1.1  Lainsäädäntö ja käytäntö

Nuohouspalvelujen järjestäminen 

Pelastuslain (379/2011) 27 §:n mukaan alueen pelastustoimi vastaa nuohouspalvelujen asianmukaisesta järjestämisestä ja 59 §:n mukaan päättää, miten nuohouspalvelut järjestetään alueellaan. Järjestämisvaihtoehtoja on pelastuslaissa kolme: alueen pelastustoimi voi tuottaa nuohouspalvelut pelastuslaitoksen omana työnä, hankkia nuohouspalvelut muulta palvelujen tuottajalta (piirinuohous), tai sallia rakennuksen omistajan tai haltijan sopia nuohouksesta palvelujen tuottajan kanssa. Järjestämisvaihtoehdot eivät ole rinnakkaisia eli tietyllä alueella ei voi olla yhtä aikaa erilaisia järjestämistapoja, nuohouspalvelut voidaan kuitenkin järjestää eri tavalla pelastustoimen alueen eri osissa. 

Nuohouspalvelujen järjestämistä koskeva sääntely on ollut olennaisilta osiltaan samansisältöistä vuodesta 1999 lähtien. Silloin säädettiin nykyiset kolme järjestämisvaihtoehtoa, joista kokonaan uusi oli sopimusperusteinen eli nuohouspalvelujen vapaaseen tarjontaan perustuva nuohousjärjestelmä. Vuoteen 2004 asti nuohouspalvelujen järjestämisvastuu oli kunnilla, mutta pelastustoimen alueellistamisen myötä vastuu siirtyi pelastustoimen alueille. 

Suurimmassa osassa maata on käytössä piirinuohousjärjestelmä. Piirinuohousjärjestelmässä alueen pelastustoimi kilpailuttaa ja valitsee alueella toimivat nuohousyritykset sekä päättää nuohouksen hinnasta. Pelastuslaitoksen omana työnä nuohousta ei enää järjestetä millään alueella. 

Yhdeksällä pelastustoimen alueella piirinuohousjärjestelmästä on luovuttu kokonaan tai osassa aluetta: 

- Päijät-Hämeen alueella Asikkalassa vuonna 2000 

- Etelä-Karjalan alueella Lappeenrannassa, Imatralla, Savitaipaleella ja Ruokolahdella vuonna 2002, ja lopuissa kunnissa 1.1.2018 lähtien 

- Itä-Uudenmaan alueella Porvoossa vuonna 2009, Loviisassa ja Pukkilassa 2010 ja lopuissa kunnissa vuonna 2011 

- Keski-Uudenmaan alueella Hyvinkäällä vuonna 2012, Pornaisissa 2013 ja lopuissa kunnissa vuonna 2015 

- Kanta-Hämeen alueella Tammelan eteläisessä nuohouspiirissä vuonna 2016 

- Länsi-Uudenmaan alueella Siuntiossa joulukuussa 2016 ja koko alueella 1.1.2018 

- Helsingissä 1.1.2018 

- Oulu-Koillismaan alueella 1.1.2018 

- Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueella Kruunupyyssä 1.4.2018 ja koko alueella 1.7.2018 lähtien. 

Piirinuohoussopimukset 

Alueen pelastustoimen ja piirinuohoojan välisen nuohoussopimuksen laatimisesta ja sisällöstä ei säädetä pelastuslaissa. Piirinuohoussopimuksen olennaisin sisältö on velvoite ja samalla yksinoikeus tarjota pelastuslaissa tarkoitettuja nuohouspalveluja sopimuksessa määritellyllä maantieteellisellä alueella eli nuohouspiirissä. Nuohoussopimuksessa on voitu asettaa myös muita ehtoja kuten esimerkiksi vaatimus sijaisten järjestämisestä. Osa pelastuslaitoksista on nuohoussopimuksen osana sopinut piirinuohoojien kanssa muistakin tehtävistä kuten nokipalopäivystyksestä. 

Pelastuslaitoksilta saatujen tietojen mukaan nuohouspiirejä on vuoden 2018 alussa yhteensä 425 (16 pelastustoimen alueella). Nuohouspiirien jako on paljolti perustunut vanhoihin kuntarajoihin, eikä nuohouspiirejä ole juurikaan yhdistetty alueellisen pelastustoimen aikana. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa nuohouspiirejä on 62 ja Kainuussa seitsemän. 

Nuohouspiireistä yli puolet on varsin pieniä, noin 60 % on yhden nuohoojan hoidettavissa olevia piirejä tai sitä pienempiä (alle 1700 kiinteistöä). Kolmasosassa nuohouspiireistä on alle 1200 vuosittain nuohottavaa kiinteistöä, joissain on jopa alle 500 kerran vuodessa nuohottavaa kiinteistöä. Nuohoojien mukaan yksi nuohooja nuohoaa vuodessa noin 1500 kiinteistöä, jos siirtymiset kiinteistöjen välillä sujuvat järjestelmällisesti. 

Viime vuosina on yleistynyt käytäntö, jossa piirinuohooja hankkii osan nuohoussopimukseen kuuluvista nuohouspalveluista alihankintana kolmannelta osapuolelta. Osa pelastuslaitoksista vaatii piirinuohoojan ilmoittamaan alihankinnasta ennen alihankintasopimuksen allekirjoittamista, mutta aina asiasta ei ole sovittu nuohoussopimuksessa. Vastuu piirinuohouspalvelujen toteuttamisesta säilyy alihankinnasta huolimatta piirinuohoojalla. Nykyisissä säädöksissä ei ole huomioitu alihankkijoiden käyttöä piirinuohouksessa. 

Kilpailutus on lähtökohta, kun uutta piirinuohoojaa valitaan tai määräaikaista nuohoussopimusta halutaan jatkaa määräajan jälkeen. Kaikilla pelastustoimen alueilla niin ei ole kuitenkaan toimittu. Piirinuohoussopimukset on pääsääntöisesti laadittu toistaiseksi voimassa oleviksi ja monet niistä on solmittu kuntien toimesta jo ennen alueellista pelastustointa. Keväällä 2016 pelastuslaitoksilta kerättyjen tietojen mukaan piirinuohoussopimuksista 86 % oli laadittu toistaiseksi voimassa oleviksi.  

Aiempi hankintalaki (348/2007) ei suoraan kieltänyt toistaiseksi voimassa olevien nuohoussopimusten tekemistä, mutta antoi ymmärtää, että käyttöoikeussopimukset olisi hyvän hallintotavan mukaisesti tehtävä määräaikaisina ja kilpailutettava säännöllisesti. Apulaisoikeuskansleri on ratkaisussaan OKV/1145/1/2011 todennut käsityksenään, että piirinuohouspalvelujen hankinnassa tulee lähtökohtaisesti soveltaa julkisista hankinnoista säädettyä hankintalakia. Myös markkinaoikeus on ratkaisussaan MAO 494/2009 todennut, että piirinuohoojan hankinta katsotaan käyttöoikeussopimukseksi ja että kynnysarvon ylityttyä hankintaan tulee soveltaa hankintalakia. Vuoden 2017 alusta voimaan tulleen hankintalain (1397/2016) mukaan käyttöoikeussopimuksen sopimuskauden on oltava määräaikainen. 

Nuohousyritykset ja nuohoojan kelpoisuus 

Nuohousalan yrittäjiä on Suomessa noin 400, joista pelastuslaitoksilta saatujen tietojen mukaan 324 toimi piirinuohousyrityksinä vuonna 2016. Nuohouspalvelujen vapaan tarjonnan alueilla oli yhteensä noin 60 palvelujen tarjoajaa, joista osa toimi myös naapurialueiden piirinuohoojina. Vuoden 2018 alusta neljä pelastustoimen aluetta luopui piirinuohousjärjestelmästä, mutta vielä ei ole tietoa miten tämä on vaikuttanut näillä alueilla toimivien nuohousyritysten määrään. Nuohousalan Keskusliiton tietojen mukaan ala työllistää yhteensä noin 700 nuohoojaa. Nuohousalan toimijoista valtaosa on mikroyrityksiä, ja noin kolme neljästä on yhden nuohoojan yrityksiä. 

Nuohousyritykset ovat sijoittuneet maantieteellisesti eri puolille maata. Nuohousyrittäjyys ei ole keskittynyttä, mutta osa yrityksistä toimii useamman pelastuslaitoksen alueella. Vuonna 2016 piirinuohousyrityksistä 75 % hoiti vain yhtä nuohouspiiriä, 13 % kahta nuohouspiiriä ja 10 % kolmesta viiteen nuohouspiiriä. Viidellä nuohousyrityksellä oli hoidettavanaan kuudesta yhdeksään nuohouspiiriä.  

Pelastuslain 63 §:n 1 momentin mukaan nuohoojan ammatin harjoittajalta, hänen palveluksessaan olevalta itsenäisesti nuohoustyötä tekevältä ja pelastuslaitoksen palveluksessa olevalta nuohoojalta vaaditaan nuohoojan ammattitutkinto. Piirinuohoojilta on vaadittu ammattitutkinto vuodesta 1986 lähtien (asetus palo- ja pelastustoimesta, 569/1986). Pelastustoimilailla (873/2000) vaatimus ammattitutkinnosta säädettiin kaikille nuohoojille 1.11.2003 lähtien. Lain siirtymäsäännöksen nojalla ammattitutkintoa ei kuitenkaan edellytetty henkilöiltä, jotka ennen 1.11.2000 olivat työskennelleet nuohoojana kunnan tai nuohousyrityksen palveluksessa vähintään viisi vuotta. Vastaava siirtymäsäännös on nykyisessä pelastuslaissa (112 § 3 mom. 25 k). Tämän siirtymäsäännöksen nojalla, ilman nuohoojan ammattitutkintoa nuohoojina arvioidaan toimivan enää yksittäisiä henkilöitä. 

Koska nuohoojan ammattitutkintoon valmistava opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti oppisopimuskoulutuksena, vuonna 2011 säädettiin ammattitutkintoa suorittavalle henkilölle poikkeus voida tehdä nuohoustyötä itsenäisesti koulutuksensa ajan. Pelastuslain 63 §:n 2 momentissa edellytykseksi on säädetty, että henkilö on suorittanut nuohoojan ammattitutkintoon kuuluvat tulisijojen ja savuhormien nuohousta ja kiinteistöjen turvallisuuden tarkkailua koskevat osiot. Lisäksi nuohouspalvelujen tuottajan tulee riittävällä tavalla ohjata ja valvoa nuohoustyötä. 

Pelastuslaissa ei ole säädetty ammattitutkinnon lisäksi muita vaatimuksia nuohoojan kelpoisuudelle, myöskään kelpoisuuden toteamisesta ei ole säädetty. Tähän ei ole ollut tarvetta, koska ammattitutkinnon on katsottu varmistavan tarvittava osaaminen. Käytännössä kelpoisuuden toteaminen on tapahtunut piirinuohouksen kilpailutuksen yhteydessä. Nuohouspalvelujen vapaan tarjonnan alueilla nuohouspalveluja tarjoavien kelpoisuutta ei ole valvottu pelastusviranomaisen toimesta. 

Nuohoojien koulutus 

Nuohoojille on kaksi tutkintoa: nuohoojan ammattitutkinto ja nuohoojamestarin erikoisammattitutkinto. Opetushallitus on vahvistanut molempien tutkintojen perusteet. Nuohoojan ammattitutkinto koostuu neljästä pakollisesta tutkinnon osasta: tulisijojen ja savuhormien nuohous, ilmanvaihtojärjestelmien puhdistus, kiinteistöjen turvallisuuden tarkkailu sekä asiakaspalvelu ja nuohousyrityksen hoito. 

