän ei tulisi periä lukuvuosimaksua siten, että opiskelijalta perittäisiin opiskelujen alkuvaiheessa selvästi pienempää lukuvuosimaksua, kuin hänen tulisi keskimäärin maksaa, jotta tutkinnon kustannukset tulisivat katettua, ilman edellä esitettyjä perusteita, jotta lukuvuosimaksujen ajantasaisesta perinnästä voitaisiin varmistua ja opiskelijalle koituvat kulut eivät kohdistuisi liian epätasaisesti ja jälkikätisesti. Esimerkiksi lukuvuosimaksuja ei tulisi määrittää niin, että ensimmäisen lukuvuoden maksu olisi pienempi kuin muiden. Lukuvuosimaksukertymän on oltava johdonmukainen ja mahdollisten kevennysten kohdistuttava erityisesti aikaan, jolloin suurin osa tutkinnon kustannuksista on jo maksettu.
Lukuvuosimaksullisessa opiskelussa ei ole kysymys kilpailluilla markkinoilla tapahtuvasta toiminnasta tai EU:n valtiontukisääntöjen tarkoittamasta taloudellisesta toiminnasta. Asiaa käsitellään kappaleen 4.2.7 EU:n valtiontuen edellytysten täyttymisen arviointi ja kilpailuvaikutukset lopussa.
Ehdotettavan 1 momentin
1 kohdan
mukaan, maksua ei kuitenkaan perittäisi opiskelijalta, jolla on ulkomaalaislaissa tarkoitettu Euroopan unionin sininen kortti tai tämän ulkomaalaislaissa tarkoitetulta perheenjäseneltä. Euroopan unionin sininen kortti on tarkoitettu henkilöille, jotka tulevat työskentelemään suomeen korkeaa pätevyyttä vaativaan asiantuntijatehtävään.
Ehdotettavan 1 momentin
2 kohdan
mukaan, maksua ei kuitenkaan perittäisi opiskelijalta, jolla on ulkomaalaislaissa tarkoitettu pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa tai tämän ulkomaalaislaissa tarkoitetulta perheenjäseneltä.
Ehdotettavan 1 momentin
3 kohdan
mukaan, maksua ei kuitenkaan perittäisi opiskelijalta, jolla on jatkuva oleskelulupa. Jatkuvana (A) oleskelulupana myönnetään esimerkiksi työntekijän oleskeluluvat (ellei kysymys tilapäisestä työskentelystä), oleskeluluvat kansainvälisen suojelun (turvapaikka ja toissijainen suojelu) perusteella, oleskeluluvat korkeakoulututkinnon opiskelua varten ja oleskeluluvat perhesiteen perusteella tilanteessa, joissa perheenkokoajan oleskelulupa on jatkuva. Ammatillisessa koulutuksessa opiskelua varten oleskelulupa myönnetään tilapäisenä (B) oleskelulupana ja vastaava tilapäinen lupa myönnetään myös näiden opiskelijoiden perheenjäsenille.
Säännös tarkoittaisi, että Suomesta turvapaikan tai toissijaista suojelua saaneet henkilöt eivätkä heidän perheenjäsenensä olisi lukuvuosimaksuvelvollisia. Suomen kansalaisten perheenjäsenet, jotka oleskelevat Suomessa perhesiteeseen perustuvalla jatkuvalla oleskeluluvalla, eivät niin ikään olisi lukuvuosimaksuvelvollisia. Opiskelijat, jotka tulevat Suomeen opiskelemaan oppisopimuskoulutuksessa, tarvitsevat työperusteisen oleskeluluvan. Näin ollen ne opiskelijat, jotka tulevat Suomeen opiskelemaan oppisopimuskoulutuksessa työnteon perusteella myönnetyllä jatkuvalla oleskeluluvalla, eivät olisi lukuvuosimaksuvelvollisia.
Ehdotettavan 1 momentin
4 kohdan
mukaan, maksua ei kuitenkaan perittäisi opiskelijalta, jolla on pysyvä oleskelulupa. Pysyvän oleskeluluvan saamista voidaan perustellusti pitää sellaisena vahvana siteenä Suomeen, minkä seurauksena henkilö on oikeutettu maksuttomaan koulutukseen. Pysyvällä oleskeluluvalla Suomessa oleskelevan henkilön perheenjäsenet, joille on myönnetty oleskelulupa Suomeen perhesiteen perusteella, eivät myöskään olisi lukuvuosimaksuvelvollisia.
Ehdotettavan 1 momentin
5 kohdan
mukaan, maksua ei kuitenkaan perittäisi opiskelijalta, jolla on ollut opiskelun alkaessa ulkomaalaislaissa tarkoitettu oleskelulupa tilapäisen suojelun perusteella, eikä lupaa ole myöhemmin peruutettu mainitun lain 58 §:n 4 momentin perusteella. Tilapäistä suojelua saaneet eivät olisi lukuvuosimaksuvelvollisia. Nykytilanteessa tilapäinen suojelu tulee sovellettavaksi liittyen Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa. Säännös vastaisi korkeakoulujen vastaavia säännöksiä.
Ehdotettavan 1 momentin
6 kohdan
mukaan, maksua ei kuitenkaan perittäisi opiskelijalta, joka osallistuu tilauskoulutukseen. Tilauskoulutuksen maksaa koulutuksen tilaaja.
Ehdotettavan 1 momentin
7 kohdan
mukaan, maksua ei kuitenkaan perittäisi opiskelijalta, joka on oppivelvollisuuslain 2 §:n tarkoittama oppivelvollinen. Tässä esityksessä ehdotetaan oppivelvollisuuslain 2 §:n muuttamista siten, että jatkossa oppivelvollisia eivät olisi kolmansista maista tulevat alaikäiset lapset tai nuoret, jotka oleskelevat Suomessa opiskelutarkoituksessa. Henkilön täytettyä 18-vuotta, eli oppivelvollisuuden päätyttyä, olisi hän oikeutettu jatkamaan maksuttomassa koulutuksessa oppivelvollisuuslain 16 §:ssä säädetyllä tavalla.
Ehdotettavan 1 momentin
8 kohdan
mukaan, maksua ei kuitenkaan perittäisi opiskelijalta, jolla on tilapäinen korkeintaan vuoden mittainen oleskelulupa vaihto-opiskeluohjelmaan osallistumisen perusteella. Suomessa opiskelee joka vuosi useita henkilöitä toisella asteella vaihto-opiskelijaohjelmissa. Vaihto-opiskeluohjelmilla tarkoitetaan vakiintuneiden toimijoiden, kuten Rotary-järjestön tai AFS:n järjestämiä vaihto-ohjelmia, joissa henkilöllä on varsinainen opiskelupaikka kotimaassaan, ja jossa henkilön on tarkoitus osana opintojaan oleskella Suomessa korkeintaan yhden vuoden verran.
Ehdotettavan
2 momentin
mukaan poiketen siitä mitä 1 momentin 3 kohdassa säädetään, maksu peritään kuitenkin opiskelijalta, jonka ensimmäinen oleskelulupa on myönnetty opiskelun perusteella. Ehdotetun momentin mukaan lukuvuosimaksuvelvollisuus säilyisi, mikäli opiskelija vaihtaisi oleskelulupansa esimerkiksi työntekoon tarkoitettuun oleskelulupaan. Käytännössä säännös tarkoittaisi aikuisia opiskelijoita sillä oppivelvollisuusikäiset eivät olisi lukuvuosimaksuvelvollisia saatuaan Suomesta kotikunnan. Ainoastaan ne oppivelvollisuusikäiset henkilöt, jotka tulevat Suomeen opiskelutarkoituksessa, olisivat lukuvuosimaksuvelvollisia.
Lupaperusteen vaihtaminen opiskelijan oleskeluluvasta työntekijän oleskelulupaan on ollut merkittävin havaittu lukuvuosimaksujen kiertämistapa korkea-asteella, joten sen estäminen myös toisella asteella on perusteltua. Lukuvuosimaksujen määräytymisen kannalta ratkaisevaa olisi siis se, että henkilö on saapunut Suomeen ensimmäisen kerran opiskelutarkoituksessa opiskelijan oleskeluluvalla. Korkeakoululaeissa vastaavat säännökset tulevat voimaan 1.8.2026 alkaen. Lukuvuosimaksuvelvollisuus säilyisi myös siinä tapauksessa, että opiskelija vaihtaisi opiskelupaikkaa koulutuksen järjestäjien kesken tai ryhtyisi suorittamaan toista tutkintoa keskeytettyään ensimmäisen tutkinnon suorittamisen. Lukuvuosimaksuvelvollisuus säilyisi myös siinä tapauksessa, että henkilö valmistuu, työskentelee ja hakeutuu myöhemmin uudelleen opiskelijaksi. Edellä kuvattu tilanne ei kuitenkaan tulisi kovin usein sovellettavaksi, koska henkilölle tällaisessa tilanteessa ehtisi kertyä riittävä asumisaika pysyvän oleskeluluvan saamiseen. Lukuvuosimaksuvelvollisuus päättyisi kaikissa tapauksissa viimeistään silloin kun henkilö saa pysyvän oleskeluvan. Pysyvän oleskeluluvan saamista voidaan perustellusti pitää sellaisena vahvana siteenä Suomeen, minkä seurauksena henkilö on oikeutettu maksuttomaan koulutukseen.
Ehdotetun momentin mukaan maksu peritään myös opiskelijalta, joka oleskelee Suomessa perhesiteeseen perustuvalla jatkuvalla oleskeluluvalla tilanteessa, jossa perheenkokoaja oleskelee Suomessa opiskeluun perustuvalla oleskeluluvalla tai perheenkokoaja oleskelee Suomessa jatkuvalla oleskeluluvalla, mutta hänen oleskelulupansa on myönnetty ensimmäisen kerran opiskelun perusteella. Säännöksellä tarkoitettaisiin käytännössä tilanteita, joissa perheenkokoaja oleskelee Suomessa korkeakouluopintoja varten myönnetyllä jatkuvalla oleskeluluvalla tai perheenkokoajan oleskelulupa on myönnetty ensimmäisen kerran korkeakouluopintoja varten. Ehdotettu säännös koskisi pääsääntöisesti korkeakoulussa opiskelevan tai opiskelleen henkilön puolisoa, sillä oppivelvollisuusikäiset eivät olisi lukuvuosimaksuvelvollisia kotikunnan saatuaan perheenkokoajan oleskelulupaperusteesta riippumatta. Säännöksellä tavoitellaan yhdenvertaista kohtelua korkea-asteella ja toisella asteella opiskelevien perheenjäsenille. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan korkea-asteella opiskelevien perheenjäsenet saavat jatkuvan (A) oleskeluluvan ja toisella asteella opiskelevien perheenjäsenet tilapäisen (B) oleskeluluvan.
Ehdotetun pykälän 3 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö voisi asetuksella antaa tarkempia säännöksiä 1 momentissa tarkoitettujen lukuvuosimaksujen määräytymisen perusteista. Tällä mahdollistettaisiin lukuvuosimaksujen määräytymisen yksityiskohtaisempi sääntely, mikäli havaitaan tarvetta ohjata lukuvuosimaksuista tehtäviä päätöksiä esimerkiksi toimintatapojen yhdenmukaistamiseksi joiltakin osin tai opiskelijoiden oikeusturvan parantamiseksi.
