7.1
Laki poliittisen mainonnan avoimuutta ja kohdentamista koskevan Euroopan unionin asetuksen noudattamisen valvonnan järjestämisestä
1 §.Lain tarkoitus.
Pykälä ilmaisisi lain tarkoituksen. Säännöksen mukaan lain tarkoituksena olisi täsmentää ja täydentää Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2024/900 poliittisen mainonnan avoimuudesta ja kohdentamisesta (poliittisen mainonnan asetus). Koska poliittisen mainonnan asetus on kansallisesti suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä, kansallisella lailla voidaan ainoastaan täsmentää asetuksen kansallista soveltamista sen ollessa tarpeellista tai välttämätöntä poliittisen mainonnan asetuksen täydentämiseksi. Kansallisella lainsäädännöllä voidaan täsmentää asetusta ainoastaan poliittisen mainonnan asetuksessa annetun kansallisen liikkumavaran puitteissa.
2 §.Kansallinen yhteyspiste ja muut toimivaltaiset viranomaiset.
Pykälän 1 momentissa nimettäisiin valtiontalouden tarkastusvirasto (tarkastusvirasto) asetuksen 22 artiklan 9 kohdan toisen alakohdan tarkoittamaksi kansalliseksi yhteyspisteeksi. Tarkastusvirasto vastaisi asetuksessa kansalliselle yhteyspisteelle säädetyistä tehtävistä Suomessa ja osallistuisi muiden jäsenvaltioiden vastaavien viranomaisten yhteistyöverkostoon.
Pykälän 2 momentissa nimettäisiin valtiontalouden tarkastusvirasto asetuksen 22 artiklan mukaiseksi asetuksen soveltamisesta ja täytäntöönpanosta vastaavaksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi niiltä osin kuin asetuksesta tai täytäntöönpanolaista ei muuta johdu. Siten valtiontalouden tarkastusvirasto vastaisi asetuksen valvonnasta ja muista toimeenpanotehtävistä Suomessa siltä osin, kun tehtävää ei olisi nimenomaisesti säädetty asetuksessa tietosuojavaltuutetulle tai Liikenne- ja viestintävirastolle, toimeenpanolaissa oikeusministeriölle tai ellei se kuuluisi Ahvenanmaan maakunnan toimivaltaan.
Mainitun momentin mukaan tarkastusvirasto ei kuitenkaan valvoisi 5 artiklan 1 kohdan mukaisia syrjintäkieltoja. Asetuksen johdanto-osan 18 kohdan mainontapalvelujen rajat ylittävään tarjoamiseen sisämarkkinoilla sovelletaan syrjimättömyyden periaatetta. Kyseisen kohdan säännökset tulivat jo voimaan asetuksen antamisen yhteydessä, mikä yhtäältä korostaa sääntelyn olevan päällekkäistä palveludirektiivin sääntelyn kanssa ja toisaalta osoittaa lisäsääntelyn tarpeettomuutta. Suomessa sisämarkkinoiden syrjimättömyyden periaate on toimeenpantu kuluttajasuojalainsäädännössä sekä yhdenvertaisuuslaissa että rikoslaissa, kuten kohdassa 3.6. on tuotu esille.
Asetuksessa on erikseen korostettu, ettei sillä velvoiteta jäsenvaltioita toteuttamaan toimenpiteitä, jotka ovat ristiriidassa sananvapauteen ja tiedonvälityksen vapauteen liittyvien perusperiaatteiden kanssa sellaisina kuin ne ilmenevät valtiosääntöperinteistä tai säännöistä, jotka koskevat lehdistön tai muiden tiedotusvälineiden oikeuksia ja vastuuta sekä niille annettuja menettelyllisiä takeita, silloin, kun nämä säännöt liittyvät vastuun määräytymiseen tai rajaamiseen. Tältä osin poliittisen mainonnan asetuksen 5 artiklan 1 kohdan valvonnasta annettava kansallinen lisäsääntely, kuten esimerkiksi mahdollisuus tehostaa kyseisen kohdan velvoitteen laiminlyöntiin liittyvää määräystä uhkasakolla, voisi muodostua ongelmaksi. Yksittäisten toimivaltuuksien rajaamisen sijaan ehdotetaan, ettei kansallista lisäsääntelyä anneta, vaan mainitun kohdan valvonta jäisi voimassa olevan syrjimättömyyssääntelyn varaan, kuten se on ollut asetuksen voimassaolon ajan tähän asti.
Pykälän 3 momentissa olisi informatiivinen viittaus, jonka mukaan muita toimivaltaisia viranomaisia ovat tietosuojavaltuutettu ja liikenne- ja viestintävirasto poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan mukaisesti.
Mainitun asetuksen 22 artiklan 1 kohdan mukaan tietosuojavaltuutettu valvoisi asetuksen 18 ja 19 artiklan velvoitteiden noudattamista omalla toimialallaan tietosuoja-asetuksen 58 artiklan ja VII -luvun mukaisilla toimivaltuuksilla, joita on täydennetty kansallisen liikkumavaran puitteissa tietosuojalaissa (1050/2018). Tehtävä edellyttäisi kansallista lisäsääntelyä viranomaisten yhteistyön ja tiedonvaihdon osalta siten kuin 4 §:ssä ja 11 §:ssä on ehdotettu säädettäväksi. Poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 1 kohtaa on esitelty tarkemmin kohdassa 2.5.2 sekä sen suhdetta tietosuojavaltuutetun toimivaltaan ja tehtäviin on avattu kohdassa 3.2.
Mainitun asetuksen 22 artiklan 3 kohdan mukaisesti Liikenne- ja viestintävirasto, joka toimii välityspalveluista annetun lain (18/2024) mukaan digipalveluasetuksen 49 artiklassa tarkoitettuna digitaalisten palvelujen koordinaattorina Suomessa, vastaa koordinoinnin varmistamisesta kansallisella tasolla välityspalvelujen tarjoajien osalta silloin kun kyseessä on asetuksen 7–17 ja 21 artiklassa säädettyjen velvoitteiden valvonnasta. Liikenne- ja viestintävirasto ei kuitenkaan toimisisi varsinaisena 22 artiklan 3 kohdan tarkoittama valvonnasta vastaavana toimivaltaisena viranomaisena, vaan tämä tehtävä olisi valtiontalouden tarkastusvirastolla.
Koordinaatiotehtävä sisältäisi erityisesti kansallisen yhteystyön koordinointia rajat ylittävissä tilanteissa. Koordinaatiotehtävään sovelletaan poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 3 kohdan mukaan mukaisesti digipalveluasetuksen 49 artiklaa, 58 artiklan 1–4 kohtaa ja 60 artiklan 1 kohtaa. Toimivaltuudet edellyttävät täydentävää kansallista sääntelyä viranomaisten välisen tiedonvaihdon ja yhteistyön sekä rajat ylittävien menettelyiden osalta siten kuin 3 §:n 6 momentissa, 4 §:ssä, 5 §:n 6 momentissa, 6 §:n 3 momentissa, 7 §:n 2 momentissa, 11 §:ssä sekä 19 §:n 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi. Poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 3 kohdan mukaisia koordinointitehtäviä on esitelty tarkemmin kohdassa 2.5.2 sekä niiden suhdetta digipalveluasetukseen ja Liikenne- viestintäviraston tehtäviin on tarkasteltu kohdassa 3.1.
Edellä mainitut kolme viranomaista olisivat asetuksen osalta toimivaltaisia viranomaisia Suomessa.
3 §.Viranomaisten tiedonsaantioikeus.
Pykälässä säädettäisiin tarkastusviraston tiedonsaantioikeudesta suhteessa poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajaan, poliittisen mainonnan asetuksen 3 artiklassa tarkoittamaan rahoittajaan sekä tietyissä välityspalveluihin liittyvissä erityistapauksissa digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuun muuhun henkilöön, joka voi olla ammatti- tai elinkeinotoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa kohtuullisella varmuudella tietoinen asetuksen epäiltyyn rikkomiseen liittyvistä tiedoista. Tiedonsaantioikeus voi kohdistua sekä luonnolliseen henkilöön että organisaatioon. Sääntely perustuu sekä poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 5 kohdan a alakohtaan että digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohtaan. Tarkastusvirastolla olisi oikeus saada tiedot salassapitosäännösten estämättä. Tiedonsaantioikeus siis lähtökohtaisesti murtaa salassapidon.
Poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 5 kohdan a alakohdan ja digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdan perusteella toimivaltaisilla viranomaisilla tulee olla valtuudet vaatia poliittisen mainonnan palvelujentarjoajaa, rahoittajaa sekä tarvittaessa muita henkilöitä toimittamaan viranomaiselle ilman aiheetonta viivytystä tiedot liittyen poliittisen mainonnan asetuksen epäiltyyn rikkomiseen. Tiedonsaantioikeus on laaja ja koskee asetuksen epäiltyyn rikkomiseen liittyviä tietoja.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tarkastusviraston tiedonsaantioikeudesta. Momentin mukaisesti tarkastusvirastolla olisi oikeus saada poliittisen mainonnan asetuksen 3 artiklan tarkoittamalta rahoittajalta ja poliittisen mainonnan palveluiden tarjoajalta tehtäviensä suorittamiseksi tarpeelliset poliittisen mainonnan asetuksen ja tähän lakiin perustuvien velvoitteiden epäiltyyn rikkomiseen liittyvät tiedot, selvitykset ja asiakirjat salassapitosäännösten estämättä. Tarpeelliset poliittisen mainonnan asetuksen epäiltyyn rikkomiseen liittyvät tiedot voivat koskea esimerkiksi sopimusjärjestelyitä, rahoittajan ja poliittisen mainoksen tunnistamista, poliittisesta mainonnasta annettuja tietoja tai asetuksen vastaisista mainoksista tehtyjen ilmoitusten käsittelyä.
Pykälän 2 momentissa rajattaisiin 1 momentissa säädetty tiedonsaantioikeus erityisten henkilötietoryhmien tai näihin tietoihin yksityiselämän suojan näkökulmasta rinnastettavien poliittisen mainonnan asetuksen tai lakiin perustuvien velvoitteiden epäiltyyn rikkomiseen liittyvien tietojen osalta vain välttämättömään. Henkilötietojen käsittely voi liittyä esimerkiksi ilmoitus- ja toimintamenettelyjen, sisäisten valitustenkäsittelyjärjestelmien sekä poliittisen mainonnan avoimuuden valvontaan. Pääsääntöisesti valvonnassa käsiteltävät henkilötiedot eivät olisi erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tai niihin yksityiselämän suojan näkökulmasta rinnastettavia tietoja.
Yleisen tietosuoja-asetuksen 9 artiklan mukaisia erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia ja näihin verrattavia arkaluonteisia tietoja olisi oikeus saada vain, jos se on välttämätöntä. Erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen käsittely liittyy erityisesti asetuksen artiklojen 5, 7, 9, 10, 11 sekä 12 valvontaan. Mainituissa artikloissa säädetään poliittisen mainonnan avoimuusvaatimuksista, joihin sisältyy mm. rahoittajien tunnistettavuusvaatimus. Jotta viranomainen voi valvoa, onko tilanteessa kysymys ylipäätään poliittisesta mainonnasta ja onko tiedot annettu paikkaansa pitävästi, on viranomaisen saatava tietoa rahoittajasta. Siten henkilötietojen, myös arkaluonteisten sellaisten, käsittely on välttämätöntä asetuksen valvomiseksi ja tarkastusviraston tässä laissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi.
Pykälän 3 momentin mukaan, sen lisäksi mitä 1 ja 2 momentissa säädettäisiin, tarkastusvirastolla olisi poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 3 kohdan tehtäviä suorittaessaan oikeus salassapitosäännösten estämättä saada välttämättömät poliittisen mainonnan asetuksen ja tähän lakiin perustuvien velvoitteiden epäiltyyn rikkomiseen liittyvät tiedot, selvitykset ja asiakirjat digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulta muulta henkilöltä. Muulta henkilöltä saatavat tiedot liittyisivät erityisesti edellä mainittuihin tilanteisiin, jossa välityspalvelun tarjoajana toimivan poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajalta saatavat tiedot eivät olisi riittäviä laiminlyöntiepäilyksen selvittämiseksi tai tiedot olisivat digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetun muun henkilön hallussa.
Pykälän 4 momentin mukaan poliittisen mainonnan palveluiden tarjoajan, rahoittajan ja muun henkilön olisi luovutettava tiedot ilman aiheetonta viivytystä, viranomaisen pyytämässä muodossa ja maksutta. Edellyttämällä tietojen luovuttamista viranomaisen pyytämässä muodossa pyritään varmistamaan tietojen sähköisen käsittelyn mahdollisuus. Tietoja pyydetään pääsääntöisesti sähköisesti, jolloin tiedot voidaan toimittaa esimerkiksi sähköpostitse. On kuitenkin selvää, että viranomaisen on pyynnöissään noudatettava kohtuullisuutta. Se ei voi esimerkiksi pyytää tietojen toimittamista avoimien rajapintojen yli koneluettavassa muodossa, ellei tietojen toimittajalla ole valmiina tällaista mahdollisuutta.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin tarkastusvirastolla olevan tässä pykälässä säädetyt tiedonsaantioikeudet, kun virasto pyytää tietoja toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä poliittisen mainonnan asetuksen 23 artiklan perusteella tai kun virasto osallistuu mainitun asetuksen 23 artiklassa tarkoitettuihin yhteisiin tutkimuksiin.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin tarkastusvirastolla olevan tässä pykälässä säädetyt tiedonsaantioikeudet, kun liikenne- ja viestintävirasto pyytää tietoja toisen jäsenvaltion koordinaattoriviranomaisen pyynnöstä digipalveluasetuksen 58 artiklan perusteella tai kun tarkastusvirasto osallistuu liikenne- ja viestintäviraston aloittamaan digipalveluasetuksen 60 artiklassa tarkoitettuihin koordinaattoriviranomaisten yhteisiin tutkimuksiin.
Tiedonsaantioikeuteen liittyvä henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste ja yleisen tietosuoja-asetuksen sallima kansallinen liikkumavara on kuvattu jaksossa 12.2.