Nuohoojan ammattitutkintoon tähtäävää koulutusta voivat järjestää ammatilliset oppilaitokset ja aikuiskoulutuskeskukset. Ammattioppilaitoksissa ei tällä hetkellä anneta koulumaista opetusta nuohoojille. Ammattitutkintoon valmistavaa tietopuolista koulutusta järjestää Nuohousalan Keskusliitto ja käytännön osaaminen hankitaan pääsääntöisesti oppisopimuskoulutuksena. 

Tutkintojen järjestämisestä vastaa valtakunnallinen Talotekniikan ja LVI-asennuksen tutkintotoimikunta, jonka nimeää Opetushallitus. Tutkintotoimikunta on tehnyt määräaikaisen sopimuksen tutkinnon käytännön järjestämisestä Tampereen seudun ammattiopiston, Tredun kanssa. Opetushallitus määrittää näyttötutkinnon sisällön ja tutkintotilaisuus on avoin kaikille. 

Nuohoojan tutkinnon suorittaneiden määrät ovat vaihdelleet paljon. Opetushallinnon tilastopalvelun tietojen mukaan vuosittain tutkinnon on suorittanut 22—49 henkilöä. Vuosien 2012–2016 aikana nuohoojan tutkinnon suoritti yhteensä 185 henkilöä. Lisäksi nuohoojamestarin erikoisammattitutkinnon suoritti yhteensä kahdeksan henkilöä. 

Uudet oppisopimuskoulutettavat ovat pääsääntöisesti vanhempia kuin ammatillista peruskoulutusta normaalisti opiskelevat. Useimmat nuohoojaksi opiskelevat ovat ammatinvaihtajia, joilla on jo jokin pohjakoulutus. Yleensä nuohoojan ammattitutkinnon suorittaminen oppisopimuskoulutuksena kestää noin kaksi vuotta. 

Koulutusjärjestelmä on uudistumassa vuoden 2019 alusta. Uudistuksessa nuohoojan ammattitutkinto ja nuohoojamestarin erikoisammattitutkinto yhdistetään talotekniikan tutkintoihin yhtenä osaamisalana. Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksessa ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteesta (680/2017) nuohoojan ammattitutkinnon laajuudeksi on säädetty 150 osaamispistettä ja nuohoojamestarin erikoisammattitutkinnon laajuudeksi 180 osaamispistettä. Päätöstä tutkintojen muodostumisesta ja uusista tutkintonimikkeistä ei ole vielä tehty. Opetushallituksen valmisteleman ehdotuksen mukaan tutkintonimikkeet olisivat nuohooja (AT) ja nuohooja (EAT). Nuohoojan ammattitutkinnossa pakollisia tutkinnon osia olisi 100 osaamispistettä ja valinnaisia osia 50 osaamispistettä, nuohoojan erikoisammattitutkinnossa vastaavasti 80 ja 100 osaamispistettä. Uusien tutkintojen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2019. 

Nuohouksen sisältö ja määrävälit 

Pelastuslain 13 §:n mukaan rakennuksen omistajan, haltijan ja toiminnanharjoittajan on yleisten tilojen ja koko rakennusta palvelevien järjestelyjen osalta sekä huoneiston haltijan hallinnassaan olevien tilojen osalta huolehdittava, että tulisijat ja savuhormit on nuohottu pelastuslaissa säädetyllä tavalla. 

Nuohousvelvoitteen lisäksi kiinteistön omistajalle on pelastuslain 13 §:ssä säädetty velvoite huolehtia tikkaiden, kattokulkuteiden osien ja katon turvavarusteiden kunnossapidosta niin, että nuohoustyö voidaan suorittaa turvallisesti. Säännös tuli pelastuslakiin vuonna 2011 ja sillä on pyritty turvaamaan osaltaan nuohoojien työturvallisuutta. 

Pelastuslain 60 §:ssä säädetään nuohoustyön sisällöstä. Nuohouksessa puhdistetaan tulisija ja savuhormi niihin liittyvine osineen sekä tarkastetaan tulisijan ja savuhormin kunto. Nuohoustyön sisällöstä on säädetty tarkemmin nuohouksesta annetussa sisäasiainministeriön asetuksessa (nuohousasetus, 539/2005). 

Nuohoustyön laatu ja työmenetelmät on piirinuohoussopimuksissa sidottu Nuohousalan Keskusliiton nuohoustyöohjeisiin. Ohjeiden mukaan nuohoustyön tulee vastata asiakkaan tarpeita ja täyttää säädetyt vähimmäisvaatimukset esimerkiksi tulisijan ja hormin kunnon silmämääräisen tarkastamisen osalta. 

Pelastuslain 60 §:n mukaisesti nuohoojan tulee antaa asiakkaalle todistus suoritetusta nuohouksesta. Todistuksen sisällöstä on säädetty nuohousasetuksessa. 

Pelastuslain 61 § velvoittaa nuohoojan ilmoittamaan nuohoustyön yhteydessä havaitsemistaan tulipalon vaaraa aiheuttavista vioista ja puutteista kiinteistön edustajan lisäksi pelastuslaitokselle. Ilmoitusvelvoitteeseen sisältyvät myös nuohoustyön turvallisen suorittamisen vaarantavat puutteet tikkaissa ja katon turvavarusteissa. Usean pelastuslaitoksen alueella piirinuohoojat ilmoittavat pelastuslaitokselle myös, jos he eivät ole päässeet nuohoamaan kiinteistöä. Nämä niin sanotut esteilmoitukset eivät ole pelastuslain 61 §:ssä tarkoitettuja vikailmoituksia, vaan perustuvat vanhoihin, jo kunta-aikoina luotuihin käytäntöihin. 

Nuohoojien vikailmoitusten tarkoituksena on ollut auttaa pelastuslaitoksia kohdentamaan kiinteistöjen valvontaa riskiperusteisesti. Yleinen käytäntö on, että pelastusviranomainen lähettää kiinteistölle selvityspyynnön nuohoojan vikailmoituksen perusteella. Nuohoojien vikailmoitusten tekeminen pelastuslaitokselle vaihtelee ja riippuu hyvin paljon yksittäisestä nuohoojasta. 

Pelastuslaitoksilta saatujen tietojen mukaan nuohoojat tekivät vuonna 2016 yhteensä noin 1300 ilmoitusta. Ilmoituksista 36 % koski tulipalon vaaraa, 35 % tikkaiden puutteita ja 29 % oli muita ilmoituksia. Noin 70 % nuohoojien ilmoituksista johti pelastusviranomaisen toimenpiteisiin. 

Nuohouksen määräväleistä on säädetty nuohousasetuksessa. Määrävälit on sidottu käytettävään polttoaineeseen ja rakennuksen käyttötapaan. Pääsääntönä on kiinteistöjen nuohous vuosittain. Yksityisessä käytössä olevien vapaa-ajan asuntojen ja saunojen nuohousväli on kolme vuotta. Lisäksi kolme vuotta käyttämättä ollut tulisija ja hormi on nuohottava ennen käyttöönottoa. 

Nuohousalan Keskusliiton arvioiden mukaan nuohottavia tulisijoja on yhteensä noin 3,5 miljoonaa. Pelastuslaitosten tietojen mukaan nuohottavia kiinteistöjä on noin 1,27 miljoonaa, joista 74 % on asuinrakennuksia, 25 % vapaa-ajan asuinrakennuksia ja 1 % muita kiinteistöjä. Kiinteistöistä noin 75 % eli 947 000 on alueilla, joissa vuoden 2018 alussa on piirinuohousjärjestelmä. 

Nykyisillä nuohousväleillä nuohous pitäisi vuosittain tehdä 1,05 miljoonassa kiinteistössä. Pelastuslaitosten tietojen perusteella arvioituna nuohous tehtiin vuonna 2016 noin 740 000 kiinteistössä eli nuohouksen toteuma oli keskimäärin noin 70 %. 

Yksittäisen kohteen osalta pelastuslaitos voi pelastuslain 59 §:n 4 momentin perusteella antaa luvan, että nuohouksen suorittaa joku muu kuin piirinuohooja. Pelastuslaitokset ovat antaneet lupia niin sanottuun omatoimiseen nuohoukseen yleensä silloin, kun kyse on ollut nuohoojan oman rakennuksen nuohoamisesta. Erityisvälineistöä ja -taitoja vaativissa teollisuuskohteissa on myös yleensä sallittu omatoiminen nuohous. Lisäksi omatoiminen nuohous on saatettu sallia etäisyyksien takia esimerkiksi erämökeissä. 

Nuohouksen hinta 

Järjestettäessä nuohouspalvelut joko pelastustoimen alueen omana työnä tai pelastustoimen alueen valitseman palveluntuottajan toimesta eli piirinuohouksena, päättää pelastustoimen alue pelastuslain 59 §:n mukaisesti nuohouksesta perittävän maksun. Nuohousmaksut koostuvat eri toimenpiteille määritetyistä yksikkömääristä ja kiinteästä yksikköhinnasta. Taksapäätöksissä on päätetty verottomasta yksikköhinnasta ja veloitettavasta minimiyksikkömäärästä. Yksikkömäärien osalta taksapäätöksissä usein viitataan Nuohousalan Keskusliiton malliin. Nuohousyritys lisää laskutettavaan summaan kulloinkin voimassa olevan arvonlisävero-osuuden (nyt alv 24 %). 

Pelastustoimen alueiden taksapäätöksissä minimiyksikkömäärä on pääsääntöisesti 45 yksikköä, mikä sisältää vähintään yhden tulisijan ja hormin puhdistuksen ja tarkastuksen. Vuoden 2018 alussa kolmella pelastustoimen alueella minimiyksikkömäärä on 60 yksikköä (Etelä-Savo, Etelä-Pohjanmaa ja Lappi) ja yhdellä 55 yksikköä (Kanta-Häme). Verottomat yksikköhinnat vaihtelevat 0,73–0,80 euron välillä eli alueiden väliset erot ovat nimellisiä. Kahdella pelastustoimen alueella on käytössä kaksi eri taksaa pitkien etäisyyksien takia (Kainuu ja Lappi). Lähtökohtaisesti pelastustoimen alueet ovat tarkistaneet yksikköhintaa vuosittain. 

Järjestettäessä nuohouspalvelut muutoin kuin pelastuslaitoksen omana työnä tai piirinuohouksella nuohouksen hinnasta sovitaan nuohousyrityksen ja palvelun tilaajan kesken. Nuohouspalvelujen vapaan tarjonnan alueilla hinnat ovat olleet piirinuohouksen hintojen tasolla, mutta hinnoissa on ollut vaihtelua. 

Valvonta 

Pelastuslaissa ei ole säädetty nuohousyritysten tai nuohouspalvelujen valvonnasta. Piirinuohousalueilla pelastuslaitokset ovat seuranneet nuohoussopimusten toteutumista yleisellä tasolla, kun piirinuohoojat ovat toimittaneet pelastuslaitokselle pyynnöstä tai nuohoussopimuksen perusteella yhteenvedon vuoden aikana tehdyistä nuohouksista. Pelastuslain 62 §:ssä on säädetty nuohousyrityksille velvoite pitää luetteloa nuohoamistaan kohteista ja antaa siitä pyydettäessä tietoja maksutta pelastuslaitokselle. Nuohousluettelon tietoja on säilytettävä kymmenen vuoden ajan. 

