1.1  Tausta

Tuloverolain (1535/1992) 124 §:n 5 momentin mukaan kultakin vuodelta toimitettavassa ansiotulon verotuksessa sovellettavasta veroasteikosta säädetään erikseen.  

Tuloverolakiin ehdotetut muutokset perustuvat pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan sekä kevään kehysriihessä ja syksyn budjettiriihessä tehtyihin päätöksiin. Hallitus tavoittelee veropolitiikallaan kotitalouksien ostovoiman kohentumista, työnteon kannustimien parantumista ja talouskasvun edellytysten vahvistumista. Hallitusohjelman mukaan kotitalouksien ostovoimaa vahvistetaan keventämällä työn ja liikkumisen verotusta.  

Hallitusohjelman veropolitiikkaa koskevan liitteen c mukaan hallitus keventää työn verotusta yhteensä 405 miljoonalla eurolla hallituskauden aikana. Työn vastaanottamisen kannustimien parantamiseksi ansiotuloveron kevennystä painotetaan pieni- ja keskituloisiin korottamalla työtulovähennystä.  

Hallitus päätti kevään kehysriihessä useista toimista, joilla vahvistetaan Suomen talouskasvun edellytyksiä. Hallitus muun muassa päätti parantaa työnteon kannustimia ja vahvistaa suomalaisten ostovoimaa keventämällä ansiotuloverotusta noin 1,1 miljardilla eurolla. Lisäksi työtulovähennyksen lapsikorotusta kasvatetaan ja eläketulon lisäveroa lievennetään. Hallitus päätti myös alentaa ansiotuloverotuksen korkeimmat marginaaliveroasteet 52 prosenttiin. Samalla ansiotuloverotuksen indeksitarkistus jätetään tekemättä niillä tulotasoilla, joille korkeimpien marginaaliverojen alentaminen kohdistuu 

Kasvutoimien rahoittamiseksi päätettiin myös verotusta kiristävistä toimista. Muun muassa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus ja työsuhdepolkupyörien verovapaa osuus päätettiin poistaa. Lisäksi päätettiin poistaa kaavamainen työhuonevähennys.  

Esityksessä ehdotetut ulkomaisten avainhenkilöiden lähdeverotuksen lähdeveroprosentin alentaminen sekä soveltamisalan laajentaminen koskemaan Suomen kansalaisia perustuvat puoliväliriihen kirjauksiin. 

Hallitus päätti kevään 2025 kehysriihessä muutoksista lisäkauppahinnan verotukseen. Kehysriihen linjauksen mukaan lisäkauppahinnan tuloverotus ja varainsiirtoverotus lykätään siihen verovuoteen, jona saatavan peruste vahvistuu. 

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen budjettiriihen 3.9.2024 pöytäkirjamerkinnän mukaan käynnistetään viipymättä lainvalmistelu tuloverolain (1535/1992) muuttamiseksi siten, että työnantajan työntekijän puolesta rikosasiassa suorittamista neuvonta- ja oikeudenkäyntikuluista ei muodostu työntekijälle veronalaista etuutta, jos työntekijän teko tai laiminlyönti on tapahtunut osana työtehtävien suorittamista. Kirjauksen taustalla on korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätös KHO 2023:116, jossa työnantajan maksamat rikosasian neuvonta- ja oikeudenkäyntikulut katsottiin työntekijän veronalaiseksi ansiotuloksi, vaikka teko oli tapahtunut osana työtehtävien suorittamista. 

1.2  Valmistelu

Esitys on valmisteltu valtiovarainministeriössä. 

Ehdollisen lisäkauppahinnan tuloverotusta ja lisävastikkeen varainsiirtoverotusta koskevat ehdotukset on valmisteltu valtiovarainministeriössä yhteistyössä Verohallinnon kanssa. 

Työnantajan maksamien oikeudenkäyntikulujen verotuskohtelua koskevista ehdotuksista järjestettiin erillinen lausuntokierros 15.5.–26.6.2025. Muilta osin esitysluonnoksesta järjestettiin lausuntokierros 25.6.–19.8.2025. Lausuntoa pyydettiin ehdotusten kannalta keskeisiltä ministeriöiltä, viranomaisilta, elinkeinoelämältä ja muilta sidosryhmiltä.  

Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat mukaan lukien lausuntopyynnöt ja saadut lausunnot ovat nähtävillä julkisessa palvelussa osoitteessa https://vm.fi/hankkeet tunnuksella VM064:00/2024 .  

Esitys on käsitelty kuntatalouden ja -hallinnon neuvottelukunnassa. 

2.1  Ansiotulojen veroperusteet

2.2  Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähentäminen verotuksessa

Tuloverolain 31 §:n 1 momentin 6 kohdassa säädetään, että työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut ja työttömyyskassamaksut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia tulonhankkimisesta johtuneita menoja. Tuloverolain 95 §:n mukaan nämä maksut saadaan vähentää täysimääräisinä eli palkkatulosta automaattisesti viran puolesta myönnettävä 750 euron tulonhankkimisvähennys ei rajoita näiden maksujen vähennysoikeutta. 

Oikeuskäytännössä on katsottu, että ammattiyhdistyksen jäsenmaksut ja työttömyyskassan jäsenmaksut voi vähentää myös ansioon suhteutetusta päivärahasta, peruspäivärahasta sekä sairauspäivärahasta (KHO 25.3.1996 taltio 855). 

Työmarkkinajärjestöä ei ole tarkemmin määritelty lainsäädännössä. Vakiintuneen käsityksen ja verotuskäytännön mukaan työmarkkinajärjestöjä ovat etujärjestöt, joiden päätehtävänä on keskinäisillä neuvotteluilla sopia molempia osapuolia sitovasti työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten noudatettavista ehdoista. Tällaisia palkansaajien etujärjestöjä ovat esimerkiksi Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry, STTK ry ja Akava ry sekä niiden suorat jäsenyhdistykset. Muita palkansaajien järjestöjä, esimerkiksi edellä mainittujen järjestöjen yhteistyöjärjestöjä tai tietyn ammattikunnan omia yhdistyksiä, ei pidetä työmarkkinajärjestöinä tai niiden suorina jäsenyhdistyksinä. 

Verotuskäytännössä työmarkkinajärjestön jäsenmaksuna pidetään työmarkkinajärjestölle perittävää jäsenmaksua. Myös kyseisen järjestön sääntöjen mukaisessa järjestyksessä määrätyt ylimääräiset jäsenmaksut ovat vähennyskelpoisia. Lisäksi työmarkkinajärjestölle maksetut työttömyyskassamaksut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia. Sitä vastoin muut maksut, kuten liittymismaksut, vapaaehtoisten tapaturmavakuutusten maksut, maksut erillisiin rahastoihin tai vapaaehtoiset lakkoavustukset taikka maksun viivästymisen johdosta suoritettavat sakkokorot eivät ole jäsenmaksuina vähennyskelpoisia. 

Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995), jäljempänä verotusmenettelylaki, 16 §:n 1 momentin mukaan työmarkkinajärjestön ja työttömyyskassan on toimitettava Verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot verotuksessa vähennyskelpoisista jäsenmaksuista ja työttömyyskassamaksuista. Tiedot vähennyskelpoisista työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuista tulevat siten järjestöjen antamien vuosi-ilmoitusten kautta Verohallinnolle ja luonnollisten henkilöiden esitäytetylle veroilmoitukselle. Jokaisella on lisäksi velvollisuus tarkistaa esitäytetty veroilmoitus. 

Muiden kuin edellä mainittujen työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut eivät ole tuloverolain 31 §:ssä tarkoitettuja työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuja. Esimerkiksi erilaisten työmarkkinajärjestön yhteistyöjärjestöjen tai tietyn ammattikunnan oman yhdistyksen jäsenmaksut eivät ole työmarkkinajärjestön jäsenmaksuna vähennyskelpoisia. 

Tällaisen muun yhteistyöjärjestön tai yhdistyksen jäsenmaksu voi kuitenkin olla palkansaajan verotuksessa vähennyskelpoinen tuloverolain 29 §:ssä tarkoitettuna palkkatulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneena menona. Maksu on vähennyskelpoinen, jos se on ammatin tai liiketoiminnan harjoittamisen edellytyksenä tai sitä voidaan muuten pitää tulon hankkimisesta johtuneena kustannuksena. 

