7.1 
					Poronhoitolaki
1 a §. Lain tarkoitus.
Vaikka poronhoitolaki liittyy keskeisesti luonnonresurssien käyttöoikeuksiin, voimassa olevassa poronhoitolaissa ei ole sentyyppisiä kestävään kehitykseen liittyviä lain tarkoitusta koskevia säännöksiä kuin esimerkiksi metsälaissa (1093/1996), kalastuslaissa (379/2015), kaivoslaissa (621/2011), alueidenkäyttölaissa, vesilaissa (587/2011), luonnonsuojelulaissa (9/2023) tai ympäristönsuojelulaissa (527/2014). Poronhoitolaissa ei myöskään ole saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksiin viittaavia säännöksiä, vaikka lailla on olennainen kytkentä saamelaisten kulttuurissa tärkeän elinkeinon turvaamiseen. Saamelaiskulttuuriin liittyviä lain tarkoitussäännöksiä on esimerkiksi kaivoslaissa ja ilmastolaissa (423/2022). 
 
Ehdotettu pykälä sisältäisi uuden tavoitesäännöksen.
Lain
tavoitteena mainittaisiin ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävän poronhoidon perusedellytysten varmistaminen. Lisäksi mainittaisiin, että tavoitteena on turvata saamelaisille kuuluva oikeus oman kielensä ja kulttuurinsa ylläpitämiseen ja kehittämiseen.
 
Poronhoitolain säännöksissä täsmennetään poronhoidon edellyttämään maankäyttöön liittyvät oikeudet ja velvollisuudet tavalla, joka ottaa huomioon toimintaan kytkeytyvät yksityiset ja yleiset edut, sekä säädetään järjestäytyneen poronhoidon muista edellytyksistä. Yksityisinä etuina suojataan paitsi poronhoidon harjoittajien toimintamahdollisuuksia myös maan omistajien ja haltijoiden asemaa. Suojattavat yleiset edut liittyvät luonnonvarojen liikakäytön estämiseen sekä saamelaiskulttuurin ja muun poronhoidon jatkuvuuden turvaamiseen. Tähän liittyvät mm. ne lain säännökset, joiden mukaan laidunten kestävää tuottokykyä turvataan poromäärien sääntelyn kautta, sekä rajoitukset, jotka koskevat maan käyttämistä erityisesti poronhoitoa varten tarkoitetulla alueella. Ehdotettu tavoitesäännös ja siinä oleva maininta kestävän kehityksen eri osa-alueista viittaisivat kiteytetysti näihin lakiin keskeisesti kytkeytyviin näkökohtiin.  
Kestävä kehitys määriteltiin ensimmäisen kerran Ympäristön ja kehityksen maailmankomission vuonna 1987 laatimassa Brundtlandin raportissa ”Yhteinen tulevaisuutemme” sellaiseksi kehitykseksi, joka ”vastaa nykypäivän tarpeisiin vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta vastata omiin tarpeisiinsa”. Kestävä kehitys on virallisesti yksi EU:n pitkän aikavälin tavoitteista Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 3 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Kestävän kehityksen kansainvälisistä päämääristä sovittiin YK:n 70. yleiskokouksen yhteydessä järjestetyssä huippukokouksessa vuonna 2015, ja tavoitteet on määritelty tarkemmin kestävän kehityksen toimintaohjelmassa (Agenda 2030).  
Ekologinen kestävyys tarkoittaa ihmisen taloudellisen ja aineellisen toiminnan sopeuttamista pitkällä aikavälillä luonnon kestokykyyn sekä biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden säilyttämistä. Taloudellinen kestävyys viittaa taloudellisen hyvinvoinnin edistämiseen tasapainoisella tavalla, joka ei perustu pitkällä aikavälillä varantojen hävittämiseen.  
Sosiaalisen kestävyyden ytimessä ovat yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja hyväksyttävyys sekä sen takaaminen, että hyvinvoinnin edellytykset voivat siirtyä sukupolvelta toiselle. Sosiaalista kestävyyttä vaalivat mekanismit auttavat osaltaan lievittämään niitä vaikeuksia, joita nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa voi syntyä. Ilmastonmuutoksen hillinnän ja siihen sopeutumisen merkitys ovat nykyisin merkittäviä kaikkien kestävän kehityksen osa-alueiden näkökulmasta. 
Saamelaisille alkuperäiskansana kuuluvia perustuslain 17 §:n 3 momenttiin ja ihmisoikeusvelvoitteisiin perustuvia oikeuksia käsitellään jäljempänä jaksossa 12.3. Ehdotettu lain tarkoitusta koskeva pykälä pitäisi sisällään viittauksen näihin oikeuksiin. 
Säännös ei merkitsisi jaksossa 12.3. käsiteltyihin oikeuksiin ja poronhoitolain aineellisoikeudellisiin normeihin nähden uusia oikeuksia tai velvoitteita, mutta se tekisi saamelaiskulttuurin aseman ja turvaamistavoitteen aiempaa näkyvämmäksi poronhoitolain kontekstissa.  
Kuten jaksossa 12.3. todetaan, poronhoitolain säännökset suojaavat pääosin samalla tavalla saamelaisten kotiseutualueella ja muulla alueella harjoitettavaa poronhoitoa, mutta eräiltä osin poronhoidon suoja on saamelaiskulttuurin erityisaseman vuoksi vahvempi: Lakiin sisältyy esimerkiksi kielto käyttää saamelaisten kotiseutualueella ja muulla erityisesti poronhoitoa varten olevalla alueella sijaitsevaa valtion maata tavalla, josta aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle. Lisäksi saamelaisten kotiseutualueella maanomistajien ja -haltijoiden velvollisuus sietää porojen mahdollisesti aiheuttamia vahinkoja on laajempi kuin muulla poronhoitoalueella.  
Poronhoitolakiin ehdotettu tavoitesäännös on muotoiltu tavalla, joka tunnustaa sen, että poronhoidon edellytykset eivät tule varmistetuiksi yksinomaan poronhoito-oikeutta koskevilla säännöksillä ja muilla poronhoitolain säännöksillä, vaan edellytysten turvaamisen kannalta keskeisiä ovat myös saamelaiskäräjistä annetun lain ja muiden lakien säännökset neuvottelu-, kuulemis-, vaikutusarviointi- ja yhteensovittamisvelvoitteista sekä saamelaiselinkeinojen ja -kulttuurin heikentämiskielloista. Taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävän poronhoidon edellytysten kannalta tärkeitä ovat myös EU-lainsäädännön rajoissa mahdolliset porotalouden harjoittajille maksettavat tuet sekä erilaisiin hankkeisiin ja toimintoihin myönnettävät valtionavustukset. 
Saamelaiskäräjistä annettuun lakiin on vuonna 2025 tehty muutoksia, jotka edistävät saamelaisten itsemääräämisoikeuden toteutumista sekä parantavat saamelaisten kieltään ja kulttuuriaan koskevan itsehallinnon ja saamelaiskäräjien toimintaedellytyksiä. Lakiin on muun muassa lisätty uusi säännös menettelystä yhteistoiminnassa ja neuvotteluissa, joka varmistaa, että yhteistoiminnassa ja neuvotteluissa toteutuu vapaan ja tietoon perustuvan ennakkosuostumuksen periaate.  
Lakiin on myös lisätty säännökset viranomaisten ja muiden julkisia hallintotehtäviä hoitavien tahojen velvollisuudesta ottaa huomioon saamelaisten oikeudet silloin, kun ne suunnittelevat toimenpiteitä, jotka vaikuttavat erityisesti saamelaisten kieleen ja kulttuuriin tai heidän oikeuksiinsa alkuperäiskansana. Tähän sisältyy mm. velvollisuus käytettävissä olevin keinoin edistää saamelaisten oikeutta ja edellytyksiä ylläpitää ja kehittää perinteisiä elinkeinojaan ja vähentää toimenpiteistään näille elinkeinoille aiheutuvia kielteisiä vaikutuksia. Esitetty säännös olisi yhdenmukainen mainitun uudistuksen tavoitteiden kanssa. 
10 §. Porojen tuominen paliskunnan alueelle. 
Pykälän mukaan paliskunnalla on mahdollisuus kieltää uusien porojen, ennen kaikkea siitosporojen tuominen alueelleen. Jos porojen tuomista ei ole kielletty, muiden kuin ajo-, veto- tai teurasporojen tuominen hoidettavaksi on luvanvaraista. Teurastettaviksi tarkoitettujen porojen erottaminen eloporoista poroerotuksissa merkitsee kuitenkin jo sitä, että teurasporoja ei jätetä eloon, minkä vuoksi teurasporoja voidaan käytännössä tuoda vain joko suoraan teurastettavaksi tai lyhyeksi odotusajaksi syöttöaitaukseen, joka on tarkoitettu teurastusta odottaville poroille.  Elävien poroja siirtämisessä toisen paliskunnan laidunmaille ilman lupaa on siis kyse poronhoitolain vastaisesta toiminnasta.
 
Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti. Sen tarkoituksena on ehkäistä ongelmia, joita voi liittyä elävien porojen siirtämiseen paliskunnasta toiseen. Jos siirtoja ei kontrolloida, voi syntyä tilanteita, joissa toiseen paliskuntaan siirretyiksi väitettyjä poroja poistetaan paliskunnan poroluettelosta ja vähennyksiä toteutettaessa hyväksytään vähennetyiksi poroiksi, vaikka porot ovatkin jääneet paliskunnan alueelle. Jotta vältyttäisiin tämäntapaisilta virheellisyyksiltä, vastaanottavan eli porojen tuontiin luvan myöntäneen paliskunnan poroisännän tulisi toimittaa porojen lähtöpaliskunnan poroisännälle todistus siitä, että porot on paliskunnan luvalla tuotu sen alueelle ja kirjattu eloporotuontina paliskunnan poroluetteloa varten.  
Todistuksesta tulisi käydä ilmi porojen luovuttaja ja luvalla tuotujen porojen määrä. Poroisäntä on poronhoitoasetuksen mukaan velvollinen laatimaan ehdotuksen poroluetteloksi, joka toimitetaan paliskunnan kokouksen vahvistettavaksi. Todistuksen kirjoittamishetkellä poroluettelon ei tarvitsisi olla vahvistettu, jotta vältyttäisiin ongelmilta niissä tilanteissa, joissa poroluettelon hyväksymisestä päättävä lähtöpaliskunnan kevätkokous pidetään ennen vastaanottavan paliskunnan kevätkokousta.   
Luovutettujen porojen merkitsemisestä koskee erityisesti poronhoitolain 25 §, minkä lisäksi merkitsemisestä säädetään poronhoitolain 4 luvussa sekä eläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä annetun lain (1069/2021) 14 §:ssä.  
14 §
.
Paliskunnan kokouksen koolle kutsuminen
. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin paliskunnan toiminnan sujuvoittamiseksi ja tiedonvälityksessä tapahtuneen kehityksen huomioon ottamiseksi. Voimassa olevan momentin mukaan paliskunnan kokouksia koskevat kutsut tulee julkaista alueella leviävässä sanomalehdessä vähintään seitsemän päivää ennen kokousta. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä tehokkain tapa tavoittaa paliskunnan osakkaat, sillä sanomalehtiä tilataan nykyään huomattavasti vähemmän kuin poronhoitolain säätämisen aikaan, ja tietyn alueen asukkaat voivat tilata eri lehtiä. 
 
Ehdotuksen mukaan kutsut voitaisiin lähettää osakkaille sähköisellä viestillä tai kirjeellä, jos paliskunta päättäisi käyttää tätä kokousten koolle kutsumisen tapaa sanomalehti-ilmoitusten sijasta. Sähköisessä viestinnässä käytettäisiin paliskunnan kokouksen päättämää viestintävälinettä. Sähköistä viestintää voitaisiin käyttää ilman, että yksittäisiltä osakkailta tulisi saada tähän nimenomainen suostumus. Jos kuitenkin joidenkin osakkaiden ei olisi mahdollista vastaanottaa sähköisiä viestejä, kutsu tulisi lähettää heille kirjeellä.  
Pelkästään sähköisesti lähetettävä kutsu tulisi lähettää vähintään 10 päivää ennen kokousta. Jos käytettäisiin myös postitse lähetettäviä kirjeitä, kutsut tulisi lähettää vähintään 14 päivää ennen kokousta. Määräaikoja koskevissa ehdotuksessa on otettu huomioon voimassa olevan momentin mukainen seitsemän päivän määräaika, sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 19 §:n säännös, jonka mukaan tavallisen sähköisen tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen kolmantena päivänä viestin lähettämisestä sekä hallintolain 59 §:n säännös, jonka mukaan vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä.  
Ehdotetun momentin mukaan kokouskutsuun sovellettaisiin lisäksi, mitä yhdistyslain (503/1989) 24 §:n 2 momentissa säädetään. Momentin mukaan silloin, kun kokoukseen on mahdollista osallistua tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen avulla, tästä on mainittava kokouskutsussa. Kokouskutsussa on lisäksi mainittava tällaisen osallistumisen edellytyksistä, osallistumisen teknisestä toteutuksesta, siihen liittyvistä jäsenen puhevallan käyttämisen mahdollisista rajoituksista sekä siinä noudatettavasta menettelystä. Pykälässä täsmennettäisiin myös, että päätöksen etäosallistumismahdollisuudesta voi tehdä paliskunnan kokous tai paliskunnan hallitus. 
15 §
.
Äänestys paliskunnan kokouksessa
. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan paliskunnan kokouksessa äänivaltaa eivät kerrytä rästiporot eli 22 a §:n 2 momentissa tarkoitetut porot, jotka osakkaalla on velvollisuus vähentää. Säännöksen tarkoitus on muiden ehdotettujen muutosten ohella estää osakkaan mahdollisuus hyötyä rästiporoista. Rästiporot vähennettäisiin äänivallan laskennassa käytettävästä osakkaan poromäärästä ennen pykälään sisältyvän äänileikkurisäännöksen soveltamista. 
 