Pelastuslaitokset ovat yleensä järjestäneet vuosittain tapaamisia alueensa nuohoojien kanssa. Tapaamisissa on käyty läpi nuohousalan ajankohtaisia asioita. 

Piirinuohousjärjestelmässä kuntalaiset ovat antaneet palautetta nuohouspalveluista ja nuohoojista pelastuslaitokselle. Piirinuohouksen ulkopuolisilla alueilla asiakkaiden yhteydenotot on yleensä ohjattu kuluttajaneuvontaan. 

Nuohousjärjestelmästä riippumatta pelastuslaitoksen tehtävänä on valvoa rakennuksen omistajalle ja haltijalle säädetyn nuohousvelvoitteen noudattamista. Pelastuslaitoksen valvontatehtävästä säädetään pelastuslain 12 luvussa. Joillain pelastuslaitoksilla on saatettu käyttää nuohoojien toimittamia nuohousluetteloita apuna kiinteistöjen valvonnan kohdentamisessa. Pääsääntöisesti pelastuslaitokset ovat valvoneet kiinteistöjen nuohousvelvoitteen toteutumista pientalojen palotarkastusten yhteydessä ja niin sanotulla omavalvonnalla, jossa kiinteistöille postitetaan palautettava turvallisuustarkastuslomake ohjeineen. Valvontaa on tehty myös nuohoojien tekemien vikailmoitusten perusteella. Ilmoitusvelvollisuudesta säädetään pelastuslain 61 §:ssä. 

Nuohous Ahvenanmaalla 

Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) mukaan maakunnalla on lainsäädäntövalta koskien pelastustointa. Nuohouksesta säädetään Ahvenanmaan maakunnan pelastuslaissa (Räddningslag för landskapet Åland (106/2006)) ja maakunnan pelastusasetuksessa (Räddningsförordning för landskapet Åland (111/2006)). 

Valtakunnan ja Ahvenanmaan maakunnan nuohoussäännökset vastaavat pääpiirteissään toisiaan. Nuohoojalla tulee olla ammattitutkinto, nuohoojan on pidettävä nuohousluetteloa, ja havaitsemistaan vaaraa aiheuttavista vioista nuohoojan on ilmoitettava nuohouskohteelle ja kunnan pelastusviranomaiselle. Tulisijojen ja hormien nuohousvelvoite on säädetty kiinteistön omistajan ja haltijan vastuulle, ja kunnan pelastusviranomainen päättää nuohouksen järjestämisestä alueellaan. Puulämmitteisissä asuinrakennuksissa nuohous on tehtävä vuosittain, muissa asuinrakennuksissa ja vapaa-ajan asunnoissa vähintään neljän vuoden välein. 

Vuoteen 2006 asti nuohouksesta huolehtiminen oli Ahvenanmaalla kuntien vastuulla. Uuden pelastuslain myötä nuohousvelvoite siirtyi kiinteistöjen omistajille. Tämä on johtanut nuohouskertojen vähentymiseen, mikä on heijastunut nuohoojien työtilanteeseen ja toiminnan kannattavuuteen. Usea nuohooja on lopettanut toimintansa ja Ahvenanmaata vaivaa nuohoojapula, joten asukkaat eivät tahdo saada nuohouspalveluja. Ratkaisuksi on esitetty nuohouskoulutuksen järjestämistä Ahvenanmaalla ammattioppilaitoksen yhteydessä. Suomessa ei ole ollut saatavilla ruotsinkielistä nuohoojakoulutusta, joten Ahvenanmaan nuohoojat ovat hankkineet nuohoojan ammattitutkinnon opiskelemalla Ruotsissa. 

Ahvenanmaalla maakuntahallitus päättää nuohouksesta perittävän maksun suuruudesta, viimeisin päätös on vuodelta 2015 (Ålands landskapsregering beslut om sotningsavgifter, ÅFS 13/2015). Nuohouksen yksikköhinta on 0,73 euroa minuuttia kohti (+ alv). Minimiyksikköhinnan sijasta Ahvenanmaalla on käytössä aloitusmaksu, joka on 21 yksikköä maaseudulla ja saarissa ja 17 yksikköä Maarianhaminassa. Vapaa-ajan asunnoissa on 20 yksikön lisämaksu. Tehdyn työn yksiköiden lisäksi laskutetaan myös nuohoojan matkakulut, joten nuohousmaksu voi vaihdella sen mukaan, onko nuohoojalla muita nuohottavia kiinteistöjä lähellä tai tuleeko hän toimeksiantoon kauempaa. 

Ahvenanmaalla on käyty keskustelua piirinuohouksen monopoliasemasta ja siitä, että käytäntö estää kilpailun ja asiakkaan mahdollisuuden valita itse palveluntuottajan. 

1.2  Lainsäädäntö eräissä maissa

Yleistä 

Nuohoustoimella on pitkät perinteet, useimmissa Euroopan maissa nuohouspalvelujen järjestämisestä tai kiinteistön nuohousvelvoitteesta ei kuitenkaan enää nykyisin ole erityislainsäädäntöä. Esimerkiksi Britanniassa lämmitysjärjestelmien huolto- ja tarkastustöiden tekijöille on ainoastaan vapaaehtoinen henkilösertifiointijärjestelmä. Monessa maassa tulisijan ja hormin huollon ja puhdistuksen tarpeellisuudesta toteutetaan kampanjoita erityisesti syksyisin lämmityskauden alkaessa, ja niissä pääteemana on yleensä häkämyrkytyksen vaarasta varoittaminen. Ilmasto-olosuhteista johtuen Suomeen vertailtavissa olevaa nuohousta tehdään Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Näissä maissa ohjauskeinot ovat olleet samankaltaiset kuin Suomessa ja sääntelyn tavoitteet liittyvät selkeästi paloturvallisuuden edistämiseen. 

Ruotsi 

Ruotsissa nuohoustoimi on aina ollut tiukasti säänneltyä ja sillä on yhä vahva viranomaistoiminnan luonne. Viimeisin nuohousta koskeva iso lainsäädäntömuutos tehtiin vuonna 2004, kun laki onnettomuuksien ehkäisystä (Lag om skydd mot olyckor, 2003:778) tuli voimaan. Tällöin nuohous jaettiin puhdistukseen ja paloturvallisuustarkastukseen. Tarkastusten sisällöstä ja määräväleistä sekä tarkastuksen tekijän pätevyysvaatimuksista säädetään valmiusviraston määräyksessä (Myndigheten för samhällsskydd och beredskaps föreskrifter om rengöring (sotning) och brandskyddskontroll, 2014:6). Nuohouksesta määräyksessä säädetään vain mitkä tulisijat on nuohottava, nuohousväleistä ja nuohoojan pätevyysvaatimuksista on suositukset. Määräyksessä ei säädetä tulisijan käyttöönottotarkastuksesta.  

Ruotsissa kunta vastaa, että rakennusten tulisijat ja hormit nuohotaan ja tarkastetaan säännöllisesti. Nuohous ja tarkastus koskevat rakennusten lämmittämiseen tarkoitettuja tulisijoja, kuten lämmityskattiloita, kamiinoja ja takkoja, sekä uuneja ja muita vastaavia ruoanvalmistukseen tarkoitettuja tulisijoja. Rakennuksen omistajan ja haltijan vastuulla on huolehtia, että nuohous ja tarkastus päästään tekemään ilmoitettuna ajankohtana. 

Kunta tekee sopimukset nuohousyritysten kanssa sekä päättää nuohouksesta ja tarkastuksesta perittävät maksut. Maksuista on kuntaliiton ja nuohousalan yhdessä laatima suositus, joka päivitetään yleensä vuosittain. Pientalon yhden tulisijan ja hormin nuohouksen hinta on noin 50–70 euroa ja tarkastuksen hinta noin 70–90 euroa. Kiinteiden hintojen sijaan joissain kunnissa on käytössä aikaveloitukseen perustuvat maksut, myös päivä- ja ilta-ajan hinnat voivat olla erikseen. 

Nuohouksessa poistetaan palava materiaali hormista ja tulisijasta, jottei nokipaloa pääsisi tapahtumaan. Nuohouksen määrävälit päätetään kuntakohtaisesti ja ne perustuvat tulisijan tyypin, polttoaineen, paikallisten ilmasto-olosuhteiden ja kuntarakenteen perusteella määritettyyn nuohoustarpeeseen. Pääsääntöisesti asuinrakennusten tulisijat ja hormit nuohotaan vuosittain, vähäisessä käytössä olevat tulisijat ja vapaa-ajan asuntojen tulisijat kolmen vuoden välein. Lämmityskattiloiden nuohousväli voi olla tiheämpi ja ne voidaan nuohota jopa kolmesta viiteen kertaan vuodessa. 

Suomesta poiketen kiinteistöjen niin sanottu omatoiminen nuohous on Ruotsissa yleistymässä. Kunta eli käytännössä pelastuslaitos myöntää luvan omatoimiseen nuohoukseen. Joissain kunnissa lupamenettely muistuttaa lähinnä ilmoitusmenettelyä ja lupa on useimmiten annettu. Toisissa kunnissa taas lupamenettely on tiukempaa, eikä lupia juurikaan ole annettu. Arvioiden mukaan keskimäärin 1 % kiinteistöistä on saanut luvan omatoimiseen nuohoukseen. Kuntien näkemyksen mukaan omatoiminen nuohous vääristää kilpailua suhteessa kunnan kanssa nuohoussopimuksen tehneeseen yrittäjään. 

Tarkastuksessa arvioidaan tulisijan ja hormin kunto paloturvallisuuden kannalta, ja sen päätarkoitus on havaita mahdolliset viat ja puutteet. Tarkastuksesta annetaan rakennuksen omistajalle asiakirja, jossa kerrotaan mitä toimia tarkastuksessa on tehty. Paloturvallisuuden vaarantavista vakavista puutteista tarkastuksen tekijä antaa korjausmääräyksen. Tarkastusten määrävälit ovat nykyisin kolme ja kuusi vuotta riippuen tulisijan tyypistä ja käyttötavasta. Asuinrakennusten tulisijat ja hormit on yleensä tarkastettava kolmen vuoden välein, vähäisemmässä käytössä olevat tulisijat kuuden vuoden välein. Periaatteessa tarkastuksen tekijä päättää tarkastusvälin tulisijakohtaisesti, tulisijan todellisen käyttötavan perusteella. Tulisijaa, jota ei ole tarkastettu määrävälein, ei saa käyttää. Tarkastettavia tulisijoja on Ruotsissa noin 2,1 miljoonaa, ja valmiusviraston mukaan tarkastusten toteuma on ollut noin 90 %. 

Valmiusviraston mukaan 31 % pientalojen, rivitalojen ja vapaa-ajan rakennusten tulipaloista liittyy tulisijan käyttöön. Vuosina 2005–2010 näissä tulipaloissa kuoli 10 ihmistä ja loukkaantui vakavasti 18. Nuohouksella ehkäistään erityisesti nokipaloja ja niiden määrä on Ruotsissa vähentynyt viime vuosina voimakkaasti. Pelastustoimen tehtävätilastojen mukaan vuosina 2005–2010 nokipaloja oli keskimäärin 1141 vuosittain, vuosina 2011–2015 nokipaloja oli keskimäärin 764 vuodessa. Hyvä kehityssuunta oli yhtenä perusteena sille, että tarkastusten määrävälejä pidennettiin vuonna 2014 uusitulla määräyksellä. 

