2.1  Vakinaisen asumisen määrittely

Oppivelvollisuuslain 2 §:n 1 momentin mukaan Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia. Säännöksen sanamuoto oppivelvollisuuden soveltamisalasta vastaa perusopetuslain (628/1998) aiemmin voimassa olleen 25 §:n 1 momentin sanamuotoa oppivelvollisuudesta. Oppivelvollisuuden piiriin kuulumista koskevan säännöksen sanamuoto siirrettiin sellaisenaan perusopetuslaista oppivelvollisuuslakiin oppivelvollisuuden laajentamisen yhteydessä. Perusopetuslain mukaisen oppivelvollisuuden vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaan lapsi katsotaan Suomessa vakinaisesti asuvaksi, jos hänellä on kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta. Vakiintunut soveltamiskäytäntö todetaan oppivelvollisuuslakia koskevan hallituksen esityksen perusteluissa (HE 173/2020 vp, s. 151–152) ja kyseistä soveltamiskäytäntöä on sovellettu myös uuden oppivelvollisuuslain mukaiseen laajennettuun oppivelvollisuuteen. 

Hallituksen esityksen perusteluissa on todettu, että oppivelvollisuuslain piiriin eivät kuuluisi sellaiset lapset, joita ei kotikuntalain mukaan katsottaisi Suomessa vakinaisesti asuviksi. Tällaisia olisivat esimerkiksi turvapaikanhakijat, joille ei vielä olisi myönnetty oleskelulupaa taikka lyhyen työkomennuksen ajan perheensä kanssa Suomessa asuvat lapset, joiden vanhemmat eivät täyttäisi kotikuntalain mukaisia edellytyksiä. Muilla kuin Suomessa vakinaisesti asuvilla olisi kuitenkin nykykäytännön mukaisesti oikeus perusopetuslaissa tarkoitettuun perusopetukseen sekä mahdollisuus hakeutua muuhun koulutukseen vapaan hakeutumisoikeuden kautta. Perusteluissa ei ole otettu erikseen kantaa Suomessa opiskelutarkoituksessa oleskelevien alaikäisten opiskelijoiden oppivelvollisuuteen. 

Kotikuntalain 4 §:n 1 momentin mukaan Suomeen ulkomailta tulleen ja Suomessa asuvan henkilön kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka määräytyy kotikuntalain säännösten mukaisesti, jos 1) hän on Suomen kansalainen, 2) hänellä on ulkomaalaislaissa (301/2004) tarkoitettu voimassa oleva jatkuvaan tai pysyvään oleskeluun oikeuttava lupa, 3) hän on Euroopan unionin jäsenmaan, Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalainen ja hän on ulkomaalaislain säännösten mukaisesti rekisteröinyt oleskeluoikeutensa Suomessa, jos häneltä edellytetään tällainen rekisteröinti, 4) hän on sellaisen henkilön perheenjäsen, jolla on Suomessa kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta taikka 5) hänellä on ulkomaalaislaissa tarkoitettu voimassa oleva vähintään yhden vuoden tilapäiseen oleskeluun oikeuttava lupa ja hänellä on lisäksi tarkoitus olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen jäädä Suomeen vakinaisesti asumaan. Kotikuntalain 4 §:n 2 momentin mukaan 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuina henkilön asumisen vakinaisuutta osoittavina seikkoina otetaan huomioon muun muassa, että 1) hän on suomalaista syntyperää, 2) hänellä on aiemmin ollut Suomessa tässä laissa tarkoitettu kotikunta, 3) hänellä on voimassa oleva työsopimus tai muu siihen rinnastettava selvitys Suomessa tehtävää vähintään kaksi vuotta kestävää työtä tai opiskelua varten taikka 4) hänellä on ollut tilapäinen asuinpaikka Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuoden ajan maahanmuuton jälkeen. 

Kotikuntalain 4 § 1 momentissa säädetään yleisistä edellytyksistä, joiden tulee täyttyä, jotta henkilölle voidaan myöntää kotikunta Suomessa. Näitä ovat maahantulo ja asuminen Suomessa. Oleskelun tulee myös olla laillista. Yleisten edellytysten lisäksi tulee täyttyä erityisten edellytysten, joista on luettelo kotikuntalain 4 §:ssä. 

Kotikuntalain 4 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan kotikunta määräytyy kotikuntalain säännösten mukaisesti, jos henkilö on Euroopan unionin jäsenmaan, Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalainen ja hän on ulkomaalaislain säännösten mukaisesti rekisteröinyt oleskeluoikeutensa Suomessa, jos häneltä edellytetään tällainen rekisteröinti. EU-valtion, Liechtensteinin tai Sveitsin kansalainen ei tarvitse oleskelulupaa Suomeen. Ulkomaalaislain (301/2004) 158 a §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan unionin kansalainen saa oleskella Suomessa yli kolmen kuukauden ajan, jos hän on kirjoittautunut Suomessa hyväksyttyyn oppilaitokseen pääasiallisena tarkoituksenaan osallistua koulutukseen ja muut säädetyt edellytykset täyttyvät. Jos unionin kansalainen oleskelee Suomessa yli kolme kuukautta, hänen on rekisteröitävä oleskelunsa. Migrin tilastojen mukaan ajalla 1/2021—11/2021 tehtiin yhteensä 88 myönteistä oleskeluoikeuden rekisteröintiä 14—17-vuotiaille, joiden perusteena oli opiskelu. (lähde: https://tilastot.migri.fi/#decisions)  

Kotikuntaoikeuden perustuessa kotikuntalain 4 §:n 1 momentin 5 kohtaan ja 2 momentin 3 kohtaan edellytyksenä kotikunnan myöntämiselle on ensinnäkin, että henkilöllä on vähintään yhden vuoden tilapäiseen oleskeluun oikeuttava lupa eli niin sanottu B-oleskelulupa. Opiskelijoille myönnetään lähtökohtaisesti ulkomaalaislaissa tarkoitettu tilapäinen oleskelulupa (B). Lisäksi edellytyksenä kotikunnan myöntämiselle on, että henkilöllä on tarkoitus olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen jäädä Suomeen vakinaisesti asumaan. Vakinaisuutta osoittavana seikkana pidetään muun muassa sitä, että henkilöllä on selvitys vähintään kaksi vuotta kestävästä Suomessa tehtävästä opiskelusta. Kahdella vuodella tarkoitetaan tässä yhteydessä kahta kalenterivuotta. Hallituksen esityksen (HE 206/2006) mukaan säännös koskee ammatti- ja korkeakoulututkintoa suorittavia opiskelijoita, eikä peruskoulu- ja lukio-opintoja katsota säännöksen tarkoittamaksi opiskeluksi. Lukio-opiskelijankin voi kuitenkin olla mahdollista saada kotikuntaoikeus mahdollisesti muiden kotikuntalain 4 §:n mukaisten edellytysten täyttyessä. 

Ajalla 1/2021—11/2021 Migri teki 14—17-vuotiaille hakijoille opiskelun perusteella 442 ensimmäisen oleskeluluvan myönteistä päätöstä (8 kielteistä päätöstä) ja 97 myönteistä oleskeluluvan jatkopäätöstä (1 kielteinen päätös). Pääosin opiskelijat ovat ammatillisen koulutuksen opiskelijoita. Suurimmat opiskelijoiden kansalaisuusryhmät ovat venäläiset, kiinalaiset, nigerialaiset ja intialaiset. Kansalaisuusryhmien osalta ei kuitenkaan ole saatavilla ikäluokkatietoja, ja suurin osa kaikista opiskelijan oleskeluluvan saaneista on korkeakouluopiskelijoita. 

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (531/2017) mukaan koulutusta voidaan järjestää työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä joko oppisopimuskoulutuksena tai koulutussopimukseen perustuvana koulutuksena. Oppisopimuskoulutus perustuu opiskelijan ja työnantajan väliseen kirjalliseen määräaikaiseen työsopimukseen. Opiskelija voi suorittaa oppisopimuskoulutuksena koko tutkinnon tai yksittäisiä tutkinnon osia. Oleskelulupaa koskevan tulkintakäytännön mukaan opiskelijan oleskeluluvalla voi suorittaa osan koulutuksesta, esimerkiksi yhden tutkinnon osan, myös oppisopimuskoulutuksena. Jos osaamisen hankkimisesta sen sijaan pääosa tapahtuu työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä oppisopimuskoulutuksena eli määräaikaisessa työsuhteessa, tulee oppisopimuskoulutukseen osallistuvalla olla työntekijän oleskelulupa. Jos opiskelija on suorittanut tutkintoaan ensin oppilaitoksen oppimisympäristöissä, mutta henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa myöhemmin muutetaan siten, että pääosa jäljellä olevasta osaamisen hankkimisesta toteutetaankin oppisopimuskoulutuksena, tarvitsee opiskelija työntekijän oleskeluluvan. Ajalla 1/2021—11/2021 Migri ei ollut tehnyt yhtään alle 18-vuotiasta koskevaa myönteistä oleskelulupapäätöstä, jonka perusteena olisi ollut työnteko. 

Kotikuntaa tulee aina pyytää Digi- ja väestötietovirastolta. Henkilö voi oleskella Suomessa tilapäisesti myös ilman kotikuntaa näin halutessaan, eikä kotikunnan pyytäminen ole pakollista. Usein kotikunnan saaminen koetaan kuitenkin tarpeelliseksi, koska esimerkiksi erilaisten kunnallisten palvelujen käyttäminen saattaa käytännössä olla sidottu kotikuntaoikeuteen. 

Jos alle 18-vuotiaalla lapsella on väestötietorekisteriin merkitty kotikunta Suomessa, hänet nykytilan mukaisesti katsotaan oppivelvollisuuslain mukaan oppivelvolliseksi. Edellä todetuilla edellytyksillä ja menettelyillä opiskelijalle voidaan myöntää kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta, jolloin Suomeen opiskelutarkoituksessa tullut alaikäinen henkilö voi tulla oppivelvollisuuslain mukaan oppivelvolliseksi. Kotikunnan saaminen perustuu aina henkilön hakemukseen ja kotikuntalaissa säädettyjen edellytysten täyttymisen arviointiin. Lisäksi kotikunnan saamisen soveltamiskäytännössä on eroja lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden välillä. Kotikunnan saamisen ajankohta voi myös vaihdella, sillä kotikuntalain 10 §:n mukaan muuttopäiväksi katsotaan ilmoitettu päivä, jos ilmoitus on tehty kuukauden kuluessa muutosta. Jos ilmoitus saapuu tämän jälkeen, muuttopäiväksi ja siis myös kotikuntaoikeuden alkupäivämääräksi katsotaan ilmoituksen saapumispäivä. Tietoa kotikunnasta ei siis välttämättä ole opintojen alkaessa ja toisaalta henkilö voi hakea ja saada kotikunnan myös kesken opintojen. Nykytilan mukaan opiskelutarkoituksessa Suomessa oleskelevat alaikäiset voivat siis olla oppivelvollisia riippuen siitä, ovatko he hakeneet ja saaneet kotikunnan. Toisaalta he voivat muuttua oppivelvollisiksi myös kesken opintojen, jos he saavat kotikunnan jossain vaiheessa opintojen aikana. 

Kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetun lain (719/2018) 7 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan kolmannen maan kansalaiselle myönnetään oleskelulupa opiskelua varten, jos hänet on hyväksytty opiskelijaksi Suomessa sijaitsevaan muuhun oppilaitokseen kuin korkeakouluun, jos opiskelu johtaa tutkintoon tai ammattiin, taikka, jos oleskeluluvan myöntämiselle on perusteltu syy, myös muihin opintoihin. Mainitun lain 4 §:n 3 kohdan mukaan opiskelijalla tarkoitetaan kolmannen maan kansalaista, joka on hyväksytty muuhun oppilaitokseen kuin korkeakouluun ja jolle on myönnetty oikeus osallistua opinto-ohjelmaan, joka johtaa ammattiin tai tutkintoon, kyseeseen voivat tulla myös tällaisiin koulutuksiin valmentavat opinnot tai pakollinen harjoittelujakso. Opiskelijan oleskelulupa ei ole sidottu alkuperäisiin opintoihin, vaan opiskelija voi vapaasti vaihtaa opiskelupaikkaa. Vakiintuneen tulkintakäytännön mukaisesti oleskelulupaa opiskelun perusteella ei kuitenkaan yleensä myönnetä erilaisiin valmentaviin koulutuksiin, ellei opiskelijaa ole jo hyväksytty myös varsinaisiin tutkintoon tai ammattiin johtaviin opintoihin. 

Jos henkilö katsotaan oppivelvollisuuslain mukaan oppivelvolliseksi, tulee hän myös oppivelvollisuuslain mukaisen ohjaus- ja valvontavastuun sekä oppivelvollisuuslakiin perustuvien oikeuksien ja velvoitteiden piiriin. Oppivelvollisuuslain soveltamisalan piiriin kuuluminen tarkoittaa, että opintoihin osallistuminen ei ole vapaaehtoista, vaikka henkilö lähtökohtaisesti olisikin hakeutunut Suomeen vapaaehtoisesti opintoja suorittamaan. Oppivelvollisuuslain mukaan henkilö ei voi keskeyttää opintojaan oman ilmoituksensa perusteella, ellei hänellä ole uutta opiskelupaikkaa ja toisaalta koulutuksen järjestäjä on velvollinen ohjaamaan oppivelvollista uuden opiskelupaikan hakemisessa. Viime sijassa asuinkunta on velvollinen osoittamaan oppivelvolliselle uuden opiskelupaikan. Oppivelvollisuuslaissa säädettyä ohjaus- ja valvontavastuuta ei kuitenkaan voida pitää tarkoituksenmukaisena tilanteessa, jossa henkilö on hakeutunut Suomeen vapaaehtoisesti suorittamaan tiettyä koulutusta. Oleskeluluvan myöntämistä koskevan tulkintakäytännön perusteella on myöskin epäselvää, voisiko opiskelija alkuperäisen opiskelun perusteella myönnetyn oleskelulupansa puitteissa osallistua valmentavaan koulutukseen, jos hänelle osoitettaisiin opiskelupaikka kyseisessä koulutuksessa. 

Oppivelvollisuuslain 9 §:ssä säädetään huoltajan valvontavastuusta, jonka mukaan oppivelvollisen huoltajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollinen suorittaa oppivelvollisuuden. Oppivelvollisuuslain 22 §:n mukaan huoltaja, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyö 9 §:ssä säädetyn velvollisuutensa valvoa oppivelvollisuuden suorittamista, on tuomittava oppivelvollisen valvonnan laiminlyönnistä sakkoon. Suomeen opiskelutarkoituksessa tulevat alaikäiset oleskelevat maassa kuitenkin pääsääntöisesti ilman huoltajiaan, joten huoltajan on käytännössä hankalaa valvoa oppivelvollisuuden suorittamista. Lisäksi oppilaitoksen ja huoltajien välinen yhteydenpito voi olla kielitaitoon liittyvien kysymysten vuoksi haasteellista. 

Laajennetun oppivelvollisuuden lähtökohtana on ollut, että Suomeen opiskelutarkoituksessa tulevat henkilöt eivät tulisi laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, sillä näiden henkilöiden osalta on perusteltua säilyttää opiskelun vapaaehtoisuus. Perusopetuslain mukaisen oppivelvollisuuden tulkintakäytännön soveltaminen on kuitenkin johtanut siihen, että myös opiskelutarkoituksessa Suomeen tulleet henkilöt ovat käytännössä tulleet laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, jos heille on myönnetty kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta. Kyseinen tulkintakäytäntö ei ole ollut ongelmallinen silloin, kun oppivelvollisuus on koskenut vain perusopetusta, koska perusopetusikäiset oppivelvolliset eivät käytännössä oleskele Suomessa tilapäisesti opiskelutarkoituksessa, vaan heidän oleskelunsa peruste on joku muu. Oppivelvollisuuden soveltamisalaa koskevan säännöksen sanamuotoa olisi kuitenkin oppivelvollisuuden laajentumisen jälkeen perusteltua tarkentaa siten, että opiskelutarkoituksessa Suomessa oleskelevat henkilöt eivät kuuluisi lain soveltamisalan piiriin, kuten on lakia säädettäessä tarkoitettu. 

Perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa säädetyn perusopetuksen suorittamisvelvollisuuden päättymisen jälkeen oppivelvollisuuden ohjaus- ja valvontavastuusta säädetään oppivelvollisuuslaissa. Oppivelvollisuuslain mukaan ohjaus- ja valvontavastuu on koulutuksen järjestäjällä, jos oppivelvollisella on opiskelupaikka perusopetuksen jälkeisessä koulutuksessa. Jos oppivelvollinen jää ilman opiskelupaikkaa perusopetuksen suorittamisvelvollisuuden päättymisen jälkeen tai hänet katsotaan eronneeksi perusopetuksen jälkeisessä oppivelvollisuuskoulutuksessa, opetuksen tai koulutuksen järjestäjän tulee tehdä asiasta ilmoitus oppivelvollisen asuinkunnalle. Ilmoituksen perusteella ohjaus- ja valvontavastuu siirtyy oppivelvollisen asuinkunnalle. Oppivelvollisuuslain 14 §:n 2 momentissa on myös niin sanottu perälautasäännös, jonka mukaan oppivelvollisen asuinkunnan tulee ohjata ja valvoa oppivelvollisuuden suorittamista, ellei ohjausta ja valvontaa ole säädetty muun toimijan tehtäväksi. 

Oppivelvollisuuslaissa ei ole erityissääntelyä siitä, mikä taho vahvistaa tai miten vahvistetaan henkilön oppivelvollisuuden piiriin kuuluminen. Jo aiemmin vallinneen käytännön mukaisesti oppivelvollisuuden toteaminen kuuluu perusopetuslaissa ja nykyisin myös oppivelvollisuuslaissa säädettyyn asuinkunnan yleiseen vastuuseen ohjata ja valvoa oppivelvollisuuden suorittamista. Kunnalla on mahdollisuus saada väestötietorekisteristä tiedot kunnan oppivelvollisuusikäisistä kotikunnan perusteella. Lisäksi Opetushallituksen ylläpitämän Valpas-palvelun kautta voidaan tarvittaessa tuottaa tarkistuslista oppivelvollisuusikäisistä, joiden kotikunnaksi on merkitty kyseinen kunta ja joilla ei ole merkittynä Koski-tietovarantoon oppivelvollisuuden suorittamiseen kelpaavaa aktiivista opiskeluoikeutta. Valpas-palvelun listassa eivät kuitenkaan näy ne oppijat, joista ei ole mitään tietoja tallennettuna Opintopolun palveluihin. 

Oppivelvollisuuden ja maksuttomuuden piiriin kuulumisesta ei tehdä hallintopäätöstä. Valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain (884/2017) 9 c §:n mukaan koulutuksen järjestäjän on tallennettava tietovarantoon tieto siitä, että opiskelijan aloittama koulutus on oppivelvollisuuslain 16 §:ssä tarkoitettua maksutonta koulutusta. Koulutuksen järjestäjän tehtävänä on siis selvittää opiskelijan oikeus maksuttomaan koulutukseen, jolloin alle 18-vuotiaiden osalta tulee selvitetyksi myös opiskelijan oppivelvollisuus. Välillisesti henkilön oppivelvollisuus voi tulla hallintopäätöksellä tutkittavaksi myös sitä kautta, jos henkilö oppivelvollisuuslain 17 §:n 3 momentin mukaisesti pyytää hallintopäätöstä oikeudesta maksuttomaan koulutukseen. 

2.2  17-vuotiaiden oppivelvollisten asema

Oppivelvollisuuslain 3 §:n 1 momentin mukaan oppivelvollisuuden suorittamisesta perusopetuksessa säädetään perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa. Perusopetuslain 26 §:n 1 momentin mukaan oppivelvollisen on osallistuttava perusopetuslain mukaisesti järjestettyyn perusopetukseen tai saatava muulla tavalla perusopetuksen oppimäärää vastaavat tiedot. Perusopetuksen suorittaminen alkaa oppivelvollisuuslain 2 §:n 2 momentissa säädettynä ajankohtana, jollei lapselle ole tehty perusopetuslain 27 §:n nojalla päätöstä opetuksen poikkeavasta aloittamisajankohdasta. Perusopetuslain 26 §:n 1 momentin mukaan perusopetuksen suorittaminen päättyy, kun perusopetuksen oppimäärä on suoritettu tai viimeistään sen lukuvuoden koulutyön päättyessä sinä kalenterivuonna, jona oppilas täyttää 17 vuotta. 

Perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa säädetään siis siitä, milloin oppivelvollisuutta tulee suorittaa perusopetuslaissa tarkoitetussa lasten perusopetuksessa. Lähtökohtana on, että oppivelvollinen lapsi osallistuu perusopetuslaissa tarkoitettuun perusopetukseen sinä kalenterivuonna päättyvän lukuvuoden loppuun asti, jonka aikana hän täyttää 17 vuotta. Käytännössä oppivelvollisuuden suorittaminen perusopetuksessa loppuu kevätlukukauden päättyessä sinä vuonna, kun oppilas täyttää 17 vuotta. Tämän ajankohdan jälkeisen oppivelvollisuuden suorittamisesta säädetään oppivelvollisuuslaissa. Oppivelvollisuuslain 5 §:n 3 momentin mukaan oppivelvollinen, joka ei ole suorittanut perusopetuksen oppimäärää lukuvuoden päättyessä sinä kalenterivuonna, jona hän täyttää 17 vuotta, voi suorittaa oppivelvollisuutta osallistumalla aikuisten perusopetukseen tai muuhun oppivelvollisuuslain 4 §:ssä tarkoitettuun koulutukseen. 

Oppivelvollisuuslain 4 §:n mukaan oppivelvollisen on suoritettava lukiolaissa (714/2018) tarkoitettua lukiokoulutuksen oppimäärää taikka ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitettua ammatillista perustutkintoa tai ammattitutkintoa. Oppivelvollisuutta voi suorittaa myös tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetussa koulutuksessa (1215/2020), ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetussa työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa (TELMA), kansanopistossa järjestettävässä vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 7 a luvussa tarkoitetussa koulutuksessa, Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annetussa laissa (252/2010) tarkoitetussa saamen kielen ja kulttuurin vähintään lukukauden pituisessa koulutuksessa, aikuisten perusopetuksessa tai kansanopistojen kotoutumiskoulutuksessa. Edellä lueteltuihin koulutuksiin opiskelijaksi ottamisen edellytyksenä on pääsääntöisesti perusopetuksen oppimäärän suorittaminen, mutta niihin voidaan tietyin edellytyksin ottaa opiskelijaksi myös hakija, joka ei ole suorittanut perusopetuksen oppimäärää. 

Perusopetuslain 26 §:n mukaan oppivelvollisuuteen kuuluvan perusopetuksen eli niin sanotun lasten perusopetuksen suorittaminen päättyy, kun perusopetuksen oppimäärä on suoritettu tai viimeistään lukuvuoden koulutyön päättyessä sinä kalenterivuonna, jona oppilas täyttää 17 vuotta. Tämän ajankohdan jälkeen asuinkunnalla ei ole velvollisuutta perusopetuksen järjestämiseen. Sääntely pohjautuu vakiintuneeseen tulkintakäytäntöön siitä, milloin kunnan perusopetuksen järjestämisvelvollisuus päättyy. Oppivelvollisuuden laajentaminen ei muuttanut lasten perusopetukseen liittyvää kunnan järjestämisvelvollisuutta. Ennen oppivelvollisuuden laajentamista lapsella ei ollut subjektiivista oikeutta jatkaa opintojaan lasten perusopetuksessa edellä mainitun ajankohdan jälkeen, mutta kunnat ovat tapauskohtaisesti kuitenkin mahdollistaneet osallistumisen lasten perusopetukseen myös perusopetuksen järjestämisvelvollisuuden päättymisen jälkeen. Uuden oppivelvollisuuslain voimaantulon jälkeen tämä ei kuitenkaan ole ollut enää mahdollista, koska oppivelvollisuuslaki ei tunne tätä vaihtoehtoa oppivelvollisuuden suorittamismuotona. 

Oppivelvollisuuslain 10 §:n mukaan oppivelvollisen on hakeuduttava 4 §:ssä tarkoitettuun koulutukseen ennen perusopetuksen viimeisen vuosiluokan päättymistä valtakunnallisten hakumenettelyiden kautta tai muutoin. Tämä oppivelvollisuuslaissa säädetty hakeutumisvelvollisuus koskee myös niitä oppivelvollisia, joiden perusopetuksen suorittaminen päättyy perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa säädetyn mukaisesti 17 ikävuoden täyttämisen perusteella ilman päättötodistuksen saamista. Vastaavasti tässä tilanteessa sovelletaan myös oppivelvollisuuslain 11 §:ssä säädettyä perusopetuksen järjestäjän velvollisuutta ohjata ja valvoa jatko-opintoihin hakeutumista. Lähtökohtana on, että oppivelvollinen, joka ei saavuta perusopetuksen päättötodistusta laissa säädetyssä ajassa, tulee ohjata hänelle tarkoituksenmukaisimpaan oppivelvollisuuden suorittamiseksi hyväksyttävään koulutukseen. Perusopetuksen järjestäjän tulee yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa miettiä nuorelle parhaiten soveltuva koulutuspolku. 

Tilastokeskuksen tietojen mukaan lukuvuonna 2018—2019 peruskoulun kesken jättäneitä oli yhteensä 443. Oppivelvollisuutensa kevätlukukaudella kokonaan laiminlyöneitä oli 91 ja ilman peruskoulun päättötodistusta eronneita oli yhteensä 352. Tuoreempaa tilastokeskuksen tietoa ei ole saatavilla. 

Aikuisten perusopetukseen osallistuvia alle 18-vuotiaita ei tilastoida erikseen. Syksyllä 2021 aikuisten perusopetusta oli tarjolla 30 kunnassa ja neljässä kuntayhtymässä. Aikuisten perusopetuksen järjestäminen on kunnalle vapaaehtoinen tehtävä, minkä vuoksi sen opiskelupaikat eivät jakaannu maanlaajuisesti tasaisesti. Lisäksi yksityiset perusopetuksen järjestäjät voivat järjestää aikuisten perusopetusta, jos niille on myönnetty aikuisten perusopetuksen järjestämislupa. Tällaisia järjestäjiä syksyllä 2021 oli 34, joista Opetushallituksen ennakkotietojen mukaan 30 järjestäjää oli aktiivisia eli myös tosiasiassa järjesti aikuisten perusopetusta. Aikuisten perusopetuksessa ei ole lasten perusopetusta vastaavaa oppimisen ja koulunkäynnin tukea. 

Aikuisten perusopetuksen lisäksi myös tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) voi olla vaihtoehto lasten perusopetuksen jälkeisen oppivelvollisuuden suorittamiseen. Se soveltuukin hyvin sellaisille oppivelvollisille, joilla perusopetuksen päättötodistuksen puuttumisesta huolimatta on halua ja valmiuksia siirtyä ammatilliseen koulutukseen. TUVA-koulutuksesta annetun lain 8 §:n mukaan perustellusta syystä opiskelijaksi voidaan ottaa myös hakija, joka ei ole suorittanut edellä tarkoitettua oppimäärää, jos koulutuksen järjestäjä katsoo hakijalla muutoin olevan riittävät edellytykset opinnoista suoriutumiseen. TUVA-koulutuksen aikana opiskelija voi korottaa perusopetuksen arvosanoja tai suorittaa puuttuvia perusopetuksen oppimäärän opintoja. Suoritus tehdään tällöin perusopetuslaissa tarkoitettuna erityisenä tutkintona ja TUVA-koulutukseen myönnetyn rahoituksen puitteissa. TUVA-koulutuksessa opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen ja vaativaan erityiseen tukeen. 

Perusopetuksen valtionosuusrahoitus muodostuu valtionvarainministeriön hallinnoimasta peruspalvelujen valtionosuudesta ja esi- ja perusopetuksen kotikuntakorvauksista sekä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimasta opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudesta. Perusopetuslaissa säädetyn kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvaa perusopetusta rahoitetaan peruspalveluiden valtionosuusjärjestelmän kautta. Perusopetuslain 26 §:n mukaiseen perusopetukseen valtionosuus määräytyy kunnan peruspalveluiden valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) 38 §:n mukaisena kotikuntakorvauksena. Kuntien peruspalvelujen valtionosuusrahoitus perustuu kunnan ikäluokkien asukasmääriin ja ikäluokkien asukasta kohti määrättyihin perushintoihin sekä kunnan olosuhteisiin perustuviin lisäyksiin ja lisäosiin. Kotikuntakorvaus määräytyy kunnan esi- ja perusopetuksen laskennallisten kustannusten perusteella erikseen 6, 7—12 ja 13—15-vuotiaiden sekä 16-vuotiaiden osalta. Kotikuntakorvausta ei ole määritelty 17-vuotiaiden osalta, koska kunnilla ei ole lasten perusopetuksen järjestämisvelvollisuutta tälle ikäluokalle. 

Perusopetusta järjestetään myös koulukodeissa. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 41 §:n 2 momentin mukaan kunta, joka on lastensuojelulain (417/2007) 57 §:ssä tarkoitetussa koulukodissa perusopetusta saavan oppilaan kotikunta opetuksen aikana, on velvollinen maksamaan oppilaasta koulukotiopetuksen järjestäjälle osana lastensuojelutoimenpiteistä aiheutuvia kustannuksia korvauksen, joka lasketaan kertomalla niiden koulun työpäivien määrä, joina oppilaalle on annettu opetusta, opetuksesta koulun työpäivää kohden aiheutuvilla keskimääräisillä todellisilla vuosikustannuksilla. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (1705/2009) säädetään lisäksi yksityiselle perusopetuksen järjestäjälle, jonka perusopetuksen järjestämisluvan mukaisena erityisenä koulutustehtävänä on koulukotiopetuksen järjestäminen, koulukotiopetusta saavista oppilaista myönnettävästä koulukotikorotuksesta. Edellä mainittua rahoitusta ei myönnetä 17 vuotta täyttäneille järjestettävästä lasten perusopetuksesta. 

Aikuisten perusopetuksen rahoituksesta säädetään puolestaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa. Rahoitus määräytyy kurssimäärän ja kurssia kohden määrätyn yksikköhinnan perusteella. Aikuisten perusopetuksen järjestäminen on kunnalle vapaaehtoinen tehtävä, eikä kunta tarvitse siihen erillistä lupaa. Lisäksi yksityiset perusopetuksen järjestäjät voivat järjestää aikuisten perusopetusta, jos niille on myönnetty aikuisten perusopetuksen järjestämislupa. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on saanut uuden oppivelvollisuuslain voimaantulon jälkeen useita yhteydenottoja liittyen siihen, että lasten perusopetuksessa jatkamista ei katsota hyväksyttäväksi oppivelvollisuuden suoritusmuodoksi 17 vuotta täyttäneiden oppivelvollisten osalta. Yhteydenottojen perusteella tämä oppivelvollisuuslain linjaus on koettu eräissä tilanteissa ongelmalliseksi. Yhteydenottojen perusteella on selvinnyt, että ennen oppivelvollisuuden laajentamista kunnat ovat yksittäistapauksissa harkinnan perusteella mahdollistaneet perusopetuksen oppimäärän suorittamisen loppuun lasten perusopetuksessa myös 17 ikävuotta täyttäneille, vaikka lasten perusopetuksen järjestämisvelvollisuutta näiden osalta ei ole ollutkaan. Varsinkin oppivelvolliset joiden perusopetuksen suorittaminen on alkanut muita ikäisiään myöhemmin, esimerkiksi Suomeen muuttamisen vuoksi, eivät välttämättä ehdi suorittaa perusopetusta säädetyssä ajassa. Perusopetuksen suorittaminen on voinut pitkittyä myös vakavan sairauden tai haasteellisen elämäntilanteen vuoksi. Mahdollisuutta on käytetty erityisesti silloin, jos perusopetuksen oppimäärästä on puuttunut vain vähäinen määrä suorituksia taikka siirtymistä perusopetuksen jälkeiseen muuhun koulutukseen ei ole pidetty oppilaan valmiuksien tai elämäntilanteen vuoksi tarkoituksenmukaisena vaihtoehtona. Lisäksi tätä mahdollisuutta on käytetty koulukodeissa järjestettävässä perusopetuksessa. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on teettänyt 17-vuotiaiden oppivelvollisten tilanteen selvittämiseksi erillisselvityksen syksyn 2021 aikana. Selvityksessä on kartoitettu suurten, keskisuurten ja pienten kuntien (n=10) näkemyksiä oppivelvollisuuslain laajenemisen vaikutuksista sellaisten 17 vuotta täyttäneiden osalta, joilta on jäänyt peruskoulun päättötodistus saamatta. Kysely lähetettiin kuntien sivistystoimen johtajille. Selvitystä varten on lisäksi haastateltu opetusalan asiantuntijoita sekä tiedusteltu Opetushallituksen, Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n, Kuntaliiton ja Suomen opinto-ohjaajat ry:n (SOPO) kantaa aiheeseen. 

Kyselyn mukaan eniten peruskoulun ilman päättötodistusta päättäviä oppivelvollisia löytyy Helsingistä: heitä on vuosittain noin 80. Espoossa, Vantaalla ja Tampereella vastaava luku on noin 25—55. Keskisuurissa kunnissa luku on 0—5 ja pienissä kunnissa 0. Suurissa kunnissa korostuu oppivelvollisten ryhmä, jotka ovat tulleet teini-ikäisinä maahan ja joilta puuttuu sekä kielitaito että suomalaiseen koulutusjärjestelmään rinnastettava koulutustausta. Kaikissa kunnissa päättötodistuksen saamatta jäämiseen vaikuttavat oppivelvollisen mielenterveys- ja oppimishaasteisiin sekä perhetilanteeseen liittyvät ongelmat. Runsaista poissaoloista johtuvat syyt korostuvat pienissä kunnissa. Opintojen puuttumisen määrä vaihtelee ja kyse voi olla muutamasta oppiaineesta tai parin vuosiluokan sisällöstä. Pääosin oppivelvolliset ovat jatkaneet opintojaan aikuisten perusopetuksessa, osa myös ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa. 

Selvityksessä tarvittavista tukimuodoista mainituiksi tulivat suurissa kunnissa erityisesti S2-resurssin oikeanlainen ja riittävä kohdentaminen lasten perusopetuksessa sekä kielitietoisen pedagogiikan kehittäminen. Kaikissa kunnissa toivottiin lisää nopeita matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita sekä korostettiin varhaisen tuen merkitystä. Erityisesti keskisuurissa ja pienissä kunnissa korostettiin koulun ja kodin välisen yhteistyön tärkeyttä. Kaikissa kunnissa kaivattiin joustavuutta ja oppilaan yksilöllisten tarpeiden huomioimista. Kaikki kyselyyn vastanneet toivoivat moniammatillista yhteistyötä, esimerkiksi pedagogisten asiantuntijoiden, oppilashuollon, lastensuojelun, perhetyön ja psykiatristen palvelujen sujuvaa yhteistoimintaa. Monet kaipasivat myös erilaisia osallistamisen ammattilaisia koulun tueksi, kuten yhteisöllisen oppilashuollon osaajia ja nuorisotyöntekijöitä. 

Haastateltujen rehtorien, perusopetusjohtajien, opinto-ohjaajien ja kuntavalvojien mukaan uuden oppivelvollisuuslain vaikutukset ovat olleet sekä myönteisiä että kielteisiä. Erityisesti tasa-arvon lisääntyminen oppivelvollisten keskuudessa maksuttomuuden johdosta ja siitä aiheutuva syrjäytymisen ehkäiseminen sekä yhteiskunnan suurempi vastuu nuorista nähdään hyvänä asiana. Nuorten ohjaus on tehokkaampaa, oppilaista pidetään parempaa huolta ja koulupolku saattaa olla eheämpi. Velvoite löytää nuorelle opiskelupaikka nostaa laajasti väestön koulutustasoa, mutta toisaalta tämä ei käytännössä toteudu kaikkien osalta. Haasteet koskevat erityisesti myöhään maahan tulleita 17-vuotiaita, joilla on vain vähän koulutaustaa kotimaassaan. Toinen ryhmä, joista kaikki haastatellut olivat huolissaan, ovat erityisen tuen oppilaat. Oppivelvollisuuden laajenemisen ei nähdä hyödyttävän kaikkia, esimerkiksi kouluakäymättömiä, joiden ongelmat ovat usein mielenterveyteen tai haastavaan perhetilanteeseen liittyviä. 

Selvityksessä johtopäätöksenä todetaan kyselyn ja haastattelujen perusteella näyttävän siltä, että opetuksen järjestäjällä tulisi olla nykyistä enemmän joustoa ja harkinnanvaraisuutta oppivelvollisen opintopolun järjestämisessä. Oppivelvollisten taustat ja tilanteet ovat keskenään niin erilaisia, ettei yhdellä kaavalla pystytä vastaamaan kaikkien tarpeisiin. Kuitenkin kaikki selvityksessä mukana olleet ovat yhtä mieltä siitä, että niillä oppivelvollisilla, jotka eivät ole saaneet peruskoulun oppimäärää suoritettua 17 vuotta täytettyään, tulisi olla oikeus jäädä lasten perusopetuksen puolelle 18-vuotiaaksi saakka, jos se nähdään tarpeelliseksi. Tämä jatkuvuus nähdään erittäin tärkeäksi varsinkin silloin, jos oppivelvollisella on erityisen tuen tarpeita tai hän on muuten haastavassa elämäntilanteessa. Osa selvityksessä mukana olleista näkee, että oppivelvollisella tulee olla subjektiivinen oikeus jatkaa lasten perusopetuksessa, kun taas osan mielestä tätä oikeutta ei tarvita automaattisesti kaikille. Selvityksessä kiinnitettiin huomiota myös siihen, että aikuisten perusopetuksesta erityinen tuki puuttuu tällä hetkellä. Suurimman osan mielestä opetuksen järjestäjällä tulisi olla oikeus käyttää harkintaa tilanteissa sekä huomioida oppilaan kokonaistilanne ja erityisen tuen tarve. 

2.3  Opiskelupaikan osoittaminen

Perusopetuksen jälkeisessä oppivelvollisuuskoulutuksessa lähtökohtana on oppivelvollisen nuoren vapaa hakeutumisoikeus haluamaansa koulutukseen. Jos oppivelvollinen nuori ei vapaaehtoisesti hakeudu koulutukseen tai ei saa hakeutumisestaan huolimatta opiskelupaikkaa, asuinkunnan tehtäväksi on säädetty viime sijassa tehdä opiskelupaikan osoittamista koskeva päätös oppivelvolliselle. 

Opiskelupaikan osoittamisesta säädetään oppivelvollisuuslain 15 §:ssä. Voimassa olevan säännöksen mukaan asuinkunnan tehtävänä on kahden kuukauden kuluttua ohjaus- ja valvontavastuun alkamisesta osoittaa oppivelvolliselle opiskelupaikka tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa, jos oppivelvollinen ei ole aloittanut oppivelvollisuuslain 4 §:ssä tarkoitetussa perusopetuksen jälkeisessä koulutuksessa. Koulutuksen järjestäjän, jolle on myönnetty tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen järjestämislupa, tulee säännöksen mukaan ottaa opiskelijaksi sille osoitettu oppivelvollinen. Jos oppivelvollisella arvioidaan olevan tarve saada vaativaa erityistä tukea, hänelle tulee osoittaa opiskelupaikka sellaisen koulutuksen järjestäjän koulutuksessa, jonka järjestämisluvassa määrätään velvollisuudesta järjestää koulutusta vaativaan erityiseen tukeen oikeutetuille opiskelijoille. Opiskelupaikka voidaan osoittaa myös asuinkunnan järjestämässä tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa. 

Soveltuvan opiskelupaikan osoittamisessa on otettava huomioon alueen koulutustarjonta, oppivelvollisen kodin ja oppilaitoksen välinen etäisyys ja kulkuyhteydet, erityisen tuen tai vaativan erityisen tuen tarve sekä oppivelvollisen henkilökohtaiset toiveet. Opiskelupaikka tulee osoittaa oppivelvollisen perusopetuslain 10 §:ssä tarkoitetun opetuskielen mukaisesti suomen tai ruotsin kielellä järjestettävässä koulutuksessa tai oppivelvollisen henkilökohtaisten toiveiden ja valmiuksien mukaisesti muulla kuin edellä tarkoitetulla kielellä järjestettävässä koulutuksessa. 

Opetushallituksen tilastojen mukaan elokuun 2021 lopussa oli yhteensä 344 oppivelvollisesta tehty ilmoitus asuinkunnalle. Näistä 202 oppivelvollisella oli 15.11.2021 tehdyn tarkastelun mukaan oppivelvollisuuden suorittamiseen kelpaava aktiivinen opiskelupaikka. Mainittuna tarkasteluajankohtana puolestaan oli ilman opiskelupaikkaa 338 oppivelvollista, joista oli tehty ilmoitus asuinkunnalle. Näistä 170 oli samoja henkilöitä kuin 30.8.2021 tehdyssä tarkastelussa. Marraskuun tarkasteluajankohtaan mennessä 160 oppivelvollista oli jättänyt aloittamansa opinnot kesken ilman uutta opiskelupaikkaa siten, että heistä oli tehty ilmoitus asuinkunnalle. 