Tuloverolain mukaisen tulonhankkimismenon vähennyskelpoisuuden edellytyksenä on, että menon suorittamisen tarkoituksena on tulon hankkiminen tai säilyttäminen, ja että meno on johtunut tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä. Myös ne menot ovat vähennyskelpoisia, joiden tarkoituksena on ollut tulojen hankkiminen, vaikka ne eivät ole tuloa kerryttäneetkään. Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut on erikseen säädetty vähennyskelpoisiksi menoiksi vuodesta 1969 alkaen. Tätä ennen jäsenmaksujen ei katsottu olevan tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuvia vähennyskelpoisia menoja. Työmarkkinajärjestöjen toiminta kattaa hyvin monenlaisia toimintoja ja esimerkiksi oikeuskirjallisuudessa jäsenmaksujen luonteesta esitetään erilaisia näkemyksiä. Asiaa käsitelty esimerkiksi teoksissa Edward Andersson – Esko Linnakangas – Joachim Frände, Tuloverotus (2016), s. 388–389, Esko Linnakangas, On-Off vai Fifty-Fifty verotuksessa? Teoksessa Minne menet vero-oikeus? Juhlajulkaisu Raimo Immoselle (2013), s. 81–83, Pekka Nykänen – Martti Nieminen, Tuloverolain kommentaari 31 §:n 1 momentin 6 kohta, Alma Insights päivittyvä verkkojulkaisu, ja Heikki Niskakangas ja Reijo Knuutinen, Henkilöverotus, Alma Insights päivittyvä verkkojulkaisu. Valtion taloudellisen tutkimuskeskus VATT:n valmisteluraportissa Verotuet Suomessa 2009 on katsottu, että lainsäädännössä luonnollisina vähennyksinä pidettyjen työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähentäminen ei kuulu normiin, vaan siihen on katsottu sisältyvän tukemistarkoitus. Näin ollen verotukitarkastelussa tuloverolaissa tarkoitettujen jäsenmaksujen vähennyskelpoisuutta on pidetty verotukena.  

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968) 7 §:n mukaan vähennyskelpoisia ovat elinkeinotoiminnassa tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot ja menetykset. Saman lain 8 §:n 1 momentin 9 kohdan mukaan edellä 7 §:ssä tarkoitettuja vähennyskelpoisia menoja ovat muun ohessa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut. 

Vastaavasti maatilatalouden tuloverolain (543/1967) 4 §:n mukaan maatalouden verovuoden puhdas tulo on maataloudesta rahana tai rahanarvoisena etuutena verovuonna saatujen tulojen ja tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneiden menojen erotus. Saman lain 6 §:n 1 momentin 11 kohdan mukaan edellä 4 §:ssä tarkoitettuja tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneita vähennyskelpoisia menoja ovat muun ohessa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut. 

Niin elinkeino- kuin maatalousverotuksessakin tulot ovat laajasti veronalaisia ja vastaavasti menot laajasti vähennyskelpoisia. Elinkeinopolitiikkaa edistäviin järjestöihin tai muihin tahoihin kuuluminen voi edistää yrityksen toimintaa monin eri tavoin, kuten esimerkiksi järjestöjen tarjoaman koulutuksen, neuvonnan ja edunvalvonnan kautta, ja erikseen ostettuna nämä palvelut olisivat yritykselle vähennyskelpoisia tulonhankkimismenoja. 

2.3  Työhuonevähennys

Työhuonevähennyksestä ei ole erikseen säädetty tuloverolaissa. Verotuskäytännössä on katsottu, että jos verovelvollinen käyttää asuntoaan tai asunnosta erillistä työtilaa tulon hankkimiseen, hän voi vaatia vähennettäväksi siitä aiheutuneet menot tulon hankkimisesta aiheutuneena menona. Työhuonevähennyksen voi vaatia joko kaavamaisena tai todellisten menojen mukaan laskettuna, ei molempina. 

Oman asunnon osalta työhuonevähennys myönnetään lähtökohtaisesti kaavamaisena vähennyksenä, koska tulon hankkimiseen kohdistuvaa osuutta todellisista oman asunnon menoista on yleensä hyvin vaikea selvittää. Kaavamainen työhuonevähennys kattaa sekä työhuoneesta että kalusteista syntyneet todelliset menot. Kaavamaisen työhuonevähennyksen vaatiminen ei edellytä, että kotona olisi muusta asunnosta erillinen työhuone tai työtila varattuna työskentelyä varten. Kaavamaisen työhuonevähennyksen suuruuteen vaikuttaa kotona tehtävän työn määrä. Työhuonevähennys sisältyy palkkatulojen perusteella automaattisesti myönnettävään kaavamaiseen tulonhankkimisvähennykseen, joten sen määrä vaikuttaa palkansaajan verotukseen vasta, kun työhuonevähennyksen määrä yhdessä muiden palkkatulojen tulonhankkimismenojen kanssa ylittää tulonhankkimisvähennyksen määrän (750 euroa). 

Kaavamaisen työhuonevähennyksen nykyinen laskenta perustuu Verohallinnon luontoisetupäätöksessä VH/6565/00.01.00/2024 määrättyyn asuntoedun arvoon sekä kalusteiden ja muiden vastaavien asuntoedun arvoon sisältymättömien kustannusten osuudesta sekä arvioidusta työkäytön osuudesta. Arvioperusteena on luontoisetupäätöksessä tarkoitetun alueen Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Oulu, Tampere, Turku, kehyskunnat, asunnon neliöhinta. Työhuoneen neliömäärää koskevana arviona on käytetty 10 neliötä. 

Verohallinnon yhtenäistämisohjeen VH/7233/00.01.00/2024 mukaan kaavamaisena työhuonevähennyksenä myönnetään verovuonna 2024 seuraavat määrät: 

960 euroa, jos verovelvollinen käyttää asuntoaan jatkuvasti ja kokopäiväisesti tulojen hankkimiseen tai tekee etätyötä kokopäiväisesti yli 50 prosenttia kalenterivuoden työpäivien kokonaismäärästä. 

480 euroa, jos verovelvollinen käyttää asuntoaan jatkuvasti, mutta vain osapäiväisesti tulojen hankkimiseen tai tekee säännöllisesti etätyötä, mutta etätyöpäiviä on enintään 50 prosenttia kalenterivuoden työpäivien kokonaismäärästä. 

240 euroa, jos verovelvollinen käyttää työhuonetta satunnaisten tulojen hankkimiseen tai tekee etätyötä vain satunnaisesti. 

Verotuskäytännössä on katsottu, että mikäli verovelvollisen työhön liittyy huomattavasti kotona tehtävää työtä, verovelvollinen voi vaatia vähennettäväksi kaavamaisen työhuonevähennyksen sijaan työhuoneessa työskentelystä aiheutuneet todelliset menot. Vähennyskelpoisia todellisia menoja voivat olla työhuoneesta aiheutuneet vuokra- ja lämmitysmenot sekä rakennuksen hankintamenon poiston osuus, joka kohdistuu työhuoneeseen. Myös työhuoneessa työskentelyä varten hankittujen ja siinä tarvittavien kalusteiden, kuten työpöydän ja työtuolin, todelliset hankintamenot voivat olla vähennyskelpoisia menoja. 

Vähennyksen saaminen edellyttää, että menoja on tosiasiassa syntynyt ja verovelvollinen pystyy esittämään niistä pyydettäessä luotettavan selvityksen. Lisäksi edellytetään, että verovelvollinen ei ole vähentänyt menoja muussa yhteydessä. 

Todellisina menoina ei voi kuitenkaan vähentää omia ja perheen elantomenoja. Työhuonevähennyksenä vähennyskelvottomia elantomenoja ovat muun muassa asuntolainan lyhennykset sekä korko- ja muut lainamenot. Vähennyskelvottomia elantomenoja ovat myös asumisesta ja elämisestä aiheutuneet menot, kuten jätehuolto- ja kiinteistönhoitokulut sekä nuohous-, vakuutus-, vesi- ja hulevesimaksut. Myös asunnossa olevan työhuoneen remontointimenot ovat lähtökohtaisesti vähennyskelvottomia. 

Jos aviopuolisot käyttävät samaa asuntoa tulojensa hankkimiseen, kumpikin aviopuoliso voi vaatia yllä esitetyn mukaisen kaavamaisen työhuonevähennyksen. Jos aviopuolisot vaativat vähennystä todellisten menojen mukaan, vähennettävä määrä jaetaan puolisoille esitetyn selvityksen perusteella. 

Jos verovelvollinen työskentelee luontoisetuasunnossa, hänellä on oikeus ainoastaan kaavamaiseen työhuonevähennykseen, jos yhtenäistämisohjeen mukaiset muut edellytykset vähennyksen myöntämiselle täyttyvät. 

Verovelvollinen voi vaatia työhuonevähennyksen vähennettäväksi kaikkien niiden tulolähteiden tulosta, joiden tulonhankintaan asuntoa tai työhuonetta on käytetty. Esimerkiksi kun verovelvollinen käyttää työhuonetta maatalouden ja metsätalouden tulojen hankinnassa, hän voi vaatia vähennettäväksi työhuonevähennyksen sekä maatalouden että henkilökohtaisen toiminnan tulolähteessä. Henkilökohtaisen toiminnan tulolähteessä verovelvollinen voi vaatia vähennettäväksi työhuonevähennyksen sekä ansio- että pääomatulosta, jos työhuonetta on käytetty kummankin tulolajin tulonhankintaan. 

