1.2.1  EU-säädöksen valmistelu

Komissio antoi 14.7.2021 RED III -direktiiviä koskevan ehdotuksen ( COM(2021) 557 final ) Ehdotukseen kuului myös neuvoston direktiivin (EU) 2015/652 kumoaminen. Valtioneuvosto on toimittanut ehdotuksesta 7.10.2021 valtioneuvoston kirjelmän eduskunnalle ( U 59/2021 vp ). Lisäksi eduskunnalle on 10.6.2022 toimitettu U-jatkokirje komission ehdotuksesta ( UJ 14/2022 vp ).  

Direktiivin valmistelun aikana alkoi Venäjän federaation hyökkäyssota Ukrainaa vastaan ja maakaasun toimitusten ennennäkemätön väheneminen Venäjän federaatiosta jäsenvaltioihin. Tästä johtuen komissio antoi 9.11.2022 ehdotuksen neuvoston asetukseksi kehyksestä uusiutuvan energian käyttöönoton nopeuttamiseksi ( COM(2022) 591 final ) perustuen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 122 artiklan 1 kohtaan, jonka mukaan neuvosto voi komission ehdotuksesta päättää jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun hengessä taloudellisen tilanteen kannalta aiheellisista toimenpiteistä erityisesti, jos ilmenee suuria vaikeuksia tiettyjen tuotteiden saatavuudessa, ennen kaikkea energia-alalla. Neuvoston asetus kehyksestä uusiutuvan energian käyttöönoton nopeuttamiseksi (EU) 2022/2577 tuli voimaan jäsenvaltioiden ja Euroopan parlamentin hyväksymänä 30.12.2022 ja se säädettiin olemaan voimassa 30.6.2024 saakka. Mainitun asetuksen sääntely on määräaikojen osalta suurilta osin samansisältöistä kuin RED III -direktiivin sääntely.  

1.2.2  Hallituksen esityksen valmistelu

Ympäristöministeriö asetti lokakuussa 2023 yhden luukun lainsäädännön kehittämistä valmistelevan lainsäädäntöhankkeen (YM063:00/2023), jossa on tarkoitus kehittää ympäristöllisiä lupamenettelyjä koskevaa sääntelyä ja edistää yhden luukun mallin toteuttamiseen liittyviä hallitusohjelman kirjauksia. Lainsäädäntöhankkeen toimikausi on 20.10.2023–31.12.2024 ja sen tavoitteena on sujuvoittaa yhden valtakunnallisen toimivallan omaavan lupa-, ohjaus- ja valvontaviranomaisen mallissa ympäristöön vaikuttavien hankkeiden lupamenettelyjä. Lainsäädäntöhankkeessa valmisteltu luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi eräiden ympäristöasioiden käsittelystä Lupa- ja valvontavirastossa sekä eräiksi muiksi siihen liittyviksi laeiksi (VN/27126/2023, jäljempänä yhden luukun palveluja koskeva hallituksen esitys ) oli lausuntokierroksella 20.6.–30.8.2024. Lainsäädäntöhanke on osa laajempaa yhden luukun palvelujen hanketta (VN/21409/2023).  

RED III -direktiivin täytäntöönpanon päävastuu kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle ja uusiutuvan energian lupamenettelylaki on ollut työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan laki. Koska uusiutuvan energian lupamenettelyillä on tiivis kytkentä edellä mainittuun yhden luukun lainsäädännön kehittämistä valmistelevaan lainsäädäntöhankkeeseen, on RED III -direktiivin edellyttämiä muutoksia uusiutuvan energian lupamenettelylakiin koskeva hallituksen esitys katsottu tarkoituksenmukaisimmaksi valmistella ympäristöministeriön toimesta osana yhden luukun lainsäädännön kehittämistä valmistelevaa lainsäädäntöhanketta. Samalla on katsottu tarkoituksenmukaiseksi siirtää laki ympäristöministeriön hallinnonalalle. 

Yhden luukun lainsäädännön kehittämistä valmistelevan lainsäädäntöhankkeen ohjausryhmässä ovat ympäristöministeriön lisäksi olleet edustettuina oikeusministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, valtiovarainministeriö, aluehallintovirastot, ELY-keskukset, Suomen ympäristökeskus, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Suomen Kuntaliitto ry, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry sekä Suomen luonnonsuojeluliitto ry. Ohjausryhmässä toimi lisäksi pysyvänä asiantuntijana ympäristöoikeuden professori Itä-Suomen yliopistosta. Lainsäädäntöhankkeen ohjausryhmän kokousten pöytäkirjat sekä muu valmisteluaineisto ovat saatavilla osoitteessa valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella YM063:00/2023.  

RED III -direktiivin täytäntöönpanoa koskevan hallituksen esityksen valmistelussa on hyödynnetty ympäristöministeriön sisäistä yhden luukun lainsäädännön kehittämistä valmistelevan lainsäädäntöhankkeen työjaostoa. Lisäksi sen valmistelun lähtökohtia on käsitelty hankkeelle asetetun laajapohjaisen ohjausryhmän kokouksissa 5.6.2024 ja 27.8.2024. Valmistelun aikana on myös järjestetty yksittäisiä palavereja eri sidosryhmien kanssa. Lainsäädäntöhankkeesta on järjestetty saamelaiskäräjälain (974/1995) 9 §:n mukaiset neuvottelut saamelaiskäräjien ja ympäristöministeriön välillä 10.2.2025. Esitys on käsitelty kuntatalouden ja -hallinnon neuvottelukunnassa 4.3.2025. 

2.1.1  Laki uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyistä ja eräistä muista hallinnollisista menettelyistä

Uusiutuvan energian lupamenettelylailla pantiin täytäntöön edellinen uusiutuvan energian RED II -direktiivi ja sen tavoitteena on jouduttaa uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyitä ja eräitä muita hallinnollisia menettelyitä sekä parantaa menettelyihin liittyvän neuvonnan saatavuutta. 

Lain 2 §:ssä säädetään sen soveltamisalasta ja suhteesta muuhun lainsäädäntöön. Laissa säädetään sen mukaan sähköisestä asioinnista ja neuvonnasta uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyissä ja eräissä muissa hallinnollisissa menettelyissä sekä uusiutuvan energian voimalaitosten lupamenettelyissä ja eräissä muissa hallinnollisissa hyväksymismenettelyissä sovellettavista määräajoista. Lain 3 §:ssä säädetään laissa tarkoitetuista määritelmistä. Sen 4 kohta sisältää uusiutuvan energian määritelmän ja 5 kohta uusiutuvan energian tuotantolaitoksen määritelmän. Lain 4 ja 5 §:ssä säädetään yhteyspisteviranomaisesta ja sen tehtävistä. Lain 6–8 §:ssä säädetään sähköisestä asioinnista. 

Lain 9 §:ssä luetellaan määräaikoihin sisältyvät lupamenettelyt ja muut hallinnolliset hyväksymismenettelyt. Määräaikojen piirissä on pykälässä erikseen luetellut, ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), luonnonsuojelulain (9/2023), muinaismuistolain (295/1963), vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain (390/2005, jäljempänä kemikaaliturvallisuuslaki ), ilmailulain (864/2014), rakentamislain (751/2023), Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain (1058/2004) sekä sähkömarkkinalain (588/2013) mukaiset menettelyt.  

Lain 10 §:ssä säädetään uusiutuvan energian voimalaitoksen tuotantolaitoksen lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten hyväksymismenettelyiden määräajoista, 11 §:ssä määräajan laskemisesta ja 12 §:ssä niiden seurannasta. Lain 13 §:ssä säädetään määräajan pidentämisestä ja määräajan laskemisen keskeyttämisestä ja 14 §:ssä laskemisen raukeamisesta.  

2.1.2  Ympäristönsuojelulaki

Ympäristönsuojelulain (527/2014) tarkoituksena on ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien edistäminen ympäristöllisessä päätöksenteossa. Näiden tavoitteiden edistämiseksi tietyt ympäristöön vaikuttavat toimet on säädetty luvanvaraisiksi. Luvanvaraisuudesta säädetään lain 4 luvussa. Lupamenettelystä säädetään lain 5 luvussa. Valtion ympäristölupaviranomaisena toimii ympäristönsuojelulain 21 §:n mukaan aluehallintovirasto ja valtion valvontaviranomaisena elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus ). Kunnalle kuuluvista lupa- ja valvontatehtävistä huolehtii kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.  

Ympäristönsuojelulakia sovelletaan teolliseen ja muuhun toimintaan, josta aiheutuu tai saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista. Lakia sovelletaan myös toimintaan, jossa syntyy jätettä, sekä jätteen käsittelyyn. Toiminnat on jaoteltu ympäristönsuojelulaissa luvanvaraisiin, ilmoituksenvaraisiin ja rekisteröitäviin toimintoihin. Ympäristönsuojelulaissa on myös muita näiden menettelyiden ulkopuolelle jääviä toimintoja, esimerkiksi yksittäiset määräykset, kertaluonteista toimintaa koskeva ilmoitusmenettely ja kunnalliset ympäristönsuojelumääräykset. 

Ympäristöluvanvaraiset toiminnat jaotellaan direktiivilaitoksiin ja muihin luvanvaraisiin toimintoihin. Direktiivilaitoksella tarkoitetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2010/75/EU teollisuuden päästöistä (yhtenäistetty ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja vähentäminen) (jäljempänä teollisuuspäästödirektiivi), mainittuja toimintoja. Energian tuotannossa direktiivilaitoksen rajana on 50 megawatin polttoaineteho ja muun luvanvaraisen laitoksen rajana 20 megawatin polttoaineteho, joka koskee kiinteän polttoaineen kattiloita. 

Ympäristönsuojelulain 27 §:n mukainen ympäristölupa voidaan tarvita esimerkiksi biomassaa polttavan laitoksen tai biokaasulaitoksen toimintaan, kun kyseessä on ammattimainen tai laitosmainen jätteenkäsittely. Biokaasulaitoksen osalta luvanvaraisuus voi lisäksi perustua biokaasulaitoksen yhteydessä olevan polttolaitoksen polttoainetehoon tai laitoksen valmistaman polttoaineen määrään.  

Ympäristönsuojelulain 116 §:n mukainen toiminnan rekisteröinti koskee pääsääntöisesti energiantuotantolaitoksia, joiden polttoaineteho on vähintään 1 mutta alle 50 megawattia ja joissa jokaisen kiinteää polttoainetta käyttävän energiantuotantoyksikön polttoaineteho on alle 20 megawattia. Toiminnanharjoittajan on tehtävä rekisteröinti-ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle viimeistään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista. Toiminta voidaan aloittaa, kun kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on rekisteröinyt toiminnan tai rekisteröinti-ilmoituksen jättämisestä on kulunut 30 päivää. Samalla tavalla toimitaan, jos aiemmin rekisteröityyn energiantuotantolaitokseen rakennetaan uusi energiantuotantoyksikkö. Ympäristönsuojelulain 116 §:n 3 momentin mukaisesti, jos rekisteröinti-ilmoitus on puutteellinen, on kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen pyydettävä toiminnanharjoittajaa täydentämään sitä. Tällöin 2 momentissa säädetyt rekisteröintiä koskevat määräajat lasketaan siitä päivästä, jolloin rekisteröinti-ilmoitus täyttää säädetyt sisältövaatimukset. Ympäristönsuojelulain 47 §:ssä säädetään ympäristölupahakemuksen yhteiskäsittelystä vesilain mukaisen hakemuksen kanssa ja 47 a §:ssä yhteiskäsittelystä maa-aineslupahakemuksen kanssa.  

2.1.3  Vesilaki

Vesilain (587/2011) tarkoituksena on turvata vesivarojen ja vesiympäristön tarkoituksenmukainen ja järkevä käyttö erilaiset intressit yhteen sovittavalla tavalla. Keskeiset säännökset muun muassa vesilain mukaisen luvan tarpeesta, luvan myöntämisedellytyksistä ja lupaan liitettävistä määräyksistä sisältyvät vesilain 3 lukuun. Luvanvaraisuus voi perustua joko hankkeen vaikutuksiin (vesilain 3 luvun 2 §) tai hankeluetteloon (vesilain 3 luvun 3 §). Vesitaloushankkeella on oltava lupaviranomaisen lupa, jos se voi muuttaa vesistön asemaa, syvyyttä, vedenkorkeutta tai virtaamaa, rantaa tai vesiympäristöä taikka pohjaveden laatua tai määrää ja tämä muutos aiheuttaa vesilain 3 luvun 2 §:n 1 momentin 1–9 kohdassa mainitun haitallisen seurauksen. Vesitaloushankkeella on lisäksi oltava lupaviranomaisen lupa, jos edellä tarkoitettu muutos aiheuttaa edunmenetystä toisen vesialueelle, kalastukselle, veden saannille, maalle, kiinteistölle tai muulle omaisuudelle. Vesilain 3 luvun 3 §:n 1 momentin 1–11 kohdassa luetellaan vesitaloushankkeet, jotka vaativat aina vesilain mukaista lupaa. 

Jos luvan myöntämisen yleiset edellytykset täyttyvät, hakijalle voidaan myös myöntää vesilain 2 luvun 12 §:n mukainen vähäinen käyttöoikeus toisen alueeseen, kuten esimerkiksi tilapäisesti nostaa vettä toiselle kuuluvalle alueelle. Lain 2 luvun 13 §:ssä säädetään edellytyksistä myöntää käyttöoikeus toisen alueeseen tai rakennukseen, jos alue on toteutettavan vesitaloushankkeen vuoksi tarpeen esimerkiksi laitetta, rakennusta tai muuta rakennelmaa sekä niiden käyttöä ja kunnossapitoa varten. Luvun 14 §:ssä säädetään edellytyksistä myöntää hakijalle oikeus toiselle kuuluvan rakennelman poistamiseen, muuttamiseen tai hyväksi käyttämiseen. 

Vesilain 1 luvun 7 §:n mukaan aluehallintovirasto toimii vesilaissa tarkoitettuna lupaviranomaisena. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen ja ojitustoimituksen toimivallasta ojitusasioissa säädetään lain 5 luvussa. Aluehallintovirasto käsittelee vesilain mukaisten vesitaloushankkeiden lupahakemukset sekä eräitä vesilain mukaisia korvaus- ja hallintopakkoasioita. ELY-keskus ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen toimivat vesilaissa tarkoitettuina valvontaviranomaisina. 

2.1.4  Luonnonsuojelulaki

Luonnonsuojelulaissa (9/2023) säädetään keinoista, kuten alueiden, luontotyyppien ja lajien suojelusta, joiden tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Lailla on pantu täytäntöön neuvoston direktiivi 92/43/ETY luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta (jäljempänä luontodirektiivi ) ja neuvoston direktiivi 2009/147/EY luonnonvaraisten lintujen suojelusta (jäljempänä lintudirektiivi ).  

Lain 2 luvussa säädetään luonnonsuojelun valtion viranomaisista. Sen 9 §:n mukaan ELY-keskus edistää luonnon monimuotoisuuden suojelua ja kestävää käyttöä sekä maiseman suojelua alueellaan, vastaa tässä laissa sille säädetyistä viranomaistehtävistä, valvoo luonnonsuojelulain säännösten noudattamista ja käyttää luonnonsuojelun yleisen edun puhevaltaa. Lain 3 luvussa säädetään luonnonsuojelusuunnittelusta. Sen 15 §:ssä säädetään valtakunnallisesti merkittävien luonnonarvojen turvaamiseksi laadittavista luonnonsuojeluohjelmista.  

Euroopan unionin Natura 2000 -verkostosta säädetään lain 5 luvussa. Sen 35 §:ssä säädetään hankkeiden ja suunnitelmien arvioinnista (jäljempänä Natura-arviointi ). Arviointi on 35 §:n mukaan toteutettava, jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää Natura 2000 -verkostoon ehdotetun tai siihen sisällytetyn alueen luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 –verkostoon. Jos hankkeeseen sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetulla lailla (252/2017, jäljempänä YVA-laki ) tarkoitettua YVA-menettelyä, Natura-arviointi tulee tapauskohtaisesti tehdä arviointimenettelyn yhteydessä. Jos kyse on uusiutuvan energian tuotantolaitoksesta, arviointi tulee kuitenkin tehdä aina YVA-menettelyn yhteydessä.  

Lain 6 luku koskee luonnonsuojelualueita. Se pitää sisällään säännökset luonnonsuojelualueen perustamisesta, eri luonnonsuojelualuetyyppejä koskevista erityissäännöksistä sekä luonnonsuojelualueiden noudatettavista rauhoitussäännöksistä ja -määräyksistä. Luonnonsuojelualueita ovat kansallispuistot, luonnonpuistot, valtion muut luonnonsuojelualueet ja yksityiset luonnonsuojelualueet. Luontotyyppien suojelusta säädetään lain 7 luvussa. Sen 64 §:ssä säädetään suojelluista luontotyypeistä ja 65 §:ssä tiukasti suojellun luontotyypin heikentämiskiellosta. Sen 66 §:ssä säädetään luontotyypin hävittämis- ja heikentämiskieltoa koskevasta poikkeuksesta. ELY-keskus voi sen mukaan yksittäistapauksessa myöntää poikkeuksen lain 64 §:n 2 momentissa tai 65 §:n 1 momentissa tarkoitetusta luontotyypin suojelua koskevasta kiellosta, jos kyseisen luontotyypin suojelutavoitteet eivät huomattavasti vaarannu tai luontotyypin suojelu estää yleisen edun kannalta erittäin tärkeän hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen eikä hankkeelle tai suunnitelmalle ole teknisesti ja taloudellisesti toteutettavissa olevaa vaihtoehtoa. 

Lain 8 luvussa säädetään eliölajien suojelusta. Sen 73 §:ssä säädetään suurten petolintujen pesäpuiden suojelusta, 77 §:ssä erityisesti suojeltavien eliölajien esiintymispaikkojen suojelusta, 78 §:ssä Euroopan unionin tiukkaa suojelua edellyttävien eliölajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelusta, 79 §:ssä Euroopan unionin tärkeinä pitämien eliölajien esiintymispaikkojen suojelusta ja 81 §:ssä uusina tavattujen eliölajien suojelusta. Sen 83 §:n mukaan ELY-keskus voi säännöksen mukaisten edellytysten täyttyessä myöntää luvan poiketa lain eliölajien suojelua koskevissa 70, 73, 74, 77, 78 ja 79 §:ssä säädetystä, jos siitä ei ole haittaa eliölajin suotuisan suojelutason säilyttämiselle tai sen saavuttamiselle. 

2.1.5  Kemikaaliturvallisuuslaki

Kemikaaliturvallisuuslaki on vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden turvallista käsittelyä koskeva yleislaki. Lain soveltamisala on laaja ja sillä on liittymäpintoja muuhun kemikaaliturvallisuutta edistävään lainsäädäntöön, kuten Euroopan unionin kemikaalilainsäädäntöön, työsuojelu-, ympäristönsuojelu- sekä maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntöön. Kemikaaliturvallisuuslailla ja sen nojalla annetuilla asetuksilla on saatettu voimaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta sekä neuvoston direktiivin 96/82/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta (2012/18/EU, jäljempänä Seveso III –direktiivi ). Seveso III -direktiivissä määritetyt velvoitteet koskevat teollisuuslaitoksia, joissa käsitellään fysikaalisia, terveydelle ja ympäristölle vaaroja aiheuttavia kemikaaleja direktiivissä annetuista ainemääristä lähtien.  