4 §.Tiedonvaihto viranomaisten välillä.
Pykälässä säädettäisiin toimivaltaisten viranomaisten oikeudesta vaihtaa salassa pidettävää tietoa, jos se on näille asetuksessa tai ehdotetussa laissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi välttämätöntä. Asetuksen 22 artiklan 7 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava kaikkien mainitun artiklan 1–4 kohdassa tarkoitettujen, eli tarkastusviraston, tietosuojavaltuutetun ja Liikenne- ja viestintäviraston, viranomaisten tehokas ja koordinoitu yhteistyö, jotta valvontatehtävien suorittamiseen ja toimivallan harjoittamiseen liittyvä tehtävänvaihto olisi nopeaa ja turvallista. Asetuksen laajan soveltamisalan, erilaisten toimijoiden, sääntelyn monialaisuuden ja useamman rinnakkaisen valvontajärjestelmän vuoksi ei ole mahdollista tyhjentävästi selostaa, mitkä ja millä taholla olevat tiedot voisivat olla asetuksen rikkomista koskevan asian selvittämiseksi välttämättömiä. Lähtökohtaisesti tällaisia tietoja voisivat olla erityisesti rahoittajiin ja poliittisen mainonnan palveluketjuun liittyvät tiedot. Tarpeen voi olla myös välittää verkkomainonnan kohdentamiseen ja näyttämiseen liittyviä tietoja, sillä poliittisen mainonnan asetuksen johdanto-osan 95 kohdassa on erikseen korostettu tietosuojaviranomaisten ja muiden toimivaltaisten viranomaisten yhteistyötä asetuksen valvonnassa.
Pykälän 2 momentin mukaan tarkastusvirastolla olisi oikeus saada esitutkintaviranomaiselta salassapitosäännösten estämättä tiedot, jotka ovat välttämättömiä 15 §:n 3 momentin noudattamiseksi. Tiedot ovat välttämättömiä sen selvittämiseksi, epäilläänkö asetuksen rikkojaa samalla myös rikoksesta. Tämä olisi tarpeellinen tieto sen varmistamiseksi, ettei seuraamusmaksua määrätä sille, joka on epäiltynä samasta teosta esitutkinnassa tai syyteharkinnassa.
Henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste ja yleisen tietosuoja-asetuksen sallima kansallinen liikkumavara on kuvattu jaksossa 12.2.
5 §.Tarkastukset.
Pykälässä säädettäisiin tarkastusviraston oikeudesta tehdä tarkastuksia epäiltyyn rikkomukseen liittyvän valvontatehtävän hoitamiseksi.
Pykälän 1 momentin mukaan tarkastusvirastolla olisi poliittisen mainonnan asetuksen ja tähän lakiin perustuvien velvoitteiden epäiltyyn rikkomiseen liittyvää valvontaa varten oikeus päästä tilaan, jota poliittisen mainonnan palvelujen tarjoaja tai poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 3 kohdan tarkoittamassa tilanteessa digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu muu henkilö käyttää elinkeino- tai ammattitoimintaansa liittyviin tarkoituksiin, ja tehdä valvonnassa tarvittavia tarkastuksia. Säännös perustuu sekä poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 5 kohdan h alakohtaan että digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan b alakohtaan.
Viranomaistarkastuksen tarkoitus on tyypillisesti hankkia tietoa, selvittää pitävätkö viranomaiselle annetut tiedot paikkansa tai täyttääkö laite, toiminta tai menettely sille asetetut edellytykset ja hankkia näyttöä mahdollisesta rikkomuksesta. Tarkastusvirastolla olisi 1 momentin mukaan oikeus suorittaa tarkastus, kun on syytä epäillä, että poliittisen mainonnan asetuksen tai tämän lain mukaista velvoitetta on rikottu. Kynnyksen ei olisi tarkoitus olla erityisen korkea, mutta tarkastuksen aloittaminen edellyttäisi kuitenkin jonkinlaista konkreettista perustetta.
Tarkastus voisi pykälän 1 momentin mukaan kohdistua asetuksessa määriteltyjen toimijoiden elinkeino- ja ammattitoimintaan liittyviin tarkoituksiin käyttämiin tiloihin. Kynnys ulottaa tarkastus tiloihin, joita käytetään myös pysyväisluonteiseen asumiseen, olisi korkeampi, ja tähän liittyvät tarkemmat edellytykset määriteltäisiin pykälän 4 momentissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tarkastusvaltuuksien laajuudesta. Tarkastusvirastolla olisi tarkastuksissa oikeus salassapitosäännösten estämättä saada tutkittavakseen, jäljentää ja takavarikoida jäljennösten ottamista varten epäiltyyn rikkomukseen liittyvän valvontatehtävän kannalta tarpeellinen liikekirjeenvaihto, kirjanpito, muut asiakirjat ja tiedot missä tahansa muodossa tallennusvälineestä riippumatta. Poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 5 kohdan h alakohdan ja digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukainen tarkastukseen liittyvä takavarikointioikeus liittyisi tarkastusviraston oikeuteen ottaa tarkastuksen aikana haltuun tarkastukseen liittyviä tietoja tai asiakirjoja jäljennösten ottamista varten. Tilapäinen haltuun ottaminen voi olla tarpeen tietojen tai asiakirjojen hävittämisen estämiseksi. Tarpeelliset tiedot ja asiakirjat tulisi jäljentää ilman aiheetonta viivytystä ja palauttaa niiden hallinta sille, jolta ne on otettu haltuun.
Poliittisen mainonnan asetuksen toimijat ovat hyvin erilaisia ja kokoisia ja niihin kohdistuu myös osittain erilaisia velvoitteita. Tästä syystä tarkastuksen piiriin kuuluvilla asiakirjoilla ja tiedoilla tarkoitetaan myös erilaista sähköistä aineistoa, joka on luettavissa tai muutoin ymmärrettävissä vain teknisen apuvälineen avulla, mukaan lukien yrityksen sähköisiin järjestelmiin sisältyvät poliittisen mainonnan asetuksen velvoitteiden noudattamiseen liittyvät tiedot ja toiminnallisuudet. Tarkastusvirastolla ei olisi oikeutta käsitellä erityisiä henkilötietoryhmiä koskevia tai näihin yksityiselämän suojan näkökulmasta rinnastuvia tietoja tarkastuksella muuta tiedonsaantioikeutta laajemmin eli tällaisten tietojen käsittelyn tulisi olla välttämätöntä tarkastuksen perusteena olevan rikkomuksen selvittämiseksi. Tarkastusvaltuuksien käytössä olisi huomioitava myös asiakkaan ja asianajajan tai muun oikeudenkäyntiasiamiehen tai –avustajan välisen tiedonvaihdon luottamuksellisuutta suojaava ehdotuksen 7 §. Vaikka tarkastusoikeus ei koske lähdesuojanalaista aineistoa, kuten kohdassa 4.2.3 esitetään, tulisi tarkastusvaltuuksien käytössä kuitenkin aina huomioida myös sananvapauslain (460/2003) 16 §:ssä turvattu lähdesuoja. Huolellisuus lähdesuojan turvaamisen osalta korostuu etenkin silloin kun tarkastuksia tehdään pienempien toimijoiden käyttämiin tiloihin, jossa käsitellään sekä toimituksellista sisältöä että mainossisältöä.
Pykälän 2 momentin mukaan tarkastusta toimittava virkamies voisi lisäksi pyytää poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajan tai digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulta muun henkilön edustajalta tai henkilöstön jäseneltä tarkastuksen kohteeseen ja tarkoitukseen liittyviä selvityksiä tosiseikoista ja asiakirjoista ja tallentaa saamansa vastaukset. Viranomaistarkastuksella pyritään valvonta-asian yksityiskohtaiseen ja totuudenmukaiseen selvittämiseen. Tarkastuksen tavoitteen asianmukaiseksi toteutumiseksi on tärkeää, että tarkastusvirasto voi tarvittaessa jo tarkastuksen yhteydessä pyytää suullisesti täsmennyksiä tai selvityksiä tarkastuksen kohteeseen tai tarkastettaviin tietoihin liittyvistä tosiseikoista.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että tarkastuksessa noudatetaan myös hallintolain (434/2003) 39 §:ssä säädettyjä tarkastuksen menettelytapasäännöksiä. Tarkastusmenettely käynnistyy tarkastusviraston päätöksellä tarkastuksen tekemisestä. Hallintolain mukaan asianosaiselle tulee muun muassa ilmoittaa tarkastuksen aloittamisajankohdasta, ellei ilmoittaminen vaaranna tarkastuksen tarkoituksen toteuttamista. Tarkastus voitaisiin siis tarvittaessa tehdä myös ennalta ilmoittamatta. Tarkastuksen kuluessa asianosaiselle olisi kerrottava tarkastuksen tavoitteista, sen suorittamisesta ja jatkotoimenpiteistä, mikäli tämä on mahdollista. Tarkastus olisi myös suoritettava aiheuttamatta tarkastuksen kohteelle tai sen haltijalle kohtuutonta haittaa.
Tarkastukseen sovellettaisiin myös hallintolaista ilmeneviä hyvän hallinnon periaatteita. Niiden mukaan tarkastettavien asiakirjojen ja muiden tietojen tulisi olla tarpeen valvonta-asian kannalta ja tutkittavaksi pyydetyn aineiston laajuuden tarpeellisia ja oikeassa suhteessa tavoiteltavaan päämäärään nähden. Suhteellisuusedellytys ei välttämättä täyty, jos tarkastusoikeutta haluttaisiin käyttää esimerkiksi sellaisen näytön hankkimiseksi, joka on saatavissa yrityksen julkiselta verkkosivustolta. Tarkastusoikeuden käyttäminen olisi yleensä perustellumpaa tilanteessa, jossa valvonta-asian kannalta tarpeelliset tiedot ovat yrityksen sisäisissä järjestelmissä. Tarkastus voi olla tarpeen myös siksi, että on pelättävissä, että tarpeellisia tietoja ei luovuteta pyydettäessä tai niiden luovuttamiseen liittyy erityisiä teknisiä haasteita.
Tarkastuspäätökseen ei saisi erikseen hakea muutosta. Tarkastuspäätös ei ole oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 6 §:ssä tarkoitettu päätös hallintoasian ratkaisemisesta tai tutkimatta jättämisestä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että tarkastus voidaan toimittaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyssä tilassa vain, jos se on välttämätöntä tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi ja kyseessä olevassa tapauksessa on olemassa perusteltu ja yksilöity syy epäillä poliittisen mainonnan asetusta tai tähän lakiin perustuvia velvoitteita rikotun tai rikottavan tavalla, josta voisi olla seuraamuksena tässä laissa säädetty hallinnollinen seuraamusmaksu.
Pysyväisluonteiseen asumiseen tarkoitettujen tilojen tarkastaminen edellyttäisi, että kyse on pykälän 1 momentissa tarkoitetusta tilasta, jossa harjoitetaan elinkeino- tai ammattitoimintaa. Tarkastusta ei siten saisi suorittaa tiloissa, joita käytetään yksinomaan pysyväisluonteiseen asumiseen. Pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyyn tilaan tehtävän tarkastuksen olisi oltava välttämätön tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi. Tällainen välttämättömyys voisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun poliittisen mainonnan palvelujen tarjoamiseen liittyviin tiedonsäilyttämisvelvoitteisiin käytettävät laitteet sijaitsevat pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyssä tilassa ja näiden laitteiden fyysinen tarkastaminen olisi välttämätöntä poliittisen mainonnan asetuksen ja tämän lain säännösten noudattamisen selvittämiseksi. Välttämättömyyden lisäksi edellytettäisiin, että on olemassa perusteltu ja yksilöity syy epäillä, että poliittisen mainonnan asetuksen tai tämän lain säännöksiä on rikottu tai niitä rikotaan ja että kyseisestä rikkomuksesta voi olla seuraamuksena hallinnollinen seuraamusmaksu.
Pykälän 5 momentin mukaan tarkastusvirastolla olisi tässä pykälässä säädetyt tarkastusoikeudet, kun virasto toimittaa tarkastuksen toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä Suomessa poliittisen mainonnan asetuksen 23 artiklan perusteella tai kun virasto osallistuu mainitussa artiklassa tarkoitettuihin toimivaltaisten viranomaisten yhteisiin tutkimuksiin.
Pykälän 6 momentin mukaan tarkastusvirastolla olisi tässä pykälässä säädetyt tarkastusoikeudet, kun virasto toimittaa tarkastuksen Liikenne- ja viestintäviraston välittämän toisen jäsenvaltion koordinaattoriviranomaisen pyynnöstä Suomessa digipalveluasetuksen 58 artiklan perusteella tai kun tarkastusvirasto osallistuu Liikenne- ja viestintäviraston aloittamaan digipalveluasetuksen 60 artiklassa tarkoitettuihin koordinaattoriviranomaisten yhteisiin tutkimuksiin.
6 §.Kutsuminen kuultavaksi.
Pykälässä säädettäisiin poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 3 kohdan perusteella siitä, että tarkastusvirastolla on oikeus digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan c alakohtaan perustuen kutsua kuultavaksi välityspalvelun tarjoajan edustaja tai henkilöstön jäsen. Vastaavalla tavalla toimivaltaisella viranomaisella olisi oikeus kutsua kuultavaksi asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetun muun henkilön edustaja tai henkilöstön jäsen. Asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa mainitulla muulla henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla elinkeino- tai ammattitoimintaansa liittyen voi olla tietoja epäillystä asetuksen rikkomisesta. Tällainen henkilö voi olla itsenäinen yrittäjä tai yritys, joka esimerkiksi tekee välityspalvelun tarjoajalle tarkastusta tai alihankintana verkkoalustan sisällön moderointia. Tarkastusvirasto voisi tallentaa saamansa vastaukset kuultavien suostumuksella millä tahansa teknisellä välineellä. Kuulemisesta säädetään hallintolaissa.