Momentin säännöstä, jonka mukaan kukaan ei saa äänestää äänimäärällä, joka vastaa yli viittä prosenttia paliskunnan osakkaiden lukuporojen määrästä, muutettaisiin siten, että äänileikkuri soveltuisi vain yli 10 prosentin ääniosuuteen. Muutosta pidetään tarpeellisena, sillä se vahvistaisi ammattimaisesti poronhoitoa harjoittavien osakkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa paliskunnan asioihin. Pienemmissä paliskunnissa nykyinen äänileikkuri voi johtaa siihen, että tällaisten osakkaiden äänivalta on suhteettoman pieni verrattuna osakkaisiin, joilla on poroja huomattavasti vähemmän ja jotka saattavat osallistua poronhoitotöihin vain satunnaisesti.  
Äänileikkuri katsotaan edelleen tarpeelliseksi, sillä ilman sitä varsinkin pienemmissä paliskunnissa joillekin osakkaille saattaisi kertyä kohtuuttoman suuri vaikutusvalta siihen nähden, että paliskunta on yhteisö, jossa tietyn alueen poronomistajat tekevät poronhoitoon liittyvät päätökset yhdessä.  
Ehdotuksen mukaan äänivallan maksimia määrittäisi myös osakaskohtainen suurin sallittu poromäärä, eli nykyisten enimmäismäärien voimassaoloaikana kukaan ei voisi käyttää kokouksessa yli 500 ääntä. 
Äänimäärän rajausta koskeva säännös siirrettäisiin momentin loppuun asiamiehen käyttämistä koskevan säännöksen jälkeen. Tämä olisi tarpeen sen selventämiseksi, että säännöksen muotoilu ”kukaan ei saa äänestää” koskisi myös asiamiehen äänestämistä. Enimmäisäänivaltaa koskevaa säännöstä sovellettaessa lasketaan siis yhteen valtuutetun edustamien osakkaiden äänimäärät Esimerkiksi asunto-osakeyhtiölain (1599/2009) 6 luvun 13 §:n äänileikkuri koskee vain yhden osakkaan äänimäärää, jolloin valtuutettu voi käyttää edustamiensa osakkaiden enimmäisäänimäärät yhteenlaskettuina. 
16 a §
. 
Paliskunnan kokouksen päätösten tiedoksianto
. Pykälä olisi uusi. Siihen sisältyisivät paliskunnan kokouksessa tehtyjen päätösten tiedoksiantoa koskevat säännökset, jotka siltä osin kuin kyse on hallintopäätösten tiedoksiannosta, poikkeaisivat joiltakin osin hallinnon yleislakien säännöksistä. Muiden kuin hallintopäätösten tiedoksiannosta ei ole säännöksiä nykytilanteessa.
 
Ehdotetun 1 momentin mukaan paliskunnan osakkaan katsottaisiin saaneen tiedon paliskunnan kokouksen muussa kuin hallintoasiassa tekemästä päätöksestä kokouksen ajankohtana. 
Tällaiset päätökset rinnastuisivat yhdistyslaissa tarkoitettuihin päätöksiin siinä mielessä, että niidenkään tiedoksi antaminen jäsenille ei ole edellytys muutoksenhakuajan alkamiselle. Ehdotus myös tältä osin vastaisi aiempia tuomioistuinratkaisuja.  Paliskunta on poroelinkeinoa harjoittavien muodostama yhteisö, jolla ei ole varsinaista henkilökuntaa, vaan poronomistajat tekevät päätöksiä yhdessä, minkä lisäksi hallituksen jäsenillä ja poroisännällä on tietyt vastuut ja toimivaltuudet näissä luottamustehtävissään. Ehdotettu sääntely korostaisi poronomistajan omaa velvollisuutta olla selvillä paliskunnan toiminnasta ja antaa oma panoksensa siihen. Poronhoitolain lähtökohtana on esimerkiksi se, että poronomistajat osallistuvat paliskunnan hallituksen määräämiin poronhoitotöihin. Poronomistajat, jotka eivät näihin töihin osallistu, joutuvat maksamaan muita suurempaa vuosimaksua.  
Eräissä tuomioistuinratkaisuissa on katsottu, että muutoksenhakuaika alkaa kokouspöytäkirjan tarkastamisesta, mutta tämän katsotaan olevan määrittelyltään liian epätarkka ja voivan aiheuttaa epäselviä tulkintatilanteita. 
Ehdotetun 2 momentin mukaan 1 momentin periaate koskisi edellä esitetyistä syistä myös paliskunnan kokouksen hallintoasiassa tekemää muuta kuin velvoittavaa päätöstä. Kyseessä olisi tältä osin poikkeus niistä hallintolain säännöksistä, joiden mukaan tällainen päätös tulee antaa tiedoksi tavallisena tiedoksiantona ja muutoksenhakuaika lasketaan kirjallisen päätöksen tiedoksisaannista.  
Ehdotetun 3 momentin mukaan osakasta velvoittavasta hallintopäätöksestä osakkaan katsottaisiin saaneen tiedon paliskunnan kokouksen ajankohtana, jos osakas tai hänen laillinen edustajansa tai hänen käyttämänsä asiamies olisi osallistunut kokoukseen. Velvoittavia päätöksiä ovat sellaiset päätökset, joissa osakkaalle asetetaan jokin toiminnallinen velvoite. Käytännössä kyse on lähinnä velvollisuudesta vähentää poroja tai maksuvelvoitteesta.  
Muille kuin kokouksessa itse tai edustajansa tai asiamiehen välityksellä olleille osakkaille paliskunnan kokouksen tekemät velvoittavat hallintopäätökset tulisi antaa tiedoksi. Tiedoksiantoon sovellettaisiin lähtökohtaisesti hallinnon yleislakien säännöksiä, mutta niistä poikettaisiin kuitenkin siinä määrin, että sallittaisiin velvoittavan päätöksen tiedoksianto tavallisena tiedoksiantona eli tavallisella kirjeellä tai tavallisella sähköisellä viestillä paliskunnan päätöksen mukaista viestintävälinettä käyttäen. Poikkeusta yleislaeista merkitsisi myös se, että sähköisellä viestillä tapahtuviin tiedoksiantoihin ei paliskunnan tarvitsisi saada osakkaan nimenomaista suostumusta. Sähköisen viestin lähettäminen osakkaalle ei kuitenkaan olisi mahdollista, jos osakas olisi ilmoittanut paliskunnalle kieltävänsä sähköisen viestinnän. 
Myös muita hallintolain mukaisia tiedoksiantotapoja voitaisiin tarvittaessa käyttää. Ehdotettu sääntely helpottaisi paliskunnan toimintaa nykyiseen verrattuna, kun velvoittavia hallintopäätöksiä ei tarvitsisi antaa tiedoksi postitse saantitodistuksia vastaan tai, siinä tapauksessa, että osakas olisi sallinut sähköisen tiedoksiannon, vahvan tunnistautumisen mahdollistavalla sähköisellä tavalla.  
Esitetyille helpotuksille hallintopäätöksiä koskevista yleislakien tiedoksiantomenettelyistä katsotaan olevat painavat syyt. Paliskunta on poroelinkeinoa harjoittavien muodostama yhteisö, jolla ei ole varsinaista henkilökuntaa, vaan poronomistajat tekevät poronhoitotöitä ja päätöksiä yhdessä. Paliskunnan osakkaat eivät siis ole vain passiivisia hallintopäätösten kohteita, vaan myös itse toimivaltaisia päätöksentekijöitä. Ehdotetut helpotukset keventäisivät paliskunnan luottamushenkilöinä toimivien poronomistajien hallinnollista taakkaa, eivätkä ne olisi kohtuuttomia ottaen huomioon se, että myös muiden osakkaiden rooliin kuuluu osallistuminen paliskunnan toimintaan ja selvilläolo keskeisistä paliskunnan asioista.   
19 a §
. 
Esteellisyys
. Pykälä olisi uusi. Sen mukaan paliskunnan kokouksessa tapahtuvaan päätöksentekoon sekä paliskunnan hallituksen ja poroisännän toimintaan sovellettaisiin yhdistyslain 26 §:n 1 ja 3 momentin ja 37 §:n esteellisyyssäännöksiä. 
 
Tämä merkitsisi poikkeamista hallintolain esteellisyyssäännöksistä siltä osin kuin päätöksenteko tai muu toiminta koskee hallintoasioita. Hallintolain mukainen esteellisyys syntyy esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilö tai hänen läheisensä on asianosainen tai hallituksen jäsenenä yhteisössä, joka on asianosainen. Esteellisyys syntyy myös, jos luottamus henkilön puolueettomuuteen muusta erityisestä syystä vaarantuu.  
Yhdistyslain esteellisyyssäännökset ovat hallintolain esteellisyyssäännöksiä väljempiä, ja niiden katsotaan soveltuvan paliskuntien toimintaan hallintolain säännöksiä paremmin ottaen huomioon paliskunnan ja yhdistyslain mukaisten yhdistysten yhteiset piirteet. Myös poronhoitolain esitöissä todetaan, että paliskuntaa koskevat säännökset on laadittu siten, että paliskunta organisatoriselta rakenteeltaan mahdollisimman suuressa määrin olisi samankaltainen kuin muut yhteisöt (HE 244/1989 vp s. 7).  
Yhdistyslain 26 §:n 1 momentti koskee esteellisyyttä yhdistyksen kokouksessa. Sen mukaan jäsen ei saa yhdistyksen kokouksessa äänestää eikä tehdä päätösehdotuksia päätettäessä hänen ja yhdistyksen välisestä sopimuksesta tai muusta asiasta, jossa hänen yksityinen etunsa on ristiriidassa yhdistyksen edun kanssa. Pykälän 3 momentin mukaan tämä koskee myös asiamiestä.  
Yhdistyslain 26 §:n säännösten ei katsota poistavan esteellisen jäsenen läsnäolo- ja puheoikeutta yhdistyksen kokouksessa (HE 64/1988 vp s. 44). Hallintolain mukaisesti esteellinen ei sen sijaan saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä itse sitä käsiteltäessä (27 §). Myös tältä osin yhdistyslain mukainen esteellisyys eroaa merkittävästi hallintolaissa säädetystä esteellisyydestä. 
Yhdistyslain 37 §:ssä säädetään yhdistyksen hallintoa koskien, että hallituksen jäsen tai yhdistyksen toimihenkilö ei saa osallistua hänen ja yhdistyksen välistä sopimusta koskevan eikä muunkaan sellaisen asian käsittelyyn eikä ratkaisemiseen, jossa hänen yksityinen etunsa saattaa olla ristiriidassa yhdistyksen edun kanssa. 
Ehdotetussa poronhoitolain pykälässä ei viitattaisi yhdistyslain 26 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan hallituksen jäsen tai muu, jolle on uskottu yhdistyksen hallintoon kuuluva tehtävä, ei saa yhdistyksen kokouksessa äänestää päätettäessä tilintarkastajan tai toiminnantarkastajan valitsemisesta tai erottamisesta, tilinpäätöksen vahvistamisesta taikka vastuuvapauden myöntämisestä, kun asia koskee hallintoa, josta hän on vastuussa. Säännöksestä aiheutuisi käytännön ongelmia varsinkin pienemmissä paliskunnissa, joissa paliskunnan hallituksen jäsenet saattavat muodostaa merkittävän osan paliskunnan kokouksessa edustettuina olevista poronomistajista. 
Ehdotetulle poikkeamiselle yleislain säännöksistä katsotaan olevan painavat syyt, sillä hallintolain esteellisyyssäännösten soveltaminen johtaa monissa tapauksissa laajoihin jääviystilanteisiin ja vaikeisiin tulkintatilanteisiin, kun osakkailla on esimerkiksi sukulaisuussuhteiden kautta hallintolaissa esteellisyyssäännöksissä tarkoitettuja yhteyksiä toisiinsa. Joissakin tapauksissa useiden osakkaiden vetäytyminen päätöksenteosta voi johtaa epätarkoituksenmukaiseen ja vääristyneeseen päätösvallan rajautumiseen. 
Jos ehdotetuista säännöksistä huolimatta esimerkiksi hyvin pienessä paliskunnassa syntyisi tilanne, jossa kaikkien katsottaisiin olevan säännösten mukaan esteellisiä, soveltuisi oikeuskirjallisuudessa esitetty ja esimerkiksi kunnallishallinnossa sovellettu periaate, jonka mukaan silloin kun kaikki ovat esteellisiä, kukaan ei ole esteellinen, sillä muutoin päätöksenteko voisi lamaantua.  
Pykälän mukaan siinä viitattuja yhdistyslain esteellisyyssäännöksiä sovellettaisiin myös siltä osin kuin paliskunnan toiminnassa ei olisi kyse julkisen vallan käytöstä tai muista julkisista hallintotehtävistä, vaan luonteeltaan yksityisoikeudellisesta päätöksenteosta.  
Yhdistyslakiin viittaavia esteellisyyssäännöksiä on myös esimerkiksi kalastuslain (379/2015) 23 §:n 4 momentissa kalatalousalueita koskien sekä riistahallintolain (158/2011) 18 §:ssä riistanhoitoyhdistyksiä koskien. Viimeksi mainitun pykälän tarkoituksena ei kuitenkaan ole riistahallintolain esitöiden (HE 237/2010 vp, s. 36) mukaan estää hallintolain säännösten soveltamista hallintoasioiden käsittelyyn.  
21 §
. 
Porojen enimmäismäärä
. Pykälän otsikkoa ”Porojen määrän määrääminen” sekä 1 momenttiin sisältyvää valtuussäännöstä, joka koskee paliskuntakohtaisten ja paliskunnan osakkaita koskevien suurimpien sallittujen poromäärien asettamista, muutettaisiin perustuslain vaatimusten vuoksi. 
 