Kaikissa tulolähteissä ja tulolajeissa myönnettävien kaavamaisten työhuonevähennysten yhteismäärä voi kuitenkin olla enintään kaavamaisen vähennyksen enimmäismäärä eli 960 euroa vuonna 2024, jos verovelvollinen ei esitä selvitystä tätä suuremmista todellisista kustannuksista. 

Jos verovelvollinen tekee vähennyksen todellisten menojen perusteella, menot jaetaan eri tulojen kesken sen mukaan, mikä osuus työhuonevähennyksestä kohdistuu kullekin tulolle. 

Liikkeen- ja ammatinharjoittajat eivät voi maksaa itselleen vuokraa oman kodin yhteydessä olevasta työtilasta. He voivat kuitenkin vähentää verotuksessa elinkeinotoiminnan kuluina joko työtilan todelliset kulut tai kaavamaisen työhuonevähennyksen. Todellisten kulujen vähentäminen edellyttää, että kuluista voidaan esittää tositteellinen selvitys. Todellisina menoina ei voi kuitenkaan vähentää omia ja perheen elantomenoja. 

Työhuonevähennyksen käyttö on viimevuosina lisääntynyt etenkin etätyön lisääntymisen myötä. Ennen koronapandemiaa vuonna 2019 työhuonevähennystä myönnettiin yhteensä noin 99 600 verovelvolliselle ja vähennyksen yhteismäärä oli noin 73 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 työhuonevähennystä myönnettiin yhteensä jo noin 391 300 verovelvolliselle ja vähennyksen yhteismäärä oli noin 343 miljoonaa euroa. Vähennys kohdistuu valtaosin palkansaajille, jotka tekevät kotona työnantajan kanssa tehtyyn sopimukseen perustuvaa etätyötä. 

2.4  Työsuhdepolkupyörien verovapaa etu

Työntekijälle syntyy polkupyöräetu, kun työnantaja antaa omistamansa tai leasingsopimuksella hankkimansa polkupyörän työntekijän henkilökohtaiseen käyttöön tai muulla vastaavalla tavalla järjestää työntekijälle polkupyörän käyttöoikeuden vapaa-ajalla. Vuoden 2021 alusta tuloverolain 64 §:ään lisättiin uusi säännös, jonka mukaan työnantajan työntekijälleen antama enintään 1 200 euron arvoinen polkupyöräetu on verovapaata tuloa. Verovapauden tavoitteena on ollut edistää pyöräilyn osuutta liikkumisessa. 

Etu arvostetaan käypään arvoon tuloverolain 64 §:n mukaisesti ja käypään arvoon arvostettu etu on työntekijälle verovapaata tuloa 1 200 euroon saakka. Verohallinnon luontoisetupäätöksen 27 §:n mukaan työnantajan omistamasta polkupyörästä muodostuvan edun raha-arvo kuukaudessa on 1/12 polkupyörän vuotuisten pääomakustannusten eli hankintahinnan osan ja pääoman koron sekä huolto-, korjaus- ja muiden käyttökustannusten euromäärästä. Hankintahinnan osan euromäärä lasketaan siten, että hankintahinta jaetaan viidellä käyttövuodella. 

Työnantajan leasingsopimuksella hankkimasta tai muulla vastaavalla tavalla järjestämästä polkupyörästä muodostuvan edun raha-arvo kuukaudessa on leasing- tai muun maksun sekä työnantajan erikseen maksamien käyttökustannusten euromäärä kuukaudessa vähennettynä leasingyhtiölle tai muulle taholle maksettujen toimisto- ja käsittelykulujen euromäärällä. 

Käyttökustannuksiin laskettavien työnantajan maksamien huolto- ja korjauskustannusten raha-arvo on 30 euroa kuukaudessa sähköavusteisen polkupyörän osalta ja 20 euroa kuukaudessa muun 1 momentissa määritellyn polkupyörän osalta. 

Jos polkupyöräetu on osa liikkumispalvelupakettia, edun raha-arvo kuukaudessa on euromäärä, jonka vastaava etu maksaisi erikseen tarjottuna. 

Polkupyörään kiinteästi kuuluvat, erikseen hankitut lisävarusteet kuten ajovalot, lukitus ja nastarenkaat sekä pyöräilykypärä otetaan huomioon polkupyöräedun arvoa laskettaessa lisäämällä lisävarusteiden arvo hankintahintaan. 

Polkupyöräetu voidaan antaa eri tavoin eikä edun järjestämistavalla ole vaikutusta polkupyöräedun verovapauteen. Työnantaja voi ensinnäkin antaa työntekijälle polkupyöräedun palkanlisänä. Tällöin ainoastaan polkupyöräedun verovapaan tulon ylittävä määrä lisätään bruttopalkkaan veronalaisena luontoisetuna. 

Työnantaja voi tarjota polkupyöräedun myös siten, että työntekijän kanssa sovitaan polkupyöräedun sisältyvän hänen palkkaansa. Työnantaja ja työntekijä voivat lisäksi sopia, että työntekijä saa polkupyöräedun rahapalkan korotuksen sijaan. Tällöin polkupyöräedun verovapaan tulon määrällä on vaikutusta työntekijän veronalaiseen palkkaan. 

Edellä mainitulla tavalla osana palkkaa annettu polkupyöräetu alentaa työntekijän veronalaista bruttopalkkaa, josta pidätetään ennakonpidätys ja maksetaan sairausvakuutusmaksut. Työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksut sekä työtapaturma- ja ammattitautivakuutusmaksu tulee kuitenkin edelleen laskea palkasta, josta ei ole vähennetty luontoisedun arvoa. 

Työnantajat ilmoittavat polkupyöräedun tulorekisteriin kuukausittain palkkatietoilmoituksella. Polkupyöräetu on aina ilmoitettava tulorekisteriin, vaikka työntekijälle ei muodostuisi verotettavaa etua. 

Työsuhdepolkupyörien käyttö on lisääntynyt selvästi veroedun käyttöönoton jälkeen, ja tällä hetkellä työsuhdepyöriä on yli 100 000 kappaletta. Alkuvuoden 2025 kuukausikohtaisten tietojen perusteella kasvu vaikuttaisi kuitenkin tasaantuneen. Työsuhdepyörien verovapauden kautta yhteiskunnan tukea on ohjautunut pääasiassa tavallista kalliimpien pyörien hankintaan. Esimerkiksi Pyöräliiton vuonna 2023 tekemän kyselytutkimuksen mukaan polkupyöräedulla hankitaan huomattavasti kalliimpia pyöriä kuin muuten. Tutkimuksen mukaan lähes kaksi kolmasosaa oli käyttänyt polkupyöräetua sähköpyörän hankintaan. Edulla hankitun pyörän keskihinta (sekä sähköpyörät että tavalliset) oli 3 407 euroa. Sähköpyörien hinnan keskiarvo oli 3 867 euroa ja tavallisten pyörien 2 652 euroa. Kaikkien tuettujen pyörien mediaanihinta oli 3 500 euroa. 

2.5  Ehdollinen lisäkauppahinta

Kaupan ehdot, kuten kauppahinta, määritellään tavallisesti osapuolten kesken laadittavassa kauppakirjassa. Kauppahinta voi koostua kiinteästä osasta sekä myöhemmin määräytyvästä lisäosasta, niin sanotusta ehdollisesta lisäkauppahinnasta. Ehdollinen lisäkauppahinta sidotaan tyypillisesti ostettavan yrityksen taloudelliseen menestykseen tai muun kaupan kohteen tuottamaan tuloon kaupanteon jälkeisenä ajanjaksona. Lisäkauppahinta on yleisesti käytetty kauppahintamekanismi erityisesti yrityskaupoissa, joissa sillä pyritään sovittamaan yhteen ostajan ja myyjän toisistaan poikkeavat näkemykset kohteen arvosta. 

Kauppahinnan määrä ja sen suorittamisvelvollisuus voivat perustua joko kiinteään sopimukseen tai määräytyä kokonaan tai osittain tulevien tapahtumien perusteella. Yrityskaupassa voidaan esimerkiksi sopia, että ehdollista lisäkauppahintaa maksetaan myöhempien suoritusten tai tavoitteiden täyttyessä, kuten yrityksen tulevien tilikausien tuloksen perusteella. Ehdollisen lisäkauppahinnan määräytyminen voidaan myös sitoa omaisuuden arvonnousuun, esimerkiksi kiinteistön tai liiketoiminnan arvon kasvuun tietyn ajanjakson aikana. Lisäksi kauppakirjassa voi olla muita ehtoja, joiden täyttyminen on edellytyksenä lisäkauppahinnan suorittamiselle. Jos kauppahinnan suorittamisvelvollisuus syntyy vasta tiettyjen jälkikäteisten olosuhteiden toteutuessa, on kyse ehdollisesta lisäkauppahinnasta. Ehdollisesta lisäkauppahinnasta ei sen sijaan ole kyse sellaisissa kauppahinnan rahoitusjärjestelyissä, kuten osamaksukaupassa, joissa luovutussopimuksella sovittu kauppahinta erääntyy maksettavaksi myöhemmin. Myöskään kauppahinnan niin sanottu escrow-talletusta ei katsota ehdolliseksi luovutushinnaksi, vaan kaupantekovuoden luovutushintana pidetään koko sovittua kauppahintaa.  