Ruotsissa nuohousta ei ole vapautettu kilpailulle, keskustelua on kuitenkin käyty jo 1980-luvulta lähtien. Viimeisin laajempi selvitys nuohoussääntelyn purkamisesta on vuodelta 2001 (Reformerat sotningsväsende, SOU 2001:42), esitysten toteutus kaatui kuitenkin nuohousalan vastustukseen. Kilpailunäkökulman lisäksi nykyisen järjestelmän käytännön ongelmat ovat samankaltaisia kuin Suomessa kuten niin sanotut villit nuohoojat, jotka tarjoavat nuohouspalveluja alueilla, joissa kunta on valinnut nuohoojan. 

Norja 

Norjassa kunnan pelastustoimi vastaa siitä, että rakennusten tulisijat ja hormit nuohotaan ja tarkastetaan. Valtaosa nuohoojista on kuntien palveluksessa, vain muutamassa kunnassa nuohouksia tekee yksityinen yritys. Tarkastuksissa havaittujen vikojen korjausmääräykset antaa viranomainen. 

Nuohouksen kustannukset katetaan niistä perittävillä maksuilla kustannusvastaavuusperiaatteella. Maksut vaihtelevat paljon kunnittain ja myös maksuperusteet vaihtelevat. Usea kunta perii nuohousmaksun vuosimaksuna sen sijaan, että maksu perittäisiin nuohouskäynnin jälkeen. Vuosimaksu voi olla esimerkiksi noin 40 euroa asuntoa kohti. 

Nuohous ja tarkastus koskevat rakennuksen lämmittämiseen tarkoitettuja tulisijoja. Nuohottavia tulisijoja on yhteensä noin 1,7 miljoonaa. Sääntelyä kevennettiin vuonna 2016 voimaan tulleessa valmiusviraston palonehkäisymääräyksessä (Direktoratet for samfunnssikkerhet og beredskap, Forskrift om brannforebygging. FOR-2015-12-17-1710). Määräyksessä ei enää säädetä nuohouksen ja tarkastuksen määrävälejä, vaan kunnan on huolehdittava, että ne tehdään tarpeen mukaan. Periaatteessa määrävälit arvioidaan kiinteistökohtaisesti ja riskiperusteisesti ottaen huomioon tulisijan tyyppi ja käyttötapa sekä rakennus ja sen ympäristö. Valmiusviraston nykyisen suosituksen mukaan nuohous ja tarkastus pitäisi tehdä vähintään neljän vuoden välein. Vapaa-ajan asuntojen nuohous tehdään yleensä tätä harvemmin. Määräyksessä ei säädetä tulisijan käyttöönottotarkastuksesta. 

Palonehkäisymääräyksen mukaan nuohous tulee suorittaa ammattitaidolla ja niin, että rakennuksen omistajalle tai käyttäjälle aiheutuu työstä mahdollisimman vähän haittaa. Ammattitaitovaatimuksella viitataan nuohousalan näkemykseen hyvästä toimintatavasta. Nuohoojan pätevyysvaatimukseksi on säädetty nuohoojan kisällitutkinto tai vastaavat taidot (Forskrift om organisering og dimensjonering av brannvesen, FOR-2002-06-26-729).  

Jotta kunta voi huolehtia nuohouksesta, rakennuksen omistaja on velvoitettu ilmoittamaan kunnalle uusista tulisijoista ja hormeista sekä vanhoihin tulisijoihin ja hormeihin tehdyistä merkittävistä muutoksista. Vastuu tulisijan ja hormin toimintakunnosta on rakennuksen omistajalla. Omistajan pitää myös olla käyttämättä palovaaraa aiheuttavaa tulisijaa tai hormia. Tulipalon tai savukaasuräjähdyksen jälkeen tulisijaa saa käyttää vasta kun se on tarkastettu. Rakennuksen omistajan velvollisuutena on niin ikään huolehtia, että nuohous päästään tekemään nuohoojan ilmoittamana ajankohtana, ja että työ voidaan tehdä turvallisesti.  

Norjassa on viime vuosina keskusteltu paljon pelastustoimen tehtävien uudistamisesta (muun muassa Brannstudien, DSB, Desember 2013). Tehdyissä selvityksissä on käsitelty myös nuohousta ja nuohouksen merkitystä rakennusten paloturvallisuudessa erityisesti suhteessa muihin paloriskeihin. Koska nuohoojat ovat kunnan palveluksessa, on keskusteltu muun muassa, että kunta voisi tekemänsä riskinarvioinnin perusteella kohdentaa nuohoojien työpanosta nuohouksen sijasta tai ohella myös muuhun onnettomuuksien ehkäisytyöhön. Toisaalta esillä on ollut myös, että vastuu nuohouksesta voitaisiin siirtää kunnilta rakennusten omistajille. 

Säännöllisen nuohouksen ja tarkastuksen tarvetta perustellaan erityisesti nokipalojen suurella määrällä. Pelastustoimen tilastoissa nokipaloja on ollut vuosittain yli tuhat, vuonna 2017 nokipaloja oli 1139. Nokipalot ovat kuitenkin harvoin levinneet rakenteisiin, eikä niistä yleensä ole aiheutunut henkilövahinkoja, siksi sääntelyä katsottiin mahdolliseksi keventää. Valmiusviraston teettämissä tutkimuksissa ei ole myöskään pystytty osoittamaan suoraa yhteyttä nuohouksen ja tulipalojen syttymisriskin välillä. Asuinrakennusten paloista noin 4–5 % liittyy tulisijaan tai hormiin, useimmiten kyse on kuitenkin tulisijan väärästä käytöstä tai teknisestä viasta. 

Viro 

Virossa rakennuksen omistaja vastaa siitä, että tulisijat ja savuhormit nuohotaan säännöllisesti. Nuohouksesta säädetään paloturvallisuuslaissa (Tuleohutuse seadus, RT I 2010, 61) ja sisäministeriön asetuksessa (Küttesüsteemi puhastamise nõuded, 2010, nr 41). 

Nuohouksessa puhdistetaan tulisija ja savuhormi ja tarkastetaan niiden kunto. Nuohousvälin sääntelyssä lähtökohtana on nokipalon ehkäiseminen. Käytössä oleva tulisija on nuohottava tarpeen mukaan, mutta kuitenkin vähintään niin usein kuin laitteen käyttöohjeessa määritetään. Jos käyttöohjetta ei ole, nuohous on tehtävä vähintään kerran vuodessa. Lämmitysjärjestelmiä lukuun ottamatta omakotitalon ja kesämökin tulisijan ja hormin voi nuohota itse, koska näkökulmana on, että omakotitalossa omistaja vastaa rakennuksen turvallisuudesta. Nuohoojan tekemä tarkastus ja nuohous vaaditaan kuitenkin omakotitaloissa viiden vuoden välein. Havaitsemansa viat nuohoojan on ilmoitettava kirjallisesti rakennuksen omistajalle ja pelastuslaitokselle kymmenen päivän kuluessa nuohouksesta. 

Nuohoojan pätevyysvaatimuksena on ammattitutkinto. Virossa on julkinen ammattipätevyysrekisteri, johon rekisteröidään myös nuohoojat. Kiinteistöjen omistajat voivat tarkistaa nuohoojan pätevyyden esimerkiksi verkkosivustolta. 

Virossa nuohouksen hintataso on keskimäärin hieman korkeampi kuin Suomessa, hinnat vaihtelevat kuitenkin paljon sekä paikkakunnittain että nuohousyrittäjien välillä. Myös hinnoittelumalleja on monenlaisia. Yleinen hinnoittelu on tulisija- ja toimenpidetyypin mukaan annettu perusmaksu täydennettynä aikaveloituksella, mutta myös kiinteitä pakettihintoja käytetään. 

1.3  Nykytilan arviointi

Tarve nuohoussääntelyn uudistamiselle on ollut esillä pitkään. Nuohoussääntelyä on käytännössä uudistettu viimeksi vuonna 1999, kun vastuu kiinteistön nuohouksesta siirrettiin kunnalta kiinteistön omistajalle. Samalla lisättiin kunnan vaihtoehtoja nuohouspalvelujen järjestämiseksi. Silloin tehtyjen muutosten tavoitteena oli korostaa kiinteistöjen omaa vastuuta paloturvallisuudestaan sekä keventää yritystoimintaan kohdistuvaa sääntelyä mahdollistamalla palvelujen vapaaseen tarjontaan perustuva nuohousjärjestelmä. Muutosten tavoitteet eivät ole käytännössä toteutuneet tarkoitetulla tavalla, viime vuosina useampi pelastuslaitos on kuitenkin luopunut piirinuohousjärjestelmästä. 

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on useassa yhteydessä tuonut esiin nuohoussääntelyn kilpailuongelmat. Piirinuohousjärjestelmä sulkee pois asiakkaan valinnanvapauden ja uusien yrittäjien alalle tulon. Määräväleinkään tehtävä hankintalain mukainen kilpailutus ei kokonaan poista näitä ongelmia. 

Nykytilaa kuvaavia tarkempia tilastotietoja on erillisessä taustamuistiossa, joka on tallennettu valtioneuvoston hankeikkunaan. 

Nuohouspalvelujen järjestäminen 

Suurimmassa osassa maata on käytössä piirinuohousjärjestelmä, jossa pelastuslaitos kilpailuttaa ja valitsee alueella toimivat nuohousyritykset sekä päättää nuohouksen hinnasta. Osassa maata piirinuohousjärjestelmästä on jo luovuttu. Pelastuslaitosten kokemukset muun muassa Itä-Uudellamaalla ja Etelä-Karjalassa ovat olleet hyviä: nuohouspalveluita on ollut saatavilla riittävästi ja kohtuulliseen hintaan myös taajamien ulkopuolella. Myös asiakastyytyväisyys on ollut hyvä. 

Voimassa olevassa lainsäädännössä ei säädetä tarkemmin alueen pelastustoimen järjestämisvastuun sisällöstä, piirinuohouksen kilpailuttamisesta tai nuohoussopimuksista. Piirinuohousalueilla nuohouspalvelujen tuottamisen ehdot on sovittu pelastuslaitoksen ja nuohousyrityksen välisessä nuohoussopimuksessa, mutta käytännöt eivät ole kaikilta osin olleet riittävät eivätkä ole perustuneet lainsäädäntöön. Niillä alueilla, joissa on siirrytty nuohouspalvelujen vapaaseen tarjontaan, pelastuslaitoksella ei ole ollut toimivia keinoja asettaa ehtoja nuohousyritysten toiminnalle tai seurata nuohouspalvelujen saatavuuden toteutumista. Pelastuslaitoksen vastuu nuohouspalvelujen järjestämisen asianmukaisuudesta on kuitenkin koskenut myös piirinuohouksen ulkopuolisia nuohouspalveluja. Nuohouspalvelujen järjestämisen säilyttäminen nykyisenkaltaisena vaatisi käytännössä sääntelyn lisäämistä. 

Pelastuslaissa ei ole keinoja puuttua piirinuohousalueilla piirinuohouksen ulkopuoliseen nuohouspalvelujen tarjontaan. Niin sanottu villi nuohous on aiheuttanut useita oikeustapauksia, joita on käsitelty tuomioistuimissa kilpailu- ja markkinointirikoksina. Arvioiden mukaan noin joka toisella pelastustoimen alueella toimii ammattitutkinnon suorittaneita nuohoojia, jotka tarjoavat piirinuohousjärjestelmän ulkopuolisia nuohouspalveluja. Nämä palvelujentarjoajat perustelevat toimintaansa sillä, ettei piirinuohous toimi kyseisellä alueella ja että he vastaavat nuohouspalvelujen kysyntään. 