Opiskelupaikan osoittamista koskevassa toimeenpanossa on ilmennyt joitakin epäselvyyksiä. Laissa säädetään kahden kuukauden määräajasta, jonka aikana tarkoituksena on selvittää oppivelvollisen nuoren tilannetta ja ohjata häntä hakeutumaan vapaaehtoisesti koulutukseen. Vaativaan erityiseen tukeen oikeutettujen opiskelijoiden kohdalla säädetty määräaika on kuitenkin käytännössä eräissä tilanteissa osoittautunut tarpeettoman pitkäksi, jos kyseessä on ollut tilanne, jossa opiskelija ei hakeutumisestaan huolimatta ole saanut opiskelupaikkaa. Vaativaan erityiseen tukeen oikeutettujen opiskelijoiden mahdollisuudet hakeutua eri koulutuksen järjestäjien koulutukseen vapaan hakeutumisoikeuden kautta ovat usein käytännössä melko rajalliset, jos alueella ei ole useita kyseiselle kohderyhmälle koulutusta tarjoavia oppilaitoksia. Näin ollen olisi perusteltua, että opiskelupaikka voitaisiin osoittaa jo ennen oppivelvollisuuslaissa säädetyn kahden kuukauden määräajan päättymistä, jotta oppivelvollinen pääsisi aloittamaan opintonsa mahdollisimman nopeasti. 

Oppivelvollisuuslain mukaan koulutuksen järjestäjän tulee ottaa vastaan sille osoitettu oppivelvollinen ja osoitetun oppivelvollisen tulee aloittaa opintonsa viipymättä. Lain tarkoituksena on, että oppivelvollinen opiskelija voisi aloittaa opintonsa viipymättä sen jälkeen, kun opiskelupaikka on osoitettu. Oppivelvollisuuslaissa ei kuitenkaan ole säädetty tarkkaa määräaikaa sille, miten pian opiskelupaikan osoittamisen jälkeen koulutuksen järjestäjän tulee mahdollistaa opintojen aloittaminen. Käytännössä on ilmennyt, että oppivelvolliset ovat joutuneet odottamaan jopa useita kuukausia osoittamispäätöksen jälkeen, että pääsevät aloittamaan opintonsa. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole ollut, että osoitetut oppivelvolliset aloittaisivat opintonsa esimerkiksi vasta kevätlukukaudella seuraavien ryhmien aloittaessa. Tavoitteena on, että oppivelvollisten koulutuspolkuun ei muodostu pitkiä katkoksia ja koulutuspolku jatkuu heti perusopetuksen suorittamisen jälkeen. Tätä olisi tarpeen painottaa myös säännöksen sanamuodossa. 

Oppivelvollisuuslain 15 §:n 1 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän, jolle on myönnetty tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen järjestämislupa, tulee ottaa opiskelijaksi sille osoitettu oppivelvollinen. Tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta voidaan järjestää joko siihen myönnetyn nimenomaisen järjestämisluvan tai tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annetun lain 28 §:n siirtymäsäännösten nojalla. Mainitun pykälän 1 momentissa säädetään, että jos järjestäjälle on myönnetty perusopetuslain 7 tai 8 §:ssä tarkoitettu perusopetuksen lisäopetuksen järjestämislupa, järjestäjä saa tämän järjestämisluvan perusteella järjestää tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta 31.7.2025 saakka. Pykälän 3 momentissa puolestaan säädetään, että jos järjestäjälle myönnetty ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitettu ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen (VALMA) järjestämislupa, koulutuksen järjestäjä saa mainitun järjestämisluvan perusteella järjestää tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta. 

Oppivelvollisuuslain 15 §:n 1 momentin säännös on tulkinnanvarainen sen suhteen, voidaanko opiskelupaikka osoittaa siirtymäsäännöksen nojalla järjestettävässä TUVA-koulutuksessa. VALMA-koulutuksen järjestäjät saavat järjestää TUVA-koulutusta ilman uuden järjestämisluvan hakemista. Tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annetun lain 28 §:n 3 momentin siirtymäsäännöstä on tarkennettu 1.8.2022 voimaan tulevalla lakimuutoksella 1117/2021, jonka mukaan kyseisen siirtymäsäännöksen nojalla järjestettävään koulutukseen sovelletaan, mitä 4 §:n 1 momentissa säädetään velvollisuudesta järjestää koulutusta. Lain 4 §:n 1 momentin mukaan koulutuksen järjestäjällä on velvollisuus järjestää koulutusta koulutustarpeen mukaisesti järjestämisluvassa määrätyllä toiminta-alueella. Vastaavaa järjestämisvelvollisuutta ei sovelleta kuitenkaan yksityisen perusopetuksen järjestäjän lain 28 §:n 1 momentin siirtymäsäännöksen nojalla järjestämässä TUVA-koulutuksessa. 

VALMA-koulutuksen järjestäjät muodostavat TUVA-koulutuksen järjestäjäverkon rungon ja on selvää, että tarkoituksena on ollut mahdollistaa opiskelupaikan osoittaminen tältä osin myös siirtymäsäännöksen nojalla järjestettävässä koulutuksessa. Sen sijaan yksityisten perusopetuksen järjestäjien osalta tilanne on tulkinnanvaraisempi. Olisi perusteltua, että siirtymäaikana opiskelupaikkaa ei voitaisi osoittaa yksityisen perusopetuksen järjestäjän järjestämässä TUVA-koulutuksessa, koska kyseiseen koulutukseen ei liity myöskään koulutuksen järjestämisvelvollisuutta. Tulkinnan selventämiseksi säännöksen sanamuotoa olisi tarpeen tarkentaa. 

2.4  Maksuttomuuden pidentäminen

Oppivelvollisuuslain 16 §:ssä säädetään oikeudesta maksuttomaan koulutukseen. Säännöksen 1 momentin mukaan oppivelvollisuuslain 4 §:ssä tarkoitettu koulutus on 17 §:ssä tarkoitetulla tavalla maksutonta sen kalenterivuoden loppuun saakka, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta. Säännöksen 2 momentin mukaan maksuttomuutta pidennetään niiden ajanjaksojen kestoa vastaavasti, joiden aikana oppivelvollisuuden suorittaminen on ollut perusopetuksen suorittamisen jälkeen keskeytyneenä 7 §:ssä säädetyillä perusteilla tai 4 §:ssä tarkoitetun koulutuksen suorittaminen on ollut väliaikaisesti keskeytyneenä asianomaista koulutusta koskevassa laissa säädetyillä perusteilla. Jos oppivelvollisuuden suorittamisen keskeytyminen johtuu 7 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta syystä tai koulutuksen suorittamisen keskeytyminen johtuu asianomaista koulutusta koskevassa laissa tarkoitetusta muusta perustellusta syystä, maksuttomuutta pidennetään kuitenkin enintään yhden vuoden ajan. Säännöksen 3 momentin mukaan edellä todetun lisäksi maksuttomuutta voidaan pidentää enintään yhden vuoden ajan, jos opiskeluajan pidentymisen syynä on 1) terveydellisiin tai muihin painaviin syihin liittyvä opiskelualan vaihto, 2) oppimisvaikeudet, 3) perusopetuksen jälkeisen valmentavan tai valmistavan koulutuksen suorittaminen tai 4) perusopetuksen oppimäärän suorittamisen viivästyminen. 

Oppivelvollisuuslain 16 §:n 4 momentissa säädetään maksuttomuuden pidentämiseen liittyvästä päätöksenteosta. Säännöksen mukaan maksuttomuuden pidentämisestä päättää opiskelijan hakemuksesta se koulutuksen järjestäjä, jonka opintojen aikana opiskelija hakee maksuttomuuden pidentämistä. Jos koulutuksen järjestäjä on tehnyt oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä tai opintojen väliaikaista keskeyttämistä koskevan päätöksen, maksuttomuutta näissä opinnoissa pidennetään kuitenkin ilman hakemusta. Lähtökohtana siis on, että oppivelvollisuuslain 16 §:n 2 momentissa säädetyillä perusteilla maksuttomuutta pidennetään ilman erillistä hakemusta, koska oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä tai opintojen väliaikaisesta keskeyttämisestä on jo tehty hallintopäätös. Sen sijaan maksuttomuuden pidentäminen 16 §:n 3 momentissa tarkoitetulla perusteella edellyttää hakemusta ja erillisen hallintopäätöksen tekemisestä. 

Voimassa olevan sääntelyn tavoitteena on, että maksuttomuuden pidentämistä ei tarvitsisi hakea erikseen silloin, kun opiskeluaikaa pidentävä seikka eli keskeyttäminen ja sen kesto on jo aiemmin todettu hallintopäätöksellä. Käytännössä maksuttomuuden pidentämistä koskevan sääntelyn soveltaminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaselkoiseksi. Hallintopäätöksiä oppivelvollisuuden tai opintojen väliaikaisesta keskeyttämisestä voidaan tehdä jo opintojen alussa, jolloin ei kuitenkaan vielä tiedetä, onko maksuttomuuteen oikeuttavaa aikaa käytännössä tarpeellista pidentää vai ei. Lyhytaikaisesta keskeyttämisestä huolimatta opiskelija saattaa ehtiä suorittamaan opintonsa loppuun oppivelvollisuuslain 16 §:n 1 momentissa säädetyn pääsäännön mukaisesti eli sen vuoden loppuun mennessä, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta. Tällöin maksuttomuuteen oikeuttavaa aikaa ei tarvitse käytännössä pidentää. 

Erityistilanteissa opintojen keskeyttämisen perusteella tehtävä pidennys saattaa joka tapauksessa aiheuttaa selvittelyn tarvetta sekä opiskelijalle että koulutuksen järjestäjälle. Opiskelija saattaa vaihtaa opiskelupaikkaa kesken maksuttomuuteen oikeuttavan ajan, jolloin opiskelijan joka tapauksessa tulee hakea maksuttomuuden pidentämistä näissä uusissa opinnoissa. Ammatillista tutkintoa ja ylioppilastutkintoa samanaikaisesti suorittavan oppivelvollisen opiskelijan osalta maksuttomuuden arviointi vaatii usein myös kokonaistilanteen arviointia, jota ei välttämättä pystytä ottamaan huomioon, jos pidentämisestä päätetään ilman erillistä hakemusta. 

Toimeenpanosta saatujen kokemusten perusteella vaikuttaisi tarkoituksenmukaisemmalta, että maksuttomuutta pidennettäisiin kaikissa tilanteissa hakemuksesta. Tällöin päätös maksuttomuuden pidentämisestä tehtäisiin vasta opintojen loppuvaiheessa, jos näyttää siltä, että opiskelija ei saa suoritettua opintojaan loppuun oppivelvollisuuslain 16 §:n 1 momentissa säädetyssä ajassa, ja asiasta päätettäessä voitaisiin kokonaisuutena ottaa huomioon kaikki maksuttomuuden pidentämiseen liittyvät seikat. 

2.5  Majoitus- ja matkakorvaus koulumatkan ajallisen keston perusteella

Oppivelvollisuuslain 19—21 §:ssä säädetään oppivelvollisille suunnatuista majoitus- ja matkakorvauksista. Oppivelvollisuuslain mukaisiin erityisiin majoitus- ja matkakorvauksiin on oikeus vain silloin, jos matka oppivelvollisen kodista lähimpään sellaiseen lukioon tai monialaiseen ammatilliseen oppilaitokseen, jossa on mahdollisuus saada opetusta oppivelvollisen perusopetuslain 10 §:ssä tarkoitetun opetuskielen mukaisesti suomen tai ruotsin kielellä, on yli 100 kilometriä. Hallituksen esityksen (HE 173/2020 vp, s. 183) perustelujen mukaan monialaisella ammatillisella oppilaitoksella tarkoitetaan oppilaitosta, jossa on tarjolla enemmän kuin yhden koulutusalan opintoja. Matkan pituuden määrittelyssä noudatetaan koulumatkatuen myöntämisessä noudatettavia matkan pituuden laskentaperiaatteita ja matkan pituus määritetään lyhintä kulkukelpoista reittiä pitkin. 

Oikeus matka- ja majoituskorvaukseen on vain silloin, jos oppivelvollinen opiskelee tässä lähimmässä lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa. Oppivelvollinen voi kuitenkin valita haluamansa koulutusmuodon lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen välillä. Lisäksi oikeus majoitus- ja matkakorvauksiin on tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa ja työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa, jos muut ehdot korvausten myöntämiselle täyttyvät. Jos opiskelijalla on mahdollisuus asua oppilaitoksen maksuttomassa asuntolassa, oikeutta majoituskorvaukseen ei ole. Koulutuksen järjestäjä päättää majoitus- ja matkakorvauksen myöntämisestä hakemuksesta. 

Perusopetuslain 32 §:n 1 momentin mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, jos perusopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi tai kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Perusopetuslain 32 §:n 2 momentissa säädetään oppilaan päivittäisen koulumatkan keston tuntimääräisistä ylärajoista. Oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Lukuvuoden alkaessa 13 vuotta täyttäneen oppilaan kohdalla koulumatkan keston enimmäisraja voi olla kolme tuntia. Perusopetuslain 33 §:n 1 momentin mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan majoitukseen ja täysihoitoon, mikäli oppilaan koulumatkaa ei voida järjestää 32 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla. 

Oppivelvollisuuslain mukaisten majoitus- ja matkakorvausta koskevien säännösten tavoitteena on varmistaa oppivelvollisten perustuslain mukainen oikeus maksuttomaan oppivelvollisuus-koulutukseen myös silloin, kun matka oppivelvollisen kodista lähimpään soveltuvaan oppilaitokseen on niin pitkä, ettei hänen voida kohtuudella olettaa kulkevan päivittäisiä koulumatkoja. Perusopetuslaista poiketen oppivelvollisuuslaissa ei kuitenkaan ole erikseen huomioitu matkan kestoa lähimpään oppilaitokseen, eikä oppivelvollisuuslaissa ole säännöksiä majoitus- ja matkakorvauksiin oikeuttavan kodin ja oppilaitoksen välisen matkan ajallisesta enimmäiskestosta. Tämä on aiheuttanut hankaluuksia erityisesti saaristoalueilla asuville oppivelvollisille, jossa oppivelvollisen kodin ja lähimmän oppilaitoksen välinen matka voi olla alle 100 kilometriä, mutta matka vie ajallisesti niin kauan, ettei sen päivittäinen kulkeminen ole käytännössä mahdollista. Majoitus- ja matkakorvauksen myöntämistä olisikin perusteltua laajentaa myös tällaisiin tilanteisiin. 

2.6  Tietojensaantioikeus erityisen tuen tarpeesta

Oppivelvollisuuslain 23 §:ssä säädetään tietojensaantioikeudesta. Pykälän 3 ja 4 momenteissa säädetään uuden opetuksen tai koulutuksen järjestäjän tietojensaantioikeudesta oppivelvollisen siirtyessä oppilaitoksesta toiseen. Pykälän 3 momentin mukaan oppivelvollisen siirtyessä toisen koulutuksen järjestäjän koulutukseen aikaisemman koulutuksen järjestäjän on salassapitosäännösten estämättä viipymättä toimitettava oppivelvollisen koulutuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot uudelle koulutuksen järjestäjälle. Vastaavat tiedot on annettava myös uuden koulutuksen järjestäjän pyynnöstä. Pykälän 4 momentissa säädetään lisäksi, että rehtorilla ja oppivelvollisen opetukseen osallistuvalla opettajalla on 4 §:ssä tarkoitetussa koulutuksessa oikeus salassapitosäännösten estämättä saada oppivelvollisen koulutuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot opiskelijahuoltotyöhön osallistuvilta. 

Kyseiset tietojensaantioikeudet eivät koske kuitenkaan asuinkunnan tiedonsaantia sen ollessa ohjaus- ja valvontavastuussa ja osoittaessa opiskelupaikkaa oppivelvolliselle. Asuinkunta joutuu tässä ohjaustehtävässä arvioimaan opiskelijan vaativan erityisen tuen tarvetta sekä ohjaustarvetta muiden palveluiden piiriin, mutta voimassa olevan sääntelyn mukaan asuinkunta saa tehtäviensä toteuttamiseksi tarvittavia tietoja ainoastaan suoraan oppivelvolliselta tai hänen huoltajaltaan. Olisikin perusteltua, että asuinkunnalla olisi laajemmat tiedonsaantioikeudet, jotta se voisi toteuttaa sille säädettyä ohjaus- ja valvontavastuuta asianmukaisesti. 

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi toteutti vuosina 2020—2021 ammatillisen koulutuksen erityisen tuen arvioinnin Erityinen tuki voimavaraksi – arviointi ammatillisen koulutuksen erityisestä tuesta, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, julkaisut 17:2021 )https://karvi.fi/wp-content/uploads/2021/12/KARVI_1721.pdf, joka tuotti tietoa erityisen tuen järjestelyistä ja niiden toimivuudesta. Arvioinnin mukaan uusien opiskelijoiden tuen tarpeiden tunnistaminen ei toteudu yhtä järjestelmällisesti jatkuvassa haussa kuin muissa hakutavoissa. Arvioinnin mukaan perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen nivelvaiheyhteistyötä opiskelijoiden ohjauksessa ja tiedonsiirrossa tulee edelleen kehittää, ja erityistä tukea koskevaa tiedottamista ammatillisesta koulutuksesta perusopetukseen vahvistaa. Nivelvaiheen yhteistyö tulee aloittaa nykyistä aikaisemmin niiden opiskelijoiden osalta, joilla on perusopetuksessa oppimiseen liittyviä haasteita. Arvioinnin kehittämissuosituksena mainitaan, että erityiseen tukeen liittyvää nivelvaiheyhteistyötä ja moniammatillista yhteistyötä tulee kehittää. 

Tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annetun lain 22 §:n 1 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän tulee arvioida opiskelijan erityisen tuen tarve opiskelijan aloittaessa opiskelun ja opintojen aikana tuen tarpeen ilmetessä. Jos perusopetuksesta siirtyvälle oppivelvolliselle on tehty perusopetuslain 17 §:n mukainen päätös erityisestä tuesta, on koulutuksen järjestäjän selvitettävä ja arvioitava opiskelijan erityisen tuen tarve perusopetuksen aikana tehdyn erityisen tuen päätöksen pohjalta. Sääntelyllä varmistetaan, että opiskelijan erityisen tuen tarve ja aiemmin käytetyt tukitoimet tulevat uuden koulutuksen järjestäjän tietoon oppivelvollisen siirtyessä perusopetuksesta valmentavaan koulutukseen. Tiedonsaantioikeus tältä osin perustuu oppivelvollisuuslain 23 §:n 3 momenttiin. 

Edellä mainittu säännös perusopetuslain 17 §:n mukaisen erityisen tuen päätöksen huomioinnista koskee vain siirtymistä perusopetuksesta TUVA-koulutukseen. Myös ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaan opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen. Siirtymistä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen koskevat oppivelvollisuuslain 23 §:n 3 ja 4 momentin säännökset koulutuksen järjestämisen kannalta välttämättömien tietojen saantioikeudesta aiemmalta koulutuksen järjestäjältä ja opiskelijahuoltotyöhön osallistuvilta. Sen sijaan ammatillisen koulutuksen lainsäädäntöön ei sisälly TUVA-lain 22 §:n 1 momenttia vastaavaa säännöstä opiskelijan erityisen tuen tarpeen selvittämisestä ja arvioinnista perusopetuksen aikana tehdyn erityisen tuen päätöksen pohjalta. Vastaava säännös olisi perusteltua lisätä myös ammatillisesta koulutuksesta annettuun lakiin. 

2.7  Oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttäminen ja opiskeluoikeus

Oppivelvollisuuslain 7 §:n 2 momentissa säädetään oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä toistaiseksi. Säännöksen mukaan oppivelvollisella on oikeus keskeyttää oppivelvollisuuden suorittaminen toistaiseksi, jos oppivelvollisuuden suorittamisen estävä sairaus tai vamma on luonteeltaan pysyvä. Mahdollisuus oppivelvollisuuden keskeyttämiseen toistaiseksi on tarkoitettu tilanteisiin, joissa ei ole perusteltua keskeyttää oppivelvollisuutta määräajaksi, jos jo etukäteen voidaan arvioida, että sairaus tai vamma tulee estämään oppivelvollisuuden suorittamisen pysyväisluonteisesti eikä oppivelvollinen tule enää jatkamaan opintojaan. 

Voimassa olevan lainsäädännön mukaan opiskeluoikeus voi päättyä oman ilmoituksen perusteella tai kun koulutuksen järjestäjä katsoo opiskelijan koulutusta koskevien lakien nojalla eronneeksi. Eronneeksi katsominen on mahdollista, mikäli on ilmeistä, ettei opiskelijan ole tarkoitus osallistua opetukseen eikä hän ole esittänyt poissaololleen perusteltua syytä. Voimassa olevien säännösten sanamuodon mukaisen tulkinnan mukaisesti opiskelijan opiskeluoikeus jää yhä voimaan, vaikka oppivelvollisuuden suorittaminen keskeytettäisiin oppivelvollisuuslain 7 §:n 2 momentin nojalla toistaiseksi, ellei oppivelvollinen ilmoita erikseen myös eroamisestaan. Jos oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämispäätös tehdään toistaiseksi, lähtökohtana tällaisessa tilanteessa on kuitenkin aina se, ettei opiskelija tule enää jatkamaan opintojen suorittamista. Olisikin selkeämpää, että opiskelija katsottaisiin eronneeksi suoraan keskeyttämispäätöksen nojalla. Tällöin koulutuksen järjestäjän ei tarvitsisi pyytää erillistä eroamisilmoitusta oppivelvolliselta tai hänen huoltajaltaan eikä opiskelupaikka jäisi turhaan käyttämättömänä voimaan, jos eroamisilmoitusta ei toimiteta. 