Kiinteistöjen, erityisesti maatilojen, luovutuksiin liittyy usein toistuvaisluonteisia suoritusvelvoitteita, kuten syytinkijärjestelyjä, joissa luovutuksensaaja sitoutuu suorittamaan luovuttajalle toistuvia suorituksia määräajan tai tämän eliniän ajan. Toistuvaisluonteisissa suoritusvelvoitteissa, kuten syytinkijärjestelyissä, suorittamisvelvollisuus syntyy jo luovutussopimuksella, ellei velvollisuuden syntymiselle ole asetettu nimenomaisia erityisiä ehtoja. Tavanomaisissa toistuvaissuorituksissa ei siten ole kyse ehdollisesta lisäkauppahinnasta. 

Ehdollista lisäkauppahintaa koskevat määräykset ovat tyypillisiä yrityskaupan ehtoja. Ehdollisten lisäkauppahintojen käyttöala ei kuitenkaan rajoitu vain yrityskauppoihin, vaan niitä voidaan käyttää myös muun omaisuuden luovutuksissa. 

2.6  Ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverotus

2.7  Työnantajan maksamat oikeudellisen neuvonnan kustannukset

Tuloverolaissa tai ennakkoperintälaissa (1118/1996) ei ole nimenomaisia säännöksiä työnantajan maksamista työntekijän neuvonta- ja oikeudenkäyntikuluista. Säännösten puuttuessa sovellettaviksi tulevat tulon veronalaisuutta koskevat yleiset säännökset. Tuloverolain 29 §:n yleissäännöksen mukaan veronalaista tuloa ovat verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot, jos niitä ei ole erikseen säädetty verovapaiksi. Tuloverolain 61 §:ssä säädetään erikseen, että veronalaista ansiotuloa on muun ohessa työsuhteen perusteella saatu palkka. Ennakkoperintälain 13 §:n mukaan palkalla tarkoitetaan kaiken laatuista palkkaa, palkkiota, etuutta ja korvausta, joka saadaan työ- tai virkasuhteessa. Koska palkkaa ja tulon veronalaisuutta koskevat säännökset ja periaatteet ovat luonteeltaan yleisiä, oikeuskäytännöllä on työnantajan kustantamien neuvonta- ja oikeudenkäyntikulujen veronalaisuutta arvioitaessa keskeinen merkitys.  

Verohallinnon asiaa koskeva ohje Työnantajan työntekijän puolesta maksamien sakkojen ja oikeudenkäyntikulujen verotus (23.6.2021, dnro VH/6971/00.01.00/2020) on laadittu ennen korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöstä KHO 2023:116. Ohjeen mukaan oikeudenkäynnistä aiheutuneiden kulujen käsittelyä verotuksessa tulee tarkastella kussakin tapauksessa asian yksilöllisten seikkojen pohjalta. Työntekijän maksamat oikeudenkäyntikulut ovat kuitenkin ohjeen mukaan lähtökohtaisesti hänen henkilökohtaisia elantomenojaan. Kun työnantaja maksaa tällaisen työntekijän elantomenon, suoritus on ohjeen mukaan työntekijän veronalaista palkkatuloa tuloverolain 61 §:n ja ennakkoperintälain 13 §:n mukaisesti. Verohallinnon ohjeessa on todettu poikkeuksena edellä mainittuun lähtökohtaan, että työnantaja voi poikkeuksellisesti maksaa työntekijän oikeudenkäyntikulut ilman, että suoritusta pidetään työntekijän palkkana, jos työntekijä joutuu työ- tai virkatehtäviensä johdosta rikosilmoituksen kohteeksi tai vastaamaan rikossyytteeseen. Ohjeen mukaan edellytyksenä kuitenkin on, että oikeudenkäynnin tulee kiinteästi liittyä työntekijän työ- tai virkatehtävien hoitoon sekä se, että työntekijää ei tuomita kyseisestä asiasta rangaistukseen.  

Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen KHO 2023:116 johdosta rikosasiassa syytettynä olevan työntekijän neuvonta- ja oikeudenkäyntikulut, jotka työnantaja suorittaa, ovat aina tuloverolain mukaista veronalaista ansiotuloa ja ennakkoperintälain mukaista palkkaa. Tältä osin edellä mainittu Verohallinnon ohje ei enää vastaa oikeustilaa. Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätös koskee kuitenkin vain tilannetta, jossa työntekijä on rikosasiassa syytettynä. Kiinteästi työntekijän työ- tai virkatehtäviin liittyviä neuvonta- ja oikeudenkäyntikuluja voi kuitenkin syntyä myös esimerkiksi tilanteissa, joissa työntekijä on syytetyn sijaan asianomistajana tai asiassa on rikosasian sijaan kysymys riita-asiasta tai hallinnollisen seuraamuksen määräämisestä.  

Nykytilassa on tulkinnanvaraista, voisiko työnantaja jossain korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksestä poikkeavassa tilanteessa korvata neuvonta- ja oikeudenkäyntikuluja ilman, että siitä syntyy työntekijälle veronalaista ansiotuloa ja palkkaa. Tulkinnanvaraista on myös se, miten ansiotuloksi katsottava tulo käytännössä verotetaan, jos sen veronalaisuus selviää Verohallinnon ohjeen mukaisesti vasta, kun oikeudenkäynnin lopputulema on tiedossa. Oikeudenkäynnin lopputuleman ratkeaminen lainvoimaisesti voi kestää useita vuosia, mutta työnantajan maksamat ansiotuloksi ja palkaksi katsottavat kustannukset tulisi verottaa niiden maksuvuonna. Siten verovapauden sitominen oikeudenkäynnin lopputulemaan on käytännössä ongelmallista, eikä Verohallinnon ohjeistuksestakaan ilmene, miten käytännössä tulisi toimia. Selvää nykytilassa on kuitenkin se, että korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöstä vastaavassa tilanteessa työnantajan maksamat kustannukset ovat aina työntekijän ansiotuloa ja palkkaa, eikä oikeudenkäynnin lopputulemalla ole merkitystä. 

4.1  Keskeiset ehdotukset

4.2  Pääasialliset vaikutukset

4.2.1  Taloudelliset vaikutukset

4.2.1.1  Vaikutukset julkiseen talouteen ja verovelvollisille

Yleistä

Esityksessä ehdotettujen muutosten vaikutuksia on pääosin arvioitu Verohallinnon ylläpitämällä HVSR-mikrosimulointimallilla. Vaikutusten arvioinnissa on lisäksi hyödynnetty Tilastokeskuksen ylläpitämää SISU-mikrosimulointimallia.  

Esityksessä ehdotettujen muutosten arvioidaan vähentävän verotuloja staattisesti arvioituna vuonna 2026 yhteensä noin 1 795 miljoonalla eurolla. Valtion verotulojen arvioidaan vähentyvän noin 1 792 miljoonalla eurolla. Kuntien verotulojen arvioidaan vähentyvän noin 3 miljoonalla eurolla. Seurakuntien verotulojen arvioidaan vähentyvän noin 0,5 miljoonalla ja sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun tuoton arvioidaan kasvavan noin 0,5 miljoonalla eurolla.  

Valtion tuloveroasteikkoon ehdotettujen muutosten arvioidaan vähentävän verotuloja yhteensä 16 miljoonaa euroa. Valtion verotulot vähenisivät 13 miljoonaa euroa ja kuntien verotulot 3 miljoonaa euroa. 

Työtulovähennykseen ehdotettujen muutosten arvioidaan vähentävän verotuloja yhteensä 1 894 miljoonaa euroa, josta valtion osuus on 1 859 miljoonaa euroa, kuntien osuus 29 miljoonaa euroa, seurakuntien osuus 3 miljoonaa euroa ja Kansaneläkelaitoksen osuus 3 miljoonaa euroa. 

Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähennyskelpoisuuden poistamisen arvioidaan kasvattavan yhteisöveron tuottoa yhteensä 20 miljoonalla eurolla. Työsuhdepolkupyörien verovapauden poistamisen arvioidaan kasvattavan yhteisöveron tuottoa vuodesta 2028 alkaen yhteensä 2 miljoonalla eurolla. Erillisessä esityksessä ehdotettavat yhteisöveron jako-osuuksien muutokset toteutetaan niin, että mainittujen yhteisöveroperusteiden vaikutukset ovat kunnille neutraalit. 

Ehdotus ehdollisen lisävastikkeen perusteella suoritettavan veron määräajasta arvioidaan vähentävän varainsiirtoveron tuottoa noin 4 miljoonalla eurolla.  