Lisäksi tarkastusvirastolla on tässä pykälässä säädetyt oikeudet, kun Liikenne- ja viestintävirasto pyytää tietoja toisen jäsenvaltion koordinaattoriviranomaisen pyynnöstä digipalveluasetuksen 58 artiklan perusteella tai kun tarkastusvirasto osallistuu liikenne- ja viestintäviraston aloittamaan digipalveluasetuksen 60 artiklassa tarkoitettuihin koordinaattoriviranomaisten yhteisiin tutkimuksiin.
7 §.Asianajajia ja muita oikeudenkäyntiasiamiehiä ja oikeudenkäyntiavustajia koskeva poikkeus tiedonsaanti- ja tarkastusoikeudesta.
Pykälässä rajattaisiin oikeudenkäyntiasiamies- tai -avustajatehtävien yhteydessä asiakkaan kanssa vaihdettu luottamuksellinen tieto tarkastusviraston tiedonsaanti- ja tarkastusoikeuksien ulkopuolelle oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan ja tämän asiakkaan välisen luottamussuhteen turvaamiseksi.
Pykälän 1 momentin mukaan tarkastusvirastolla ei olisi oikeutta saada tai tarkastaa asianajajista annetussa laissa (496/1958) tarkoitetulta asianajajalta tai muulta ulkopuoliselta oikeudenkäyntiasiamieheltä tai -avustajalta tai näiden apulaiselta, taikka henkilöltä, jonka hyväksi oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan salassapitovelvollisuus on säädetty, oikeudenkäyntiasiamiestehtävien hoitamisen yhteydessä vaihdettuja luottamuksellisia tietoja ja asiakirjoja.
Oikeudenkäyntiasiamiehiä koskevasta salassapitovelvoitteesta säädetään muun muassa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 13 §:n 3 momentissa, oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 34 §:ssä, asianajajista annetun lain 5 c §:ssä ja lain luvansaaneista oikeudenkäyntiavustajista (715/2011) 8 §:n 1 momentin 4–5 kohdissa.
Asianajosalaisuutta koskevaa poikkeusta sovellettaisiin sekä asianajajista annetussa laissa tarkoitettuihin asianajajiin että muihin ulkopuolisiin oikeudenkäyntiasiamiehiin ja -avustajiin ja näiden apulaisiin, jotka hoitavat oikeudenkäyntiasiamiestehtäviä ja joihin sovelletaan edellä tarkoitettuja ammatillisia salassapitosäännöksiä. Salassapidon piiriin kuuluviksi oikeudenkäyntiasiamies ja -avustajatehtäviksi luettaisiin varsinaisten oikeudenkäyntiin liittyvien tehtävien lisäksi oikeudellinen neuvonta, joka koskee asiakkaan oikeudellista asemaa esitutkinnassa rikoksen johdosta tai asian muussa oikeudenkäyntiä edeltävässä käsittelyvaiheessa taikka oikeudenkäynnin käynnistämistä tai sen välttämistä.
Poikkeus koskisi vain ulkopuolisia oikeudenkäyntiasiamiehiä tai -avustajia, ei esimerkiksi elinkeinonharjoittajaan työsuhteessa olevan lakimiehen antamaa neuvonantoa vaikka lakimiehellä olisi oikeus toimia työnantajansa oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana.
Tavoitteena olisi sulkea toimivaltaisten viranomaisten tiedonsaanti- ja tarkastusoikeuden ulkopuolelle tieto tai aineisto, jonka sisällön voidaan olettaa olevan sellainen, josta asianajaja tai muu oikeudenkäyntiasiamies tai -avustaja ei saisi oikeudenkäynnissä todistaa ja joka kuuluu oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan ammatillisen salassapidon piiriin. Luottamuksellisilla tiedoilla ja asiakirjoilla tarkoitettaisiin erityisesti oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan asiakkaan kanssa käymiä keskusteluja ja kirjeenvaihtoa. Poikkeuksen piiriin kuuluvilla asiakirjoilla ja tiedoilla tarkoitettaisiin myös erilaista sähköistä aineistoa, joka on luettavissa tai muutoin ymmärrettävissä vain teknisen apuvälineen avulla.
Tarkastusvirastolla ei olisi oikeutta saada tai tarkastaa oikeudenkäyntiasiamies- tai -avustajatehtäviin liittyvän salassapidon piiriin kuuluvia tietoja asianajajalta tai muulta oikeudenkäyntiasiamieheltä itseltään eikä hänen asiakkaanaan olevalta rahoittajalta, poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajalta tai asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulta muulta organisaatiolta tai luonnolliselta henkilöltä. Poikkeuksella ei kuitenkaan olisi tarkoitus rajoittaa toimivaltaisen viranomaisen oikeutta saada, tutkia ja jäljentää asianajajan tai oikeudenkäyntiavustajan asiakkaalta epäiltyyn rikkomukseen liittyviä tietoja, asiakirjoja tai muuta aineistoa, joka on olemassa esimerkiksi tarkastettavan yrityksen sisäisissä järjestelmissä oikeudenkäyntiasiamies tai- avustajatehtävien hoitamisesta riippumatta.
Pykälän 2 momentin mukaan poikkeusta sovellettaisiin kaikkiin tarkastusviraston poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 5 kohdan, digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan ja tämän lain mukaisiin toimivaltuuksiin riippumatta siitä, käytetäänkö niitä tarkastusviraston omien tehtävien suorittamisessa tai liikenne- ja viestintäviraston tai toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä.
Poikkeus tiedonsaanti- ja tarkastusoikeudesta soveltuisi siten tarkastusviraston tekemiin tietopyyntöihin, tarkastusvaltuuksien käyttöön ja oikeuteen kutsua kuultavaksi välityspalvelun tarjoajan edustaja tai henkilöstön jäsen taikka asetuksen 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun muun henkilön edustaja tai henkilöstön jäsen riippumatta siitä, käytettäisiinkö oikeuksia tarkastusviraston omien tehtävien suorittamisessa vai muiden jäsenvaltioiden avustamiseksi poliittisen mainonnan asetuksessa edellytetyllä tavalla.
8 §.Virka-apu.
Pykälässä säädettäisiin tarpeellisen virka-avun antamisesta. Pykälän mukaan toimivaltaisella viranomaisella olisi oikeus lakiehdotuksessa säädettyjen tehtäviensä suorittamiseksi saada pyynnöstä poliisilta virka-apua. Poliisilain (872/2011) 9 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan poliisin on annettava pyynnöstä muulle viranomaiselle virka-apua, jos niin erikseen säädetään. Virka-avun sisällöllinen toimivalta määräytyy samaisen momentin mukaan. Tarve poliisin antamaan virka-apuun voisi tulla poliittisen mainonnan asetuksen valvonnassa kyseeseen etenkin tarkastusten toimittamisen yhteydessä. Valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain 14 §:n mukaan muut viranomaiset antavat tarkastusvirastolle virka-apua korvauksetta. Sama koskee tarkastusviraston muiden lakien nojalla hoitamia tehtäviä.
9 §.Valvontapäätös.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tarkastusviraston asetuksen valvontaan liittyvästä valvontapäätöksestä, jossa virasto voi velvoittaa rahoittajan ja poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajan, joka rikkoo poliittisen mainonnan asetusta, lopettamaan asetuksen rikkominen ja velvoittaa tämän korjaamaan virheensä tai laiminlyöntinsä kohtuullisessa määräajassa.
Ehdotettu tarkastusviraston toimivaltuus perustuu sekä poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 5 kohdan c alakohdan että digipalveluasetuksen 51 artiklan 2 kohdan b alakohdan säännökseen.
10 §.Sitoumukset.
Pykälässä säädettäisiin, että tarkastusvirasto voi päätöksellään määrätä välityspalvelun tarjoajan poliittisen mainonnan asetuksen 7–17 ja 21 artiklan velvoitteiden noudattamiseksi tarjoamat sitoumukset tätä velvoittaviksi. Velvoittavaksi määrätyllä sitoumuksella voidaan poistaa epäilty asetuksen velvoitteen rikkominen. Sitoumukset voisivat kohdistua ainoastaan niihin edellä mainittuihin velvoitteisiin, jotka koskevat välityspalvelun tarjoajaa. Päätöksessä olisi samalla todettava, ettei tarkastusviraston jatkotoimille ole enää perusteita. Päätös olisi voimassa toistaiseksi tai määräajan.
Tarkastusvirasto voisi ottaa asian uudelleen käsiteltäväkseen, jos jokin päätöksen perusteena oleva tosiseikka on muuttunut olennaisesti, jos sitoumuksia rikotaan tai jos päätös on perustunut osapuolten toimittamiin puutteellisiin, virheellisiin tai harhaanjohtaviin tietoihin.
Ehdotettu toimivaltuus perustuu asetuksen 51 artiklan 2 kohdan a alakohtaan, jota on tarkoitus soveltaa poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 3 tarkoittamissa tilanteissa välityspalvelujen tarjoajia koskevien 7–17 ja 21 artiklan velvoitteiden valvontaan liittyen.
11 §.Yhteistyö eri viranomaisten kanssa.
Pykälässä säädettäisiin eri viranomaisten keskinäisestä yhteistyöstä. Pykälän 1 momentin mukaan valtiontalouden tarkastusviraston, tietosuojavaltuutetun ja Liikenne- ja viestintäviraston on poliittisen mainonnan asetuksen ja tämän lain mukaisia tehtäviä hoitaessaan toimittava tarkoituksenmukaisessa yhteistyössä. Asetuksen 22 artiklan 9 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset tekevät tiivistä ja tehokasta yhteistyötä keskenään. Tämä voi koskea esimerkiksi tilanteita, joissa viranomainen saa kansalaiselta yhteydenoton, joka koskee useamman viranomaisen toimivaltaan kuuluvia asioita. Yhteistyö on myös tärkeää kaksoisrangaistavuuden estämisen näkökulmasta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tietosuojavaltuutetun ja Liikenne- ja viestintäviraston velvollisuudesta ilmoittaa heille saapuneesta asetuksen mukaisiin velvoitteisiin liittyvästä toimenpidepyynnöstä tarkastusvirastolle. Momentin taustalla ovat tarkastusviraston asetuksen mukaiset kansallisen yhteyspisteen tehtävät, jotka sisältävät muiden viranomaisten työn tukemista ja helpottamista. Jos esimerkiksi tarkastusvirasto saisi yhteyspisteenä tietoa poliittisen mainonnan asetuksen mukaan tietosuojavaltuutetulle kuuluvasta asiasta, välittäisi se tämän tiedon tietosuojavaltuutetulle.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tarkastusviraston velvollisuudesta ilmoittaa virastolle saapuneesta välityspalvelun tarjoajan 7–17 ja 21 artiklan mukaisiin velvoitteisiin liittyvästä toimenpidepyynnöstä Liikenne- ja viestintävirastolle. Momentin taustalla ovat Liikenne- ja viestintäviraston poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 3 kohdan mukaiset digitaalisten palvelujen koordinaattoritehtävät.
12 §.Uhkasakko.
Lain 12 §:ssä säädettäisiin uhkasakosta. Pykälän 1 momentin mukaan tarkastusvirasto voisi asettaa tähän lakiin perustuvan velvoitteen tehosteeksi uhkasakon rahoittajalle, poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajalle ja digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulle muulle henkilölle. Digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisella muulla henkilöllä tarkoitetaan tahoa, joka toimii elinkeino- tai ammattitoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa ja voi kohtuudella olla tietoinen asetuksen epäiltyyn rikkomiseen liittyvistä tiedoista.
Poliittisen mainonnan asetuksen 25 artiklan mukaisesti seuraamusten tulee olla kussakin yksittäistapauksessa tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia. Asetuksen 25 artiklan 5 kohdan perusteella uhkasakon asettamisessa ja määräämisessä voitaisiin tietyissä tilanteissa ottaa huomioon myös vaalien ja kansanäänestysten läheisyys. Asetuksen mukaan seuraamuksia määrättäessä olisi kuitenkin kaikissa tapauksissa tarve varmistaa sananvapaus ja lehdistön vapaus sekä poliittisen keskustelun pysyminen avoimena ja saavutettavana.
Pykälän 2 momentin mukaan poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 3 kohdan tarkoittamassa tilanteessa välityspalvelun tarjoajalle tulisi asettaa uhkasakko päiväkohtaisesti juoksevana. Momentissa säädettäisiin digipalveluasetuksen 52 artiklan 4 kohdan mukaisesti uhkasakon enimmäismäärästä. Digipalveluasetuksen mainitun kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden on varmistettava, että uhkasakon enimmäismäärä on viisi prosenttia kyseisen välityspalvelujen tarjoajan edellisen tilikauden keskimääräisestä päivittäisestä maailmanlaajuisesta liikevaihdosta tai tulosta kultakin viivästyspäivältä asiaa koskevassa päätöksessä ilmoitetusta päivästä laskettuna. Siten kansallisesti uhkasakon enimmäismäärä tulee vastaavasti rajata 5 prosenttiin välityspalvelun tarjoajan edellisen tilikauden keskimääräisestä päivittäisestä maailmanlaajuisesta liikevaihdosta tai tulosta kultakin viivästyspäivältä. Uhkasakon enimmäismäärä koskee sekä uhkasakon asettamista, että tuomitsemista.
Pykälän 3 momentin mukaisesti välityspalvelun tarjoajalle asetettava 2 momentissa tarkoitettu juokseva uhkasakko asetettaisiin ilman kiinteää peruserää ja lisäeriä. Laissa poikettaisiin uhkasakkolain 9 §:n mukaisesta juoksevaa uhkasakkoa koskevasta sääntelystä. Kansallisesta uhkasakkoa koskevasta sääntelystä ehdotetaan poikettavan tältä osin, koska digipalveluasetuksen mukainen uhkasakon enimmäismäärä lasketaan täysin juoksevana. Ehdotetusta muutoksesta seuraa myös, ettei uhkasakkolain 10 §:n 2 momentin säännös tulisi sovellettavaksi. Uhkasakkolain 10 §:n 2 momentissa säädetään, että uhkasakon lisäeristä voidaan tuomita maksettavaksi enintään kolme kertaa peruserän suuruinen summa, ja tämän ylittävältä osalta lisäerät raukeavat niiltä uhkasakkojaksoilta, jotka ovat alkaneet ennen kuin päätös uhkasakon tuomitsemisesta tehdään. Koska välityspalvelun tarjoajalle asetettavalle juoksevalle uhkasakolle ei asetettaisi kiinteää peruserää, ei myöskään uhkasakon tuomitsemisen enimmäismäärää voitaisi sitoa peruserän suuruuteen. Ehdotetulla sääntelyllä varmistetaan se, että uhkasakon enimmäismäärä vastaa digipalveluasetuksen vaatimuksia, joita on tarkoitus poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 3 kohdan perusteella soveltaa 2 momentin mukaisissa tilanteissa.