Kemikaaliturvallisuuslain tarkoituksena on ehkäistä ja torjua vaarallisten kemikaalien sekä räjähteiden valmistuksesta, käytöstä, siirrosta, varastoinnista ja muusta käsittelystä aiheutuvia henkilö-, ympäristö- ja omaisuusvahinkoja sekä edistää yleistä turvallisuutta. Tarkemmat turvallisuusvaatimukset on esitetty valtioneuvoston asetuksessa vaarallisten kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin turvallisuusvaatimuksista (856/2012). 

Kemikaaliturvallisuuslain 23 §:ssä säädetään velvoitteesta hakea turvallisuus- ja kemikaalivirastolta (jäljempänä Tukes ) lupa vaarallisen kemikaalin laajamittaiselle teolliselle käsittelylle. Lain 24 §:ssä säädetään velvoitteesta tehdä ilmoitus vaarallisen kemikaalin vähäisestä teollisesta käsittelystä ja varastoinnista. Ilmoitus tehdään pelastusviranomaiselle, lukuun ottamatta lain 23 §:n 2 momentissa tarkoitettuja tilanteita, joissa ilmoitus tehdään Tukesille.  

2.1.6  Rakentamislaki

Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) tuli voimaan 1.1.2000. Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus käynnistettiin keväällä 2018. Rakentamista koskevat pykälät uudistettiin rakentamislailla (571/2023), joka tuli voimaan 1.1.2025 ja maankäyttö- ja rakennuslain nimi muuttui samalla alueidenkäyttölaiksi. Muutoksen yhteydessä muutettiin myös uusiutuvan energian lupamenettelylain 9 §:n 9 §:n 1 momentin 8 kohtaa siltä osin kuin siinä viitatut maankäyttö- ja rakennuslain säännökset tuli muuttaa rakentamislain säännöksiin. Rakentamislakia on muutettu 1.1.2025 voimaan tulleella lailla 897/2024. Lain 38, 38 a, 61 ja 68 a §:iä sovelletaan kuitenkin vasta 1.1.2026.  

Rakentamislain 42 §:ssä säädetään velvoitteesta hakea rakentamislupa. Luvan myöntää 43 §:n mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Lupaharkinta koostuu 43 §:n mukaan alueidenkäytöllisten edellytysten (sijoittamisen edellytykset) tarkastelusta ja olennaisten teknisten vaatimusten (toteuttamisen edellytykset) tarkastelusta. Luvan hakijan niin pyytäessä kunta voi ratkaista sijoittamisen edellytysten olemassaolon erillisellä päätöksellä (sijoittamislupa).  

Rakentamislain 43 a §:ssä säädetään puhtaan siirtymän sijoittamisluvasta. Siinä säädetään mahdollisuudesta tehdä puhtaan siirtymän teollisuushankkeen alueidenkäytöllisten edellytysten tarkastelu sijoittamisluvalla ilman asemakaavaa tai yleiskaavaa, jossa on määrätty sen käyttämisestä rakentamisluvan myöntämisen perusteena. Puhtaan siirtymän teollisuushankkeeksi katsotaan pykälän mukaan muun muassa energiatuotantolaitos, joka tuottaa energiaa uusiutuvalla energialla lukuun ottamatta tuuli- ja aurinkovoimalaitosta sekä RED-direktiivin tarkoittamilla uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueilla toteutettavat kyseiselle alueelle asetettuja ehtoja noudattavat hankkeet lukuun ottamatta tuuli- ja aurinkovoimalaitosta. 

Rakentamislain 46 §:ssä säädetään sijoittamisen edellytysten harkinnasta suunnittelutarvealueella. Lain 55 ja 56 §:ssä säädetään purkamislupamenettelystä ja 57 §:ssä mahdollisuudesta myöntää erityisestä syystä lupa poiketa alueidenkäyttölaissa säädetystä tai sen nojalla annetusta ja rakentamislaissa säädetystä tai sen nojalla annetusta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta. 

2.1.7  Alueidenkäyttölaki

Alueidenkäyttölain uudistusta valmistelee marraskuussa 2023 nimetty työryhmä, jonka tehtävänä on laatia ehdotus uudeksi alueidenkäyttölaiksi. Tavoitteena on, että lakiesitys annetaan eduskunnalle kevätistuntokaudella 2025. Uusi alueidenkäyttölaki muodostuu valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita, kaavoitusta ja merialuesuunnittelua koskevista säännöksistä. Alueidenkäyttölain rinnalle laaditaan yhdyskuntakehittämislaki ja yhdyskuntarakentamislaki. 

Voimassa olevassa alueidenkäyttölaissa säädetään alueidenkäytön suunnittelusta. Alueidenkäytön suunnittelun osalta laissa säädetään valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista, jotka ohjaavat suunnittelua maakunnissa ja kunnissa. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden lisäksi alueidenkäytön suunnittelujärjestelmään kuuluvat maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Maakuntakaava on kartalla esitetty suunnitelma maakunnan alue- ja yhdyskuntarakenteesta, joka kuvaa rakentamisen ja ympäristön kehittämisen suunnat maakunnassa tuleville vuosikymmenille. Maakuntakaava on ohjeena kuntien kaavoitukselle (yleis- ja asemakaavat) sekä muulle viranomaistoiminnalle, jolla vaikutetaan alueidenkäyttöön. Maakuntakaavan laatii ja siitä päättää maakunnan liitto. Yleiskaavassa määritetään kunnan kehityksen suuret linjat sekä kaava-alueen käyttö, esimerkiksi asuinalueiden, työpaikkojen ja liikenneväylien sijainti. Kunta vastaa yleiskaavan laatimisesta ja sen hyväksyy kunnanvaltuusto.  

Asemakaava on yksityiskohtaisin kaavataso. Sillä ohjataan alueidenkäyttöä ja rakentamista paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan ja muiden yhdessä sovittujen tavoitteiden edellyttämällä tavalla. Asemakaavassa määritellään alueen tuleva käyttö: mitä säilytetään, mitä saa rakentaa, mihin ja millä tavalla. Kaavassa osoitetaan esimerkiksi rakennusten sijainti, koko ja käyttötarkoitus. Asemakaavan laatii ja hyväksyy kunta. Maakunta-, yleis- ja asemakaavan sisältövaatimukset on kuvattu maankäyttö- ja rakennuslaissa. Kaavat on otettava huomioon myös muiden lakien mukaisessa päätöksenteossa, kuten ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupa-asioita ratkaistaessa, siten kuin siitä erikseen säädetään. 

2.1.8  Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

YVA-lailla pannaan täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista antaman direktiivin 2011/92/EU (jäljempänä YVA-direktiivi ). Sen mukaista YVA-menettelyä sovelletaan hankkeisiin, joilla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia. YVA-menettelyä aina edellyttävät hankkeet luetellaan lain liitteessä 1 olevassa hankeluettelossa. Uusiutuvan energian tuotantolaitosten kannalta relevantteja hankeluettelon kohtia ovat mm. sen energiantuotantoa koskevan 7 kohdan a alakohta (kattila- tai voimalaitokset, joiden suurin polttoaineteho on vähintään 300 megawattia) ja e alakohta (tuulivoimalahankkeet, kun yksittäisten laitosten lukumäärä on vähintään 10 kappaletta tai kokonaisteho vähintään 45 megawattia) sekä hankeluettelon 2 kohdan f alakohta (yli 200 hehtaarin laajuisen, yhtenäiseksi katsottavan alueen metsä-, suo- tai kosteikkoluonnon pysyväisluonteinen muuttaminen toteuttamalla uudisojituksia tai kuivattamalla ojittamattomia suo- ja kosteikkoalueita, poistamalla puusto pysyvästi tai uudistamalla alue Suomen luontaiseen lajistoon kuulumattomilla puulajeilla. Kohta voi soveltua esimerkiksi aurinkovoimahankkeisiin.)  

Hankeluettelossa määriteltyjen hankkeiden lisäksi YVA-menettelyä voidaan soveltaa yksittäistapauksessa silloin, kun hanke tai sen muutos todennäköisesti aiheuttaa laadultaan tai laajuudeltaan hankeluettelossa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä ympäristövaikutuksia. Päätöksen YVA-menettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa tekee ELY-keskus, lukuun ottamatta tiettyjä ydinenergialain mukaisia hankkeita, joissa päätöksen tekee työ- ja elinkeinoministeriö. 

YVA-menettely käsittää lain 14 §:n mukaan 1) arviointiohjelman ja arviointiselostuksen laatimisen; 2) arviointiohjelmasta ja arviointiselostuksesta tiedottamisen ja kuulemisen mukaan lukien kansainvälinen kuuleminen; 3) yhteysviranomaisen tarkastelun arviointiohjelmassa ja arviointiselostuksessa esitetyistä tiedoista ja kuulemisten yhteydessä annetuista mielipiteistä ja lausunnoista mukaan lukien kansainvälinen kuuleminen; 4) yhteysviranomaisen lausunnon arviointiohjelmasta; 5) yhteysviranomaisen perustellun päätelmän hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista; ja 6) arviointiselostuksen, siitä annettujen mielipiteiden ja lausuntojen, mukaan lukien kansainvälistä kuulemista koskevat asiakirjat, sekä perustellun päätelmän huomioonottamisen lupamenettelyssä sekä perustellun päätelmän sisällyttämisen lupaan.  

2.1.9  Laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista

Viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annettu laki (200/2005, jäljempänä SOVA-laki ) tuli voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2005. Lailla on pantu keskeisesti täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista 2001/42/EY (jäljempänä SOVA-direktiivi ). Kaavoituksen osalta SOVA-direktiivi on saatettu kansallisesti voimaan alueidenkäyttölailla.  

SOVA-lain 8–11 § sisältävät SOVA-direktiivin edellyttämät säännökset tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristöarvioinnista. Ympäristöarviointi pitää lain mukaan sisällään suunnitelman tai ohjelman ympäristövaikutusten arvioinnin ja siihen sisältyvän ympäristöselostuksen laatimisen, kuulemisten järjestämisen, ympäristöselostuksen ja kuulemisten tulosten huomioon ottamisen päätöksenteossa sekä päätöksestä tiedottamisen. Suunnitelmasta tai ohjelmasta vastaavan viranomaisen tulee ympäristöarvioinnissa selvittää ja arvioida suunnitelman tai ohjelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen todennäköisesti merkittävät ympäristövaikutukset ja laatia sen pohjalta ympäristöselostus.  

Suunnitelman tai ohjelman valmistelu tulee lain 8 §:n mukaan järjestää siten, että yleisöllä on mahdollisuus saada tietoja suunnitelman tai ohjelman ja ympäristöselostuksen lähtökohdista, tavoitteista ja valmistelusta sekä esittää asiasta suunnitelmasta tai ohjelmasta vastaavalle viranomaiselle mielipiteensä. Lain 9 §:n mukaan yleisölle on lisäksi suunnitelma- tai ohjelmaluonnoksen valmistuttua varattava mahdollisuus tutustua luonnokseen ja ympäristöselostukseen sekä esittää niistä mielipiteensä.  

Lain 10 ja 10 a §:ssä säädetään menettelystä tilanteissa, joissa suunnitelmalla tai ohjelmalla on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia. Lain 11 §:n mukaan suunnitelmaa tai ohjelmaa valmisteltaessa on otettava ympäristöselostus ja järjestetyillä kuulemiskierroksilla saatu palaute huomioon. Tästä on sisällettävä myös tietoa suunnitelman tai ohjelman hyväksyvään päätökseen. Lisäksi suunnitelman tai ohjelman hyväksymistä koskevassa päätöksessä on oltava selvitys ympäristövaikutusten seurannasta. Päätös on annettava tiedoksi julkisella kuulutuksella. Lain 12 § velvoittaa suunnitelmasta tai ohjelmasta vastaavan viranomaisen huolehtimaan ympäristövaikutusten seurannasta. 

2.1.10  Päästökauppalaki

Päästökauppalain (1270/2023) 5 §:n mukaan lakia sovelletaan laitoksiin, joissa harjoitetaan lain liitteessä I mainittua toimintoa, sekä laitoksista aiheutuneisiin liitteessä I mainittuihin kasvihuonekaasuihin. Päästölupaa edellytetään mm. polttolaitoksilta, joiden teho on yli 20 MW, ja samassa kaukolämpöverkossa olevat pienemmät laitokset. Lain 6 §:n mukaan lakia ei mm. sovelleta 31.12.2025 asti laitokseen, jossa käytetään laitoksen tai polttoyksikön käynnistystä tai pysäytystä lukuun ottamatta yksinomaan biomassaa. 1.1.2026 alkaen lakia ei sovelleta laitokseen, jossa vuosien 2019–2023 keskimääräiset kestävän biomassan poltosta aiheutuvat päästöt muodostavat yli 95 prosenttia laitoksen keskimääräisistä kokonaispäästöistä.  

Lain 6 luvussa säädetään laitoksen päästöluvasta. Sen 26 §:n mukaan lain soveltamisalaan kuuluvalla laitoksella tulee olla Energiaviraston myöntämä päästölupa. Lain 27 §:ssä säädetään toiminnanharjoittajan velvollisuudesta toimittaa päästölupaa koskeva hakemus Energiavirastoon sekä päästölupaa koskevan hakemuksen sisällöstä. Lain 28 §:ssä säädetään päästöluvan myöntämisen edellytyksistä ja 29 §:ssä päästöluvan myöntämistä koskevasta päätöksestä. Päätös päästöluvan myöntämisestä on 29 §:n mukaan tehtävä viimeistään kahden kuukauden kuluttua siitä, kun hakemus ja sen mahdolliset täydennykset on toimitettu.  

2.1.11  Laki Suomen talousvyöhykkeestä

Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain (1058/2004, jäljempänä talousvyöhykelaki ) mukaisesti Suomen talousvyöhyke käsittää Suomen aluevesiin välittömästi liittyvän merialueen, jonka ulkoraja määräytyy Suomen vieraiden valtioiden kanssa tekemien sopimusten mukaisesti ja jonka ulkorajan sijainti osoitetaan valtioneuvoston asetuksella. Suomella on talousvyöhykkeellä kansainvälisen oikeuden mukainen lainkäyttövalta tekosaarten, laitteiden ja muiden rakennelmien rakentamisessa ja käytössä sekä meriympäristön suojelussa ja meritieteellisessä tutkimuksessa samoin kuin muut kansainvälisen oikeuden mukaiset oikeudet ja velvollisuudet.  

Talousvyöhykelain 6 §:n mukaan valtioneuvosto voi antaa hakemuksesta suostumuksen hyödyntää talousvyöhykkeellä olevan merenpohjan ja sen sisustan luonnonvaroja ja tehdä tällaiseen hyödyntämiseen tähtäävää tutkimusta tai suorittaa talousvyöhykkeellä muuta toimintaa, jonka tarkoituksena on vyöhykkeen taloudellinen hyödyntäminen. Lain 7 §:n nojalla valtioneuvosto voi antaa hakemuksesta suostumuksen tekosaarten, 6 §:ssä tarkoitettuun toimintaan käytettävien laitteiden ja muiden rakennelmien sekä sellaisten muiden laitteiden ja rakennelmien rakentamiseen ja käyttämiseen, jotka saattavat haitata Suomelle kansainvälisen oikeuden mukaan kuuluvien oikeuksien käyttämistä talousvyöhykkeellä. Lupa-asia ratkaistaan valtioneuvoston yleisistunnossa työ- ja elinkeinoministeriön esittelystä. 

2.1.12  Laki eräiden ympäristön käyttöön vaikuttavien hankkeiden lunastusluvasta

Eräiden ympäristön käyttöön vaikuttavien hankkeiden lunastusluvasta annetun lain (768/2024, jäljempänä lunastuslupalaki ) tarkoituksena on ehkäistä eräiden sähköjohtojen sekä kaasun, öljyn ja kemikaalien siirtoputkien rakentamisesta ympäristölle aiheutuvia haittoja.  

Lakia sovelletaan hankkeisiin, joissa tarkoituksena on rakentaa maanpäällinen jännitteeltään vähintään 220 kilovoltin ja pituudeltaan yli 15 kilometrin mittainen sähköjohto (1-kohta), kaasun, öljyn tai kemikaalien kuljettamiseen tarkoitettu siirtoputki, jonka pituus on yli 40 kilometriä ja halkaisija DN 800 millimetriä (2-kohta) tai muu maanpäällinen sähköjohto tai siirtoputki kuin 1 tai 2 kohdassa tarkoitettu, jos hankkeeseen sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettua lakia (3-kohta).  

Laissa asetetaan vaatimuksia sen soveltamisalassa olevien hankkeiden kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/1977, jäljempänä lunastuslaki ) mukaista lunastuslupaa koskien.  

2.2.1  Aluehallintovirastossa käsiteltävät lupa-asiat

Aluehallintovirastot toimivat kuntien ohella ympäristölupien toimivaltaisina viranomaisina. Lisäksi ne toimivat vesilain mukaisten lupien toimivaltaisina viranomaisina. Seuraavaan on kerätty ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisia lupahakemuksia ja päätöksiä koskevia yleisiä tietoja aluehallintovirastojen tilinpäätöksistä. Näitä ovat tiedot vireille tulleiden hakemusten määristä aluehallintovirastoissa vuosina 2020–2023. Myös tiedot ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisten päätösten määristä ovat vuosilta 2020–2023. Vireille tulleita hakemuksia tai tehtyjä päätöksiä ei ole tarkasteltu tämän hallituksen esitysluonnoksen kattamien hanketyyppien osalta, vaan tiedot määristä kattavat kaikki ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaiset lupa- ja päätösasiat.  

Taulukko 1. Ympäristösuojelulain (YSL) ja vesilain mukaiset lupa-asiat, vireille tulleet. 

Aluehallintovirastojen vuoden 2023 tilinpäätöksen mukaan lupa-asioista 210 eli 27,4 prosenttia tuli vireille sähköisen asioinnin kautta. Sähköisen asioinnin kautta lupa-asioita tuli vireille 158 vuonna 2022, 195 vuonna 2021 ja 191 vuonna 2020. 

Taulukko 2. Ympäristönsuojelulain (YSL) ja vesilain mukaiset lupa-asiat, ratkaistut .  

Aluehallintovirastojen vuoden 2023 tilinpäätöksen mukaan ratkaistujen lupa-asioiden määrän laskuun vaikuttaa se, että yhä suurempi osa pienempien toimintojen lupa-asioista ratkaistaan kunnissa. Aluehallintoviraston toimivallassa olevat lupa-asiat koskevat pääasiassa laajoja kokonaisuuksia. Yhdellä päätöksellä ratkaistaan useita erilaisia luvan muuttamista edellyttäviä asioita.  

Kuva 1. Ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaiset lupa-asiat, vireille tulleet ja ratkaistut vuosina 2013–2023. Lähde: Aluehallintovirastojen tilinpäätös 2023 ja siinä mainittu lähde. 

Aluehallintovirastojen ja ohjaavien ministeriöiden välisissä vuosittaisissa tulossopimuksissa sekä niihin liittyvissä ennakollisissa tavoitteissa seuraaville vuosille on asetettu lupakäsittelyn toiminnalliseen tuloksellisuuteen ja sujuvoittamiseen liittyviä tavoitteellisia mediaanikäsittelyaikoja. Tavoitteellisilla käsittelyajoilla on pyritty nopeuttamaan lupakäsittelyä sen laadukkuudesta tinkimättä ja mediaanikäsittelyaikoja koskeviin tavoitteisiin on kaikkien ympäristölupahakemusten osalta vuosina 2018–2020 päästykin, kuten vuonna 2021 julkaistusta selvityksestä käy ilmi. Nykyinen vesitalouslupahakemuksen tavoitteellinen keskimääräinen käsittelyaika on aluehallintovirastossa kahdeksan kuukautta ja ympäristölupahakemuksen käsittelyaika asiasta riippuen kymmenestä kahteentoista kuukautta. 