Piirinuohousjärjestelmästä huolimatta muutkin kuin piirinuohoojat voivat tehdä nuohouksia, mutta tällöin kyse on niin sanotusta ylimääräisestä nuohouksesta, joka ei korvaa pelastuslaissa säädettyä määräajoin tehtävää nuohousta. Tämä on aiheuttanut sekaannusta myös siksi, että vakuutusyhtiöt edellyttävät vain, että nuohouksen on suorittanut nuohoojan ammattitutkinnon tehnyt henkilö, joka voi olla siis muukin kuin alueen piirinuohooja. 

Piirinuohouspalvelujen hankinnassa ei voida nykysäännösten mukaan kilpailla hinnalla, koska alueen pelastustoimi päättää nuohouksen hinnoitteluperusteet. Hankintalain mukaisessa kilpailuttamisessa on käytetty hinnan sijasta laadullisia kriteerejä kuten työvälineet, kokemus nuohousalan yrittäjänä toimimisesta, piirinuohoojakokemus, päivystyksen järjestäminen, muu palvelutarjonta. Nämä laadulliset kriteerit ovat suosineet jo alalla olevia yrityksiä ja siten estäneet uusien yrittäjien alalle pääsyä. Viime vuosina suuntauksena on ollut myös yritysten koon kasvaminen ja toiminnan keskittyminen. Piirinuohouksen kilpailutuksessa häviäminen on usein johtanut pienten yritysten toimimiseen isompien yritysten alihankkijoina. Usea nuohousyrittäjä on myös poistunut kokonaan alalta. 

Piirinuohouksen yhtenä ongelmana on, ettei nuohouspiirejä ole vapautunut kilpailulle riittävästi. Nuohouspiirejä on vapautunut ja tullut haettavaksi lähinnä vain eläkkeelle jäämisten kautta, koska nuohoussopimukset on pääsääntöisesti laadittu toistaiseksi voimassa oleviksi. Myöskään nuohoussopimusten sisältöjä ei ole tarkistettu säännönmukaisesti, mikä on mahdollistanut esimerkiksi osakeyhtiömuotoisen nuohousliikkeen toiminnan jatkumisen hyvinkin vanhaa perua olevalla nuohoussopimuksella, vaikka tosiasiallinen palveluntuottaja on vaihtunut. 

Nuohouspalvelujen saatavuus 

Pelastustoimen järjestämisvastuulla ja hintasääntelyllä on pyritty turvaamaan kohtuuhintaisten nuohouspalvelujen saatavuus. Piirinuohousjärjestelmän on katsottu varmistavan kohtuuhintaisten nuohouspalvelujen saatavuuden myös haja-asutusalueilla. Piirinuohouksesta huolimatta harvaan asutuilla alueilla, kuten esimerkiksi saaristossa, on kiinteistöillä ollut vaikeuksia nuohoojan saamisessa. 

Piirinuohouspalvelujen saatavuudessa on ollut paikkakuntakohtaisia ongelmia, kun nuohoussopimuksia ei ole noudatettu ja kiinteistöjen omistajat ja haltijat eivät ole saaneet nuohousta säädetyin määrävälein. Syinä on voinut olla muun muassa nuohouspiirin ainoan nuohoojan loma-ajat tai sairastuminen. Usein syynä on ollut myös, että piirinuohousyritys on nuohouspalvelujen lisäksi tuottanut muita palveluja, kuten ilmanvaihdon puhdistusta, ja yrityksen voimavarat eivät enää ole riittäneet nuohouspiirin täysimääräiseen hoitamiseen. 

Piirinuohooja on sopimukseen perustuen vastannut nuohouspiirissä tarvittavien nuohouspalvelujen tuottamisesta. Piirinuohoojaa ei ole kuitenkaan edellytetty tarjoamaan nuohouspalveluja asiakkaan tilaamana ja haluamana ajankohtana. Piirinuohous toimii nuohousyrityksen kannalta tehokkaimmin silloin, kun piirin nuohous voidaan suunnitella ja toteuttaa järjestelmällisesti talosta taloon kiertämällä. Nykyisin nuohouksen ajankohdasta ilmoittaminen postilaatikkoon jätettävällä nuohousilmoituksella ei enää toimi kaikkialla. Useat kiinteistöt vaihtavat ehdotettua ajankohtaa tai eivät reagoi nuohousilmoitukseen ja kiinteistö jää nuohoamatta. Toimintatapa on hämärtänyt kiinteistöjen käsitystä nuohousvelvoitteesta. Moni mieltää yhä nuohouksen viranomaislähtöiseksi toiminnaksi, vaikka nuohouksesta huolehtiminen on säädetty kiinteistön vastuulle ja nuohoustyön tekee yritys. Piirinuohousalueilla asiakkaat eivät myöskään aina ymmärrä, miksi heidän tulee käyttää vain tiettyä nuohoojaa, kun toisaalla asiakas saa valita nuohoojan vapaasti. 

Nykyisellä nuohouspalvelujen sääntelyllä ei ole pystytty takaamaan nuohouksen kattavuutta, sillä vuosittain nuohotaan noin 70 % nuohottavista kiinteistöistä. Piirinuohouksen ulkopuolisilla alueilla nuohouksen toteuma on Nuohousalan Keskusliiton mukaan tätä alhaisempi. Syyksi on arveltu, että nuohouspalvelujen järjestämisen vapautuessa, osa kiinteistöistä on olettanut, että myös nuohousvälin saisi päättää itse vapaasti. Pelastuslaitosten mukaan nuohouspalvelujen saatavuus on kuitenkin pääosin ollut riittävä koko maassa ja ongelmat palvelujen riittävyydessä ovat olleet paikallisia. 

Piirinuohousjärjestelmään liittynyt hintasääntelyn turva on osin näennäistä. Hinnat ovat pysyneet alhaisina, mutta pelastuslaitosten saaman asiakaspalautteen mukaan hinnoitteluperusteet ja erikseen laskutettavien lisätöiden määrittely on koettu epäselväksi. 

Nuohoustyön sisältö ja määrävälit 

Tulisijojen ja hormien säännöllinen nuohous on tarpeen ensisijaisesti siksi, että tulisija toimisi kunnolla, hormi vetäisi ja tulisija-hormi -yhdistelmä toimisi hyvällä lämmitysteholla. Rakennusten paloturvallisuuden kannalta tulisijojen ja hormien kunnon tarkastaminen on puhdistustyötä merkittävämpää. Pelkkä tulisijojen ja savuhormien puhdistaminen ei välttämättä vaatisi sääntelyä lainkaan, mutta tulisijojen ja savuhormien kunnon tarkastaminen on sääntelytarpeen kannalta erilainen velvoite. Ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista erottaa tulisijan ja hormin tarkastamista puhdistamisesta erilliseksi toimenpiteeksi Ruotsin tapaan, koska nykyinen toimintatapa on tältä osin toiminut hyvin ja toimenpiteet tukevat toisiaan. 

Nuohouksen määräväleistä säätämiseen on toivottu tarveharkinnan lisäämistä, toisaalta selkeät määrävälit nähdään parempana nuohousvelvoitteen toteutumisen kannalta. Nykyisessä nuohousasetuksessa se, kuinka usein tulisijat ja hormit on nuohottava, määrittyy käytetyn polttoaineen ja kiinteistön käyttötavan mukaan, eikä todellisen nuohoustarpeen mukaan. Pääsääntönä on kiinteistöjen nuohous vuosittain. Yksityisessä käytössä olevien vapaa-ajan asuntojen ja saunojen nuohousväli on kolme vuotta. Nuohousvälin vaikutuksesta nokipaloriskiin ja paloturvallisuuteen ei ole tutkimustietoa, mutta kokemusperäisesti nykyiset määrävälit ovat useimmissa tapauksissa riittävät. Vapaa-ajan asuntojen käyttö on muuttunut enemmän ympärivuotiseksi, joten niissä asetuksen mukainen kolmen vuoden nuohousväli on usein liian pitkä. Rakennuksen käyttötavan ja nuohousvälien määrittäminen ei ole yksitulkintaista ja asiasta on korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuja (KHO 1.2.2012/142 ja KHO 8.2.2013/530 (nuohouksen määräväli), KHO 8.2.2013/529 (omatoiminen nuohous)). 

2.1  Tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

Esityksen yleisenä tavoitteena on edistää rakennusten paloturvallisuutta selkeyttämällä ja ajantasaistamalla tulisijojen ja hormien nuohousta koskeva sääntely. 

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia siten, että alueen pelastustoimelta poistettaisiin velvoite huolehtia nuohouspalvelujen järjestämisestä. Tämä tarkoittaisi elinkeinonharjoittamista rajoittavan piirinuohousjärjestelmän loppumista. Myös piirinuohoukseen liittynyt hintasääntely ehdotetaan lopetettavan. 

Nuohoojalla säilytettäisiin nykyinen ammattitutkintovaatimus, mutta yritystoiminnalle ei säädettäisi muita vaatimuksia. Ammattitutkinnon katsotaan olevan riittävä tapa varmistaa nuohouspalvelujen laatu sekä nuohoojien pätevyys nuohoustyön suorittamiseen. 

Rakennuksen omistajan ja haltijan velvoite huolehtia nuohouksesta säilytettäisiin entisenä. Nuohousvelvoitteen säilyttäminen on tarpeen paloturvallisuusnäkökulmasta. 

Nuohoustyön sisällöstä ja nuohouksen määräväleistä säädettäisiin nykyiseen tapaan, mutta sääntelyä selvennettäisiin nostamalla tarkemmat säännökset lakiin nykyisestä nuohousasetuksesta. Pelastuslaissa säädettäisiin määrävälit kuinka usein nuohous on tehtävä, mitä toimenpiteitä nuohoustyöhön sisältyy ja millainen nuohoustodistus nuohoojan pitää jättää asiakkaalle. Yksityiskohtaisella sääntelyllä pyritään varmistamaan nuohoustyön laatu ja vaikuttamaan nuohouksen hinnoittelun kohtuullisuuteen. 

Nykyisissä säädöksissä vaatimusta tulisijojen ja hormien kunnossapidosta ei anneta suoraan, vaan se tulee välillisesti nuohoojan vikailmoitusten kautta. Tätä esitetään selvennettävän lisäämällä kiinteistön nuohousvelvoitteeseen nimenomainen vaatimus tulisijojen ja hormien pitämisestä turvallisessa käyttökunnossa. 

Nuohouksen määrävälit säilytettäisiin pääosin nykyisinä. Nuohous olisi tehtävä riittävän usein ottaen huomioon tulisijan käyttöaste, rakenne ja käytetty polttoaine. Vakituiseen asumiseen käytetyissä rakennuksissa nuohous tehtäisiin edelleen vähintään kerran vuodessa ja vapaa-ajan asunnoissa vähintään kolmen vuoden välein. Muissa rakennuksissa tulisijojen nuohous perustuisi tulisijan todelliseen nuohoustarpeeseen. 

Pelastuslaitokset valvoisivat kiinteistöjen nuohousvelvoitteen toteutumista nykyiseen tapaan, mutta nuohousyritysten valvonnasta ei jatkossakaan säädettäisi pelastuslaissa. Nuohouspalveluihin sovelletaan kuluttajansuojalakia (38/1978) sekä lakia palvelujen tarjoamisesta (1166/2009). Valitukset nuohouspalvelujen sisällöstä, hinnoista ja markkinoinnista ohjautuisivat kuluttajaviranomaisille vastaavasti kuin muillakin palvelusektoreilla. 