Voimassa olevan momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriö määrää enimmäisporomääristä. Perustuslain voimaantulon jälkeen valtioneuvoston ja ministeriön määräysvalta on lähtökohtaisesti asetuksenantovaltaa, ja poromäärien asettaminen onkin tehty maa- ja metsätalousministeriön asetuksella perustuslain 80 § huomioon ottaen. Ministeriölle voidaan nykyisin osoittaa asetuksenantovaltaa yhteiskunnalliselta ja poliittiselta merkitykseltään vähäisemmissä asioissa sekä selvästi teknisluonteisissa ja toimeenpanoa koskevissa asioissa. Tämän vuoksi enimmäisporomäärien asettamista koskeva asetuksenantovalta ehdotetaan säädettäväksi valtioneuvostolle.  
Säännökset, joiden mukaan asettaminen tehdään aina kymmeneksi vuodeksi kerrallaan ja enimmäisporomääriä voidaan erityisestä syystä muuttaa kymmenvuotiskauden kuluessakin, säilyisivät ennallaan. Momentista poistuisi tarpeettomana säännös Paliskuntain yhdistyksen ja maataloustuottajain liittojen kuulemisesta poromääriä asetettaessa, sillä säädösvalmisteluperiaatteiden ja -ohjeiden mukaan keskeisten sidosryhmien kuuleminen on asetuksia valmisteltaessa itsestään selvä lähtökohta. Poromäärien asettamista koskee myös saamelaiskäräjistä annetun lain mukainen neuvotteluvelvollisuus.  
Pykälän 2 momentin mukaan paliskunnan eloporojen enimmäismäärää asetettaessa olisi kiinnitettävä huomiota siihen, että paliskunnan talvilaitumilla laidunnettavien porojen määrä ei ylitä talvilaidunten kestävää tuottokykyä. Sanamuoto vastaisi pitkälti nykyistä, mutta mahdollistaisi aiempaa paremmin eri paliskuntien talvilaidunkäytössä olevien tosiasiallisten tilanteiden huomioon ottamisen. Käytännössä talvilaidunten laidunpaine ja siitä aiheutuvat ympäristövaikutukset eivät aina suoraan riipu poromääristä, sillä sellaiset porot, jotka ovat suuren osan talvesta tarharuokinnassa, aiheuttavat rajatumpaa painetta talvilaitumille kuin laitumilla koko talven ruokailevat olevat porot. Toisaalta vapaa laidunnusoikeus huomioon ottaen talvilaidunten kestävyys on edelleen merkittävin porojen enimmäismäärää rajoittava kriteeri, joka on poromääriä asetettaessa välttämätöntä ottaa huomioon. Talvilaitumilla tarkoitetaan alueita, joilla paliskunnan porot laiduntavat talvisin. Nämä ovat alueita, joilla esiintyy porojen talviravintokasveja. 
Pykälän 3 momentti vastaisi pääosin voimassa olevaa 3 momenttia. Sen mukaan paliskunta voisi päättää, että sen alueella pidettävien eloporojen määrä olisi vuoden ajan 1 momentissa mainittua enimmäismäärää pienempi, jos poronhoidon tarkoituksenmukainen harjoittaminen sitä edellyttäisi. Säännöksen mukaista toimivaltaa kuitenkin rajattaisiin säätämällä, että alennettu porojen enimmäismäärä voisi olla enintään 20 prosenttia pienempi kuin säädetty enimmäismäärä. Säännöstä on sovellettu erittäin harvoin, mutta sitä pidetään edelleen tarpeellisena. Sitä koskevien perustelujen (HE 244/1989 vp, s. 12) mukaan paliskunnassa saattaa esiintyä tilanteita, joissa olisi tarpeellista suhteellisen nopeasti laskea eloporojen määrää väliaikaisesti. Nämä tilanteet saattaisivat liittyä esimerkiksi luonnonolosuhteiden äkilliseen vaihteluun taikka tilanteeseen, jossa porojen määrä poronomistajien määrässä tapahtuneen muutoksen vuoksi vähenee äkillisesti ja paliskunta tarvitsee lyhyen ajan reagoida muutokseen ja järjestellä toimintaansa. Momentista kumottaisiin päätöksen välitöntä täytäntöönpanokelpoisuutta koskeva säännös ja viittaus porojen vähentämisperiaatteita koskeviin 22 §:n säännöksiin, sillä näitä koskevat säännökset sisältyisivät pykälän 4 momenttiin. 
Pykälän 4 momentin mukaan 3 momentissa tarkoitettua päätöstä tulisi noudattaa mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, jollei hallinto-oikeus tehdyn valituksen johdosta toisin määräisi. Jos päätös edellyttäisi porojen määrän vähentämistä, vähentämiseen sovellettaisiin 22 §:n säännöksiä. 
Pykälän 5 momenttiin sisältyisi uusi säännös, jonka mukaan paliskunnan tulisi antaa 3 momentissa tarkoitettu päätöksensä tiedoksi Ruokavirastolle, jolle poronhoitolaissa säädetyt Lapin aluehallintoviraston tehtävät valtion aluehallintouudistuksessa siirtyvät. Tiedonantovelvollisuutta pidetään tarpeellisena, jotta poronhoitolain velvoitteiden noudattamista valvovalla viranomaisella olisi tiedossa, mikä on kunkin paliskunnan osalta voimassa oleva eloporojen enimmäismäärä. Päätös tulisi toimittaa myös Lapin elinvoimakeskukselle porotalouden tukien käsittelyä varten sekä Paliskuntain yhdistykselle porotalouden tilastointia varten. 
22 §
. 
Porojen vähentämisestä päättäminen
. Pykälän otsikkoa ”Porojen vähentäminen” muutettaisiin, jotta kävisi selväksi, että pykälässä on kyse paliskunnan toimivallasta päättää velvoittavasta porojen vähentämisestä, kun taas ehdotetussa uudessa 22 a §:ssä on kyse vähentämisen toimeenpanosta. 
 
Pykälän 1 momentin mukaan paliskunnan olisi vuosittain päätettävä sen alueella hoidettavana olevien porojen määrän vähentämisestä seuraavan poronhoitovuoden kuluessa. Vähennettävä määrä olisi määriteltävä siten, ettei paliskunnan tai poronomistajan eloporojen määrä ylitä 21 §:n 1 tai 3 momentissa taikka 40 b §:n 3 momentissa tarkoitettua enimmäismäärää.  
Pykälä merkitsisi velvoittavien päätösten käyttöalan laajentumista nykyisestä, vaikka käytännössä paliskunnat ohjaavat osakkaidensa teurasmääriä vuosittain joko pakkovähennyspäätöksen tai suositusluonteisten teurastussuunnitelmien kautta.  
Muutos olisi omiaan parantamaan poronomistajien oikeusturvaa mm. sitä kautta, että velvoittaviin teurastuspäätöksiin liittyy paliskunnan osakkaan valitusoikeus. Nykyisin suurin osa paliskunnista sääntelee osakkaiden poromääriä laatimalla vuosittain teurastussuunnitelman, jossa määritellään osakaskohtaiset vähennykset. Vaikka teurastussuunnitelmat ovat tuomioistuinten ratkaisukäytännönkin valossa usein suositusluonteisia, niiden noudattaminen on käytännössä kytköksissä paliskunnissa noudatettaviin erilaisiin pistekäytäntöihin sekä muun muassa porotalouden eläinkohtaiseen tukeen. Ongelmalliseksi on myös usein osoittautunut sen tulkinta, milloin teurastussuunnitelmaksi nimetty päätös on suositusluonteinen ja milloin ennakoivan pakkoteurastuksen luonteinen velvoittava päätös. Hallintolaki edellyttää, että hallintopäätöksestä käy selkeästi ilmi mm. se, mihin päätöksen kohteena olevat henkilöt ovat oikeutettuja tai velvoitettuja, ja on näiden säännösten vastaista, että velvoittava päätös nimetään suunnitelmaksi.  
Poronhoitolain mukaan paliskunta on vastuussa porojen hoitamisesta paliskunnan alueella. Paliskunnassa on keskitetysti sellaista tietoa ja osaamista, joka on olennaista kyseisen vuoden luonnonolosuhteiden vaikutusten ja vasatuoton ennakoimiseksi sekä sen arvioimiseksi, mikä paliskunnan teurasmäärän tulisi olla, jotta paliskunnan poromäärien kehitys olisi mahdollisimman optimaalinen enimmäisporomäärät huomioon ottaen. Vähennettävää määrää määriteltäessä tulisi ottaa huomioon myös osakkailla olevien rästien ja hyvityspisteiden kokonaismäärä ja sen vaikutus vähennyksen toteutumiseen. Jos paliskunnan poromäärä olisi esimerkiksi luonnonoloista aiheutuvista porokuolemista johtuen huomattavasti suurinta sallittua poromäärää alempi, kyseisen vuoden vähennettävä määrä voisi olla hyvinkin alhainen, jopa nolla.    
Momentin viittauksia 21 §:ään tarkennettaisiin sekä muutettaisiin virkkeen sanajärjestystä sen selventämiseksi, että viittaus seuraavaan poronhoitovuoteen ei koske vähentämisestä päättämistä, vaan sitä, milloin porot vähennetään.  
Vähentämisperiaatteita koskevat säännökset vastaisivat voimassa olevia säännöksiä siltä osin kuin on kyse ensisijaisesta eli muiden kuin paliskunnan osakkaiden omistamien porojen määrään kohdistuvasta vähennyksestä. Myös toissijaista vähennystä eli osakaskohtaisen suurimman sallitun eloporomäärän ylittäviä poroja koskeva säännös säilyisi muuttumattomana. Sen rinnalle lisättäisiin kuitenkin säännös, jonka mukaan siinä tilanteessa, että paliskunta havaitsee sen alueelle tuodun poroja laittomasti eli ilman 10 §:ssä tarkoitettua lupaa tai vastoin mainitussa pykälässä tarkoitettua kieltoa, myös kaikki laittomasti tuodut porot määrättäisiin vähennettäviksi.  
Säännökset näiden ensi- ja toissijaisten vähennysten jälkeen toteutettavasta osakkaiden omistamien porojen vähentämisestä ehdotetaan eriytettäväksi 2 momenttiin. Keskeinen periaate, jonka mukaan poroja vähennetään niiden määrän mukaisessa suhteessa, säilyisi lähtökohtaisesti ennallaan.  
Myös momentin voimassa oleva säännös, jonka mukaan jonkun paliskunnan osakkaan porot voidaan erityisestä syystä jättää vähennyksen ulkopuolelle, säilyisi muuttumattomana. Samoin säilyisi tähän liittyvä säännös, jonka mukaan vähennyksen ulkopuolelle jätettyä poromäärää vastaava määrä määrätään tällöin vähennettäväksi muilta poronomistajilta heidän porojensa määrän mukaisessa suhteessa.  
Uusi olisi 2 momenttiin ehdotettu säännös, jonka mukaan osakkaiden porojen määrää vähennettäessä porojen määrän mukaisesta suhteesta voitaisiin poiketa paliskunnan päätöksellä siltä osin kuin olisi tarvetta kohdistaa vähennys eri suhteessa vasoihin ja vuotta vanhempiin poroihin tai se olisi välttämätöntä siitoshirvaiden riittävän määrän turvaamiseksi.  
Säännös mahdollistaisi vähennyksen toteuttamisen paliskunnan sisällä siten, että vähennyksestä ei aiheutuisi kohtuuttoman suuria vaikutuksia niille osakkaille, joiden vasatuotto on pienempi kuin muilla osakkailla esimerkiksi siitä syystä, että heidän porojaan hoidetaan luonnonlaitumilla vähäisemmällä lisäruokinnalla tai että heidän porokarjoihinsa kohdistuu suurempi petoeläinten alueellinen saalistus. Lisäksi koska osakkaalle on edullisempaa omistaa naaras- kuin urospuolinen poro vaatimeen liittyvän vasatuoton vuoksi, paliskunnissa on tarvetta tietyille urospuolisten porojen eloon jättämistä koskeville kannustimille. Esityksessä katsotaan tarkoituksenmukaiseksi, että paliskunnille jäisi harkintavaltaa päättää tämän ehdotetun joustovaran hyödyntämiseen liittyvistä käytännöistä. Niissä voi olla kyse esimerkiksi siitä, että teurastus kohdistuu pääosin vasoihin tai että hirvaan tai urosvasan eloon jättävät osakkaat saavat jättää elämään vaatimia tai naaraspuolisia vasoja muita osakkaita suhteellisesti enemmän. Paliskunnan tulee kuitenkin huolehtia siitä, että vähennys on kokonaisuutena riittävä yliluvun poistamiseksi tai estämiseksi. Lisäksi tulee ottaa huomioon hallintolaissa säädetyt hallinnon oikeusperiaatteet kuten tasapuolisuutta ja oikeasuhtaisuutta koskevat vaatimukset.  
Momentissa myös täsmennettäisiin, että vapaaehtoisuuden perusteella kiintiöjärjestelmään sitoutuneihin osakkaisiin kohdistuva vähennysvelvoite voidaan jakaa näiden kesken myös muulla perusteella kuin tasaprosentin mukaisesti. Kyse olisi tällöin kiintiöjärjestelmän sääntöjen soveltamisesta ja käytännössä siitä, että osakkaat vähentäisivät porojensa määrän kullekin määrätyn kiintiön rajoihin. Jos paliskunnassa olisi kiintiöjärjestelmän ulkopuolelle jättäytyneitä osakkaita, paliskunnan tulisi huolehtia siitä, ettei vähennys kohdennu heihin suhteellisesti ankarampana kuin kiintiöjärjestelmään sitoutuneisiin osakkaisiin eli että heille määrätty vähennys vastaa enintään heidän omistamiensa porojen osuutta paliskunnan kokonaisporomäärästä. Momentissa myös täsmennettäisiin, että vapaaehtoisuuteen perustuvia kiintiöjärjestelmiä voitaisiin soveltaa saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella. 
Jo kuluvana poronhoitovuonna toimeenpantavia pakkoteurastuksia koskevaa pykälän 3 momenttia muutettaisiin. Momentin soveltaminen, joka nyt edellyttää, että poromäärän ylittyminen seuraavana poronhoitovuonna on ilmeistä, kytkettäisiin siihen, että ylittyminen olisi todennäköistä ilman paliskunnan toimenpiteitä.  
Muutokset laajentaisivat kuluvana poronhoitovuonna toteutettavien pakkoteurastusten käyttöalaa, mikä estäisi aiempaa tehokkaammin ylilukutilanteeseen joutumista.  
Kuluvana vuonna toimeenpantavat päätökset tehdään käytännössä syksyllä ennen teurastuskauden alkamista, kun taas pykälän 1 momentissa tarkoitetut päätökset tehdään lähtökohtaisesti keväällä eli poronhoitovuoden lopussa, jolloin ne koskevat 1.6. alkavaa poronhoitovuotta ja pannaan käytännössä toimeen syksyn teurastuksissa.  
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että paliskunnan päätöksiä porojen vähentämisestä noudatettaisiin mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, jollei hallinto-oikeus tehdyn valituksen johdosta toisin määräisi. Voimassa olevan pykälän 3 momentissa on kuluvana vuonna toteutettavien pakkoteurastuspäätösten välitöntä täytäntöönpanokelpoisuutta koskeva säännös, mutta vastaava säännös puuttuu pykälän 1 momentista.    
Pykälän 5 momentin säännös olisi kokonaan uusi, mutta vastaisi tuomioistuinten ratkaisukäytäntöä. Sen mukaan vähennysten perusteena käytettäisiin joko viimeksi vahvistetun poroluettelon mukaisia tai kuluvan vuoden poromääriä. Momentti siis selventäisi sitä, että paliskunta voisi päättää, perustaako se vähennyksen poroluettelon poromääriin vai toteuttaako se ns. ajantasaisen vähennyksen, jolloin vähennyksen perusteena oleva poromäärä lasketaan lähtökohtaisesti vähennyksen toteuttamisvuoden poroerotuksessa mukana olevista poroista. Näiden porojen lisäksi kuluvan vuoden poromäärissä otetaan huomioon tiedossa olevat, vähennysten ulkopuolelle jääneet porot. Vähennysperustetta koskeva valinta koskisi koko paliskuntaa, eikä yksittäinen poronomistaja siten voisi päättää itseään koskevasta perusteesta sen mukaan, kumpi olisi hänelle edullisempi. Kumpaakin tapaa sovellettaessa osakkaan poromäärään laskettaisiin nykyiseen tapaan myös rästiporot, riippumatta siitä, että niiden vähentämisestä säädetään ehdotetussa 22 a §:ssä.  
22 a §
. 
Porojen vähentämisen toimenpano
. Pykälä olisi uusi. Se tekisi näkyväksi ja selkeyttäisi sitä, mikä on rästiporojen asema ja paliskunnan osakkaiden vastuu porojen vähentämisestä.
 