Yhdistelmälupadirektiivi, jota käsitellään kappaleessa 2.3.7., turvaa kolmansista maista tuleville työntekijöille jäsenvaltion kansalaisten kanssa yhdenvertaisen kohtelun direktiivissä määritellyillä, esimerkiksi työelämän, koulutuksen ja sosiaaliturvan alueilla. Direktiivin ’kolmannesta maasta tulleella työntekijällä’ tarkoitetaan kolmannen maan kansalaista, jolle on myönnetty pääsy jonkin jäsenvaltion alueelle ja joka oleskelee siellä laillisesti ja joka kansallisen oikeuden tai käytännön mukaisesti saa työskennellä palkatussa työsuhteessa olevana tuossa jäsenvaltiossa (2 artikla, 1 kohta, b alakohta). Yhdenvertainen kohtelu koskee myös kolmansien maiden kansalaisia, joille on unionin tai kansallisen oikeuden mukaisesti myönnetty pääsy jäsenvaltioon muuta tarkoitusta kuin työntekoa varten, jotka saavat työskennellä (12 artikla, 1 kohta). Jäsenvaltiot voivat rajoittaa yhdenvertaista kohtelua koulutuksen ja ammatillisen koulutuksen osalta rajoittamalla sen soveltamisen sellaisiin kolmansista maista tulleisiin työntekijöihin, jotka ovat työsuhteessa tai jotka ovat olleet työsuhteessa ja rekisteröityneet työttömiksi työnhakijoiksi (12 artikla 2 kohta, a (i) alakohta) ja asettamalla kansallisen oikeuden mukaisesti erityisiä vaatimuksia korkeakoulutason koulutukseen ja toisen asteen jälkeiseen koulutukseen sekä ammatilliseen koulutukseen, joka ei liity suoraan tiettyyn työllistymiseen tähtäävään toimintaan pääsyn edellytykseksi; näitä voivat olla kielitaitovaatimukset ja lukukausimaksujen maksaminen (12 artikla 2 kohta, a(iv) alakohta). Ammatillisen koulutuksen osalta direktiivi mahdollistaa rajauksen, mikäli ammatillinen koulutus ei liity suoraan tiettyyn työllistymiseen tähtäävään toimintaan (englanninkielisessä versiossa ”directly linked to the specific employment activity”), Erillisen ammatillisen tutkinnon suorittamista ei voida pitää tiettyyn työllistymiseen tähtäävänä toimintana. Suomeen ammatilliseen koulutukseen saapuvilla opiskelijoilla ei pääsääntöisesti ole tietyn työllistämisen edellyttämää työllistäjää, eikä ammatillisen tutkinnon suorittamista yleisesti tulkita olevan tiettyyn työllistymiseen tähtäävää, vaikkakin ammatillisen tutkinnon suorittaminen lisää edellytyksiä työllistyä Suomessa. Tiettyyn työhön työllistyville oleskeluluvan peruste on pääsääntöisesti työskentely. Tällaisen oleskeluluvan haltijoille osaamisen hankkiminen tutkintokoulutuksessa on maksutonta. Näin ollen direktiivi ei rajoita lukuvuosimaksujen perimistä ammatillisesta koulutuksesta Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolisen valtion kansalaiselta, vaikka kyseessä olisi tilapäisellä oleskeluluvalla tai opiskelijan perheenjäsenen oleskeluluvalla oleskelevasta.
123 §.Tutkinnon suorittamismahdollisuuksista ja koulutuksesta tiedottaminen.
Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavan siten, että koulutuksen järjestäjä olisi velvollinen tiedottamaan myös 105 a §:ssä ehdotettavista lukuvuosimaksuista.
7.2
Lukiolaki
9 §. Tilauskoulutus.
Pykälä koskee tilauskoulutuksen järjestämistä lukiokoulutuksessa. Pykälän 1 ja 4 momenttia ehdotetaan muutettavan. Voimassa olevan 1 momentin mukaan koulutuksen järjestäjä, jonka järjestämisluvassa on oikeus järjestää International Baccalaureate -tutkintoon johtavaa koulutusta, voi järjestää kyseistä koulutusta tilauskoulutuksena, jos koulutuksen tilaa ja rahoittaa toinen valtio, kansainvälinen järjestö taikka suomalainen tai ulkomainen julkisyhteisö, säätiö tai yksityinen yhteisö. Pykälän 1 momenttia muutettiin 1.1.2025 alkaen siten, että tilauskoulutusta ei kuitenkaan saa järjestää, jos tilaajan tarkoituksena on vain välittää opiskelijoita tutkinto-opiskelijoiksi ilman tarkoitusta rahoittaa koulutus. Koulutuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että tilauskoulutusta koskevassa sopimuksessa on määritelty tilauskoulutukseen osallistuvan oikeudet ja velvollisuudet ja että tilauskoulutukseen osallistuvat tuntevat ne. Pykälän 4 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän on perittävä koulutuksen tilaajalta tilauskoulutuksen järjestämisestä vähintään siitä aiheutuvat kustannukset kattava maksu. Maksun tulee kattaa myös 35 §:n mukaisista opintososiaalisista eduista aiheutuvat kustannukset. Koulutuksen järjestäjän on kohdennettava tilauskoulutuksesta saamansa tuotto omaan koulutustoimintaansa. Koulutuksen tilaajalla on oikeus periä tilauskoulutukseen osallistuvilta opiskelijoilta sijaintivaltionsa lainsäädännön tai oman käytäntönsä mukaisia maksuja. Tilauskoulutuksena järjestettävään opetukseen ei sovelleta opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia (1705/2009).
Pykälän
1 momenttiin
1.1.2025 alkaen tehtyä lisäystä täsmennettäisiin siten, että se vastaisi ammatillisesta koulutuksesta annettuun lakin tehtävän muutoksen muotoiluja. Momenttia ehdotetaan muutettavan siten, että koulutuksen järjestäjä ei saa järjestää tilauskoulutusta, jos tilaajan tarkoituksena on välittää opiskelijoita tutkinto-opiskelijoiksi siten, että opiskelijoiden välittäminen on voittoa tavoittelevaa liiketoimintaa.
Pykälän
4 momenttia
ehdotetaan täsmennettävän siten, että koulutuksen tilaajalla olisi oikeus periä tilauskoulutukseen osallistuvilta opiskelijoilta tilaajan sijaintivaltion lainsäädännön tai oman käytäntönsä mukaisia opiskelijan lähtömaan elinkustannuksiin nähden kohtuullisia maksuja. Maksujen suuruuden osalta viitattaisiin siis lähtömaan elinkustannuksiin, joihin nähden opiskelijalta perittävien maksujen tulisi olla kohtuullisia. Säännös vastaisi ammatillisesta koulutuksesta annettuun lakiin ehdotettavaa muutosta.
34 a §. Koulutuksesta kolmansien maiden kansalaisilta perittävä lukuvuosimaksu.
Lukiolakiin ehdotetaan lisättävän uusi 34 a §, jossa säädettäisiin koulutuksesta kolmansien maiden kansalaisilta perittävistä lukuvuosimaksuista. Ehdotettavan 1 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän on perittävä lukuvuosimaksu tässä laissa tarkoitettuun koulutukseen hyväksytyltä opiskelijalta, joka on kolmannen maan kansalainen, ja joka hakee oleskelulupaa opiskelun perusteella tai oleskelee maassa opiskelun perusteella myönnetyllä oleskeluluvalla. Kolmannen maan kansalaisella tarkoitetaan muun maan kuin Euroopan unionin jäsenvaltion tai Islannin, Liechtensteinin, Norjan ja Sveitsin kansalaista. Lukuvuosimaksu peritään myös kolmannen maan kansalaiselta, joka suorittaa tässä laissa tarkoitettuja opintoja etäopetuksessa. Säännöksellä tarkoitetaan kolmansien maiden kansalaisia, jotka suorittavat etäopintoja lähtömaastaan käsin.
Ehdotetun 1 momentin mukaa lukuvuosimaksun suuruus on vähintään lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta. Jos koulutuksen järjestäjän yksikköhinta on alempi kuin lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta, on lukuvuosimaksun suuruus vähintään koulutuksen järjestäjän yksikköhinta. Yhtä tai useampaa oppiainetta suorittamaan otetuilta opiskelijoilta perittävän maksun määrä on opintopistettä kohden keskimääräinen yksikköhinta tai sitä alempi järjestäjäkohtainen yksikköhinta jaettuna luvulla 30.
Lukiokoulutuksen keskimääräisestä yksikköhinnasta säädetään vuosittain valtioneuvoston asetuksella. Jos koulutuksen järjestäjän yksikköhinta on alempi kuin lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta, olisi lukuvuosimaksun suuruus vähintään koulutuksen järjestäjän yksikköhinta. Koska lukiolain 4 §:n mukaan koulutusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi, olisi perusteltua, että lukuvuosimaksu olisi alhaisempi tilanteessa, jossa koulutuksen järjestäjän yksikköhinta on keskimääräistä yksikköhintaa alhaisempi. Yhtä tai useampaa oppiainetta suorittamaan otetuilta niin sanotulta aineopiskelijoilta perittävän maksun määrä olisi opintopistettä kohden keskimääräinen yksikköhinta jaettuna luvulla 30. Jos koulutuksen järjestäjän yksikköhinta olisi alhaisempi kuin keskimääräinen yksikköhinta, saataisiin aineopiskelijan lukuvuosimaksun hinta jakamalla järjestäjäkohtainen yksikköhinta luvulla 30.
Ehdotettavan 1 momentin mukaan lukuvuosimaksu määräytyisi lukiokoulutuksessa ensimmäisenä opiskeluvuotena voimassa olleen yksikköhinnan perusteella koko opintojen ajalle. Lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta on kasvanut viime vuosina keskimäärin viisi prosenttia vuodessa. Säännöksellä tavoitellaan opiskelijoiden oikeusturvan parantamista siten, että heillä on mahdollisuus arvioida opiskelun kustannuksia koko opiskelun ajalta. Olisi opiskelijoiden oikeusturvan kannalta ongelmallista, jos opiskelijat eivät voisi etukäteen tietää paljonko lukuvuosimaksu tulee seuraavina vuosina olemaan.
Koulutuksen järjestäjät laatisivat toimintaperiaatteet, joita se soveltaa maksettujen lukuvuosimaksujen palauttamiseen, lukuvuosimaksujen hyvityksiin sekä lukuvuosimaksujen palauttamiseen esimerkiksi opintojen keskeytyessä tai opiskelijan erotessa. Lukuvuosimaksujen perintä sekä mahdolliset maksujen palautukset ja hyvitykset koulutuksen järjestäjän tulisi toteuttaa siten, että niissä kohdellaan opiskelijoita tasapuolisesti. Opiskelijalta jo perittyä lukuvuosimaksua ei olisi mahdollista taannehtivasti korottaa.
Ehdotetun
1 momentin
mukaan lukuvuosimaksun suorittaminen olisi edellytys opetukseen osallistumiselle. Koulutuksen järjestäjän tehtävä olisi seurata, onko opiskelija suorittanut lukuvuosimaksunsa. Jos henkilö ei suorittaisi lukuvuosimaksua, hän ei olisi oikeutettu osallistumaan opetukseen ja muuhun koulutukseen.
Henkilön ei olisi mahdollista opiskella maksuvelvollisena opiskelijana lukiolaissa tarkoitettua lukion oppimäärää englannin kielellä. Lukiolakiin lisättiin 1.1.2025 alkaen säännökset englanninkielisestä lukion oppimäärästä ja ylioppilastutkinnosta. Opiskelijoita aletaan kouluttamaan 1.8.2026 alkaen ja ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset järjestetään vuonna 2029. Lukiolain 21 a §:n mukaan englanninkielisen lukion oppimäärän opiskelijaksi voidaan ottaa henkilö, jolla on Suomessa suoritetun lukiokoulutusta edeltävän koulutuksen kestosta tai Suomessa asumisen kestosta johtuvasta syystä puutteellinen kielitaito suoriutua lukiokoulutuksesta suomeksi tai ruotsiksi. Sellaiselta englanninkieliseen lukiokoulutukseen otettavalta hakijalta, joka ei ole Euroopan unionin jäsenvaltion eikä Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalainen edellytetään, että hänelle on ulkomaalaislain nojalla myönnetty muu kuin opiskeluun perustuva oleskelulupa. Näin ollen henkilö ei voi hakeutua kolmansista maista maksulliseen koulutukseen suorittamaan lukion englanninkielistä oppimäärää.
Ylioppilastutkinnosta perittävistä maksuista säädetään ylioppilastutkintolain (502/2019) 20 §:ssä. Sen 4 momentin mukaan oppivelvollisuuslain 16 §:n nojalla maksuttomaan koulutukseen oikeutetulta kokelaalta ei saada periä maksuja osallistumisesta viiteen ensimmäiseksi suoritettavaan kokeeseen, eikä edellä tarkoitettujen hylättyjen kokeiden uusimisesta. Näin ollen henkilöltä, joka ei ole oppivelvollinen ja oikeutettu maksuttomaan koulutukseen, voidaan periä maksu osallistumisesta ylioppilastutkinnon kokeisiin. Jos kunta haluaa tarjota myös lukuvuosimaksuvelvollisille opiskelijoille ilmaiset ylioppilastutkinnon kokeet, on kunnan suoritettava maksut ylioppilastutkintolautakunnalle.