2.8  Kansanopistojen oppivelvollisuuskoulutus

Oppivelvollisuuden laajentamisen yhteydessä vapaasta sivistystyöstä annettuun lakiin lisättiin säännökset kansanopistojen oppivelvollisille suunnatusta koulutuksesta, jota rahoitetaan 100-prosenttisella valtionosuusrahoituksella. Oppivelvollisuuden laajentamista koskevassa hallituksen esityksessä on todettu, että kansanopistojen järjestämän oppivelvollisille suunnatun maksuttoman koulutuksen määrällinen taso rajoitetaan alkuvaiheessa enintään noin 650 vuosittaiseen opiskelijaan. Tästä aiheutuva kustannusvaikutus olisi vuositasolla 3,5 miljoonaa euroa. Syksyn 2021 toteutuneiden tietojen (20.9.2021) mukaan kansanopistojen oppivelvollisuuskoulutuksessa on aloittanut 521 opiskelijaa. Kyseistä koulutusta järjesti yhteensä 31 kansanopistoa. 

Vuodelle 2022 ennakollista rahoitusta koulutuksessa syntyvien opiskelijaviikkojen valtionosuuden korottamiseksi 57 prosentista 100 prosenttiin on myönnetty 20.9.2021 kirjoilla olleiden 521 opiskelijan perusteella yhteensä 2 578 838 euroa. Uudistuksen siirtymäkaudella ennakollinen rahoitus tarkistetaan syyslukukauden 2022 osalta Opetushallituksen tiedonkeruussa 20.9.2022 ilmoitetun opiskelijamäärän mukaiseksi. Mikäli koko vuoden rahoitettavien suoritteiden yhteenlaskettu lisärahoituksen tarve suoritteiden valtionosuuden korottamiseksi täysimääräiseksi ylittäisi tälle koulutukselle oppivelvollisuuden laajentamisen yhteydessä varatun 3,5 miljoonan euron lisämäärärahan tason, myönnettävien suoritteiden määrää suhteutetaan alaspäin, kunnes määritelty taso saavutetaan. 

Oppivelvollisuuden laajentamisen yhteydessä kansanopistojen oppivelvollisille suunnatun koulutuksen valtionosuusrahoitus nostettiin 57 prosentista 100 prosenttiin, mutta uudistuksessa ei huomioitu erikseen kansanopistoille kyseisessä koulutuksessa aiheutuvia oppimateriaalikustannuksia. Kansanopistot eivät voi periä oppivelvollisilta opiskelijoilta opiskelijamaksuja ja oppivelvollisuuslain 17 §:n mukaan kansanopistojen oppivelvollisille suunnattujen koulutusten oppimateriaalit ovat opiskelijalle maksuttomia. Oppivelvollisuuden laajentamista koskevan hallituksen esityksen valmistelussa lähdettiin siitä, että 100-prosenttinen valtionosuusrahoitus kattaisi kaikki opiskelijan itsensä aiemmin vastaamat kustannukset, sekä opiskelijamaksut että oppimateriaalit. Käytännössä on kuitenkin ilmennyt, että rahoitus ei riitä kattamaan oppimateriaaleista aiheutuvia kustannuksia. Oppimateriaalikustannuksia aiheutuu opetuksessa tarvittavista oppikirjoista ja muusta opiskelumateriaalista, tietokoneista, laskimista, ohjelmistolisensseistä ja muista työvälineistä. 

2.9  Opetuksen ja ohjauksen määrän arviointi ammatillisessa koulutuksessa

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 61 §:n mukaan opiskelijalla on oikeus saada eri oppimisympäristöissä sellaista opetusta ja ohjausta, joka mahdollistaa tutkinnon perusteiden mukaisten ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden saavuttamisen. Lain 48 §:n 2 momentin mukaan ammattitaidon tai osaamisen hankkiminen suunnitellaan yksilöllisesti tutkinnon osittain. Oppivelvollisuuden laajentamisen yhteydessä ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 48 §:n 2 momenttiin lisättiin säännös (laki 1218/2020), jonka mukaan perustutkintokoulutuksessa koulutuksen järjestäjän tehtävänä on arvioida oppilaitoksessa ja muissa oppimisympäristöissä toteutettavan opetuksen ja ohjauksen tarve sekä määrä. Lisäksi 48 §:n 2 momenttiin lisättiin asetuksenantovaltuus, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin opetuksen ja ohjauksen määrän arvioinnista. 

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 44 §:n mukaan koulutuksen aloittavalle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), johon kirjataan yksilölliset osaamisen tunnistamista, tunnustamista, hankkimista, kehittymistä ja osoittamista sekä ohjaus- ja tukitoimia koskevat tiedot. Suunnitelmaan merkittävistä tiedoista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Ammatillisesta koulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (673/2017) 9 §:ssä säädetään HOKS:iin merkittävistä tiedoista. Asetuksen 9 §:n 1 momenttiin on lisätty uusi 7 a kohta, jonka mukaan koulutuksen järjestäjän tulee merkitä HOKS:iin oppilaitoksessa ja muissa oppimisympäristöissä toteutettavan opetuksen ja ohjauksen tarve sekä määrä. Lisäksi ammatillisesta koulutuksesta annettuun valtioneuvoston asetukseen on lisätty uusi 10 a §, jossa säädetään ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 48 §:n 2 momentin asetuksenantovaltuuden nojalla opetuksen ja ohjauksen määrän arvioinnista. Edellä mainitut asetuksen säännökset tulevat voimaan 1.8.2022. 

Ammatillisesta koulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen uuden 10 a §:n mukaan ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 48 §:n 2 momentissa tarkoitetussa opetuksen ja ohjauksen määrän arvioinnissa lähtökohtana käytetään tässä pykälässä säädettyä tuntimäärää, jos ammatillista perustutkintoa suorittavalla opiskelijalla ei ole tutkinnon osan tai yhteisen tutkinnon osan osa-alueen suorittamiseksi tarvittavaa aiemmin hankittua osaamista. Asetuksen säännöksen mukaan ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa tutkinnon osan tai yhteisen tutkinnon osan osa-alueen suorittamiseksi tarvittavan opetuksen ja ohjauksen määrä on vähintään 12 tuntia osaamispistettä kohti. Tuntimäärä voi kuitenkin olla säädettyä suurempi tai pienempi opiskelijan oppimisvalmiuksien tai yksilöllisten valintojen perusteella. Tutkinnon osan tai yhteisen tutkinnon osan osa-alueen opetuksen ja ohjauksen määrän arvioinnissa tulee lisäksi ottaa huomioon ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 12 §:ssä säädetyt tutkinnon osien mitoitusperusteet. 

Oppivelvollisuuden laajentamista koskevaan eduskunnan vastaukseen sisältyvässä lausumassa (11. lausuma) eduskunta edellyttää, että ammatillisessa koulutuksessa tulee vahvistaa opiskelijan oikeutta saada lähiopetusta. Lausuman mukaan valtioneuvoston asetuksella on säädettävä tarkemmin opetuksen ja ohjauksen määrän arvioinnissa käytettävistä periaatteista ja toteutuneen lähiopetuksen määrää on seurattava. Ammatillisen koulutuksen opetuksen ja ohjauksen määrästä ei saada tällä hetkellä kattavaa seurantatietoa. Opetustuntien määrän seuranta on otettu mukaan ammatillisen koulutuksen kustannustiedon seurantaan vuodesta 2022 alkaen. Kustannustiedonseurannan yhteydessä saadaan tietoa koulutuksen järjestäjän opetushenkilökunnan opetustuntien määrästä, mutta ei opiskelijakohtaisesta opetuksen ja ohjauksen määrästä. Elokuusta 2022 lähtien tieto suunnitellusta opiskelijakohtaisesta opetuksen ja ohjauksen määrästä kirjataan ammatillisesta koulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 9 §:n 1 momentin uuden 7 a kohdan mukaisesti opiskelijan HOKS:iin. Valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain (884/2017) 9 §:n 2—4 säädetään tiedoista, jotka on tallennettava opetuksen ja koulutuksen tietovarantoon (Koski-tietovaranto), tarkemmin sanottuna eHOKS:iin. Seurannan kannalta olisi tärkeää, että opetuksen ja ohjauksen määrää koskeva HOKS:iin kirjattava tieto tallennettaisiin myös eHOKS:iin. 

2.10  Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus työvoimakoulutuksena

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 23 §:n 3 momentin mukaan ammatillisen koulutuksen järjestämisluvassa määrätään oikeudesta järjestää tutkintoja ja muuta luvan mukaista koulutusta työvoimakoulutuksena. Voimassa oleva säännös kattaa myös ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen järjestämisen työvoimakoulutuksena. Käytännössä VALMA-koulutusta on järjestetty vain vähän työvoimakoulutuksena. Työvoimakoulutuksena järjestetyssä VALMA-koulutuksessa kertyi varainhoitovuosina 2020 ja 2021 molempina noin kuusi toteutunutta opiskelijavuotta. 

Syksystä 2022 lukien VALMA-koulutus korvautuu TUVA-koulutuksella, josta säädetään erillisessä tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annetussa laissa. TUVA-koulutuksesta annettuun lakiin ei sisälly säännöksiä koulutuksen järjestämisestä työvoimakoulutuksena, joten TUVA-koulutukseen siirtymisen myötä nivelvaiheen koulutusta ei olisi enää mahdollista järjestää työvoimakoulutuksena. TUVA-koulutusta voitaisiin edelleen nykyistä VALMA-koulutusta vastaavasti järjestää maahanmuuttajan kotoutumista ja työllistymistä edistävänä työttömyysetuudella tuettuna omaehtoisena opiskeluna. Mahdollisuus työvoimakoulutuksena järjestettävään TUVA-koulutukseen voisi kuitenkin olla tarpeen esimerkiksi niiden maahanmuuttajataustaisten työttömien työnhakijoiden osalta, jotka eivät ole enää kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) mukaisen kotoutumissuunnitelman piirissä. 

TUVA-koulutus työvoimakoulutuksena voisi olla tarpeen myös muiden sellaisten työttömien työnhakijoiden osalta, jotka tarvitsevat opiskeluvalmiuksien vahvistamista ennen työvoimakoulutuksena järjestettävään tutkintokoulutukseen osallistumista. TUVA-koulutusta ei voimassa olevan lainsäädännön nojalla voida suorittaa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettuna työttömyysetuudella tuettuna omaehtoisena opiskeluna, kuten ei ole voinut suorittaa myöskään VALMA-koulutusta. Työvoimakoulutuksena voidaan kuitenkin järjestää ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 63 §:ssä tarkoitettuja opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja, ja tältä osin nykytila ei TUVA-koulutuksen käyttöönoton myötä muuttuisi. 

4.1  Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan tarkennettavaksi oppivelvollisuuslain soveltamisalaa siten, että soveltamisalan ulkopuolelle rajattaisiin opiskelijat, jotka oleskelevat Suomessa opiskelutarkoituksessa. Lisäksi soveltamisalasäännöksen sanamuotoa ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että säännöksessä määriteltäisiin nykyistä tarkemmin, mitä vakinaisella asumisella tarkoitetaan. 

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oppivelvollisuuden suorittamista koskevaa sääntelyä siten, että jatkossa oppivelvollisuuden suorittamiseksi hyväksyttäisiin osallistuminen lasten perusopetukseen myös sen ajankohdan jälkeen, kun perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa säädetty velvollisuus suorittaa oppivelvollisuutta perusopetuksessa on päättynyt, eli sen kalenterivuoden kevätlukukauden päättymisen jälkeen, jonka aikana oppivelvollinen täyttää 17 vuotta. Ehdotetun muutoksen tarkoituksena on palauttaa ennen oppivelvollisuuden laajentamista vallinnut oikeustila. Kunnat voisivat tapauskohtaisesti ja harkinnanvaraisesti mahdollistaa oppivelvolliselle opintojen jatkamisen lasten perusopetuksessa esimerkiksi silloin, jos oppivelvollisella on erityisen tuen tarvetta tai muutoin vaikea elämäntilanne, eikä siirtymistä aikuisten perusopetukseen tai TUVA-koulutukseen nähdä tarkoituksenmukaiseksi vaihtoehdoksi. Kunnan perusopetuksen järjestämisvelvollisuutta ja siihen liittyvää rahoitusta ei ehdoteta muutettavaksi. 

Oppivelvollisuuslain mukaista opiskelupaikan osoittamista koskevaa sääntelyä ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että vaativaan erityiseen tukeen oikeutetulle oppivelvolliselle voitaisiin oppivelvollisen tai hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa suostumuksella osoittaa opiskelupaikka jo ennen laissa säädetyn kahden kuukauden määräajan päättymistä. Sääntelyä ehdotetaan tarkennettavaksi myös siltä osin, että opiskelupaikan osoittamisen jälkeen oppivelvollisella tulisi olla mahdollisuus aloittaa opinnot osoitetussa opiskelupaikassa mahdollisimman pian. Lisäksi sääntelyä ehdotetaan tarkennettavaksi TUVA-koulutuksen siirtymäsäännösjärjestäjien osalta siten, että velvollisuus vastaanottaa osoitettu oppivelvollinen koskisi myös niitä ammatillisen koulutuksen järjestäjiä, jotka järjestävät TUVA-koulutusta tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutusta annetun lain 28 §:n 3 momentin nojalla. Osoitettujen oppivelvollisten vastaanottovelvollisuus koskisi siis siirtymäsäännöksen nojalla toimivia entisiä VALMA-koulutuksen järjestäjiä, mutta ei yksityisiä perusopetuksen järjestäjiä. 

Oppivelvollisuuslain mukaista maksuttomuuden pidentämistä koskevaa päätöksentekomenettelyä ehdotetaan muutettavaksi siten, että maksuttomuutta ei missään tilanteissa pidennettäisi ilman hakemusta, vaan kaikki pidennysperusteet otettaisiin huomioon vain hakemuksen perusteella. Sääntelyä ehdotetaan tarkennettavaksi myös siten, että maksuttomuuden pidentämistä voitaisiin hakea vasta opintojen loppuvaiheessa, jos näyttää siltä, että oppivelvollisuuslain 16 §:n 1 momentin mukainen maksuttomuuteen oikeuttava aika ei tule riittämään. 

Oikeutta oppivelvollisuuslain mukaisiin majoitus- ja matkakorvauksiin ehdotetaan laajennettavaksi siten, että oikeuden määrittelyssä otettaisiin huomioon matkan pituuden lisäksi myös päivittäisen koulumatkan ajallinen kesto. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että oikeus majoitus- ja matkakorvaukseen olisi myös silloin, jos kodin ja lähimmän soveltuvan oppilaitoksen välinen päivittäinen koulumatka nopeinta matkustustapaa käyttäen kestää yli kolme tuntia. 

Oppivelvollisuuslain mukaan ohjaus- ja valvontavastuussa olevan asuinkunnan tiedonsaantioikeuksia aiemmalta koulutuksen järjestäjältä ja opiskelijahuoltotyöhön osallistuvilta ehdotetaan laajennettavaksi. Lisäksi tiedonsaantia erityisen tuen tarpeesta ehdotetaan parannettavaksi siten, että ammatillisesta koulutuksesta annettuun lakiin lisättäisiin säännös koulutuksen järjestäjän velvollisuudesta arvioida oppivelvollisen erityisen tuen tarve perusopetuksessa tehdyn erityisen tuen päätöksen pohjalta. Vastaava säännös sisältyy jo tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annettuun lakiin. Lukiolakiin ja muuta oppivelvollisuuskoulutusta koskeviin lakeihin ei ehdoteta vastaavanlaista sääntelyä, sillä näissä koulutusmuodoissa opiskelijalle ei tehdä erityisen tuen päätöstä. Lukiokoulutusta ja muuta oppivelvollisuuskoulutusta koskisivat kuitenkin edelleen oppivelvollisuuslain 23 §:ssä säädetyt tiedonsaantioikeudet. 

Eronneeksi katsomista koskevaa sääntelyä aikuisten perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa, tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa ja kansanopistojen oppivelvollisille suunnatussa koulutuksessa ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että opiskelija katsottaisiin eronneeksi ilman erillistä päätöstä, jos oppivelvollisuuden suorittaminen on keskeytetty toistaiseksi oppivelvollisuuslaissa säädetyillä perusteilla. Lisäksi ehdotetaan yhdenmukaistettavaksi edellä mainituissa laeissa eronneeksi katsomisen terminologia ja oppivelvollisia koskeva erityissääntely sekä selkeytettäväksi eronneeksi katsomista koskevien säännösten kirjoitusasuja lakiteknisesti. 

Kansanopistojen oppivelvollisille suunnatun koulutuksen rahoituksessa ehdotetaan otettavaksi käyttöön oppimateriaalilisä, jonka myöntämisestä säädettäisiin vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa. Oppimateriaalilisä olisi kansanopiston ylläpitäjälle opiskelijaviikkoa kohti myönnettävä euromääräinen lisä, joka myönnettäisiin yksikköhinnan lisäksi. Oppimateriaalilisän euromäärästä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Hallituksen esityksen liitteenä olevan asetusluonnoksen mukaan oppimateriaalilisä olisi 6,90 euroa opiskelijaviikkoa kohti. 

Valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan eHOKS:iin tallennettaisiin myös ammatillisen perustutkintokoulutuksen opiskelijan HOKS:iin kirjattava opetuksen ja ohjauksen määrää koskeva tieto. Esityksessä ehdotetaan lisäksi tehtäväksi eräitä teknisluonteisia tarkennuksia valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annettuun lakiin. 

Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta voitaisiin järjestää valtionosuusrahoitteisena työvoimakoulutuksena samoin edellytyksin kuin nykyisin valtionosuusrahoitteisena työvoimakoulutuksena voidaan järjestää ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta. Ehdotettu muutos säilyttäisi nykytilan. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

5.1  17-vuotiaiden oppivelvollisten asema

Vuosittain noin 400 nuorta jää ilman perusopetuksen päättötodistusta täytettyään 17 vuotta. Vaihtoehtona voisi olla, että kaikki jatkaisivat lasten perusopetuksen suorittamista oppivelvollisuuden päättymiseen eli 18 ikävuoteen saakka, elleivät he tätä ennen saa perusopetuksen päättötodistusta. Tällöin tehtävä olisi kunnille pakollinen ja siihen tulisi osoittaa valtionosuusrahoitusta. Vuoden 2020 raportoitujen kustannustietojen mukaan perusopetuksen keskimääräinen oppilaskohtainen kustannus on ollut 9 872 euroa oppilasta kohden. Mikäli 17 vuotta täyttäneitä jäisi lasten perusopetukseen vuoden ajaksi 400 oppilasta, aiheuttaisi tämä noin 3,95 miljoonan euron kustannuksen. Oppivelvollisuuden laajentamisen yhteydessä tätä vaihtoehtoa ei kuitenkaan pidetty tarkoituksenmukaisena, vaan parhaaksi vaihtoehdoksi katsottiin säilyttää lasten perusopetukseen osallistumisen rajana aiemmin voimassa olleen oppivelvollisuuden mukainen ikäraja. Osalle lasten perusopetuksessa jatkaminen voi olla perusteltu vaihtoehto, mutta osalle taas siirtyminen aikuisten perusopetukseen, TUVA-koulutukseen tai ammatillisiin opintoihin on tarkoituksenmukaisempi vaihtoehto koulutuspolun jatkumisen turvaamiseksi. 

Vaihtoehtona voisi myös olla, että laissa määriteltäisiin tarkemmin ne edellytykset, joilla jatkaminen lasten perusopetuksessa olisi subjektiivisena oikeutena mahdollista. Tällöinkin tehtävä olisi kunnille pakollinen ja siihen tulisi osoittaa valtionosuusrahoitusta. Tästä aiheutuva kustannusvaikutus olisi edellä mainittua 3,95 miljoonaa euroa pienempi, koska tällöin lasten perusopetukseen eivät osallistuisi kaikki vailla perusopetuksen päättötodistusta olevat 17 vuotta täyttäneet, vaan ainoastaan ne, joille se olisi perustelluin vaihtoehto. Lisäksi kustannusvaikutusten osalta on huomattava, että kaikissa tilanteissa opintoja ei ole suorittamatta kokonaista lukuvuotta vastaavaa määrää, jolloin kustannusvaikutus yksittäisen oppilaan osalta olisi vähäisempi kuin edellä todettu keskimääräinen vuosikustannus 9 872 euroa. 

Edellytysten tarkempaa määrittämistä ei nähty perustelluksi vaihtoehdoksi, vaan katsottiin, että perusopetuksen järjestäjä voi suorittaa tarkoituksenmukaisuusharkinnan ilman nimenomaista säännöstä. Esityksen säännöskohtaisia perusteluita on kuitenkin tältä osin tarkennettu, jotta ne ohjaisivat ja tukisivat asiaan liittyvää tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Lasten perusopetuksessa jatkamista tulisi käyttää vain silloin, kun se on tarkoituksenmukaisin vaihtoehto. Ensisijaisesti lähtökohtana olisi olla siirtyminen aikuisten perusopetukseen tai toisen asteen koulutukseen. Tähän supistavaan harkintaan ohjaisi osaltaan myös se, että lasten perusopetuksen jatkamiseen ei myönnettäisi erillistä valtionosuusrahoitusta. 