Pykälän 1 momentin mukaan paliskunnan osakas olisi vastuussa porojensa vähentämisestä 22 §:ssä tarkoitetun paliskunnan päätöksen mukaisesti.  
Pykälän 2 momentin mukaan poro katsottaisiin vähennetyksi, jos se olisi teurastettu tai todisteilla osoitettu luovutetuksi paliskunnan ulkopuolelle sen poronhoitovuoden aikana, jona vähennys toteutetaan taikka jos se olisi tänä aikana muutoin kuin teurastamalla kuollut poro. Säännös olisi uusi, mutta se olisi linjassa paliskuntien käytäntöjen ja tuomioistuinratkaisujen kanssa. Paliskunnan ulkopuolelle siirretty poro voitaisiin kuitenkin katsoa vähennetyksi vain, jos se on ehdotetun 10 §:n 3 momentin mukaisella tavalla todistetusti toiseen paliskuntaan luovutettu eloporo, joka on merkitty siellä poroluetteloon. 
Pykälän 3 momentin mukaan vähentämättä jätettyjä poroja eli rästiporoja olisivat porot, jotka osakkaalla olisi ollut velvollisuus vähentää, mutta joita hän ei olisi vähentänyt. Tällaisia olisivat myös porot, joita paliskunnan kiintiöjärjestelmään sitoutuneella osakkaalla olisi yli paliskunnan vähentämispäätöksen mukaisen määrän eli käytännössä yli kiintiönsä. Momentin mukaan osakkaan velvollisuus vähentää porot säilyisi viiden sitä poronhoitovuotta seuraavan poronhoitovuoden ajan, jona vähennys toteutetaan. Paliskunnan tulisi pitää osakaskohtaisesti kirjaa vähentämättä jätetyistä poroista.  
Osakkaiden vähentäessä porojensa määrää kirjanpitoon merkityt rästit nollautuisivat aikajärjestyksessä, eli vähennys kohdistuisi kulloinkin vanhimpaan rästiin. Osakkaan suorittamien vähennysten katsottaisiin kohdistuvan ensisijaisesti rästeihin ja vasta sen jälkeen kuluvan vuoden vähennysvelvoitteeseen. Rästit poistuisivat siis kokonaan, jos osakas teurastaisi rästien verran enemmän kuin mihin hänellä olisi muutoin velvollisuus, muussa tapauksessa syntyisi uusia rästejä.  
Pykälän 4 momentin mukaan paliskunnalla olisi velvollisuus tehdä Ruokavirastolle ilmoitus osakaskohtaisista rästeistä kunkin poronhoitovuoden päätyttyä. Ilmoitukseen ei kuitenkaan tarvitsisi merkitä rästejä, joiden määrä ei ylitä kolmea prosenttia osakkaan eloporojen kokonaismäärästä. Jos osakkaiden rästit kaikilta osin jäisivät tämän rajan alle, ilmoitusta ei tarvitsisi tehdä lainkaan. Lakiin ehdotetun tiedonsaantioikeutta koskevan pykälän mukaan valvontaviranomaisella olisi paliskunnan ilmoituksen saannista riippumatta oikeus pyytää paliskunnalta valvontaa varten välttämättömiä tietoja rästeistä. 
Pykälän 5 momenttiin sisältyisi uusi joustavuutta mahdollistava säännös. Sen mukaan paliskunta voisi päättää, että porot, jotka osakas olisi vähentänyt ilman, että hänellä on ollut siihen velvollisuutta eli yli sen määrän, mikä on ollut riittävä kattamaan mahdolliset aiempien vuosien rästit sekä kyseisen vuoden vähennysvelvoitteen, voitaisiin hyväksyä seuraavissa vähennyksissä ennakolta vähennetyiksi poroiksi. Kyse olisi paliskunnissa laajasti sovellettavien hyvityspistekäytäntöjen muuttamisesta lakiin perustuviksi. Edellytyksenä aiemmin kertyneiden hyvityspisteiden hyödyntämiselle uudessa vähennystilanteessa olisi kuitenkin, että ne olisivat kertyneet viiden edeltävän poronhoitovuoden aikana. Vähennetyiksi poroiksi voitaisiin katsota pykälän 2 momentissa tarkoitetut eli teurastetut, muutoin kuin teurastamalla kuolleet sekä paliskunnan ulkopuolelle todisteellisesti luovutetut porot. 
Paliskunta voisi ehdotettua valtuutta käyttämällä luoda käytännön, jonka avulla osakkailla olisi mahdollista pitää poromääränsä vakaampana ja joka siten loisi sen osakkaille esimerkiksi poikkeuksellisista luonnonoloista tai petovahingoista johtuvien vaikeuksien varalta paremman turvan kuin voimassa oleva sääntely. Koska hyvityspisteitä voitaisiin hyödyntää vain määräajan, sääntely ei lukkiuttaisi paliskunnan osakkaiden poromäärien keskinäistä suhdetta pysyvämmin, vaan esimerkiksi nuorten poronomistajien olisi mahdollista kasvattaa poromääriään. Paliskunta voisi päättää hyvityspisteiden voimassaoloajasta, joka voisi olla enintään viisi vuotta. 
Momentin mukaan paliskunnan tulisi pitää osakaskohtaisesti kirjaa tämän päätöksensä mukaisesti ennakolta vähennetyistä poroista. Vaikka hyvityspisteet käytännössä kompensoivat rästejä, kirjanpidossa rästejä ja hyvityksiä koskevien merkintöjen tulisi kuitenkin olla sikäli erillisiä, että säilyy tieto siitä, miltä vuosilta ne ovat kertyneet. 
Pykälän 6 momentiksi siirtyisi voimassa olevan 22 §:n 4 momentin toimivaltuus päättää siitä, että paliskunta vähentää porot sellaisten poronomistajien puolesta, jotka eivät itse toimeenpane vaadittua vähennystä. Ehdotuksen mukaan päätöksen asiasta tekisi poroisännän sijasta paliskunnan kokous. Tämä olisi tarkoituksenmukaista ottaen huomioon asian merkitys poronomistajien kannalta. Oikeuskäytännössä on katsottu, että päätös voidaan jo voimassa olevan lain aikana tehdä paliskunnan kokouksessa. (Rovaniemen hallinto-oikeus 19.10.2007 nro 07/0533/1). 
Säännökseen lisättäisiin uusi maininta siitä, että paliskunnan toteuttama porojen vähennys toimeenpannaan poroerotuksissa. Tämä antaisi poronomistajalle mahdollisuuden olla paikalla valvomassa etujaan ja selkeyttäisi sitä, että vähennettävien porojen valinta jäisi paliskunnan edustajalle vain, jos osakas olisi passiivinen.   
Poronhoitolain 12 §:n 3 momentin mukaan paliskunnan kokouksella on oikeus määrätä poronomistajalle maksuja poronhoitotöistä, joita se suorittaa osakkaiden puolesta. Tämä säännös mahdollistaisi sen, että paliskunta perii vähentämisen toimeenpanosta aiheutuvia kustannuksia vastaavan maksun niiltä poronomistajilta, joiden puolesta se joutuu vähentämään poroja. 
Momentissa olisi lisäksi uusi säännös, jonka mukaan poliisi voisi pyynnöstä antaa päätöksen toimeenpanoon osallistuville virka-apua, jos tehtävän hoitamista estetään tai jos se olisi muutoin tarpeen. Säännöstä tarvitaan, sillä on mahdollista, että osakas vastustaa paliskunnan toteuttamaa porojen vähentämistä tavalla, joka edellyttää poliisin läsnäoloa. Poliisilain (872/2011) 9 luvun 1 §:ssä säädetään virka-avusta, mutta säännökset koskevat vain virka-apua viranomaiselle ja yksityiselle. 
Virka-apuun sovellettaisiin, mitä poliisilain (872/2011) 9 luvun 1 §:n 3–6 momentissa säädetään. Mainittujen säännösten mukaan virka-avun pyytäjä vastaa virka-avusta perittävästä maksusta, joka määritellään virka-avusta aiheutuvien kustannusten perusteella, sekä mahdollisuudesta hakea oikaisua virka-avun maksullisuutta koskevaan päätökseen. 
Pykälän 7 momentissa olisi säännös, jonka mukaan Ruokavirasto voisi antaa tarkemmat määräykset vähentämättä jätettyjä poroja koskevaa kirjanpitoa laadittaessa käytettävistä lomakkeista. Ruokaviraston sisäisen tarkastuksen suorittamassa porotalouden eläinkohtaisen tuen tarkastuksessa (4102/00.03.01.01/2021) todettiin havaintona, että paliskunnissa tehtävät rästilistat eroavat toisistaan esimerkiksi sarakkeidensa ja merkintöjen tekotapojen osalta. Kehittämissuosituksena esitettiin yhdenmukaisten rästilistojen lomakkeiden kehittämistä.       
30 §
. 
Poroluettelo
. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin lisäämällä siihen säännös, jonka mukaan poroluetteloon on otettava osakkaiden omistamien poroerotuksessa mukana olleiden porojen, muiden paliskunnan alueella hoidossa olevien porojen ja erotusten ulkopuolella omistajien käyttöönsä ottaneiden porojen lisäksi myös sellaiset porot, jotka ovat muutoin jääneet erotusten ulkopuolelle. Paliskunnan tulisi päättää tällaisten porojen lukemiseen liittyvistä periaatteista.
 
Säännös olisi perustelu lainsäädännön selkeyden lisäämiseksi ja ottaen huomioon korkeimman hallinto-oikeuden vuonna 2022 antama ratkaisu KHO:2022:119. Ratkaisussa katsotaan, että vaikka poronhoitolaissa ja poronhoitoasetuksessa ei ole säännöksiä porojen lukemisesta erotusten ulkopuolella, paliskunta voi päätöksellään lisätä poroluetteloon poroja erotusten ulkopuolella maastossa tapahtuneen lukemisen perusteella. Perusteluna esitetään, että poroluettelon laatiminen ja siihen liittyvä porojen lukeminen kuuluvat paliskunnan keskeisimpiin tehtäviin ja että porojen lukeminen ja poroluettelon vahvistaminen vuosittain on välttämätöntä muun ohella sen varmistamiseksi, ettei poronhoitolain 21 §:ssä tarkoitettu porojen suurin sallittu määrä ylity. Koska myös tukien maksaminen ja verotuksen toimittaminen perustuvat porojen viralliseen lukemiseen, tulee poroluettelon vastata mahdollisimman tarkasti todellista tilannetta.  
Kuten korkein hallinto-oikeus totesi ratkaisussaan, porojen lukemisessa tulevat sovellettaviksi hallintolaista ilmenevät hallinnon oikeusperiaatteet. Ratkaisussa tuodaan esiin, että poroerotuksissa kaikilla osakkailla on mahdollisuus seurata ja osallistua porojen lukemiseen ja että tämän huomioon ottaen luettaessa poroja erotusten ulkopuolella tulisi erityisesti varmistua osakkaiden oikeusturvan sekä yhdenvertaisen ja tasapuolisen kohtelun toteutumisesta. Tästä voidaan varmistua parhaiten siten, että paliskunnan kokous hyväksyy etukäteen menettelyä koskevat periaatteet.  
Pykälän 2 momentin säännös vastaisi voimassa olevaa säännöstä. Sen mukaan vastaava luettelo on laadittava erotuksissa muihin paliskuntiin kuuluviksi todetuista poroista. 
Pykälän 3 momentti olisi uusi. Siinä säädettäisiin paliskunnan osakkaille velvollisuus ilmoittaa paliskunnalle poroluettelon laatimiseksi porojensa lukumäärää koskevat tarvittavat tiedot. Voimassa olevassa 47 §:ssä on säädetty rangaistavaksi se, että poronomistaja jättää säädetyllä tavalla ilmoittamatta tai ilmoittaa väärin poroluetteloon porojensa lukumäärän. Kyseinen säännös on nykytilanteessa ongelmallinen, sillä poronomistajan ilmoitusvelvollisuudesta ei ole nimenomaista säännöstä. 
Myös pykälän 4 momentin säännökset olisivat uusia. Niiden mukaan poroluettelon vahvistamista koskeva päätös olisi voimassa mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, jollei hallinto-oikeus tehdyn valituksen johdosta toisin määräisi. On tärkeää, että kunkin poronhoitovuoden alkaessa on olemassa paliskunnan kevätkokouksessa vahvistettu poroluettelo, johon porojen määrään liittyvä päätöksenteko voidaan perustaa myös sinä aikana, joka muutoksenhakuun mahdollisesti kuluu.  Se, että luettelon vahvistamista koskevan päätöksen noudattaminen voisi estyä valituksen johdosta jopa usealla vuodella, olisi omiaan merkittävästi vaikeuttamaan paliskunnan omaa toimintaa esimerkiksi porojen vähentämistä koskevien velvoitteiden toteuttamista sekä myös porotalouden tukien myöntämistä.  
Oikeuskäytännön perusteella paliskunnissa on ollut epäselvyyttä siitä, voidaanko poroluettelo vahvistaa uudelleen, jos se todetaan virheelliseksi. Korkein hallinto-oikeus on todennut, että sen jälkeen, kun poroluettelo on saanut lainvoiman, paliskunnalla ei ole mahdollista vahvistaa sitä jälkikäteen uudelleen, vaan paliskuntaan sovelletaan hallintolain 8 luvun säännöksiä asiavirheen korjaamisesta (Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 8.9.2015, dnrot 152/1/14 ja 239/1/14, t. 2372). Näiden säännösten mukaan virheellinen päätös voidaan poistaa ja asia ratkaista uudelleen tilanteessa, jossa päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen. Tällöin päätös voidaan kuitenkin korjata asianosaisen vahingoksi vain, jos kyseinen asianosainen suostuu korjaukseen tai jos virhe on ilmeinen ja aiheutunut asianomaisen omasta menettelystä. Päätös voidaan korjata asiavirheen perusteella myös, jos asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen, mutta tällöin korjauksia voidaan tehdä ainoastaan asianosaisten eduksi. 
Voimassa olevan pykälän 2 momentti, joka sisältää valtuuden antaa poroluetteloa koskevia tarkempia säännöksiä asetuksella, siirtyisi pykälän 5 momentiksi. Momentissa täsmennettäisiin perustuslain edellyttämällä tavalla, että asetuksen antajana on valtioneuvosto. 
6 c luku
. Porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmat. Ehdotuksen mukaan porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmia koskevat uudet säännökset erotettaisiin poronhoitolain muusta sääntelystä lisäämällä lakiin niitä koskeva luku.
 