Koska uhkasakkolain 10 §:n 2 momentti ei tulisi edellä kuvatulla tavalla sovellettavaksi pykälän 2 momentin mukaisissa tilanteissa, tulisi vastaavasta rajoituksesta säätää erikseen. Uhkasakkolain juoksevan uhkasakon tuomitsemista koskevan rajoituksen tarkoituksena on varmistaa uhkasakon kohtuullisuus tilanteessa, jossa uhkasakko juoksee esimerkiksi viranomaisen passiivisuudesta johtuen. Siten 3 momentissa säädettäisiin, että välityspalvelun tarjoajalle tämän lain mukaisen velvoitteen tehosteeksi asetettu juokseva uhkasakko voitaisiin tuomita kerrallaan enintään 60 päivän ajanjaksolta, jonka ylittävältä osalta uhkasakko raukeaa niiltä päiviltä, jotka ovat alkaneet ennen kuin päätös uhkasakon tuomitsemisesta tehdään. Koska asetuksen mukainen uhkasakon enimmäismäärä on sidottu viivästyspäiviin, olisi tarkoituksenmukaista sitoa myös tuomitsemista koskeva rajoitus päiviin. Uhkasakon asettamista koskeva päätös on 60 päivän ajanjaksolla tullut lainvoimaiseksi, mikäli asettamispäätöksestä ei valiteta, ja viranomaiselle voidaan katsoa jäävän riittävästi aikaa uhkasakon tuomitsemiselle, mukaan lukien asianomaisen kuulemiselle. Ehdotettu ajanjakso rajoittaisi myös uhkasakon nousemista kohtuuttoman korkeaksi, jos viranomaisen passiivisuuden vuoksi uhkasakkoa ei tuomittaisi 60 päivän ajanjakson aikana. Mikäli uhkasakko olisi noussut siihen enimmäismäärään, joka kerralla voidaan tuomita, mutta tuomitsemiseen kuluu aikaa, väliaikana kertyneitä rauenneita eriä ei voitaisi myöhemminkään tuomita maksettaviksi. Uhkasakko alkaisi tuomitsemisen jälkeen juosta uudelleen, ja se voitaisiin uutta asettamispäätöstä tekemättä tuomita jälleen maksettavaksi.
Pykälän 4 momentissa otetaan huomioon itsekriminointisuoja eli rikoksesta epäillyn henkilön oikeus kieltäytyä myötävaikuttamasta häntä koskevan rikosepäilyn selvittämiseen. Tällaisessa tilanteessa tarkastusvirastolla ei olisi oikeutta asettaa uhkasakkoa tiedonsaantioikeutensa tehostamiseksi. Momentissa säädettäisiin, että uhkasakkoa ei saisi asettaa luonnolliselle henkilölle tietojenantovelvollisuuden tehosteeksi, jos henkilöä on aihetta epäillä rikoksesta ja tiedot liittyvät rikosepäilyn kohteena olevaan asiaan. Ehdotuksen mukaan kynnykseksi asetettaisiin ”on aihetta epäillä”, jotta sääntely olisi yhdenmukaista verkon välityspalveluiden valvonnasta annetun lain (18/2024) kanssa. Tällöin itsekriminointisuoja kattaisi paitsi ne tapaukset, joissa esitutkintaviranomainen on jo tehnyt päätöksen esitutkinnan käynnistämisestä, myös ne tilanteet, joissa valvontaviranomainen arvioi, että tapaus saattaa myöhemmin johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin.
Lisäksi momentissa rajoitettaisiin uhkasakon asettamista luonnolliselle henkilölle lain 7 §:n mukaisen kuulemispyynnön tehosteeksi. Rajoituksen johdosta uhkasakko olisi mahdollista asettaa vain elinkeinonharjoittajalle sen varmistamiseksi, että elinkeinonharjoittajan edustaja saapuu kuulemiseen.
Pykälän 5 momentin mukaan muilta osin sovellettaisiin uhkasakkolakia. Siten asetettaessa uhkasakkoa rahoittajille, poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajille muissa kuin 2 momentin tarkoittamissa tilanteissa ja asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulle muulle henkilölle, joka toimii elinkeino- tai ammattitoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa ja voi kohtuudella olla tietoinen asetuksen epäiltyyn rikkomiseen liittyvistä tiedoista, noudatetaan kaikilta osin uhkasakkolain säännöksiä. Poliittisen mainonnan asetuksen 25 artikla ei sisällä säännöksiä uhkasakon enimmäismäärästä, joita sovellettaisiin 22 artiklan 5 kohdan e alakohdan perusteella asetettaviin uhkasakkoihin, minkä lisäksi digipalveluasetuksen 52 artiklan 4 kohdan mukainen uhkasakon enimmäismäärä ei koske mainittuja muita henkilöitä vaan ainoastaan välityspalvelun tarjoajaa.
Digipalveluasetuksen 51 artiklan 2 kohdan 2 alakohdan mukaisesti edellä tarkoitettuihin muihin henkilöihin voidaan käyttää täytäntöönpanovaltuuksia vasta sen jälkeen, kun viranomaiset ovat antaneet kyseisille muille henkilöille hyvissä ajoin kaikki tällaisiin määräyksiin liittyvät merkitykselliset tiedot. Siten uhkasakko voidaan asettaa muulle henkilölle vasta, kun tälle on annettu hyvissä ajoin kaikki asetettavaan velvoitteeseen liittyvät tiedot, mukaan lukien tieto uhkasakon mahdollisuudesta, sekä tieto muutoksenhakukeinoista.
13 §.Poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajien seuraamusmaksu.
Pykälässä säädettäisiin asetuksen velvoitteiden rikkomistilanteista, joiden seuraamuksena tarkastusviraston olisi mahdollista määrätä seuraamusmaksu poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajalle.
Pykälän sisältämät seuraamukset liittyvät poliittisen mainonnan asetuksen 22 ja 25 artiklan täytäntöönpanoon. Artikloissa säädetään hallinnollisista seuraamusmaksuista asetuksen rikkomiseen liittyen. Yksittäistapauksessa seuraamusmaksun määrääminen olisi tarkastusviraston harkinnassa. Seuraamusmaksua ei olisi aina tarkoituksenmukaista määrätä; esimerkiksi tilanteessa, jossa tarkastusvirasto todettuaan poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajan toimivan asetuksen vastaisesti päättääkin osoittaa palveluntarjoajalle 9 §:ssä tarkoitetun valvontapäätöksen, jossa tarkastusvirasto velvoittaa palveluntarjoajan korjaamaan toimintansa eikä kyse ei ole asetuksen vakavasta rikkomisesta. Tarkastusvirasto voisi kuitenkin näissä tapauksissa harkintansa mukaan liittää valvontapäätökseensä uhkasakon, vaikka se ei katsoisikaan seuraamusmaksua tarpeelliseksi.
Seuraamusmaksun määräämisessä kyse on tarkastusviraston harkintavallasta, jota on käytettävä hallintolaissa säädettyjen hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Seuraamusmaksun määrääminen on luonteeltaan merkittävä hallintotoimi, ja sitä on tarkoitus käyttää vain vakavammissa asetuksen rikkomistilanteissa. Asetuksen 25 artiklan 5 kohdassa mainitaan asetuksen vakavaksi rikkomiseksi erityisesti vaalien ja kansanäänestysten alla tapahtuvat tiettyihin artikloihin liittyvät laiminlyönnit, joista on mahdollista määrätä tämän pykälän mukaisesti seuraamusmaksu. Mainittu kohta ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olevista laiminlyönneistä olisi automaattisesti seurattava seuraamusmaksu, vaan viranomaiselle jäisi edelleen harkintavaltaa ja mahdollisuus esimerkiksi uhkasakon käyttämiseen.
Tarkastusviraston valvontatoiminnassa lähtökohtana on, että kun virasto harkitsee käytettävissä olevia toimivaltuuksiaan asetuksen rikkomistilanteessa, käytettävän toimivaltuuden tulee olla oikeasuhtainen suhteessa rikkomiseen. Jos rikkominen jatkuu yhä, tarkastusvirasto voisi rikkomuksen luonteesta ja vakavuudesta riippuen ensivaiheessa velvoittaa päätöksellään palveluntarjoajan korjaamaan toimintansa ja mahdollisesti tehostaa päätöstään uhkasakolla ennen seuraamusmaksun antamista.
Ehdotuksen 15 §:ssä säädettäisiin tilanteista, joissa tarkastusvirasto ei voisi määrätä seuraamusmaksua. Asetettavan seuraamusmaksun määrä perustuisi kokonaisarviointiin ja sen enimmäismäärä olisi kuusi prosenttia asetusta rikkoneen poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajan edellisen tilikauden vuotuisesta maailmanlaajuisesta liikevaihdosta. Koska rangaistusluontoiset seuraamusmaksut rinnastuvat ankaruudeltaan sakkorangaistukseen, niille ei ehdoteta perittävän viivästyskorkoa tai muuta viivästysseuraamusta. Esitetyt sanktioinnit soveltuisivat silloin, kun suomalainen valvontaviranomainen on toimivaltainen palveluntarjoajan osalta. Jokainen jäsenvaltio sanktioi asetuksen rikkomisen omassa kansallisessa lainsäädännössään.
Seuraamusmaksun määrääminen edellyttäisi tahallisuutta tai huolimattomuutta. Huolimattomuuden arvioinnissa lähtökohtana olisi menettelyn ulkoinen huolellisuuden arviointi. Kyse on siitä, poikkeaako poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajan menettely objektiivisesti arvioituna asetetusta velvoitteesta. Lisäksi huolimattomuus edellyttäisi subjektiivista arviointia. Kyse on siitä, ymmärsikö palveluntarjoaja menettelynsä ja prosessiensa aiheuttavan riskin velvoitteen rikkomisesta ja otti tällaisen riskin tai olisiko palveluntarjoajan pitänyt ymmärtää riski poliittisen mainonnan asetuksen velvoitteen rikkomisesta. Käytännössä subjektiivisen huolellisuuden arvioinnissa on kyse siitä, ovatko poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajan menettelytavat olleet riittävän huolellisia asetuksen säännösten noudattamiseksi. Jos tarkastusvirasto on jo neuvotellut palveluntarjoajan kanssa saman säännöksen rikkomisesta, palveluntarjoajalle on syntynyt korostettu velvoite korjata menettelytavoissaan olevat puutteet.
Syyttömyysolettama huomioon ottaen seuraamusmaksun määräämisessä yleisenä lähtökohtana on, että tarkastusvirastolla on vastuu asetuksen rikkomisen riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä sekä sen toteennäyttämisestä. Viranomaisen selvitysvastuusta säädetään hallintolain 31 §:ssä, jonka mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin tarkastusvirastolle mahdollisuus määrätä seuraamusmaksu poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajalle, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö poliittisen mainonnan asetuksen 7 artiklan 1 kohdassa säädetyn velvollisuuden pyytää rahoittajalta tai rahoittajan puolesta toimivalta mainonnan palvelujen tarjoajalta mainitussa kohdassa tarkoitetut ilmoitukset tai 2 kohdassa säädetyn velvollisuuden varmistaa, että sen tekemässä sopimusjärjestelyssä on edellytetty rahoittajaa tai rahoittajan puolesta toimivaa mainonnan palvelujen tarjoajaa antamaan mainitun kohdan mukaiset tarvittavat tiedot.
Asetuksen 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut ilmoitukset ovat a) ilmoitus, jossa rahoittajaa tai rahoittajan puolesta toimivaa palveluntarjoajaa pyydetään ilmoittamaan, täyttääkö haluttu palvelu asetuksen 3 artiklan 5 kohdan mukaisen poliittisen mainonnan palvelun määritelmän, ja b) ilmoitus, jossa pyydetään rahoittajaa tai rahoittajan puolesta toimivaa palveluntarjoajaa ilmoittamaan täyttääkö se jonkun 5 artiklan 2 kohdan vaatimuksista. Molemmissa tapauksissa laiminlyönti tai rikkomus, josta voitaisiin määrätä seuraamusmaksu, koskisi vain tiedon pyytämättä jättämistä. Asetuksen johdanto-osassa 44 kohdassa on myös korostettu, ettei asetuksen säännökset saisi merkitä poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajan yleistä velvoitetta seurata mainosten poliittista luonnetta koskevien ilmoitusten todenperäisyyttä tai ryhtyä kohtuuttomiin tai kalliisiin tiedonhankintatoimiin. Sanktioinnin tarkoitus olisi siten lähinnä varmistaa, että poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajat pyytäisivät kaikilta asiakkailtaan edellä mainitut ilmoitukset, joiden perusteella ne sitten kykenevät arvioimaan tarvetta noudattaa asetuksen muita velvoitteita. Kysymys on siten eräänlaisesti velvollisuudesta tunnistaa asiakas, joka vertautuu osittain esimerkiksi pankkisektorilla olevaan sääntelyyn.
On kuitenkin huomioitava, että 7 artiklan 1 kohdassa puhutaan mainonnan palvelujen tarjoajasta, kun taas 25 artiklan 1 kohdassa, jonka perusteella jäsenvaltioiden tulee seuraamukset säätää, käytetään asetuksessa määriteltyä käsitettä poliittisen mainonnan palvelujen tarjoaja. Asetuksen johdanto-osan (esim. kohta 38) ja 7 artiklan 1 kohdan perusteella on selvää, että asetuksen tarkoitus on asettaa velvoite koskemaan laajasti erilaisia ja palveluketjun eri vaiheissa olevia palveluntarjoajia, jotta ne voisivat tunnistaa palveluidensa olevan poliittisen mainonnan palveluita.