Tässä jaksossa käsiteltävät tavoitteelliset käsittelyajat ja toteutuneet käsittelyajat on laskettu lupahakemuksen vireilletulosta alkaen, mikä poikkeaa RED III -direktiivistä, jossa sitovat käsittelyajat koskevat ajanjaksoa lupahakemuksen täydellisyydestä alkaen. 

Aluehallintovirastojen yhteisessä vuosittaisessa tilinpäätöksessä esitetään tilastotietoja ympäristölupavastuualueen lupahakemusten käsittelyajoista (hakemuksen vireilletulosta alkaen) ja lupahakemusten määristä. Samassa yhteydessä selostetaan sekä kiireellisten investointihankkeiden että etusijamenettelyssä käsiteltyjen (vuodesta 2023 lukien) asioiden määristä. 

Taulukko 3. Aluehallintovirastojen ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisten lupa-asioiden mediaanikäsittelyajat vuosina 2020–2023. Lähteet: Aluehallintovirastojen tilinpäätökset vuosilta 2020–2023. 

Taulukko 4. Aluehallintovirastojen ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisten lupa-asioiden keskimääräiset käsittelyajat vuosina 2020–2023. Lähteet: Aluehallintovirastojen tilinpäätökset vuosilta 2020–2023. 

Ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisten lupa-asioiden mediaani- ja keskimääräisen käsittelyaikojen toteumat vaihtelivat aluehallintovirastoittain. Asiakokonaisuudet ovat laajuudeltaan ja vaikutuksiltaan hyvin vaihtelevia. Käsiteltävät asiakokonaisuudet ovat nykyisin aiempaa suuritöisempiä ja laajempia myös lainsäädäntömuutoksien vuoksi.  

Aluehallintovirastojen ympäristöluvat-vastuualue otti käyttöönsä uudistetun asianhallinnan tehtäväluokituksen vuoden 2022 alusta. Toimialaperusteinen tehtäväluokitus muuttui prosessiperusteiseksi. Käytettävien tehtäväluokkien määrä supistui huomattavasti ja toimialat ilmaistaan uuden luokitustyypin avulla. Samalla vastuualueen käyttämä tehtäväluokitus yhdenmukaistui aluehallintovirastojen muiden vastuualueiden käyttämien tehtäväluokitusten kanssa. Tästä syystä vuosien 2020–2023 suoritteiden ja käsittelyaikojen toteumatiedot eivät ole täysin vertailukelpoisia keskenään. 

Aluehallintovirastojen lupakäsittelyyn liittyvä vihreän siirtymän hankkeiden etusijaa koskeva lainsäädäntö tuli voimaan vuoden 2023 alussa. Ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittelystä aluehallintovirastossa annetun lain 2 a §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan etusija on annettava energiatuotantolaitoksille, jotka tuottavat energiaa uusiutuvalla energialla, sekä merituulivoimaloille ja niihin liittyville vesitaloushankkeille.  

Aluehallintovirastot myönsivät vuoden 2023 aikana vihreän siirtymän etusijan kaikkiaan 26 hankkeelle. Aluehallintovirastojen vuoden 2023 toimintakertomuksen mukaan kokemukset etusijamenettelystä olivat pääasiassa hyviä. Hankkeet saivat ympäristöluvan alle vuodessa eivätkä viivästyttäneet muiden lupahakemusten käsittelyä. Vuonna 2024 lokakuun loppuun mennessä etusija oli myönnetty kuudelle uudelle hakemukselle. Siten etusijan on mainittuun ajankohtaan mennessä saanut yhteensä 45 lupahakemusta. 

Etusijaa koskeva säännös on voimassa 31.12.2026 saakka. Ympäristöministeriössä valmistelussa olevassa hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi eräiden ympäristöasioiden käsittelystä Lupa- ja valvontavirastossa sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi on tarkoitus jatkaa etusijaa jatkettavaksi vuoden 2030 loppuun saakka. Esitysluonnos sisältää lisäksi säännöksen, jonka mukaan etusijan saanut lupahakemus olisi pyrittävä käsittelemään 12 kuukaudessa siitä laskien, kun lupahakemusta koskeva kuulutus julkaistaan. Mainittu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle samaan aikaan kuin tämä hallituksen esitys. 

2.2.2  Turvallisuus- ja kemikaalivirastossa käsiteltävät lupa-asiat

Uusiutuvan energian tuotantolaitokset edellyttävät myös Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (jäljempänä Tukes ) toimivallassa olevia lupia. Näitä ovat esimerkiksi kemikaaliturvallisuuslain mukainen käsittely- ja varastointilupa (tai -ilmoitus). Tukes toimii toimivaltaisena viranomaisena myös painelaitelain (1144/2016) mukaisessa painelaitteen rekisteröinnissä, maakaasun käsittelyn turvallisuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen (551/2009) mukaisessa rakentamisluvassa.  

Tukesin tilipäätöksessä vuodelta 2023 on eritelty viraston suurimpien suoriteryhmien volyymejä. Teollisten investointihankkeiden lupia ja ilmoituksia oli 195. Näitä asioita tuli vireille edellisvuotta vähemmän, ja vireille tulleiden hakemusten ja päätösten määrä laski. Hakemusmäärään vaikuttaa osaltaan se, että vihreään siirtymään liittyvät hankkeet ovat vielä suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa, mutta hakemusmäärien ennakoidaan tulevaisuudessa kasvavan. 

Tukesin käsittelemien kemikaaliturvallisuuslain mukaisten vaarallisten kemikaalien ja kaasujen käsittelyyn ja varastointiin tarvittavien lupien käsittelyn tavoiteaika on 240 päivää kuulutettavien hakemusten osalta ja 80 päivää muiden lupien ja ilmoitusten osalta. Lupahakemusten keskimääräinen käsittelyaika hakemuksen vireilletulosta alkaen on vuonna 2024 ollut 105 päivää. Käsittelyn tavoiteaika 240 päivää on ylittynyt 8 %:ssa hakemuksista. 

2.2.3  Kuntien päätökset

Kuntien viranomaiset toimivat aluehallintovirastojen ohella ympäristölupien toimivaltaisina viranomaisina. Lisäksi ne toimivat rakentamislain mukaisten rakentamiseen liittyvien lupien toimivaltaisina viranomaisina.  

Kuntien ympäristölupapäätösten keskimääräinen käsittelyaika on vaihdellut alle 5 000 asukkaan kuntien kolmesta kuukaudesta 20 001–50 000 asukkaan kuntien 6,2 kuukauteen. Kaikki kunnat huomioiva keskimääräinen käsittelyaika on ollut 5,2 kuukautta. Tiedot eivät kuitenkaan ole keskenään vertailukelpoisia, sillä määräajan laskusäännöt vaihtelevat kunnittain; osassa kuntia määräajat lasketaan asian vireillepanosta alkaen ja osassa hakemuksen täydellisyydestä alkaen. 

Rakentamislain 1.1.2026 voimaan tulevassa 68 a §:ssä asetetaan rakennusvalvontaviranomaiselle velvoite ratkaista rakentamislupahakemus kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun rakentamislupahakemus liitteineen on vireille pantu rakennusvalvonnassa ja liitteet mahdollistavat hakemuksen käsittelyn. Suunnittelutehtävän vaativuudeltaan poikkeuksellisen ja erityisen vaativan rakentamishankkeen rakentamislupahakemus sekä puhtaan siirtymän sijoittamislupahakemus tulee kuitenkin ratkaista kuuden kuukauden kuluessa. 

2.3.1  Määritelmät (2 artikla)

Muutetun RED-direktiivin 2 artiklan 1 alakohdassa olevaan uusiutuvan energian määritelmään on lisätty maininta osmoottisesta energiasta. Muutos edellyttää uusiutuvan energian lupamenettelylain 3 §:n 4 kohdan muuttamista vastaavasti. Kansallinen uusiutuvan energian määritelmä on tarkoitettu samansisältöiseksi kuin direktiivin määritelmä. Direktiivin määritelmiä koskevaan 2 artiklan toiseen kohtaan on lisätty myös osmoottisen energian määritelmää koskeva 44 b alakohta. Sitä ei katsota tarpeelliseksi tuoda kansallisen lain määritelmäpykälään, mutta sitä on syytä hyödyntää uusiutuvan energiaa koskevan määritelmän säännöskohtaisissa perusteluissa. 

Uusiutuvan energian lupamenettelylaissa on 3 §:n 5 kohdassa lisäksi uusiutuvan energian tuotantolaitoksen määritelmä. Sillä tarkoitetaan energiaa tuottavaa laitosta, jonka tuottama energia on täysin tai osittain uusiutuvaa. Voimassa oleva määritelmä kattaa näin ollen myös sellaiset uusiutuvan energian tuotantolaitokset, joiden tuottama energia on vain osittain uusiutuvaa. Määritelmässä ei tarkenneta sitä, kuinka iso osa laitoksen käyttämästä energiasta tulee olla uusiutuvaa, minkä seurauksena määritelmä kattaa myös laitokset, joiden tuottama energia on vain hyvin pieneltä osin uusiutuvaa.  

Uusiutuvan energian direktiivissä ei ole määritelmää uusiutuvan energian tuotantolaitokselle. Muutetun direktiivin 2 artiklan toisen kohdan 1 alakohdan mukaan uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla’ tai ’uusiutuvalla energialla’ tarkoitetaan uusiutuvista, muista kuin fossiilisista lähteistä peräisin olevaa energiaa eli tuuli- ja aurinkoenergiaa (aurinkolämpö ja aurinkosähkö) sekä geotermistä energiaa, osmoottista energiaa, ympäristön energiaa, vuorovesi- ja aaltoenergiaa ja muuta valtamerienergiaa, vesivoimaa, biomassaa, kaatopaikoilla ja jätevedenpuhdistamoissa syntyvää kaasua ja biokaasua. Uusiutuvan energian tuotantolaitoksena tulisi kansallisesti pitää laitoksia, joiden tuottama energia on pääosin yllä mainituista lähteistä. Voimassa olevan uusiutuvan energian lupamenettelylain uusiutuvan energian tuotantolaitoksia koskeva määritelmä edellyttää näin ollen muutoksia.  

RED III -direktiivillä on tehty määritelmiä koskevaan 2 artiklaan myös muita lupamenettelyyn liittyviä muutoksia. Artiklan toiseen alakohtaan on lisätty uudet alakohdat koskien uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueita (9 a), aurinkoenergialaitteita (9 b) sekä samalla paikalla sijaitsevaa energiavarastoa (44 d). Näiden määritelmien lisäämistä kansalliseen lainsäädäntöön ei katsota tarpeelliseksi, mutta niitä tullaan hyödyntämään sellaisten säännösten perusteluissa, joissa kyseistä määritelmää käytetään. 

2.3.2  Lupamenettelyn organisointi ja pääperiaatteet (16 artikla)

Lupamenettelyn kattamat toiminnot ja menettelyvaiheet (1 kohta)

Lupamenettely kattaa muutetun direktiivin 16 artiklan 1 kohdan mukaan kaikki asiaankuuluvat hallinnolliset luvat, jotka koskevat uusiutuvan energian tuotantolaitosten, myös eri uusiutuvia energialähteitä yhdistävien laitosten, lämpöpumppujen ja samalla paikalla sijaitsevien energiavarastojen, mukaan lukien sähkö- ja lämpölaitokset, rakentamista, päivittämistä ja käyttöä, sekä omaisuuserät, jotka ovat tarpeen tällaisten laitosten, lämpöpumppujen ja varastojen sähköverkkoon liittämistä ja uusiutuvan energian lämmitys- ja jäähdytysverkkoihin liittämistä varten, mukaan lukien sähköverkkoon liittämistä koskevat luvat ja vaadittaessa ympäristöarvioinnit. Direktiivin englanninkielisessä kieliversiossa viittaus verkkoihin kattaa myös muut kuin sähköverkot: ”…assets necessary for the connection of such plants, heat pumps and storage to thegrid ”. Lupamenettelyn tulkitaan direktiivissä kattavan myös uusiutuvan energian tuotantolaitoksen liittämisen kaasuverkkoon.  

Artiklan aiemman muodon mukaan luvan myöntämismenettely kattoi asiaankuuluvat hallinnolliset luvat, jotka koskevat laitosten ja niiden verkkoon liittämisessä tarvittavien voimavarojen rakentamista ja käyttämistä ja niiden päivittämistä energian tuottamiseksi uusiutuvista lähteistä. Lupamenettelyn kattavuutta on aiempaan säännökseen nähden tarkennettu niin, että se kattaa myös uusiutuvan energian tuotantolaitosten samalla paikalla sijaitsevat energiavarastot sekä verkkoihin liittymiseksi tarvittavat rakenteet.  

Menettelysäännösten soveltamisalan katsotaan pysyvän sisällöllisesti samana, mutta energiavarastoja ja tuotantolaitoksen verkkoon liittämiseksi tarvittavia rakenteita koskevat tarkennukset esitetään selvyyden vuoksi lisättäväksi myös kansalliseen lainsäädäntöön.  

Muutetun direktiivin 16 artiklan 8 kohdassa säädetään ajanjaksoista, jotka eivät sisälly lupamenettelyn kestoon. Kohdan a alakohdan mukaan lupamenettelyn keston ulkopuolella on ajanjakso, jona uusiutuvan energian tuotantolaitoksia, niiden verkkoliitäntöjä ja niihin liittyvää tarvittavaa verkkoinfrastruktuuria rakennetaan tai päivitetään verkon vakauden, luotettavuuden ja turvallisuuden varmistamiseksi. Kohdan b alakohdan mukaan lupamenettelyn kestoon ei kuulu niiden hallinnollisten vaiheiden kattama ajanjakso, jotka ovat tarpeen verkon vakauden, luotettavuuden ja turvallisuuden varmistamiseksi tarvittavien verkon merkittävien päivitysten kannalta. Suomessa ei ole hallinnollisia lupia verkkoliitännälle, minkä takia 16 artiklan 8 kohdan a ja b alakohdat eivät edellytä muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön. 

Direktiivin 16 artiklan 8 kohdan c alakohdan mukaan lupamenettelyn kestoon eivät lisäksi kuulu ajanjakso, joka kattaa oikeudellisen muutoksenhaun ja oikeussuojakeinot, muiden tuomioistuimissa käytävät menettelyt ja vaihtoehtoiset riitojenratkaisumekanismit, mukaan lukien valitusmenettelyt sekä muutoksenhaku ja oikeussuojakeinot tuomioistuinten ulkopuolella. Samansisältöinen säännös sisältyy jo uusiutuvan energian lupamenettelylain 13 §:n 1 momentin 3 kohtaan, joten muutetun 16 artiklan 8 kohdan c alakohta ei edellytä muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön. 

Voimassa olevan uusiutuvan energian lupamenettelylain 13 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdissa suljetaan määräaikojen ulkopuolelle lisäksi luonnonsuojelulain 83 §:n mukainen poikkeusmenettely sekä päästökauppalain 8 §:n mukainen päästölupamenettely Viittaus on uuden päästökauppalain myötä vanhentunut. Päästöluvasta säädetään voimassa olevan päästökauppalain (1270/2023) 6 luvussa. . Muutettu direktiivi ei enää mahdollista näiden menettelyiden sulkemista määräaikojen ulkopuolelle, minkä vuoksi ne tulisi poistaa 13 §:n soveltamisalasta ja lisätä määräaikojen piiriin kuuluvia menettelyitä koskevaan 9 §:ään.  

Lupamenettely kattaa muutetun direktiivin 16 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaan kaikki asiaankuuluvat hallinnolliset luvat, mukaan lukien ympäristöarvioinnit, lupahakemuksen täydellisyyden toteamisesta alkaen. Aiemman artiklamuotoilun mukaan luvan myöntämismenettely alkoi hakemuksen vastaanottoilmoituksesta. Määräajan alkaminen vireilletulon sijaan lupahakemuksen täydellisyydestä edellyttää muutoksia määräajan laskemista koskevaan kansallisen uusiutuvan energian lupamenettelylain 11 §:ään. 

Ympäristöarvioinneilla tarkoitetaan direktiivin kontekstissa YVA-menettelyä ja Natura-arviointia, jotka kansallisessa järjestelmässämme toteutetaan pääsääntöisesti ennen lupahakemuksen täydellisyyden toteamista. Lausuntokierroksella olleessa hallituksen esitysluonnoksessa laiksi eräiden ympäristöasioiden käsittelystä Lupa- ja valvontavirastossa sekä eräiksi muiksi siihen liittyviksi laeiksi esitettiin YVA-lain 22 a §:n muuttamista niin, että Lupa- ja valvontaviraston ratkaistavaksi kuuluvasta ympäristönsuojelulain, vesilain tai maa-aineslain mukaisesta lupahakemuksesta ja YVA-lain mukaisesta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta voitaisiin kuulla samaan aikaan. Ympäristöarviointeihin kuluva aika voi näin ollen sisältyä määräaikojen piiriin, mikäli ne ajoittuvat aikaan, jolloin lupahakemus on todettu täydelliseksi. Tällöin ne tapahtuvat kuitenkin samanaikaisesti lupamenettelyn kanssa. 

Muutetun direktiivin tarkoittama lupamenettely kattaa artiklan 1 kohdan mukaan kaikki vaiheet siihen asti, kunnes toimivaltainen viranomainen tai toimivaltaiset viranomaiset ilmoittavat lupamenettelyä koskevan lopullisen päätöksen. Direktiivin määräajat on tarkoitettu koskemaan viranomaisen toimintaa, ja näin ollen ne voivat koskea ainoastaan menettelyvaiheita, joissa lupahakemus on viranomaisen käsittelyssä. Ajanjaksojen, joina lupahakemus on hakijan työstettävänä, ei katsota sisältyvän direktiivin määräaikojen piiriin. 

Lupahakemuksen täydelliseksi toteaminen (2 kohta)

Muutetun direktiivin 16 artiklan 2 kohdassa säädetään toimivaltaisen viranomaisen velvoitteesta todeta lupahakemus täydelliseksi joko 30 päivän (uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueilla toteutettavat hankkeet) tai 45 päivän (nopean kehittämisen alueiden ulkopuolella toteutettavat hankkeet) kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta, tai jos hakija ei ole toimittanut kaikkia hakemuksen käsittelemiseksi tarvittavia tietoja, pyydettävä tätä toimittamaan täydellinen hakemus ilman aiheetonta viivytystä. Muutos edellyttää täydelliseksi toteamista koskevien määräaikojen lisäämistä kansalliseen lakiin. 

Yhteyspiste (3 kohta)

Muutetun direktiivin 16 artiklan 3 kohdassa säädetään jäsenvaltioiden velvoitteesta perustaa tai nimetä yksi tai useampi yhteyspiste. Yhteyspistettä koskeva sääntely on aiemmin sijainnut 16 artiklan 1–2 kohdissa, joista se on muutosdirektiivillä siirretty artiklan 3 kohtaan. Yhteyspistettä koskevaan sääntelyyn on uudessa artiklamuodossa tehty tarkennuksia ja lisäyksiä, joista tärkeimpänä yhteyspisteelle säädetty velvoite varmistaa, että direktiivissä säädettyjä lupamenettelyn määräaikoja noudatetaan. Direktiivin muutos edellyttää kansallisen uusiutuvan energian lupamenettelylain 4 ja 12 §:n muuttamista. 