40 a §
. 
Porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen
. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin porolaidunten käyttö- ja hoitosuunnitelman laatimista koskevasta paliskunnan velvollisuudesta. Suunnitelma tehtäisiin kymmeneksi vuodeksi. Suunnitelmia voitaisiin kuitenkin muuttaa myös kesken niiden voimassaolokauden. Tähän liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista säädettäisiin jäljempänä.
 
Momentin mukaan suunnittelun keskeisenä tavoitteena olisi määritellä toimenpiteet laidunalueiden käytön järjestämiseksi tavalla, joka turvaisi kestävän ja monimuotoisen laidunympäristön pitkällä aikavälillä. Kestävyydellä viitataan sekä ekologiseen että taloudelliseen kestävyyteen. Porolaidunten kyseessä ollen nämä tavoitteet ovat samansuuntaisia.  
Momentin mukaan suunnittelulla tuetaan sekä nykyisten että tulevien sukupolvien mahdollisuuksia harjoittaa porotaloutta. Laidunten käytössä tulee pyrkiä löytämään parhaat käytännöt, jotta käyttö ei ylitä laidunten uusiutumiskykyä ja jotta porotalouden jatkuvuus olisi esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttamista haasteista huolimatta turvattu. Kun suuria infrastruktuurihankkeita suunniteltaessa käydään vuoropuhelua hankkeita valmistelevien tahojen ja paliskuntien kesken, suunnitelma voi toimia molempia osapuolia palvelevana tietolähteenä ja työkaluna. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin paikallista maa- ja metsätaloutta edustavien tahojen mahdollisuudesta tulla kuulluksi porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelman valmistelussa, jos suunnitelmaan sisältyisi muilla kuin valtion, kuntien, seurakuntien tai paliskunnan osakkaiden omistamilla mailla toteutettavia rakentamiseen, kuten aitojen tai muiden rakennelmien pystyttämiseen, taikka luonnon ennallistamiseen liittyviä toimenpiteitä. Tällaiset toimenpiteet edellyttävät aina maan omistus- ja hallintaoikeuden haltijoiden lupaa.  
Kuuleminen koskisi myös tilanteita, joissa paliskunnan suunnittelemat toimenpiteet sisältävät pysyväisluonteista porojen lisäruokintaa. Tällaista ei olisi esimerkiksi porojen kuljettamiseen tai poronhoitotöihin liittyvä lisäravinnon käyttäminen houkuttimena tai muu vastaavantyyppinen tilapäinen ruokinta.  
Kuuleminen voisi tarkoittaa lausunnon pyytämistä, mutta paliskunta voisi käyttää myös muunlaisia kuulemisen tapoja, siltä osin kuin se pitäisi sitä tarkoituksenmukaisena.  
Paikallisen maa- ja metsätaloustuottajia edustavan yhdistyksen katsotaan edustavan varsin laajasti poronhoitoalueella harjoitettavaa maanviljelyä. Metsänhoitoyhdistykset alueensa metsätaloutta edistävinä sekä jäseninään olevien metsänomistajien edustajina ja heidän etujaan valvovina tahoina olisivat myös kuulemisvelvollisuuden piirissä. Paliskunta arvioisi tapauskohtaisesti tarpeen kuulla muitakin kuin momentissa mainittuja tahoja. Kuulemisen toteuttaminen suunnittelun yhteydessä ei rajoittaisi paliskunnan velvollisuuksia saada omistus- ja hallintaoikeuksien haltijoilta lupa niihin toimenpiteisiin, jotka sitä edellyttävät.  
Ehdotuksen mukaan paikallista maa- ja metsätaloustuottajia edustavien tahojen kuulemisvelvollisuus ei koskisi saamelaisten kotiseutualuetta. Tämä rajaus, joka merkitsisi paliskunnalle suurempaa itsenäisyyttä suunnitteluprosessia koskien, heijastaa saamelaisille perustuslaissa turvattua kulttuuri-itsehallintoa. Rajausta perustelevat myös alueen maanomistussuhteet (valtionmaan osuus n. 90 prosenttia). Yhteistyö tuo kuitenkin useissa tapauksissa lisäarvoa toimintaan, joten tälläkin alueella siihen kannustetaan. 
Pykälän 3 momentin mukaan paliskunnan tulisi ennen suunnitelman hyväksymistä pyytää siitä Lapin elinvoimakeskuksen lausunto. Viranomainen lausuisi siitä, täyttääkö suunnitelmaluonnos laissa suunnittelulle asetetut vaatimukset. Lausunnossa otettaisiin siten kantaa siihen, onko suunnitelmassa säännösten edellyttämä nykytilaa ja tavoitteita koskeva kuvaus ja täyttääkö suunnitelman toimenpideosa lain vähimmäisvaatimukset. Jos kuvaukset viranomaisen näkemyksen mukaan puuttuisivat tai olisivat joiltakin osin selvästi puutteellisia, viranomaisen tulisi huomauttaa tästä. Se voisi myös antaa niitä koskien kehittämisehdotuksia.  
Toimenpiteiden osalta lausunto koskisi sitä, onko toimenpiteitä valittu riittävä määrä, onko toimenpiteet määritelty niiden seurantaa ajatellen riittävän selkeästi ja onko suunnitelma asianmukainen ottaen huomioon lakiin ehdotettu yleinen vaatimus toimenpiteiden vaikuttavuudesta. Lausunnonanto ei sen sijaan koskisi toimenpiteiden valintaa ja toteuttamistapaa koskevia tarkoituksenmukaisuuskysymyksiä. Lausunto ei olisi sitova, vaan paliskunta päättäisi itse siitä, miten se ottaisi lausunnossa esitetyt seikat huomioon. Myös poronhoidon valvontaviranomaisella olisi vapaa harkintavalta päättää lausunnossa esitetyille seikoille annettavasta merkityksestä valvoessaan paliskuntien suunnitteluvelvollisuuksien täyttymistä.   
Hyväksytty suunnitelma tulisi toimittaa kahden kuukauden kuluessa suunnitelman vahvistamisesta valvontaviranomaiselle eli Ruokavirastolle. Samassa yhteydessä valvontaviranomaiselle toimitettaisiin Lapin elinvoimakeskukselta saatu lausunto. Siinä tapauksessa, että lausunnossa olisi katsottu lain vaatimusten täyttymisen edellyttävän suunnitelmaan tiettyjä muutoksia, mutta näitä ei olisi tehty, tulisi valvontaviranomaiselle toimittaa myös perustelut lausunnosta poikkeamiselle. 
Arkistolain (831/1994) 6 §:n mukaisesti Ruokavirastolle kuuluu vastuu sille saapuvien asiakirjojen arkistoinnista. Arkistolain 8 §:n 3 momentin nojalla Kansallisarkisto määrää pysyvästi säilytettävistä (arkistoitavista) asiakirjoista. Tavanomaisesti arkistolain mukaisesti tehtävän arvonmäärityksen ja Kansallisarkiston seulontapäätösten kautta valitaan päällekkäisyyksien välttämiseksi arkistoitaviksi sen viranomaisen tai muun julkista valtaa käyttävän tahon asiakirjat, joka on niistä ensisijaisesti vastuussa. Arkistolain uudistus on parhaillaan vireillä. Lausuntokierroksella oleva uusi arkistointilaki selkeyttäisi arkistointiin liittyviä periaatteita ja terminologiaa, mutta ei muuttaisi oikeustilaa mainittujen seikkojen osalta. Koska paliskunnilla ei olisi arkistointivastuuta porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmia koskevissa asioissa, yksinomainen vastuu suunnitelmien arkistoinnista olisi Ruokavirastolla. 
Pykälän 4 momentin mukaan suunnitelman hyväksymistä koskeva päätös olisi voimassa mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakutuomioistuin toisin määräisi. Poronhoitolain 44 §:n 3 momentin mukaan poronomistaja saa hakea hallinto-oikeudelta muutosta paliskunnan kokouksen päätökseen, jos päätös loukkaa hänen oikeuttaan tai on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka muutoin on lainvastainen. Muilta osin muutoksenhakuun sovelletaan, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa 
(808/2019)
 säädetään. Tämä säännös määrittelee ja rajaa muiden elinkeinonharjoittajien ja maanomistajien mahdollisuuksia valittaa suunnitelmaa koskevasta päätöksestä. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 6 §:n mukaan valittamalla saa hakea muutosta sellaiseen päätökseen, jolla hallintoasia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta. Valittamalla ei saa hakea muutosta päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa. Jos suunnitelmapäätös katsottaisiin tuomioistuimessa valituskelpoiseksi, valitusoikeutta rajaisi säännös, jonka mukaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. 
 
40 b §
. 
Porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelman sisältö
. Pykälän 1 momentin mukaan porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmiin sisältyisi laidunten nykytilaa ja niiden käyttöön vaikuttavia seikkoja koskeva osa, laitumiin liittyviä tavoitteita koskeva osa sekä tavoitteiden saavuttamiseen tähtääviä toimenpiteitä koskeva osa.  Laidunten nykytilaa ja uhkatekijöitä koskevassa osassa tuotaisiin esiin mm. sellaiset tärkeät luonnonarvot, jotka ovat paliskunnan tiedossa ja joiden säilymiseen poronhoitoon liittyvillä käytännöillä ja valinnoilla on mahdollista vaikuttaa. Osiossa tehtäisiin myös näkyviksi esimerkiksi sellaiset muuhun maankäyttöön liittyvät seikat ja uhkatekijät, jotka vaikuttavat paliskunnan porolaitumiin. Tämä voi auttaa paitsi suunnittelemaan ja kehittämään paliskunnan omia poronhoitokäytäntöjä myös maankäyttöhankkeiden suunnittelussa arvioimaan ja vähentämään niistä poronhoidolle aiheutuvia haittoja. 
 