Asetuksen 3 artiklan 6 kohdan mukaan poliittisella mainonnan palvelujen tarjoajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka tarjoaa poliittisen mainonnan palveluja, lukuun ottamatta puhtaasti oheispalveluja. On siten mahdollista, etteivät kaikki poliittisen mainonnan palveluketjussa välttämättä määrity poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajiksi.
Momentin 1 kohdan perusteella annettavaa seuraamusmaksua 7 artiklan 1 kohdan velvoitteiden laiminlyönneistä määrättäessä tarkastusviraston tulee ottaa edellä nostetut asiat huomioon. On myös tärkeää, että tarkastusvirasto tarjoaa riittävästi neuvontapalvelua, jolla palveluntarjoajat voivat varmistua toimintansa luonteesta.
Momentin 1 kohdassa tarkoitetun 7 artiklan 2 kohdassa säädetyn velvollisuuden varmistaa, että poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajan tekemässä sopimusjärjestelyssä on edellytetty rahoittajaa tai rahoittajan puolesta toimivaa mainonnan palvelujen tarjoajaa antamaan mainitun kohdan mukaiset tarvittavat tiedot toteutuminen edellyttää, että a) sopimusjärjestelyssä on edellytetty rahoittajien tai rahoittajien puolesta toimivien palveluntarjoajien antavan 9 artiklan 1 kohdassa, 11 artiklan 1 kohdassa ja 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot tarvittavilta osin, ja b) palveluntarjoaja hankkii a-kohdassa tarkoitetut tiedot kyseessä olevalta rahoittajalta tai rahoittajan puolesta toimivalta palveluntarjoajalta. Tiedot on määritelty asetuksessa sellaisella tarkkuudella, että poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajan voidaan arvioida pystyvän kohtuudella määrittelemään tarvittavat tiedot ja varmistumaan niiden toimittamisesta. ”Tarvittavilta osin” taas viittaisi siihen, että vaaditut tiedot olisivat tietosisällöltään osittain tilannesidonnaisia ja voisivat vaihdella sen mukaan, millaisesta poliittisen mainonnan palvelusta on kysymys ja missä kohtaa palveluketjua palveluntarjoaja toimii. Esimerkiksi 11 artiklan 1 kohdan ja 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut velvoitteet koskevat ainoastaan poliittisen mainonnan julkaisijaa. Sanktioinnin tarkoitus on varmistaa, että palveluntarjoaja pyytävät rahoittajilta tai näiden puolesta toimivilta palveluntarjoajilta tarvittavat tiedot, ja että nämä tiedot siirtyvät palveluketjussa aina eteenpäin seuraavalle palveluntarjoajalle.
Asetuksen johdanto-osassa on erikseen korostettu velvoitteella olevan olennainen merkitys asetuksen avoimuutta koskevien sääntöjen ja niihin liittyvien asianmukaista huolellisuutta koskevien vaatimusten tehokkaaseen noudattamiseen läpi palveluketjun. Velvoite huomioida poliittisen mainonnan asetus sopimusjärjestelyissä liittyy myös osaltaan siihen, että sillä pyritään estämään keinotekoinen kaupallinen tai sopimusperusteinen rakenne, jolla voitaisiin heikentää asetuksessa säädettyjen avoimuusvelvoitteiden tehokkuutta (asetuksen johdanto-osan kohta 53).
Momentin 2 kohdassa säädettäisiin, että tarkastusvirasto voisi määrätä seuraamusmaksun poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajalle, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö poliittisen mainonnan asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa säädetyn velvollisuuden säilyttää tarvittavat tiedot tai 3 kohdassa säädetyn velvollisuuden säilyttää edelle mainittuja tietoja mainitussa kohdassa säädetyn ajan.
Asetuksen 9 artiklan 1 kohdan tarkoittama tiedonsäilytysvelvoite koskisi lähtökohtaisesti vain niitä tietoja, jotka poliittisen mainonnan palveluntarjoaja on kerännyt asetuksen noudattamisen seurauksena. Näitä tietoja olisivat asetuksen mukaan a) tieto mistä poliittisesta mainoksesta tai poliittisesta mainoskampanjasta on kyse, b) tieto mitä palveluita palveluntarjoaja on tarjonnut, c) tieto tarjotuista palveluista laskutetuista rahamääristä tai palveluista vastikkeeksi saaduista muiden etuuksien arvosta, d) tieto c-kohdassa tarkoitettujen rahamäärien ja etuuksien alkuperästä (julkinen/yksityinen ja EU/EU:n ulkopuolinen), e) tieto poliittisen mainoksen rahoittajan tai tarvittaessa tahon, jonka määräysvallassa rahoittaja viime kädessä on, henkilöllisyys ja yhteystiedoista ja oikeushenkilöiden osalta niiden sijoittautumispaikasta ja f) tieto vaaleista, kansanäänestyksestä tai sääntelyprosessista, johon poliittinen mainos liittyy. Mainitun kohdan mukaisesti säilytettävät tiedot ja niiden määrät riippuvat palveluntarjoajan tarjoamista palveluista. Huomioon tulisi myös ottaa se, koskevatko asetuksen velvoitteet ylipäätään palveluntarjoajaa, sillä asetusta ei sovelleta oheispalveluihin. Velvoitteen laiminlyöntiä arvioitaessa olisi siten kiinnitettävä huomioita, että erilaisille palveluntarjoajille voi muodostua erilaiset säilytysvelvoitteet. Velvoite ei koskisi tiedon oikeellisuuden tai täydellisyyden varmistamista, vaan velvoite voitaisiin katsoa katetuksi, kun edellä mainitut tiedot olisivat tarpeellisilta osin palveluntarjoajan säilytyksessä.
Asetuksen 9 artiklan 3 kohdan mukaan 1 kohdassa tarkoitettujen tietoja olisi säilytettävä seitsemän vuoden ajan tapauksen mukaan joko viimeisen laadinnan, sijoittelun, edistämisen, julkaisemisen, näyttämisen tai levittämisen päivämäärästä. Käytännössä säilyttämisaika laskettaisiin aina sen mukaan, kun palveluntarjoajan palvelu loppuu. Poliittisen mainonnan julkaisijoiden osalta se olisi tilanne, jossa mainoskampanjan mainoksia tai yksittäistä mainosta lakataan julkaisemasta, näyttämästä tai levittämästä. Muiden palvelun tarjoajien osalta silloin kun niiden palvelu loppuisi kyseisen mainoksen tai kampanjan osalta. Tällä varmistuttaisiin siitä, että tilanteessa, jossa esimerkiksi palveluntarjoajalla ja rahoittajalla olisi toistaiseksi voimassa oleva sopimus poliittisen mainonnasta, säilytysvelvoite laskettaisiin aina kampanja- tai mainoskohtaisesti. Esimerkiksi vaalikampanjaan liittyvä mainoskampanja voisi muodostaa yhden kokonaisuuden, jonka päättymisestä laskettaisiin säilytysaika. Velvoite ei koskisi säilytyksen muotoa, vaan velvoite voitaisiin katsoa katetuksi, kun palveluntarjoaja noudattaisi edellä kuvattua säilytysaikaa.
Asetuksen 9 artiklan velvoitteet eivät koske samaisen artiklan 4 kohdan mukaan mikroyrityksiä, jos mainonnan palvelujen tarjoaminen on puhtaasti toisarvoista ja epäoleellista. Näin ollen mikroyrityksiin ei lähtökohtaisesti voisi kohdistua seuraamusmaksuja säilytysvelvoitteen laiminlyönnistä, ellei niiden tarjoama palvelu olisi keskeinen osa yrityksen toimintaa ja tarjottu palvelu samalla poliittisen mainonnan palveluketjussa asetuksen tarkoittamassa olennaisessa roolissa. Tällainen tilanne voitaisiin arvioida syntyvän esimerkiksi tilanteessa, jossa mikroyritys toimii poliittisen mainonnan julkaisijana ja yrityksen toimintaan kuuluu keskeisesti mainostilan myyminen.
Momentin 3 kohdassa säädettäisiin, että tarkastusvirasto voisi määrätä seuraamusmaksun poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajalle, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö poliittisen mainonnan asetuksen 11 artiklan 1 kohdassa säädetyn velvoitteen varmistaa, että sen julkaisemien, näyttämien tai levittämien poliittisten mainosten yhteyteen on asetettu tarvittavat tiedot tai 3 kohdassa säädetyn velvoitteen asettaa 11 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot mainoksen yhteyteen merkinnöillä, jotka soveltuvat käytetylle välineelle, mahdollistavat mainoksen tunnistamisen poliittiseksi mainokseksi ja pysyvät paikoillaan mainosta edelleen levitettäessä.
Asetuksen 11 artiklan 1 kohdassa säädetyn velvoitteen mukaan poliittisen mainonnan julkaisijan tulee varmistamaan, että sen julkaisemien, näyttämien tai levittämien poliittisten mainosten yhteyteen asetetaan a) tieto, että kyseessä on poliittinen mainos, b) tieto poliittisen mainoksen rahoittajan henkilöllisyydestä ja tarvittaessa tahosta, jonka määräysvallassa rahoittaja viime kädessä on, c) tieto vaaleista, kansanäänestykset tai sääntelyprosessista, johon poliittinen mainos liittyy, d) tarvittaessa maininta siitä, että poliittisessa mainoksessa on käytetty kohdentamis- tai mainosten näyttämistekniikoita ja e) 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot sisältävä avoimuusilmoitus tai selkeä maininta siitä, mistä tällaiset tiedot ovat suoraan saatavilla.
Asetuksen 11 artiklan 1 kohdassa säädetyt velvoitteet liittyvät siihen, että poliittisen mainonnan julkaisija varmistaa poliittisen mainoksen olevan merkitty ja sisältävän kohdassa tarkoitetut tiedot. Tiedot poliittisen mainonnan julkaisijan on saanut 7 ja 10 artiklassa tarkoitettujen menettelyiden kautta. Velvollisuus ei koskisi tiedon oikeellisuuden tai täydellisyyden varmistamista, vaan velvoite voitaisiin katsoa katetuksi, kun edellä mainitut tiedot olisivat merkittynä asianmukaisesti osaksi mainosta.
Käytännössä poliittisen mainonnan julkaisija toimisi saamiensa tietojen mukaisesti ja merkitsisi mainokset poliittisiksi mainoksiksi vain niissä tapauksissa, joissa se saisi tiedon rahoittajalta tai rahoittajan puolesta toimivalta palvelujen tarjoajalta. Poliittisen mainonnan asetuksen johdanto-osan 45 kohdan mukaan mainonnan palvelujen tarjoajien olisi kuitenkin pidettävä ilmoitusta tai tietoja ilmeisen virheellisinä ilman muita tarkastuksia tai tiedonhankintatoimia, jos se käy selvästi ilmi mainoksen sisällöstä, rahoittajan henkilöllisyydestä tai siitä asiayhteydestä, jossa asianomainen palvelu tarjotaan. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että 13 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädetty seuraamusmaksu mainonnan merkitsemättä jättämisestä voitaisiin määrätä myös tilanteessa, jossa rahoittaja tai rahoittajan puolesta toimiva palveluntarjoaja olisi jättänyt ilmoittamatta kyseessä olevan poliittisen mainonnan palvelu, mutta mainoksen tiedoista, rahoittajasta ja asiayhteydestä olisi selvää kyseessä olevan poliittinen mainos. Esimerkiksi tällainen tilanne voisi syntyä, kun poliittisen mainonnan julkaisija julkaisisi ehdokkaiden vaalimainoksia ilman asianmukaisia merkintöjä ja tietoja. Seuraamusta harkittaessa tulisi kiinnittää huomioita ilmeisyyteen ja siihen, ettei asian tarkastaminen vaatisi lisäselvittelyitä.
Huomionarvoista myös on, että 13 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädetty seuraamusmaksu liittyisi 11 artiklan 1 kohdan e alakohdan osalta laiminlyöntiin, jossa mainoksesta puuttuisi avoimuusilmoitus tai tieto siitä, mistä avoimuusilmoituksen tiedot olisivat suoraan saatavilla. Velvoitteen täyttäminen edellyttäisi joko avoimuusilmoituksen asettamista suoraan mainoksen yhteyteen tai sitten avoimuusilmoituksen tarjoamista siten, että siihen olisi suoraan pääsy mainoksesta linkin, qr-koodin tai muun vastaavan teknisen keinon kautta (asetuksen johdanto-osan kohta 59). Käytännössä velvoitteen toteutumisen arvioinnin kannalta on keskeistä, että mainos ja siihen liittyvä avoimuusilmoitus ovat sellaisessa yhteydessä, jossa mainoksen kautta on tosiallinen pääsy avoimuusilmoitukseen. Avoimuusilmoitukseen sisällytettävien tietojen laiminlyönteihin liittyvä seuraamusmaksu annettaisiin 13 §:n 1 momentin 4 kohdan perusteella.