Esityksessä ehdotettujen muutosten arvioidaan vaikuttavan kotitalouksien ja yhteisöjen taloudelliseen toimintaan, joten muutoksiin liittyy myös epäsuoria vaikutuksia. Ansiotuloverotuksen keventäminen kasvattaa kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja ja voi lisätä kulutuskysyntää, ja työn verotuksen keventämisellä arvioidaan olevan postitiivia vaikutuksia työllisyyteen. Lisääntyneen taloudellisen toiminnan voidaan arvioida kasvattavan vero- ja maksutuottoja, kuten arvonlisäveroa, tuloveroa ja sosiaalivakuutusmaksuja. Lisäksi sen voidaan arvioida pienentävän julkisia menoja, kuten työttömyyskorvauksia ja muita työllisyyteen liittyviä menoja. Epäsuorat vaikutukset ovat kuitenkin vaikeasti arvioitavissa, eikä niitä ole voitu kattavasti sisällyttää tässä esityksessä esitettyihin taloudellisiin vaikutuksiin. 

Ansiotuloveroperusteiden indeksitarkistus

Hallituksen kehysriihessä tehdyn päätöksen mukaisesti ansiotuloveroperusteisiin ehdotetaan tehtäväksi täysimääräinen 3,6 prosentin ansiotasoindeksin mukainen indeksitarkistus, pois lukien tuloveroasteikon kolme ylintä tuloluokkaa. Valtiovarainministeriön syksyn 2025 ennusteen mukainen arvio kuluttajahintaindeksin muutoksesta vuonna 2026 on 1,4 prosenttia ja ansiotasoindeksin muutoksesta 3,6 prosenttia. Indeksitarkistus ehdotetaan toteutettavaksi korottamalla progressiivisen tuloveroasteikon tulorajoja, lukuun ottamatta kolmea ylintä tulorajaa, sekä muuttamalla perusvähennyksen enimmäismäärää ja työtulovähennyksen enimmäismäärää sekä kertymä- ja poistumaprosentteja siten, että indeksitarkistus ei koskisi niitä tulotasoja, joille ylempien marginaaliverojen alentaminen kohdistuisi. Ansiotuloveroperusteiden indeksitarkistuksen arvioidaan vähentävän ansiotuloveroja noin 680 miljoonalla eurolla. 

Valtion progressiiviseen tuloveroasteikkoon indeksitarkistuksen johdosta ehdotettavien muutosten arvioidaan vähentävän verotuloja vuositasolla yhteensä noin 406 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 403 miljoonaa euroa ja kuntien osuus 3 miljoonaa euroa. Muutoksen vaikutus seurakuntien ja Kansaneläkelaitoksen verotuloihin arvioidaan vähäiseksi.  

Indeksitarkistukseen liittyvän työtulovähennyksen korotuksen arvioidaan vähentävän verotuloja noin 216 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 203 miljoonaa euroa, kuntien osuus 11 miljoonaa euroa, seurakuntien osuus 1 miljoona euroa ja Kansaneläkelaitoksen osuus 1 miljoona euroa. Perusvähennyksen korotuksen arvioidaan vähentävän verotuloja noin 58 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 28 miljoonaa euroa, kuntien osuus 23 miljoonaa euroa, seurakuntien osuus 3 miljoonaa euroa ja Kansaneläkelaitoksen osuus 4 miljoonaa euroa.  

Indeksitarkistuksen tekemättä jättäminen kolmen ylimmän tuloluokan osalta kasvattaa verotuloja yhteensä noin 185 miljoonalla eurolla suhteessa siihen, että indeksitarkistus tehtäisiin täysimääräisenä kaikkiin tuloluokkiin. 

Hallitusohjelman mukainen työtulovähennyksen korottaminen pieni- ja keskituloisille

Hallitusohjelman mukaisen pieni- ja keskituloisiin painottuvan työn verotuksen keventämisen työtulovähennystä korottamalla arvioidaan vähentävän verotuloja noin 100 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 94 miljoonaa euroa, kuntien osuus 5 miljoonaa euroa, seurakuntien osuus 0,5 miljoonaa euroa ja Kansaneläkelaitoksen osuus 0,5 miljoonaa euroa. 

Kuviossa alla esitetään ehdotetun muutoksen vaikutus palkansaajan veroasteeseen eri tulotasoilla. Kuviosta käy ilmi, että veroaste alenisi kaikilla tulotasoilla, mutta vaikutus olisi suurin pieni- ja keskituloisilla – erityisesti noin 20 000–50 000 euron vuositulojen välillä. Veroasteen lasku pienenisi tulojen kasvaessa, ja korkeilla tulotasoilla muutos olisi enää vähäinen, vajaa -0,05 prosenttiyksikköä. 

Työtulovähennyksen korottaminen alaikäisen lapsen perusteella

Hallituksen puoliväliriihen linjauksen mukaisesti lapsiperheiden työnteon kannustimia parannetaan ja ostovoimaa vahvistetaan kasvattamalla työtulovähennyksen lapsikohtaista korotusta. Vuonna 2025 voimaan tullutta työtulovähennyksen 50 euron suuruista lapsikohtaista korotusta kasvatettaisiin edelleen 55 eurolla, jolloin lapsikohtainen työtulovähennyksen korotus nousisi yhteensä 105 euroon yhteishuoltolasta kohden ja 210 euroon yksinhuoltolasta kohden. Tämän 55 euron lisäkorotuksen arvioidaan vähentävän verotuloja noin 100 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 95 miljoonaa euroa, kuntien osuus 4 miljoonaa euroa, seurakuntien osuus 0,5 miljoonaa euroa ja Kansaneläkelaitoksen osuus 0,5 miljoonaa euroa. 

Alla olevista kuvioista käy ilmi ehdotuksen vaikutus työtulovähennyksen määrään eri tulotasoilla eri lapsimäärillä sekä yhteishuoltajalla että yksinhuoltajalla. 

Kuvioista alla käy ilmi ehdotuksen vaikutus palkkatulon veroasteeseen eri tulotasoilla eri lapsimäärillä sekä yhteishuoltajalla että yksinhuoltajalla. Esimerkiksi korotuksen piirissä olevalla kahden lapsen yhteishuoltajalla verotus kevenisi enimmillään noin 0,6 prosenttiyksikköä tulotasolla noin 20 500 euroa vuodessa. Suhteellinen veronkevennys pienenisi tulojen kasvaessa ja tulovälillä 25 000–50 000 euroa vuodessa veroasteen muutos olisi keskimäärin noin 0,3 prosenttiyksikköä. Esimerkiksi kahden lapsen yhteishuoltajalla verosta tehtävä työtulovähennys olisi vähennyksen enimmäismäärän kohdalla sekä poistuma-alueella 210 euroa korkeampi kuin henkilön, jolla ei ole huollettavanaan alaikäistä lasta. Vastaavasti kahden lapsen yksinhuoltajalla verotus kevenisi enimmillään noin 1,05 prosenttiyksikköä tulotasolla noin 21 300 euroa vuodessa ja tulovälillä 25 000–50 000 euroa vuodessa keskimäärin noin 0,6 prosenttiyksikköä. 

Kehysriihessä 2025 päätetty työn verotuksen keventäminen ja ylimpien marginaaliveroasteiden alentaminen

Hallituksen puoliväliriihen linjauksen mukaisesti työnteon kannustimia parannetaan ja ostovoimaa vahvistetaan keventämällä pieni- ja keskituloisten työn verotusta. Lisäksi ansiotuloverotuksen korkeimmat marginaaliveroasteet alennetaan noin 52 prosenttiin. Muutos toteutettaisiin muuttamalla työtulovähennyksen parametreja ja poistamalla vähennyksen toinen poistuma, sekä muuttamalla valtion tuloveroasteikon tulorajoja ja marginaaliveroprosentteja. 

Tuloveroasteikkoon ehdotetun muutoksen arvioidaan kasvattavan valtion verotuloja noin 390 miljoonalla eurolla. Muutoksen vaikutus kuntien, seurakuntien ja Kansaneläkelaitoksen verotuloihin olisi vähäinen. 

Alla olevassa kuviossa esitetään vuoden 2026 tuloveroasteikko, johon ei ole tehty indeksitarkistusta kolmen ylimmän tuloluokan osalta. Lisäksi kuviossa esitetään uudistettu asteikko, jonka avulla ylimpiä marginaaliveroasteita alennettaisiin noin 52 prosenttiin. 

Osittain indeksitarkistettu asteikko 2026

Uudistettu asteikko 2026

Verotettava   ansiotulo, €	Vero alarajan   kohdalla, €	Vero alarajan   ylittävästä tulon osasta, %		Verotettava   ansiotulo, €	Vero alarajan   kohdalla, €	Vero alarajan   ylittävästä tulon osasta, %
0–22 000	0	12,64		0–22 000	0	12,64
22 000–32 600	2 780,80	19		22 000–32 600	2 780,8	19
32 600–52 100	4 794,80	30,25		32 600–40 100	4 794,8	30,25
52 100–88 200	10 693,55	34		40 100–52 100	7 063,55	33,25
88 200–150 000	22 967,55	41,75		52 100–	11 053,55	37,5
150 000–	48 769,05	44,25

Alla olevassa kuviossa esitetään valtion tuloveroasteikkoon ehdotetun muutoksen vaikutus eri tulonsaajien veroasteeseen eri tulotasoilla. Kuviosta käy ilmi, että muutos kiristäisi ansiotuloverotusta tulovälillä noin 41 000–139 000 euroa vuodessa, kun taas tätä korkeammilla tulotasoilla verotus kevenisi. 