Artiklakohdassa asetetaan lisäksi jäsenvaltioille velvoite viimeistään 21 päivänä marraskuuta 2025 toteuttaa kaikki lupamenettelyt sähköisessä muodossa. Voimassa olevassa kansallisessa laissa säädetään jo sähköisestä asioinnista ja sähköiset menettelyt ovat toimivaltaisilla viranomaisilla jo laajasti käytössä. Sähköistä asiointia koskevat direktiivin säännökset eivät edellytä muutoksia kansallisiin säännöksiin. 

Menettelykäsikirja (4 kohta)

Muutetun direktiivin 16 artiklan 4 kohdan mukaiseen menettelykäsikirjan sisältöön on lisätty maininta itse tuotettua energiaa käyttävien kuluttajien hankkeista ja uusiutuvan energian yhteisöistä. Lisäykset edellyttävät muutoksia kansallisen uusiutuvan energian lupamenettelylain menettelykäsikirjan sisältöä koskevaan 15 §:ään. 

Muutoksenhaku (5 ja 6 kohta)

Muutetun direktiivin 16 artiklan 5 kohdassa olevaan velvoitteeseen tarjota yksinkertaiset menettelyt uusiutuvan energian tuotantolaitoksen rakentamiseen ja käyttöön liittyviä lupamenettelyjä koskeviin riitoihin on lisätty yleisöä koskeva maininta. Artiklakohdan vaatimusten katsotaan täyttyvän kansallisissa riitojenratkaisua koskevissa yleissäädöksissä, eikä se edellytä muutoksia uusiutuvan energian lupamenettelylakiin. 

Muutetun direktiivin 16 artiklan 6 kohdassa säädetään uusiutuvan energian laitoksiin liittyvien muutoksenhakujen ottamisesta nopeimman mahdollisen hallinnollisen ja oikeudellisen menettelyn soveltamisalaan. Velvoite on uusi. Lausuntokierroksella ollut luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi eräiden ympäristöasioiden käsittelystä Lupa- ja valvontavirastossa sekä eräiksi muiksi siihen liittyviksi laeiksi sisälsi ehdotuksen vihreän siirtymän etusijan jatkamisesta vuoden 2030 loppuun saakka. Lisäksi luonnos sisälsi ehdotuksen etusijamenettelyssä annetuista päätöksistä tehtyjen valitusten käsittelystä kiireellisenä hallintotuomioistumissa vuoden 2032 loppuun saakka. Uusiutuvan energian laitokset kuuluvat vihreän siirtymän etusijan soveltamisalaan. Muilta osin kansallisessa lainsäädännössä ei ole muutoksenhakua koskevaa etusija- tai muuta menettelyn nopeuteen vaikuttavaa säätelyä, jonka soveltamisalaan uusiutuvan energian tuotantolaitokset tulisi lisätä. 

RED III -direktiivin johdanto-osan 30 kohdan mukaan Århusissa 25 päivänä kesäkuuta 1998 allekirjoitetun tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission yleissopimuksen (SopS 121–122/2004, jäljempänä Århusin sopimus ) määräyksiä, erityisesti yleisön osallistumista sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevia määräyksiä, sovelletaan edelleen.  

Riittävät viranomaisresurssit (7 kohta)

Muutetun direktiivin 16 artiklan 7 kohdassa säädetään jäsenvaltiolle velvoitteesta tarjota riittävät viranomaisresurssit, mikä on myös uusi velvoite. Resurssitarpeita koskevien säännösten ei katsota edellyttävän kansallisia lainsäädäntömuutoksia. 

Päätösten asettaminen julkisesti saataville (9 kohta)

Muutetun direktiivin 16 artiklan 9 kohdan mukaan lupamenettelyistä johtuvat päätökset on asetettava julkisesti saataville sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Kansallisessa hallintomenettelyssä päätökset asetetaan julkisesti saataville jo voimassa olevan lainsäädännön mukaan, eikä säännöksen katsota edellyttävän kansallisia täytäntöönpanotoimia. 

2.3.3  Lupamenettely uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueiden ulkopuolella (16 b artikla)

Lupamenettelyn määräajat nopean kehittämisen alueiden ulkopuolella (1 ja 2 kohta)

Muilla alueilla kuin uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueilla uusiutuvan energian hankkeita koskevan lupamenettelyn kesto ei saa muutetun direktiivin 16 b artiklan 1 kohdan mukaan ylittää kahta vuotta. Merellä toteutettavien hankkeiden osalta määräaika on kuitenkin kolme vuotta. Poikkeustapauksissa määräaikoja voi pidentää kuudella kuukaudella. Artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan voimalaitosten päivittämishankkeiden ja sähköntuotantokapasiteetiltaan alle 150 kilowatin uusien laitosten osalta määräaika on 12 kuukautta. Merellä sijaitsevien tällaisten hankkeiden osalta määräaika on kaksi vuotta. Määräaikoja voidaan poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi pidentää kolmella kuukaudella. 

Voimassa olevan uusiutuvan energian lupamenettelylain 10 §:ssä säädetään uusiutuvan energian voimalaitoksia koskevista määräjoista. Pykälä edellyttää muutoksia niin, että jatkossa määräajat koskisivat muitakin uusiutuvan energian tuotantolaitoksia kuin sähköä tuottavia voimalaitoksia. Määräaikojen laajeneminen koskemaan myös muita uusiutuvan energian tuotantolaitoksia edellyttää muutoksia myös mainitun lain 2 §:n mukaiseen soveltamisalasäännökseen. Lisäksi siinä säädettyjen määräaikojen pituudet edellyttävät muutoksia.  

YVA-menettely ja Natura-arviointi (2 kohta)

Jos uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueiden ulkopuolella toteutettavalta hankkeelta edellytetään YVA-menettelyä ja Natura-arviointia, ne on muutetun uusiutuvan energian direktiivin 16 b artiklan 2 kohdan mukaan tehtävä yhdellä menettelyllä. Toimivaltaisen viranomaisen on kohdan mukaan annettava lausunto ympäristövaikutusten arviointiselostukseen sisällytettävien tietojen laajuudesta ja yksityiskohtaisuudesta ja edellytettävien tietojen laajuutta ei myöhemmin laajenneta.  

Jos uusiutuvan energian hankkeessa on toteutettu tarvittavia lieventäviä toimenpiteitä, luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan ja direktiivin 2009/147/EY (jäljempänä lintudirektiivi ) 5 artiklan nojalla suojeltujen lajien mahdollista tappamista tai häiritsemistä ei pidetä tahallisena. Jos uusia lieventäviä toimenpiteitä, joilla pyritään estämään mahdollisimman pitkälle direktiivin luontodirektiivin ja lintudirektiivin nojalla suojeltujen lajien tappaminen tai häiritseminen tai muut mahdolliset ympäristövaikutukset, ei ole testattu laajasti niiden vaikuttavuuden osalta, jäsenvaltiot voivat sallia niiden käytön yhdessä tai useammassa pilottihankkeessa rajoitetun ajan edellyttäen, että tällaisten lieventävien toimenpiteiden vaikuttavuutta seurataan tiiviisti ja toteutetaan viipymättä aiheellisia toimenpiteitä, jos ne eivät osoittaudu vaikuttaviksi.  

Artiklakohdan vaatimus YVA-menettelyn ja Natura-arvioinnin tekemisestä yhdellä menettelyllä sekä suojeltujen lajien tappamisen tai häiritsemisen tahallisuutta koskeva vaatimus on pantu täytäntöön luonnonsuojelulain muuttamisesta annetulla lailla (422/2024). Toimivaltaisen viranomaisen on lausunto ympäristövaikutusten arviointiselostukseen sisällytettävien tietojen laajuudesta ja yksityiskohtaisuudesta toteutetaan kansallisen lainsäädännön mukaan YVA-lain 18 §:ssä tarkoitetulla yhteysviranomaisen lausunnolla arviointiohjelmasta. Lausuntoa ei sen antamisen jälkeen enää muuteta. Artiklakohdan mukainen arviointiselostukseen edellytettävien tietojen muuttamisen kielto ei näin ollen edellytä muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön. 

2.3.4  Uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueet (15 c ja 16 a artikla)

Uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueiden nimeäminen (15 c artikla)

Direktiivin 2 artiklan toisen kohdan uuden 9 a alakohdan mukaan uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueella tarkoitetaan tiettyä joko maalla tai merellä tai sisävesillä sijaitsevaa paikkaa tai aluetta, jonka jäsenvaltio on nimennyt erityisen soveltuvaksi uusiutuvan energian tuotantolaitosten asentamiseen.  

Direktiivin 15 c artiklassa säädetään jäsenvaltioille velvoite viimeistään 21 päivänä helmikuuta 2026 varmistaa, että toimivaltaiset viranomaiset hyväksyvät suunnitelman tai suunnitelmat nimetä 15 b artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen alueiden alaryhmänä uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueita yhtä tai useampaa uusiutuvan energialähteen muotoa varten. Jäsenvaltiot voivat artiklakohdan mukaan jättää biomassaa polttavat laitokset ja vesivoimalaitokset soveltamisalan ulkopuolelle. Tämän kansallista liikkumavaraa koskevan säännöksen merkitys jää epäselväksi, sillä direktiivi ei muutenkaan velvoita nimeämään uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueita mainituille tuotantomuodoille. Jäsenvaltiot voivat muutenkin päättää jättää uusiutuvan energian tuotantomuotoja nimeämisen ulkopuolelle. Artiklassa säädetään lisäksi alueiden nimeämisessä noudatettavasta menettelystä sekä asetetaan nimettäviä alueita koskevia vaatimuksia. Tarkoituksena on nimetä sellaisia alueita, joilla tietyn uusiutuvan energian muodon tai muotojen käyttöönotolla ei odoteta olevan merkittäviä ympäristövaikutuksia. Alueet tulee nimetä yhtä tai useampaa uusiutuvan energialähteen muotoa varten. 

Jäsenvaltioiden on artiklan mukaan pyrittävä siihen, että nimettävien alueiden yhteenlaskettu koko on merkittävä ja että ne edistävät direktiivissä asetettujen tavoitteiden saavuttamista, kuitenkin siten, että jäsenvaltioilla säilyy harkintavalta päättää alueiden koosta. Direktiivissä asetetuilla tavoitteilla tulkitaan tarkoitettavan direktiivin vuoteen 2030 asetetun uusiutuvaa energiaa koskevan unionin yleistavoitetta. Direktiivi jättää jäsenvaltioille vapauden määrittää alueiden koko ja määrä suhteessa omiin uusiutuvan energian tavoitteisiinsa. Vähimmäisvaatimuksena on nimetä ainakin yksi uusiutuvan energian nopean kehittämisen alue. Perustamisen yhteydessä on kullekin alueelle asetettava ehdot tehokkaista lieventävistä toimenpiteistä, joilla hankkeista aiheutuvia haitallisia ympäristövaikutuksia voidaan välttää tai merkittävästi vähentää. Ennen alueiden hyväksymistä tulee niitä koskevista suunnitelmista tehdä ympäristöarviointi SOVA-direktiivin mukaisesti. Tarvittaessa suunnitelmat tulee lisäksi arvioida luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti (Natura-arviointi).  

Nopean kehittämisen alueet tulisi muutetun RED-direktiivin uuden 15 c artiklan mukaan nimetä direktiivin 15 b artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen alueiden alaryhmänä. Mainittu artikla koskee yleisempää kartoitusta uusiutuvalle energialle käytettävissä olevat alueet. Näiden alueiden kartoittamisessa tulee huomioida muun muassa energiainfrastruktuurin saatavuus. Nopean kehittämisen alueet tulisi valikoida tähän kartoitukseen sisälletyistä alueista. Nopean kehittämisen alueita koskee näin ollen myös 15 b artiklassa tarkoitettuun kartoitukseen soveltuvat kriteerit ja tavoitteet.  

Nopean kehittämisen alueiden sääntelykokonaisuus edellyttää kokonaan uusien säännösten lisäämistä uusiutuvan energian lupamenettelylakiin alueiden nimeämisestä sekä nimetyillä alueilla sovellettavasta menettelystä. 

Määräajat nopean kehittämisen alueilla (16 a artiklan 1 ja 2 kohdat)

Lupamenettelyn kesto ei muutetun direktiivin 16 a artiklan 1 kohdan mukaan lähtökohtaisesti saa näillä alueilla ylittää 12 kuukautta. Merialueilla toteutettavien hankkeiden osalta kesto ei kuitenkaan saa ylittää kahta vuotta. Määräaikoja voi poikkeustapauksissa pidentää enintään kuudella kuukaudella.  

Voimalaitosten päivittämishankkeiden ja sähköntuotantokapasiteetiltaan alle 150 kW:n uusien laitosten lupamenettely saa artiklan 2 kohdan mukaan kestää nopean kehittämisen alueilla kuusi kuukautta. Merituulivoimahankkeiden osalta määräaika on kuitenkin 12 kuukautta. Kuuden kuukauden määräaikoja voidaan 2 kohdan mukaan pidentää enintään kolmella kuukaudella ja merituulivoimahankkeiden osata 12 kuukauden määräaikaa enintään kuudella kuukaudella. Tämän edellytyksenä on, että pidentäminen on poikkeuksellisten olosuhteiden perusteella asianmukaisesti perusteltua. Esimerkkinä kohdassa mainitaan pakottavat turvallisuussyyt silloin, kun voimalaitoksen päivittämishanke vaikuttaisi merkittävästi verkkoon tai laitoksen alkuperäiseen kapasiteettiin, kokoon tai toimintaan. Hankkeen toteuttajalle on ilmoitettava selkeästi ne poikkeukselliset olosuhteet, joiden vuoksi tällainen pidennys on perusteltu. Direktiivin 16 a artikla on uusi ja edellyttää muutoksia uusiutuvan energian lupamenettelylakiin. 

YVA-menettelyn ja Natura-arvioinnin soveltamista koskeva vapautus (16 a artiklan 3 kohta)

Muutetun direktiivin 16 a artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa vapautetaan uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueilla toteutettavat hankkeet YVA-direktiivin mukaisesta ympäristövaikutusten arvioinnista ja Natura-arvioinnista silloin, kun ne noudattavat kyseiselle nopean kehittämisen alueelle asetettuja sääntöjä tehokkaista haitallisia ympäristövaikutuksia lieventävistä toimenpiteistä.  

Ympäristöarviointeja koskeva vapautus soveltuu kohdan mukaan hanketyyppeihin, jotka on mainittu YVA-direktiivin liitteessä II olevan 3 kohdan a (sähkön, höyryn ja kuuman veden teolliset tuotantolaitokset (muut kuin liitteessä I mainitut)), b (kaasun, höyryn ja kuuman veden siirrossa tarvittavat tuotanto- ja jakelulaitokset sekä sähkön siirto ilmakaapeleilla (muut kuin liitteessä I mainitut)), d (palavien kaasujen varastointi maan alla), h (vesivoimalaitokset) ja i (tuulivoimalat) alakohdissa ja 6 kohdan c alakohdassa (öljyn sekä petrokemiallisten ja muiden kemiallisten tuotteiden varastointirakenteet). Vapautus ei koske hankkeita, joilla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia toisessa jäsenvaltiossa, tai jos jäsenvaltio, johon todennäköisesti kohdistuu merkittäviä vaikutuksia, sitä pyytää YVA-direktiivin 7 artiklan mukaisesti. 

Muutetun direktiivin 16 a artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa säädetään Natura-arviointia koskevasta vapautuksesta edellyttäen, että hanke noudattaa kyseiselle nopean kehittämisen alueelle asetettuja sääntöjä tehokkaista haitallisia ympäristövaikutuksia lieventävistä toimenpiteistä. Säännökset ovat uusia ja edellyttävät muutoksia uusiutuvan energian lupamenettelylakiin, luonnonsuojelulakiin ja YVA-lakiin. 

Direktiivin johdanto-osan kohdassa 33 todetaan, että YVA-menettelyä koskevaa vapautusta ei tarvitse soveltaa hankkeisiin, joiden osalta jäsenvaltio on päättänyt vaatia ympäristövaikutusten arvioinnin kansallisessa pakollisessa hankeluettelossaan.  

Hakemusten seulonta (16 a artiklan 4–6 kohdat)

Muutetun direktiivin 16 a artiklan 4 kohdan mukaan toimivaltaisen viranomaisen on toteutettava YVA-menettelystä ja mahdollisesta Natura-arvioinnista vapautettujen hankkeiden osalta on seulonta. Seulonnan tarkoituksena on määrittää, aiheuttaako hanke sellaisia erittäin todennäköisiä merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, joita ei havaittu kyseisen uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueen nimeämisen yhteydessä toteutetussa ympäristöarvioinnissa. Seulonta tulee saattaa päätökseen uusien laitosten osalta 45 päivän kuluessa siitä, kun viranomaiselle on toimitettu hankkeesta riittävät tiedot. Sähköntuotantokapasiteetiltaan alle 150 kW laitosten ja uusiutuvan energian voimalaitosten päivittämistä koskevien hankkeiden osalta määräaika on 30 päivää riittävien tietojen toimittamisesta. Säännös edellyttää lisäyksiä uusiutuvan energian lupamenettelylakiin. 

Mikäli seulontamenettelyssä ei havaita erittäin todennäköisiä merkittäviä ennakoimattomia haittavaikutuksia, hanke on muutetun direktiivin 16 a artiklan 5 kohdan mukaan hyväksyttävä seulontamenettelyn jälkeen ympäristönäkökohtien osalta vaatimatta toimivaltaiselta viranomaiselta nimenomaista päätöstä. Artiklan täytäntöönpano edellyttää uusia säännöksiä uusiutuvan energian lupamenettelylakiin. Siinä viitataan hankkeen hyväksymiseen, joten se ei kiellä seulontamenettelyn lopputuloksen antamista hallinnollisella päätöksellä. Se ei myöskään kiellä lupapäätöksen antamista muista kuin ympäristöllisistä näkökohdista, esimerkiksi rakentamislupapäätöstä. 

Mikäli seulontamenettelyssä ilmenee, että hanke aiheuttaa erittäin todennäköisiä merkittäviä ennakoimattomia haittavaikutuksia, asiasta tulee 16 a artiklan 5 kohdan mukaan antaa hallintopäätös ja hankkeesta tulee toteuttaa YVA-menettely ja tarvittaessa Natura-arviointi kuuden kuukauden kuluessa hallintopäätöksen antamisesta. Määräaikaa voi poikkeustapauksissa pidentää enintään kuudella kuukaudella.  

YVA-menettely tulee direktiivikohdan mukaan tehdä kuuden kuukauden kuluessa seulonnasta annetusta hallinnollisesta päätöksestä. Direktiivin määräajat on tarkoitettu koskemaan viranomaista velvoittavaa aikaa. Voimassa olevan YVA-lain 17 §:n mukaan ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta tulee kuulla lähtökohtaisesti 30 päivän ajan (erityisestä syystä enintään 60 päivää). Yhteysviranomaisen tulee mainitun lain 18 §:n mukaan antaa lausunto arviointiohjelmasta kuukauden kuluessa kuulemisen päättymisestä. Seuraava viranomaista velvoittava YVA-menettelyn vaihe on mainitun lain 20 §:ssä tarkoitettu arviointiselostuksesta kuuleminen 30–60 päivän ajan. YVA-lain 23 §:n mukaan yhteysviranomaisen on annettava perusteltu päätelmä kahden kuukauden kuluessa kuulemisen päättymisestä. YVA-menettelyyn kuluu viranomaisen toimesta näin ollen 5–6 kuukautta, kun arviointiohjelmasta ei kuulla enempää kuin 30 päivää. Koska muutetun RED-direktiivin YVA-menettelylle asettama kuuden kuukauden määräaika täyttyy YVA-menettelyn osalta jo voimassa olevan YVA-lain sääntelyn nojalla, ei sen katsota edellyttävän kansallista lisäsääntelyä. 