5.2  Majoitus- ja matkakorvaukset

Ammatillisen koulutuksen opiskelijalla on oikeus oppivelvollisuuslaissa tarkoitettuihin majoitus- ja matkakorvauksiin silloin, jos matka oppivelvollisen kodista lähimpään monialaiseen ammatilliseen oppilaitokseen on yli 100 kilometriä. Monialaisella oppilaitoksella tarkoitetaan säännöskohtaisten perusteluiden mukaisesti vähintään kahden eri koulutusalan opintojen tarjoamista. Lausuntopalautteessa toivottiin korvausperusteen muuttamista siten, että oikeus korvauksiin olisi, kun oppivelvollinen tulee valituksi oppivelvollisen hakutoiveen mukaista koulutusta tarjoavaan lähimpään oppilaitokseen. Tällainen muutos laajentaisi kuitenkin majoitus- ja matkakorvausten piiriin kuuluvien oppivelvollisten määrää merkittävästi. Laajempi korvausperuste parantaisi oppivelvollisten valinnanmahdollisuuksia erityisesti harvaanasutuilla alueilla, joissa lähimmässä oppilaitoksessa saattaa olla tarjolla vain muutaman koulutusalan opintoja. Laajempi korvausperuste toisi korvausten piiriin myös merkittävän määrän harvinaisempien ammattialojen sekä erityisen koulutustehtävän lukioiden opiskelijoita. 

Oikeutta majoitus- ja matkakorvauksiin voitaisiin laajentaa myös siten, että kahden koulutusalan sijaan yli 100 kilometrin etäisyyttä tarkasteltaisiin suhteessa esimerkiksi neljää tai viittä eri koulutusalaa tarjoavaan oppilaitokseen. Tämän laajentaisi korvausten piiriin kuuluvien ammatillisten opiskelijoiden määrää harvaanasutuilla alueilla ja osittain myös ruotsinkielisillä alueilla. Esimerkiksi Lapin maakunnassa on yhteensä 11 ammatillisen koulutuksen toimipistettä, joista seitsemässä on tarjolla enintään viiden eri perustutkinnon opintoja. Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa on yhteensä yhdeksän ammatillisen koulutuksen toimipistettä, joista kuudessa on tarjolla enintään viiden eri perustutkinnon opintoja. Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa toimipisteissä on pääsääntöisesti tarjolla yli viiden eri perustutkinnon opintoja. 

Kummankaan edellä todetun vaihtoehdon perusteella korvauksiin oikeutettujen opiskelijoiden määrää ja kustannusvaikutusta ei ole käytettävissä olevien tilastotietojen perusteella mahdollista tarkasti määrittää. Tilastotietoja kunkin oppivelvollisen kodin ja lähimmän tai seuraavaksi lähimmän oppilaitoksen välimatkasta ei ole saatavilla. Lisäksi oikeuden muodostumiseen vaikuttaa vapaa hakeutumisoikeus ja toisaalta koulutuksen järjestäjien mahdollisuus päättää toimipisteiden sijainnista ja niissä tarjottavista koulutuksista. 

Oppivelvollisuuden laajentamista koskeneessa hallituksen esityksessä arvioitiin vuosittain majoituskorvaukseen olevan oikeutettuja noin 400 oppivelvollista ja matkakorvaukseen noin 800 oppivelvollista ja korvauksiin varattiin määrärahaa 1,5 miljoonaa euroa. Syksyn 2021 toteutuneiden tietojen perusteella toteutunut määrärahatarve on ollut kuitenkin merkittävästi arvioitua pienempi. Oppivelvollisuuden laajentamisen yhteydessä perustuslakivaliokunta ei esittänyt huomioita ehdotuksen mukaisten majoitus- ja matkakorvausten suhteen, joten niiden voidaan katsoa täyttävän perustuslain 16 §:n 1 momentissa säädetyn jokaisen oikeuden maksuttomaan perusopetukseen (oppivelvollisuuskoulutukseen). Ensitietojen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että uudistuksen yhteydessä majoitus- ja matkakorvauksiin varattujen määrärahojen puitteissa korvausperustetta olisi mahdollista jonkin verran laajentaa. Laajennuksen toteuttaminen edellyttäisi kuitenkin vielä tarkempia tietoja voimassa olevan sääntelyn nojalla myönnettäväksi tulevien korvausten määrästä. Tarkempi arviointi on mahdollista tehdä vuonna 2023, jolloin uudistuksen piirissä olevien oppivelvollisten eli alle 18-vuotiaiden opiskelijoiden määrä alkaa olla täysimääräinen. Majoitus- ja matkakorvauksia koskeva seuranta ja mahdollisen laajennustarpeen arviointi on tarkoitus toteuttaa vuonna 2023 oppivelvollisuuden laajentamisen seurantasuunnitelmaa täydentävänä toimenpiteenä. 

Lukiolain 35 §:n mukaan asuminen koulutuksen järjestäjän osoittamassa asuntolassa on opiskelijalle maksutonta. Lukiokoulutuksen järjestäjät ilmoittavat asuntolatoiminnan järjestämisestä aiheutuvat kustannukset opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa tarkoitettuina lukiokoulutuksen käyttökustannuksina, jolloin asuntolatoiminnan kustannukset tulevat huomioiduiksi rahoituksen kustannuspohjassa ja vaikuttavat lukiokoulutuksen keskimääräisen yksikköhinnan määräytymiseen. Rahoitusjärjestelmä ei kuitenkaan tunnista asuntolatoiminnan järjestämistä erillisenä koulutuksen järjestäjän yksikköhinnan korotusperusteena. Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmässä sen sijaan on käytössä erilliset majoituksen järjestämisen korotuskertoimet. Oppivelvollisten opiskelijoiden maksuttoman majoituksen järjestämisedellytysten turvaamiseksi myös lukiokoulutuksessa olisi tarpeen selvittää majoituksen järjestämisen korotusperusteen käyttöönotto myös lukiokoulutuksen rahoituksessa. Myös tämä arviointi on tarkoitus toteuttaa oppivelvollisuuden laajentamisen seurantasuunnitelmaa täydentävänä toimenpiteenä. 

7.1  Oppivelvollisuuslaki

2 §. Oppivelvollisuuden alkaminen ja päättyminen. Voimassa olevan säännöksen 1 momentin mukaan Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia. Perusopetuslain mukaisen oppivelvollisuuden vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaan lapsi katsotaan Suomessa vakinaisesti asuvaksi, jos hänellä on kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta. Vakiintunut soveltamiskäytäntö todetaan oppivelvollisuuslakia koskevan hallituksen esityksen perusteluissa ja kyseistä soveltamiskäytäntöä on sovellettu myös uuden oppivelvollisuuslain mukaiseen laajennettuun oppivelvollisuuteen. 

Oppivelvollisuuden soveltamisalaa ehdotetaan rajattavaksi siten, että soveltamisalan ulkopuolelle rajattaisiin opiskelijat, jotka oleskelevat Suomessa opiskelutarkoituksessa, vaikka heillä olisikin kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta. Lisäksi soveltamisalasäännöksen sanamuotoa ehdotetaan tarkennettavaksi nykyistä soveltamiskäytäntöä vastaavaksi määrittelemällä, mitä säännöksessä tarkoitetaan vakinaisella asumisella. Ehdotetun säännöksen mukaan lapsi katsottaisiin oppivelvollisuuslakia sovellettaessa Suomessa vakinaisesti asuvaksi, jos hänellä on kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta Suomessa ja hänen maassa oleskelunsa peruste on muu kuin opiskelu. Maassaolon perusteen selvittämiseksi opiskelijan tulisi osoittaa maassaolon peruste esimerkiksi oleskeluoikeuden rekisteröintiin tai oleskelulupaan liittyvillä asiakirjoilla. Maassaolon perustetta ei kuitenkaan yleensä olisi tarpeen selvittää, jos opiskelija on suorittanut Suomessa perusopetuksen oppimäärän, koska tällöin voitaisiin suoraan olettaa, että maassaolon peruste on muu kuin opiskelu. 

3 §. Oppivelvollisuuden suorittaminen perusopetuksessa. Voimassa olevassa pykälässä säädetään oppivelvollisuuden suorittamisesta perusopetuslaissa tarkoitetussa muussa opetuksessa kuin aikuisten perusopetuksessa. Voimassa olevan pykälän 1 momentin mukaan oppivelvollisuuden suorittamisesta perusopetuksessa säädetään perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa. Säännöksen sanamuotoa ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että mainittaisiin oppivelvollisuuden suorittamisen sijaan oppivelvollisuuden suorittamisvelvollisuus perusopetuksessa. Ehdotetun täsmennyksen myötä säännös erottelisi paremmin sitä, että tietyn ikäisillä oppivelvollisilla on velvollisuus suorittaa oppivelvollisuutta perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa tarkoitetussa lasten perusopetuksessa. 

4 §. Oppivelvollisuuden suorittaminen perusopetuksen suorittamisvelvollisuuden jälkeen. Voimassa olevan pykälän otsikko on ”Oppivelvollisuuden suorittaminen perusopetuksen suorittamisen jälkeen”. Kyseisessä pykälässä säädetään kuitenkin myös oppivelvollisuuden suorittamismahdollisuudesta aikuisten perusopetuksessa sekä esityksessä ehdotetun mukaisesti jatkossa myös lasten perusopetuksessa. Pykälän otsikkoa ehdotetaankin muutettavaksi vastaavasti kuin 3 §:n 1 momenttia käyttämällä perusopetuksen suorittamisen sijaan ilmaisua oppivelvollisuuden suorittaminen perusopetuksen suorittamisvelvollisuuden jälkeen. 

Voimassa olevan pykälän 2 momentin 5 kohdan mukaan oppivelvollisuutta voi suorittaa myös perusopetuslain 46 §:ssä tarkoitetussa aikuisten perusopetuksessa tai vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitetussa koulutuksessa siten kuin jäljempänä 5 §:ssä säädetään. Kyseiseen kohtaan ehdotetaan lisättäväksi, että oppivelvollisuutta voisi suorittaa myös perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa tarkoitetussa perusopetuksessa eli niin sanotussa lasten perusopetuksessa. 

Lisäksi 5 kohdan viittaus perusopetuslain 46 §:ään ehdotetaan tarkennettavaksi viittaukseksi 46 §:n 1 momenttiin. Ehdotettu muutos tarkentaisi sitä, että oppivelvollisuutta suoritetaan osallistumalla aikuisten perusopetuksen alku- tai päättövaiheen opintoihin. Oppivelvollisuutta ei voisi suorittaa osallistumalla pelkästään 46 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin niin sanottuihin aineopintoihin, joiden tarkoituksena on ainoastaan yhden tai useamman perusopetuksen oppimäärään kuuluvan oppiaineen suorittaminen. 

5 §.Oppivelvollisuuden suorittaminen eräissä tilanteissa. Voimassa olevan pykälän 3 momentissa säädetään, että oppivelvollinen, joka ei ole suorittanut perusopetuksen oppimäärää lukuvuoden päättyessä sinä kalenterivuonna, jona hän täyttää 17 vuotta, voi suorittaa oppivelvollisuutta osallistumalla aikuisten perusopetukseen tai muuhun 4 §:ssä tarkoitettuun koulutukseen. Säännöksen sanamuoto estää sen, että lasten perusopetuksen suorittamisen jatkaminen edellä mainitun ajankohdan jälkeen katsottaisiin hyväksyttäväksi oppivelvollisuuden suorittamiseksi. Säännöksestä ehdotetaan poistettavaksi sana ”aikuisten”, jolloin säännös viittaisi sekä aikuisten että lasten perusopetukseen ja mahdollistaisi, että oppivelvollisuuden suorittamista voitaisiin jatkaa myös lasten perusopetuksessa. Lähtökohtana kuitenkin olisi, että pääsääntöisesti 17 ikävuoden täyttymisen jälkeen oppivelvollisuutta suoritettaisiin aikuisten perusopetuksessa tai muussa oppivelvollisuuslain 4 §:ssä tarkoitetussa koulutuksessa. 

Ehdotettu säännös ei muodostaisi oppivelvolliselle subjektiivista oikeutta jatkaa oppivelvollisuuden suorittamista lasten perusopetuksessa eikä myöskään opetuksen järjestäjälle velvoitetta järjestää edellä mainitun iän täyttäneille oppivelvollisille lasten perusopetusta. Oppivelvollisuuslain 10 §:n 1 momentissa säädetyn hakeutumisvelvoitteen mukaisesti oppivelvollisen on hakeuduttava 4 §:ssä tarkoitettuun koulutukseen ennen perusopetuksen viimeisen vuosiluokan päättymistä valtakunnallisten hakumenettelyiden kautta tai muutoin. Oppivelvollisuuslain 11 §:n 1 momentin mukaan perusopetuksen järjestäjän tehtävänä on ohjata ja valvoa, että sen oppilaana oleva oppivelvollinen täyttää 10 §:n 1 momentissa säädetyn hakeutumisvelvollisuutensa. Ohjauksen yhteydessä perusopetuksen järjestäjä voisi myös harkita sitä, olisiko lasten perusopetuksessa jatkaminen mahdollista ja tarkoituksenmukaisin vaihtoehto oppivelvolliselle. Lasten perusopetuksessa jatkamisen tulisi olla poikkeuksellista ja sitä tulisi käyttää vain silloin, kun se on oppivelvolliselle soveltuvin oppivelvollisuuden suorittamismuoto. 

Perusopetuslakiin on lisätty 1.8.2022 voimaan tuleva säännös lapsen edun ensisijaisuudesta (laki 163/2022). Perusopetuslain uuden 3 a §:n mukaan perusopetusta suunniteltaessa, järjestettäessä ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu. Myös perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä on korostettu julkisen vallan velvollisuutta päätöksenteossaan harkita lapsen etua tapaus- ja tilannekohtaisesti yksittäisen lapsen kannalta. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan hallintoviranomaisten toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etuja. Myös vammaisyleissopimuksen mukaan kaikissa vammaisia lapsia koskevissa toimissa on otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu. 

13 §.Oppivelvollisen eronneeksi katsominen. Voimassa olevan pykälän 1 momentissa säädetään, että koulutuksen järjestäjän on ilmoitettava opintonsa keskeyttäneen oppivelvollisen yksilöinti- ja yhteystiedot oppivelvollisen asuinkunnalle sekä ilmoitettava oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle, jos oppivelvollinen ei ole aloittanut uusia opintoja. Oppivelvollisuuslain 7 §:ssä säädetään oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä, joka tehdään oppivelvollisen hakemuksesta. Lain 13 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa ei kuitenkaan ole kyse 7 §:ssä tarkoitetusta oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä koskevasta hallintopäätöksestä, vaan opintojen keskeytymisestä eronneeksi katsomisen perusteella. Säännöksen sanamuotoa ehdotetaan selkeyden vuoksi teknisluonteisesti korjattavaksi korvaamalla oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämiseen viittaava ilmaisu eronneeksi katsomisella ja poistamalla tarpeetonta toistoa. 

Lisäksi säännöksen sanamuotoa tarkennettaisiin muuttamalla 1 momentin toisen virkkeen sana ”tai” muotoon ”ja”, jolloin ilmoitus tehtäisiin sekä oppivelvollisen huoltajalle että muulle lailliselle edustajalle, mikäli oppivelvollisella on sekä huoltaja tai huoltajia sekä muu laillinen edustaja. Ehdotetun korjauksen jälkeen säännöksen sanamuoto vastaisi lain 8 §:n 3 momentissa, 11 §:n 4 momentissa ja 12 §:n 3 momentissa huoltajasta ja muusta laillisesta edustajasta säädettyä. 

15 §. Opiskelupaikan osoittaminen. Voimassa oleva 15 § sisältää opiskelupaikan osoittamiseen liittyvät säännökset. Säännökset ehdotetaan selkeyden vuoksi jaettavaksi kahteen erilliseen pykälään siirtämällä päätöksentekomenettelyä koskevat säännökset lakiin lisättävään uuteen 15 a §:ään. 

Ehdotettu 1 momentti vastaisi voimassa olevan säännöksen 1 momenttia. Voimassa olevan 1 momentin toinen virke, jossa säädetään koulutuksen järjestäjän velvollisuudesta ottaa opiskelijaksi sille osoitettu oppivelvollinen, ehdotetaan kuitenkin siirrettäväksi uuden 15 a §:n 2 momenttiin. 

Ehdotetussa 2 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta osoittaa opiskelupaikka jo ennen 1 momentissa säädettyä kahden kuukauden määräaikaa. Säännös olisi uusi. Ehdotetun säännöksen mukaan vaativaan erityiseen tukeen oikeutetulle järjestettävässä koulutuksessa oppivelvolliselle voitaisiin oppivelvollisen taikka hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa suostumuksella osoittaa opiskelupaikka jo ennen 1 momentissa säädetyn määräajan päättymistä. Opiskelupaikka voitaisiin osoittaa tarvittaessa mahdollisimman pian heti sen jälkeen, kun opetuksen tai koulutuksen järjestäjä on tehnyt asuinkunnalle ilmoituksen ilman opiskelupaikkaa olevasta oppivelvollisesta. Ennen opiskelupaikan osoittamista tulisi kuitenkin ehdotetussa 15 a §:ssä säädetyllä tavalla kuulla oppivelvollista ja hänen huoltajaansa tai muuta laillista edustajaansa sekä koulutuksen järjestäjää, jolle oppivelvollinen ollaan osoittamassa. 

Ehdotettu 3 momentti vastaisi voimassa olevan säännöksen 2 momenttia. 

Ehdotettu 4 momentti vastaisi voimassa olevan säännöksen 5 momenttia. 

15 a §. Menettely opiskelupaikan osoittamisessa. Opiskelupaikan osoittamisen päätöksentekomenettelyä koskevat säännökset ehdotetaan siirrettäväksi lakiin lisättävään uuteen 15 a §:ään. 

Ehdotettu 1 momentti vastaisi voimassa olevan lain 15 §:n 3 momenttia. Säännöksen sanamuotoa tarkennettaisiin muuttamalla toisen virkkeen sana ”tai” muotoon ”ja”, jolloin päätös annettaisiin tiedoksi sekä oppivelvollisen huoltajalle että muulle lailliselle edustajalle, mikäli oppivelvollisella on sekä huoltaja tai huoltajia sekä muu laillinen edustaja. Ehdotetun korjauksen jälkeen säännöksen sanamuoto vastaisi lain 8 §:n 3 momentissa, 11 §:n 4 momentissa ja 12 §:n 3 momentissa huoltajasta ja muusta laillisesta edustajasta säädettyä. 

Ehdotettu 2 momentti sisältäisi voimassa olevan lain 15 §:n 1 momentin toista virkettä vastaavan säännöksen, jonka mukaan koulutuksen järjestäjän, jolle on myönnetty tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen järjestämislupa, tulee ottaa opiskelijaksi sille osoitettu oppivelvollinen. Voimassa olevan säännöksen sanamuodon perusteella on epäselvää, voidaanko opiskelupaikka osoittaa myös tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annetun lain 28 §:n siirtymäsäännöksen nojalla järjestettävässä TUVA-koulutuksessa. Säännöksen sanamuotoa ehdotetaankin tarkennettavaksi siten, että myös sellaisen koulutuksen järjestäjän, joka järjestää koulutusta tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annetun lain 28 §:n 3 momentin nojalla, tulisi ottaa opiskelijaksi sille osoitettu oppivelvollinen. Kyseisen siirtymäsäännöksen nojalla TUVA-koulutusta järjestävät entiset VALMA-koulutuksen järjestäjät. Ehdotettu säännös ei koskisi mainitun lain 28 §:n 1 momentin siirtymäsäännöksen nojalla TUVA-koulutusta järjestäviä yksityisiä perusopetuksen järjestäjiä. Yksityisiä perusopetuksen järjestäjiä koskeva siirtymäaika päättyy 31.7.2025. 

Voimassa olevaan sääntelyyn verrattuna säännöstä tarkennettaisiin myös siten, että koulutuksen järjestäjän tulisi mahdollistaa opintojen aloittaminen mahdollisimman pian opiskelupaikan osoittamisen jälkeen. Säännös ei sisältäisi tarkkaa määräaikaa, miten nopeasti opintojen aloittaminen tulisi mahdollistaa, koska tilanteet voivat vaihdella riippuen esimerkiksi oppivelvollisen erityisen tuen tarpeesta ja tukitoimien järjestelyyn tarvittavasta ajasta. Ehdotettu säännös kuitenkin painottaisi sitä tahtotilaa, että koulutuksen järjestäjien tulisi varata aloituspaikkoja myös osoitettaville oppivelvollisille ja luoda menettelyt opintojen joustavaan aloittamiseen mahdollisimman pian opiskelupaikan osoittamisen jälkeen. Tarkoituksena ei ole, että osoitetut oppivelvolliset aloittaisivat opintonsa esimerkiksi vasta kevätlukukaudella seuraavien ryhmien aloittaessa. 