Rakennuksen omistajan ja haltijan nuohousvelvoitteesta säädetään pelastuslain 3 luvussa ja nuohoustyön sisällöstä lain 9 luvussa. Pelastuslain rakennetta ei ole tarkoituksenmukaista muuttaa tässä yhteydessä. 

Alueen pelastustoimen järjestämästä piirinuohousjärjestelmästä luopuminen vuoden 2017 aikana sisältyy kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämisen toimenpideohjelmaan. Toimenpideohjelma on osa hallituksen reformia "Kuntien, maakuntien ja koko julkisen hallinnon kustannusten karsiminen". 

Piirinuohousjärjestelmästä luopuminen sisältyy kotimarkkinoiden kilpailullisuusohjelmaan, joka liittyy hallituksen kärkihankkeeseen "Kilpailukyvyn vahvistaminen elinkeinoelämän ja yrittäjyyden edellytyksiä parantamalla". 

Nuohoussääntelyn uudistamisella toteutetaan myös hallituksen norminpurun kärkihanketta, jonka tavoitteena on helpottaa yritysten toimintaa ja kansalaisten arkea sääntelyä keventämällä ja uudistamalla. 

2.2  Toteuttamisvaihtoehdot

Nuohouspalvelujen järjestämisvastuun säilyttäminen pelastuslaitoksilla 

Valmistelutyössä yhtenä vaihtoehtona on selvitetty nuohouspalvelujen järjestämisvastuun säilyttämistä alueen pelastustoimella eli käytännössä pelastuslaitoksilla. Nuohouspalvelujen saatavuus kaikkialla samoin hinnoitteluperustein voitaisiin turvata täysin vain, jos järjestämisvastuu säilytettäisiin julkisella toimijalla kuten kunnalla tai nykyiseen tapaan alueen pelastustoimella. Tällöin palvelujen järjestämisestä vastaava taho tuottaisi palvelut itse, jos jollekin alueelle ei saataisi nuohousyritystä palvelujen tarjoajaksi. Valmistelussa on arvioitu, että nuohouspalvelujen saatavuus toteutuu riittävällä tavalla markkinaehtoisesti ilman, että palvelujen järjestämisvastuusta on tarpeen säätää. 

Nykyinen sääntely ei sellaisenaan ole riittävä nuohouspalvelujen asianmukaiseen järjestämiseen kilpailu- ja kuluttajansuojanäkökulmat huomioiden. Tarkemmin olisi säädettävä vähintäänkin pelastuslaitoksen tehtävistä sekä nuohoussopimusten sisällöstä ja ehdoista.  

Kaikilla pelastuslaitoksilla ei ole ollut käytettävissä hankinta- ja kilpailulainsäädännön osaamista. Jos pelastuslaitokset jatkaisivat piirinuohousjärjestelmällä, olisi laitosten hoidettava nuohoussopimusten kilpailuttaminen hankintalain edellyttämällä tavalla. Nuohoussopimukset olisi tehtävä määräaikaisiksi, sopimuksen ehdoiksi olisi otettava muun muassa palvelujen saatavuuden varmistaminen, ja sopimuksen purkamiselle olisi asetettava selkeät ehdot. Nuohousyritysten yhdenvertaisten toimintaedellytysten turvaamiseksi nuohouspalvelujen valvonta olisi järjestettävä. 

Pelastuslaitoksilta tämä edellyttäisi lisäresursseja nuohouspalvelujen järjestämiseen ja valvontaan. Hallinnollisen taakan vuoksi nuohouspiirien määrä tulisi todennäköisesti vähenemään, millä olisi yritystoimintaa keskittävä vaikutus. Nykyistä useammalla alueella myös luovuttaisiin piirinuohousjärjestelmästä ja siirryttäisiin nuohouspalvelujen vapaaseen tarjontaan, mikä on jo selvä suuntaus. 

Nuohouspalvelujen säätäminen luvanvaraiseksi 

Valmistelussa on ollut esillä vaihtoehto, että nuohouspalvelujen tarjoaminen tai nuohoustöiden tekeminen säädettäisiin luvan- tai ilmoituksenvaraiseksi. Luvanvaraisuutta on muilla aloilla perusteltu muun muassa tarpeella voida varmistaa toiminnanharjoittajien osaaminen ja ammattitaito sekä tarpeella järjestää yritysten toiminnan valvonta tehokkaalla tavalla. Toimialana nuohouspalvelujen tarjoaminen ei ole vaativuudeltaan tai luonteeltaan rinnastettavissa luvan- tai ilmoituksenvaraisiin elinkeinoihin. Nuohoustyön sisällön näkökulmasta ei ole perusteltavissa, että nuohoojalle tai nuohousyritykselle säädettäisiin ammattitutkinnon lisäksi muita kelpoisuusvaatimuksia. 

Nuohousalan Keskusliitto on esittänyt toimilupajärjestelmää, jossa maakunta päättäisi nuohousyritysten toimiluvat ja toimialueet. Esityksen mukaan nuohousyrittäjän kelpoisuusvaatimuksena tulisi olla nuohoojamestarin erikoisammattitutkinto. Tällainen toimilupamenettely rajoittaisi voimakkaasti uusien yritysten alalle tuloa, ja keskittäisi yritystoimintaa suuremmille yrityksille. Valmistelussa ei ole tullut esiin perusteita rajoittaa nuohousyritysten toimintaa maantieteellisesti tai määrällisesti. 

Nuohoustyöstä ja kiinteistön velvoitteista säätäminen 

Valmistelutyössä on selvitetty vaihtoehtoa, että nuohoustyön sisällöstä ja määräväleistä ei säädettäisi, vaan nuohous rinnastettaisiin rakennusten muihin kunnossapito- ja huoltotöihin. Rakennuksissa on paljon erilaisia laitteita ja järjestelmiä, jotka edellyttävät säännöllistä ja ammattitaitoista huoltoa ja kunnossapitoa ilman, että niistä on yksityiskohtaista lainsäädäntöä. 

Nuohouksen osalta on päädytty siihen, että varsin yksityiskohtainen sääntely on edelleen perusteltua paloturvallisuussyistä ja erityisesti kuluttajansuojan näkökulmasta. Nuohouspalvelujen asiakkaista valtaosa on kotitalouksia, joilla ei välttämättä ole edellytyksiä itse arvioida, mikä on tulisijan ja savuhormin nuohoustarve, tai mitä toimenpiteitä nuohoustyön olisi sisällettävä. Tältä osin nykyinen sääntely on koettu selkeäksi ja riittävän yksinkertaiseksi. 

Valmistelun aikana on esitetty, että pelastuslaissa pitäisi säätää myös tulisijan ja hormin käyttöönottotarkastuksesta sisältäen muun muassa tulisijojen ja hormien yhteensopivuuden tarkastamisen. Pelastuslain soveltamisalaa ei kuitenkaan tässä esityksessä ehdoteta laajennettavaksi rakentamisen sääntelyyn. 

Savupiippujen suunnittelua ja rakentamista sekä korjaus- ja muutostöitä koskee ympäristöministeriön asetus savupiippujen rakenteista ja paloturvallisuudesta (745/2017). Asetuksessa säädetään myös tulisijan ja savupiipun yhteensopivuudesta ja käyttöönotosta. Savupiipulle on säädetty vaatimukseksi muun muassa nokipalonkestävyys. Asetuksen mukaan nokipalon jälkeen rakennuksen omistajan on huolehdittava, että savupiippu ja tulisija tarkastetaan ja tarvittavat korjaustoimenpiteet tehdään ennen kuin tulisijan käyttöä jatketaan. 

Valmistelussa on esitetty, että pelastuslaissa pitäisi säätää nykyistä laajemmin nuohoustikkaista ja katon turvavarusteista. Tältä osin ei ehdoteta muutoksia nykyiseen sääntelyyn. Tikkaista ja kattovarusteista säädetään rakennuksen käyttöturvallisuudesta annetussa ympäristöministeriön asetuksessa (1007/2017) ja sitä edeltäneissä määräyksissä. Asetuksen mukaan kaikkiin rakennuksen osiin, joissa on nuohottavia laitteita, on oltava turvallinen pääsy ja työskentelymahdollisuus. Savupiipuille on oltava turvallinen ja helppokulkuinen katkeamaton kulkutie. 

Nuohousalan Keskusliitto on esittänyt, että nuohoustyön tulisi kattaa tulisijan ja hormin puhdistuksen ohella myös muuta asumisturvallisuuteen liittyvää tarkastamista, kiinteistöjen nuohoustietojen rekisteröintiä sekä korjausmääräysten antamista. Nuohousyritysten toiminta-alaa ja tehtäviä ei tässä lakiehdotuksessa esitetä laajennettavan toimenpiteisiin, joihin sisältyisi julkisen vallan käyttöä. Tehtävien laajentaminen edellyttäisi nuohousyritysten huomattavasti nykyistä tiukempaa sääntelyä ja uudenlaisia kelpoisuus- ja osaamisvaatimuksia, mikä ei ole tarkoituksenmukaista. Nuohoustyön sisällön laajentaminen nostaisi palvelun hintaa ja lisäisi kiinteistöille aiheutuvia kustannuksia, eikä ole perusteltavissa paloturvallisuussyillä. 

Valmistelussa on esitetty nuohousrekisterin perustamista. Nuohoojat kirjaisivat rekisteriin tekemänsä nuohoustyöt ja antamansa nuohoustodistukset. Rekisterin perusteella pelastusviranomainen valvoisi nuohousvelvoitteiden noudattamista. 

Nuohoustietojen rekisteröinnistä säätäminen vaatisi laajempaa selvitystyötä rekisteröinnin käyttötarkoituksesta ja toteutustavasta. Nuohoustietojen rekisteröinti voisi palvella kiinteistöjen tarpeita ja edistää nuohouksesta huolehtimista edellyttäen, että tietojen tallentaminen ja käyttö toteutettaisiin yksinkertaisesti ja kustannustehokkaasti esimerkiksi jonkin muun kiinteistötietojärjestelmän yhteydessä. Digitalisointihankkeiden tuloksena ja sähköisen asioinnin kehittyessä voi tulla uusia mahdollisuuksia nuohoustietojen tallentamiseen järjestelmään, jossa tiedot olisivat kiinteistöjen itsensä, viranomaisten ja mahdollisesti muidenkin toimijoiden käytettävissä. 

Nuohoustietojen rekisteröinti ei ole perusteltavissa valvontatarpeella. Pelastusviranomaisen valvontatehtävän tavoitteena ei ole kontrolloida nuohousvelvoitetta sillä tarkkuudella, että jokaisesta tulisijasta olisi oltava tieto milloin nuohous on tehty. Tulisijojen nuohous ei ole rinnastettavissa esimerkiksi painelaitteiden rekisteröintiin ja määräaikaistarkastuksiin tai ajoneuvojen rekisteröintiin ja katsastukseen. Nuohousrekisterin perustaminen ja hallinnointi olisi myös merkittävä kustannuskysymys siinäkin tapauksessa, että se voitaisiin liittää osaksi pelastuslaitosten valvontarekisterejä. Valtakunnallista pelastustoimen valvontarekisteriä ei ole, mutta sellaista on suunniteltu. 