Jäsenvaltio voi muutetun direktiivin 16 a artiklan 5 kohdan toisen alakohdan mukaan päättää vapauttaa tuulivoima- ja aurinkosähköhankkeet seulontamenettelyn seurauksena toteutettavasta YVA-menettelystä, mikäli se on tarpeen uusiutuvan energian käyttöönoton nopeuttamiseksi. Tällaisessa tilanteessa toiminnanharjoittaja tulee kohdan mukaan kuitenkin velvoittaa toteuttamaan lieventäviä tai kompensoivia toimenpiteitä seulontamenettelyssä havaittujen haittavaikutusten puuttumiseksi. Jos haittavaikutukset vaikuttavat lajien suojeluun, toiminnanharjoittajan on maksettava rahallinen korvaus lajien suojeluohjelmiin uusiutuvan energian tuotantolaitoksen toiminnan ajan. Säännöksen täytäntöönpano on jäsenvaltioille vapaaehtoista.  

Artiklan 6 kohdassa säädetään hiljaisen hyväksynnän periaatteesta, jota ei kuitenkaan sovelleta niissä jäsenvaltioissa, joissa sellaista ei ole jäsenvaltion kansallisessa oikeudessa käytössä. Suomen hallintokäytännössä ei yleisesti ole käytössä hiljaisen hyväksynnän periaatetta, eikä artiklakohta edellytä kansallisia täytäntöönpanotoimia. 

2.3.5  Uusiutuvan energian hankkeiden päivittämistä koskevan lupamenettelyn nopeuttaminen (16 c artikla)

RED-direktiivin uuden 16 c artiklan 1 kohdan mukaan uusiutuvan energian voimalaitoksen päivittämisen verkkoliitäntöjä koskeva lupamenettely ei saa ylittää kolmea kuukautta, mikäli päivittäminen kasvattaa voimalaitoksen kapasiteettia enintään 15 prosenttia. Poikkeuksena tästä ovat kohdan mukaan tilanteet, joissa on olemassa perusteltuja turvallisuusongelmia tai järjestelmän komponentit ovat teknisesti yhteensopimattomia, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta tarpeeseen arvioida mahdollisia ympäristövaikutuksia 2 kohdassa edellytetyn mukaisesti. Verkkoliitynnät eivät kansallisessa järjestelmässä edellytä viranomaisen lupaa, eikä tämä artiklakohta edellytä kansallisia täytäntöönpanotoimia. 

Muutetun direktiivin 16 c artiklan 2 kohta edellyttää, että mikäli voimalaitoksen päivittämistä koskeva hanke edellyttää YVA-menettelyä, se tulee rajata koskemaan muutoksen vaikutuksia alkuperäiseen hankkeeseen verrattuna. Kansallisessa YVA-lain soveltamiskäytännössä muutoshankkeiden arviointi rajataan jo nykyisellään koskemaan pelkkiä muutoksen vaikutuksia, mutta säännöksen katsotaan edellyttävän kansallisia täytäntöönpanotoimia direktiivin täytäntöönpanon varmistamiseksi.  

Artiklan 3 kohdan mukaan sellaiset aurinkovoimalahankkeiden päivitykset, joihin ei liity lisätilan käyttöä ja joissa sovelletaan alkuperäisen aurinkovoimalan osalta vahvistettuja ympäristöhaittojen lieventämistoimenpiteitä, tulee vapauttaa mahdollisesta YVA-menettelystä ja 16 a artiklan 4 kohdassa tarkoitetusta seulontamenettelystä. Kansallisessa YVA-lain soveltamiskäytännössä mainitunlaiset aurinkovoimalat eivät normaalisti edellytä YVA-menettelyä, mutta säännöksen katsotaan edellyttävän kansallisia täytäntöönpanotoimia direktiivin täytäntöönpanon varmistamiseksi. 

2.3.6  Aurinkoenergialaitteiden asentamista koskeva lupamenettely (16 d artikla)

Muutetun RED-direktiivin uuden 16 d artiklan 1 kohdan mukaan olemassa oleviin tai tuleviin keinotekoisiin rakenteisiin asennettavien aurinkoenergialaitteiden ja samalla paikalla sijaitsevien energiavarastojen asentamista olemassa oleviin tai tuleviin keinotekoisiin rakenteisiin, keinotekoisia vedenpintoja lukuun ottamatta, koskeva lupamenettely ei saa ylittää kolmea kuukautta edellyttäen, että rakenteen ensisijainen tavoite ei ole aurinkoenergian tuotanto tai energian varastointi. Tällaiset hankkeet tulee myös vapauttaa velvoitteesta toteuttaa YVA-menettely. Säännöksen soveltamisalassa olevat laitteet eivät tyypillisesti edellytä YVA-menettelyä, mutta niitä koskeva vapautus esitetään silti lisättäväksi lakiin direktiivin velvoitteiden täyttämiseksi. Artiklakohdassa tarkoitetuista velvoitteista voidaan tiettyjen alueiden tai rakenteiden osalta poiketa kulttuuriperinnön tai historiallisen perinnön suojelemiseksi taikka maanpuolustuksellisista tai turvallisuuteen liittyvistä syistä. Kansallinen lainsäädäntö edellyttää määräaikaa koskevaa sääntelyä uusiutuvan energian lupamenettelylakiin sekä niitä koskevan poikkeuksen kulttuuriperinnön tai historiallisen perinnön suojelemiseksi. 

Artiklan 2 kohdan mukaan enintään 100 kilowatin aurinkoenergialaitteitta koskevan lupamenettelyn kesto ei saa ylittää yhtä kuukautta. Mikäli lupaa ei määräajassa myönnetä, se katsotaan kohdan mukaan myönnetyksi edellyttäen, että laitteen kapasiteetti ei ylitä jakeluverkkoliitännän olemassa olevaa kapasiteettia. Mikäli 100 kilowatin kynnysarvon soveltaminen aiheuttaisi merkittävää hallinnollista rasitetta tai se rajoittaisi sähköverkon toimintaa, jäsenvaltio voi artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan soveltaa matalampaa kynnysarvoa edellyttäen, että se on yli 10,8 kilowattia. Jäsenvaltio voi näin ollen kansallisen liikkumavaran puitteissa soveltaa edellä mainitun 100 kilowatin sijaan vähintään 10,8 kilowatin tehorajaa, mikäli korkeamman kokorajan käyttö aiheuttaisi merkittävää hallinnollista rasitetta tai se rajoittaisi sähköverkon toimintaa.  

Artikla edellyttää lisäyksiä kansalliseen uusiutuvan energian lupamenettelylakiin sekä YVA-menettelyä koskevan poikkeuksen osalta YVA-lakiin. Artiklan 2 kohta mahdollistaa kansallisen liikkumavaran 100 kilowatin kokorajaa koskien. 

2.3.7  Lämpöpumppujen asentamista koskeva lupamenettely (16 e artikla)

Muutetun RED-direktiivin uuden 16 e artiklan 1 kohdan mukaan alle 50 megawatin lämpöpumppujen asentamista koskeva lupamenettelyn kesto ei saa ylittää yhtä kuukautta. Maalämpöpumppujen osalta määräaika on kuitenkin kolme kuukautta. Artiklan 2 kohta asettaa määräaikoja lämpöpumppujen siirto- tai jakeluverkkoon liittymistä koskevalle sallimiselle. Artiklan 3 kohdan mukaan velvoitteista voidaan tiettyjen alueiden tai rakenteiden osalta poiketa kulttuuriperinnön tai historiallisen perinnön suojelemiseksi taikka maanpuolustuksellisista tai turvallisuuteen liittyvistä syistä. Artiklan 4 kohdan mukaan 1 j 2 kohdassa tarkoitetuista lupamenettelyistä johtuvat päätökset on asetettava julkisesti saataville sovellettavan lainsäädännön mukaisesti.  

Artiklan 1 ja 3 kohta edellyttävät lisäyksiä kansalliseen uusiutuvan energian lupamenettelylakiin. Suomessa ei ole hallinnollisia lupia verkkoliitännälle, minkä seurauksena artiklan 2 kohdan ei katsota edellyttävän kansallisia täytäntöönpanotoimia. Artiklan 4 kohdan vaatimukset täyttyvät voimassa olevassa kansallisessa hallintomenettelyssä, eikä sen katsota edellyttävän kansallisia täytäntöönpanotoimia. 

3.1.1  Lähtökohdat

Voimassa oleva uusiutuvan energian lupamenettelylaki on annettu RED II -direktiivin vaatimusten täytäntöönpanemiseksi. Valmistelussa olevilla säännösmuutoksilla on tarkoitus tehdä voimassa olevaan lakiin ainoastaan ne välttämättömät muutokset, joita RED III -direktiivin täytäntöönpano edellyttää. Lisäksi esitetään tehtäväksi joitain kansallisen lainsäädännön muutoksista johtuvia välttämättömiä muutoksia. Hankkeessa ei ole tarkoituksena laajemmin arvioida muita tätä lakia koskevia muutostarpeita. 

3.1.2  Määritelmät

Uusiutuvan energian lupamenettelylain 3 §:n 5 kohdassa olevaan uusiutuvan energian tuotantolaitoksen määritelmä muutettaisiin niin, että se rajattaisiin koskemaan laitoksia, jotka tuottavat ainoastaan uusiutuvista energialähteistä peräisin olevaa energiaa. Määritelmään sisältyisivät laitokset, jotka käyttävät käynnistys- ja varapolttoaineita huomioon ottamatta uusiutuvia energialähteitä. Direktiivi ei sisällä uusiutuvan energian tuotantolaitoksen määritelmää, mutta huomioiden sen uusiutuvan energian määritelmän, uusiutuvan energian tuotantolaitokseksi voidaan katsoa ainoastaan laitokset, jotka tuottavat energiaa direktiivin tarkoittamista uusiutuvista energialähteistä. Direktiivillä on tarkoitus edistää nimenomaan uusiutuvien energialähteiden käyttöä, minkä takia sen priorisoinnin piiriin pääsisivät ainoastaan kyseisiä lähteitä käyttävät laitokset. Uusiutuvia energialähteitä ainoastaan osittain käyttävät laitokset olisivat jatkossakin sallittuja, mutta ne eivät pääsisi saman priorisoinnin piiriin.  

3.1.3  Määräaikojen soveltamisalan laajentaminen

Uusiutuvan energian lupamenettelylain lupamenettelyn määräaikoja koskeviin säännöksiin tehtäisiin direktiivin edellyttämät muutokset niin, että määräajat koskisivat uusiutuvan energian voimalaitosten eli sähköä tuottavien uusiutuvan energian tuotantolaitosten lisäksi muitakin uusiutuvan energian tuotantolaitoksia. Lain soveltamisalaan lisättäisiin lisäksi RED III -direktiivin 16 artiklan 1 kohdan vaatimuksia vastaava tarkennus siitä, että lain säännöksiä sovelletaan uusiutuvan energian tuotantolaitokseen, sen kanssa samalla paikalla sijaitseviin energiavarastoihin sekä laitoksen sähkö-, kaasu-, lämmitys- tai jäähdytysverkkoihin liittämiseksi tarvittavia rakenteisiin.  

Voimassa olevan uusiutuvan energian lupamenettelylain valmistelun yhteydessä vuonna 2020 on tarkasteltu laajasti erilaisia uusiutuvan energian tuotantolaitoksia koskevia menettelyitä ja tehty ratkaisut siitä, mitkä lupamenettelyt kuuluvat uusiutuvan energian direktiivin määräaikavelvoitteiden piiriin. Näitä ratkaisuja ei tällä esityksellä ole tarkoitus muuttaa, eikä niitä ole laajemmin tämän esityksen valmistelussa tarkasteltu. Lain 9 §:ssä mainittuihin lupamenettelyä koskevien määräaikojen piirissä oleviin menettelyihin esitetään kuitenkin tehtäväksi joitain RED III -direktiivistä johtuvia tai muita kansallisesta lainsäädännöstä johtuvia välttämättömiä lisäyksiä. 

Lain 9 §:ään lisättäisiin maininta luonnonsuojelulain 66 §:n mukaisesta poikkeusmenettelystä luontotyyppien hävittämis- ja heikentämiskiellosta sekä 83 §:n mukaisesta poikkeuksesta eliölajien suojelua koskevista säännöksistä. Mainittujen menettelyjen toimivaltaisena viranomaisena toimivat ELY-keskukset. Lisäksi uusiutuvan energian lupamenettelylain 9 §:ään lisättäisiin maininta päästökauppalain 8 §:n mukaisesta päästölupamenettelystä. Päästölupamenettelyn toimivaltainen viranomainen on Energiavirasto. Lisäykset perustuisivat direktiivin 16 artiklan 8 kohtaan, sillä se ei nykyisessä muodossaan mahdollista luonnonsuojelulain poikkeusmenettelyjen ja päästölupamenettelyn jättämistä lupamenettelyn määräaikojen ulkopuolelle. 

Määräaikojen piiriin esitetään lisättäväksi myös lunastuslupalakiin perustuva lunastuslupamenettely. Lunastuspäätösmenettely ei sisälly voimassa olevan uusiutuvan energian lupamenettelylain 9 §:ään. Lain säätämisen yhteydessä katsottiin, että kiinteän omaisuuden käyttöoikeudesta sopiminen ja käyttöoikeutta koskevat hallinnolliset menettelyt eivät liity välittömästi RED-direktiivin kattamaan tuotantolaitoksen rakentamiseen, päivittämiseen, verkkoon liittämiseen tai käyttämiseen. Lunastuslupalakia on kuitenkin 1.2.2024 voimaan tulleella lailla 1238/2023 muutettu niin, että sen perusteella annettavassa lunastusluvassa voidaan katsoa olevan kyse RED-direktiivin soveltamisalaan kuuluvasta hankeluvasta.  

Koska muutetun RED-direktiivin lupamenettelysäännökset koskevat ainoastaan lupia uusiutuvan energian tuotantolaitosten ja niiden samalla paikalla sijaitsevien energiavarastojen rakentamista ja niiden verkkoon liittämiseksi tarvittavia omaisuuseriä, tulisi lunastuslupalain mukainen lupamenettely määräaikojen piiriin ainoastaan silloin, kun se koskisi itse laitoksen tai sen energiavarastojen taikka sen verkkoon liittämiseksi tarvittavan yhteyden rakentamista. Kantaverkon rakentamiseksi tarvittavat lunastuslupamenettelyt eivät näin ollen olisi lain lupamenettelysäännösten piirissä. 

Lisäksi määräaikojen piiriin lisättäisiin talousvyöhykelain 6 §:n mukainen hyödyntämisoikeusmenettely voimassa olevan lain käytännössä havaittua puutetta korjaamaan. Talousvyöhykelain 6 §:n mukaisen hyödyntämisoikeusmenettelyn katsotaan olevan edellytyksenä talousvyöhykkeellä toteutettavien merituulivoimahankkeiden kaapeloinneille.  

Iso osa lunastuslupalakiin perustuvista lunastuslupa-asioista sekä talousvyöhykelain 6 §:n mukainen hyödyntämisoikeus ratkaistaan valtioneuvoston yleisistunnossa. Luvat valmistellaan työ- ja elinkeinoministeriössä. Lunastuslupalakiin perustuva lunastuslupa ratkaistaan kuitenkin maanmittauslaitoksessa silloin, kun lunastuslupaa haetaan lunastuslain 8 a §:n 1 momentissa tarkoitettua yritystä varten ja jos lunastusluvan antamista ei vastusteta tai kysymys on yleisen ja yksityisen edun kannalta vähemmän tärkeästä lunastuksesta. 

3.1.4  Muutokset määräaikojen pituuteen

Lupamenettelyä sitovat määräajat muutettaisiin muutetun direktiivin mukaisiksi. Erilaisia laitostyyppejä koskevat toisistaan poikkeavat määräajat sisällytettäisiin lain liitteiseen 1 ja 2.  

Aurinkoenergialaitteiden ja lämpöpumppujen asentamista koskevien määräaikoihin soveltumiseen säädettäisiin direktiivin 16 d artiklan 1 kohdan toisen alakohdan sekä 16 e artiklan 3 kohdan mahdollistamat kansallisen liikkumavaran piiriin kuuluvat poikkeukset kulttuuriperinnön tai historiallisen perinnön suojelemiseksi. Kulttuurihistoriallisesti, arkeologisesti tai muutoin arvokkaiden kohteiden osalta arvojen ja laitteiden yhteensovittaminen voi edellyttää lausuntoja viranomaisilta, museoilta tai muilta asiantuntijoilta. Rajaaminen määräaikojen ulkopuolelle olisi näin ollen tarpeen kansallisesti säätää, jotta asiantuntijoilla olisi riittävästi aikaa ottaa kantaa suunniteltuun ratkaisuun. Säännös perustuu aurinkoenergialaitteiden osalta direktiivin 16 d artiklan 1 kohdan toiseen alakohtaan ja lämpöpumppujen osalta 16 e artiklan 3 kohtaan. Mainitut artiklat mahdollistaisivat määräaikojen soveltumista koskevasta poikkeuksesta säätämisen myös maanpuolustuksellisista tai turvallisuuteen liittyvistä syistä. Tällaista mahdollisuutta ei esityksen valmistelussa ole pidetty tarpeellisena.  

Lisäksi lakiin lisättäisiin toimivaltaista lupaviranomaista koskeva direktiivin mukainen määräaika lupahakemuksen tai ilmoituksen täydelliseksi toteamista varten. Määräaika olisi 30 päivää nopean kehittämisen alueilla ja 45 päivää muilla alueilla. 

Määräaikoihin liittyvänä uusiutuvan energian lupamenettelylakiin lisättäisiin direktiivin 16 d artiklan 2 kohdan edellyttämällä tavalla tiettyjen aurinkoenergialaitteiden asentamista koskeva hiljaisen hyväksynnän periaate niin, että laitteiden asentamista koskeva lupahakemus katsottaisiin hyväksytyksi, mikäli toimivaltainen viranomainen ei käsittelisi sitä määräajan kuluessa. Hiljainen hyväksyntä soveltuu direktiivikohdan mukaan silloin, jos lupaa ei myönnetä ”täydellisen hakemuksen jättämistä seuraavan asetetun määräajan kuluessa”. Direktiivissä ei tarkenneta sitä, mitä hakemuksen täydellisyys artiklakohdan tarkoittamissa tilanteissa tulisi määrittää. Kansallisesti tämä ehdotetaan tapahtuvan samassa järjestyksessä kuin muidenkin uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupahakemusten tai ilmoitusten täydellisyyden toteaminen. Artiklakohdan mukaan lupa katsotaan hiljaisella hyväksynnällä myönnetyksi edellyttäen, että aurinkoenergialaitteen kapasiteetti ei ylitä jakeluverkkoliitännän olemassa olevaa kapasiteettia. Kansallisesti jakeluverkkoon liittyminen ei edellytä hallinnollista lupaa, ja aurinkoenergialaitteen asentaminen edellyttää pääasiassa ainoastaan rakentamislupaa, jos sitäkään. Rakentamisluvan myöntäjällä ei katsota olevan mahdollisuutta arvioida aurinkoenergialaitteen kapasiteetin suhdetta jakeluverkkoliitännän kapasiteettiin, minkä takia momentissa tarkoitetun hiljaisen hyväksynnän periaatteen soveltumisen ehdoksi ei kansallisessa säännöksessä asetettaisi kapasiteettiehtoa.  