Ehdotettu 3 momentti vastaisi voimassa olevan lain 15 §:n 4 momenttia. 

16 §. Oikeus maksuttomaan koulutukseen. Voimassa olevan pykälän 4 momentin mukaan maksuttomuuden pidentämisestä päättää opiskelijan hakemuksesta se koulutuksen järjestäjä, jonka opintojen aikana opiskelija hakee maksuttomuuden pidentämistä. Jos koulutuksen järjestäjä on tehnyt oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä tai opintojen väliaikaista keskeyttämistä koskevan päätöksen, maksuttomuutta näissä opinnoissa pidennetään kuitenkin ilman hakemusta. Pykälän 4 momentissa säädettyä päätöksentekomenettelyä ehdotetaan muutettavaksi siten, että maksuttomuuden pidentämisestä päätettäisiin aina hakemuksen perusteella. Säännöksestä poistettaisiin maininta maksuttomuuden pidentämisestä ilman hakemusta. Sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi myös siten, että maksuttomuuden pidentämistä voisi hakea vasta opintojen loppuvaiheessa, jos näyttää siltä, että oppivelvollisuuslain 16 §:n 1 momentin mukainen maksuttomuuteen oikeuttava aika ei tule riittämään. 

Ehdotetun 4 momentin mukaan maksuttomuuden pidentämisestä päättäisi opiskelijan hakemuksesta se koulutuksen järjestäjä, jonka opintojen aikana opiskelija hakee maksuttomuuden pidentämistä. Tältä osin säännös vastaisi voimassa olevaa säännöstä. Muutoksena säädettäisiin, että maksuttomuuden pidentämistä voisi hakea aikaisintaan kuusi kuukautta ennen 16 §:n 1 momentissa tarkoitetun maksuttomuuteen oikeuttavan ajan päättymistä. 

17 §. Maksuttomuuden laajuus. Pykälän 3 momentissa säädetään tilanteista, joissa koulutuksen järjestäjän tulee antaa hallintolaissa (434/2003) tarkoitettu hallintopäätös oppivelvollisen pyynnöstä. Lain 16 §:n 4 momenttiin ehdotetun muutoksen mukaisesti maksuttomuuden pidennys ratkaistaisiin jatkossa aina hakemuksesta, jolloin siitä annettaisiin aina myös hallintopäätös. Pykälän 3 momentista ehdotetaankin poistettavaksi maininta siitä, että 16 §:n 4 momentissa tarkoitettua ilman hakemusta tehtävää maksuttomuuden pidennystä koskeva hallintopäätös annettaisiin vain silloin, jos opiskelija sitä kirjallisesti tai suullisesti pyytää. 

19 §.Majoituskorvaus oppivelvolliselle. Lain 19 §:ssä säädetään majoituskorvauksen myöntämisen perusteista. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan oppivelvollinen on oikeutettu majoituskorvaukseen, jos matka oppivelvollisen kodista lähimpään sellaiseen lukioon tai monialaiseen ammatilliseen oppilaitokseen, jossa on mahdollisuus saada opetusta oppivelvollisen perusopetuslain 10 §:ssä tarkoitetun opetuskielen mukaisesti suomen tai ruotsin kielellä, on yli 100 kilometriä. Pykälän 1 momentin 1 kohtaan esitetään lisättäväksi säännös, jonka mukaan oppivelvollinen olisi oikeutettu majoituskorvaukseen myös silloin, jos päivittäinen koulumatka nopeinta matkustustapaa käyttäen kestäisi yli kolme tuntia. Päivittäisellä koulumatkalla tarkoitettaisiin yhteenlaskettua meno- ja paluumatkaa. 

Nopeimmalla matkustustavalla tarkoitettaisiin koulumatkatukilain sääntelyä vastaavaa omaa matkustustapaa, ei nopeinta julkisen liikenteen yhteyttä. Oikeutta majoitus- ja matkakorvauksiin ei olisi siis silloin, jos päivittäinen koulumatka julkista liikennettä käyttäen kestäisi yhteensä yli kolme tuntia. Koulumatkatukilain 4 a §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan opiskelijalle, joka käyttää muuta kuin joukkoliikennettä tai koulutuksen järjestäjän järjestämää koulukuljetusta, voidaan myöntää koulumatkatuki oman matkustustavan perusteella, jos opiskelijan päivittäinen koulumatka odotuksineen kestää keskimäärin yli kolme tuntia päivää kohden kuukaudessa. Jos päivittäinen koulumatka julkista liikennettä käyttäen kestää yli kolme tuntia päivää kohden, on opiskelijalla oikeus koulumatkatukeen oman matkustustavan perusteella. Oikeus oppivelvollisuuslain mukaisiin majoitus- ja matkakorvauksiin puolestaan olisi silloin, jos päivittäinen koulumatka omaa matkustustapaa käyttäen kestää yli kolme tuntia. 

Kansaneläkelaitoksen koulumatkatuen etuusohjeen (12.1.2022) mukaan koulumatkalla tarkoitetaan matkaa kotiovelta koulun ovelle. Etuusohjeen mukaan kuljettavan matkan pituus mitataan kulkukelpoista väylää pitkin, jolla tarkoitetaan maanteitse tai rautateitse kuljettua lyhintä mahdollista matkaa. Matkan pituuden määrittelyssä käytetään apuna internetin reittihakupalveluita esimerkiksi www.fonecta.fi, www.opas.matka.fi, maps.google.fi, www.maanmittauslaitos (Karttapaikka) tai reittikartta.net. Etuusohjeen mukaan reittihakupalvelun tuloksena käytetään opiskelijalle edullisinta mittaustulosta eli pisintä matkaa, jonka reittihakupalveluiden lyhin automatka –valinta antaa, jos lyhin valinta on käytettävissä. Vastaavia periaatteita olisi tarkoitus käyttää myös arvioitaessa oppivelvollisen oikeutta oppivelvollisuuslain mukaisiin majoitus- ja matkakorvauksiin. Reittihakupalvelut antavat matkan pituuden lisäksi myös matka-ajan huomioiden esimerkiksi lauttayhteyksien vaatiman ajankäytön. 

20 §.Majoituskorvauksen myöntämisen erityistilanteet. Voimassa olevan pykälän 2 momentissa säädetään poikkeustilanteista, joissa oppivelvollisella on oikeus majoituskorvaukseen, vaikka hän ei opiskele 19 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetussa lähimmässä lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa. Säännöstä on tarkoitus soveltaa myös silloin, kun oppivelvollinen opiskelee tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa, mutta tämä ei ilmene säännöksen sanamuodosta. Säännökseen ehdotetaan tehtäväksi teknisluonteinen korjaus lisäämällä siihen säännös, jonka mukaan säännöksessä säädetty koskisi myös 19 §:n 4 momentin 2 kohdassa tarkoitettua tilannetta. 

23 §. Tietojensaanti. Voimassa olevan pykälän 3 momentissa säädetään aikaisemman koulutuksen järjestäjän velvollisuudesta salassapitosäännösten estämättä viipymättä toimittaa oppivelvollisen koulutuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot uudelle koulutuksen järjestäjälle, kun oppivelvollinen siirtyy opetuksen tai koulutuksen järjestäjältä toiselle. Säännökseen ehdotetaan lisättäväksi säännös tietojen toimittamisvelvollisuudesta myös silloin, kun opetuksen tai koulutuksen järjestäjä tekee oppivelvollisuuslaissa tarkoitetun ilmoituksen asuinkunnalle. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän on salassapitosäännösten estämättä toimitettava asuinkunnalle 14 §:ssä säädetyn ohjaus- ja valvontavastuun toteuttamiseksi sekä opiskelupaikan osoittamiseksi välttämättömät tiedot, kun oppivelvollisesta tehdään lain 11 §:n 4 momentissa tai 13 §:n 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus asuinkunnalle. Oppivelvollisuuslain 11 §:n 4 momentin mukaan hakeutumisvelvollisuuden ohjaus- ja valvontavastuussa olevan tahon on ilmoitettava oppivelvollisen yksilöinti- ja yhteystiedot oppivelvollisen asuinkunnalle, jos oppivelvollinen ei ole 11 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitettuun ajankohtaan mennessä aloittanut 4 §:ssä tarkoitetussa koulutuksessa. Oppivelvollisuuslain 13 §:n 1 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän on ilmoitettava oppivelvollisen yksilöinti- ja yhteystiedot oppivelvollisen asuinkunnalle, jos eronneeksi katsottu oppivelvollinen ei ole aloittanut uusia opintoja. 

Ehdotetun säännöksen mukaan vastaavat tiedot olisi annettava myös asuinkunnan pyynnöstä. Pääsääntöinen tietojen toimittamisvelvollisuus on sidottu opetuksen tai koulutuksen järjestäjän asuinkunnalle tekemään ilmoitukseen, joten opetuksen ja koulutuksen järjestäjän tulisi ilmoituksen tekemisen yhteydessä arvioida myös tietojen luovuttamistarve. Tietojensaantioikeus myös pyynnöstä voisi olla kuitenkin tarpeen silloin, jos asuinkunnalla on epäily siitä, että aiemmalla opetuksen tai koulutuksen järjestäjällä saattaisi olla ohjaus- ja valvontavastuun toteuttamiseksi tai opiskelupaikan osoittamiseksi välttämättömiä tietoja. Tällöin asuinkunta voisi pyytää tietoja opetuksen tai koulutuksen järjestäjältä. Tietoja luovuttavan järjestäjän tulisi tällöinkin arvioida, mitkä tiedot se katsoo välttämättömiksi. 

Voimassa olevan pykälän 4 momentissa säädetään rehtorin ja oppivelvollisen opetukseen osallistuvan opettajan oikeudesta salassapitosäännösten estämättä saada oppivelvollisen koulutuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot opiskelijahuoltotyöhön osallistuvilta. Säännökseen ehdotetaan lisättäväksi säännös ohjaus- ja valvontavastuussa olevan asuinkunnan tiedonsaantioikeudesta. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisen asuinkunnassa oppivelvollisuuden ohjaus- ja valvontavastuuta hoitavalla olisi oikeus salassapitosäännösten estämättä saada 14 §:ssä säädetyn ohjaus- ja valvontavastuun toteuttamiseksi sekä opiskelupaikan osoittamiseksi välttämättömät tiedot opiskeluhuoltotyöhön osallistuvilta. 

Oppivelvollisuuslain 14 §:n mukaan asuinkunnan tehtävänä on ohjata oppivelvollista hakeutumaan 4 §:ssä tarkoitettuun hänelle soveltuvaan koulutukseen ja tarvittaessa muiden tarkoituksenmukaisten palveluiden piiriin. Ehdotetuissa uusissa 3 ja 4 momentin säännöksissä tarkoitetut tiedot liittyisivätkin useimmiten opiskelijan vaativan erityisen tuen tarpeeseen, koska asuinkunnan tehtävänä on ohjata oppivelvollista hakeutumaan hänelle soveltuvaan koulutukseen. Viime sijassa asuinkunnan tehtävänä on osoittaa oppivelvolliselle opiskelupaikka TUVA- tai TELMA-koulutuksessa. Oppivelvollisuuslain 15 §:ssä säädetään, että jos oppivelvollisella arvioidaan olevan tarve saada vaativaa erityistä tukea, hänelle tulee osoittaa opiskelupaikka sellaisen koulutuksen järjestäjän koulutuksessa, jonka järjestämisluvassa määrätään velvollisuudesta järjestää koulutusta vaativaan erityiseen tukeen oikeutetuille opiskelijoille. Tieto vaativan erityisen tuen tarpeesta olisi siis välttämätön asuinkunnan ohjausvastuun toteuttamisessa ja opiskelupaikan osoittamisessa. Tiedot voisivat olla välttämättömiä myös sen arvioinnissa, minkälaisten muiden tarkoituksenmukaisten palveluiden piiriin oppivelvollista olisi tarpeen ohjata. Lisäksi tiedot voisivat olla välttämättömiä oppivelvollisen koulukuntoisuuden arvioinnissa, koska asuinkunnan tulee tarvittaessa ohjata oppivelvollista hakemaan myös oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä. Tietoja luovuttavan opetuksen tai koulutuksen järjestäjän tulisi harkita, mitkä tiedot se katsoo välttämättömiksi. 

Tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annetun lain 22 §:n 1 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän on selvitettävä ja arvioitava oppivelvollisen opiskelijan erityisen tuen tarve perusopetuksen aikana tehdyn erityisen tuen päätöksen pohjalta. Oppivelvollisuuden laajentamista koskevassa hallituksen esityksessä todetaan TUVA-koulutuksesta annetun lain 22 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa, että tiedonsaantia koskeva säännös olisi oppivelvollisuuslain 23 §:n 3 momentissa. On siis ajateltu, että tiedonsaantioikeus erityisen tuen päätöksestä toteutettaisiin 23 §:n 3 momentin perusteella. Selkeyden vuoksi erityisen tuen päätöstä koskevasta tietojen luovuttamisvelvollisuudesta ehdotetaan kuitenkin säädettäväksi erikseen pykälään lisättävässä uudessa 5 momentissa. Erillinen säännös olisi tarpeen myös siksi, että velvollisuus arvioida ja selvittää oppivelvollisen opiskelijan erityisen tuen tarve perusopetuksessa tehdyn erityisen tuen päätöksen pohjalta laajenisi koskemaan ammatillisen koulutuksen järjestäjää. Oppivelvollinen opiskelija voi tyypillisesti siirtyä ammatilliseen koulutukseen esimerkiksi nivelvaiheen koulutuksen kautta tai keskeytettyään aiemmin aloittamansa toisen koulutuksen järjestäjän opinnot, jolloin perusopetuksen järjestäjä ei ole pykälän 3 momentissa tarkoitettu aiempi koulutuksen järjestäjä, jolle oppivelvollinen siirtyy. Myös TUVA-koulutukseen on mahdollista siirtyä aiemmin aloitettujen opintojen keskeyttämisen jälkeen. 

Ehdotetun säännöksen mukaan perusopetuksen järjestäjän olisi toimitettava uudelle koulutuksen järjestäjälle perusopetuslain 17 §:n mukainen päätös erityisestä tuesta ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 67 §:n 3 momentissa ja tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annetun lain 22 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa. Päätös olisi toimitettava myös koulutuksen järjestäjän pyynnöstä. 

Lähtökohtaisesti perusopetuksen järjestäjä toimittaisi 5 momentissa tarkoitetut tiedot pyytämättä oppivelvollisen siirtyessä uuden koulutuksen järjestäjän opiskelijaksi vastaavasti kuin 3 momentissa. Tiedot voitaisiin kuitenkin antaa myös uuden koulutuksen järjestäjän pyynnöstä. Oppivelvollisen siirtyessä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen tai TUVA-koulutukseen, olisi perusteltua, että perusopetuksen järjestäjä toimittaisi tiedon erityisen tuen päätöksestä oma-aloitteisesti ja samalla, kun se toimittaa pykälän 3 momentin nojalla mahdollisia muita tietoja. Jos oppivelvollinen opiskelija on ennen ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetun koulutuksen tai TUVA-koulutuksen aloittamista osallistunut muuhun perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen, tiedot voitaisiin toimittaa pääsääntöisesti vain koulutuksen järjestäjän pyynnöstä, sillä perusopetuksen järjestäjällä ei yleensä olisi tietoa oppivelvollisen uudesta opiskelupaikasta. 

7.2  Perusopetuslaki

42 §. Oikaisuvaatimus.Voimassa olevan pykälän 7 kohdan mukaan päätökseen saa vaatia oikaisua aluehallintovirastolta, jos päätös koskee 46 §:n 8 momentissa tarkoitettua opiskelijan eronneeksi katsomista. Viittaus ehdotetaan muutettavaksi koskemaan uutta 46 a §:ää, jossa säädettäisiin oppilaan ja opiskelijan eronneeksi katsomisesta. 

46 §. Aikuisten perusopetus. Pykälän 8 momentissa säädetään aikuisten perusopetuksen oppimäärästä, sen suoritusajasta sekä eronneeksi katsomisesta. Momentista ehdotetaan poistettavaksi eronneeksi katsomista koskeva sääntely, josta säädettäisiin jatkossa lakiin lisättäväksi ehdotettavassa uudessa 46 a §:ssä. Momentin sääntelyä ei ehdoteta muutoin muutettavaksi. 

46 a §. Oppilaan ja opiskelijan eronneeksi katsominen.Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 46 a §, jossa säädettäisiin oppilaan ja opiskelijan eronneeksi katsomisesta. Ehdotettuun säännökseen siirrettäisiin voimassa olevan lain 46 §:n 8 momentissa oleva sääntely aikuisten perusopetuksen opiskelijan eronneeksi katsomisesta. Lisäksi eronneeksi katsomista koskeva sääntely laajennettaisiin koskemaan myös sellaista oppilasta, joka suorittaa niin sanotun lasten oppimäärän mukaista perusopetusta, mutta jonka velvollisuus osallistua perusopetukseen on perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa säädetyn mukaisesti päättynyt. Osallistuminen lasten perusopetukseen 26 §:n 1 momentissa säädetyn velvollisuuden päättymisen jälkeen olisi jatkossa yksi vaihtoehto suorittaa oppivelvollisuutta. Eronneeksi katsomista koskevan sääntelyn soveltaminen myös näihin oppilaisiin olisi tärkeää oppivelvollisuuslaissa säädetyn ohjaus- ja valvontavastuun kannalta. Kun oppivelvollinen ei ole enää 26 §:n 1 momentin nojalla velvollinen suorittamaan oppivelvollisuuttaan nimenomaan perusopetuksessa, hänet voitaisiin katsoa säännöksessä todetuilla perusteilla eronneeksi, jolloin ohjaus- ja valvontavastuu siirtyisi oppivelvollisuuslaissa tarkoitetulla tavalla asuinkunnalle. 

Ehdotetun 1 momentin 1 kohdan mukaan oppilas, jonka 26 §:n 1 momentin mukainen velvollisuus suorittaa perusopetusta on päättynyt, sekä aikuisten perusopetusta suorittava opiskelija katsottaisiin eronneeksi, jos on ilmeistä, että hänen tarkoituksenaan ei ole osallistua henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaiseen opetukseen eikä hän ole esittänyt poissaololleen perusteltua syytä. Ehdotettu sääntely poikkeaisi sanamuodoltaan voimassa olevan 46 §:n 8 momentin vastaavan säännöksen sanamuodosta, jonka mukaan opiskelija voidaan katsoa eronneeksi, jos hän pätevää syytä ilmoittamatta on poissa opetuksesta ja jos on ilmeistä, että opiskelija ei suorita opintojaan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti. Muutos olisi teknisluonteinen ja johtuisi eronneeksi katsomista koskevien säännösten sanamuotojen yhtenäistämisestä. 

Ehdotetun 1 momentin 2 kohdan mukaan oppilas tai opiskelija katsottaisiin eronneeksi, jos hän olisi keskeyttänyt oppivelvollisuuden suorittamisen oppivelvollisuuslain 7 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Säännös olisi uusi. Oppivelvollisuuslain 7 §:n 2 momentin mukaan oppivelvollisella on oikeus keskeyttää oppivelvollisuuden suorittaminen toistaiseksi, jos oppivelvollisuuden suorittamisen estävä sairaus tai vamma on luonteeltaan pysyvä. Tällöin lähtökohtana on opintojen lopullinen keskeyttäminen. Ehdotetun säännöksen myötä opiskelija voitaisiin katsoa eronneeksi suoraan keskeyttämispäätöksen perusteella, eikä erillistä eroamisilmoitusta tarvittaisi. Pykälän 3 momentissa olisi säännös, jonka mukaan erillistä päätöstä eronneeksi katsomisesta ei tällöin annettaisi. 

Ehdotetun 2 momentin mukaan oppilas tai opiskelija katsotaan eronneeksi myös silloin, kun hän itse ilmoittaa koulutuksen järjestäjälle kirjallisesti eroamisestaan. Tällöin oppilas tai opiskelija katsotaan eronneeksi siitä päivästä lukien, kun ilmoitus saapuu koulutuksen järjestäjälle, taikka oppilaan tai opiskelijan ilmoittamasta myöhemmästä ajankohdasta. Ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevan 46 §:n 8 momentin vastaavaa säännöstä. 

Ehdotetun 3 momentin mukaan koulutuksen järjestäjä antaisi päätöksen opiskelijan eronneeksi katsomisesta lukuun ottamatta 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua tilannetta. Ehdotettu sääntely poikkeaisi sanamuodoltaan voimassa olevan 46 §:n 8 momentin vastaavan säännöksen sanamuodosta, jonka mukaan koulutuksen järjestäjän on tehtävä asiassa päätös, jossa opiskelija katsotaan eronneeksi. Muutos olisi teknisluonteinen ja johtuisi eronneeksi katsomista koskevien säännösten sanamuotojen yhtenäistämisestä. Voimassa olevan säännöksen perusteella on tulkinallisesti epäselvää, tuleeko päätös antaa myös silloin, kun opiskelija itse ilmoittaa eroamisestaan. Ehdotetun muutoksen jälkeen säännös vastaisi muiden koulutuslakien vastaavaa säännöstä ja koskisi selkeästi myös tilanteita, joissa oppilas tai opiskelija itse ilmoittaa eroamisestaan. 