Työtulovähennykseen ehdotettavien muutosten arvioidaan vähentävän verotuloja yhteensä noin 1 478 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 1 467 miljoonaa euroa, kuntien osuus 9 miljoonaa euroa, seurakuntien osuus 1 miljoona euroa ja Kansaneläkelaitoksen osuus 1 miljoona euroa. 

Alla olevassa kuviossa esitetään ehdotetun muutoksen vaikutus palkansaajan veroasteeseen eri tulotasoilla. Kuvio osoittaa, että veroaste alenisi vuositulojen ylittäessä noin 19 400 euroa. Suurin kevennys kohdistuisi tulotasolle noin 120 000 euroa vuodessa, jolloin keskimääräinen veroaste alenisi noin 2,6 prosenttiyksikköä. 

Alla olevassa kuviossa esitetään ehdotetun muutoksen vaikutus työtulovähennyksen määrään eri tulotasoilla. Kuvio osoittaa, että vähennyksen profiili muuttuisi toisen poistuman poistamisen seurauksena siten, että vähennys myönnettäisiin jatkossa samansuuruisena noin 50 550 euron vuosituloista alkaen. 

Kun otetaan huomioon sekä tuloveroasteikkoon että työtulovähennykseen ehdotetut muutokset, marginaaliveroasteet rajautuisivat enimmillään noin 52 prosenttiin. Alla olevassa kuviossa esitetään palkansaajan marginaaliveroaste eri tulotasoilla ennen muutosta ja muutoksen jälkeen. 

Alla olevassa kuviossa esitetään ehdotettujen muutosten yhteisvaikutus eri tulonsaajilla eri tulotasoilla. Muutokset keventäisivät työn verotusta noin 19 400 euron vuosituloista alkaen. Noin 100 000 euron vuosituloista lähtien alkaisi näkyä selkeämmin marginaaliveroprosenttien pienennysten sekä työtulovähennyksen toisen poistuman poistamisen vaikutus. Eläke- ja etuustulojen verotus kiristyisi tulovälillä noin 41 000–126 000 euroa vuodessa, minkä jälkeen verotus alkaisi jälleen keventyä. Eläkkeensaajien verotuksen kiristymistä ehdotetaan lievennettäväksi keventämällä eläketulon lisäveroa. 

Alla olevasta kuviosta käy ilmi verojen keskimääräiset muutokset alueittain. Muutos olisi keskimääräistä suurempi Helsingissä ja Uudellamaalla ja jonkin verran keskimääräistä pienempi Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Kainuun, Kymenlaakson, Lapin ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla. 

Muutos vaikuttaisi noin 2,5 miljoonan verovelvollisen verotukseen. Vaikutuksesta noin 35,9 prosenttia arvioidaan kohdistuvan naisiin ja 64,1 prosenttia miehiin. Muutoksen piirissä olevien osalta käytettävissä oleva tulo nousisi keskimäärin 324 eurolla naisilla ja 517 eurolla miehillä. 

Alla olevasta taulukosta käy ilmi muutoksen verotuottovaikutukset tulodesiileittäin ja tulonsaajaryhmittäin. Tulonsaajaryhmittäin tarkasteltuna muutos kohdistuisi pääasiassa palkansaajiin ja yrittäjiin. Tulodesiileittäin tarkasteltuna noin 63 prosenttia verotuottovaikutuksesta kohdistuisi ylimpään desiiliin. 

SOCA Desiili	Palkansaaja	Eläkeläinen	Yrittäjä	Työtön	Muut	YHTEENSÄ
1	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %
2	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %
3	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %
4	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %
5	1 %	0 %	0 %	0 %	0 %	1 %
6	5 %	0 %	0 %	0 %	0 %	6 %
7	9 %	0 %	0 %	0 %	0 %	9 %
8	11 %	-1 %	0 %	0 %	0 %	10 %
9	12 %	-2 %	0 %	0 %	0 %	10 %
10	58 %	0 %	3 %	0 %	2 %	63 %
YHTEENSÄ	96 %	-2 %	4 %	0 %	2 %	100 %

Alla olevassa kuviossa esitetään henkilöverotuksen kokonaisaineiston perusteella laskettu arvio ansiotulon veroasteen keskimääräisestä muutoksesta ja muutoksen piirissä olevien henkilöiden lukumäärästä 500 euron tuloluokittain työn verotuksen ja ylimpien marginaaliveroasteiden alentamisen seurauksena, kun työn verotusta ja ylimpiä marginaaliveroasteita alennetaan. Muutoksen johdosta verotus kiristyisi noin 0,16 miljoonalla verovelvollisella ja kevenisi noin 2,4 miljoonalla verovelvollisella. Keskimääräinen kiristys olisi noin 426 euroa vuodessa ja keskimääräinen kevennys noin -485 euroa vuodessa. 

Tutkimuskirjallisuuden perusteella ylimpien marginaaliveroprosenttien alentamisen voidaan olettaa rahoittavan itsensä osittain tai jopa kokonaan pitkällä aikavälillä. Vaikutukset todennäköisesti realisoituisivat vasta pidemmällä aikavälillä ja niiden täsmällinen arviointi on vaikeaa.  

Ylimpien marginaaliverojen alentaminen parantaa kannustimia työntekoon, yritteliäisyyteen ja henkisen pääoman kasvattamiseen, ja se vaikuttaa työn määrän lisäksi työnteon tehokkuuteen. Muutoksen vaikutuksia käyttäytymiseen voidaan arvioida verotettavan tulon jouston avulla. Verotettavan tulon jousto kuvaa sitä, kuinka monta prosenttia työnteko, jota tyypillisesti mitataan tuloina, muuttuu kun verotuksen jälkeen käteen jäävä tulo muuttuu yhdellä prosentilla. Jousto kuvaa samaan aikaan sekä työhön käytetyn ajan että työn tehokkuuden (osaamisen ja ahkeruuden) muutosta. Tutkimuskirjallisuudessa suurin osa empiirisesti arvioiduista joustoestimaateista asettuu nollan ja yhden väliin. Aikaisempien tutkimusten perusteella jouston arvioitiin jäävän 0,16–0,2 tasolle Jäntti, M., Pirttila, J., Selin, H., 2015. Estimating labour supply elasticities based on cross-country micro data: A bridge between micro and macro estimates? Journal of Public Economics 127, 87–99 (the Nordic Model).Matikka, T. (2018). Elasticity of Taxable Income: Evidence from Changes in Municipal Income Tax Rates in Finland. The Scandinavian Journal of Economics, 120(3), 943–973.Miao, D., Selin, H., & Söderström, M. (2022). Earnings Responses to Even Higher Taxes. IFAU Working Paper 2022:12. , mutta viimeaikainen tutkimus on pyrkinyt huomioimaan paremmin myös pitkän aikavälin vaikutuksia ja esimerkiksi Kleven et al. (2023) Kleven, Henrik and Kreiner, Claus Thustrup and Larsen, Kristian and Søgaard, Jakob Egholt, Micro vs Macro Labor Supply Elasticities: The Role of Dynamic Returns to Effort (August 2023). NBER Working Paper No. w31549. arvioivat tanskalaisella aineistolla pitkän aikavälin joustoksi 0,4.  

Ylimpien marginaaliveroasteiden alentamisen itserahoittavuutta voidaan arvioida käyttämällä Kuusi et al. (2025) Kuusi, T., Kotamäki, M., Kirkko-Jaakkola, M. (2025). Talous takalukossa – Suomen korkeiden rajaverojen ongelma. Etla Raportti 158. esittämää tapaa ja tulonmuunnon parametreja. Jos verotettavan tulon joustoksi oletetaan 0,2, marginaaliveron alentamisen itserahoitusasteeksi saadaan 76 prosenttia. Jouston arvoa 0,2 voidaan kuitenkin pitää hyvin varovaisena ottaen huomioon muun muassa lyhyen aikavälien reagointiin liittyvät rajoitteet. Käyttäen jouston arvoa 0,4 itserahoitusaste nousee selvästi yli 100 prosentin. Itserahoittavuuden suuruuden ja ajoituksen arviointiin liittyy kuitenkin merkittäviä epävarmuuksia.  

Eläketulon lisäveron lieventäminen

Ylimpiä marginaaliveroasteita alennettaisiin poistamalla työtulovähennyksen toinen poistuma sekä muuttamalla valtion tuloveroasteikkoa. Asteikkoon tehtävät muutokset kiristäisivät muiden kuin palkka- ja työtulojen verotusta. Muutosten eläketulojen verotusta kiristävää vaikutusta lievennettäisiin alentamalla eläketulon lisäveroa. Eläketulon lisäveron alentamisen arvioidaan vähentävän valtion verotuottoja noin 64 miljoonalla eurolla.  