Asetuksen 11 artiklan 3 kohdassa säädetty velvoite koskisi mainosten merkitsemistä välineelle soveltuvilla merkinnöillä sekä merkintöjen pysyvyyttä mainoksia edelleen jaettaessa. Komissio antaa 11 artiklan 4 kohdan mukaisesti täytäntöönpanosäädöksiä, joilla pyritään varmistamaan merkintöjen soveltuvuus. Hallinnollisten sanktioiden tulee täyttää laillisuusperiaate, jonka mukaan sanktioinnin kohteena olevan velvoitteen täytyy ilmetä lain tasolla (tässä tapauksessa EU-asetuksen tasolla). Siten 11 artiklan 3 kohdan velvoitteiden laiminlyönnistä määrättävää seuraamusmaksua ei koskisi täytäntöönpanosäännösten laiminlyöntejä, vaan ainoastaan 11 artiklan 3 kohdassa mainittujen velvoitteiden laiminlyöntiä. Näin ollen seuraamusmaksun alaisessa laiminlyönnissä olisi kysymys lähinnä ilmeisen sopimattomista merkinnöistä, jolla esimerkiksi selkeästi heikennettäisiin mahdollisuutta tunnistaa mainos poliittiseksi mainokseksi tai saada merkinnän kautta 11 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot. Näin ollen kohdassa tarkoitettu laiminlyönti koskisi myös mainoksessa suoraan olevan avoimuusilmoituksen tai tiedon, mistä avoimuusilmoitus on saatavilla, merkitsemistapaa ja sen pysyvyyttä. Sen sijaan mainoksesta erillään olevan avoimuusilmoituksen saatavilla pitämistä ja merkitsemistä koskevaan laiminlyöntiin liittyvä seuraamusmaksu annettaisiin 13 §:n 1 momentin 4 kohdan perusteella. Komission antamia täytäntöönpanosäännöksiä noudattamalla olisi mahdollista toimia siten, että merkinnät täyttäisivät 11 artiklan 3 kohdassa säädetyt velvoitteet. Avoimuusilmoituksen osalta tulisi huomioida myös komission 12 artiklan 1 kohdan perusteella antamat avoimuusilmoitusta koskevat täytäntöönpanosäännökset. Täytäntöönpanosäännösten valvonnan osalta tarkastusvirasto voisi käyttää ohjaavampia seuraamuksia, kuten viranomaisen määräyksiä ja uhkasakkoa.
Momentin 4 kohdassa säädettäisiin, että tarkastusvirasto voisi määrätä seuraamusmaksun poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajalle, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö poliittisen mainonnan asetuksen 12 artiklan 1 kohdassa säädetyn velvoitteen varmistaa, että 11 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitettu avoimuusilmoitus sisältää tarvittavat tiedot, 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn velvoitteen varmistaa avoimuusilmoituksen saatavuus koko poliittisen mainoksen julkaisuajan tilanteessa, jossa avoimuusilmoitus ei ole sisällytettynä suoraan osaksi mainosta, 3 kohdan toisessa alakohdassa säädetyn velvoitteen tarjota avoimuusilmoitus, jota ei ole sisällytettynä suoraan osaksi mainosta, helposti saatavissa olevassa muodossa, 3 kohdan toisessa alakohdassa säädetyn velvoitteen pitää avoimuusilmoitus ajan tasalla koko mainoksen julkaisuajan tai 4 kohdassa säädetyn velvoitteen säilyttää avoimuusilmoitukset muutoksineen seitsemän vuoden ajan sen jälkeen, kun asianomainen poliittinen mainos on julkaistu viimeisen kerran.
Asetuksen 12 artiklan 1 kohdassa säädetyn velvoitteen mukaan poliittisen mainonnan julkaisijan tulee varmistaa, että sen julkaisemien, näyttämien tai levittämien poliittisten mainosten vaatimat avoimuusilmoitukset sisältävät seuraavat tiedot:
a) rahoittajan ja tarvittaessa sen tahon henkilöllisyys, jonka määräysvallassa rahoittaja viime kädessä on, mukaan lukien näiden nimi, sähköpostiosoite ja postiosoite, jos se on julkistettu, ja jos rahoittaja ei ole luonnollinen henkilö, sen sijoittautumispaikan osoite;
b) a alakohdassa vaaditut tiedot luonnollisesta henkilöstä tai oikeushenkilöstä, joka maksaa korvauksen poliittisesta mainonnasta, jos tämä henkilö on eri kuin rahoittaja tai taho, jonka määräysvallassa rahoittaja viime kädessä on;
c) ajanjakso, jona poliittinen mainos on tarkoitus julkaista tai sitä on tarkoitus näyttää tai levittää;
d) yhteenlasketut rahamäärät ja muiden sellaisten etujen yhteenlaskettu arvo, jotka poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajat, mukaan lukien julkaisija, ovat saaneet osittaisena tai kokonaisena vastineena poliittisen mainonnan palveluista ja tapauksen mukaan poliittisista mainoskampanjoista;
e) tiedot d alakohdassa tarkoitettujen rahamäärien ja muiden etujen julkisesta tai yksityisestä alkuperästä sekä siitä, ovatko ne peräisin unionista vai sen ulkopuolelta;
f) d alakohdassa tarkoitettujen rahamäärien ja arvon laskennassa käytetyt menetelmät;
g) tapauksen mukaan maininta vaaleista, kansanäänestyksistä tai lainsäädäntö- tai sääntelyprosesseista, joihin poliittinen mainos liittyy;
h) jos poliittinen mainos liittyy tiettyihin vaaleihin tai kansanäänestyksiin, linkit virallisiin tietoihin kyseisiin vaaleihin tai kansanäänestykseen osallistumiseen liittyvistä menettelyistä;
i) tapauksen mukaan linkit 13 artiklassa tarkoitettuun poliittisten verkkomainosten eurooppalaiseen rekisteriin;
j) tiedot 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista mekanismeista;
k) tapauksen mukaan se, onko poliittisen mainoksen tai sen aikaisemman version aiempi julkaiseminen keskeytetty tai lopetettu tämän asetuksen rikkomisen vuoksi;
l) tapauksen mukaan maininta siitä, että poliittisessa mainoksessa on käytetty kohdentamistekniikoita tai mainosten näyttämistekniikoita, jotka perustuvat henkilötietojen käyttöön, 19 artiklan 1 kohdan c ja e alakohdassa tarkoitetut tiedot mukaan luettuina;
m) jos on tarpeen ja teknisesti toteutettavissa, poliittisen mainoksen kattavuus poliittisen mainoksen katselukertoina ja sitoutuneisuuden määränä.
Edellä mainitut tiedot olisivat joko sellaisia, jotka poliittisen mainonnan julkaisija saisi 7 artiklan ja 10 artiklan tarkoitettujen menettelyiden kautta rahoittajalta tai rahoittajan puolesta toimivalta palveluntarjoajalta, kuten esimerkiksi rahoittajan identiteettiin ja palveluketjussa olleiden muiden palveluntarjoajien palveluista maksettujen korvauksiin liittyvät tiedot, tai sitten ne olisivat sellaisia, jotka julkaisijalle muodostuu oman sisäisen toimintansa kautta, kuten esimerkiksi mainoksen levittämisaikaan tai 15 artiklan tarkoittamaan ilmoitusmekanismiin liittyvät tiedot. Esityksen 1 lakiehdotuksen 13 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu laiminlyönti varmistaa 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tarpeellisten tietojen sisällyttäminen avoimuusilmoitukseen tarkoittaisi sitä, että poliittisen mainonnan julkaisijan vastuulla olevasta avoimuusilmoituksesta puuttuisi jokin 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu tieto. Velvollisuus ei koskisi tiedon oikeellisuuden tai täydellisyyden varmistamista, vaan velvoite voitaisiin katsoa katetuksi, kun edellä mainitut tiedot olisivat merkittynä asianmukaisesti osaksi avoimuusilmoitusta.
Huomionarvoista kuitenkin olisi, ettei jokaiseen avoimuusilmoitukseen ole tarpeen tai edes mahdollista sisällyttää kaikkia 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tietoja. Mikäli esimerkiksi mainonnassa ei käytetä kohdentamistekniikoita, ei myöskään avoimuusilmoitukseen merkitä 12 artiklan 1 kohdan l alakohdan tarkoittamia tietoja, tai jos rahoittaja ei ole viimekädessä toisen tahon määräysvallassa, ei tällaista 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua tietoa avoimuusilmoitukseen merkitä. Tämän takia 13 §:n 1 momentin 4 kohdassa puhuttaisiin tarvittavista tiedoista, jotka olisivat joko sellaisia, joiden tarvetta poliittisen mainonnan julkaisijan olisi mahdollista arvioida asetuksen johdanto-osan 45 kohdassa tarkoitetulla tavalla, tai sellaisia, joiden tarve syntyy suoraan poliittisen mainonnan julkaisijan oman toiminnan seurauksena.
Osa tällaisista avoimuusilmoituksen tiedoista, joiden tarve tulee tapauskohtaisesti arvioitavaksi, olisivat sellaisia tietoja, joiden puutteellisuutta tai tarvetta olisi mahdollista arvioida julkaisijan toimesta. Tällaisia tietoja olisivat lähinnä 12 artiklan 1 kohdan f-m alakohdat, joihin joko poliittisen mainonnan julkaisijalla olisi vaikutusvaltaa (esim. tietoa ilmoituskanavasta) tai mainoksestaan itsestään ilmenisi tarve sisällyttää kyseessä oleva tietoa avoimuusilmoitukseen (esim. vaalimainonnan osalta olisi ilmeistä, että avoimuusilmoituksessa tulee olla tietoa kyseisistä vaaleista).
Asetuksen 12 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan poliittisen mainonnan julkaisijan on tarjottava avoimuusilmoitus helposti saatavissa olevassa muodossa. Lain 13 §:n 4 momentin mukainen seuraamusmaksu koskisi kuitenkin vain niitä tilanteita, joissa kysymys olisi mainoksen ulkopuolella tarjottavasta avoimuusilmoituksesta. Sen sijaan mainokseen sisältyvän avoimuusilmoituksen merkintää ja sen pysyvyyttä koskevan laiminlyönnin seuraamusmaksu määrättäisiin edellä mainitun pykälän 3 momentin mukaan.
Asetuksen johdanto-osan 60 kohdassa on lisäksi todettu, että sähköisesti esille asetetun poliittisen mainoksen avoimuusilmoitus on asetettava myös saataville sähköisesti. Lisäksi, kun poliittinen mainonta asetetaan saataville ainoastaan verkon ulkopuolisen välineen kautta, kuten painetuissa esitteissä tai painetuissa sanomalehdissä, siihen liittyvät avoimuusilmoitukset voidaan myös asettaa saataville ainoastaan verkon ulkopuolella, kuten samassa painetussa esitteessä tai sanomalehdessä. Edellä mainituissa tilanteissa, jossa mainos asetetaan saataville verkon ulkopuolisen välineen kautta, avoimuusilmoitus voidaan kuitenkin asettaa saataville myös sähköisesti.
Komissio antaa 12 artiklan 7 kohdan mukaisesti täytäntöönpanosäädöksiä, joilla tarkennetaan avoimuusilmoituksen muotoa ja varmistetaan niiden soveltuvuus eri välineissä. Kuten edellä on todettu, täytäntöönpanosäädöksessä edellytettyjä teknisiä yksityiskohtia ei ehdoteta sisällytettävän seuraamusmaksun alaan, vaan kohdan mukainen seuraamusmaksu voitaisiin määrätä ainoastaan tilanteissa, jossa avoimuusilmoitus ei ole helposti saatavilla. Helposti saatavilla viittaisi käytännössä siihen, ettei avoimuusilmoitusta olisi esimerkiksi tarkoituksellisesti tehty sellaisilla merkinnöillä. Täytäntöönpanosäännöksiä noudattamalla poliittisen mainonnan julkaisijat voisivat varmistua velvoitteen asianmukaisesti täyttämisestä. Täytäntöönpanosäännösten valvonnan osalta tarkastusvirasto voisi käyttää ohjaavampia seuraamuksia, kuten viranomaisen määräyksiä ja uhkasakkoa.
Asetuksen 12 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan poliittisen mainonnan julkaisijan olisi pidettävä avoimuusilmoitukset ajan tasalla. Ajan tasalla pidettävien tietojen osalta kysymys olisi sellaisista avoimuusilmoituksen tiedoista, jotka voisivat muuttua mainoksen julkaisun aikana ja olisivat julkaisijan tiedossa. Näitä tietoja voisivat olla ainakin 12 artiklan 1 kohdan k alakohta, jos mainoksen esittäminen olisi jouduttu keskeyttämään tai lopettamaan, l alakohta, jos mainoksen levittämiseen käytettäisiin julkaisun aikana kohdentamis- ja näyttämistekniikoita, ja m alakohta, jos avoimuusilmoituksessa olisi mainoksen kattavuutta ja sitoutuneisuuden määrää kuvaavia tietoja.
Asetuksen 12 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan poliittisen mainonnan julkaisijan on säilytettävä avoimuusilmoitukset muutoksineen seitsemän vuoden ajan sen jälkeen, kun asianomainen poliittinen mainos on julkaistu viimeisen kerran.
Määrättäessä momentin 4 kohdan mukaista seuraamusmaksua, tarkastusviraston tulisi kiinnittää myös huomioita siihen, että komissiolle on delegoitu toimivaltaa täydentää 12 artiklan 1 kohdan luetteloa sekä muuttaa 12 artiklan 1 kohdan f alakohtaa.
Momentin 5 kohdassa säädettäisiin, että tarkastusvirasto voisi määrätä seuraamusmaksun poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajalle, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö poliittisen mainonnan asetuksen 13 artiklan 2 kohdassa erittäin suurille verkkoalustoille ja erittäin suurille verkossa toimiville hakukoneille säädetyn velvoitteen varmistaa, että poliittiseen mainokseen ja 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin tietoihin on pääsy poliittisten verkkomainosten eurooppalaisesta rekisteristä 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun ajan, 3 kohdassa säädetyn velvoitteen tarjota pääsy 12 artiklan 1 kohdassa vaadittuihin tietoihin 9 artiklan 3 kohdassa määritellyn ajan tilanteessa, jossa asiaan liittyvä poliittinen mainos on poistettu tai siihen pääsy on estetty tai 4 kohdassa säädetyn velvoitteen muille kuin 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuille poliittisen mainonnan julkaisijoille asettaa poliittiset verkkomainokset ja niihin liittyvät 12 artiklan 1 kohdan nojalla vaaditut tiedot saataville verkkomainosten eurooppalaisessa rekisterissä viimeistään 72 tunnin kuluttua poliittisen mainoksen ensimmäisestä julkaisemisesta.