Hiljaisen hyväksynnän periaatteen käyttöönotossa ei ole kansallista liikkumavaraa. Periaatteen piirissä olevien laitteiden tehorajan osalta direktiivi kuitenkin mahdollistaa sen laskemisen vähintään 10,8 kilowattiin, mikäli korkeamman tehorajan soveltaminen aiheuttaisi merkittävää hallinnollista rasitetta. Kansallinen liikkumavara esitetään tämän osalta käytettäväksi lähes kokonaisuudessaan (11 kilowattiin), sillä kansalliselle hallintokäytännölle vieraan hiljaisen hyväksynnän periaatteen soveltamisen voidaan katsoa aiheuttavan kansallisesti merkittävää hallinnollista rasitetta.  

Hiljaisen hyväksynnän periaatetta koskeviin säännöksiin sisällytettäisiin kansallisena lisäsääntelynä viranomaiselle velvoite ilman aiheetonta viivytystä antaa luvan hakijalle luvan myöntämisen osoittava asiakirja. Tätä asiakirjaa koskien säädettäisiin myös tiedoksiantamisvelvoitteesta sekä muutoksenhakumahdollisuudesta. Lisäksi kansallisesti säädettäisiin lupaviranomaiselle mahdollisuus kumota hiljaisesti myönnetyksi tullut lupa, jos se olisi tiettyjen erikseen lueteltavien säädösten vastainen. Kansallisen lisäsääntelyn katsotaan olevan välttämätöntä siksi, että kansallinen hallintokäytäntö ei tunne hiljaisen hyväksynnän periaatetta. Lisäsääntelyn katsotaan olevan tarpeellista luvanhakijan oikeusturvan ja haitankärsijöiden ympäristöperusoikeuden näkökulmasta. Käytännössä hiljaisen hyväksynnän soveltamisalassa olevat laitteet eivät tyypillisesti edellytä lupia, ja säännökset tulisivat sovellettavaksi harvoin.  

Määräajan laskemista koskevaa uusiutuvan energian lupamenettelylain 11 §:ää muutettaisiin direktiivin 16 artiklan 1 kohtaan perustuen niin, että määräajan laskeminen alkaisi vasta siitä, kun lupahakemus tai ilmoitus todetaan täydelliseksi. Kun aikaisemmin lupahakemusten täydennykset on täytynyt saada käsiteltyä lupamenettelyille asetettujen määräaikojen puitteissa, jatkossa määräaika alkaisi kulua vasta täydennysten jälkeen. Määräajan pidentämistä koskevasta 13 §:stä poistettaisiin maininta luonnonsuojelulain 83 §:n mukaisesta poikkeusmenettelystä ja päästökauppalain mukaisesta päästölupamenettelystä. Määräaikojen pidentämisen enimmäisajoista säädettäisiin jatkossa lain liitteessä 1. 

Yhteyspisteviranomaiselle lisättäisiin 12 §:ään velvollisuus varmistaa laissa säädettyjen määräaikojen noudattaminen.  

Uusiutuvan energian lupamenettelylain voimassa olevassa 12 §:ssä säädetään toimivaltaisille viranomaisille velvoite ilmoittaa yhteyspisteviranomaiselle kohtuullisessa ajassa määräaikojen piirissä olevan asian vireilletulosta silloin, jos hakija ei asioi kyseisen menettelyn osalta sähköisen yhteyspisteen kautta. Kyse on kansallisesta sähköisen yhteyspisteen toimintaan liittyvästä tarkentavasta sääntelystä. Ilmoitusvelvollisuudesta säädettäisiin kansallisesti poikkeus tällä esityksellä lain liitteeseen 2 lisättävien 1–3 kuukauden lupamenettelyn määräaikojen piirissä olevia aurinkoenergialaitteita ja ilmalämpöpumppuja koskien. Niitä koskevat määräajat ovat niin lyhyitä, että toimivaltaisen viranomaisen ei olisi tarkoituksenmukaista käyttää aikaa niitä koskeviin ilmoituksiin.  

Voimassa olevan lain määräajan laskemisen raukeamista koskevan 14 §:n 1 momentti antaa yhteyspisteviranomaiselle mahdollisuuden päättää määräajan laskemisen raukeamisesta, jos lupamenettely tai muu hallinnollinen hyväksymismenettely on ollut keskeytyneenä hakijasta riippuvasta syystä yhtäjaksoisesti tai yhteen laskettuna vähintään vuoden. Momentin ei voida katsoa olevan RED III -direktiivin vaatimusten mukainen, joten se esitetään kumottavaksi. 

3.1.5  Uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueet

Uusiutuvan energian lupamenettelylakiin lisättäisiin uusi 3 a luku, jossa säädettäisiin uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueiden nimeämisestä, nimeämispäätöksen valmistelusta sekä alueilla sovellettavasta menettelystä. Uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueen nimeämisellä ei varattaisi aluetta kyseiseen käyttöön ja nimetyille alueille voitaisiin suunnitella ja hyväksyä myös muuta toimintaa. Ainoat alueen nimeämiseen liittyvät oikeusvaikutukset liittyisivät ympäristöarviointeja koskevaan vapautukseen ja lupamenettelyn lyhyempiin määräaikoihin. 

Uusi perustettava Lupa- ja valvontavirasto nimeäisi uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueet kuntien esitysten perusteella. Nimetä voisi ainoastaan sellaisia alueita, joilla tietystä uusiutuvan energian muodosta ei ole odotettavissa merkittäviä ympäristövaikutuksia, ja jotka täyttäisivät muut RED-direktiivin uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueille asettamat vaatimukset.  

Ennen alueiden nimeämistä tulisi asiassa tehdä SOVA-laissa tarkoitettu ympäristöarviointi, jossa olisi tarkoitus tunnistaa alueella toteutettavien hankkeiden odotettavissa olevat ympäristövaikutukset sekä yksilöidä toimenpiteet haitallisten ympäristövaikutusten välttämiseksi tai lieventämiseksi. SOVA-lain mukaiseen ympäristöarviointiin sisältyy yleisölle ja viranomaisille kaksi mahdollisuutta vaikuttaa päätöksen valmisteluun; 8 §:ssä tarkoitettu alkuvaiheen kuuleminen sekä lain 9 §:ssä tarkoitettu ympäristöselostusta ja päätösluonnosta koskeva kuuleminen.  

Alueen nimeämispäätöksessä tulisi yksilöidä se uusiutuvan energian muoto, jota varten kukin yksittäinen alue nimetään sekä haitallisten ympäristövaikutusten lieventämistoimenpiteet, joita kyseisellä alueella tulisi noudattaa alueen oikeusvaikutusten (lyhyemmät määräajat ja YVA-menettelyä ja Natura-arviointia koskeva vapautus) soveltumiseksi. Direktiivin tarkoitus on, että alueita nimetään ensisijaisesti kansallisiin uusiutuvan energian tavoitteisiin pääsemiseksi. Suomen tavoitteena on nostaa uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuus 62 prosenttiin vuonna 2030.  

Uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueilla toteutettavat, alueen nimeämispäätöksessä määritettyjä ehtoja noudattavat hankkeet vapautuisivat hankekohtaisesta YVA-lain 3 luvun mukaisesta ympäristövaikutusten arvioimisesta sekä tarvittaessa luonnonsuojelulain mukaisesta Natura-arvioinnista. Vapautus koskisi ainoastaan tiettyjä YVA-direktiivin II liitteen mukaisia hanketyyppejä, jotka lueteltaisiin vapautusta koskevassa pykälässä. YVA-direktiivin kansallisesta täytäntöönpanotavasta johtuen YVA-direktiivin II liitteen hankkeisiin ei ole mahdollista viitata kansallisen lainsäädännön kautta. Pykälässä mainittaisiin tämän takia nimenomaiset YVA-direktiivin kohdat, joihin muutetun RED-direktiivin 16 a artiklan 3 kohdassa YVA-menettelyä koskevan vapautuksen osalta viitataan. Muutettu RED-direktiivi ei jätä jäsenvaltioille liikkumavaraa sen suhteen, mihin hanketyyppeihin YVA-menettelyä ja Natura-arviointia koskevaa vapautusta voidaan soveltaa, minkä takia soveltamisalan piirissä olevat hanketyypit tulee määritellä kansallisessa laissa tarkkarajaisesti. RED III -direktiivin johdanto-osan 33 kohta antaa jäsenvaltiolle mahdollisuuden olla soveltamatta vapautusta hankkeisiin, joiden osalta jäsenvaltio on päättänyt vaatia ympäristövaikutusten arvioinnin kansallisessa pakollisessa hankeluettelossaan. Tällaisia hankkeita ovat Suomessa YVA-lain liitteessä 1 olevan 7 kohdan e alakohdassa tarkoitetut tuulivoimalat. Direktiivin kansallisessa täytäntöönpanossa ei hyödynnettäisi tätä mahdollisuutta, ja YVA-menettelyä ja Natura-arviointia koskeva vapautus voisi kansallisesti koskea myös sellaisia direktiivin mahdollistamia hanketyyppejä, jotka sisältyvät kansallisen YVA-lain hankeluetteloon. 

Nimetyillä uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueilla toteutettavien, alueen nimeämispäätöksessä määritettyjä lieventämistoimenpiteitä noudattavien hankkeiden lupamenettelyiden määräajat olisivat myös lyhyemmät kuin muilla alueilla.  

YVA-lain 3 luvun mukaisesta ympäristövaikutusten arvioinnista ja Natura-arvioinnista vapautuneet hankkeet tulisi kuitenkin seuloa siltä varalta, että niistä aiheutuu erittäin todennäköisiä merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, joita ei havaittu alueen nimeämisen yhteydessä toteutetussa ympäristöarvioinnissa. Seulonnan tekisi uusi perustettava Lupa- ja valvontavirasto niiden hankkeiden osalta, jotka uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueiden ulkopuolella olisivat vaatineet YVA-menettelyä tai Natura-arviointia. Seulonta pitäisi saattaa päätökseen 45 päivän kuluessa sitä varten tarvittavien riittävien tietojen jättämispäivästä. Laitoksia, joiden sähköntuotantokapasiteetti on alle 150 kW ja uusiutuvan energian voimalaitosten päivittämistä koskevien uusien hakemusten osalta määräaika olisi 30 päivää. Seulonnan tuloksesta annettaisiin päätös.  

Ennen päätöksen antamista Lupa- ja valvontaviraston tulisi antaa tilaisuus lausua asiassa laitoksen vaikutusalueen kunnille. Tämän tulisi tapahtua kuitenkin 1 momentissa tarkoitetussa määräajassa. Kuulemista koskeva säännös ei perustuisi direktiiviin, mutta sen katsotaan olevan tarpeellinen päätöksenteon tueksi tarvittavien riittävien tietojen saamiseksi. Direktiivin seulontapäätökselle asettamat määräajat voivat käytännössä tehdä lausunnon antamisen mahdottomaksi. Kuulemista koskevalla kansallisesti määritetyllä säännöksellä ei kuitenkaan voitaisi poiketa direktiivin asettamista sitovista määräajoista.  

Mikäli seulonta osoittaisi yksittäisen hankkeen aiheuttavan ennakoimattomia erittäin todennäköisiä merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, hankkeesta olisi tehtävä YVA-menettely ja tarvittaessa Natura-arviointi. Direktiivin 16 a artiklan 5 kohta antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden vapauttaa tuulivoima- ja aurinkosähköhankkeet seulontamenettelyn seurauksena toteutettavasta YVA-menettelystä tai Natura-arvioinnista. Mahdollisuuden käyttämistä kansallisessa lainsäädännössä ei katsota tarkoituksenmukaiseksi, sillä tämä edellyttäisi tuulivoima- ja aurinkosähköhankkeiden alistamista ympäristölliseen lupamenettelyyn, jossa vapautuksen edellytyksenä olevia velvoitteita voitaisiin asettaa. Uusien lupamenettelyvelvoitteiden säätämistä aurinko- ja tuulisähköhankkeille ei hallinnollisen taakan näkökulmasta katsota tarkoituksenmukaiseksi. 

Kuva 2. Ympäristövaikutusten arvioiminen uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueilla. 

Uusiutuvan energian lupamenettelylaissa olisi tarve säätää myös nopean kehittämisen alueisiin liittyvien uusien päätöstyyppien muutoksenhausta. Nopean kehittämisen alueen nimeämispäätöksen oikeusvaikutukset liittyisivät edellä käsitellyllä tavalla hankekohtaisten ympäristöarviointien tekemistä koskevaan vapautukseen ja lupamenettelyn lyhyempiin määräaikoihin. Alueilla toteutettavien hankkeiden vaikutuksia ei laissa tarkemmin säädettävien edellytysten täyttyessä tarvitsisi arvioida hankekohtaisessa YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Lisäksi nämä hankkeet pääsisivät lupamenettelyn lyhyempien määräaikojen soveltamisalaan. Nimeämispäätöksessä ei olisi kyse hankkeen toteuttamisen hyväksyvästä lupapäätöksestä, eikä se vaikuttaisi hankkeisiin soveltuviin lupasäädöksiin. Oikeudesta hakea valittamalla muutosta alueiden nimeämistä koskevaan päätökseen ei olisi tarvetta säätää oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetusta laista poikkeavasti. 

Uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueilla toteutettavia yksittäisiä hankkeita koskevan seulontapäätöksen oikeusvaikutukset liittyisivät siihen, täytyykö yksittäisen hankkeen vaikutukset edellä mainitusta poiketen sittenkin arvioida hankekohtaisessa YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Velvollisuus tähän syntyisi, jos seulonta osoittaisi hankkeen aiheuttavan sellaisia erittäin todennäköisiä merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, joita ei havaittu kyseisen nopean kehittämisen alueen nimeämisen yhteydessä tehdyssä ympäristöarvioinnissa. Seulontapäätösmenettely soveltuisi ainoastaan sellaisiin hankkeisiin, jotka nopean kehittämisen alueiden ulkopuolella edellyttäisivät YVA-menettelyä tai Natura-arviointia. Koska seulontapäätöksellä määritettäisiin se, tulisiko YVA-vapautuksen piiriin muutoin kuuluva hanke erittäin todennäköisten merkittävien haitallisten ympäristövaikutusten takia palauttaa YVA-lain soveltamisalaan, paikallisille ympäristö- ja luonnonsuojelujärjestöille olisi YVA-direktiivin muutoksenhakuoikeutta koskevien ja Århusin sopimuksen vaatimusten täyttymiseksi tarpeen varata oikeus hakea seulontapäätökseen muutosta.  

3.2.1  Taloudelliset vaikutukset

Kotitalouksien asema

RED III -direktiivin lupamenettelyjen määräaikoja koskevan sääntelyn täytäntöönpanolla ei arvioida olevan huomionarvoisia vaikutuksia kotitalouksiin. Ehdotukset liittyvät pääasiassa toiminnanharjoittajien ja viranomaisten sekä erilaisten intressitahojen välisiin menettelyihin.  

Esityksen määräajoista uusiutuvan energian lupamenettelylain liitteeseen 2 esitettävät aurinkoenergialaitteiden ja lämpöpumppujen lupamenettelyitä koskevat määräajat ovat kotitalouksien kannalta keskeisimpiä, sillä ne vaikuttavat nimenomaan kotitalouksien omiin lupahakemuksiin. Aurinkoenergialaitteiden ja lämpöpumppujen asentaminen edellyttää korkeintaan rakentamisluvan, jos sitäkään. Rakentamislaki edellyttää kuitenkin 1.1.2026 alkaen jo lähtökohtaisesti rakentamisluvan myöntämistä kolmen kuukauden määräajassa. Aurinkoenergialaitteiden ja ilmalämpöpumppujen asentamista koskevien lupamenettelyjen uusilla määräajoilla ei näin ollen katsota olevan mainittavaa merkitystä.  

Yleisellä tasolla esityksen arvioidaan antavan positiivisen signaalin kuluttajille uusiutuvan energian edistämisestä ja sen arvioidaan lisäksi osaltaan sujuvoittavan ja tehostavan itse tuotettua uusiutuvaa energiaa käyttävien kuluttajien ja uusiutuvan energian yhteisöjen lupamenettelyitä. Välillisesti esitetyillä muutoksilla voi olla vaikutusta kotitalouksiin sen kautta, jos uusiutuvan energian tuotanto ehdotettujen säännösten seurauksena lisääntyy ja energian hinta sen seurauksena laskee. Tämän esityksen ehdotukset ovat kuitenkin vain pieni osatekijä energian hinnanmuodostuksessa. 

Vaikutukset yrityksiin

Uusiutuvan energian lupamenettelylain määräaikojen piiriin tulisivat uusina muut uusiutuvan energian tuotantolaitokset kuin uusiutuvan energian voimalaitokset. Tällaisista voidaan mainita esimerkkinä ne biokaasulaitokset, jotka eivät tuota sähköä sekä muutetun RED-direktiivin 2 artiklan toisen alakohdan 24 alakohdan mukaisesta biomassasta lämpöä tuottavat laitokset sekä biopolttoaineen tuotanto. 

Biokaasulaitoksia oli Suomessa vuonna 2023 Suomen Biokierto & Biokaasu ry:n tietojen mukaan kaikkiaan 85 reaktorilaitosta (34 maatilamittakaavan laitosta, 6 teollisuuslaitosta, 28 biojätteen ja lietteen yhteiskäsittelylaitosta ja 17 lietemädättämöä). Suomeen on lähivuosina arvioitu lähteestä riippuen perustettavan 60–80 uutta biokaasulaitosta. Näistä pieni osa on ympäristönsuojelulain muuttamisesta annetulla lailla 144/2025 siirretty lupamenettelyn piiristä ilmoitusmenettelyn piiriin.  

Biomassasta lämpöä tuottavia laitoksia valtion ympäristölupaviranomaisen toimivallassa vuonna 2023 oli Suomen ympäristökeskukselta saadun tiedon mukaan 123 polttolaitosta. Tilastotiedoista ei ole suodatettavissa tietoa siitä, mitkä näistä laitoksista käyttivät lähteenään ainoastaan uusiutuvaa energiaa. Lisäksi biomassasta lämpöä tuottavia laitoksia on kuntien ympäristönsuojeluviranomaisten toimivallassa. Valtaosan niistä arvioidaan olevan normaalia lupamenettelyä kevyemmän ja nopeamman rekisteröintimenettelyn piirissä. Kokonaisuudessaan biomassasta lämpöä tuottavia laitoksia arvioidaan olevan Suomessa useita satoja. Laitosten määrän ei arvioida tulevaisuudessa merkittävästi kasvavan, joten uusien määräaikojen piiriin tulevien hankkeiden arvioidaan olevan pääasiassa olemassa olevien laitosten päivityksiä.  

Biojalostamoita on Elinkeinoelämän keskusliitto ry:n ylläpitämän Suomen vihreät investoinnit dataikkunassa suunnitteilla 12 kappaletta (vierailtu 6.2.2025). Dataikkunan sisältö on suuntaa antava, eikä kaikki siellä ilmoitetut hankkeet toteudu, eikä kaikkia toteutuvia hankkeita ole ilmoitettu dataikkunassa. Tällä hetkellä Suomessa on biojalostamoita alle kymmenen kappaletta. 

Uusiutuvan energian tuotantolaitoksia koskevien lupamenettelyiden kestot ovat kansallisesti jo nykyisellään keskimäärin muutetun RED-direktiivin vaatimustasolla, eikä uusien säännösten ainakaan automaattisesti arvioida merkittävästi lyhentävän lupamenettelyiden kestoa. Sitovilla määräajoilla arvioidaan kuitenkin olevan myönteisiä vaikutuksia hankkeiden kehittäjien hallinnollisiin kustannuksiin sen kautta, että hankkeisiin liittyvien lupamenettelyjen ja muiden hallinnollisten hyväksymismenettelyjen kokonaiskesto olisi paremmin ennakoitavissa.  