Alla olevassa kuviossa esitetään eläketulon veroasteen muutos prosenttiyksikköinä eri tulotasoilla eläketulon lisäveroon tehtävän muutoksen jälkeen. 

Asteikkoon ja eläketulon lisäveroon tehtävien muutosten jälkeen eläketulon verotus kiristyisi tulovälillä noin 42 000–55 000 euroa vuodessa keskimäärin noin 8 euroa kuukaudessa. Tulovälillä 55 000–64 000 euroa vuodessa eläketulon verotus kevenisi keskimäärin noin 5 euroa kuukaudessa. Tulovälillä noin 64 000–108 000 eläketulon verotus kiristyisi keskimäärin noin 36 euroa kuukaudessa ja enimmillään noin 72 euroa kuukaudessa. Eläketulon verotus kevenisi yli noin 108 000 euron vuosituloilla. 

Alla olevassa kuviossa esitetään eläketulon veroasteen muutos prosenttiyksikköinä (sininen viiva) sekä eläketulosta maksettavien verojen muutos euroina kuukaudessa (punainen alue) eri tulotasoilla. 

Ehdotettujen muutosten yhteisvaikutukset veroasteisiin

Alla oleviin taulukkoihin on koottu tuloveroperusteisiin tässä esityksessä valtion progressiiviseen tuloveroasteikkoon, työtulovähennykseen, perusvähennykseen ja eläketulon lisäveroon tehtyjen muutosehdotusten yhteisvaikutukset eri tulotasoilla olevien alle 53-vuotiaiden palkansaajien, eläketuloa saavien sekä etuustuloa saavien veroasteisiin. Taulukon luvuissa ovat mukana valtion tulovero, keskimääräinen kunnallisvero, yleisradiovero, keskimääräinen kirkollisvero, sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu ja päivärahamaksu sekä työntekijän työeläkevakuutusmaksu ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu. Laskelmassa on käytetty vuoden 2025 keskimääräistä kunnallis- ja kirkollisveroprosenttia sekä vuoden 2025 palkansaajamaksuja. 

Palkkatulo, €/v.	Vuoden 2025 perusteet	Vuodelle 2026 ehdotetut   perusteet	Veroasteen muutos, %-yks	Veron muutos, €/v.
5 000	7,74	7,74	0	0
10 000	7,74	7,74	0	0
20 000	10,88	9,65	-1,23	-246
30 000	19,96	18,56	-1,4	-420
40 000	25,54	23,97	-1,57	-628
50 000	30,11	28,94	-1,17	-585
60 000	33,35	32,32	-1,03	-618
70 000	36,05	35,13	-0,92	-644
80 000	38,07	37,24	-0,83	-664
90 000	39,64	38,88	-0,76	-684
100 000	41,09	40,19	-0,9	-900
110 000	42,75	41,26	-1,49	-1 639
120 000	44,13	42,15	-1,98	-2 376
130 000	45	42,9	-2,3	-2 938
140 000	45,94	43,56	-2,38	-3 332
150 000	46,60	44,12	-2	-3 720
160 000	47,18	44,61	-2,57	-4 112
170 000	47,76	45,05	-2,71	-4 607
180 000	48,34	45,43	-2,91	-5 238
190 000	48,85	45,78	-3,07	-5 833
200 000	49,3	46,09	-3,23	-6 460

Eläketulo, €/v.	Vuoden 2025 perusteet	Vuodelle 2026 ehdotetut   perusteet	Veroasteen muutos, %-yks	Veron muutos, €/v.
5 000	0	0	0	0
10 000	0	0	0	0
20 000	13,41	13,12	-0,29	-58
30 000	21,66	21,24	-0,42	-126
40 000	27,01	26,51	-0,5	-200
50 000	31,51	31,4	-0,11	-55
60 000	34,49	34	-0,5	-294
70 000	36,74	36,81	0,07	49
80 000	38,43	38,93	0,5	400
90 000	39,89	40,57	0,68	612
100 000	41,7	41,89	0,19	190
110 000	43,18	42,96	-0,22	-242
120 000	44,41	43,86	-0,55	-660
130 000	45,5	44,62	-0,83	-1 079
140 000	46,35	45,27	-1,08	-1 512
150 000	47,12	45,83	-1,29	-1 935
160 000	47,96	46,32	-1,64	-2 624
170 000	48,69	46,8	-1,93	-3 281
180 000	49,35	47,15	-2,20	-3 960
190 000	49,93	47,49	-2,44	-4 636
200 000	50,46	47,80	-2,66	-5 320

Etuustulo, €/v.	Vuoden 2025 perusteet	Vuodelle 2026 ehdotetut   perusteet	Veroasteen muutos, %-yks	Veron muutos, €/v.
5 000	4,81	3,99	-0,82	-41
10 000	15,98	15,57	-0,41	-41
20 000	22,17	21,97	-0,2	-40
30 000	25,41	25,24	-0,17	-51
40 000	28,79	28,35	-0,44	-176
50 000	31,16	31,4	0,24	120
60 000	33,23	34	0,77	462
70 000	34,82	35,98	1,16	812
80 000	36,01	37,47	1,46	1 168
90 000	37,1	38,62	1,52	1 368
100 000	38,6	39,55	0,95	950
110 000	39,83	40,3	0,47	517
120 000	40,85	40,93	0,08	96
130 000	41,72	41,47	-0,25	-325
140 000	42,46	41,92	-0,54	-756
150 000	43,11	42,32	-0,8	-1 185
160 000	43,83	42,67	-1,16	-1 856
170 000	44,46	42,97	-1,49	-2 533
180 000	45,02	43,25	-1,77	-3 186
190 000	45,53	43,49	-2,04	-3 876
200 000	45,98	43,71	-2,27	-4 540

Kokonaisuutena tarkastellen, ottaen huomioon tässä esityksessä ehdotetut muutokset, ansiotason nousu sekä maksujärjestelmän sosiaalivakuutusmaksujen muutokset syksyn 2025 ennusteen mukaisina, pieni- ja keskituloisten palkansaajien – jotka maksavat muitakin kuin veronluonteisia maksuja – tuloverotus kevenisi hieman vuonna 2026 vuoteen 2025 verrattuna. Suurituloisten verotus kevenisi selvästi, mikä johtuu erityisesti korkeimpien marginaaliveroasteiden alentamisesta. Eläkkeensaajien verotus kiristyisi lievästi tulotasolla noin 45 000–50 000 euroa vuodessa, ja keskimäärin noin 0,48 prosenttiyksikköä tulotasolla noin 65 000–108 000 euroa vuodessa. Etuustulojen verotus kevenisi hieman pieni- ja keskituloisilla päivärahatuloa saavilla, mutta kiristyisi tulotasolla noin 45 000–124 000 euroa vuodessa. Tätä suuremmilla tulotasoilla päivärahatulon verotus puolestaan kevensi. 

Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistaminen henkilöverotuksessa

Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistamisen arvioidaan lisäävän verotuloja yhteensä noin 171 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 127 miljoonaa euroa, kuntien osuus 35 miljoonaa euroa, seurakuntien osuus 4 miljoonaa euroa ja Kansaneläkelaitoksen osuus 5 miljoonaa euroa. 

Ehdotus vaikuttaisi henkilöihin, jotka ovat tai tulevat ammattiliiton jäseniksi ja maksavat jäsenmaksua. Ehdotuksen myötä jäsenmaksun verovähennysoikeus poistuisi, mikä kasvattaisi jäsenmaksun todellista kustannusta yksittäiselle jäsenelle. 

Esimerkiksi henkilö, jonka vuosittainen jäsenmaksu on 300 euroa, on voinut aiemmin vähentää maksun verotuksessa marginaaliveroprosentin (esimerkiksi 47 prosenttia) mukaan. Tämä on tarkoittanut noin 141 euron verohyötyä, jolloin jäsenmaksun todellinen kustannus on ollut noin 159 euroa vuodessa. Ehdotuksen toteutuessa verovähennysoikeus poistuisi, jolloin jäsenmaksu maksettaisiin täysimääräisesti – eli 300 euroa vuodessa. Näin ollen henkilön todellinen kustannus jäsenyydestä kasvaisi noin 89 prosentilla. 

Jos jäsenmaksu olisi esimerkiksi 150 euroa, ja henkilö on aiemmin saanut siitä verotuksessa vähennystä 35 prosentin marginaaliveroprosentin mukaan, tämä on tarkoittanut noin 52,50 euron verohyötyä, jolloin jäsenmaksun todellinen kustannus on ollut noin 97,50 euroa vuodessa. Verovähennysoikeuden poistuessa jäsenmaksu maksettaisiin täysimääräisesti, eli 150 euroa vuodessa. Näin ollen todellinen kustannus kasvaisi noin 54 prosentilla, eli 52,50 eurolla. 