Lukuvuosimaksuvelvollisuus kohdennettaisiin yksinomaan Suomeen opiskelutarkoituksessa tuleviin henkilöihin tai Suomessa opiskelutarkoituksessa oleviin henkilöihin, jotka saapuvat Suomeen tilapäisellä (B) tai jatkuvalla (A) opiskelijan oleskeluluvalla lukuun ottamatta henkilöitä, jotka osallistuvat vaihto-opiskelijaohjelmiin. Lukiokoulutuksessa opiskelua varten oleskelulupa myönnetään tilapäisenä (B) oleskelulupana. Näin ollen lukuvuosimaksua eri perittäisi opiskelijalta, joka on Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden muun sopimuspuolen kanssa tekemän sopimuksen mukaan rinnastetaan Euroopan unionin kansalaiseen tai tämän ulkomaalaislaissa tarkoitetulta perheenjäseneltä. Lukuvuosimaksua ei perittäisi opiskelijalta, jolla on ulkomaalaislaissa tarkoitettu Euroopan unionin sininen kortti tai tämän ulkomaalaislaissa tarkoitetulta perheenjäseneltä. Euroopan unionin sininen kortti on tarkoitettu henkilöille, jotka tulevat työskentelemään suomeen korkeaa pätevyyttä vaativaan asiantuntijatehtävään. Lukuvuosimaksua ei perittäisi opiskelijalta, jolla on ulkomaalaislaissa tarkoitettu pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa tai tämän ulkomaalaislaissa tarkoitetulta perheenjäseneltä. Lukuvuosimaksua ei perittäisi opiskelijalta, jolla on jatkuva oleskelulupa, ellei oleskelulupaa ole myönnetty opiskelun perusteella. Jatkuvana (A) oleskelulupana myönnetään esimerkiksi työntekijän oleskeluluvat (ellei kysymys tilapäisestä työskentelystä), oleskeluluvat kansainvälisen suojelun (turvapaikka ja toissijainen suojelu) perusteella, oleskeluluvat korkeakoulututkinnon opiskelua varten ja oleskeluluvat perhesiteen perusteella tilanteessa, joissa perheenkokoajan oleskelulupa on jatkuva. Lukuvuosimaksua ei myöskään perittäisi opiskelijalta, jolla on pysyvä oleskelulupa.
Lukuvuosimaksua ei perittäisi opiskelijalta, jolla on ollut opiskelun alkaessa ulkomaalaislaissa tarkoitettu oleskelulupa tilapäisen suojelun perusteella, eikä lupaa ole myöhemmin peruutettu mainitun lain 58 §:n 4 momentin perusteella. Tilapäistä suojelua saaneet eivät olisi lukuvuosimaksuvelvollisia. Nykytilanteessa tilapäinen suojelu tulee sovellettavaksi liittyen Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa. Säännös vastaisi korkeakoulujen vastaavia säännöksiä.
Ehdotetun 1 momentin
1 kohdan
mukaan lukumaksua ei kuitenkaan perittäisi opiskelijalta, joka osallistuu tilauskoulutukseen. Tilauskoulutuksen maksaa koulutuksen tilaaja.
Ehdotettavan 1 momentin
2 kohdan
mukaan, maksua ei kuitenkaan perittäisi opiskelijalta, jolla on tilapäinen korkeintaan vuoden mittainen oleskelulupa vaihto-opiskeluohjelmaan osallistumisen perusteella. Suomessa opiskelee joka vuosi useita henkilöitä toisella asteella vaihto-opiskelijaohjelmissa. Vaihto-opiskeluohjelmilla tarkoitetaan vakiintuneiden toimijoiden, kuten Rotary-järjestön tai AFS:n järjestämiä vaihto-ohjelmia, joissa henkilöllä on varsinainen opiskelupaikka kotimaassaan, ja jossa henkilön on tarkoitus osana opintojaan oleskella Suomessa korkeintaan yhden vuoden verran.
Tällä esityksellä oppivelvollisuuslakiin ehdotetaan muutosta, jonka mukaan kolmansien maiden kansalaiset, jotka oleskelevat Suomessa opiskelutarkoituksessa, eivät olisi Suomessa oppivelvollisia.
Lukiolakiin ei ehdoteta vastaavaa 2 momenttia kuin ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 105 a §:ään johtuen yhdistelmälupadirektiivistä, jota käsitellään kappaleessa 2.3.7. Yhdistelmälupadirektiivi turvaa kolmansista maista tuleville työntekijöille jäsenvaltion kansalaisten kanssa yhdenvertaisen kohtelun direktiivissä määritellyillä, esimerkiksi työelämän, koulutuksen ja sosiaaliturvan alueilla. Direktiivin ’kolmannesta maasta tulleella työntekijällä’ tarkoitetaan kolmannen maan kansalaista, jolle on myönnetty pääsy jonkin jäsenvaltion alueelle ja joka oleskelee siellä laillisesti ja joka kansallisen oikeuden tai käytännön mukaisesti saa työskennellä palkatussa työsuhteessa olevana tuossa jäsenvaltiossa (2 artikla, 1 kohta, b alakohta). Yhdenvertainen kohtelu koskee myös kolmansien maiden kansalaisia, joille on unionin tai kansallisen oikeuden mukaisesti myönnetty pääsy jäsenvaltioon muuta tarkoitusta kuin työntekoa varten, jotka saavat työskennellä (12 artikla, 1 kohta). Jäsenvaltiot voivat rajoittaa yhdenvertaista kohtelua koulutuksen ja ammatillisen koulutuksen osalta rajoittamalla sen soveltamisen sellaisiin kolmansista maista tulleisiin työntekijöihin, jotka ovat työsuhteessa tai jotka ovat olleet työsuhteessa ja rekisteröityneet työttömiksi työnhakijoiksi (12 artikla 2 kohta, a (i) alakohta) ja asettamalla kansallisen oikeuden mukaisesti erityisiä vaatimuksia korkeakoulutason koulutukseen ja toisen asteen jälkeiseen koulutukseen sekä ammatilliseen koulutukseen, joka ei liity suoraan tiettyyn työllistymiseen tähtäävään toimintaan pääsyn edellytykseksi; näitä voivat olla kielitaitovaatimukset ja lukukausimaksujen maksaminen (12 artikla 2 kohta, a(iv) alakohta).
Direktiivin 1 artiklan 2 kohdan mukaisesti direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan, joka koskee kolmansien maiden kansalaisten pääsyä niiden työmarkkinoille. Direktiivin johdanto-osan 6 kappaleen mukaan direktiivin säännökset eivät saisi vaikuttaa jäsenvaltioiden toimivaltaan säännellä maahanpääsyä. Kun lukuvuosimaksujen maksaminen on kansallisessa lainsäädännössä opiskelijan oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä, ei yhdistelmälupadirektiivi rajoita mahdollisuutta vaatia lukuvuosimaksuja lukiokoulutukseen saapuvilta tai maassa oleskelevilta kolmannen maan kansalaisilta, jotka oleskelevat Suomessa opiskelijan oleskeluluvalla. Tämä johtuu siitä, että direktiivin tarkoituksena ei ole säätää maahanpääsyn tai laillisen oleskelun edellytyksistä, vaan yhdenvertaisesta kohtelusta siinä tilanteessa, kun henkilölle on myönnetty pääsy jäsenvaltioon ja tämä oleskelee siellä laillisesti. Merkitystä ei olisi sillä, vaatiiko koulutuksen järjestäjä maksujen maksamista kokonaisuudessaan ennen koulutuksen alkamista vai useassa osassa, sillä lupaedellytysten tulee täyttyä oleskelun ajan. Tutkija- ja opiskelijalain 12 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan opiskelijan oleskelulupa on peruutettava tai jätettävä uusimatta, jos kolmannen maan kansalainen ei enää täytä säädettyjä edellytyksiä.
Lukiokoulutuksen osalta yhdistelmälupadirektiivi rajoittaa lukuvuosimaksujen perimistä edellä kuvatusti silloin, kun henkilön lupaperuste ei ole opiskelu. Lukiokoulutuksen osalta tästä syystä katsotaan perustelluksi rajata lukuvuosimaksuvelvollisuus koskemaan ainoastaan opiskelijan oleskeluluvalla Suomeen saapuvia tai opiskelijan oleskeluluvalla Suomessa oleskelevia henkilöitä. Yhdistelmälupadirektiivi edellyttäisi lukiokoulutuksen osalta maksuista vapauttamista kaikissa tilanteissa, joissa henkilö olisi työsuhteessa tai olisi työsuhteen jälkeen ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi. Työsuhteiden jatkuva selvittäminen ja arviointi merkitsisi koulutuksen järjestäjille kohtuutonta hallinnollista taakkaa saavutettavaan hyötyyn nähden.
Lukuvuosimaksullisessa opiskelussa ei ole kysymys kilpailluilla markkinoilla tapahtuvasta toiminnasta tai EU:n valtiontukisääntöjen tarkoittamasta taloudellisesta toiminnasta. Asiaa käsitellään kappaleen 4.2.7 EU:n valtiontuen edellytysten täyttymisen arviointi ja kilpailuvaikutukset lopussa.
35 §. Opintososiaaliset edut.
Pykälässä säädetään opintososiaalisista eduista lukiokoulutuksessa. Pykälää ehdotetaan muutettavan siten, että siihen lisätään uusi 3 momentti, jonka mukaan 34 a §:ssä tarkoitettuun lukuvuosimaksulliseen koulutukseen osallistuvilla ei olisi oikeutta pykälässä tarkoitettuihin opintososiaalisiin etuihin.
7.3
Tiedonsaantioikeuksia koskevat säännöskohtaiset perustelut
Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 109 b § ja lukiolain 60 §.Oleskelulupia koskeva tiedonsaantioikeus.
Lukiolakiin esitetään lisättävän uusi 60 § ja ammatillisesta koulutuksesta annettuun lakiin uusi 109 b §. Pykälän
1 momentissa
säädettäisiin koulutuksen järjestäjän oikeudesta maksutta ja salassapitosäännösten estämättä saada tiettyjä tehtäviään varten Maahanmuuttovirastolta ja tiettyjä oleskeluoikeutta osoittavaa asiakirjaa koskevia tietoja.
Ammatillisen koulutuksen osalta kyseiset tiedot olisivat hakijan tai opiskelijan sekä näiden perheenkokoajan hakeman, voimassa olevan ja aiemmin myönnetyn oleskeluoikeutta osoittavan asiakirjan voimassaolo, peruste ja lajia sekä oleskeluoikeutta osoittavaa asiakirjaa koskevan hakemuksen käsittelyn tilaa koskevat tarpeelliset tiedot. Lukiokoulutuksen osalta tiedot olisivat muutoin samoja, paitsi että lukiokoulutuksen järjestäjillä ei olisi oikeutta saada tietoja perheenkokoajan oleskeluluvista eikä hakijan tai opiskelijan aiemmin myönnetystä oleskeluoikeudesta. Kyseiset tiedot ovat lukiokoulutuksen järjestäjän kannalta tarpeettomia.
Oleskeluoikeutta osoittavalla asiakirjalla tarkoitetaan tässä yläkäsitteenä kaikkia oleskelulupia sekä ulkomaalaislain 10 luvussa säänneltyjä Euroopan unionin kansalaisen ja häneen rinnastettavan henkilön vapaan liikkuvuuden alaan kuuluvan oleskelun osoittavaa asiakirjaa. Maahanmuuttoviraston myöntämiä asiakirjoja, joilla voi todistaa ulkomaalaislain 10 §:ssä säännellyn Euroopan unionin kansalaisen ja häneen rinnastettavan henkilön vapaan liikkuvuuden alaan kuuluvan oleskeluoikeuden ovat todistus EU-kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröinnistä, todistus EU-kansalaisen pysyvästä oleskeluoikeudesta, EU-kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortti ja EU-kansalaisen perheenjäsenen pysyvä oleskelukortti.