Lisäksi nykytilaa koskevassa osassa kuvattaisiin poroista viljelyksille ja vakituiselle asutukselle aiheutuvien haittojen ehkäisemiseen liittyvät käytännöt. Paliskunnalla on poronhoitolain 31 §:n mukaan velvollisuus hoitaa poroja niin, että ne eivät pääse pykälässä mainituille alueille eivätkä aiheuta pykälässä mainittuja haittoja, minkä lisäksi paliskunnalla on 32 §:n rajoissa aitaamisvelvollisuus. Tämä huomioon ottaen viljelyksille ja vakituiselle asetukselle aiheutuvien vahinkojen ehkäisemistä ei ole perusteltua sisällyttää suunnitelman tavoitteisiin ja toimenpidevaihtoehtoihin. Tarkoituksenmukaiseksi sen sijaan katsotaan, että vahinkojen estämiseen liittyvät käytännöt kuvataan suunnitelman alkuosassa.  
Tavoitteita koskevassa suunnitelman osassa asetettaisiin tavoitteet laidunten kunnon turvaamiselle ja niiden kestävälle käytölle. Ne voisivat sisältää esimerkiksi tavoitteita, jotka tähtäävät joidenkin kunnoltaan hyvinä pidettävien laidunalueiden nykytason säilyttämiseen, tiettyjen kuluneiden laidunalueiden elpymisen tukemiseen taikka esimerkiksi joidenkin laidunalueilla sijaitsevien uhanalaisten elinympäristöjen suojelemiseen.  
Toimenpiteitä koskeva osa sisältäisi kuvauksen tavoitteiden saavuttamiseen tähtäävistä toimenpiteistä. Toimenpiteet voisivat vaihdella paliskuntakohtaisesti, mutta niiden tulisi lain mukaan olla vaikuttavia eli niillä tulisi olla todellista merkitystä tavoitteiden saavuttamisen kannalta.  
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tarkemmin toimenpidevaihtoehdoista. Suunnitelman toimenpiteiksi tulisi valita ainakin kaksi momentin luettelossa olevista viidestä toimenpiteestä. Jos paliskunta päättäisi valita toimenpiteen, joka koskee enimmäisporomäärän alentamista vähintään seitsemällä prosentilla, asiasta pitäisi tehdä myös 3 momentin mukainen velvoittava päätös. 
Momentin 1 kohdan mukainen ensimmäinen toimenpidevaihtoehto koskisi jäkälälaidunten kunnon parantamista. Tarkoituksena olisi estää jäkälälaidunten kulumista erottamalla toisistaan kesä ja talvilaidunalueet. Porojen kulkua laidunalueiden välillä tulisi ohjata paimentamalla, aidoilla tai muilla mahdollisilla tavoilla, joita tulisi käsitellä suunnitelmassa. Aluekohtaiset erot vaikuttavat siihen, missä määrin laidunkiertoa on mahdollista edistää.  
Toinen toimenpidevaihtoehto olisi momentin 2 kohdan mukaan aikainen teurastus. Laidunten talviaikaisen käytön vähentämiseksi tulisi paliskunnan teurasporoista vuosittain teurastaa vähintään kaksi kolmasosaa viimeistään marraskuun puolivälissä. Jos kuitenkin käytössä olisivat erilliset talvilaitumet, riittäisi, että teurasporot erotetaan ennen kuin eloporot siirretään talvilaitumille.  
Momentin 3 kohdan mukainen kolmas toimenpidevaihtoehto liittyisi kesälaidunkierron kehittämiseen. Kyse voisi olla kesälaidunnuksen ohjaamisesta tavalla, joka tukisi laidunten käytön kestävyyttä lisäämällä laidunnuksesta luonnonympäristölle aiheutuvia hyötyjä ja vähentämällä siitä aiheutuvia haittoja. Keinona ohjaamisessa voisi olla muiden toimenpiteiden ohella esimerkiksi talviaikaisen lisäruokinnan välttäminen joillakin alueilla. 
Toimenpide olisi mahdollista toteuttaa osaksi tai jopa kokonaan luonnon ennallistamistoimenpiteiden kautta. Kyse tulisi olla siinä määrin laajaa aluetta tai merkityksellistä kohdetta koskevasta ennallistamisesta, että toimenpiteellä voitaisiin saavuttaa ainakin paikallisen tason tarkastelussa merkittäviä luontovaikutuksia. Säännöksessä ei ehdoteta rajattavaksi ennallistamisen kohteita tarkemmin. Ennallistamishanke voisi siten koskea esimerkiksi soita tai metsäluontoa, kunhan se tukee kesälaitumiin liittyvän toimenpiteen tavoitteita eli sillä on laidunten tilaa parantava vaikutus. 
Luonnon ennallistamisesta ja asetuksen (EU) 2022/869 muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2024/1991 3 artiklan määritelmän mukaan ennallistamisella tarkoitetaan prosessia, jossa tuetaan ekosysteemin elpymistä sen rakenteen ja toimintojen parantamiseksi tavoitteena biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien häiriönsietokyvyn säilyttäminen tai lisääminen, joka tapahtuu palauttamalla luontotyyppiesiintymän tila hyväksi. Asetuksen mukaiseen, jäsenvaltion vastuulle säädettyä ennallistamisen määritelmään sisältyy myös viitealoja ja indikaattoreita koskevia vaatimuksia sekä muita velvoitteita. 
Ennallistamistoimenpiteiden toteuttaminen edellyttää paliskunnalta sopimista omistus- ja hallintaoikeuksien haltijoiden kanssa. Suunnitelman kautta ei voi syntyä ennallistamiseen liittyviä velvoitteita kolmansille osapuolille. Usein porotaloudella ja maanomistajilla ja -haltijoilla on kuitenkin yhteiset intressit. Tämä merkitsee, että ennallistamistoimenpiteiden toteuttamisesta on monissa tapauksissa mahdollista päästä yhteisymmärrykseen. Jotta toimenpide voitaisiin suunnitelmassa merkitä toteutettavaksi osin tai kokonaan ennallistamistoimenpiteiden kautta, tulisi ennallistamisesta olla omistus- ja hallintaoikeuksien haltijoiden ja paliskunnan kesken laadittu kirjallinen sopimus. Toimenpiteen toteuttamisen aikajänne ei myöskään voisi olla kohtuuttoman pitkä, jotta hanke varmasti tai suurella todennäköisyydellä saataisiin toteutettua suunnitelmakaudella. Sopimukseen pääsemiseksi paliskunta voi tehdä maanomistajalle ehdotuksia ennallistamistoimenpiteitä ja niiden rahoitusta koskien. 
Metsähallituksen hallinnassa olevien maiden osalta varsinainen sopiminen ennallistamistoimenpiteistä ei lähtökohtaisesti tule kysymykseen. Käytännössä paliskunnat tekevät Metsähallitukselle ehdotuksia ennallistamistoimenpiteistä, ja siltä osin kuin ehdotuksia pystytään toteuttamaan voimavarojen puitteissa ja Metsähallituksen omat luonnonhoidon tavoitteet huomioon ottaen, paliskunnan edustajat antavat hankkeiden toteutukseen tarvittavaa porotalouteen liittyvää asiantuntemustaan. Menettelytapojen osalta voi olla eroja Metsähallituksen eri vastuualueiden välillä, ja yhteistyömahdollisuudet on tarpeen selvittää tapauskohtaisesti. Metsähallituksen hallinnassa olevia alueita koskevia luonnon ennallistamistoimenpiteitä voitaisiin merkitä suunnitelman toimenpiteiksi vain, jos paliskunta olisi ollut niiden osalta aloitteellinen tai muutoin aktiivinen ja jos toimenpiteiden käynnistymisestä olisi riittävä varmuus.  
Neljäs toimenpidevaihtoehto olisi momentin 4 kohdassa säädetty laidunalueiden yhteiskäytön lisääminen paliskuntien yhdistymisen tai vapaaehtoisen sopimisen kautta laidunalueiden monimuotoisuuden ja laidunkierron edistämiseksi. Toimenpiteen kautta olisi mahdollista muodostaa laitumiltaan monipuolisempia ja toimivampia paliskuntia, mutta myös tehostaa poronhoitotöiden suorittamista ja aikaansaada kustannussäästöjä. Suunnitteluun liittyvien velvoitteiden täyttäminen tämän toimenpidevaihtoehdon kautta edellyttäisi, että toimenpiteen toteuttamistavasta olisi jo neuvoteltu toisen paliskunnan kanssa, että yhteinen tahtotila olisi olemassa ja että toimenpiteen toteuttamiseen ryhdyttäisiin ilman aiheetonta viivytystä.   
Toimenpiteen mukainen yhdistyminen tai yhteistyö voisi koskea myös kyläryhmiä, siidoja, tokkakuntia tai muita vastaavia porojansa yhdessä hoitavia paliskunnan sisäisiä poronhoitajaryhmiä. Osassa paliskunnista poroja hoidetaan käytännössä siten, että poronhoitajat muodostavat vapaaehtoisuuden tai saamelaisen poronhoidon siidajärjestelmän perusteella muodostettuja ryhmittymiä (kuten kyläryhmät, tokkakunnat tai siidat), jotka hoitavat poronhoitotyöt ryhmään kuuluvien kesken. Poronhoitolain 41 §:ssä on säännöksiä porojen ottamisesta hoidettavikseen sekä laidunalueiden määrittelystä tätä varten. 
Momentin 5 kohdan mukainen toimenpidevaihtoehto koskisi paliskunnan enimmäisporomäärän alentamista talvilaidunten kunnon parantamiseksi.  
Pykälän 3 momentin mukaan eloporojen enimmäismäärän rajaaminen voitaisiin merkitä osaksi suunnitelman toimenpiteitä vain, jos paliskunta olisi tehnyt momentin nojalla päätöksen paliskuntakohtaisen eloporojen enimmäismäärän laskemisesta vähintään seitsemällä mutta enintään 20 prosentilla. Esityksessä katsotaan, että näiden rajojen puitteissa poromäärän alenema pysyisi poronomistajien elinkeinonvapaus huomioon ottaen kohtuullisena. Paliskunnan päätös voitaisiin tehdä enintään kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Päätökseen, jolla paliskunta päättäisi enimmäisporomääränsä rajaamisesta, sovellettaisiin, mitä 21 §:n 4 momentissa säädetään paliskunnan päätöksen noudattamisesta mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta sekä mitä 21 §:n 5 momentissa säädetään paliskunnan velvollisuudesta antaa päätöksensä tiedoksi valvontaviranomaiselle. 
Velvoittavaa päätöstä porojen enimmäisporomäärästä ei kuitenkaan tarvitsisi tehdä sellaisessa paliskunnassa, jonka poromäärä olisi suunnitelman laatimishetkellä yli 20 prosenttia alhaisempi kuin säädetty paliskuntakohtainen enimmäisporomäärä, niin kauan kuin poromäärä pysyisi tämän rajan alapuolella. On mahdollista, että paliskunnan poromäärä on laskenut huomattavasti esimerkiksi petovahinkojen tai poikkeuksellisten luonnonolosuhteiden aiheuttamien porokuolemien vuoksi. Poikkeussäännös antaisi tällaiselle paliskunnalle lisäaikaa sen selvittämiseksi, onko poromäärän lasku pysyvää vai onko osakkaiden tavoitteena nostaa poromäärää lähemmäs suurinta sallittua määrää.     
Pykälän 4 momentin mukaan Ruokavirasto antaisi tarkemmat määräykset porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelman esitystavasta sekä suunnitelman laatimisessa käytettävistä lomakkeista. Yhtenäistetyn suunnitelman mallipohjan katsotaan helpottavan suunnitelmat laativien paliskuntien ja suunnitelmaluonnoksista lausuntoja antavan viranomaisen työtä.  
40 c §
. 
Suunnitelmaa koskeva seuranta ja raportointi sekä muutokset suunnitelmaan
. Pykälän 1 momentin mukaan paliskunnan tulisi vuosittain vahvistaa kuvaus suunnitelman toteutumisesta. Kuvaus tulisi toimittaa Paliskuntain yhdistykselle vuosittain viimeistään 15.11. Määräpäivää koskeva säännös mahdollistaisi kuvauksen käsittelyn paliskunnan syyskokouksessa, joka tulee pitää syys- tai lokakuussa. Poronhoitovuosi alkaa 1.6. ja päättyy 31.5., joten kuvauksessa pystyttäisiin ottamaan huomioon päättynyttä poronhoitovuotta koskevat tiedot. 
 
Porotalouden tulevaisuustyöryhmän loppuraportissa esitettiin, että hoito- ja käyttösuunnitelmien toteutuksen raportointi tulisi paliskuntien vuosikertomusten liitteiksi, minkä ehdotetut säännökset mahdollistaisivat.  
Pykälän 2 momentin mukaan Paliskuntain yhdistyksen tulisi toimittaa paliskuntien toimittamat kuvaukset valvontaviranomaiselle marraskuun loppuun mennessä. 
Pykälän 3 momentti koskisi suunnitelman muuttamista. Momentin mukaan paliskunta voisi tehdä muutoksia suunnitelmaan sillä edellytyksellä, että suunnitelma muutosten jälkeenkin täyttäisi sille säädetyt vaatimukset. Lisäksi momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa paliskunnalla olisi velvollisuus muuttaa suunnitelmaansa. Näin tulisi tehdä, jos kävisi ilmi, ettei suunnitelmaan sisältyvän toimenpidevaihtoehtojen mukaisen toimenpiteen toteuttaminen onnistu. Suunnitelman muuttamista koskeva velvollisuus merkitsisi, että paliskunnan tulisi korvata toteutumatta jäävä toimenpide toisella toimenpiteellä.   
Toimenpiteen vaihtamisen tarve voisi tulla esimerkiksi silloin, kun kesälaidunalueisiin liittyvä toimenpide olisi suunniteltu ennallistamistoimenpiteiden varaan, mutta kävisi ilmi, että ennallistamistoimet eivät paliskunnasta riippumattomista syistä etenisi kohtuullisessa ajassa. Aikainen teurastus voisi epäonnistua lämpimänä ja vähälumisena talvena, jos paliskunta ei pystyisi käyttämään tavanomaisia poroerotuspaikkojaan tai ilman kohtuuttomia ongelmia toteuttamaan erotuksia muualla. Voisi tulla myös esimerkiksi tilanteita, joissa porojen tarkoituksenmukainen liikkuminen eri laidunalueiden välillä kriittisinä aikoina estyisi muista maankäyttäjistä riippuvista syistä. Paliskunnan olisi tarkoituksenmukaista ensisijaisesti pyrkiä etsimään toimenpiteen toteuttamiseen johtavaa ratkaisua tilanteeseen sopivalla tavalla, esimerkiksi neuvottelemalla alueen yksityisten maanomistajien ja -haltijoiden kanssa. Toimenpiteen vaihtaminen toiseen olisi viimesijainen keino, jos muut keinot eivät tuottaisi tulosta kohtuulliseksi katsottavassa ajassa. 
Enimmäisporomäärän alentamista koskevaa päätöstä olisi noudatettava niin kauan kuin päätös olisi voimassa, ja päätöstä rikkovaan paliskuntaan tai sen osakkaisiin voitaisiin kohdistaa lain mukaisia pakkokeinoja tai seuraamuksia. Jos päätöksen voimassaolo päättyisi kesken suunnitelman voimassaolokauden, paliskunnan tulisi valita tilalle toinen toimenpide. Tarkoituksenmukaista kuitenkin olisi, että toimenpiteet suunniteltaisiin pitkäjänteisiksi ja aikataulutettaisiin siten, että poromäärän alentaminen koskisi porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelman koko voimassaoloaikaa. 
Jos paliskunta olisi valinnut säädetyistä toimenpidevaihtoehdoista pakollista määrää useamman toimenpiteen tai kirjannut suunnitelmaansa muitakin kuin vaihtoehtojen mukaisia toimenpiteitä, ei ylimääräisten toimenpiteiden toteutumatta jääminen laukaisisi suunnitelman muuttamisen kynnystä. Suunnitelmassa ei kuitenkaan luokiteltaisi 40 b §:n luettelon mukaisia toimenpiteitä varsinaisiksi ja ylimääräisiksi.  
Suunnitelman muutoksiin sovellettaisiin niitä suunnittelumenettelyä koskevia säännöksiä, joista säädettäisiin 40 a §:n 2–4 momentissa.  
Pykälän 4 momentti koskisi porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmiin sisältyvien tietojen julkisuutta. Sen mukaan paliskunnan vahvistamaan suunnitelmaan ja 1 momentissa tarkoitettuun kuvaukseen sovellettaisiin, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään viranomaisen asiakirjasta, ja suunnitelmia koskien paliskunta rinnastettaisiin julkisuulakia sovellettaessa viranomaiseen. 
Säännös panisi täytäntöön ympäristötietodirektiivin vaatimusta avoimuudesta suunnitelmaan sisältyvien tietojen julkisuusasemaa koskevan arvioinnin lähtökohtana. Erityissäännös olisi tarpeen, koska julkisuuslaki soveltuu paliskunnan asiakirjoihin vain, kun ne liittyvät julkisen vallan käyttöön, eikä ehdotetussa suunnitelmassa katsota olevan kyse julkisen vallan käyttöön liittyvästä tehtävästä. 
Julkisuuslain mukaan julkisia eivät ole lain 24 §:ssä tarkoitetut tiedot kuten liikesalaisuudet. Liikesalaisuudella tarkoitetaan liikesalaisuuslain (595/2018) mukaan tietoa, joka ei ole kokonaisuutena tai osiensa täsmällisenä kokoonpanona ja yhdistelmänä tällaisia tietoja tavanomaisesti käsitteleville henkilöille yleisesti tunnettua tai helposti selville saatavissa. Lisäksi edellytetään, että tiedolla on mainitun ominaisuuden vuoksi taloudellista arvoa elinkeinotoiminnassa ja että tiedon laillinen haltija on ryhtynyt kohtuullisiin toimenpiteisiin sen suojaamiseksi. 
Muiden kuin liikesalaisuuksiksi katsottavien paliskunnan ja poronomistajien elinkeinotoimintaa koskevien suunnitelman tietojen suojaa koskeva säännös muotoiltaisiin julkisuuslain 24 §:n sääntelystä jonkin verran poikkeavalla tavalla. Tiedot paliskunnan tai poronomistajien elinkeinotoiminnasta olisivat salassa pidettäviä, jos niiden antaminen voisi perustellusta syystä aiheuttaa taloudellista vahinkoa poronomistajalle tai paliskunnalle. 
Reflek Oy:n selvityksestä sekä porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmien pilotointihankkeen loppuraportista käy ilmi paliskuntien näkemys siitä, että esimerkiksi suunnitelmiin sisältyvät kartta- ja paikkatietoaineistot eivät ole julkista materiaalia, vaan aineistoa, johon sisältyy liikesalaisuuksia ja muita paliskunnan elinkeinotoimintaan liittyviä tietoja, joiden avoimuus voisi aiheuttaa haittoja paliskunnille ja niiden poronomistajille. Paliskunnat ovat olleet huolissaan esimerkiksi siitä, että hyvin yksityiskohtaisten karttojen ja muun paikkatiedon kuten porojen paikannustietojen avoimuus voi olla omiaan vaarantamaan porojen laidunrauhaa ja hyvinvointia. Ne näkevät uhkana myös sen, että tietoa käytetään väärin esimerkiksi tulkitsemalla kartalla olevat tyhjät alueet poronhoidon näkökulmasta tarpeettomiksi, vaikka alueet olisivat merkittäviä ns. säästölaitumina. On oltu myös huolissaan siitä, että paliskunnalle voi aiheutua vahinkoa teurasporojen myyntitilanteessa vahinkoa, jos porojen ostajilla on tarkat tiedot siitä, milloin paliskunnan on viimeistään toteutettava myynti.  
Ehdotettujen säännösten mukaan paliskunnan ja poronomistajien elinkeinotoimintaa koskevien tietojen suojaaminen ei edellyttäisi, että elinkeinotoiminnalle aiheutuvien taloudellisten vahinkojen aiheutuminen on varmaa, vaan jo perusteltu epäily vahinkojen aiheutumisesta riittäisi tiettyjen tietojen salassa pitoon.  
Vahinkoedellytystä koskeva lauseke merkitsisi, että mahdollisuus tiettyjen tietojen luovuttamiseen riippuisi tietojen saajasta tai pyytäjästä. Silloin, kun tällaisia tietoja sisältävä hoito- ja käyttösuunnitelma luovutettaisiin käytettäväksi esimerkiksi poronhoitolain 53 §:n mukaisissa neuvotteluissa tai muissa porolaitumiin liittyvissä yhteistyöprosesseissa, suunnitelmaan voitaisiin julkisuuslain mukaisesti tehdä salassapitomerkintä, jossa olisi viittaus nyt ehdotettuun momenttiin tai muuhun vahinkoedellytyslausekkeen sisältävään salassapitosäännökseen. Julkisuuslain mukaan salassapito- ja vaitiolovelvollisuus ulottuisivat luovutuksensaajiin. Jos suunnitelmaa tai sen tietoja pyydettäisiin valvontaviranomaiselta, jolle paliskunta olisi toimittanut suunnitelman lain edellyttämällä tavalla, viranomainen voisi julkisuuslain 15 §:n nojalla siirtää tietopyynnön paliskunnan ratkaistavaksi.  
Käytännössä paliskunnan olisi tarkoituksenmukaista jo suunnitelmaa laatiessaan pohtia tietojen avoimuuteen ja luottamuksellisuuteen liittyviä rajanvetoja. Viranomaisen määräyksen mukainen lomakepohja voisi myös ohjata paliskuntia eriyttämään luottamuksellisen aineiston muusta aineistosta, mikä helpottaisi mahdollisten tietopyyntöjen täyttämistä.  
43 §
. 
Paliskunnan sisäiset porokarjan luovutukset
. Pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan pykälän soveltamisalaa. Pykälän sanamuotojen mukaan ei ole selvää, soveltuuko pykälä porojen luovutuksiin riippumatta siitä, jäävätkö porot samaan paliskuntaan vai viedäänkö ne sieltä pois. Nykyisin paliskunnissa sovelletaan pykälän säännöksiä saantoluvasta ja paliskunnalla olevasta porojen etuosto-oikeudesta vain paliskunnan alueen sisällä tapahtuviin porojen luovutuksiin. Myös pykälän 1 momenttiin tehtäisiin tätä koskeva tarkennus.
 