Ehdotetussa 4 momentissa säädettäisiin oppivelvollisen opiskelijan eronneeksi katsomisessa noudatettavista menettelyistä. Perusopetuslakiin ehdotetaan lisättäväksi lukiolakia, ammatillisesta koulutuksesta annettua lakia ja tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annettua lakia vastaava säännös oppivelvollisen eronneeksi katsomisesta kuukauden kuluessa opintojen tosiasiallisesta keskeytymisestä. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollinen katsottaisiin eronneeksi 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla perusteella viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun hän on viimeisen kerran osallistunut opetukseen. Ennen oppivelvollisen eronneeksi katsomista opetuksen järjestäjän tulisi ilmoittaa oppivelvolliselle sekä hänen huoltajalleen ja muulle lailliselle edustajalleen, että oppivelvollinen voidaan katsoa eronneeksi, jos hän ei osallistu opetukseen.  

Oppivelvollisuuden laajentamista koskevassa hallituksen esityksessä on vastaavan lukiolain säännöksen säännöskohtaisissa perusteluissa todettu säännöksessä mainitun kuukauden määräajan tarkoittavan sitä, että päätös opiskeluoikeuden menettämisestä (jatkossa eronneeksi katsomisesta) tulisi tehdä mahdollisimman pian sen jälkeen, kun kuukauden määräaika on täyttynyt. Opiskelijan opiskeluoikeuden katsottaisiin tällöin päättyneen kuukauden kuluessa siitä, kun hän on viimeisen kerran osallistunut opetukseen. Päätös opiskeluoikeuden menettämisestä voitaisiin kuitenkin tehdä myös ennen kuukauden määräaikaa, jos olosuhteiden perusteella on muutoin selvää, ettei opiskelijan tarkoituksena ole jatkaa opintojaan. Säännöksen tavoitteena on varmistaa, ettei oppivelvollisen opintoihin muodostu perusteettomia pitkiä katkoksia. 

Ehdotetussa 4 momentissa olisi myös voimassa olevan 46 §:n 8 momentin sääntelyä vastaava säännös, jonka mukaan oppivelvollisen eronneeksi katsomisessa noudatettavista menettelyistä säädetään lisäksi oppivelvollisuuslain 13 §:ssä. Teknisluonteisena tarkennuksena säännöksen sanamuodosta ehdotetaan poistettavaksi tarpeeton maininta opiskeluoikeuden menettämisestä. 

7.3  Lukiolaki

24 §.Opiskelijan eronneeksi katsominen. Voimassa olevan lukiolain 24 §:ssä säädetään opiskeluoikeuden päättymisestä. Pykälän terminologia ehdotetaan muutettavaksi eronneeksi katsomista koskevien säännösten sanamuotojen yhtenäistämisen vuoksi. Jatkossa lukiolain säännöksissä opiskeluoikeuden päättymisen ja menettämisen sijaan käytettäisiin käsitettä ”eronneeksi katsominen”. Ehdotetut muutokset olisivat tältä osin teknisluonteisia. Myös pykälän otsikko ehdotetaan muutettavaksi muotoon ”Opiskelijan eronneeksi katsominen”. 

Voimassa olevan lukiolain 24 §:n 1 momentin mukaan opiskelija, joka ei ole suorittanut opintojaan 23 §:n 2 momentissa säädetyssä ajassa tai hänelle myönnetyssä lisäajassa, samoin kuin opiskelija, jolle ei ole myönnetty lisäaikaa opintojen loppuun saattamiseen, menettää opiskeluoikeutensa. Opiskeluoikeutensa menettää myös sellainen opiskelija, joka pätevää syytä ilmoittamatta on poissa opetuksesta ja on ilmeistä, ettei hänen tarkoituksenaan ole jatkaa opintoja. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että opiskeluoikeuden menettämisen sijaan säännöksessä käytettäisiin käsitettä ”eronneeksi katsominen”. Eronneeksi katsomisen perusteeksi ehdotetaan lisättäväksi myös oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttäminen toistaiseksi. Säännöstä ehdotetaan selkeytettäväksi myös siten, että eronneeksi katsomista koskevat perusteet lueteltaisiin kohdittain. 

Ehdotetun 1 momentin 1 kohdan mukaan opiskelija katsottaisiin eronneeksi, jos on ilmeistä, että hänen tarkoituksenaan ei ole osallistua opetukseen, eikä hän ole esittänyt poissaololleen perusteltua syytä. Ehdotettu sääntely poikkeaisi sanamuodoltaan voimassa olevan säännöksen sanamuodosta. Muutos olisi teknisluonteinen ja johtuisi eronneeksi katsomista koskevien säännösten sanamuotojen yhtenäistämisestä. 

Ehdotetun 1 momentin 2 kohdan mukaan opiskelija katsottaisiin eronneeksi, jos hän olisi keskeyttänyt oppivelvollisuuden suorittamisen oppivelvollisuuslain 7 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Säännös olisi uusi. Oppivelvollisuuslain 7 §:n 2 momentin mukaan oppivelvollisella on oikeus keskeyttää oppivelvollisuuden suorittaminen toistaiseksi, jos oppivelvollisuuden suorittamisen estävä sairaus tai vamma on luonteeltaan pysyvä. Tällöin lähtökohtana on opintojen lopullinen keskeyttäminen. Ehdotetun säännöksen myötä opiskelija voitaisiin katsoa eronneeksi suoraan keskeyttämispäätöksen perusteella, eikä erillistä eroamisilmoitusta tarvittaisi. Pykälän 3 momentissa olisi säännös, jonka mukaan erillistä päätöstä eronneeksi katsomisesta ei tällöin annettaisi. 

Ehdotetun 1 momentin 3 kohdan mukaan opiskelija katsottaisiin eronneeksi, jos hän ei ole suorittanut opintojaan 23 §:n 2 momentissa säädetyssä ajassa tai hänelle myönnetyssä lisäajassa. Ehdotettu 3 kohta vastaisi voimassa olevan 1 momentin ensimmäistä virkettä. Lain 23 §:n 2 momentin mukaan opiskelijalla on oikeus suorittaa lukiokoulutuksen oppimäärä enintään neljässä vuodessa, jollei koulutuksen järjestäjä myönnä opiskelijalle sairauden, vamman tai muun erityisen syyn vuoksi lisäaikaa opintojen loppuun saattamiseen. Voimassa olevaan säännökseen verrattuna eronneeksi katsomisen perusteena ei erikseen mainittaisi sitä, että opiskelijalle ei ole myönnetty lisäaikaa opintojen loppuun saattamiseen. Tämä maininta poistettaisiin tarpeettomana, koska käytännössä tällöin on kyse tilanteesta, jossa opiskelija ei ole suorittanut opintojaan 23 §:n 2 momentissa säädetyssä ajassa, mikä ilmenee säännöksestä jo muutoin. 

Voimassa olevan pykälän 2 momentissa säädetään, että jos opiskelija itse ilmoittaa koulutuksen järjestäjälle kirjallisesti eroamisestaan, hänen opiskeluoikeutensa päättyy siitä päivästä, jona ilmoitus saapuu koulutuksen järjestäjälle, tai opiskelijan ilmoittamana myöhempänä ajankohtana. Säännöksen sanamuoto ehdotetaan muutettavaksi eronneeksi katsomista koskevien säännösten sanamuotojen yhtenäistämisen vuoksi. Ehdotetun säännöksen mukaan opiskelija katsottaisiin eronneeksi myös silloin, kun hän itse ilmoittaa koulutuksen järjestäjälle kirjallisesti eroamisestaan. Tällöin opiskelija katsottaisiin eronneeksi siitä päivästä lukien, kun ilmoitus saapuu koulutuksen järjestäjälle, tai opiskelijan ilmoittamasta myöhemmästä ajankohdasta. Säännöstä ei ehdoteta sisällöllisesti muutettavaksi. 

Voimassa olevan pykälän 3 momentin mukaan koulutuksen järjestäjä antaa opiskeluoikeuden päättymisestä erillisen päätöksen. Säännöksen sanamuoto ehdotetaan teknisluonteisesti muutettavaksi vastaamaan muissa koulutusta koskevissa laeissa olevan vastaavan säännöksen sanamuotoa ja lisäksi siihen lisättäisiin säännös päätöksen antamatta jättämisestä, jos oppivelvollisuuden suorittaminen on keskeytetty toistaiseksi. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjä antaisi päätöksen opiskelijan eronneeksi katsomisesta lukuun ottamatta 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua tilannetta. 

Pykälän 4 momentin ensimmäisessä virkkeessä oleva maininta opiskeluoikeuden menettämisestä ehdotetaan muutettavaksi eronneeksi katsomiseksi ja viittaus 1 momenttiin ehdotetaan tarkennettavaksi viittaukseksi kyseisen momentin 1 kohtaan. Momentin kolmannesta virkkeestä ehdotetaan poistettavaksi maininta opiskeluoikeuden menettämisestä. Säännöstä ei ehdoteta sisällöllisesti muutettavaksi. 

7.4  Laki ammatillisesta koulutuksesta

67 §.Erityisestä tuesta ja poikkeamisesta päättäminen. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 67 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti. Ehdotetun säännöksen ensimmäisen virkkeen mukaan koulutuksen järjestäjän tulisi arvioida opiskelijan erityisen tuen tarve opiskelijan aloittaessa opiskelun ja opintojen aikana tuen tarpeen ilmetessä. Ehdotettu säännös vastaisi nykyistä käytäntöä, mutta tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annetun lain 22 §:n 1 momenttia vastaavasti asiasta ehdotetaan nimenomaisesti säädettäväksi. 

Ehdotetun uuden momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin perusopetuksessa tehdyn erityisen tuen päätöksen huomioon ottamisesta oppivelvollisen siirtyessä ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuun koulutukseen. Jos oppivelvolliselle olisi tehty perusopetuslain 17 §:n mukainen päätös erityisestä tuesta, olisi koulutuksen järjestäjän selvitettävä ja arvioitava opiskelijan erityisen tuen tarve perusopetuksen aikana tehdyn erityisen tuen päätöksen pohjalta. Ehdotettu säännös vastaisi tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annetun lain 22 §:n 1 momentissa säädettyä. Säännös koskisi sekä ammatillista tutkintokoulutusta että työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta. 

Ehdotetulla erityisen tuen päätöksen siirtämistä koskevalla sääntelyllä varmistettaisiin, että opiskelijan erityisen tuen tarve ja aiemmin käytetyt tukitoimet tulevat uuden koulutuksen järjestäjän tietoon oppivelvollisen siirtyessä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen. Tällä tuettaisiin sujuvaa siirtymistä perusopetuksesta toisen asteen koulutukseen. Säännöstä erityisen tuen päätöksen siirrosta sovellettaisiin vain oppivelvolliseen opiskelijaan. Ehdotettua säännöstä sovellettaisiin myös silloin, kun oppivelvollinen opiskelija on ennen ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetun koulutuksen aloittamista osallistunut muuhun perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen, esimerkiksi lukiokoulutukseen tai TUVA-koulutukseen. Tiedonsaantia koskeva säännös olisi oppivelvollisuuslain 23 §:n uudessa 5 momentissa. 

97 §.Opiskelijan eronneeksi katsominen. Voimassa olevan ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 97 §:n 1 momentin mukaan opiskelija katsotaan eronneeksi, jos on ilmeistä, että hänen tarkoituksenaan ei ole osallistua henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaiseen opetukseen ja näyttöihin tai muuhun osaamisen osoittamiseen eikä hän ole esittänyt poissaololleen perusteltua syytä tai valmentavaa koulutusta 11 §:ssä säädetyssä ajassa. Eronneeksi katsomisen perusteeksi ehdotetaan lisättäväksi oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttäminen toistaiseksi. Säännöstä ehdotetaan selkeytettäväksi myös siten, että eronneeksi katsomista koskevat perusteet lueteltaisiin kohdittain. 

Ehdotetun 1 momentin 1 kohdan mukaan opiskelija katsottaisiin eronneeksi, jos on ilmeistä, että hänen tarkoituksenaan ei ole osallistua henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaiseen opetukseen ja näyttöihin tai muuhun osaamisen osoittamiseen eikä hän ole esittänyt poissaololleen perusteltua syytä. Ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevaa säännöstä. 

Ehdotetun 1 momentin 2 kohdan mukaan opiskelija katsottaisiin eronneeksi, jos hän olisi keskeyttänyt oppivelvollisuuden suorittamisen oppivelvollisuuslain 7 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Säännös olisi uusi. Oppivelvollisuuslain 7 §:n 2 momentin mukaan oppivelvollisella on oikeus keskeyttää oppivelvollisuuden suorittaminen toistaiseksi, jos oppivelvollisuuden suorittamisen estävä sairaus tai vamma on luonteeltaan pysyvä. Tällöin lähtökohtana on opintojen lopullinen keskeyttäminen. Ehdotetun säännöksen myötä opiskelija voitaisiin katsoa eronneeksi suoraan keskeyttämispäätöksen perusteella, eikä erillistä eroamisilmoitusta tarvittaisi. Pykälän 3 momentissa olisi säännös, jonka mukaan erillistä päätöstä eronneeksi katsomisesta ei tällöin annettaisi. 

Ehdotetun 1 momentin 3 kohdan mukaan opiskelija katsottaisiin eronneeksi, jos hän ei olisi suorittanut työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta 11 §:ssä säädetyssä ajassa. Ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevaa säännöstä. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 11 §:n 2 momentin mukaan työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa suoritusaika määräytyy opiskelijan henkilökohtaisten tavoitteiden ja valmiuksien perusteella. Koulutuksen järjestäjä päättää koulutuksen suoritusajasta. Koulutuksen suoritusaika voi olla kuitenkin enintään kolme vuotta. 

Ehdotettu 2 momentti vastaisi voimassa olevaa säännöstä. 

Voimassa olevan 3 momentin mukaan koulutuksen järjestäjä antaa päätöksen opiskelijan eronneeksi katsomisesta. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että päätöstä ei annettaisi 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa eli silloin, jos oppivelvollisuuden suorittaminen on keskeytetty toistaiseksi. 

Ehdotetussa 4 momentissa säädettäisiin oppivelvollisen opiskelijan eronneeksi katsomisessa noudatettavista menettelyistä. Voimassa olevan säännöksen ensimmäisessä virkkeessä oleva viittaus 1 momenttiin ehdotetaan tarkennettavaksi viittaukseksi kyseisen momentin 1 kohtaan. Muutoin ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevaa säännöstä. 

7.5  Laki tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta

3 §. Koulutuksen järjestäjät. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jossa säädettäisiin mahdollisuudesta järjestää tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta työvoimakoulutuksena. Ehdotetun säännöksen mukaan työvoimakoulutuksena järjestettävään koulutukseen sovellettaisiin, mitä ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa säädetään työvoimakoulutuksesta. Opiskelijoiden valitsemisesta työvoimakoulutukseen päättäisi työ- ja elinkeinotoimisto yhteistyössä koulutuksen järjestäjän kanssa noudattaen vastaavaa sääntelyä kuin työvoimakoulutuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen opiskelijavalinnassa. Koulutuksessa sovellettaisiin myös muita opiskelijan oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia säännöksiä vastaavasti kuin työvoimakoulutuksena järjestettävässä ammatillisessa koulutuksessa. 

18 §.Opiskelijan eronneeksi katsominen. Voimassa olevan tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annetun lain 18 §:n 1 momentin mukaan opiskelija katsotaan eronneeksi, jos on ilmeistä, että hänen tarkoituksenaan ei ole osallistua 14 §:ssä tarkoitetun suunnitelman mukaiseen opetukseen eikä hän ole esittänyt poissaololleen perusteltua syytä. Lisäksi säännöksen mukaan opiskelija, joka ei ole suorittanut opintojaan 11 §:n 2 momentissa säädetyssä suoritusajassa, katsotaan eronneeksi. Eronneeksi katsomisen perusteeksi ehdotetaan lisättäväksi oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttäminen toistaiseksi. Säännöstä ehdotetaan selkeytettäväksi myös siten, että eronneeksi katsomista koskevat perusteet lueteltaisiin kohdittain. 

Ehdotetun 1 momentin 1 kohdan mukaan opiskelija katsottaisiin eronneeksi, jos on ilmeistä, että hänen tarkoituksenaan ei ole osallistua 14 §:ssä tarkoitetun suunnitelman mukaiseen opetukseen eikä hän ole esittänyt poissaololleen perusteltua syytä. Ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevan säännöksen ensimmäistä virkettä. 

Ehdotetun 1 momentin 2 kohdan mukaan opiskelija katsottaisiin eronneeksi, jos hän olisi keskeyttänyt oppivelvollisuuden suorittamisen oppivelvollisuuslain 7 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Säännös olisi uusi. Oppivelvollisuuslain 7 §:n 2 momentin mukaan oppivelvollisella on oikeus keskeyttää oppivelvollisuuden suorittaminen toistaiseksi, jos oppivelvollisuuden suorittamisen estävä sairaus tai vamma on luonteeltaan pysyvä. Tällöin lähtökohtana on opintojen lopullinen keskeyttäminen. Ehdotetun säännöksen myötä opiskelija voitaisiin katsoa eronneeksi suoraan keskeyttämispäätöksen perusteella, eikä erillistä eroamisilmoitusta tarvittaisi. Pykälän 3 momentissa olisi säännös, jonka mukaan erillistä päätöstä eronneeksi katsomisesta ei tällöin annettaisi. 

Ehdotetun 1 momentin 3 kohdan mukaan opiskelija katsottaisiin eronneeksi, jos hän ei ole suorittanut opintojaan 11 §:n 2 momentissa säädetyssä suoritusajassa. Ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevan säännöksen toista virkettä. Lain 11 §:n 2 momentin mukaan tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen suoritusaika on enintään yksi vuosi. Koulutuksen järjestäjä voi myöntää opiskelijalle sairauden, vamman tai muun erityisen syyn vuoksi lisäaikaa opintojen loppuun saattamiseen. 

Voimassa olevan pykälän 2 momentissa säädetään, että jos opiskelija itse ilmoittaa koulutuksen järjestäjälle kirjallisesti eroamisestaan, hänen opiskeluoikeutensa päättyy siitä päivästä, jona ilmoitus saapuu koulutuksen järjestäjälle, tai opiskelijan ilmoittamana myöhempänä ajankohtana. Säännöksen sanamuoto ehdotetaan muutettavaksi eronneeksi katsomista koskevien säännösten sanamuotojen yhtenäistämisen vuoksi. Säännöstä ei ehdoteta sisällöllisesti muutettavaksi. 

Voimassa olevan 3 momentin mukaan koulutuksen järjestäjä antaa päätöksen opiskelijan eronneeksi katsomisesta. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että päätöstä ei annettaisi 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa eli silloin, jos oppivelvollisuuden suorittaminen on keskeytetty toistaiseksi. 

Ehdotetussa 4 momentissa säädettäisiin oppivelvollisen opiskelijan eronneeksi katsomisessa noudatettavista menettelyistä. Voimassa olevan säännöksen ensimmäisessä virkkeessä oleva viittaus 1 momenttiin ehdotetaan tarkennettavaksi viittaukseksi kyseisen momentin 1 kohtaan. Muutoin ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevaa säännöstä. Ehdotettu säännös vastaisi muutoin voimassa olevaa säännöstä. 

22 §. Erityisestä tuesta päättäminen. Voimassa olevan säännöksen 1 momentin toisen virkkeen mukaan koulutuksen järjestäjän on selvitettävä ja arvioitava opiskelijan erityisen tuen tarve perusopetuksen aikana tehdyn erityisen tuen päätöksen pohjalta, jos perusopetuksesta siirtyvälle oppivelvolliselle on tehty perusopetuslain 17 §:n mukainen päätös erityisestä tuesta. Säännöksen sanamuotoa ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että sitä sovellettaisiin aina oppivelvollisen aloittaessa TUVA-koulutuksessa, eikä ainoastaan oppivelvollisen siirtyessä TUVA-koulutukseen suoraan perusopetuksesta. Tiedonsaantioikeutta koskeva säännös olisi oppivelvollisuuslain 23 §:ään lisättävässä uudessa 5 momentissa. 

7.6  Laki vapaasta sivistystyöstä

9 §. Valtionosuuden määrä. Pykälän 5 momentissa säädetään oppivelvollisille suunnatun koulutuksen valtionosuuden määrästä. Pykälän 5 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi myös säännös oppivelvollisille suunnatun koulutuksen järjestämiseen myönnettävästä oppimateriaalilisästä. Ehdotetun säännöksen mukaan 7 a luvussa tarkoitetun koulutuksen järjestämiseen kansanopiston ylläpitäjälle myönnettäisiin oppimateriaalilisä koulutukseen varatun valtion talousarviossa olevan määrärahan puitteissa. Oppimateriaalilisän euromäärästä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. 