Tiedonsaantitarve perustuu erityisesti tässä esityksessä ehdotettavaan lukuvuosimaksuja koskevaan muutokseen, josta säädettäisiin ehdotetuissa lukiolain 34 a §:ssä ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 105 a §:ssä. Ehdotetut pykälät eroavat toisistaan siten, että lukiokoulutuksessa lukuvuosimaksuvelvollisia ovat ainoastaan opiskelun perusteella oleskelulupaa hakevat tai opiskelun perusteella oleskeluluvan Suomeen saaneet. Lukiokoulutuksen järjestäjillä ei ammatillisen koulutuksen järjestäjistä poiketen ole näin ollen tarvetta saada Maahanmuuttovirastolta tietoja hakijan tai opiskelijan perheenkokoajan oleskeluluvasta taikka hakijan tai opiskelijan aikaisemmin myönnetystä oleskeluluvasta.
Ehdotetun ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 105 a §:n soveltaminen edellyttää, että koulutuksen järjestäjillä on oikeus saada tietyissä tilanteissa tietoja perhesiteen perusteella myönnetyllä oleskeluluvalla oleskelevan opiskelijan ja hänen perheenkokoajanansa toimivan perheenjäsenensä oleskelun perusteesta sekä opiskelijalle ja perheenkokoajalle ensimmäisen kerran myönnetyn oleskeluluvan perusteesta. Tällä tarkoitetaan eri asiaa kuin Maahanmuuttoviraston myöntämä ensimmäinen oleskelulupa, joka voi tulla kyseeseen useita kertoja, jos henkilö on välillä poistunut maasta. Tässä laissa koulutuksen maksullisuus kytkeytyy henkilön aidosti ensimmäistä kertaa Suomessa saaman oleskeluluvan perusteeseen.
Yleisesti koulutuksen järjestäjällä voi olla tarve saada tietoa esimerkiksi koulutuksen suunnittelemista tai maksujen perimistä varten siitä, onko henkilölle myönnetty oleskelulupa. Koulutuksen järjestäjät ovat saaneet näitä tietoja aiemmin voimassa olleen lainsäädännön nojalla Maahanmuuttovirastolta ja on koulutuksen järjestäjien tarpeiden vuoksi perusteltua palauttaa tiedonsaantioikeus lainsäädäntöön. Tietoa tarvitaan myös esimerkiksi siksi, että opiskelija hakee lukuvuosimaksun palauttamista kielteisen oleskelulupapäätöksen perusteella, mutta hän ei ole edes tehnyt hakemusta tai asian käsittely on vielä kesken. Tiedon luotettavuuden vuoksi on tärkeää, että tieto siirtyy suoraan Maahanmuuttovirastolta ammatillisen koulutuksen järjestäjälle.
Koulutuksen suunnittelua varten koulutuksen järjestäjät tarvitsevat tiedot tulossa olevien opiskelijoiden määrästä ja siitä, milloin nämä voivat aloittaa opiskelun. Tätä varten ne tarvitsevat tiedot myönnetyistä ja vireillä olevista oleskeluluvista ja niiden käsittelytilanteesta. Nämä tiedot vaikuttavat koulutuksessa käytettävien resurssien varaamiseen, muun muassa opetusryhmien määrään, opettajiin, perehdytyksen järjestämiseen ja tilavarauksiin. Koulutuksen järjestäjä voi myös joutua selvittämään mahdollisuutta aloittaa opinnot myöhemmin oleskeluluvan saamisen viivästymisen vuoksi. Erityisen merkityksellistä näiden tietojen saaminen on silloin, jos suuri osa tietylle koulutuksen järjestäjälle hakeneiden opiskelijoiden oleskelulupapäätöksistä viivästyy tai on kielteisiä. Tällöin kokonaisten opetusryhmien järjestämistä voidaan joutua harkitsemaan uudelleen ja tieto on tällöin tärkeää saada Maahanmuuttovirastolta nopeasti haittavaikutusten minimoimiseksi, eikä vasta sitten kun opiskelijoita jää saapumatta.
Näitä tietoja ei ole aina mahdollista saada luotettavasti opiskelijoilta, koska esimerkiksi osa opiskelijoista ei ole aikeissa todellisuudessa saapua Suomeen. He ovat esimerkiksi saattaneet ottaa vastaan opiskelupaikkoja useista maista, eivätkä ole enää koulutuksen järjestäjän tavoitettavissa. Näin ollen on myös opiskelijoiden etu, että koulutuksen järjestäjä selvittää todellisuudessa opinnot aloittavien opiskelijoiden määrän luotettavalta taholta.
Pykälässä tarkoitettujen tehtävien hoitaminen edellyttää henkilötietojen käsittelyä, joka kuuluu luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus) soveltamisalaan. Siltä osin, kun ehdotettuun sääntelyyn sisältyy henkilötietojen käsittelyä, käsittelyn oikeusperuste on yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. Lukiokoulutuksen järjestäjien lakisääteinen tehtävä järjestää koulutusta perustuu lukiolain 3 §:ään. Ammatillisen koulutuksen järjestäjien lakisääteinen tehtävä järjestää koulutusta perustuu ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 22 §:ään. Oikeus periä lukuvuosimaksuja kolmansista maista tulevilta henkilöiltä perustuu puolestaan lukiolain ehdotettuun 34 a §:ään ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain ehdotettuun 105 a §:ään. Tiedot, joita tämän lain perusteella luovutetaan, eivät sisällä tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja erityisiä henkilötietoja.
Kyseisen käsittelyperusteen käyttäminen tarkoittaa sitä, että rekisteröidyllä ei ole tietosuoja-asetuksen 21 artiklassa säädetysti oikeutta vastustaa käsittelyä. Tiedonluovutuksen edellytykseksi ei säädetä hakijan, opiskelijan tai ammatillisen koulutuksen osalta perheenkokoajan suostumusta, koska koulutuksen järjestäjien tietotarve liittyy usein tilanteisiin, joissa siitä voi seurata tietopyynnön kohteena olevalle henkilölle negatiivisia seuraamuksia, kuten maksuvelvollisuuden säilyminen, tai joissa kyseinen henkilö ei ole tavoitettavissa, kuten joissain tilanteissa, joissa opiskeluoikeuden saanut henkilö on jättänyt aloittamatta opiskelun.
Tietojen saaminen lukuvuosimaksuvelvollisuuden arvioimiseksi ja opetusryhmien järjestämiseksi on tarpeellista koulutuksen järjestäjien toiminnalle. Opiskelijalle myönnettävien oikeuksien, kuten maksuttomuuden, edellytyksenä on niiden perustana olevista tosiseikoista varmistuminen. Henkilötietojen luotettavuus edellyttää niiden saamista suoraan asiaa käsittelevältä tai päätöksen tehneeltä viranomaiselta.
Pykälän
2 momentissa
säädettäisiin koulutuksen järjestäjien oikeudesta oma-aloitteisesti antaa tietoja Maahanmuuttovirastolle väärinkäytösepäilytilanteissa. Tietojen antaminen oma-aloitteisesti viranomaisille on perinteisesti saattanut perustua ajatukseen siitä, että asiaa käsittelevällä viranomaisella on oikeus saada tieto asiaan vaikuttavista seikoista. Tietojen käsittelyä koskeva lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö ovat kuitenkin asettaneet entistä tarkempia rajoituksia myös oma-aloitteiselle tietojen luovuttamiselle viranomaiselle. Ennakkopäätöksessään KKO:2023:24 korkein oikeus katsoi, että poliisilla ei ollut yleisluontoisen säännöksen perusteella oikeutta luovuttaa tietoja Ulosottolaitokselle. Tiedonluovutustarvetta ei voinut perustaa vakiintuneeseen käytäntöön. Tiedonluovutus ei voi myöskään perustua maahanmuuttohallinnon henkilötietolakiin, koska koulutuksen järjestäjän oma-aloitteisesti luovuttamat tiedot ovat sellaisia tietoja, jotka tulisivat pääosin ilmi koulutuksen järjestäjän toiminnassa. Koulutuksen järjestäjien oma-aloitteisesti luovuttamat tiedot olisivat siis nopeammin Maahanmuuttoviraston käytettävissä. Lisäksi on resurssien käytön kannalta tehokkaampaa, että koulutuksen järjestäjä ilmoittaa Maahanmuuttovirastolle silloin kun se esimerkiksi havaitsee asiakirjaväärennöksen, eikä niin päin, että Maahanmuuttovirasto lähettää säännöllisesti kaikille koulutuksen järjestäjille tiedustelun siitä, ovatko ne havainneet asiakirjaväärennöksiä.
Maahanmuuttoviraston toiminnan kannalta välttämättöminä tietoina tulisi tiedonluovutusta koskevien momenttien osalta pitää ainakin tietoja, jotka voivat johtaa oleskeluoikeutta koskevan asiakirjan myöntämättä jättämistä, peruuttamista tai raukeamista koskevaan harkintaan.
Opiskelijan oleskelulupahakemuksen hylkäysperusteista säädetään kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetun lain 11 §:ssä. Oleskelulupahakemus on hylättävä, jos laissa säädetyt oleskeluluvan myöntämisen edellytykset eivät täyty, esitetyt asiakirjat on hankittu vilpillisin keinoin, ne on väärennetty tai niitä on muutettu tai kolmannen maan kansalaista pidetään uhkana yleiselle järjestykselle, yleiselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle. Hakemus voidaan hylätä muun muassa, jos voidaan osoittaa, että kolmannen maan kansalainen tulee maahan muista kuin niistä syistä, joiden vuoksi hän hakee maahanpääsyä tai vastaanottava yksikkö ei täytä lakisääteisiä velvollisuuksiaan.
Opiskelijan oleskeluluvan peruuttamisesta säädetään lain 12 §:ssä. Oleskelulupa voidaan peruuttaa, jos opiskelija ei noudata taloudellisen toiminnan harjoittamista koskevia aikarajoja, hänen opiskelunsa ei edisty riittävällä tavalla, hänen toimeentulonsa ei ole turvattu tai hänen vakuutuksensa ei ole voimassa. Oleskeluluvan ja muun oleskeluoikeuden myöntämisen ja peruuttamisen yleisistä perusteista säädetään ulkomaalaislaissa.
Oma-aloitteista tiedonanto-oikeutta koskevan säännöksen soveltamisen edellytyksenä ei voida pitää sitä, että luovutettavan tiedon luovuttava koulutuksen järjestäjä on ehdottoman varma siitä, että tieto johtaa toimenpiteisiin tai seuraamuksiin, koska päätöksen toimenpiteistä ja seuraamuksista tekee luovutuksen saava taho eli Maahanmuuttovirasto. Tällaista ei ole edellytetty muussakaan lainsäädännössä. Esimerkiksi ulosottokaaren 72 § koskee oma-aloitteista tiedonluovutusta, jonka perusteella ulosottoviranomainen voi antaa Tullille sen tehtävien hoitamisen kannalta välttämättömiä tietoja. Kyse on siis tilanteesta, jossa lakisääteistä tehtäväänsä suorittava taho saa oman toimintansa yhteydessä tietoja, jotka se arvioi tiedon luovutuksen kohteena olevan viranomaisen tehtävän hoitamisen kannalta välttämättömäksi.