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan poronomistaja, jonka rästiporojen määrä ylittäisi 3 prosenttia hänen eloporojensa kokonaismäärästä, ei saisi myydä tai lahjoittaa porojaan ennen kuin hän olisi toteuttanut 22 a §:n 1 momentin mukaisen porojen vähentämisvelvollisuutensa. Rästit eivät kuitenkaan estäisi poronomistajaa luovuttamasta koko porokarjaansa, jos rästien sovittaisiin siirtyvän luovutuksensaajalle.  
Ehdotetun säännöksen tarkoitus on ehkäistä epäselvyyksiä ja ongelmia, joita voi aiheutua tilanteessa, jossa poronomistaja luovuttaa koko porokarjansa tai osan siitä toiselle, vaikka porokarjaan kohdistuu vähentämisvelvollisuus. Jos rästit eivät siirry porojen mukana, porojen luovutuksessa saadaan perusteetonta etua muiden osakkaiden kustannuksella. Eräässä oikeustapauksessa hallinto-oikeus katsoi, että vaikka käytäntö, jossa teurastusvelvoitteita siirretään henkilöltä toiselle, on lähtökohtaisesti lakiin perustumaton, paliskunnan kokous on voinut päättää tällaisesta asiasta (Rovaniemen hallinto-oikeuden ratkaisu 4.6.2012 nro 12/0218/1 ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 14.2.2014 t. 476).  
47 §
. 
Poronhoitorikkomus
. Pykälään sisältyvää sakonuhkaista kriminalisointisäännöstä muutettaisiin, jotta se nykyistä paremmin täyttäisi rikosoikeudelliselta sääntelyltä vaadittavat sääntelyn tarkkarajaisuuteen ja täsmällisyyteen liittyvät vaatimukset.
 
Pykälän 1 momentissa täsmennettäisiin, että rangaistavaa olisi momentin kohdissa yksilöity menettely silloin, kun se olisi tahallista tai tuottamuksellista.  
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan rangaistavaa olisi 30 §:n 3 momentin vastaisesti jättää ilmoittamatta tai ilmoittaa väärin poroluetteloon porojensa lukumäärä. Ehdotus merkitsisi syyksiluettavuuden asteen alenemista, sillä voimassa olevan 2 kohdan mukaan rangaistavaa on vain tahallinen porojen ilmoittamatta jättäminen tai väärin ilmoittaminen. Koska poroluettelolla on erittäin keskeinen merkitys poronomistajien oikeuksien ja velvollisuuksien määrittäjänä, muutokselle katsotaan olevan painava yhteiskunnallinen syy. Kuten edellä on todettu, 30 §:ään ehdotetaan lisättäväksi säännökset poronomistajan ilmoitusvelvollisuudesta. 
Momentin 2 kohdan mukaan rangaistavaa olisi vastoin 10 §:n 1 momentissa tarkoitettua kieltoa tai ilman mainitun pykälän 2 momentin mukaan vaadittavaa lupaa tuoda poroja paliskunnan alueelle.  
Voimassa olevan momentin 1 kohdan mukaan rangaistavaa on ilman lupaa kuljettaa tai yrittää kuljettaa poroja paliskunnasta toiseen paliskuntaan tai pois Suomesta taikka toisesta valtiosta Suomeen. Muutoksella rangaistavan teon kuvausta rajattaisiin ja tarkennettaisiin viittaamalla niihin poronhoitolain säännöksiin, jotka rajoittavat porojen siirtämistä paliskunnan ulkopuolelle. Asiaa koskee ainoastaan 10 §, jonka mukaan porojen tuominen paliskuntaan on kiellettyä tai edellyttää lupaa. 
Porojen pelottelua koskeva momentin 4 kohta siirtyisi 3 kohdaksi, mutta säilyisi muutoin ennallaan, sillä kohdan katsotaan olevan nykyisessä muodossaan riittävän täsmällinen.  
Ehdotettu 2 ja 3 kohta merkitsivät syyksiluettavuuden asteen nousua, koska aiemmin teot ovat olleet rangaistavia myös ilman tahallisuutta tai tuottamusta. 
Voimassa oleva 3 kohta, joka koskee porojen vähentämättä jättämistä, kumottaisiin. Esityksessä ehdotetaan, että porojen määrän vähentämisen laiminlyöville osakkaille määrättäisiin seuraamusmaksu. 
Momentin voimassa olevaan 5 kohtaan sisältyy avoin rangaistussäännös, jonka mukaan rangaistavaa on myös muulla tavoin rikkoa poronhoitolakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä. Kohta ehdotetaan kumottavaksi, sillä tällaisiin niin sanottuihin blankorangaistussäännöksiin suhtaudutaan nykyään torjuvasti. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen katsotaan edellyttävän, että rangaistussäännöksissä kuvataan rangaistava teko riittävän täsmällisesti. Siltä osin kuin rangaistussäännöksissä rangaistavuuden edellytykset kytketään aineellisiin säännöksiin, viittausketjujen tulee olla täsmällisiä ja viitattujen aineellisten säännösten tulee olla kirjoitettu rangaistussäännöksiltä vaaditulla tarkkuudella.  
Pykälään ehdotetun uuden 2 momentin mukaan viranomainen voisi jättää esitutkintaviranomaiselle ilmoittamatta rikkomuksen, jos teko tai laiminlyönti olisi vähäinen eikä kyseessä olisi paliskunnan tai viranomaisen määräysten toistuva rikkominen. 
Pykälä koskisi ainoastaan yksittäisten henkilöiden, ei paliskunnan rikkomuksia.  
Rikoslaissa (39/1889) on säännöksiä mahdollisuudesta saattaa oikeushenkilö rangaistusvastuuseen tietyistä rikoslaissa rangaistavaksi säädetyistä teoista, mutta mahdollisuutta soveltaa näitä säännöksiä paliskuntiin rajaa se, että säännöksiä ei sovelleta julkisen vallan käytössä tehtyyn rikokseen.  
Paliskunnan luottamushenkilöiden lainvastaiset teot voivat olla rangaistavia esimerkiksi rikoslain 40 luvussa säädettyinä virkarikoksina (kuten virkavelvollisuuden rikkominen tai tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen), sillä mainitun luvun 12 §:n mukaan virkarikoksia koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista luottamustehtävää hoitavaan henkilöön ja julkista valtaa käyttävään henkilöön. Esimerkiksi rikoslain 11 luvun 11 §:ssä tarkoitettu syrjintä on rangaistavaa riippumatta siitä, liittyykö se elinkeinotoimintaan vai virkatoimintaan tai muuhun julkiseen tehtävään.  
52 §
. 
Valvonta
. Pykälän 1 momentti säilyisi muutoin ennallaan, mutta Lapin aluehallintovirasto muutettaisiin valtion aluehallintouudistuksen vuoksi Ruokavirastoksi, jolle poronhoitolain valvonta siirtyy vuodesta 2026 lukien. 
 
Pykälän 2 momenttiin sisältyisi uusi säännös, jonka mukaan Ruokavirasto voisi määrätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä rikkovan paliskunnan tai paliskunnan osakkaan asiaan laatuun nähden riittävässä määräajassa täyttämään velvollisuutensa. 
Pykälän 3 momentin mukaan Ruokavirasto voisi tehostaa paliskuntaan kohdistamaansa määräystä uhkasakolla tai teettämisuhalla. Säännöksen muotoilu muutettaisiin vastaamaan nykyisin hyvin yleisesti käytössä olevaa pakkokeinosäännösten muotoilua. Säännöksessä ei olisi enää mainintaa rikkomuksen tahallisuudesta uhkasakon tai teettämisuhan asettamisen edellytyksenä, vaan ainoastaan viittaus uhkasakkolakiin. Uhkasakkolaissa säädetään muun muassa, että uhkasakko voidaan kohdistaa vain sellaiseen asianosaiseen, jolla on oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa päävelvoitetta. Uhkasakon suuruutta harkittaessa on otettava huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus, velvoitetun maksukyky ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Uhkasakon asettanut viranomainen voi tuomita uhkasakon maksettavaksi, jos päävelvoitetta ei ole noudatettu eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä. Edellytyksenä uhkasakon tuomitsemiselle maksettavaksi on, että uhkasakon asettamista koskeva päätös on lainvoimainen, jollei päätöstä ole säädetty tai määrätty noudatettavaksi muutoksenhausta huolimatta. Uhkasakko voidaan tuomita asetettua pienempänä, jos päävelvoitetta on olennaiselta osalta noudatettu tai velvoitetun maksukyky on merkittävästi alentunut taikka uhkasakon määrän alentamiseen on muu perusteltu syy. 
Ehdotuksen mukaan uhkasakko ja teettämisuhka voitaisiin edelleenkin kohdistaa ainoastaan paliskuntaan, ei sen yksittäiseen osakkaaseen. Tämä on perusteltua ottaen huomioon, että poronhoitolain velvoitteet kohdistuvat pääosin paliskuntiin. Paliskunnan velvollisuutena on lain 7 §:n mukaan huolehtia siitä, että paliskunnan osakkaiden porot hoidetaan paliskunnan alueella ja että paliskunnan osakkaiden harjoittamaan poronhoitoon kuuluvat työt tulevat tehdyiksi, sekä estää paliskunnan osakkaiden poroja tekemästä vahinkoa ja menemästä toisten paliskuntien alueelle. Paliskunnille on säädetty velvollisuuksia myös useissa poronhoitolain muissa pykälissä.  
Esityksessä paliskunnan päättämän porojen vähentämisen toimeenpano säädettäisiin kuitenkin selkeästi poronomistajan vastuulle. Paliskunta ei siten syyllistyisi rikkomukseen eikä sille voitaisi määrätä uhkasakkoa tilanteessa, jossa paliskunta päättäisi lain edellyttämällä tavalla porojen vähentämisestä, mutta yksittäiset poronomistajat eivät vähentäisi porojaan aiheuttaen paliskuntakohtaisen eloporomaksimin ylityksen. Vähentämättä jätetyistä poroista johtuva lisääntynyt vasatuotanto voi kuitenkin aiheuttaa jatkossa tarvetta tavanomaista suuremmille vähennyksille, mitä pyritään esityksessä minimoimaan paliskunnan päätöksiä rikkoviin poronomistajiin kohdistettavilla hallinnollisilla seuraamusmaksuilla.    
Laissa suoraan poronomistajiin kohdistettujen velvollisuuksien rikkomista koskisivat seuraamusmaksun lisäksi poronhoitorikkomusta koskevat kriminalisointisäännökset, minkä vuoksi pykälän säännöksiä uhkasakosta ja teettämisuhkasta ei ehdoteta laajennettaviksi muita kuin paliskuntia koskeviksi. 
52 a §
. 
Seuraamusmaksu
. Pykälä olisi uusi. Sen 1 momentin mukaan poronhoidon valvontaviranomainen eli Ruokavirasto voisi määrätä hallinnollisen seuraamusmaksun paliskunnan osakkaalle, jos osakas rikkoisi ehdotetun 22 a §:n 1 momentin mukaista velvollisuuttaan vähentää porojensa määrää. 
 