2.3  Toteutumisen seuranta

Uudistuksen toimeenpanon edistämistä ja muutosten vaikutusten seurantaa varten sisäministeriö on asettamassa seurantaryhmän, jossa olisivat edustettuina nuohousala, viranomaiset ja kiinteistöalan toimijat. Seurantaryhmän keskeisenä tehtävänä olisi tuottaa ja arvioida tietoa muutosten toteutumisesta ja vaikutuksista. Tietoja käytettäisiin tukemaan ja edistämään muun muassa yhteistä viestintää. Tavoitteena olisi myös tuoda esiin hyviä käytäntöjä ja ratkaisuja esille tulleisiin ongelmiin. 

Muutosten vaikutusten seurannassa keskeisiä seurantatietoja ovat pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilasto Pronto, pelastuslaitosten valvontatiedot ja nuohoojien pelastuslaitoksille toimittamat vikailmoitukset. Nuohouspalvelujen saatavuutta ja hintakehitystä seurattaisiin kyselytutkimuksin.  

Tulossa on muita nuohousalaan vaikuttavia muutoksia, kuten ammatillisen koulutuksen reformi, joiden vaikutuksia ryhmä myös seuraisi. 

3.1  Taloudelliset vaikutukset

3.2  Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Piirinuohousjärjestelmässä pelastuslaitoksen rooli nuohouspalvelujen järjestämisessä on ollut keskeinen. Pelastuslaitokset ovat vastanneet nuohouspalvelujen hankintamenettelystä, nuohoussopimusten laadinnasta ja nuohouspalvelujen maksujen päättämisestä. 

Pelastuslaitosten arviot nuohoukseen liittyvien työtehtävien vaatimista henkilöresursseista vaihtelevat paljon pelastuslaitosten välillä. Yhteensä pelastuslaitosten käyttämä työmäärä on noin 2,5 henkilötyövuotta. Työmäärästä yli puolet on kohdentunut nuohousta koskevien asiakkaiden yhteydenottojen käsittelyyn sekä nuohoojilta tulleiden vikailmoitusten käsittelyyn. Pienempi osa on mennyt nuohouspalvelujen järjestämisvastuuseen liittyviin tehtäviin: järjestämistavasta päättämiseen, nuohouspiirien kilpailuttamiseen, nuohoussopimusten solmimiseen ja valvontaan, nuohoojatapaamisiin, piirinuohouksen hintaperusteista päättämiseen sekä kiinteistöjen omatoimisten nuohoushakemusten käsittelyyn. Ehdotettujen muutosten myötä nämä tehtävät jäisivät pois pelastuslaitoksilta. 

Jatkossa pelastuslaitosten tehtävät keskittyisivät kiinteistöjen nuohousvelvoitteen valvontaan sekä neuvontaan ja ohjaukseen. Valvontakäytännöt on sopeutettava uuteen tilanteeseen, mutta valvonnan lisäämiseen ei nähdä tarvetta. Vaikuttavuuden kannalta merkittävämpää on viestintään panostaminen. 

Kiinteistöjen omistajien tulee muistaa tilata tarvitsemansa nuohouspalvelut. Tämän toteutumiseksi tarvitaan nykyistä enemmän neuvontaa ja viestintää. Viestintää on toteutettava eri muodoissa ja eri kielillä, jotta tieto tavoittaa kiinteistöt ja myös vapaa-ajan asunnot mahdollisimman hyvin. Pelastuslaitoksilla on varsin pienet viestinnän resurssit, joten yhteistyö pelastuslaitosten kesken ja alan muiden toimijoiden kanssa on välttämätöntä. Yhtenäinen nuohousjärjestelmä koko maassa mahdollistaa yhteisen viestinnän kehittämisen ja esimerkiksi valtakunnalliset viestintäkampanjat, millä voidaan tehostaa viestinnän vaikuttavuutta. 

Piirinuohousjärjestelmässä pelastuslaitokset ovat käsitelleet nuohouspalveluja koskevat asiakkaiden yhteydenotot. Nämä ovat koskeneet nuohoustyön laatua, työn siisteyttä, asiakaspalvelua, nuohoojan tavoittamista tai nuohouksen ajankohdan sopimista. Jatkossa tällaiset yhteydenotot eivät enää tulisi pelastuslaitokselle. 

Ehdotuksen kokonaisvaikutus pelastuslaitosten työmäärään jäisi neutraaliksi. 

Valitukset nuohouspalveluista ohjautuisivat kuluttajaviranomaisille, jos asiakas ei itse pääse sopuun työn tehneen yrityksen kanssa. Kuluttajapalvelujen markkinointia ja menettelyä asiakassuhteessa kuluttajansuojan kannalta on valvonut jo nykyisin kuluttaja-asiamies. Uudistus saattaa lisätä kuluttaja-asiamiehen ja maistraattien yhteydessä toimivien kuluttajaneuvontojen työmäärää jonkin verran. 

Nuohouspalvelujen markkinoinnissa ja tarjonnassa voivat yleistyä kotimyyntiä koskevat ongelmat, mikä puolestaan lisäisi yhteydenottoja kuluttajaviranomaisiin. Keinot ehkäistä näitä ongelmia ovat rajalliset, pääasiallinen vaikutuskeino on viestinnän lisääminen. 

3.3  Ympäristövaikutukset

Rakentamismääräysten kehittymisen ja uusien rakentamistapojen ja -materiaalien käytön myötä nuohouksen merkitys on laajentunut muuhunkin kuin paloturvallisuuteen. Nuohouksen merkitystä korostavat myös tiukentuneet energiatehokkuus- ja ympäristönsuojeluvaatimukset. Tulisijan ja hormin nuohouksella on myönteisiä vaikutuksia rakennuksen sisäilman puhtauteen, energian kulutukseen sekä ympäristön puhtauteen. 

Säännöllinen nuohous vähentää polttoaineen kulutusta ja edistää täydellistä palamista. Tulisijan nokeentuminen liittyy epätäydelliseen palamiseen ja se aiheutuu yleensä huonosta polttoaineesta ja väärästä palamisilmasta. Paloturvallisuuden lisäksi nuohous parantaa tulisijojen ja erityisesti lämmityskattiloiden lämmitystehoa ja pidentää laitteiston käyttöikää.  

Puun pienpoltto on merkittävä pienhiukkaspäästöjen lähde, päästöihin vaikuttavat kuitenkin nuohousta merkittävämmin polttoaineen tyyppi, puulaji, puun kosteus ja laitteen käyttötapa. Puunpolttolaitteille on tulossa EU-sääntelyyn perustuvat hiukkaspäästörajat vuonna 2022. 

Esityksellä ei ole suoranaisia ympäristövaikutuksia, koska nuohousvälin ja nuohoustyön sisällön sääntelyyn ei ehdoteta olennaisia muutoksia. 

3.4  Muut yhteiskunnalliset vaikutukset

4.1  Valmisteluvaiheet ja -aineisto

Esitys on valmisteltu virkatyönä sisäministeriössä. Valmistelu pohjautuu esiselvityshankkeeseen, jossa selvitettiin nuohouspalvelujen tilaa, nykyisen sääntelyn toimivuutta ja lainsäädännön muutostarpeita. Esiselvityshankkeen loppuraportti oli lausuntokierroksella alkuvuodesta 2015 ja siihen liittyen toteutettiin myös Otakantaa -kysely. 

Valmistelun aikana on järjestetty kaksi työpajaa, toinen nuohoojille ja toinen pelastuslaitosten edustajille, sekä kaksi kuulemistilaisuutta. Tilaisuuksien aineisto on ollut luettavissa sisäministeriön verkkosivuilla, missä on ollut myös muuta tietoa valmistelun etenemisestä. Aineisto on tallennettu valtioneuvoston hankeikkunaan. 

Nuohouspalvelujen järjestämisen tilannetta on selvitetty pelastuslaitoksille tehdyillä kyselyillä keväällä 2016 ja alkuvuodesta 2018. Tietoja on esitetty tilastomuistiossa, joka on tallennettu hankeikkunaan. Tilastomuistioon on koottu myös muuta nykytilaa kuvaavaa tietoa esimerkiksi tulipalojen määrästä. 

Kilpailu- ja kuluttajavirasto teki 14.2.2013 aloitteen nuohousta koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Aloitteessaan virasto esitti, että pelastuslain mukaisesta piirinuohousjärjestelmästä luovutaan ja siirrytään järjestelmään, jossa kiinteistö voi tilata nuohouksen vapaasti haluamaltaan nuohousyritykseltä. Esityksen mukaan pelastuslaitoksilla säilyisi kuitenkin edelleen toissijaisesti oikeus tuottaa nuohouspalvelut pelastuslaitoksen omana työnä. Pelastuslain muutosten yhteydessä antamissaan lausunnoissa Kilpailu- ja kuluttajavirasto on jo aiemmin tuonut esiin nuohousjärjestelmän ongelmat kilpailu- ja kuluttajanäkökulmasta. 

Nuohousalan Keskusliitto teki 7.10.2016 esityksen uudeksi nuohousjärjestelmäksi. Nuohousalan Keskusliitto esitti, että nuohouspalvelujen tuottamisen olisi oltava luvanvaraista. Esityksessä nykyinen piirinuohousjärjestelmä korvattaisiin alueellisilla toimiluvilla ja uusien nuohousyrittäjien kelpoisuusvaatimukseksi säädettäisiin nuohoojamestarin erikoisammattitutkinto. Nuohousyritysten toimiluvat ja toimialueet päättäisi maakunta, mutta hinnoittelu vapautettaisiin. Nuohousalan Keskusliitto esitti lisäksi, että nuohoustyön tulisi kattaa tulisijan ja hormin puhdistuksen ohella myös muuta asumisturvallisuuteen liittyvää tarkastamista, kiinteistöjen nuohoustietojen rekisteröintiä sekä korjausmääräysten antamista. 

4.2  Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen

Sisäministeriö lähetti luonnoksen hallituksen esitykseksi lausuntokierrokselle 20.4.2017 Lausuntopalvelun kautta. Lausunnon antoi 102 tahoa, joista 31 oli viranomaisia, 17 toimiala- ja muita järjestöjä ja 54 yrityksiä tai yksityishenkilöitä. Kaikki lausunnot ovat lausuntopalvelu.fi -sivustolla. Lausunnoista on tehty yhteenveto ja tiivistelmä, jotka julkaistiin sisäministeriön verkkosivuilla ja on tallennettu valtioneuvoston hankeikkunaan. Lausuntotiivistelmä lähetettiin myös kaikille lausunnonantajille. 

Lausunnot jakautuivat melko jyrkästi kolmeen ryhmään sen mukaan miten nuohouspalvelujen järjestämisestä tulisi säätää. Osa kannatti ehdotusta poistaa pelastuslaitoksilta nuohouspalvelujen järjestämisvastuu, osa esitti pelastuslaitosten järjestämisvastuun ja nykyisenlaisen piirinuohousjärjestelmän säilyttämistä, ja osa esitti nykyisen järjestelmän korvaamista maakunnallisella toimilupajärjestelmällä. Kaikissa lausunnoissa ei otettu kantaa nuohouspalvelujen järjestämistapaan. 