Oma-aloitteinen tiedonluovutus tulee olla mahdollista tilanteissa, joissa sille on aito tarve, eikä se puutu suhteettomasti henkilön perusoikeuksiin. Ehdotetuissa tiedonluovutusoikeutta koskevissa säännöksissä tarkoituksena on saattaa koulutuksen järjestäjä havaitsema väärinkäytösepäily Maahanmuuttoviraston tutkittavaksi. Koulutuksen järjestäjien edellytykset huomata esimerkiksi, että opiskelija ei ole enää tai lainkaan suorittanut opintoja, ja ilmoittaa siitä Maahanmuuttovirastolle, ovat varsin hyvät. Opintojen riittämätön edistyminen on oleskeluluvan peruuttamisen peruste. Samoin mikäli opiskelija ei kykene maksamaan ehdotettuja 105 a §:n mukaisia lukuvuosimaksuja, syntyy varsin vahva peruste epäillä, että opiskelijan toimeentulo ei ole oleskeluluvan kannalta riittävällä tasolla. Koulutuksen järjestäjä voi myös omia tarkoituksiaan varten hakijan asiakirjoja tarkastaessaan huomata, että jotkut Maahanmuuttovirastollekin oleskeluluvan perusteeksi esitetyt asiakirjat ovat väärennettyä. Opiskelija voi myös hakiessaan koulutuksen järjestäjältä ohjeistusta terveydenhoitoon liittyviin seikkoihin paljastaa, ettei hänen vakuutuksensa ole voimassa. Muun muassa kuvatun kaltaisissa tilanteissa voidaan katsoa koulutuksen järjestäjä olevan hyvät edellytykset arvioida, että on välttämätöntä saattaa asia Maahanmuuttoviraston harkintaan sen tehtävänä olevan oleskelulupien myöntämistä ja peruuttamista koskevan harkinnan ja päätöksenteon toteuttamiseksi.
Koulutuksen järjestäjän oma-aloitteinen tiedonanto-oikeus Maahanmuuttovirastolle olisi tarpeen esimerkiksi tilanteissa, joissa oleskeluluvan saanut opiskelija tai opiskelijaryhmä ei ole aloittanut opintoja. Tällöin oleskeluluvan peruuttamista koskeva harkinta voitaisiin aloittaa huomattavasti nopeammin kuin jälkivalvonnassa saatavan opintojen etenemistä koskevan tiedon perusteella. Vastaava tilanne voi olla käsillä, jos opiskelija on keskeyttänyt opinnot tai ei ole enää osallistunut opetukseen. Opiskelijan oleskelun perusteen päättymisestä ilmoittaminen Maahanmuuttovirastolle ja siitä mahdollisesti seuraava oleskelulupatilanteen ottaminen selvitykseen voisi olla perusteltua myös tilanteissa, joissa tilauskoulutuksessa olevan opiskelijaryhmän opetus on päätetty sopimusrikkomuksen vuoksi.
Koulutuksen järjestäjän tietoon voi tulla myös muita opiskelijan oleskeluluvan perusteisiin liittyviä seikkoja, kuten että opiskelijan käytössä olevat varat eivät ole riittävät. Esimerkiksi koulutuksen järjestäjän tietoon voi olla tullut, että opiskelijan oleskeluluvan toimeentuloedellytyksen täyttämiseksi esittämä stipendi ei ole aito tai opiskelija ei ole saanut siitä varoja.
7.4
Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
24 §. Lukiokoulutuksen yksikköhinnat.
Pykälässä säädetään lukiokoulutuksen yksikköhinnoista ja sen laskennasta. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin lause, jonka mukaan yksikköhintoja laskettaessa ei myöskään oteta huomioon lukiolain 9 §:ssä tarkoitettuja tilauskoulutuksen opiskelijoita eikä ehdotetussa lukiolain 34 a §:ssä tarkoitettuja opiskelijoita. Jatkossa ehdotetun lukiolain 34 a §:ssä tarkoitettujen henkilöiden koulutusta ei rahoitettaisi valtionosuusrahoituksella vaan pääsääntöisesti kyseisiltä opiskelijoilta perittävillä maksuilla. Mikäli opiskelija vapautuisi lukuvuosimaksuista kokonaan tai osittain 34 a §:n 3 momentin perusteella, ei mainittuja opiskelijoita edelleenkään otettaisi huomioon yksikköhintoja laskettaessa.
31 §. Yksikköhintoja laskettaessa huomiotta jätettävät kustannukset.
Pykälässä säädetään kustannuksista, joita ei pidetä lukion ja opetustuntiperusteisesti rahoitettavan taiteen perusopetuksen käyttökustannuksina. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättävän uusi 9 kohta, jonka mukaan lukion käyttökustannuksina ei pidetä lukiolain 9 §:n tarkoittaman tilauskoulutuksen tai ehdotetun lukiolain 34 a §:ssä tarkoitetun koulutuksen järjestämisestä aiheutuneita kustannuksia. Koska ehdotetun lukiolain 34 a §:ssa tarkoitettuja opiskelijoita ei saisi ilmoittaa valtionosuusrahoituksen perusteeksi, olisi perusteltua, että kyseisistä opiskelijoista aiheutuvia kustannuksia ei myöskään pidettäisi lukiokoulutuksen käyttökustannuksina. Uuteen 9 kohtaan lisättäisiin myös maininta lukiolain 9 §:ssä tarkoitetusta tilauskoulutuksesta. Kirjaus olisi nykytilan mukainen ja se selventäisi sitä.
49 §. Rahoituksen laskemisessa käytettävien suoritteiden määrän ilmoittaminen ja vahvistaminen.
Pykälässä säädetään rahoituksen laskemisessa käytettävien suoritteiden määrän ilmoittamista ja vahvistamista. Pykälän 2 momenttia, joka koskee ammatillisen koulutuksen suoritemäärien ilmoittamista, muutettaisiin lisäämällä sinne lause, jonka mukaan suoritteita ei oteta huomioon rahoituksessa, jos opiskelija on ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 105 a §:n tarkoittama lukuvuosimaksuvelvollinen opiskelija. Koska jatkossa ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 105 a §:ssä tarkoitettujen opiskelijoiden koulutusta ei olisi tarkoitus rahoittaa valtionosuurahoituksella, ei näitä opiskelijoita tulisi ottaa mukaan suoritelaskennassa.
7.5
Oppivelvollisuuslaki
2 §. Oppivelvollisuuden alkaminen ja päättyminen.
Pykälän 1 momentin mukaan Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia. Lapsi katsotaan tätä lakia sovellettaessa Suomessa vakinaisesti asuvaksi, jos hänellä on kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta Suomessa. Henkilöllä on oikeus vapautua oppivelvollisuudesta, jos hänen maassa oleskelunsa peruste on opiskelu. Asuinkunta päättää oppivelvollisuudesta vapauttamisesta hakemuksesta.
Oppivelvollisuuden soveltamisalaa ehdotetaan rajattavaksi siten, että soveltamisalan ulkopuolelle rajattaisiin kolmansien maiden kansalaiset, jotka oleskelevat Suomessa opiskelutarkoituksessa. Kolmannen maan kansalaisella tarkoitetaan muun maan kuin Euroopan unionin jäsenvaltion tai Islannin, Liechtensteinin, Norjan ja Sveitsin kansalaista. Kolmannen maan kansalainen, joka oleskelee Suomessa opiskelutarkoituksessa, ei olisi näin ollen oppivelvollinen saatuaan Suomesta kotikunnan. Henkilön katsottaisiin oleskelevan Suomessa opiskelutarkoituksessa, mikäli hän oleskelee Suomessa opiskelua varten myönnetyllä oleskeluluvalla.
Tässä esityksessä ehdotetaan, että jatkossa Suomeen opiskelutarkoituksessa tulevat kolmansien maiden kansalaiset olisivat lukuvuosimaksuvelvollisia. Lukuvuosimaksuvelvollisuus koskisi myös oppivelvollisuusikäisiä henkilöitä, jotka ovat tulleet Suomeen opiskelutarkoituksessa. Lukuvuosimaksuvelvollisuudesta säädettäisiin lukiolaissa sekä laissa ammatillisesta koulutuksesta. Sääntelyn selkeyden ja yhtenäisyyden vuoksi olisi näin ollen tarpeellista muuttaa myös oppivelvollisuuslakia siten, etteivät opiskelutarkoituksessa Suomeen kolmansista maista tulleet henkilöt olisi oppivelvollisia.
7.6
Laki kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella
7 a §.Kansallisen oleskeluluvan myöntäminen opiskelua varten.
Voimassa olevan 2 momentin mukaan kolmannen maan kansalaiselle myönnetään kansallinen oleskelulupa opiskelua varten, jos hänet on hyväksytty opiskelijaksi Suomessa sijaitsevaan muuhun oppilaitokseen kuin korkeakouluun, jos opiskelu johtaa tutkintoon tai ammattiin, tai hänet on hyväksytty opiskelijaksi Suomessa sijaitsevaan korkeakouluun tai muuhun oppilaitokseen myös muihin kuin tutkintoon johtaviin opintoihin, jos oleskeluluvan myöntämiselle on perusteltu syy.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavan siten, että 2 momentin 1 kohtaan, joka koskee tutkintoon tai ammattiin johtavaa opiskelua muussa oppilaitoksessa kuin korkeakoulussa, lisättäisiin luvan myöntämisen edellytykseksi koulutuksen järjestäjän vaatimien maksujen maksaminen. Muutoksen myötä kohta vastaisi pykälän 1 momenttia koulun vaatimien maksujen osalta korkeakouluopinnoissa. Tyypillisin tällainen maksu olisi lukio- ja ammatillista koulutusta koskeva lukukausimaksu, jonka maksamista koskevasta velvollisuudesta tämän esityksen yhteydessä esitetään säädettävän. Koulutuksen järjestäjät määrittäisivät, miten ja missä aikataulussa lukukausimaksu olisi suoritettava. Maahanmuuttovirastolla tulisi olla tiedossa, onko tämä edellytys oleskeluluvan myöntämisen kannalta täytetty siten kuin oppilaitos edellyttää ja että kolmannen maan kansalainen on hyväksytty opiskelijaksi ilman ehdollisuuksia. Vaadittavien maksujen maksaminen olisi edellytys opiskelijan oleskeluluvalle sen aikataulun ja niiden menettelyiden mukaisesti, miten kyseinen oppilaitos vaatii maksuja suoritettaviksi, ja mikäli opiskelija ei täyttäisi säädettyjä edellytyksiä luvan myöntämisen jälkeen, olisi se peruste oleskeluluvan peruuttamiselle tai uusimatta jättämiselle.
12
Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
12.1
Yhdenvertaisuus ja sivistykselliset oikeudet
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi lukuvuosimaksuista kolmansista maista tuleville opiskelijoille lukiokoulutuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa. Esityksessä ehdotetaan oppivelvollisuuslain muuttamista siten, että kolmansien maiden kansalaiset, jotka oleskelevat Suomessa opiskelutarkoituksessa, eivät olisi oppivelvollisia.
Ehdotetuilla muutoksilla olisi erityisesti merkitystä perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuuden ja 16 §:n sivistyksellisten oikeuksien kannalta.
Perustuslain 6 §:n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Pykälän 2 momentin syrjintäkiellon mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Pykälän 3 momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Perustuslain yhdenvertaisuussääntely ja syrjintäkielto eivät kiellä kaikenlaista erottelua ihmisten välillä. Olennaista on, voidaanko kulloinenkin sääntely henkilöiden asettamisesta eri asemaan perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla (esim. PeVL 44/2010 vp, PeVL 18/2010 vp ja PeVL 46/2006 vp). Hyväksyttävän perusteen olemassaolo tekee eri asemaan asettamisen sallituksi perustuslain näkökulmasta niin välittömän kuin välillisen syrjinnän kieltoon nähden (PeVL 10/2003 vp). Eduskunnan perustuslakivaliokunnan käytännössä on keskeisenä hyväksyttävänä perusteena pidetty erottelun tavoitteen liittymistä jonkun toisen perusoikeuden toteutumiseen. Hyväksyttävänä perusteena on pidetty myös muita merkittäviä julkisia tai yhteiskunnallisia intressejä. Erilaisen kohtelun arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota sääntelyn oikeasuhtaisuuteen. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on tässä yhteydessä korostanut hyväksyttävän syyn asiallista ja kiinteää yhteyttä säädettävän lain tarkoitukseen (PeVL 44/2010). Perustuslakivaliokunta on myös todennut vakiintuneessa lausuntokäytännössään, ettei yleisestä yhdenvertaisuusperiaatteesta johdu tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn (esim. PeVL 47/2018 vp.). Erottelut eivät kuitenkaan saa olla mielivaltaisia eivätkä ne saa muodostua kohtuuttomiksi (esim. PeVL 47/2018 vp.).