Määräaikojen laskemissääntöihin esitettävillä muutoksilla voi käytännössä olla myös sitovia määräaikoja pidentäviä vaikutuksia, siltä osin kuin määräaikalaskenta alkaisi lupahakemuksen vireilletulon sijaan prosessin myöhäisemmässä vaiheessa vasta lupahakemuksen täydellisyyden toteamisesta alkaen. Toiminnanharjoittajat pystyvät vaikuttamaan määräaikatoteumaan toimittamalla lupaviranomaiselle mahdollisimman täydellisiä hakemuksia, jotta määräaikalaskenta alkaisi mahdollisimman pian lupahakemuksen vireilletulon jälkeen.  

Uusiutuvan energian tuotantohankkeet investointeina asetetaan niitä koskevalla erityissääntelyllä erityisasemaan ja tällä voi olla myös välillisiä vaikutuksia investointien kohdentamiseen ja yritysten väliseen kilpailuun eri tuotantomuotojen välillä. Määräaikojen soveltaminen saattaa johtaa muiden kuin uusiutuvista lähteistä tuotettavaa energiaa koskevien laitoshankkeiden lupamenettelyiden keston pidentymiseen ja voi siten johtaa muiden hankkeiden viivästymiseen ja vaikuttaa myös yritysten kustannuksiin. Tämän ei kuitenkaan arvioida olevan todennäköistä, sillä yksittäisten uusiutuvan energian lupamenettelylain 9 §:ssä mainittujen menettelyiden kestot ovat pääasiassa jo nykytilanteessa muutetun RED-direktiivin vaatimusten mukaisia.  

Uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueilla sovellettavalla YVA-menettelyä koskevalla vapautuksella voi olla yksittäisten hankkeiden etenemistä nopeuttava vaikutus ja näin ollen yksittäisten yritysten hallinnollista taakkaa vähentävä vaikutus silloin, kun hanke ilman nopean kehittämisen alueen vaikutusta kuuluisi YVA-menettelyn piiriin. Näissä tapauksissa yrityksen hallinnollinen taakka voisi vähentyä huomattavasti, sillä YVA-lain mukaisen ympäristövaikutusten arviointiohjelman ja -selostuksen laatiminen edellyttää paikoin mittaviakin panostuksia hankekehittäjältä (useista kymmenistä tuhansista euroista useisiin satoihin tuhansiin euroihin).  

YVA-menettelyn vireilläolon mediaaniaika (ympäristövaikutusten arviointiohjelman vireilletulosta perustellun päätelmän antamiseen) on vaihdellut viime vuosina noin 11 kuukaudesta 17 kuukauteen. YVA-menettelyä koskeva vapautus voisi näin ollen nopeuttaa hankkeen menettelyitä huomattavasti. Huomionarvoista kuitenkin on, että mikäli esim. aurinkovoimahanke edellyttää kaavaa, tehdään YVA-menettely nykykäytännön mukaan usein yhtä aikaa kaavamenettelyn kanssa. Näissä tilanteissa YVA-menettelyn pois jääminen ei ainakaan mainittavasti nopeuttaisi hallinnollisten menettelyiden läpivientiä, sillä ehdotuksella ei esitetä muutoksia kaavoitusta koskevaan lainsäädäntöön, ja hankkeet saattavat edelleenkin edellyttää kaavaa.  

YVA-lain soveltamista koskevan vapautuksen osalta on huomioitava, että YVA-menettelyn soveltamisalaan kuuluvat hankkeet, jotka aiheuttavat todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia. Ottaen huomioon uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueille RED III -direktiivissä asetetut ja kansallisesti ehdotetut reunaehdot, nopean kehittämisen alueille tarkoitettujen hankkeiden ei odoteta kovin usein olevan sellaisia, jotka muutenkaan edellyttäisivät YVA-menettelyä.  

Esimerkkinä voidaan mainita aurinkovoimahankkeet, jotka kansallisesti kuuluvat automaattisesti YVA-menettelyn piiriin ainoastaan silloin, kun niiden rakentaminen johtaa yli 200 hehtaarin laajuisen, yhtenäiseksi katsottavan alueen metsä-, suo- tai kosteikkoluonnon pysyväisluonteiseen muuttamiseen toteuttamalla uudisojituksia tai kuivattamalla ojittamattomia suo- ja kosteikkoalueita, poistamalla puusto pysyvästi tai uudistamalla alue Suomen luontaiseen lajistoon kuulumattomilla puulajeilla. Tämän lisäksi aurinkovoimahanke saattaa tulla YVA-menettelyn soveltamisalaan ELY-keskuksen yksittäistapauksessa antamalla päätöksellä silloin, kun hanke todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan edellä mainittujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä ympäristövaikutuksia.  

Jo etukäteen tiedossa oleva YVA-menettelyä koskeva vapautus kuitenkin voi vähentää YVA-menettelyn soveltumiseen liittyvää epävarmuutta, millä arvioidaan olevan myönteinen vaikutus yritysten toimintaan. 

Uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueiden merkitys olisi lopulta riippuvainen siitä, kuinka monta aluetta ja mille energiamuodoille niitä nimetään. Nimettyjen alueiden lopulliseen määrään vaikuttaisi ainakin se, missä määrin kunnat esittäisivät alueita nopean kehittämisen alueiksi, kuinka monen alueen ympäristövaikutusten arvioimiseen Lupa- ja valvontavirastolla olisi voimavaroja sekä se, kuinka paljon muutetun RED-direktiivin vaatimukset täyttäviä alueita löydettäisiin. Tämän osalta on syytä huomioida, että direktiivin alueille asettamat vaatimukset ovat tiukat ja se, että kansallisesti esimerkiksi aurinkovoimahankkeet eivät kovin usein edellytä YVA-menettelyä. Lisäksi vaikutukset riippuisivat siitä, kuinka paljon ja minkälaisia käytännön hankkeita nimetyille nopean kehittämisen alueille lopulta tulisi. 

Vaikutukset julkiseen talouteen

Valtionhallinto 

Esityksellä voi olla välillisiä vaikutuksia julkiseen talouteen investointiluvituksen sujuvuuden ja ennakoitavuuden kautta. Lupamenettelyiden ennakoitavat käsittelyajat voivat esimerkiksi toimia Suomen keskeisenä kilpailuetuna kansainvälisten yritysten suurista investoinneista kilpailtaessa. Suomeen liittyvä investointikiinnostus kytkeytyy erityisesti puhtaan kohtuuhintaisen sähkön saantiin sekä lupamenettelyn sujuvuuteen. Elinkeinoelämän keskusliiton ylläpitämässä vihreän siirtymän investointien dataikkunasta löytyy uusiutuvan energian tuotannon suunnitteilla tai vireillä olevia investointeja ainakin 78 miljardin edestä.  

Valtiovarainministeriö on arvioinut taloudellisessa katsauksessaan kesäkuussa 2023, että mikäli vihreän siirtymän investointeja toteutuisi tällä vuosikymmenellä esim. noin 18 mrd. euron edestä, tarkoittaisi se joka tapauksessa 3 mrd. euron lisäystä investointeihin vuosittain eli noin prosentin suhteessa BKT:hen. Investointien käynnistymisellä on merkittäviä vaikutuksia myös verotuloihin ja työllisyyteen. Uusiutuvan energian tuotantolaitosten sitovien määräaikojen ja ylipäätään niitä koskevien menettelyjen sujuvuuden edistämisen odotetaan vaikuttavan myönteisesti investointeihin. 

Lupamenettelyä sitovien määräaikojen piiriin tulisi esitettyjen muutosten myötä huomattava määrä uusia laitoksia. Lupamenettelyitä sitovien määräaikojen soveltamisalan laajentaminen voi johtaa siihen, että toimivaltaisten lupaviranomaisten tulee lupahakemusten käsittelyssä priorisoida entistä suurempaa joukkoa lupahakemuksia, mikäli hakemusten käsittely normaalissa vireilletulojärjestyksessä ei olisi mahdollista direktiivin edellyttämissä määräajoissa. Lain soveltamisalaan kuuluvien lupamenettelyiden keskimääräiset käsittelyajat kuitenkin pääosin alittavat jo nykyisinkin tämän esityksen mukaiset määräajat, eikä priorisointitarpeen arvioida olevan niin yleistä, että sillä olisi vaikutuksia julkiseen talouteen.  

Esimerkkinä voidaan mainita aluehallintovirastot, joiden käsittelemien ympäristö- ja vesilupahakemusten keskimääräinen käsittelyaika hakemuksen vireille tulosta päätöksen antoon oli vuonna 2023 valtakunnallisesti 11,6 kuukautta. Käsittelyajat vaihtelivat aluehallintovirastoittain hakemuksen vireilletulosta laskettuna 9,3–14,2 kuukauden välillä, kun esitettävät määräajat vaihtelevat nopean kehittämisen alueiden ulkopuolella yhdestä kolmeen vuoteen. Uusiutuvan energian tuotantolaitokset voivat jo nykylainsäädännön mukaan päästä aluehallintovirastoissa vihreän siirtymän etusijamenettelyyn, jonka mukaiset lupahakemukset on ratkaistu alle vuodessa. Ympäristöministeriön yhden luukun lainsäädäntöhankkeessa valmisteltavassa ympäristöasioiden käsittelyä Lupa- ja valvontavirastossa koskevassa lakiehdotuksessa on tarkoitus jatkaa vuoteen 2030 saakka vihreän siirtymän hankkeiden, mukaan lukien uusiutuvan energian tuotanto, etusijamenettelyä. Etusijamenettelyssä käsiteltävät lupa-asiat olisi esityksessä ehdotetun mukaan pyrittävä käsittelemään 12 kuukaudessa siitä laskien, kun lupahakemusta koskeva kuulutus julkaistaan. 

Tukesin käsittelemien kemikaaliturvallisuuslain mukaisten vaarallisten kemikaalien ja kaasujen käsittelyyn ja varastointiin tarvittavien lupien käsittelyn tavoiteaika on 240 päivää eli noin 8 kuukautta lupahakemuksen vireilletulosta laskien. Tavoiteaika ylittyi vuonna 2023 vain 8 %:ssa hakemuksista.  

Esityksellä lisättäisiin päästökauppalain mukainen päästölupamenettely lupamenettelyä sitovien määräaikojen piiriin. Energiaviraston myöntämien päästölupien keskimääräinen käsittelyaika vuonna 2023 oli Energiaviraston tilinpäätöksen mukaan 134 työpäivää eli noin 4,5 kuukautta hakemuksen vireilletulosta alkaen (pitäen sisällään myös ajan ennen lupahakemuksen täydellisyyden toteamista). Ottaen huomioon sen, että suurin osa päästölupamenettelyn piirissä olevista laitoksista on muita kuin uusiutuvan energian tuotantolaitoksia ja sen, että Energiaviraston päästölupien käsittelyn keskimääräinen käsittelyaika on huomattavasti tämän esityksen mukaisia määräaikoja lyhyempi, päästölupamenettelyn sisällyttämisellä määräaikojen piiriin ei arvioida olevan vähäistä suurempaa vaikutusta Energiaviraston voimavaroihin. 

Esityksellä lisättäisiin myös lunastuslupalakiin perustuvat lunastusluvat määräaikojen piiriin silloin, kun lupa koskee uusiutuvan energian tuotantolaitosta tai sen liittämistä verkkoon. Lupaviranomaisena toimii lunastuslain 5 §:n 2 momentin mukaan joko valtioneuvosto tai Maanmittauslaitos. Lunastuslupalakiin perustuvat lunastusluvat ratkaistaan yleensä valtioneuvostossa. Valtioneuvostossa ratkaistiin vuonna 2022 14 ja vuonna 2023 12 lunastuslupahakemusta. Lupahakemukset valtioneuvoston ratkaistavaksi esittelevässä työ- ja elinkeinoministeriössä oli helmikuussa 2025 vireillä 42 lunastuslupahakemusta. Näistä osa koskee kantaverkon hankkeita, joten kaikki niistä eivät olisi tämän esityksen mukaisten määräaikojen piirissä. Valtioneuvoston päätettävien lunastuslupahakemusten keskimääräinen käsittelyaika on keskimäärin 1,5 vuotta lupahakemuksen vireilletulosta. Maanmittauslaitoksen ratkaisemien lunastuslupien keskimääräinen käsittelyaika hakemuksen vireilletulosta on ollut 5,4 kk (163 päivää).  

Uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueilla määräajat ovat paikoin toteutuneita kesimääräisiä käsittelyaikoja lyhyempiä (kuudesta kuukaudesta kahteen vuoteen). Niiden osalta on kuitenkin huomattava, että nopean kehittämisen alueita tullaan nimeämään rajallinen määrä ja ainakin ensivaiheessa niiden on tarkoitus koskea aurinkovoimahankkeita, jotka edellyttävät lähtökohtaisesti ainoastaan rakentamiseen liittyviä lupia, joiden käsittelyajat alittavat tämän esityksen mukaiset määräajat reippaasti. Lisäksi niiden liittäminen verkkoon voi edellyttää lunastuslupalakiin perustuvaa lunastuslupaa. 

Lupamenettelyjen määräajat alkaisivat jatkossa kulua lupahakemuksen täydellisyyden toteamisesta lupahakemuksen vireilletulon sijaan. Määräajat olisivat näin ollen käytännössä monissa tapauksissa nykytilannetta pidempiä, sillä lupahakemusten täydennyksiä ei enää tarvitsisi tehdä asetettujen määräaikojen sisällä. 

Uusiutuvan energian yhteyspisteviranomaisen tulisi jatkossa varmistaa lupamenettelyn määräaikojen noudattaminen. Tällä yhdistettynä lupamenettelyn määräaikojen soveltamisalan laajenemiseen arvioidaan olevan yhteyspisteviranomaisen voimavaratarpeita lisäävä vaikutus. 

Uusiutuvan energian yhteyspisteviranomaisen tehtävä esitetään hallituksen esityksessä eduskunnalle valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi (HE 13/2025 vp) siirrettäväksi perustettavaan Lupa- ja valvontavirastoon. Ympäristöministeriössä Yhden luukun palvelut -hankkeessa valmistelussa olevan ympäristöasioiden käsittelyä Lupa- ja valvontavirastossa koskevan lakiehdotuksen myötä Lupa- ja valvontavirastolla olisi muutenkin jatkossa lähtökohtaisesti vahvempi rooli lupaprosessin ennakollisessa neuvonnassa ja asioiden käsittelyn sujuvuudessa. Sen olisi tarkoitus edistää ennakoivaa keskustelua lupa-asioihin liittyvistä velvollisuuksista, selvitystarpeista ja reunaehdoista luvanhakijoiden sekä muiden viranomaisten kanssa. Lupa- ja valvontavirasto toimisi lisäksi myös Euroopan parlamentin ja neuvoston puitteiden vahvistamisesta kriittisten raaka-aineiden turvatun ja kestävän tarjonnan varmistamiseksi ja asetusten (EU) N:o 168/2013, (EU) 2018/858, (EU) 2018/1724 ja (EU) 2019/1020 muuttamisesta antaman asetuksen (EU) 2024/1252 (jäljempänä kriittisten raaka-aineiden asetus ) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston Euroopan nettonollateknologia-tuotteiden valmistusekosysteemiä vahvistavasta toimenpidekehyksestä ja asetuksen (EU) 2018/1724 muuttamisesta antaman asetuksen (EU) 2024/1735 (jäljempänä nettonollateollisuuden asetus ) edellyttämänä yhteyspisteviranomaisena.  

Koska uusiutuvan energian yhteyspisteviranomaisen tehtävä on tarkoitus uudessa Lupa- ja valvontavirastossa tulla osaksi laajempaa yhteyspisteviranomaistoimintaa, tämän esityksen vaikutukset uusiutuvan energian yhteyspisteviranomaisen voimavaroihin ja mahdolliset lisäresurssitarpeet arvioidaan osana laajempaa kokonaisuutta ympäristöministeriössä valmistelussa olevaa Yhden luukun palvelut -hanketta. 

Lupa- ja valvontavirasto nimeäisi uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueet. Ennen alueiden nimeämistä sen tulisi tehdä nimeämispäätöksestä viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristöarviointi. Alueiden nimeäminen ja erityisesti niiden ympäristövaikutusten arviointi edellyttää voimavaroja. RED-direktiivin vähimmäisvaatimuksena on ainakin yhden nopean kehittämisen alueen nimeämiselle. Lupa- ja valvontavirasto voisi itse suhteuttaa selvitettävien ja nimettävien alueiden määrän RED-direktiivin vähimmäisvaatimusten ylittäviltä osin käytettävissä oleviin voimavaroihinsa. Nopean kehittämisen alueiden nimeämistä koskeva ensimmäinen päätös olisi tarkoitus kohdentaa aurinkovoimaan. Nopean kehittämisen alueiden nimeäminen sisältyy Lupa- ja valvontaviraston yhteyspisteviranomaisen toimintaan, jota koskevat voimavaratarpeet käsitellään osana Yhden luukun palvelut -hankkeessa annettavan yhden luukun palveluja koskevan hallituksen esityksen valmistelua.  

Uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueilla sovellettavalla YVA-menettelyä ja Natura-arviointia koskevalla vapautuksella olisi toteutuessaan YVA-lain mukaisen yhteysviranomaisen ja Natura-arvioinnin lausuntoviranomaisentyömäärää vähentävä vaikutus. Arvioinneista vapautetut hankkeetkin tulisi kuitenkin seuloa Lupa- ja valvontavirastossa siltä varalta, että ne aiheuttaisivat sellaisia erittäin todennäköisiä merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, joita ei ennakoitu alueen nimeämisvaiheessa. Tämä sitoisi Lupa- ja valvontavirastossa osan niistä resursseista, joita vapautuisi YVA-menettelyyn liittyvistä tehtävistä. Nopean kehittämisen alueiden menettelyjen edellyttämät viranomaisten voimavaratarpeet riippuisivat siitä, kuinka paljon nopean kehittämisen alueita lopulta perustettaisiin ja kuinka paljon niihin tulisi käytännön hankkeita. Niiden vaikutuksia ei ole näin ollen mahdollista tarkemmin arvioida. 

Kunnat 

Merkittävä osa uusiutuvan energian tuotantolaitoksista (esim. suurin osa aurinko- ja tuulivoimaloista) on keskeisimpien lupien osalta kunnan toimivallassa.  

Kuntien resurssien näkökulmasta esityksen määräaikoja koskevilla muutoksilla ei katsota olevan merkittäviä vaikutuksia, sillä kuntien myöntämät luvat on jo nykytilanteessa yleensä annettu nopeammin kuin esitettävät määräajat edellyttäisivät. Kuntien ympäristölupapäätösten keskimääräinen käsittelyaika on vaihdellut alle 5 000 asukkaan kuntien kolmesta kuukaudesta 20 001–50 000 asukkaan kuntien 6,2 kuukauteen, tämä siitä huolimatta, että osa kunnista laskee lupamenettelyn kestoon kaikki vaiheet hakemuksen vireilletulosta alkaen. Rakentamislupien osalta lupien käsittelyaika on ollut vain joitain kuukausia. Rakentamislain 1.1.2026 alkaen sovellettavassa 68 a §:ssä säädetään lähtökohtaisesta kolmen kuukauden määräajasta rakentamisluvan käsittelylle. 