Hallituksen esityksen liitteenä olevan asetusluonnoksen mukaan oppimateriaalilisä olisi 6,90 euroa opiskelijaviikkoa kohti. Oppimateriaalilisä myönnettäisiin oppilaitoskohtaisen yksikköhinnan lisäksi. Oppimateriaalilisä ei vaikuttaisi keskimääräiseen yksikköhintaan. 

13 §. Yksikköhintoja laskettaessa huomiotta jätettävät kustannukset. Voimassa olevan pykälän 3 momentin mukaan oppilaitosten käyttökustannuksista vähennetään oppilaitosten ylläpitäjille 14 §:n nojalla asianomaista toimintaa varten kustannusten laskemisvuonna myönnettyjä valtionavustuksia vastaava euromäärä. Säännökseen ehdotetaan lisättäväksi, että oppilaitosten käyttökustannuksista vähennettäisiin myös lain 9 §:n 5 momentin nojalla kustannusten laskemisvuonna myönnetyn oppimateriaalilisän euromäärä. Lain 11 §:n 2 momentin mukaan opiskelijaviikon yksikköhinta lasketaan kansanopistoille vuosittain jakamalla yksikköhinnan määräämistä edeltänyttä vuotta edeltäneenä vuonna kansanopistojen toiminnasta aiheutuneet käyttökustannukset opistojen saman vuoden opiskelijaviikkojen määrällä. Oppivelvollisille suunnatun koulutuksen oppimateriaali- ja työvälinekustannukset luettaisiin käyttökustannuksiksi. Oppimateriaalikustannukset on tarkoitus korvata kuitenkin yksikköhinnan lisäksi myönnettävän erillisen euromääräisen korvauksen eli oppimateriaalilisän perusteella. Myönnettyjen oppimateriaalilisien euromäärä ehdotetaan vähennettäväksi käyttökustannuksista ennen yksikköhintojen laskentaa, jotta oppimateriaalikustannukset eivät tulisi huomioiduiksi kahteen kertaan sekä yksikköhinnan että erillisen oppimateriaalilisän kautta. 

Vaihtoehtona myönnetyn oppimateriaalilisän vähentämiselle voisi olla sääntely, jonka mukaan oppimateriaalikustannuksia ei luettaisi kustannuspohjaan. On kuitenkin osittain tulkinnanvaraista, mitkä oppimateriaali- ja työvälinekustannukset tulevat rahoitetuksi yksikköhinnan kautta ja mitkä oppimateriaalilisän kautta, sillä kansanopistot ovat jo nykyisin osittain tarjonneet opiskelijoille oppimateriaaleja. Näin ollen on katsottu selkeämmäksi, että kaikki oppimateriaali- ja työvälinekustannukset voidaan lukea kustannuspohjaan, mutta kustannuspohjasta vähennetään myönnetyn oppimateriaalilisän euromäärä. 

25 i §.Opiskelijan eronneeksi katsominen. Voimassa olevan vapaasta sivistystyöstä annetun lain 25 i §:n 1 momentin mukaan opiskelija, joka ei ole suorittanut opintojaan 25 b §:n 2 tai 3 momentissa säädetyssä ajassa, menettää opiskeluoikeutensa. Voimassa olevan 25 i §:n 2 momentin mukaan opiskelija katsotaan myös eronneeksi, jos on ilmeistä, että hänen tarkoituksenaan ei ole osallistua opetukseen eikä hän ole esittänyt poissaololleen perusteltua syytä. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että opiskeluoikeuden menettämisen sijaan säännöksessä käytettäisiin käsitettä ”eronneeksi katsominen”. Eronneeksi katsomisen perusteeksi ehdotetaan lisättäväksi oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttäminen toistaiseksi. Säännöstä ehdotetaan selkeytettäväksi myös siten, että eronneeksi katsomista koskevat perusteet lueteltaisiin kohdittain. 

Ehdotetun 1 momentin 1 kohdan mukaan opiskelija katsottaisiin eronneeksi, jos on ilmeistä, että hänen tarkoituksenaan ei ole osallistua opetukseen eikä hän ole esittänyt poissaololleen perusteltua syytä. Ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevan pykälän 2 momentin ensimmäistä virkettä. 

Ehdotetun 1 momentin 2 kohdan mukaan opiskelija katsottaisiin eronneeksi, jos hän olisi keskeyttänyt oppivelvollisuuden suorittamisen oppivelvollisuuslain 7 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Säännös olisi uusi. Oppivelvollisuuslain 7 §:n 2 momentin mukaan oppivelvollisella on oikeus keskeyttää oppivelvollisuuden suorittaminen toistaiseksi, jos oppivelvollisuuden suorittamisen estävä sairaus tai vamma on luonteeltaan pysyvä. Tällöin lähtökohtana on opintojen lopullinen keskeyttäminen. Ehdotetun säännöksen myötä opiskelija voitaisiin katsoa eronneeksi suoraan keskeyttämispäätöksen perusteella, eikä erillistä eroamisilmoitusta tarvittaisi. Pykälän 3 momentissa olisi säännös, jonka mukaan erillistä päätöstä eronneeksi katsomisesta ei tällöin annettaisi. 

Ehdotetun 1 momentin 3 kohdan mukaan opiskelija katsottaisiin eronneeksi, jos hän ei ole suorittanut opintojaan 25 b §:n 2 tai 3 momentissa säädetyssä ajassa. Ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevan pykälän 1 momenttia. 

Ehdotetussa 2 momentissa säädettäisiin opiskelijan eronneeksi katsomisesta oman ilmoituksen perusteella. Ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevan säännöksen 3 momenttia. 

Voimassa olevan pykälän mukaan kansanopiston ylläpitäjän on tehtävä asiassa päätös, jossa opiskelija katsotaan eronneeksi. Säännöksen sanamuoto ehdotetaan teknisluonteisesti muutettavaksi vastaamaan muissa koulutusta koskevissa laeissa olevan vastaavan säännöksen sanamuotoa ja lisäksi siihen lisättäisiin säännös päätöksen antamatta jättämisestä, jos oppivelvollisuuden suorittaminen on keskeytetty toistaiseksi. Ehdotetun 3 momentin mukaan kansanopiston ylläpitäjä antaisi päätöksen opiskelijan eronneeksi katsomisesta lukuun ottamatta 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua tilannetta. Aiemmin vastaava säännös on ollut pykälän 4 momentissa. 

Ehdotetussa 4 momentissa säädettäisiin oppivelvollisen opiskelijan eronneeksi katsomisessa noudatettavista menettelyistä. Vapaasta sivistystyöstä annettuun ehdotetaan lisättäväksi lukiolakia, ammatillisesta koulutuksesta annettua lakia ja tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annettua lakia vastaava säännös oppivelvollisen eronneeksi katsomisesta kuukauden kuluessa opintojen tosiasiallisesta keskeytymisestä. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollinen katsottaisiin eronneeksi 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla perusteella viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun hän on viimeisen kerran osallistunut opetukseen. Ennen oppivelvollisen eronneeksi katsomista kansanopiston ylläpitäjän tulisi ilmoittaa oppivelvolliselle sekä hänen huoltajalleen ja muulle lailliselle edustajalleen, että oppivelvollinen voidaan katsoa eronneeksi, jos hän ei osallistu opetukseen. 

Oppivelvollisuuden laajentamista koskevassa hallituksen esityksessä on vastaavan lukiolain säännöksen säännöskohtaisissa perusteluissa todettu säännöksessä mainitun kuukauden määräajan tarkoittavan sitä, että päätös opiskeluoikeuden menettämisestä (jatkossa eronneeksi katsomisesta) tulisi tehdä mahdollisimman pian sen jälkeen, kun kuukauden määräaika on täyttynyt. Opiskelijan opiskeluoikeuden katsottaisiin tällöin päättyneen kuukauden kuluessa siitä, kun hän on viimeisen kerran osallistunut opetukseen. Päätös opiskeluoikeuden menettämisestä voitaisiin kuitenkin tehdä myös ennen kuukauden määräaikaa, jos olosuhteiden perusteella on muutoin selvää, ettei opiskelijan tarkoituksena ole jatkaa opintojaan. Säännöksen tavoitteena on varmistaa, ettei oppivelvollisen opintoihin muodostu perusteettomia pitkiä katkoksia. 

Ehdotetussa 4 momentissa olisi myös voimassa olevan 2 momentin toista virkettä vastaava säännös. Säännöksen mukaan oppivelvollisen eronneeksi katsomisessa noudatettavista menettelyistä säädetään lisäksi oppivelvollisuuslain 13 §:ssä. 

7.7  Laki valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä

9 §. Ammatillista koulutusta koskevat tiedot. Pykälän 2—4 momenteissa säädetään opetuksen ja koulutuksen tietovarantoon, tarkemmin sanottuna eHOKS:iin tallennettavista tiedoista. Voimassa olevan 3 momentin mukaan opiskelijan osallistuessa tutkintokoulutukseen tai muuhun tarvittavan osaamisen hankkimiseen, tallennetaan 2 momentissa tarkoitettujen tietojen lisäksi tutkintokoulutuksen tai muun tarvittavan osaamisen hankkimisen tavoitteet, sisällöt, opetus ja muut osaamisen hankkimisen tavat ja ajoittuminen. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan tietovarantoon tallennettaisiin perustutkintokoulutuksessa oppilaitoksessa ja muissa oppimisympäristöissä toteutettavan opetuksen ja ohjauksen määrä tutkinnon osittain tai yhteisten tutkinnon osien osa-alueittain. 

Ehdotetussa säännöksessä tarkoitettu opetuksen ja ohjauksen määrä olisi sama tieto, joka ammatillisesta koulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 9 §:n 1 momentin 7 a kohdan mukaan tulee kirjata opiskelijan HOKS:iin. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 48 §:n 2 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän tehtävänä on perustutkintokoulutuksessa arvioida oppilaitoksessa ja muissa oppimisympäristöissä toteutettavan opetuksen ja ohjauksen tarve sekä määrä, joten ehdotettu tallennusvelvoite koskisi vain perustutkintokoulutusta. 

Ammatillisesta koulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 10 a §:ssä säädetään ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 48 §:n 2 momentissa tarkoitetussa opetuksen ja ohjauksen määrän arvioinnissa lähtökohtana käytettävästä tuntimäärästä. Asetuksen 10 a §:n 2 momentin mukaan ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa tutkinnon osan tai yhteisen tutkinnon osan osa-alueen suorittamiseksi tarvittavan opetuksen ja ohjauksen määrä on vähintään 12 tuntia osaamispistettä kohti. Ehdotetun säännöksen mukaan tuntimäärä tulisi tallentaa tutkinnon osittain tai yhteisten tutkinnon osien osa-alueittain. Tutkinnon osan tai sen osa-alueen opetus ja ohjaus voisi koostua yhdessä tai useammassa oppimisympäristössä annettavasta opetuksesta ja ohjauksesta. eHOKS:iin tallennettavan tiedon osalta opetuksen ja ohjauksen tuntimäärää ei kuitenkaan eriteltäisi oppimisympäristöittäin, vaan eHOKS:iin tallennettaisiin tutkinnon osan tai sen osa-alueen edellyttämän osaamisen hankkimiseksi tarvittavan opetuksen ja ohjauksen kokonaismäärä. 

11 c §. Oppivelvollisuutta koskevat tiedot ja tietojen tallentaminen. Pykälän 1 momentin mukaan oppivelvollisuusrekisteri sisältää tiedot henkilön oppivelvollisuuden suorittamisen alkamisesta, keskeyttämisestä ja päättymisestä sekä tiedon oppivelvollisuuslaissa säädetyllä tavalla ohjaus- ja valvontavastuussa olevasta tahosta. Pykälän 2 momentissasäädetään tiedoista, jotka opetuksen ja koulutuksen järjestäjän, oppilaitoksen ylläpitäjän sekä kunnan on tallennettava rekisteriin. Voimassa olevan säännöksen mukaan näitä tietoja olisivat tieto oppivelvollisuuden alkamisesta, jos oppivelvollisuus alkaa muuna kuin oppivelvollisuuslain 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuna ajankohtana, sekä tieto oppivelvollisuuslain 7 §:ssä tarkoitetusta oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä ja sen kestosta. Lisäksi pykälän 3 momentin mukaan opetuksen ja koulutuksen järjestäjän sekä oppilaitoksen ylläpitäjän on tallennettava rekisteriin tieto kunnasta, jolle on tehty oppivelvollisuuslaissa tarkoitettu ilmoitus vailla opiskelupaikkaa olevasta oppivelvollisesta. 

Oppivelvollisuuden laajentamiseen liittyvässä hallituksen esityksessä (HE 173/2020 vp, s. 244) on todettu, että tallennettavaksi tulisivat vain sellaiset tiedot, jotka eivät olisi pääteltävissä muutoin. Perusteluissa todetaan, että oppivelvollisuuslain 2 §:n 2 momentin mukaan oppivelvollisuus alkaa perusopetuslaissa tarkoitetun lukuvuoden alkaessa sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän vuotta. Tässä perustilanteessa opetuksen järjestäjän ei tarvitsisi erikseen tallentaa tietoa oppivelvollisuuden alkamisesta, vaan se voitaisiin päätellä tietovarantoon 7 §:n perusteella kirjattavan perusopetuksen aloittamistiedon perusteella. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevilla oppivelvollisuus alkaa kuitenkin jo vuotta tätä aiemmin. Lisäksi perusopetuslain mukaan lapsella on oikeus aloittaa perusopetus vuotta säädettyä aikaisemmin tai myöhemmin. Hallituksen esityksen perusteluissa on todettu, että näissä tilanteissa perusopetuksen järjestäjän tulisi tallentaa rekisteriin tieto oppivelvollisuuden alkamisesta. Tieto oppivelvollisuuden alkamisesta tulisi tallentaa myös sellaisten oppivelvollisten osalta, jotka muuttavat Suomeen vasta yli 7-vuotiaina. Tällöin tieto kirjattaisiin, kun oppivelvollinen aloittaisi opinnot oppivelvollisuuden suorittamiseksi. 

Oppivelvollisuusrekisterin käyttöönoton yhteydessä on selvinnyt, että käytännössä tieto oppivelvollisuuden alkamisesta voidaan päätellä kaikissa tilanteissa opintojen aloitustiedon perusteella, eikä sitä tarvitse erikseen tallentaa. Oppivelvollisuuden alkaminen kirjataan oppivelvollisuusrekisteriin kaikissa tilanteissa sen mukaisesti, kun oppivelvollinen opiskelija on opetuksen ja koulutuksen valtakunnalliseen tietovarantoon tallennettujen tietojen perusteella aloittanut opinnot. Pykälän 2 momenttia ehdotetaankin muutettavaksi siten, että sieltä poistettaisiin tallentamisvelvollisuus siltä osin, kun oppivelvollisuus alkaa muuna kuin oppivelvollisuuslain 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuna ajankohtana. Tämä tieto voidaan päätellä muista tiedoista, eikä sitä ole käytännössä tallennettu erikseen. 

15 §. Tietojen luovuttaminen ylioppilastutkintorekisteristä. Oppivelvollisuuslain mukaan oppivelvollisuuden suorittaminen päättyy, kun oppivelvollinen täyttää 18 vuotta tai kun oppivelvollinen on tätä ennen hyväksytysti suorittanut ylioppilastutkinnosta annetussa laissa (502/2019) tai ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetun tutkinnon taikka niitä vastaavan Ahvenanmaalla suoritetun tai ulkomaisen koulutuksen. Oppivelvollisuusrekisteri sisältää 11 c §:n 1 momentin mukaisesti tiedon oppivelvollisuuden suorittamisen päättymisestä. Käytännössä tämä tieto päätellään joko 18 ikävuoden täyttymisen perusteella tai sen perusteella, jos oppivelvollinen opetuksen ja koulutuksen valtakunnalliseen tietovarantoon tallennettujen tietojen perusteella on suorittanut ammatillisen tutkinnon ennen 18 ikävuoden täyttymistä. 

Tieto ylioppilastutkinnon suorittamisesta tallennetaan ylioppilastutkintorekisteriin. Käytännössä on osoittautunut epäselväksi, voiko Ylioppilastutkintolautakunta luovuttaa tiedon ylioppilastutkinnon suorittamisesta Opetushallitukselle ja oppivelvollisuusrekisteriin. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 16 §:n 3 momentin mukaan viranomaisen henkilörekisteristä saa antaa henkilötietoja sisältävän kopion tai tulosteen tai sen tiedot sähköisessä muodossa, jollei laissa ole toisin erikseen säädetty, jos luovutuksensaajalla on henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan oikeus tallettaa ja käyttää sellaisia henkilötietoja. Valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain 29 §:n 2 momentin mukaan kyseisessä laissa tarkoitettuihin rekistereihin ja tietovarantoihin sisältyviä tietoja voidaan luovuttaa viranomaiselle opinto- ja tutkintotietojen luovutuspalvelun avulla viranomaisen lakiin tai laissa säädettyyn tehtävään perustuvan tiedonsaantioikeuden nojalla. Tiedon luovuttaminen voisi olla mahdollista kyseisten säännösten perusteella, mutta se ei ole täysin yksiselitteistä. Edellä mainitut säännökset eivät myöskään sisällä luovutusvelvollisuutta, vaan ainoastaan luovutusoikeuden. 

Tieto ylioppilastutkinnon suorittamisesta on tarpeen oppivelvollisuuden suorittamisen ja siihen liittyvän maksuttomuuden päättymisen toteamisen sekä maksuttomuustiedon ja oppivelvollisuusrekisterin tietojen säilyttämisaikojen määrittelyn kannalta. Oppivelvollisuuslain 16 §:n 1 momentin mukaan koulutus on maksutonta sen kalenterivuoden loppuun saakka, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta. Oikeutta maksuttomaan koulutukseen ei kuitenkaan ole, jos opiskelija on suorittanut lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon taikka ammatillisen tutkinnon taikka niitä vastaavat ulkomaiset opinnot. Jos opiskelija suorittaa samanaikaisesti ammatillista koulutusta ja lukion oppimäärää, oikeus maksuttomaan koulutukseen päättyy, kun opiskelija on suorittanut ammatillisen tutkinnon ja ylioppilastutkinnon, kuitenkin viimeistään sen kalenterivuoden lopussa, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta. Valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain 9 c §:n mukaan opetuksen ja koulutuksen järjestäjän sekä oppilaitoksen ylläpitäjän on tallennettava tietovarantoon tieto siitä, että opiskelijan aloittama koulutus on oppivelvollisuuslain 16 §:ssä tarkoitettua maksutonta koulutusta. Tietovarantoon on tallennettava myös tieto siitä, että opiskelijan oikeutta maksuttomaan koulutukseen on pidennetty oppivelvollisuuslain 16 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetulla tavalla. Valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain 11 §:n 2 momentin mukaan lain 9 c §:ssä tarkoitetut maksuttomuutta koskevat tiedot säilytetään viisi vuotta sen jälkeen, kun oikeus maksuttomaan koulutukseen on päättynyt. Lain 11 e §:n mukaan myös oppivelvollisuusrekisteriin tallennetut tiedot säilytetään viisi vuotta sen jälkeen, kun oikeus oppivelvollisuuslain 16 §:ssä tarkoitettuun maksuttomaan koulutukseen on päättynyt. 

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan oppivelvollisuusrekisteriin luovutettaisiin tieto ylioppilastutkinnon suorittamisesta, jos henkilö on ollut oikeutettu oppivelvollisuuslain 16 §:ssä tarkoitettuun maksuttomaan koulutukseen. Säännös selkeyttäisi oikeustilaa sen suhteen, minkä säännöksen perusteella kyseinen tieto voidaan luovuttaa ja sisältäisi myös luovutusvelvollisuuden. 

Ehdotettu muutos selkeyttäisi oikeustilaa sen suhteen, minkä säännöksen perusteella Ylioppilastutkintolautakunta voi luovuttaa Opetushallitukselle ja oppivelvollisuusrekisteriin tiedon ylioppilastutkinnon suorittamisesta. Opetushallitus tarvitsee tietoa oppivelvollisuusrekisterin ylläpidossa, jotta rekisteriin voidaan merkitä tieto oppivelvollisuuden päättymisestä, jos alle 18-vuotias henkilö on suorittanut ylioppilastutkinnon. Lisäksi tietoa tarvitaan maksuttomuustiedon ja oppivelvollisuusrekisterin tietojen säilyttämisaikojen määrittelyssä. Opetushallituksen ylläpitämän Valpas-palvelun kautta oppivelvollisuusrekisteriin tallennetut tiedot ovat koulutuksen järjestäjien käytettävissä ja koulutuksen järjestäjä voi tarkistaa, onko alle 18-vuotiaan opiskelijan oppivelvollisuuden suorittamisvelvollisuus jo päättynyt. Lisäksi koulutuksen järjestäjä tarvitsee tietoa sen määrittämisessä, onko opiskelijalla oikeus oppivelvollisuuslaissa tarkoitettuun maksuttomaan koulutukseen, sillä oikeus maksuttomaan koulutukseen on vain ensimmäiseksi suoritettavassa tutkinnossa, ellei kyseessä ole ammatillisen tutkinnon ja ylioppilastutkinnon samanaikainen suorittaminen.