Asetuksen 13 artiklan 2 kohtaa sovelletaan vain erittäin suuriin verkkoalustoihin ja erittäin suurin verkossa toimiviin hakukoneisiin – eli ns. digijätteihin. Niiden on 13 artiklan 2 kohdan mukaisesti asetettava saataville poliittiset mainokset ja 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot digipalveluasetuksen 39 artiklassa tarkoitetussa rekisterissä, jonka asianmukaisuutta valvoo poliittisen mainonnan asetuksen johdanto-osan 91 kohdan mukaan komissio. Digijättien on kuitenkin myös mahdollistettava pääsy kyseisiin tietoihin 13 artiklan 1 kohdan rekisterin kautta poliittisen mainoksen julkaisuhetkestä alkaen koko sen ajan, jona ne pitävät mainoksen esillä, ja seitsemän vuoden ajan sen jälkeen, kun poliittinen mainos on ollut viimeksi esillä niiden verkkorajapinnoilla. Tämän velvoitteen toteutumista valvovat jäsenvaltioiden viranomaiset. Vaikka Suomessa ei ole tällä hetkellä rekisteröityneenä digijättejä, voi tällainen tulevaisuudessa olla mahdollista ja siten tarkastusvirastolle ehdotetaan mahdollisuutta määrätä seuraamusmaksu tilanteessa, jossa erittäin suuri verkkoalusta tai erittäin suuri verkossa toimiva hakukone jättää noudattamatta velvollisuuttaan mahdollistaa 13 artiklan 1 kohdan mukaisen rekisteristä pääsy niiden julkaisemiin poliittisiin mainoksiin ja 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin tietoihin 13 artiklan 2 kohdassa säädetyn ajanjakson.
Asetuksen 13 artiklan 3 kohdassa säädetään poliittisen mainonnan julkaisijalle velvollisuus tarjota pääsy avoimuusilmoituksen tietoihin 9 artiklan 3 kohdassa määritellyn ajan tilanteessa, jossa kyseinen poliittinen verkkomainos on poistettu tai siihen pääsy on estetty. Sanktioinnilla varmistetaan, että avoimuusilmoitukseen liittyvien tietojen tarjoamista jatketaan 13 artiklan mukaisesti 7 vuoden ajan siitä, kun kyseinen verkkomainos on ensimmäistä kertaa julkaistu, levitetty tai näytetty poliittisen mainonnan julkaisijan toimesta.
Asetuksen 13 artiklan 4 kohdassa säädetään niille poliittisen mainonnan julkaisijoille, jotka eivät ole erittäin suuria verkkoalustoja tai erittäin suuria verkossa toimivia hakukoneita, velvoite asettaa poliittiset verkkomainokset ja niihin liittyvät 12 artiklan 1 kohdan nojalla vaaditut tiedot saataville verkkomainosten eurooppalaisessa rekisterissä viimeistään 72 tunnin kuluttua poliittisen mainoksen ensimmäisestä julkaisemisesta. Sanktioinnilla varmistetaan, että kohdassa tarkoitetut poliittisen mainonnan julkaisijat asettavat julkaisemansa poliittisen verkkomainokset asetuksessa annetun aikamääreen sisällä. Käytännössä tämä velvoite on mahdollista toteuttaa vasta myöhemmin, kun komissio on julkaissut eurooppalaisen rekisterin.
Momentin 6 kohdassa säädettäisiin, että tarkastusvirasto voisi määrätä seuraamusmaksun poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajalle, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö poliittisen mainonnan asetuksen 14 artiklan 1 kohdassa säädetyn velvoitteen liittää kohdassa mainittuun toimintakertomukseen kampanjakohtaisesti koostetut tiedot, jotka koskevat rahamääriä tai muita sellaisia etuja, jotka on saatu osittaisena tai kokonaisena vastineena tarjotuista palveluista. Asetuksen 14 artiklan 1 kohdassa ja johdanto-osan 68 kohdassa täsmennetään erikseen, että kertomuksiin olisi sisällytettävä myös tiedot poliittisen mainonnan kohdentamiseen tai näyttämiseen liittyvistä menoista kyseisenä ajanjaksona koostettuna kampanjakohtaisesti, mukaan lukien tarvittaessa muiden tahojen poliittisen mainonnan julkaisijoille toimittamat tiedot.
Asetuksen 14 artiklan velvoitteita sovelletaan poliittisen mainonnan julkaisijoihin ja niiden tarjoamiin palveluihin. Huomionarvoista myös on, että poliittisen mainonnan asetuksen 14 artiklaa ei sovelleta direktiivin 2013/34/EU 3 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan tarkoittamiin mikro-, pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.
Momentin 7 kohdassa säädettäisiin, että tarkastusvirasto voisi määrätä seuraamusmaksun poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajalle, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö poliittisen mainonnan asetuksen 21 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa palveluntarjoajalla, jolla ei ole toimipaikkaa Euroopan unionissa, mutta se tarjoaa palvelua Suomeen, säädetyn velvollisuuden laillisen edustajan nimeämisestä Euroopan unionin jäsenvaltiossa, velvollisuuden nimetä kirjallisesti laillinen edustaja johonkin niistä jäsenvaltioista, joissa kyseinen palveluntarjoaja tarjoaa palvelujaan.
Asetuksen valvontaa koskeva pääsääntö on, että yrityksen sijoittautumismaan viranomainen valvoo sitä. Asetuksen 21 artiklan mukaisissa tilanteissa, joissa poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajalla ei ole toimipaikkaa unionin jäsenvaltiossa, mutta se tarjoaa poliittisen mainonnan palveluja Suomessa (esimerkiksi suomen kielellä), seuraamusmaksu voitaisiin määrätä artiklan 1 kohdan mukaisen velvollisuuden rikkomisesta nimetä laillinen edustaja EU:n alueella. Asetuksen johdanto-osan 89 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on nimetyn laillisen edustajan puuttuessa toteutettava kaikki asianmukaiset toimenpiteet 21 artiklan noudattamisen varmistamiseksi. Tällaisissa tilanteissa tarkastusviraston olisi ensin kuitenkin varmistettava rajat ylittävien menettelyiden kautta, ettei kyseessä oleva palveluntarjoaja ole nimennyt jo laillista edustajaa johonkin muuhun jäsenvaltioon ja myös huomioitava mahdolliset muiden jäsenvaltioiden aloittamat valvontatoimet kyseistä toimijaa kohtaan. Siten, mikäli tarkastusvirasto aikoisi valvoa kyseistä palveluntarjoajaa, sen olisi myös ilmoitettava asiasta muiden jäsenvaltioiden yhteyspisteille. Käytännössä tällaisen valvonnan toimeenpano olisi kuitenkin vaikeaa, koska asetusta koskevat viranomaisvaltuudet tai tiedonsaantioikeudet eivät ulotu kolmansiin valtioihin.
14 §.Seuraamusmaksun suuruus.
Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin seuraamusmaksun suuruuden arvioinnista yksittäistapauksessa. Lähtökohtana seuraamusmaksun määräämisessä on, että sillä tulee olla riittävä erityis- ja yleisestävä vaikutus. Seuraamusmaksun suuruus perustuisi kokonaisarviointiin ja suuruutta arvioitaessa olisi otettava huomioon kaikki olennaiset olosuhteet mukaan lukien poliittisen mainonnan asetuksen 25 artiklan 4 kohdassa mainitut tekijät sekä mahdolliset tapauksen olosuhteisiin vaikuttaneet muut tekijät. Nämä muut tekijät voisivat liittyä esimerkiksi siihen, että asetuksen 22 artiklan 3 kohdan mukaisessa valvonnassa välityspalveluille määrättävien seuraamusmaksujen suuruuttaa arvioitaessa tulisi huomioida myös välityspalvelulain 18 §:n 1 momentissa mainitut tekijät, kuten palvelun käyttäjien määrä, joihin velvoitteen rikkominen vaikuttaa ja toimiiko palvelun tarjoaja useassa jäsenvaltiossa.
Ehdotetun 2 momentin mukaan poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajalle määrättävä seuraamusmaksu saisi olla enintään 6 prosenttia välityspalvelun tarjoajan edellisen tilikauden vuotuisesta maailmanlaajuisesta liikevaihdosta. Momentti perustuisi sekä poliittisen mainonnan asetuksen 25 artiklan b alakohdan että digipalveluasetuksen 52 artiklan säännöksiin, jotka ovat yhtenevät momentissa säädetyiltä osin.
Ehdotetun 3 momentin mukaan liikevaihdolla tarkoitetaan kirjanpitolain (1336/1997) 4 luvun 1 §:ssä tarkoitettua liikevaihtoa. Momentti sisältäisi lisäksi erityisen säännöksen niitä mahdollisia tilanteita varten, joissa tilinpäätös ei olisi seuraamusmaksua määrättäessä vielä valmistunut taikka joissa liiketoiminta olisi vasta aloitettu eikä tilinpäätöstä tämän johdosta olisi saatavissa. Tällöin liikevaihto voitaisiin arvioida muun saatavan selvityksen perusteella.
15 §.Seuraamusmaksun määräämättä jättäminen.
Pykälässä säädettäisiin erityisistä vapautumisperusteista, joiden perusteella poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajalla on mahdollisuus välttyä seuraamusmaksun määräämiseltä. Perustuslakivaliokunta on käytännössään edellyttänyt, että viranomaisen harkinnan sanktion määräämättä jättämisestä tulee olla sidottua harkintaa siten, että seuraamusmaksu on jätettävä määräämättä laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Säännöksen tarkoituksena olisi varmistaa, että seuraamusmaksua ei määrättäisi niissä tilanteissa, joissa se olisi kohtuutonta.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan seuraamusmaksu jätettäisiin määräämättä, jos velvoitteen rikkomista on pidettävä vähäisenä. Velvoitteen rikkomista voitaisiin pitää vähäisenä esimerkiksi, jos palveluntarjoaja on oma-aloitteisesti ja välittömästi rikkomuksensa havaittuaan ryhtynyt menettelynsä vaikutukset oikaiseviin toimenpiteisiin ja lopulliset vaikutukset poliittisen mainonnan kohteiden kannalta ovat siten jääneet vähäisiksi. Samoin velvoitteen rikkominen voi olla vähäinen, jos kyse on säännöksen kertaluonteisesta rikkomisesta, vaikka se kohdistuisi useampaan poliittisen mainonnan kohteeseen. Vähäisiä eivät sitä vastoin yleensä ole toistuvat 13 §:ssä tarkoitettujen säännösten rikkomiset. Lisäksi 2 kohdan mukaan seuraamusmaksu jätettäisiin määräämättä, jos sen määräämistä olisi pidettävä ilmeisen kohtuuttomana. Kyse olisi kokonaisarvioinnista, jossa voitaisiin ottaa huomioon esimerkiksi virheellisen menettelyn syyt ja seuraukset sekä tekijän yksilölliset olosuhteet.
Pykälän 2 momentin mukaan seuraamusmaksu voitaisiin jättää määräämättä, jos poliittisen mainonnan palvelujen tarjoaja on oma-aloitteisesti ryhtynyt riittäviin toimenpiteisin 13 §:ssä tarkoitetun velvoitteen rikkomisen tai laiminlyönnin korjaamiseksi välittömästi sen havaittuaan. Lisäksi edellytetään, ettei rikkominen tai laiminlyönti ole vakava tai toistuva. Vaikka siis rikkominen oli vähäistä suurempi, seuraamusmaksu voitaisiin jättää määräämättä, jos momentissa säädetyt edellytykset täyttyisivät.
Ehdotetun pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa asetuksen rikkominen täyttäisi samalla myös rikoksen tunnusmerkistön. Tällöin olisi tarpeen säätää, että seuraamusmaksua ei voida määrätä sille, jota epäillään samasta teosta esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuimessa vireillä olevassa rikosasiassa tai jolle on samasta teosta jo annettu lainvoimainen tuomio. Säännös vastaa niin sanottua ne bis in idem –periaatetta, kieltoa syyttää ja tuomita kahdesti samasta asiasta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että tarkastusvirasto ei voisi määrätä seuraamusmaksua valtion viranomaisille, valtion liikelaitoksille, hyvinvointialueiden viranomaisille, kunnallisille viranomaisille, Ahvenanmaan maakunnan itsehallintoviranomaisille, itsenäisille julkisoikeudellisille laitoksille, eduskunnan virastoille, tasavallan presidentin kanslialle eikä Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle ja Suomen ortodoksiselle kirkolle eikä niiden seurakunnille, seurakuntayhtymille ja muille elimille. Säännös vastaisi sisällöltään pääosin tietosuojalain 24 §:n 4 momenttia.
Viranomaiselle määrättävä hallinnollinen seuraamusmaksu on yleisen oikeusjärjestyksemme kannalta vieras menettely, joten tässä vaiheessa pidetään perusteltuna sulkea tämä seuraamus julkishallinnon osalta pois. Oikeusjärjestys kohdistaa julkishallintoon muita erityisvaatimuksia, jotka osaltaan perustelevat tätä sääntelyratkaisua. Viranomaisia sitoo hallinnon lainmukaisuusperiaate ja viranomaisten on myös noudatettava hallinnon yleislakeja. Viranomaisissa tapahtuva lainmukainen henkilötietojen käsittely kuuluu viranomaisissa työskentelevien virkavelvollisuuksiin. Virkamiehen asemaan kuuluu muita laajempi vastuu työssä tehdyistä virheistä. Ensinnäkin virkavastuu voi toteutua rikosoikeudellisena virkavastuuna, kurinpidollisena virkavastuuna sekä vahingonkorvausvastuuna. Viranomaisen toiminnasta voidaan tehdä myös hallintokantelu ylemmälle viranomaiselle. Viranomaisten toiminta on budjettisidonnaista, jolloin rahamääräisen seuraamuksen vaikutus ei ole samanlainen kuin yksityisellä sektorilla. Viranomaisen on kaikissa tilanteissa hoidettava lakisääteiset tehtävänsä.
Eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri valvovat viranomaisten ja virkamiesten toiminnan lainmukaisuutta ja sitä, että viranomaiset ja virkamiehet täyttävät velvollisuutensa. Laillisuusvalvojat voivat niille tehdyn kantelun seurauksena nostaa syytteen, jos kyse on vakavasta lainvastaisuudesta, antaa viranomaiselle huomautuksen, saattaa viranomaisen tietoon käsityksensä lainmukaisesta menettelystä sekä kiinnittää viranomaisten huomiota hyvän hallinnon vaatimuksiin tai näkökohtiin, jotka edistävät perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista, tehdä viranomaiselle esityksen virheen oikaisemiseksi tai epäkohdan korjaamiseksi ja hyvittämiseksi.