Nopean kehittämisen alueet nimettäisiin kuntien esityksen perusteella. Nopean kehittämisen alueiden esittäminen olisi kunnille vapaaehtoista, eikä siitä arvioida aiheutuvan kunnille merkityksellisiä julkistaloudellisia vaikutuksia.  

Hallintotuomioistuimet 

Uusiutuvan energian lupamenettelylain muuttamista koskevaa lakiehdotukseen lisättäisiin nopean kehittämisen alueisiin liittyen kaksi uusi päätöstyyppiä: päätös alueiden nimeämisestä ja seulontapäätös.  

Uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueiden nimeämistä koskevaan päätökseen voisi hakea muutosta oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetyn mukaisesti. Alueiden nimeämistä koskevat päätökset olisi tarkoitus valmistella Lupa- ja valvontavirastossa olemassa olevilla voimavaroilla, ja annettavien päätösten määrä olisi riippuvainen virastolla siihen käytettävissä olevien voimavarojen määrästä. Odotuksena on, että valmisteltavien päätösten lukumäärä tulee olemaan verrattain vähäinen.  

Nopean kehittämisen alueilla toteutettavista hankkeista annettava seulontapäätös koskisi ainoastaan sellaisia uusiutuvan energian hankkeita, jotka olisivat nopean kehittämisen alueen ulkopuolella edellyttäneet YVA-menettelyä tai Natura-arviointia, ja jotka nopean kehittämisen alueella ovat välttyneet näiden arviointien tekemiseltä. Seulontapäätökseen voisivat hakea muutosta oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetyn lisäksi myös alueelliset ympäristön- ja luonnonsuojelujärjestöt. Toimivaltainen hallinto-oikeus olisi se, jonka tuomiopiirissä pääosa kysymyksessä olevasta hankkeesta sijaitsee.  

Tulevaisuudessa annettavien seulontapäätösten ja niitä koskevien mahdollisten valitusten määrän arvioimiseen liittyy suuria epävarmuuksia, sillä seulontapäätösten määrä riippuu siitä, kuinka paljon nopean kehittämisen alueita tullaan nimeämään. Lisäksi päätösten määrä riippuu siitä, kuinka paljon nimetyille nopean kehittämisen alueille loppujen lopuksi toteutetaan konkreettisia hankkeita sekä siitä, kuinka moni nopean kehittämisen alueille toteutettavista hankkeista muutoin kuuluisi YVA-menettelyn ja Natura-arvioinnin piiriin. Tämän osalta huomionarvoista on se, että nopean kehittämisen alueet ja niillä sovellettavat YVA-menettelyä ja Natura-arviointia koskevan vapautuksen edellytyksenä olevat haitallisten ympäristövaikutusten lieventämistoimenpiteitä koskevat ehdot tulisi määritellä niin, että niistä ei ole odotettavissa merkittäviä ympäristövaikutuksia. Seulontamenettelyn piiriin tulevien hankkeiden määrän ei näin ollen odoteta muodostuvan korkeaksi. Mahdollisista valituksista aiheutuvat vaikutukset jakautuisivat eri hallintotuomioistuimiin, sillä toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyisi hankkeiden sijaintipaikan mukaan. Vaikutusten hallintotuomioistuimiin arvioidaan olevan vähäisiä. 

3.2.2  Ympäristövaikutukset

Esityksellä ei katsota olevan merkittäviä välittömiä ympäristövaikutuksia, koska lupien myöntämisen edellytyksiä ei muutettaisi eikä siten myöskään esimerkiksi ympäristönsuojelun tasoon olisi tulossa muutoksia. Myönteisiä ympäristövaikutuksia voi ilmastonäkökulmasta syntyä, jos entistä useampien uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten hyväksymismenettelyiden mahdollisen nopeutumisen myötä uusiutuvaa energiaa tuottavat laitokset voivat aloittaa tuotannon nopeammassa aikataulussa ja siten fossiilisten energialähteiden korvaaminen aikaistuu. Uusiutuvan energian tuotantolaitosten yleistymisen seurauksena voi aiheutua myös kielteisiä ympäristövaikutuksia, mutta tämän esityksen ehdotuksilla ei katsota olevan niihin välitöntä vaikutusta. 

Uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueilla sovellettavalla YVA-menettelyn ja Natura-arvioinnin soveltumista koskevalla poikkeuksella voi olla kielteisiä ympäristövaikutuksia, mikäli alueilla toteutettavat hankkeet muutoin kuuluisivat YVA-menettelyn tai Natura-arvioinnin piiriin ja alueiden nimeämisen valmistelun yhteydessä tehtävässä ympäristöarvioinnissa jää tunnistamatta haitallisia (ennakoimattomia) ympäristövaikutuksia. Tämän arvioidaan kuitenkin olevan epätodennäköistä, sillä nopean kehittämisen alueet tulisi jo lähtökohtaisesti nimetä niin, että niillä tuotettavasta uusiutuvasta energiasta ei ole odotettavissa merkittäviä ympäristövaikutuksia. Lisäksi kullekin alueelle tulee määritellä haitallisten ympäristövaikutusten lieventämistä koskevat toimenpiteet, joiden noudattaminen on YVA- menettelyä ja Natura-arviointia koskevan vapautuksen edellytyksenä. Edelleen YVA-menettelystä ja Natura-arvioinnista vapautettujen hankkeiden seulonnassa olisi tarkoitus tunnistaa ennakoimattomat haitalliset vaikutukset ja tarvittaessa alistaa hanke normaaliin YVA-menettelyyn ja Natura-arviointiin.  

3.2.3  Muut ihmisiin kohdistuvat ja yhteiskunnalliset vaikutukset

Perus- ja ihmisoikeudet

Ehdotukset kohdentuvat pääasiassa viranomaisten toimintaan sekä erilaisten lupamenettelyiden sujuvuuden edistämiseen, eikä aineellista lainsäädäntöä juurikaan muutettaisi. Esityksessä ei ehdoteta muutoksia yksittäisten lupasäädösten kuulemissäännöksiin, ja uusiutuvan energian hankkeiden lupamenettelyt toteutettaisiin jatkossakin samojen menettelysäännösten mukaisesti kuin aiemminkin. Esityksen mukaisten lupamenettelyjä sitovien määräaikojen ei näin ollen arvioida vaikeuttavan yleisön mahdollisuutta osallistua sen ympäristöön suunniteltuja uusiutuvan energian hankkeita koskeviin menettelyihin. 

Nopean kehittämisen alueilla ja niillä sovellettavalla YVA-menettelyä ja Natura-arviointia koskevalla vapautuksella voi olla vaikutuksia yleisön mahdollisuuksiin osallistua omaa ympäristöään koskevaan päätöksentekoon silloin, kun yksittäinen hanke nopean kehittämisen alueen vaikutuksesta vapautuisi YVA-menettelystä ja Natura-arvioinnista. Tällöin yleisö ei voisi osallistua hankkeen suunnitteluun mainittujen menettelyiden kautta. Vaikutuksen vaikuttaa omaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon arvioidaan olevan kuitenkin vähäinen, sillä nopean kehittämisen alueiden nimeämisvaiheessa tehtäisiin SOVA-lain mukainen ympäristöarviointi, joka pitää sisällään yleisön oikeuden osallistua päätöksen valmisteluun niin alkuvaiheessa kuin päätöksen luonnosvaiheessa. Ympäristöarvioinnin tulisi näissä tapauksissa olla normaalia SOVA-menettelyä yksityiskohtaisemmalla tasolla, sillä sen avulla tulisi määritellä yksityiskohtaisiakin ympäristövaikutusten lieventämistoimenpiteitä yksittäistä aluetta koskien. Nopean kehittämisen alueista tehtävä SOVA-menettely lähentelisi tarkkuustasoltaan hankekohtaista YVA-menettelyä. Edelleen huomionarvoista on, että nopean kehittämisen alueet tulisi jo lähtökohtaisesti nimetä niin, että niillä toteutettavien hankkeiden ei odoteta aiheuttavan merkittäviä ympäristövaikutuksia.  

Mikäli uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueilla toteutettavasta yksittäisestä hankkeesta huomattaisiin aiheutuvan sellaisia erittäin todennäköisiä merkittäviä ympäristövaikutuksia, joita ei havaittu alueen nimeämispäätöksen yhteydessä tehdyssä SOVA-lain mukaisessa ympäristöarvioinnissa, kyseinen hanke tulisi alistaa normaalisti hankekohtaiseen YVA-menettelyyn ja tarvittaessa Natura-arviointiin.  

Uusiutuvan energian tuotannolla voi olla vaikutuksia saamelaisten oikeuksiin ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Tällä esityksellä ei kuitenkaan katsota olevan oikeuteen välitöntä käytännön merkitystä, sillä esityksellä ei muutettaisi hankkeiden lupaedellytyksiä. Nopean kehittämisen alueilla soveltuva YVA-menettelyä ja Natura-arviointia koskevan vapautuksen vaikutuksia on käsitelty edeltävässä jaksossa.  

Nopean kehittämisen alueiden nimeämisellä ei katsota olevan muita vaikutuksia perus- ja ihmisoikeuksiin. Alueen nimeäminen ei esimerkiksi sitoisi kunnan tai maanomistajan oikeutta suunnitella alueelle jotain muuta toimintaa. 

Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Lupamenettelyä sitovien määräaikojen piiriin tulisi esitettyjen muutosten myötä huomattava määrä uusia laitoksia. Määräaikojen soveltamisalassa olevien lupamenettelyiden keskimääräiset käsittelyajat alittavat jo nykytilanteessa pääasiassa sitovat määräajat, eikä määräajoilla näin ollen arvioida olevan toimivaltaisten lupaviranomaisten toimintaan ainakaan merkittäviä vaikutuksia.  

Lupamenettelyjen määräajat alkaisivat jatkossa lupahakemuksen täydellisyyden toteamisesta lupahakemuksen vireilletulon sijaan. Tämä edellyttäisi toimivaltaisilta lupaviranomaisilta toimintatapojen muuttamista määräaikojen seurannassa. Määräaikojen kulumisen alkaminen vasta lupahakemuksen täydellisyyden toteamisesta saattaa parhaimmillaan johtaa siihen, että hakijat jo lähtökohtaisesti laittavat vireille laadukkaampia ja valmiimpia hakemuksia. Tällä olisi toteutuessaan huomattava myönteinen vaikutus toimivaltaisten lupaviranomaisten toimintaan. 

Toimivaltaisille lupaviranomaisille säädettäisiin uutena velvollisuus todeta lupahakemus täydelliseksi 45 päivässä (muut alueet kuin nopean kehittämisen alueet) tai 30 päivässä (nopean kehittämisen alueet). Tämä saattaa joissain viranomaisissa edellyttää toimintatapamuutosta sen takia, että lupahakemus tulisi pian vireilletulonsa jälkeen käydä läpi täydennystarpeiden yksilöimiseksi.  

Uusiutuvan energian lupamenettelylakiin lisättäväksi esitettävässä uudessa 17 b §:ssä säädettäisiin hiljaisen hyväksynnän periaatteesta enintään 11 kilowatin aurinkoenergialaitteiden asentamista koskevissa lupamenettelyissä. Koska kansallisessa hallintokäytännössä ei yleisesti ole käytössä hiljaisen hyväksynnän periaatetta, säännösmuutosehdotus on merkityksellinen kuntien näkökulmasta uudenlaisen luvan hyväksymismuodon myötä. Huomionarvoista kuitenkin on, että teholtaan enintään 11 kilowatin aurinkoenergialaitteissa on kyse verrattain pienistä, tyypillisesti omakotitalon katolle asennettavista laitteistoista, joiden asentaminen ei useissa tapauksissa edellytä lainkaan hallinnollisia lupia. Luvanvaraisinakin ne normaalisti edellyttävät ainoastaan kunnassa myönnettävän rakentamiseen liittyvän luvan, joita koskevat menettelyt tulevat lähtökohtaisesti myönnetyksi joidenkin viikkojen kuluessa. Hiljaisen hyväksynnän periaate tulisi sovellettavaksi vasta sen jälkeen, kun toimivaltainen lupaviranomainen katsoisi hakemuksen olevan täydellinen. Momentissa tarkoitettu hiljaisen hyväksynnän periaatteen arvioidaan näin ollen tulevan sovellettavaksi harvoin, eikä sillä arvioida olevan kuntien toimintaan käytännössä suurta vaikutusta. 

Uusiutuvan energian yhteyspisteviranomaiselta edellytettäisiin jatkossa aktiivisempaa roolia lupamenettelylle asetettujen määräaikojen toteutumisessa. Vaikutusten näkökulmasta huomionarvoista on, että valtion aluehallintouudistuksessa annetussa hallituksen esityksessä on esitetty uusiutuvan energian yhteyspisteviranomaisen tehtävää Lupa- ja valvontavirastoon. Ympäristöministeriön yhden luukun palvelujen hankkeessa on valmisteltu ehdotuksia, joilla annettaisiin Lupa- ja valvontavirastolle tehtävä ohjata sen toimivallassa olevien hankkeiden vaatimien arviointi- ja lupamenettelyjen sekä niihin liittyvien selvitysten kokonaisuutta ympäristöasioiden käsittelyssä. Lupa- ja valvontavirastolla olisi lähtökohtaisesti vahvempi rooli lupaprosessin ennakollisessa neuvonnassa ja asioiden käsittelyn sujuvuudessa. Sen olisi tarkoitus edistää ennakoivaa keskustelua lupa-asioihin liittyvistä velvollisuuksista, selvitystarpeista ja reunaehdoista luvanhakijoiden sekä muiden viranomaisten kanssa.  

Koska Lupa- ja valvontavirasto toimisi lisäksi myös kriittisten raaka-aineiden asetuksen sekä nettonollateollisuuden asetuksen edellyttämänä yhteyspisteviranomaisena, tulisi uusiutuvan energian yhteyspisteviranomainen uudessa virastossa osaksi isompaa tehtäväkokonaisuutta. Yhteyspisteviranomaisella olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet auttaa toimivaltaisia viranomaisia sopimaan menettelyjen käsittelyaikatauluista ja hakijoita koordinoimaan erilaiset arviointi- ja selvitysvelvollisuudet paremmin. 

Sähköisen asioinnin toimivuudella on merkittävä rooli yhteyspisteviranomaisen määräaikojen noudattamisen varmistamisessa. Laissa tarkoitettua sähköistä yhteyspistettä ei nykytilanteessa ole otettu niin laajasti käyttöön kuin lain säätämisen aikaan oletettiin, ja yhteyspisteviranomainen on joutunut tämän takia seuraamaan määräaikoja manuaalisesti sähköpostikyselyillä. Yhteyspisteviranomaisen voimavaroja on kulunut sellaiseen toimintaan, joka sähköisessä yhteyspisteessä tapahtuisi automaattisesti. Tällä on ollut nykytilanteessa yhteyspisteviranomaisen työtaakkaa lisäävä ja toimintaa hankaloittava vaikutus. Tällä hallituksen esityksellä ei esitetä muutoksia sähköistä asiointia koskeviin säännöksiin, eikä sähköistä asiointia koskevia muutostarpeita arvioida tämän hallituksen esityksen yhteydessä.  

Huomionarvoista kuitenkin on, että digitaalisia palveluja kehitetään samaan aikaan osana yhden luukun palvelujen hanketta ”Yhden luukun palvelujen digitalisaation koordinointi” -hankkeessa (jäljempänä YLP Digi ). Voimassa olevan uusiutuvan energian lupamenettelylain tarkoittamana sähköisenä yhteyspisteenä toimivasta työ- ja elinkeinoministeriön Luvat ja valvonta -palvelusta pyritään YLP Digi -hankkeessa kehittämään kattava lupien digitaalinen hakukanava, jonka kautta hakemukset ohjautuisivat kustakin luvasta vastaavalle viranomaiselle ja sen tietojärjestelmiin. Sen kautta toiminnanharjoittaja voisi hakea keskeiset ympäristöön liittyvät luvat ja asioida Lupa- ja valvontavirastossa. Tavoitteena on, että toiminnanharjoittajan tarvitsisi toimittaa tieto vain kerran ja viranomaiset pystyisivät hyödyntämään muiden viranomaisten lupamenettelyissä kertynyttä tietoa. YLP Digi -hankkeessa pyritään lisäksi etsimään keinoja, joilla voitaisiin kannustaa kuntia paremmin liittymään Luvat ja valvonta -palveluun.  

Vaikutukset kuntiin

Lupa- ja valvontavirasto nimeäisi nopean kehittämisen alueet kuntien esityksestä. Kunnat voisivat esittää nimettäväksi sellaisia alueita, jotka kunnan alueidenkäytön näkökulmasta olisi tarkoituksenmukaista käyttää uusiutuvan energian tuotantoon, ja jotka täyttäisivät nopean kehittämisen alueelle asetetut vaatimukset. Lupa- ja valvontavirasto nimeäisi alueet kuntien esitysten perusteella laissa säädetyt edellytykset ja esityspyynnössä esitetyt rajoitukset huomioiden.  

Tietyn alueen esittäminen ja siitä mahdollisesti seuraava nopean kehittämisen alueen nimeäminen ei sitoisi kuntaa, ja se voisi omista lähtökohdistaan lopulta suunnitella kyseiselle alueelle myös jotain muuta toimintaa. Nopean kehittämisen alueen hanke voisi edellytysten täyttyessä vapautua YVA-lain mukaisen YVA-menettelyn soveltumisesta. YVA-menettely on hankkeesta vastaavan vastuulla, mutta se voidaan tietyissä tilanteissa kaavoitusmenettelyn yhteydessä. YVA-menettelyä koskevalla vapautuksella voisi olla näin ollen välillistä vaikutusta myös kunnan toimintaan. Lisäksi nopean kehittämisen alueilla soveltuisivat muita alueita lyhyemmät lupamenettelyiden määräajat. Tällä olisi vaikutusta kuntiin siltä osin kuin ne toimivat menettelyiden toimivaltaisina viranomaisina. Nopean kehittämisen alueen nimeämisellä ei olisi vaikutusta kunnan kaavoitukseen. Tietty uusiutuvalle energialle varattu alue tulisi jatkossakin kaavoittaa, mikäli kaavoitusta koskeva lainsäädäntö niin edellyttäisi. 

Rakentamislain 43 a §:ään on lisätty lailla 897/2024 säännös, jonka mukaan uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueella toteutettavaan kyseiselle alueelle asetettuja ehtoja noudattavaan hankkeeseen, lukuun ottamatta tuuli- ja aurinkovoimalaitoksia, sovelletaan mainitussa pykälässä säädettyjä puhtaan siirtymän teollisuushanketta koskevia säännöksiä. Nopean kehittämisen alueen nimeäminen yhdessä rakentamislain 43 a §:ssä säädetyn kanssa voisi johtaa siihen, että nopean kehittämisen alueella toteutettavan hankkeen alueidenkäytöllisten edellytysten tarkastelu tehtäisiin rakentamisluvan hakijan niin pyytäessä sijoittamisluvalla ilman asemakaavaa tai yleiskaavaa. Mahdollisuus ei kuitenkaan soveltuisi aurinkovoimahankkeisiin, joita varten nopean kehittämisen alueita on ainakin alkuvaiheessa tarkoitus nimetä. Lisäksi huomionarvoista on, että nopean kehittämisen alueet nimettäisiin asianomaisen kunnan esityksestä, eli kunta voisi itse päättää, mihin alueelleen nopean kehittämisen alue tai alueita mahdollisesti nimettäisiin. Nopean kehittämisen alueiden nimeämisestä kuntien viranomaisille aiheutuvien vaikutusten arvioidaan olevan vähäisiä.