Perustuslain 16 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen (SopS 60/1991) 28 artiklan mukaan sopimusvaltiot tunnustavat jokaisen lapsen oikeuden saada opetusta. Oikeuden toteuttamiseksi asteittain ja yhtäläisesti kaikille, jäsenvaltiot artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan tekevät pakolliseksi perusasteen koulutuksen, jonka tulee olla maksutta kaikkien saatavilla. Vastaavasta oikeudesta maksuttomaan alkeisopetukseen määrätään myös taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa (TSS-sopimus, SopS 6/1976, 13 artiklan 2 kohdan a alakohta) sekä Unescon yleissopimuksessa syrjinnän vastustamiseksi opetuksen alalla (59/71, 4 artikla). Voimassa oleva perusopetuslain sääntely turvaa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa mainitun oikeuden maksuttomaan perusopetukseen.
Perustuslain 16 §:n 1 momentin toisen virkkeen mukaan, oppivelvollisuudesta säädetään lailla. Perustuslakivaliokunta on todennut oppivelvollisuuden laajentamiseen antamassaan lausunnossa, että oppivelvollisuuteen kuuluva opetus on perustuslain 16 §:n 1 momentissa tarkoitettua perusopetusta (PeVL 43/2020 vp, s. 4, ks. myös PeVL 48/2021 vp, s. 2). Oppivelvollisuuden laajentamiseen annetussa lausunnossa todetaan lisäksi perustuslain 16 §:n 1 momentista seuraavan, että siinä tarkoitettu oppivelvollisuus on voitava suorittaa maksuttomassa perusopetuksessa (PeVL 43/2020 vp, s. 4). Oppivelvollisuuden laajentamista toiselle asteelle koskevassa lausunnossaan perustuslakivaliokunta on todennut, että vaikka perustuslakivaliokunta pitää hallituksen esityksestä poiketen oppivelvollisuuteen kuuluvaksi säädettyä koulutusta kokonaisuudessaan perustuslain 16 §:n 1 momentissa tarkoitettuna perusopetuksena, ei perustuslaista valiokunnan mielestä johdu, että perusopetuksen maksuttomuutta on tarkasteltava kaikilta osin yhteneväisesti koko opetuksen ajalta. Maksuttomuus voi siten sisällöltään olla erilaista esimerkiksi perusopetuslaissa tarkoitetussa opetuksessa kuin sen jälkeisessä koulutuksessa. Syynä tälle ovat paitsi oppivelvollisen ikä myös vapaa hakeutumisoikeus ja siitä seuraava eriytyminen osaamisen hankkimistavoissa (PeVL 43/2020 vp, s. 5).
Perustuslakivaliokunta on aiemmassa lausuntokäytännössään todennut, että valtiontalouden säästötavoitteet taloudellisen laskusuhdanteen aikana voivat sinänsä muodostaa hyväksyttävän perusteen puuttua jossain määrin myös perustuslaissa turvattujen oikeuksien tasoon. (PeVL 32/2014 vp, s. 2 ja PeVL 25/2012 vp, s. 3/I, PeVL 44/2014 vp). Sääntely ei kuitenkaan saa kokonaisuutena arvioiden vaarantaa perustuslaissa asetettujen velvoitteiden toteutumista. Valiokunta on myös huomauttanut, että niin sanotut perustuslailliset toimeksiannot ovat merkityksellisiä erityisesti lainsäätäjän toiminnassa ja ne on otettava huomioon myös budjettivaltaa käytettäessä. Tähän tulisi kiinnittää huomiota valtiontalouden säästöjä kohdennettaessa (PeVL 32/2014 vp, s. 2/II, ks. myös PeVM 25/1994 vp, s. 3/II ja s. 6).
Lukuvuosimaksut koskisivat perustuslain 16 §:n 1 momentin piirissä olevaa toisen asteen opetusta, jolloin opetuksesta tulisi maksullista kolmannesta maasta saapuvalle opiskelijalle. Oppivelvollisuuslain 2 §:n 1 momentin mukaan Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia. Lapsi katsotaan tätä lakia sovellettaessa Suomessa vakinaisesti asuvaksi, jos hänellä on kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta Suomessa. Henkilöllä on oikeus vapautua oppivelvollisuudesta, jos hänen maassa oleskelunsa peruste on opiskelu. Asuinkunta päättää oppivelvollisuudesta vapauttamisesta hakemuksesta. Oppivelvollisuuslain 16 §:n mukaan koulutus, jolla oppivelvollisuutta suoritetaan, on maksutonta sen kalenterivuoden loppuun saakka, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta.
Esityksessä ehdotetaan tarkennettavaksi ja laajennettavaksi toisen asteen koulutukseen osallistuvien opiskelijoiden osalta sitä alaikäisten opiskelijoiden joukkoa, jotka rajautuisivat oppivelvollisuuslain soveltamisalan ulkopuolelle. Tämä tarkoittaisi Suomessa opiskelutarkoituksessa oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten kohdalla sitä, että heillä ei olisi oikeutta oppivelvollisuuslain 16 §:ssä säädettyyn maksuttomaan koulutukseen, vaan heidän koulutuksensa kustannukset katettaisiin opiskelijoilta perittävillä lukuvuosimaksuilla.
Perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen osallistuu jo voimassa olevan sääntelyn nojalla alaikäisiä opiskelijoita, joita ei katsota oppivelvollisuuslain mukaan oppivelvollisiksi ja jotka eivät täten ole oikeutettuja oppivelvollisuuslain 16 §:ssä säädettyyn maksuttomaan koulutukseen. Oppivelvollisuuslain soveltamisalan ulkopuolella ovat jo tällä hetkellä ne Suomessa opiskelutarkoituksessa oleskelevat henkilöt, joilla ei ole kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa. Ehdotetulla muutoksella Suomessa opiskelutarkoituksessa oleskelevat alaikäiset kolmansien maiden kansalaiset asetettaisiin yhdenvertaiseen asemaan siitä riippumatta, onko heillä kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta vai ei. Kotikunnan saaminen perustuu hakemukseen ja Suomessa voi oleskella tilapäisesti myös ilman kotikuntaa. Tätä opiskelijaryhmää ei asetettaisi erilaiseen asemaan perustuslain 6 §:n 2 momentissa säädetyillä lähtökohtaisesti kielletyillä erotteluperusteilla. Erottelu opiskelijoiden välillä ei perustuisi hakijan tai opiskelija alkuperään vaan Suomessa oleskelun perusteeseen. Perustuslakivaliokunnan oppivelvollisuutta ja siihen liittyvää maksuttomuutta koskeva tulkintakäytäntö huomioiden perusopetuksen jälkeisen koulutuksen voidaan katsoa olevan perustuslain 16 §:n 1 momentissa säädetyn opetuksen maksuttomuuden piirissä vain oppivelvollisuuteen kuuluvan koulutuksen osalta.
Perustuslaissa tarkoitettujen sivistyksellisten oikeuksien turvaaminen ei tarkoita sivistyksellisten oikeuksien ulottamista koskemaan kaikkia maailman kansalaisia. Ehdotettu sääntely koskee Suomeen opiskelutarkoituksessa muuttaneita kolmansien maiden kansalaisia. Kolmansista maista saapuvien nuorten tulo Suomeen erityisesti lukiokoulutuksen on uusi, 2020-luvulla käynnistynyt ilmiö, jonka taustalla on suomalaisen ilmaisen koulutuksen markkinointi kolmansissa maissa sekä Suomen demografinen kehitys ja opiskelijamäärien väheneminen erityisesti väestötaantuma-alueilla. Toisen asteen koulutukseen järjestämiseen on rajalliset resurssit ja valtiontalouden tilanteesta johtuen toisen asteen koulutukseen on kohdistettu merkittäviä säästötoimenpiteitä. Lukuvuosimaksujen säätämisen taustalla on valtiontalouden tasapainottamiseen liittyvät tavoitteet, joka perustuslakivaliokunnan vakiintuneen tulkintakäytännön mukaan on hyväksyttävä peruste puuttua jossain määrin perustuslaissa turvattujen oikeuksien tasoon. Perustuslakivaliokunta on myös todennut vakiintuneessa lausuntokäytännössään, ettei yleisestä yhdenvertaisuusperiaatteesta johdu tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn. Yhteenvetona ehdotetun lainsäädännön voidaan katsoa olevan sopusoinnussa perustuslain yhdenvertaisuutta ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevien vaatimusten kanssa.
Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että ammatillisessa koulutuksessa tilauskoulutuksen järjestäminen mahdollistettaisiin EU- ja ETA-valtioiden kansalaisille ja näihin rinnastettaville. Koulutuksen tilaaja ei kuitenkaan voisi periä koulutuksen kustannuksia tilauskoulutukseen osallistuvalta opiskelijalta, joka on EU- ja ETA-valtion kansalainen tai näihin rinnastettava. Näin ollen, esityksen mukaan EU- ja ETA-valtioiden kansalaiset ja heihin rinnastettavat asetetaan muiden valtioiden kansalaisia edullisempaan asemaan.
Tilauskoulutuksen järjestäminen muille kuin EU- ja ETA-valtion kansalaisille on ollut mahdollista ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaisesti vuodesta 2018 alkaen. Nykyisin voimassa oleva tilauskoulutuslainsäädäntö erottelee opiskelijoita kansalaisuuden perusteella siten, että EU- ja ETA-valtioiden kansalaiset eivät voi osallistua ammatillisen koulutuksen tilauskoulutukseen. Esityksessä tälle ryhmälle avattaisiin yhtäläinen mahdollisuus osallistua ammatilliseen koulutukseen myös tilauskoulutuksessa. EU- ja ETA-valtioiden kansalaiset ja heihin rinnastettavat olisivat kuitenkin eri asemassa kuin muut, koska tilaaja ei voisi periä näiltä opiskelijoilta tilauskoulutuksen kustannuksia. Kustannuksista vastaisi kokonaisuudessaan tilaaja.
Perustuslakivaltiokunta on lausuntokäytännössään katsonut, että EU- ja ETA-valtioiden ja muiden valtioiden kansalaisuuteen perustuvalle erottelulle on perustuslain 6 §:n 2 momentin edellyttämä hyväksyttävä syy. Se liittyy Suomea Euroopan unionin jäsenenä sitoviin säädöksiin ja velvoitteisiin ja rakentuu tavallaan vastavuoroisuuden varaan (PeVL 11/2009 vp s.7, PeVL 13/2009 vp s. 2). Perustuslain 6 §:n takaaman yhdenvertaisuuden kannalta ei siis ole ongelmallista, ettei tilaaja voi periä tilauskoulutuksen kustannuksia EU- ja ETA-valtion kansalaiselta tai näihin rinnastettavalta, vaikka kustannukset voi periä kolmannen maan kansalaiselta. Tätä erottelua voi perustella myös keskeisellä koulutuspoliittisella periaatteella: tutkintoon johtavan koulutuksen maksuttomuudella suomalaisille ja muille EU- jaETA-valtioiden kansalaisille. Erottelun tavoite liittyy perusoikeuksien yhteensovittamiseen ja julkisen tai yhteiskunnallisen intressin toteuttamiseen, mitä on pidetty merkityksellisenä erottelun hyväksyttävyyden kannalta (PeVL 44/2010 vp, PeVL 18/2010 vp, PeVL 46/2006 vp).
Tilauskoulutusjärjestelmän laajentamisella koskemaan EU- ja ETA-valtioiden kansalaisia ja näihin rinnastettavia vastataan kansalliseen osaajapulaan. Tavoitetta voidaan pitää perusoikeuksien kannalta hyväksyttävänä. Tilauskoulutukseen osallistuvilta EU- ja ETA-valtion kansalaisilta ja näihin rinnastettavilta ei voi periä koulutuksen kustannuksia, joten tilauskoulutukseen osallistumisen mahdollistaminen myös tälle ryhmälle ei merkitse muutosta toisen asteen koulutuksen maksuttomuuteen. EU- ja ETA-valtioiden kansalaisilta ei myöskään perittäisi lukuvuosimaksuja. jolloin mahdollisuus osallistua maksuttomaan tilauskoulutukseen on yhdenmukainen muiden esitettyjen muutosten kanssa. Eduskunta on korkeakoulujen osalta hyväksynyt vastaavanlaisen säännöksen (HE 152/2018 vp.), jossa mahdollistettiin EU- ja ETA- kansalaisten osallistuminen tilauskoulutukseen. Asiasta ei tuolloin pyydetty perustuslakivaliokunnan lausuntoa.