Pelastuslaitosten järjestämisvastuun poistamista ja siirtymistä nuohouspalvelujen vapaaseen tarjontaan kannattivat maa- ja metsätalousministeriö, oikeusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, pelastuslaitokset (yhteinen lausunto ja 14 laitoksen oma lausunto), neljä aluehallintovirastoa, Elinkeinoelämän Keskusliitto, Kuluttajaliitto ry, Suomen Kuntaliitto ry, Suomen Yrittäjät ry sekä osa nuohousalan toimijoista, muista yrityksistä ja lausunnon antaneista yksityishenkilöistä. Lausunnonantajien keskeinen perustelu oli elinkeinon vapaan harjoittamisen ja kilpailun mahdollistaminen. Nuohouspalvelujen tarjoamisen katsottiin olevan normaalia yritystoimintaa, joka voidaan kustannustehokkaimmin järjestää kilpailluilla markkinoilla. Osassa lausuntoja korostettiin myös, että nuohouksen vapautuminen kilpailulle on välttämätöntä nuohousalan kehittymiseksi. Nykyisen piirinuohousjärjestelmän nähtiin estävän uusien yrittäjien alalle pääsyn, ja hankintalain mukainen kilpailutus suosii suurempia yrityksiä. Kilpailu- ja kuluttajavirasto totesi lisäksi, että nykyinen piirinuohousjärjestelmä on ongelmallinen EU:n palveludirektiivin näkökulmasta, sillä tarjonnan rajoittaminen ja tarveharkinta eivät pääsääntöisesti ole sallittuja. 

Useassa lausunnossa nuohouspalvelujen vapaata tarjontaa perusteltiin kiinteistöjen vastuulla. Koska kiinteistöillä on vastuu huolehtia säännöllisestä nuohouksesta, kiinteistöt haluavat myös valita mistä palvelun hankkivat sekä mahdollisuuden vaikuttaa nuohouksen ajankohtaan. Nähtiin myös, että alueilla, joissa on jo nuohouspalvelujen vapaa tarjonta, kilpailu on toiminut hyvin, asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä ja hinnat ovat pysyneet piirinuohouksen tasolla. 

Nuohousalan toimijoista ja lausunnon antaneista yksityishenkilöistä suurin osa vastusti ehdotusta siirtyä nuohouspalvelujen vapaaseen tarjontaan. Osa halusi säilyttää nykyisen piirinuohousjärjestelmän, osa esitti Nuohousalan Keskusliiton esityksen mukaisen maakunnallisen toimilupajärjestelmän perustamista. 

Nuohousalan Keskusliitto esitti piirinuohousjärjestelmän korvaamista maakunnallisilla toimiluvilla. Toimilupajärjestelmässä maakunta päättäisi nuohousyritysten määrän ja toimialueet. Kullakin toimialueella voisi toimia useampia yrittäjiä kuitenkin niin, että yhdelle yrittäjälle toimilupa myönnettäisiin enintään kahdelle toimialueelle. Jos alueella olisi vain yksi toimija, maakunta päättäisi hinnat. 

Perusteluna maakunnalliselle toimilupajärjestelmälle lausunnoissa esitettiin, että palvelut pysyisivät lähellä asiakkaita, alueiden erilaisuus otettaisiin huomioon ja kohtuuhintaisten nuohouspalvelujen saatavuus taattaisiin myös syrjäseuduilla. Lausunnoissa esitettiin, että toimilupajärjestelmällä estettäisiin nuohoustoiminnan keskittyminen suuryrityksille ja taajamiin, taattaisiin lähes kaikkien nuohouskohteiden tuleminen nuohotuiksi, turvattaisiin nuohousyritysten työt ja torjuttaisiin harmaata taloutta. Toimilupajärjestelmän nähtiin myös takaavan sen, että yritykset ottavat oppisopimuskoulutettavia, jolloin alalle saadaan jatkossakin uusia työntekijöitä. 

Piirinuohousjärjestelmän säilyttämistä lausunnoissa perusteltiin sillä, että järjestelmä on ollut toimiva ja edullinen tapa nuohouspalvelujen tuottamiseen. Piirinuohouksen ja hintasääntelyn katsottiin takaavan asiantuntevat, kohtuuhintaiset ja korkealaatuiset nuohouspalvelut myös harvaan asutuilla alueilla, minkä ansiosta paloturvallisuustaso säilyy hyvänä. Lausunnoissa todettiin myös, että kiinteistöt ovat olleet tyytyväisiä palveluihin ja nuohoukset on hoidettu ajallaan. Nykyisessä järjestelmässä olennaisena asiana nähtiin, että viime kädessä pelastuslaitos vastaa nuohouspalvelujen saatavuudesta ja laadusta. 

Piirinuohousjärjestelmän säilyttämistä tai toimilupajärjestelmään siirtymistä kannattaneiden lausunnonantajien mukaan niillä alueilla, missä on siirrytty nuohouspalvelujen vapaaseen tarjontaan, nuohouksen toteuma on heikentynyt ja nuohousvälit pidentyneet, koska kiinteistöt eivät ole huolehtineet nuohouksen tilaamisesta. Lausunnonantajien mukaan vapaaseen tarjontaan siirtyneillä alueilla nuohoojat eivät myöskään enää ole ilmoittaneet nuohouksessa havaitsemiaan vikoja pelastuslaitokselle, eivätkä pelastuslaitokset ole valvoneet kiinteistöjä entiseen tapaan. 

Nuohousyritysten sääntelyn osalta lausuntopalaute oli kaksijakoinen. Lausunnoissa kannatettiin laajasti ehdotusta, ettei nuohousyrityksenä toimimiselle säädettäisi muita vaatimuksia kuin nuohoustyön tekijöiden ammattitutkintovaatimus. Osa nuohousalan toimijoista ja lausunnon antaneista yksityishenkilöistä esitti kuitenkin, että nuohousyrittäjällä (työnantajayrittäjällä) olisi oltava nuohoojamestarin erikoisammattitutkinto, jotta varmistetaan yrityksen toiminnan olevan riittävän ammattitaitoista. Vaikka yritystoiminnan tarkempaa sääntelyä ei pidetty tarpeellisena, usea lausunnonantaja korosti nuohousyritysten valvonnan tärkeyttä. Useassa lau-sunnossa esitettiin myös, että nuohoojat tai nuohousyritykset olisi rekisteröitävä, jotta nuohouksen tilaaja voi tarvittaessa tarkistaa nuohoojan pätevyyden. Esitettiin myös nuohoojan ammattipätevyyden osoittavaa henkilökorttia tai pelastuslaitosten ylläpitämiä nuohoojalistoja. 

Useassa lausunnossa viitattiin ammatillisen koulutuksen uudistukseen ja pidettiin tärkeänä sen huomioon ottamista. Tulevaisuuden haasteena nähtiin miten turvataan uusien nuohoojien koulutus ja tulo alalle, kun iso osa nuohoojista jää lähivuosina eläkkeelle ja oppisopimuskoulutuksen kiinnostus on vähentynyt.  

Lausuntokierroksen jälkeen nuohouspalvelujen sääntelyä on käsitelty yhdessä Nuohousalan Keskusliiton ja pelastuslaitosten edustajien kanssa. Asiasta on keskusteltu myös usean muun lausunnonantajan kanssa. Jatkovalmistelussa on päädytty säilyttämään perusratkaisu samana kuin lausunnolla olleessa esitysluonnoksessa. Pelastuslaista ehdotetaan kumottavaksi säännökset, jotka koskevat nuohouspalvelujen järjestämisvastuuta ja hintasääntelyä. Tilalle ei esitetä uusia lupa- tai ilmoitusmenettelyjä, eikä myöskään muunlaisia uusia viranomaistehtäviä. 

Laissa ei ehdoteta nuohoojien pätevyysrekisterin perustamista. Muutosten toteutumisen seurannassa on kuitenkin tarpeellista seurata olisiko rekisterille tarvetta ja mitkä olisivat sen toteuttamismahdollisuudet. Yhtenä vaihtoehtona on esitetty muun muassa vapaaehtoista henkilösertifiointia.  

Usea lausunnonantaja korosti sen merkitystä, että muutostilanteessa seurataan miten siirtyminen piirinuohousjärjestelmästä nuohouspalvelujen vapaaseen tarjontaan vaikuttaa nuohouspalvelujen saatavuuteen ja hintakehitykseen sekä nuohouksen toteutumiseen. Lausunnoissa korostettiin viestinnän merkitystä ja pidettiin tärkeänä, että kiinteistöjen ohjeistukseen ja neuvontaan panostetaan valtakunnallisella viestinnällä. Myös nuohoojien tarve saada opastusta muutoksista tuotiin lausunnoissa esille. Uudistuksen toimeenpanon edistämistä ja muutosten vaikutusten seurantaa varten sisäministeriö on asettamassa seurantaryhmän. 

Lausunnoissa esitettiin paljon kommentteja ehdotuksen yksityiskohtiin. Ehdotettuja nuohouksen määrävälejä pidettiin useimmissa lausunnoissa epäselvinä ja liian tulkinnanvaraisina. Vaikka harkinnanvaran lisääminen ja nuohousvälin sitominen rakennuksen käyttötavan sijasta tulisijan todelliseen käyttöön nähtiinkin perusteltuna, epäiltiin onko kiinteistöillä edellytyksiä arvioida tarpeellista nuohousväliä.  

Useimmat lausunnonantajat esittivät, että laissa on säilytettävä nuohoojalla velvoite ilmoittaa tulisijassa tai hormissa havaitut palovaaraa aiheuttavat viat pelastuslaitokselle. Tätä pidettiin tärkeänä, koska kiinteistöissä ei välttämättä ymmärretä vikojen korjaamisen merkitystä. 

Lausuntopalautteen perusteella vaatimuksia on muutettu ja selvennetty. Nuohouksen määrävälien, nuohoustyön sisällön ja pelastusviranomaiselle toimitettavien vikailmoitusten osalta sääntely säilytettäisiin pääosin nykyisen lainsäädännön mukaisena, kuten suuri osa lausunnonantajista esitti. 

Lausunnoissa tuli ehdotuksia, että laissa säädettäisiin laajemmasta tulisija- ja hormirakenteiden tarkastamisesta, ja että nuohoojan tehtäväksi säädettäisiin muitakin paloturvallisuuteen liittyviä tarkastus- ja valvontatoimenpiteitä. Valmistelutyössä ei ole kuitenkaan katsottu perustelluksi laajentaa sääntelyä tarkastuksiin, joista tulisi kiinteistöille uusia velvoitteita ja kustannuksia. Nuohousyrityksille ei ole myöskään perusteltua säätää tehtäviä, joihin sisältyisi julkisen vallan käyttöä. 

Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto 

Lainsäädännön arviointineuvosto antoi lausuntonsa hallituksen esitysluonnoksesta 13.4.2018 (VNK/835/32/2017). Arviointineuvosto katsoi, että esitysluonnoksesta ilmeni tyydyttävästi lainsäädännön nykytila, esityksen tavoitteet ja keskeiset kohderyhmät. Lausunnon mukaan esitysluonnoksesta kävi ilmi ehdotettavien toimenpiteiden pääasialliset vaikutuskanavat ja vaikutusmekanismit, mutta vaikutusten määrällisiä arvioita esitettiin niukasti. 

Esitysluonnoksen keskeisimmät kehittämiskohteet olivat: nuohoustoiminnan ja ehdotettavien muutosten taloudellisen mittaluokan tarkempi kuvaaminen, piirinuohouksesta jo luopuneiden alueiden tietojen ja kokemusten parempi hyödyntäminen hintavaikutuksia ja nuohouspalvelujen tarjontaa ja kysyntää koskevissa arvioissa, sekä uudistuksen eri alueisiin kohdistuvien vaikutusten tarkentaminen. 

Lausunnon perusteella esityksen 3 lukuun on lisätty tietoja nuohouspalvelujen järjestämistavan vaikutuksista. Esityksen 3.4 lukua on täydennetty tarkemmilla tiedoilla palovahingoista.