Hallinnollisessa seuraamusmaksussa on asiallisesti kyse rangaistusluonteisesta taloudellisesta seuraamuksesta, jonka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja perustuslakivaliokunta ovat katsoneet rinnastuvan rikosoikeudelliseen seuraamukseen. Lähtökohtana seuraamusmaksun määräämisessä on, että sillä tulisi olla riittävä erityis- ja yleisestävä vaikutus. Hallintotoiminnan suhteellisuus- ja tarkoituksenmukaisuusvaatimusten on maksun määräämisessä täytyttävä. 
Hallinnollisten sanktioiden on katsottu soveltuvan etenkin tilanteisiin, joissa on kyse moitittavuudeltaan verraten vähäisistä tai muista sellaisista sektorikohtaisen lainsäädännön rikkomuksista ja laiminlyönneistä, joissa laissa säädettyjen velvoitteiden rikkominen on yksinkertaisesti toteennäytettävissä. Tällaisissa tilanteissa menettelyyn ei tyypillisesti liity muita asianosaisia, ja seuraamuksen määrääminen ei edellytä erityisiä tutkinnallisia toimivaltuuksia. Sanktiouhkaa ei ole perusteltua liittää luonteeltaan hyvin vähäisiin lainsäädännön rikkomuksiin tai laiminlyönteihin. Tällaisissa tapauksissa huomautusta tai muita hallinnollisia ohjauskeinoja voidaan pitää valvonnan toteuttamisen kannalta yleensä riittävinä. 
Jotta ehdotettujen seuraamusmaksujen määrittelyyn liittyvä viranomaisen harkintavalta ja maksujen suuruuden määrittämistä koskevat valitukset jäisivät mahdollisimman vähäisiksi, ehdotetaan, että maksun suuruudelle ei säädettäisi laissa vaihteluväliä, vaan suuruus määriteltäisiin kiinteänä yksikkökohtaisena maksuna. Tällaiseen rinnastuu esimerkiksi ulkomaalaislain (301/2004) 179 §:ssä säädetty liikenteenharjoittajan seuraamusmaksu. Kyseinen maksu, joka on määritelty kuljetettua henkilöä kohden, määrätään liikenteenharjoittajalle, joka rikkoo velvollisuuttaan varmistaa, että Suomeen kuljetettavalla kolmannen maan kansalaisella on maahantuloon vaadittava matkustusasiakirja sekä vaadittava viisumi tai oleskelulupa. 
Yksikkökohtaisen maksun myötä poronomistajat pystyisivät ennakoimaan maksun suuruuden. Tämän katsotaan tehostavan seuraamuksen ennaltaehkäisevää vaikutusta. Ehdotetun momentin mukaan maksun suuruus olisi 450 euroa kutakin vähentämättä jätettyä poroa kohden. Ehdotus perustuu siihen, että maksun tulisi olla riittävä kattamaan se taloudellinen hyöty, jonka poronomistaja voi saada rästiporosta. Tämä on ensisijaisesti rästiporojen synnyttämistä vasoista saatava lihan myyntitulo. Paliskunnan päätöksiä laiminlyövä poronomistaja saattaa kuitenkin vasatuoton kautta kasvattaa poromääräänsä enemmän kuin mikä muutoin olisi mahdollista ja saada sitä kautta kertautuvia hyötyjä useina vuosina. Rästiporojen vasat eivät ole laissa tarkoitettuja rästiporoja, eikä niihin siten voida kohdentaa erityistä vähentämisvelvollisuutta tai määrätä niistä erillistä seuraamusmaksua. Ehdotuksessa on myös otettu huomioon ennaltaehkäisevä pelotevaikutus, joka sanktioluonteisella maksulla tulee olla.   
Ehdotettu maksu katsotaan suuruudeltaan oikeasuhtaiseksi ja kohtuulliseksi edellä mainitut seikat huomioon ottaen. Erityyppisten porojen arvon määrittämisen osalta todettakoon, että riistavahinkolain (105/2009) 13 §:n 3 momentin nojalla annetun Ruokaviraston määräyksen (15/2020) mukaan silloin, kun valtion varoista maksetaan korvauksia suurpetojen aiheuttamien porovahinkojen vuoksi, korvauksena teurasvasasta maksetaan noin 220 euroa ja siitosvasasta noin 440 euroa. Liikennevakuutuskeskus on lisäksi vahvistanut pitkälti vastaavat ohjearvot niitä korvauksia varten, joita pakollisesta liikennevakuutuksesta maksetaan liikenneonnettomuuksissa kuolleista poroista. Näitä arvoja käytetään myös, kun VR-Yhtymä maksaa lakisääteisen velvollisuutensa perusteella korvauksia junan alle jääneistä poroista.  
Momentissa säädettäisiin, että vähentämättä jäänyttä poroa kohden määriteltävä maksu laskettaisiin erikseen jokaiselta sellaiselta poronhoitovuodelta, jona poroja on vähentämättä. Tämä säännös olisi tarpeen siltä varalta, että sama laiminlyönti kestää yhtäjaksoisesti useamman vuoden. Laiminlyönti päättyisi, kun osakkaalla ei olisi enää vähentämättä jätettyjä poroja, eli seuraamusmaksun suorittaminen ei antaisi oikeutusta rästiporojen pitämiseen.  
Rästin määrä voi vuosittain vaihdella. Jos osakkaalla olisi rästejä esimerkiksi kahden peräkkäisen poronhoitovuoden aikana siten, että ensimmäisenä vuonna rästiporojen määrä olisi 10 ja toisena vuonna lisääntynyt 15:een, seuraamusmaksun määrä saataisiin kertomalla momentin mukainen rästiporokohtainen maksu 25:llä. Vastaava yhteenlasku suoritettaisiin siinä tapauksessa, että rästiporojen määrä olisi vähentynyt: Jos rästiporoja olisi ensimmäisenä vuonna 10 ja toisena 5, maksu määrättäisiin 15 rästiporosta.  
Seuraamusmaksuun ei ole rikosoikeudellisen sääntelyn laintasoisuutta koskeva vaatimus huomioon ottaen mahdollista kytkeä mekanismia, joka mahdollistaisi maksun suuruuden tarkistamisen asetuksella. Maksun suuruuteen liittyviä muutospaineita kuitenkin seurattaisiin, ja maksun suuruutta koskevaa lain säännöstä muutettaisiin tarvittaessa.   
Ehdotetun 2 momentin mukaan seuraamusmaksu voitaisiin jättää määräämättä tai määrätä maksettavaksi 1 momentin mukaisesti määräytyvää määrää pienempänä, jos tekoa voitaisiin pitää vähäisenä eikä teko osoittaisi piittaamattomuutta lain velvoitteista. Koska poronhoito on luonnonolosuhteista riippuvaista, maastossa tapahtuvaa toimintaa, ei vähäisiä ylityksiä voida aina ennakoida, vaikka poronomistaja pyrkisikin noudattamaan paliskunnan päätöksiä. Tilanne voi olla esimerkiksi se, että porot ovat kulkeutuneet naapuripaliskuntaan ja että tämä paliskunta on ilmoittanut poroista vasta teurastuskauden jälkeen. Sen sijaan pitkäkestoiset tai usein toistuvat laiminlyönnit ovat yleensä vähäisinäkin osoitus tekijän piittaamattomuudesta. Vähäiseksi voitaisiin katsoa esimerkiksi määrä, joka olisi alle kolme prosenttia poronomistajan eloporojen kokonaismäärästä. Tämän rajan alittavista rästeistä paliskunta ei myöskään olisi velvollinen ilmoittamaan valvontaviranomaiselle. Viranomaisen harkintavaltaa ei kuitenkaan ehdoteta rajattavaksi laissa liian tiukasti, jotta säännös sisältäisi sanktioluonteiselta säännökseltä vaadittavan pelotevaikutuksen. 
Toinen poikkeusperuste, jolla maksu voitaisiin jättää määräämättä tai määrätä alhaisempana, liittyisi paliskunnassa vallinneisiin tekoon liittyviin erityisiin olosuhteisiin ja siihen, että pykälässä säädetyn seuraamuksen määrääminen olisi nämä olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta. Kyse voisi olla esimerkiksi jonakin vuonna esiintyvästä poikkeuksellisesta markkinahäiriöstä tai muusta vastaavasta tilanteesta, joka olennaisesti vaikeuttaisi mahdollisuuksia saada teurasporot myydyiksi. Seuraamusmaksun määräämistä ohjaavat hallintolakiin kirjatut hallinnon oikeusperiaatteet, joihin sisältyvät muun muassa vaatimukset viranomaisen toimivallan käytön tarkoitussidonnaisuudesta, oikeasuhtaisuudesta, johdonmukaisuudesta ja tasapuolisuudesta.    
Maksu määrättäisiin maksettavaksi valtiolle. Vähentämättä jätetyt porot kuluttavat paliskunnan yhteisiä laitumia ja voivat estää paliskunnalle myönnettävien tukien saamisen sekä leikata poronomistajille kohdentuvaa porotalouden eläinkohtaista tukea. Nämä seikat puoltaisivat sitä, että maksu suoritettaisiin paliskunnalle. Tätä ei kuitenkaan esitetä, sillä sakot ja luonteeltaan rikosoikeudelliset seuraamusmaksut suoritetaan valtiolle. Asianajajista annetun lain (496/1958) mukainen seuraamusmaksu tosin suoritetaan asianajajayhdistykselle, joka on paliskunnan tavoin julkisoikeudellinen yhdistys, mutta tässä maksussa on kyse kurinpidollisesta seuraamuksesta, jonka asianajoliiton yhteydessä toimiva valvontalautakunta voi määrätä ja jolla ei ole suoraa täytäntöönpanokelpoisuutta. 
Pykälän 3 momentissa otettaisiin huomioon kaksoisrangaistavuuden kielto, jonka mukaan samasta teosta tai laiminlyönnistä ei voi määrätä luonnolliselle henkilölle useampia rangaistusluonteisia seuraamuksia. Lisäksi porojen määrän vähentämättä jättäminen poistettaisiin lakiin sisältyvän poronhoitorikkomusta koskevan kriminalisointisäännöksen piiristä, mikä vähentäisi päällekkäisten seuraamusten riskiä. Kaksoisrangaistavuuden kiellolla ei sen sijaan olisi vaikutuksia tilanteisiin, joissa porotalouden tukia alennetaan, evätään tai peritään takaisin siitä syystä, että tuensaaja ei täytä poromääriin liittyviä tukiehtoja. Esim. korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO 2015:57 todettiin, että maataloustukien täysimääräinenkään takaisinperintä korkoineen ei ollut rikosoikeudellinen seuraamus, eivätkä tuensaajille eläinsuojelurikkomuksista tuomitut sakkorangaistukset siten estäneet takaisinperintää kaksoisrangaistavuuden kiellon vuoksi. 
Pykälän 4 momentin mukaan teurastuksen seuraamusmaksua ei saisi määrätä, jos sen poronhoitovuoden viimeisestä päivästä, jona laiminlyönti on päättynyt eli osakkaan rästiporojen määrä olisi vähentynyt nollaan, olisi kulunut yli kaksi vuotta.  
Momentin mukaan maksun täytäntöönpanosta ehdotetaan säädettäväksi sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa (672/2002). Tämän vuoksi kyseistä lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että sen 1 §:n soveltamisalaan lisättäisiin ehdotetun pykälän mukainen seuraamusmaksu. Maksu olisi täytäntöönpanokelpoinen sitä koskevan päätöksen tultua lainvoimaiseksi. Seuraamusmaksun täytäntöönpanosta vastaisi Oikeusrekisterikeskus. Täytäntöönpanoon ryhtymisellä tarkoitetaan Oikeusrekisterikeskuksen maksukehotuksella aloittamaa täytäntöönpanoa. Lähtökohtaisesti rahaseuraamukseen velvoitetulle on aina varattava tilaisuus maksaa seuraamus vapaaehtoisesti ennen Oikeusrekisterikeskuksen suorittamaa ja ulosottotoimin tapahtuvaa perintää. Seuraamusmaksusta ei perittäisi korkoa. Maksu raukeaisi viiden vuoden kuluttua sitä koskevan lainvoimaisen ratkaisun antamispäivästä tai jos maksuvelvollinen luonnollinen henkilö kuolee. 
Hallintolain mukaisesti asianosaista kuullaan ennen seuraamusmaksua koskevan asian ratkaisemista. Hyvän hallinnon ja oikeusturvan vaatimusten kannalta olennaista on, että seuraamusmaksua koskevasta päätöksestä on valitusoikeus, mikä vaatimus täyttyisi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain säännökset huomioon ottaen. Viranomaisen määräämä seuraamusmaksu olisi täytäntöönpanokelpoinen vain lainvoimaisena, ja hallinto-oikeuden muutoksenhakuasiassa antama ratkaisu olisi täytäntöönpanokelpoinen siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetään.   
52 b §
. 
Ruokaviraston tiedonsaantioikeus
. Pykälän 1 momentti koskisi poronhoidon valvontaviranomaisen oikeutta saada salassapitosäännösten estämättä poronhoitolaissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi välttämättömät tiedot paliskunnilta ja niiden osakkailta. Kyseessä olisi viranomaisvalvontaa koskevissa laeissa varsin tavanomainen säännös, jollainen poronhoitolaista kuitenkin puuttuu. Säännös olisi tarpeen viranomaistehtävien hoidon turvaamiseksi. Käytännössä tiedonsaannissa ei ole juurikaan ilmennyt ongelmia. 
 
Siirtymäsäännös
. Lain voimaantulosäännökseen sisältyisi säännös, jolla jätettäisiin voimaan merkkipiireistä ja suurimmista sallituista poromääristä annettu maa- ja metsätalousministeriön asetus (414/2020). Säännös olisi tarpeen ottaen huomioon 21 §:ää koskeva ehdotus asetuksenantoa koskevan toimivallan siirtämisestä maa- ja metsätalousministeriöltä valtioneuvostolle. Nykyinen asetus, joka on voimassa 31.5.2030 asti, pysyisi voimassa siihen saakka, kunnes sen voimassaoloaika päättyisi tai kunnes asetus sitä ennen uuden valtioneuvoston asetuksen antamisen johdosta kumottaisiin.
 
Ehdotetun siirtymäsäännöksen mukaan lain 22 a §:ää sovellettaisiin myös ennen lain voimaantuloa paliskunnan osakaskohtaiseen kirjanpitoon merkittyihin poroihin, jos merkinnän tekemisestä olisi kulunut enintään kolme vuotta ja merkintä olisi tehty sellaisena poronhoitovuonna, jona paliskunnan osakkailla on ollut velvollisuus vähentää poroja. Edellytyksenä aiemmin syntyneiden rästipisteiden, tai paliskunnan päätöksen mukaisesti myös hyvityspisteiden, huomioon ottamiselle olisi siten, että osakaskohtaiset pisteet olisivat syntyneet paliskunnan pakkoteurastuspäätöksen toimeenpanon yhteydessä. On mahdollista, että osassa paliskunnista rästejä on syntynyt ja niitä on voitu poistaa teurastusten ja pisteiden kautta myös tilanteissa, joissa paliskunta ei ole tehnyt pakkovähennyspäätöstä, vaan suositusluonteisen teurastussuunnitelman. Ei ole mahdollista, että ehdotetun lain mukaiseen rästiluetteloon siirtymäsäännöksen kautta siirtyy muita kuin sitovan velvoitteen noudattamatta jättämiseen perustuvia rästejä.  
Siirtymäsäännöksen soveltaminen koskisi enintään kolme vuotta vanhoja merkintöjä.  Määräajan säätäminen selkeyttäisi siirtymäsäännöksen soveltamista. Velat ja muut velvoitteet vanhenevat määräajassa. Yleinen vanhentumisaika on velan vanhentumisesta annetun lain (728/2003) mukaan kolme vuotta.  
Laissa olisi lisäksi siirtymäsäännös, jonka mukaan paliskuntien tulisi vahvistaa ensimmäinen porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelma vuoden kuluessa lain voimaantulosta.