Koulutuksen järjestäjillä ei olisi edelleenkään velvollisuutta tilauskoulutuksen järjestämiseen, vaan ne voivat järjestää sitä harkintansa mukaan. Harkinnassa on erityisesti otettava huomioon laissa säädetty tutkintokoulutuksen heikentämiskielto ja kielto järjestää koulutusta sellaiselle tilaajataholle, jolla ei ole aitoa intressiä huolehtia opiskelijoiden oikeusturvasta ja kouluttautumisesta. Tilauskoulutuksen järjestäminen säilyy jatkossakin vapaaehtoisena toimintana koulutuksen järjestäjälle.
Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Hallitus pitää kuitenkin suotavana, että perustuslakivaliokunta antaisi oppivelvollisuuslain muuttamisen osalta asiassa lausunnon.
12.2
Henkilötietojen suoja
Esityksessä ehdotetaan tiedonsaantioikeuksia koulutuksen järjestäjien ja Maahanmuuttoviraston välille. Hallituksen esitys on valtiosääntöoikeudellisesti merkityksellinen perustuslain 10 §:ssä turvatun yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta.
Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan henkilötietojen suojasta on säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan lainsäätäjän liikkumavaraa rajoittaa lisäksi se, että henkilötietojen suoja osittain sisältyy samassa säännöksessä turvatun yksityiselämän suojan piiriin (esim. PeVL 71/2014 vp, s. 2). Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti katsonut, että lainsäätäjän on turvattava henkilötietojen suoja tavalla, jota voidaan pitää hyväksyttävänä perusoikeusjärjestelmän kokonaisuudessa (esim. PeVL 18/2012 vp, s. 2 ja PeVL 71/2012, s. 2). Henkilötietojen suojaa ja yksityiselämän suojaa voidaan rajoittaa perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten puitteissa.
Perustuslakivaliokunta on tarkistanut käytäntöään henkilötietojen suojaa koskevasta sääntelystä. Perustuslakivaliokunta on uudemmassa käytännössään pitänyt lähtökohtaisesti riittävänä perustuslain 10 §:n 1 momentin kannalta, että sääntely täyttää tietosuoja-asetuksessa asetetut vaatimukset (ks. PeVL 14/ 2018 vp, s. 3—5, PeVL 15/2018 vp, PeVL 2/2018 vp). Perustuslakivaliokunta on todennut, että henkilötietojen suojan toteuttaminen tulisi jatkossa ensisijaisesti taata tietosuoja-asetuksen ja säädettävän kansallisen yleislain nojalla. Tähän liittyen tulisi välttää kansallisen erityislainsäädännön säätämistä sekä varata sellaisen säätäminen vain tilanteisiin, joissa se on yhtäältä sallittua tietosuoja-asetuksen kannalta ja toisaalta välttämätöntä henkilötietojen suojan toteuttamiseksi (PeVL 2/2018 vp, s. 5). Perustuslakivaliokunnan mukaan lähtökohtaisesti riittävää on, että henkilötietojen suojaa ja käsittelyä koskeva sääntely on yhteensopivaa tietosuoja-asetuksen kanssa. Valiokunnan käsityksen mukaan tietosuoja-asetuksen yksityiskohtainen sääntely mahdollistaa myös viranomaistoiminnan sääntelyn osalta nykyistä kansallista sääntelymallia huomattavasti yleisemmän, henkilötietojen suojaa ja käsittelyn perusteita sääntelevän lakitasoisen sääntelyn. Valiokunta on arvioinut nykyisen henkilötietojen sääntelymallin varsin raskaaksi ja monimutkaiseksi ja viitannut siihen, että valiokunnan käytännön mukaan sääntelyn selkeyteen on syytä kiinnittää erityistä huomiota perusoikeuskytkentäisessä sääntelyssä, joka koskee luonnollisia henkilöitä heidän tavanomaiseen elämäänsä kuuluvissa toiminnoissa (ks. PeVL 31/2017 vp, PeVL 45/2016 vp, s. 3 ja PeVL 41/2006 vp, s. 4/II). Myös sääntelyn selkeyden vuoksi kansallisen erityislainsäädännön säätämiseen tulee jatkossa suhtautua pidättyvästi ja rajata sellaisen säätäminen vain välttämättömään tietosuoja-asetuksen antaman kansallisen liikkumavaran puitteissa (PeVL 14/ 2018 vp, s. 3—5).
Esitettyjen lakien tarkoituksena on osaltaan palauttaa kumotussa ulkomaalaisrekisteristä annetussa laissa ollut oikeus, joka mukaan ulkomaalaisrekisteristä sai luovuttaa tietoa oppilaitoksille opiskelijoiden oleskeluluvista. Toisaalta on tarkoitus mahdollistaa toisen asteen koulutuksen järjestäjien toiminnalle tarpeellinen lukuvuosimaksullisuuden ja maksuttomuuden selvittäminen ja valvonta, ja Maahanmuuttoviraston toimintaan kuuluva maahantuloa ja maassaoleskelua koskevien ehtojen täyttymisen harkinta. Tietojen saaminen lukuvuosimaksuvelvollisuuden arvioimiseksi ja opetusryhmien järjestämiseksi on tarpeellista koulutuksen järjestäjien toiminnalle. Opiskelijalle myönnettävien oikeuksien, kuten lukuvuosimaksuttomuuden, edellytyksenä on niiden perustana olevista tosiseikoista varmistuminen. Henkilötietojen luotettavuus edellyttää niiden saamista suoraan asiaa käsittelevältä tai päätöksen tehneeltä viranomaiselta. Pykälässä käytetään tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaista sääntelyliikkumavaraa erityisten säännösten antamiseksi henkilötietojen luovuttamisesta. Mainitun kohdan mukaan Edellä olevan 1 kohdan c ja e alakohdassa tarkoitetun käsittelyn perustasta on säädettävä joko a) unionin oikeudessa; tai b) rekisterinpitäjään sovellettavassa jäsenvaltion lainsäädännössä. Käsittelyn tarkoitus määritellään kyseisessä käsittelyn oikeusperusteessa tai, 1 kohdan e alakohdassa tarkoitetussa käsittelyssä, sen on oltava tarpeen yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi. Kyseinen käsittelyn oikeusperuste voi sisältää erityisiä säännöksiä, joilla mukautetaan tämän asetuksen sääntöjen soveltamista, muun muassa: yleisiä edellytyksiä, jotka koskevat rekisterinpitäjän suorittaman tietojenkäsittelyn lainmukaisuutta; käsiteltävien tietojen tyyppiä; asianomaisia rekisteröityjä, yhteisöjä, joille ja tarkoituksia joihin henkilötietoja voidaan luovuttaa; käyttötarkoitussidonnaisuutta; säilytysaikoja; sekä käsittelytoimia ja -menettelyjä, mukaan lukien laillisen ja asianmukaisen tietojenkäsittelyn varmistamiseen tarkoitetut toimenpiteet, kuten toimenpiteet muita IX luvussa esitettyjä erityisiä tietojenkäsittelytilanteita varten. Unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön on täytettävä yleisen edun mukainen tavoite ja oltava oikeasuhteinen sillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden. Ehdotetulla sääntelyllä on edellä mainitussa kohdassa tarkoitetulla tavalla yleisen edun mukainen tavoite ja se on oikeasuhteinen sillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden.
Maahanmuuttovirasto sekä lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjät voisivat luovuttaa toisilleen tiettyjä koulutukseen hakijan ja opiskelijan sekä ammatillisen koulutuksen osalta näiden ulkomaalaislaissa tarkoitetun perheenkokoajan oleskelulupaa koskevia tietoja. Tiedot, joita tämän lain perusteella luovutetaan, eivät sisällä tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja erityisiä henkilötietoja. Koulutuksen järjestäjillä ei ole laajamittaisesti opiskelijoiden erityisiä henkilötietoja koskevia tietoja. Tällaisia voisivat olla lähinnä opiskeluoikeuden myöntämisen ja peruuttamisen edellytyksenä olevat terveyteen ja toimintakykyyn liittyvät tiedot ammatillisessa koulutuksessa. Mikäli Maahanmuuttovirasto tarvitsee ammatillisen koulutuksen järjestäjiltä erityisiä henkilötietoja, kuten opiskelijan terveyteen liittyvää tietoa, se voi pyytää niitä maahanmuuttohallinnon henkilötietolain 13 §:n 4 momentin 7 kohdan perusteella. Tällainen tilanne voisi tulla kyseeseen, esimerkiksi, jos koulutuksen järjestäjä on ilmoittanut Maahanmuuttovirastolle opiskelijan opintojen päättyneen ja Maahanmuuttovirasto pyytää koulutuksen järjestäjältä lisätietoja, koska opiskelija on esittänyt sen johtuneen terveydentilaan liittyneestä syystä. Koulutuksen järjestäjien ei ole tarpeen oma-aloitteisesti ilmoittaa miksi opinnot ovat päättyneet silloin kun sen tekeminen edellyttäisi erityisten henkilötietojen luovuttamista.
Ammatillisen koulutuksen järjestäjillä ei ole tarvetta ilmoittaa Maahanmuuttovirastolle siitä, että hakijaa ei ole valittu opintoihin terveydellisestä syystä, koska oleskelulupahakemus tehdään vasta opiskelupaikkatarjouksen jälkeen. Tässä esityksessä ehdotettu tiedonluovutusoikeus koulutuksen järjestäjiltä Maahanmuuttovirastolle on maahanmuuttohallinnon henkilötietolain säännöksistä huolimatta tarpeellinen, koska koulutuksen järjestäjät voivat sen avulla tuoda Maahanmuuttoviraston tietoon seikkoja, joita se ei muuten saisi tietoonsa tai saisi ne tietoonsa myöhemmin, jolloin valvontatoimenpiteet viivästyisivät. Vaikka tiedot eivät sisällä erityisiä henkilötietoja, ne voivat kuitenkin sisältää tiedon siitä, että henkilö on saanut Suomesta turvapaikan tai toissijaista suojelua. Tämän tiedon saaminen on koulutuksen järjestäjille tarpeellista, koska henkilön oleskeluluvan peruste vaikuttaa suoraan hänen lukuvuosimaksuvelvollisuuteensa. Henkilö, jolla on oleskelulupa kansainvälisen suojelun perusteella ei ole lukuvuosimaksuvelvollinen.
Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjä voisi saada Maahanmuuttovirastolta hakijan, opiskelijan ja perheenkokoajan voimassa olevan ja aiemmin myönnetyn oleskeluoikeutta osoittavan asiakirjan voimassaoloa, perustetta ja lajia sekä oleskeluoikeutta osoittavaa asiakirjaa koskevan hakemuksen käsittelyn tilaa koskevat tarpeelliset tiedot. Luovutettavat tiedot on lueteltu ehdotetuissa laeissa yksityiskohtaisesti ja tyhjentävästi. Luovutettavat tiedot eivät sisällä muita oleskelulupapäätöksen tietoja, kuten oleskelulupahakemusta tai oleskelulupapäätöksen perusteluja. Koulutuksen järjestäjä arvioi tietojen tarpeellisuuden sen perustella, mitä lukuvuosimaksuvelvollisuudesta vapautuminen tai henkilön oleskeluoikeuden selvittäminen edellyttää. Ammatillisen koulutuksen osalta perheenkokoajan tietojen tarkastelu on tarpeellista vain silloin, kun hakijan tai opiskelijan oleskelulupa tai lukuvuosimaksusta vapautuminen perustuu perheenkokoajan oleskelulupaan. Käsittelytilannetta ja aiempia oleskelulupia koskevaa tietoa lukuun ottamatta kaikki välitettävät tiedot käyvät ilmi oleskelulupakortista, jonka esittäminen on useissa muissakin tilanteissa asioinnin edellytyksenä.