Tarkoituksena on, että lain täytäntöönpanoa seurataan ja hallinnollista seuraamusmaksua koskevaa sääntelyratkaisua arvioidaan tarpeen mukaan uudelleen ottaen myös huomioon mahdolliset EU:n suositukset ja ohjeet asiassa.
16 §.Tutkintamenettelyä koskevien säännösten rikkomisesta määrättävä seuraamusmaksu.
Ehdotettu pykälä perustuu poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 3 kohtaan, jonka mukaan välityspalveluiden tarjoajiin kohdistuvien 7–17 ja 21 artiklan velvoitteiden valvonnassa sovelletaan digipalveluasetuksen 51 artiklaa. Lisäksi seuraamusmaksun suuruuden osalta sovelletaan digipalveluasetuksen 52 artiklan 3 kohtaa, jotta poliittisen mainonnan asetus ja digipalveluasetuksen seuraamusmaksujärjestelmät olisivat välityspalveluiden osalta mahdollisimman selkeät ja yhtenevät. Siten ehdotettu pykälä olisi yhteneväinen välityspalveluiden valvonnasta annetun lain 20 §:n kanssa.
Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin tutkintamenettelyä koskevien säännösten rikkominen, joka tahallisena tai huolimattomuudesta voisi johtaa seuraamusmaksun määräämiseen. Seuraamusmaksu voitaisiin määrätä 1) tarkastuksesta kieltäytymisestä, 2) virheellisten, puutteellisten tai harhaanjohtavien tietojen toimittamisesta viranomaiselle tai pyydettyjen tietojen toimittamatta jättämisestä, sekä 3) virheellisten, puutteellisten tai harhaanjohtavien tietojen oikaisematta jättämisestä.
Ehdotetun 1 momentin mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä välityspalvelun tarjoajalle sekä 51 artiklan 1 a kohdassa tarkoitetulle muulle henkilölle, joka toimii elinkeino- tai ammattitoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa ja voi kohtuudella olla tietoinen asetuksen epäiltyyn rikkomiseen liittyvistä tiedoista. Seuraamusmaksun määräämisen edellytyksenä olisi, ettei 1 momentissa sanktioitua tutkintamenettelyä koskevien säännösten rikkomista ole pidettävä merkitykseltään vähäisenä tai että seuraamusmaksun määrääminen olisi muutoin perusteetonta.
Ehdotetun 2 momentin mukaan seuraamusmaksun suuruuden määrittäminen perustuisi kokonaisarviointiin, jossa on otettava huomioon rikkomisen laatu ja laajuus sekä moitittavuuden aste. Seuraamusmaksu saisi olla enintään 1 prosentti rikkomiseen syyllistyneen välityspalvelun tarjoajan tai kyseisen muun henkilön vuotuisesta tulosta tai maailmanlaajuisesta liikevaihdosta seuraamusmaksun määräämistä edeltävänä tilikautena.
Digipalveluasetuksen 51 artiklan 2 kohdan 2 alakohdan mukaisesti asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuihin muihin henkilöihin voidaan käyttää täytäntöönpanovaltuuksia vasta sen jälkeen, kun viranomaiset ovat antaneet kyseisille muille henkilöille hyvissä ajoin kaikki tällaisiin määräyksiin liittyvät merkitykselliset tiedot. Siten seuraamusmaksu voidaan asettaa muulle henkilölle vasta, kun tälle on annettu hyvissä ajoin kaikki asetettavaan velvoitteeseen liittyvät tiedot, mukaan lukien tieto seuraamusmaksun mahdollisuudesta, sekä tieto muutoksenhakukeinoista.
Seuraamusmaksun määräämisessä kyse on tarkastusviraston harkintavallasta, jota on käytettävä hallintolaissa säädetyn hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Tarkastusviraston on toimissaan huomioitava muun muassa tasapuolisuus ja oikeasuhtaisuus kaikki merkitykselliset perusoikeudet huomioiden sekä käytettävä toimivaltaansa lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Seuraamusmaksun määrääminen on luonteeltaan merkittävä hallintotoimi, ja sitä on tarkoitus käyttää vain vakavammissa tutkintamenettelyä koskevien säännösten rikkomistilanteessa.
Ehdotetun 3 momentin mukaan seuraamusmaksua ei saisi asettaa luonnolliselle henkilölle 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta tietojenantovelvollisuuden rikkomisesta, jos henkilöä on aihetta epäillä rikoksesta ja tiedot liittyvät rikosepäilyn kohteena olevaan asiaan. Momentissa otetaan huomioon itsekriminointisuoja eli rikoksesta epäillyn henkilön oikeus kieltäytyä myötävaikuttamasta häntä koskevan rikosepäilyn selvittämiseen. Tällaisessa tilanteessa toimivaltaisella viranomaisella ei olisi oikeutta asettaa seuraamusmaksua tiedonsaantioikeuden rikkomisesta. Ehdotuksen mukaan kynnykseksi asetettaisiin ”on aihetta epäillä”, jotta itsekriminointisuoja kattaisi paitsi ne tapaukset, joissa esitutkintaviranomainen on jo tehnyt päätöksen esitutkinnan käynnistämisestä, mutta myös ne tilanteet, joissa valvontaviranomainen arvioi, että tapaus saattaa myöhemmin johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin.
17 §.Julkinen varoitus.
Pykälässä säädettäisiin tarkastusviraston oikeudesta määrätä poliittisen mainonnan asetuksen 22 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun valvonnan yhteydessä rahoittajalle tai poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajalle 22 artiklan 5 kohdan g alakohtaan perustuen julkinen varoitus, jos nämä tahallaan tai huolimattomuudesta rikkovat poliittisen mainonnan asetuksessa säädettyjä velvoitteita.
Tarkastusvirasto määräisi julkiset varoitukset hallintopäätöksinä tarkastusvirastosta annetun lain ja työjärjestyksen mukaisessa menettelyssä. Julkinen varoitus on lähtökohtaisesti hallinnollisena seuraamuksena lievempi kuin seuraamusmaksu. Teot ja laiminlyönnit, jotka eivät täytä seuraamusmaksun tunnusmerkistöä tai josta ei ole 13 §:n mukaan mahdollista määrätä seuraamusmaksua, voisivat tulla julkisena varoituksena sanktioitavaksi.
Pykälän 2 momentin mukaan julkinen varoitus voitaisiin antaa edellyttäen, ettei asia kokonaisuutena arvioiden anna aihetta ankarampiin toimenpiteisiin. Huomionarvoista olisi, että etenkin rahoittajien osalta julkinen varoitus voisi muodostua huomattavan ankaraksikin seuraamukseksi. Etenkin silloin kun kohteena olisi vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö. Tarkastusviraston tulee arvioida julkista varoitusta annettaessa pykälän 4 momentissa mainittuja seikkoja, jotta vältetään julkisen varoituksen muodostumista kohtuuttomaksi.
Pykälän 3 momentin mukaan tarkastusviraston olisi julkaistava julkista varoitusta koskevat tiedot viipymättä sen jälkeen, kun päätöksestä on ilmoitettu sen kohteena oleville tahoille ja päätös on lainvoimainen. Julkaisemisesta on käytävä ilmi rikkomisen luonne sekä rikkomisesta vastuussa olevat 1 momentissa mainitut toimijat. Tiedot on pidettävä tarkastusviraston internetsivuilla 4 vuoden ajan, jolloin esimerkiksi tieto julkisesta varoituksesta liittyen vaaleihin olisi lähtökohtaisesti saatavilla vaalikauden ajan. Jos muutoksenhakuviranomainen kumoaisi päätöksen kokonaan tai osittain, tarkastusviraston olisi julkistettava tieto muutoksenhakuviranomaisen päätöksestä vastaavalla tavalla kuin varoitus on julkistettu.
Pykälän 4 momentin mukaan, jos julkisen varoituksen kohteena olevan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nimen julkistaminen olisi kohtuutonta, tai jos varoituksen julkistaminen olisi omiaan vaikuttamaan haitallisesti meneillään oleviin vaaleihin tai kansanäänestykseen, tai jos varoituksen julkistaminen vaarantaisi meneillään olevan viranomaistutkinnan, tarkastusvirasto voisi:
1) lykätä varoitusta koskevan päätöksen julkistamista, kunnes perusteita olla julkistamatta päätöstä ei enää ole;
2) julkistaa varoitusta koskevan päätöksen ilman varoituksen kohteena olevan henkilön nimeä;
3) jättää varoitusta koskevan päätöksen julkistamatta, jos 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut toimenpiteet eivät ole riittäviä varmistamaan sitä, ettei varoitus vaikuta haitallisesti meneillään oleviin vaaleihin tai kansanäänestykseen.
Momentin säännöksillä pyrittäisiin erityisesti siihen, ettei julkisilla varoituksilla olisi kohtuuttomia seurauksia etenkään meneillään oleviin vaaleihin ja kansanäänestyksiin. Tällaisina tilanteina voitaisiin pitää esimerkiksi tilanteita, joissa tiedon julkaiseminen arvioitaisiin vaikuttavan suoraan vaalien tai kansanäänestysten tulokseen. Tällaisissa tilanteissa olisi perusteltua pääsääntöisesti lykätä tai jättää julkaisematta varoitus. Joissain tapauksissa tilanne voisi kuitenkin olla sellainen, että julkinen varoitus olisi perusteltua antaa jo vaalien ja kansanäänestysten alla. Esimerkiksi hybridivaikuttamiseen liittyvissä tilanteissa, joissa asetuksen velvoitteita rikotaan ja rikkomuksella arvioidaan olevan merkittävää haittaa kyseessä olevaan vaaliin tai kansanäänestykseen, julkinen varoitus voisi tulla viranomaisen perustellun harkinnan kautta kysymykseen.
Pykälän 5 momentin mukaan, jos tarkastusvirasto julkistaa varoitusta koskevan päätöksen ilman varoituksen kohteena olevan henkilön nimeä, tarkastusvirasto voi samalla päättää julkistaa nimen myöhemmin kohtuullisen ajan kuluttua, jos perusteet julkistamatta jättämiselle lakkaavat tuossa ajassa. Tällainen tilanne voisi tulla esimerkiksi kyseeseen, kun kyseiset vaalit tai kansanäänestys olisi ohi.
18 §.Kansallisten yhteyspisteiden verkosto.
Ehdotettu pykälä koskisi Suomen osallistumista asetuksen 22 artiklan mukaiseen kansallisten yhteyspisteiden verkostoon, jonka tarkoituksena on tukea asetuksen soveltamista ja täytäntöönpanoa koskevaa yhteistyötä unionin tasolla sekä toimia foorumina kansallisten yhteyspisteiden ja komission väliselle säännölliselle tiedonvaihdolle ja parhaiden käytäntöjen vaihdolle. Tarkastusvirasto kansallisena yhteyspisteenä osallistuisi verkoston työhön. Verkosto, sen rakenne ja tehtävät on tarkemmin määritelty asetuksen 22 artiklan 8 kohdassa, eikä niistä olisi tarkemmin tarpeen säätää laissa.
19 §.Asiakirjan luovuttaminen toisen jäsenvaltion viranomaiselle ja digipalvelulautakunnalle.
Pykälässä säädettäisiin tietojen luovuttamisesta rajat ylittävissä valvontatilanteissa.
Pykälän 1 momentin mukaan tarkastusvirastolla on oikeus luovuttaa salassa pidettävä asiakirja sekä ilmaista salassa pidettävä tieto muun jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, jos se on poliittisen mainonnan asetuksen valvonnan kannalta välttämätöntä.
Pykälän 2 momentin mukaan liikenne- ja viestintävirastolla on 4 §:ssä tarkoitettujen tietojen osalta oikeus luovuttaa salassa pidettävä asiakirja sekä ilmaista salassa pidettävä tieto digipalveluasetuksessa tarkoitetulle digipalvelulautakunnalle ja toisen Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion koordinaattoriviranomaiselle, jos se on poliittisen mainonnan asetuksen valvonnan kannalta välttämätöntä.
20 §.Laillisten edustajien rekisteri.
Pykälän mukaan tarkastusvirasto pitää rekisteriä poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajien, joilla ei ole unionissa toimipaikkaa, laillisista edustajista 21 artiklassa säädetyn mukaisesti. Poliittisen mainonnan palvelujen tarjoajan olisi annettava tiedot sähköisesti, ellei virasto erityisestä syystä hyväksy tietojen ilmoittamista paperilla. Muilta osin noudatettaisiin, mitä 21 artiklassa asiasta on säädetty.
21 §.Vaalien ja kansanäänestysten päivämäärien julkaiseminen.
Pykälän mukaan oikeusministeriö ilmoittaisi tarkastusvirastolle asetuksen 26 artiklan noudattamiseksi tarvittavat tiedot hyvinvointialueilla ja kunnissa toimitettavista neuvoa-antavista kansanäänestyksistä. Tarkastusvirasto vastaisi vaali- ja kansanäänestystietojen julkaisemisesta ja toimittamisesta komission perustamaan portaaliin 26 artiklan mukaisesti.
22 §.Seuraamusmaksun täytäntöönpano.
Seuraamusmaksu pantaisiin lakiehdotuksen mukaan täytäntöön siinä järjestyksessä kuin sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa säädetään. Tästä seuraa, että seuraamusmaksun täytäntöönpanosta huolehtisi Oikeusrekisterikeskus. Lisäksi pykälässä säädettäisiin seuraamusmaksun vanhentumisesta.
23 §.Muutoksenhaku.
Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta.
Pykälän 1 momentti sisältäisi informatiivisen viittauksen oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että muutoksenhaussa uhkasakon asettamista ja maksettavaksi tuomitsemisesta koskevaan päätökseen sovellettaisiin uhkasakkolain muutoksenhakusäännöksiä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että tämän lain nojalla annetussa muussa kuin seuraamusmaksuja koskevassa (13 ja 16 §) tarkastusviraston päätöksessä voitaisiin määrätä, että päätöstä olisi noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määräisi.