Koulutuksen järjestäjille esitetään oikeutta sen lisäksi, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa tai muussa laissa säädetään, antaa salassapitosäännösten estämättä omasta aloitteestaan Maahanmuuttovirastolle oleskeluoikeutta osoittavan asiakirjan hakijan tai oleskeluoikeutta osoittavan asiakirjan haltijan maahantuloon ja maassa oleskeluun liittyviä väärinkäytösepäilyjä koskevia tietoja, jos ne ovat välttämättömiä Maahanmuuttoviraston tehtävän hoitamiseksi.
Tiedonanto-oikeutta säädettäessä on kiinnitetty huomiota korkeimman oikeuden ennakkopäätökseen KKO:2023:24, jonka mukaan viranomaisella ei ollut oikeutta luovuttaa tietoa oma-aloitteisesti toiselle viranomaiselle edes sen lakisääteisten tehtävien hoitamista varten, kun tiedonluovutusoikeudesta ei oltu erikseen säädetty.
Perustuslakivaliokunta on arvioinut viranomaisten tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevaa sääntelyä perustuslain 10 §:n 1 momentissa säädetyn yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta ja kiinnittänyt huomiota muun muassa siihen, mihin ja ketä koskeviin tietoihin tiedonsaantioikeus ulottuu ja miten tiedonsaantioikeus sidotaan tietojen välttämättömyyteen. Viranomaisen tietojensaantioikeus ja tietojenluovuttamismahdollisuus ovat voineet liittyä jonkin tarkoituksen kannalta "tarpeellisiin tietoihin", jos tarkoitetut tietosisällöt on pyritty luettelemaan laissa tyhjentävästi. Jos taas tietosisältöjä ei ole samalla tavoin luetteloitu, sääntelyyn on pitänyt sisällyttää vaatimus "tietojen välttämättömyydestä" jonkin tarkoituksen kannalta (ks. esim. PeVL 17/2016 vp, s. 2—3 ja siinä viitatut lausunnot).
Perustuslakivaliokunnan mielestä näiden seikkojen lisäksi on syytä kiinnittää huomiota siihen, että yksityiselämän suojaan kohdistuvia rajoituksia on arvioitava perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten valossa. Valiokunta on tämän vuoksi aikaisemmin arvioinut esimerkiksi arkaluonteisten tietojen käsittelyn sallimisen koskevan yksityiselämään kuuluvan henkilötietojen suojan ydintä (PeVL 37/2013 vp, s. 2/I), minkä johdosta esimerkiksi tällaisia tietoja sisältävien rekisterien perustamista on arvioitava perusoikeuksien rajoitusedellytysten, erityisesti rajoitusten hyväksyttävyyden ja oikeasuhtaisuuden kannalta (PeVL 29/2016 vp, s. 4—5 ja esimerkiksi PeVL 21/2012 vp, PeVL 47/2010 vp sekä PeVL 14/2009 vp). Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että tällainen arvio on mahdollinen vain, jos hallituksen esityksessä eritellään riittävällä seikkaperäisyydellä ne syyt, joiden johdosta henkilötietojen käsittely katsotaan lakiehdotuksessa välttämättömäksi.
Perustuslakivaliokunta on painottanut, että erottelussa tietojen saamisen tai luovuttamisen tarpeellisuuden ja välttämättömyyden välillä on kyse tietosisältöjen laajuuden ohella myös siitä, että salassapitosäännösten edelle menevässä tietojensaantioikeudessa on viime kädessä kysymys siitä, että tietoihin oikeutettu viranomainen omine tarpeineen syrjäyttää ne perusteet ja intressit, joita tiedot omaavaan viranomaiseen kohdistuvan salassapidon avulla suojataan. Mitä yleisluonteisempi tietojensaantiin oikeuttava sääntely on, sitä suurempi on vaara, että tällaiset intressit voivat syrjäytyä hyvin automaattisesti. Mitä täydellisemmin tietojensaantioikeus kytketään säännöksissä asiallisiin edellytyksiin, sitä todennäköisemmin yksittäistä tietojensaantipyyntöä joudutaan käytännössä perustelemaan. Myös tietojen luovuttajan on tällöin mahdollista arvioida pyyntöä luovuttamisen laillisten edellytysten kannalta. Tietojen luovuttaja voi lisäksi kieltäytymällä tosiasiallisesti tietojen antamisesta saada aikaan tilanteen, jossa tietojen luovuttamisvelvollisuus eli säännösten tulkinta saattaa tulla ulkopuolisen viranomaisen tutkittavaksi. Tämä mahdollisuus on tärkeä tiedonsaannin ja salassapitointressin yhteensovittamiseksi (ks. esim. PeVL 7/2019 vp, PeVL 15/2018 vp ja PeVL 17/2016 vp, s. 6 ja siinä viitatut lausunnot).
Tietosisällöt on ehdotettavien lakien tiedonsaamista koskevien pykälien 1 momenteissa kuvattu tyhjentävästi, jolloin riittävää olisi se, että tiedot ovat tarpeellisia. Oma-aloitteista tiedonluovutusta koskevissa 2 momenteissa luovutus sallittaisiin maahantulon ja maassa oleskelun ehtoihin liittyviä väärinkäytösepäilyjä koskevien tietojen osalta. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi tieto väärennetystä asiakirjasta tai toimeentuloedellytyksen täyttymättömyydestä. Edellytyksenä olisi lisäksi, että tiedot ovat välttämättömiä Maahanmuuttoviraston tehtävän hoitamiseksi, koska mahdollisen maahantulon ja maassa oleskelun ehtoja koskevan väärinkäytöksen osoittavia tietoja ei ole tarkoituksenmukaista luetella tyhjentävästi, sillä tavat toteuttaa väärinkäytöksiä kehittyvät jatkuvasti. Toisen momentin osalta laki on niin täsmällinen ja tarkkarajainen kun on mahdollista sen toimivuuden kannalta.
Maahanmuuttovirastosta annetun lain (156/1995) 2 §:ssä säädetään, että Maahanmuuttovirasto käsittelee ja ratkaisee ne ulkomaalaisia ja Suomen kansalaisuutta koskevat asiat, jotka laissa tai sen nojalla säädetään sen tehtäviksi. Kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annettua lakia muutettiin vuonna 2022 (277/2022). Kyseisen muutoksen jälkeen kolmannen maan kansalaiselle myönnetään ensimmäinen oleskelulupa opiskelun perusteella suoraan koko tutkinnon tai opintojen suorittamisen keston ajalle, jolloin oleskelulupaa ei ole tarvetta uusia määräajoin. Opiskelijoiden ei tarvitse esittää todisteita oleskeluluvan edellytysten täyttymisestä jatko-oleskeluluvan hakemisen yhteydessä, minkä vuoksi oleskeluluvan jälkivalvonta on yhä merkittävämpi oleskelun jatkuvan lainmukaisuuden varmistaja. Tehokas jälkivalvonta edellyttää riittävää tietopohjaa. Maahantuloon ja maassa oleskeluun liittyviä väärinkäytösepäilyjä koskevien tietojen luovuttaminen on välttämätöntä opiskelijoiden oleskeluluvan jatkuvan valvonnan toteuttamista varten. Maahanmuuttoviraston toiminnan kannalta välttämättöminä tietoina tulisi tiedonluovutusta koskevien momenttien osalta pitää ainakin tietoja, jotka voivat johtaa oleskeluoikeutta koskevan asiakirjan myöntämättä jättämistä, peruuttamista tai raukeamista koskevaan harkintaan.
Tietojen luovuttaminen ei loukkaa perusoikeuden ydinalueen koskemattomuutta, huomioitavina olevien henkilötietojen ja yksityiselämän suojan osalta. Kaikki oma-aloitteisesti luovutettaviksi säädettävät tiedot ovat tietoja, joita Maahanmuuttovirasto voi tavanomaisesti saada oman toimintansa yhteydessä, mutta jotka eivät välttämättä tulisi sen tietoon, jos koulutuksen järjestäjä ei voi niitä välittää. Samoin koulutuksen järjestäjä voi saada kyseiset tiedot pyytämällä niitä hakijalta tai opiskelijalta, mutta tietojen luotettavuus sekä tietojen toimituksen nopeus ja kattavuus eivät tuolloin ole kaikissa tapauksissa turvattuja. Kaikki kyseessä olevat tiedot ovat siis tietoja, joita koulutuksen järjestäjät ja Maahanmuuttovirasto jo käsittelevät tavanomaisesti. Maahanmuuttovirasto ja koulutuksen järjestäjät ovat aiemmin jakaneet kyseisiä tietoja ennen kuin maahanmuuttohallinnon tiedonhallintalain säätäminen jätti aukon tiedonluovutusoikeuksia koskevaan lainsäädäntöön. Tarkoituksena olisi, että havaittuihin ongelmiin voitaisiin puuttua nopeammin ja kattavammin. Maahantuloa ja maassa oleskelua koskevien säännösten noudattamisen valvominen edellyttää viranomaisten ja muita julkista hallintotehtävää hoitavien yhteistyötä. Ei ole perusteltua, että väärinkäytökset jäisivät huomioimatta oleskelulupaharkinnassa sen vuoksi, että koulutuksen järjestäjillä ei olisi oikeutta tuoda toimivaltaisen viranomaisen tietoon saamiaan tietoja. Opiskelijat, joiden oleskeluoikeuden perustana olevat asiakirjat ja toimeentulo eivät ole kunnossa, ovat huomattavassa riskissä joutua ihmiskaupan ja muun hyväksikäytön uhreiksi. Heidän tilanteensa nopea selvittäminen on sekä yleisen turvallisuuden ja järjestyksen että henkilöiden oman perustuslaissa suojatun turvallisuuden vuoksi perusteltua, eikä se ole vastoin perustuslain mukaista henkilötietojen suojaa tai yksityiselämän suojaa. Ehdotetusta sääntelystä seuraavaa henkilötietojen ja yksityiselämän suojaan kohdistuvaa rajoitusta on näin ollen pidettävä hyväksyttävänä. Koulutuksen järjestäjien ja Maahanmuuttoviraston ei ole mahdollista saada esityksessä luovutettavaksi esitettyjä henkilötietoja luotettavasti, nopeasti ja resurssitehokkaasti muilla tavoilla.
Tietojen luovuttaminen koulutuksen järjestäjille toteutettaisiin automatisoidun tietopyynnön kautta. Vastaus tietopyyntöön voisi sisältää vain esitetyissä laeissa luetellut tiedot. Valiokunnan käsityksen mukaan katseluyhteys ei sovellu sellaiseen luovutukseen, jossa viranomaisen on arvioitava luovutettavan tiedon tapauskohtaista välttämättömyyttä (PeVL 73/2018 vp, s. 10). Lisäksi tietojen saaminen perustuu ehdotettujen lakien tiedonsaantia koskevissa pykälissä tiedon luovutuksen tarpeellisuuteen. Tietojen oma-aloitteista luovuttamista koulutuksen järjestäjiltä Maahanmuuttovirastolle ei toteutettaisi teknisen rajapinnan avulla, vaan koulutuksen järjestäjät toimittaisivat tietoja esimerkiksi turvasähköpostilla Maahanmuuttovirastolle. Valitussa toimittamistavassa ei ole katseluyhteyttä vastaavaa riskiä siitä, että luovutuksen saaja saisi liian laajasti rekisterinpitäjän tietoja nähtävilleen, vaan lähetettäväksi voidaan valita ainoastaan välttämätön tieto. Ehdotettavat lait toteuttavat perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaisen vaatimuksen säätää henkilötietojen suojasta lailla. Vaatimus täyttyy asianmukaisesti koulutuksen järjestäjien ja Maahanmuuttoviraston välillä. Lait täyttävät myös luvussa 7 kuvatulla tavalla tietosuoja-asetuksen edellytykset. Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.
Eduskunta on käsitellyt saman sisältöisen hallituksen esityksen HE 51/2024 vp koskien tiedonsiirtoa korkeakoulujen ja Maahanmuuttoviraston välillä. Perustuslakivaliokunta totesi tuolloin (PeVL 32/2024 vp), ettei asian käsittely perustuslakivaliokunnassa ole tarpeellinen.
Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa säätämisjärjestyksessä.