Muutos vaikuttaisi noin 1,98 miljoonan verovelvollisen verotukseen. Vaikutuksesta noin 51 prosenttia arvioidaan kohdistuvan naisiin ja 49 prosenttia miehiin. Muutoksen piirissä olevien osalta käytettävissä oleva tulo pienenenisi keskimäärin 91 eurolla naisilla ja 93 eurolla miehillä. 

Alla olevasta taulukosta käy ilmi muutoksen verotuottovaikutukset tulodesiileittäin ja tulonsaajaryhmittäin. Tulonsaajaryhmittäin tarkasteltuna muutos kohdistuisi pääasiassa palkansaajiin. Tulodesiileittäin tarkasteltuna noin 55 prosenttia verotuottovaikutuksesta kohdistuisi kahteen ylimpään desiiliin. 

SOCA Desiili	Palkansaaja	Eläkeläinen	Yrittäjä	Työtön	Muut	YHTEENSÄ
1	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %
2	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %
3	0 %	0 %	0 %	0,1 %	0 %	0,2 %
4	0,3 %	0,0 %	0 %	0,3 %	0 %	0,7 %
5	1,9 %	0,1 %	0,1 %	0,4 %	0 %	2,6 %
6	7,1 %	0,2 %	0,1 %	0,3 %	0 %	7,7 %
7	14,1 %	0,2 %	0,1 %	0,2 %	0 %	14,5 %
8	20,6 %	0,2 %	0,1 %	0,1 %	0 %	21,0 %
9	25,9 %	0,2 %	0,2 %	0,0 %	0 %	26,4 %
10	25,6 %	0,4 %	0,5 %	0,0 %	0,3 %	26,9 %
YHTEENSÄ	95,6 %	1,4 %	1,1 %	1,5 %	0,4 %	100,0 %

Alla olevassa kuviossa esitetään henkilöverotuksen kokonaisaineiston perusteella laskettu arvio ansiotulon veroasteen keskimääräisestä muutoksesta ja muutoksen piirissä olevien henkilöiden lukumäärästä 500 euron tuloluokittain, kun työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähennyskelpoisuus poistettaisiin. Muutoksen johdosta verotus kiristyisi noin 1,98 miljoonalla verovelvollisella. Keskimääräisen veroasteen muutoksen arvioidaan olevan noin 0,2 prosenttiyksikköä ja keskimääräisen veronmuutoksen veronmuutos noin 86 euroa vuodessa. 

Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistaminen henkilöverotuksessa saattaisi heikentää ammattiliittoihin ja työnantajajärjestöihin kuulumisen houkuttelevuutta. Verovähennysoikeus alentaa jäsenmaksun todellista kustannusta yksittäiselle jäsenelle, ja sen poistaminen voisi johtaa siihen, että jäsenyyttä alettaisiin arvioida kriittisemmin suhteessa sen tarjoamiin hyötyihin. 

Ruotsissa vastaava muutos toteutettiin vuosina 2007 ja 2019, kun ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistettiin. Tämän seurauksena järjestäytymisaste laski erityisesti yksityisellä sektorilla. Vaikka jäsenmaksujen verovähennys palautettiin osittain myöhemmin, järjestäytymisaste ei palannut aiemmalle tasolleen. 

Tuoreiden suomalaisten kyselytutkimusten . Näin moni aikoo erota liitosta, jos jäsenmaksujen verovähennys poistuu | HS.fi perusteella noin viidennes liittojen jäsenistä harkitsisi eroamista liitosta, jos vähennysoikeus poistettaisiin. Erityisesti nuoremmat ja matalamman tulotason työntekijät näyttäisivät olevan herkempiä muutokselle. Vaikka osa edellä tarkoitetuista harkitsevista jäsenistä saattaisi pysyä jäseninä vakaumuksellisista tai käytännöllisistä syistä, esimerkiksi liitolta saatavien palveluiden takia, kokonaisvaikutus voisi silti olla merkittävä jäsenmäärien ja järjestäytymisasteen kannalta.  

Norjalaisen tutkimuksen Barth E., Bryson A., Dale-Olsen H. (2020). ‘Union Density Effects on Productivity and Wages’, The Economic Journal, Volume 130, Issue 631, October 2020, Pages 1898–1936. mukaan yritykset menestyvät paremmin, kun työntekijöiden järjestäytymisaste eli ammattiliittoon kuuluminen on korkeampi. Liittoon kuulumisella havaittiin olevan selkeä ja myönteinen vaikutus yritysten tuottavuuteen.  

Tutkimuksessa käytettiin hyväksi muutoksia verotuksessa, jotka vaikuttivat liittojen jäsenmaksujen hintaan. Näin voitiin osoittaa, että jos liittoon kuuluminen olisi ollut kalliimpaa, yritysten kehitys olisi jäänyt heikommaksi. 

Hyötyjä syntyy erityisesti silloin, kun liittoon kuuluu riittävä määrä työntekijöitä. Tällöin työpaikalle syntyy toimivia yhteistyökanavia työnantajan ja henkilöstön välille, mikä voi parantaa työilmapiiriä, lisätä luottamusta ja tukea yrityksen kehitystä. Lisäksi liittoihin kuuluvilla työpaikoilla palkkataso on usein korkeampi. 

Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että tuloksia ei voi suoraan yleistää muihin maihin, koska työelämän käytännöt vaihtelevat paljon.  

Yhteenvetona voidaan arvioida, että jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistaminen saattaisi heikentää liittoon kuulumisen houkuttelevuutta ja siten laskea työntekijöiden järjestäytymisastetta Suomessa hieman, erityisesti pitkällä aikavälillä, jos korvaavia kannusteita tai järjestelmiä ei oteta käyttöön. Ruotsin kokemukset tukevat tätä arvioita. 

Järjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistaminen työnantajilta

Ehdotettu muutos lisäisi yhteisöveron tuottoa karkeasti arvioituna noin 20 miljoonalla eurolla vuodessa, josta valtion osuus olisi 15 miljoonaa euroa ja kuntien osuus 5 miljoonaa euroa. Työnantajajärjestöjen tai näiden jäsenjärjestöjen jäsenmaksuja ei ilmoiteta erikseen yritysten veroilmoituksilla vastaavaan tapaan kuten henkilöverotuksessa. Edellä mainittu vaikutusarvio pohjautuu sen sijaan yhdistysten verotustietoihin sekä tietoihin suurimpien yritysjärjestöjen jäsenmaksuista. Käytetyt tiedot eivät välttämättä sisällä kattavasti kaikkia ehdotetun muutoksen kohteena olevia järjestöjä tai niiden jäsenjärjestöjä. Siten edellä mainittua arviota on pidettävä suuruusluokka-arviona. Muutoksella arvioidaan olevan lisäksi vähäisiä vaikutuksia ansio- ja pääomatuloveron tuottoon. 

Ehdotus vaikuttaisi yrityksiin, jotka ovat ehdotetun muutoksen kohteena olevien järjestöjen jäseniä. Koska jäsenmaksuista ei ole käytettävissä yrityskohtaista aineistoa, muutoksen kohdentumista ei ole voitu tarkastella yritystasolla tarkemmin.  

Ehdotuksen myötä jäsenmaksun verovähennysoikeus poistuisi, mikä kasvattaisi jäsenmaksun todellista kustannusta jäsenyritykselle. Esimerkiksi yhteisö, jonka vuosittainen jäsenmaksu on ollut 1 000 euroa, on voinut vähentää maksun verotuksessa yhteisöveroprosentin (20 prosenttia) mukaisesti. Yrityksen saama verohyöty on tällöin ollut 200 euroa, jolloin jäsenmaksun todellinen kustannus yritykselle on ollut 800 euroa vuodessa. Ehdotetun muutoksen jälkeen verovähennysoikeus poistuisi, jolloin yrityksen todellinen kustannus jäsenyydestä kasvaisi 25 prosentilla. 

Verovähennysoikeuden poistamisesta kasvanut kustannus pienentäisi jäsenyritysten verojen jälkeistä voittoa. Järjestöjen jäsenmaksut on usein porrastettu jäsenyritysten koon mukaan, perustuen esimerkiksi yrityksen henkilöstön määrään, palkkasummaan tai jalostusarvoon. Siten muutoksella olisi euromääräisesti enemmän merkitystä suuremmille yrityksille kuin pienille yrityksille. Koska suuret yritykset myös maksavat keskimäärin suuremman määrän yhteisöveroa, muutos muistuttaisi vaikutuksiltaan tälle yritysjoukolle hyvin pientä yritysverotuksen tason korotusta.  

Jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistaminen yritysten verotuksessa saattaisi heikentää työnantajajärjestöihin kuulumisen houkuttelevuutta. Verovähennysoikeus alentaa jäsenmaksun todellista kustannusta yksittäiselle jäsenelle, ja sen poistaminen voisi johtaa siihen, että jäsenyyttä alettaisiin arvioida kriittisemmin suhteessa sen tarjoamiin hyötyihin. 

Työhuonevähennyksen rajaaminen

Osana kasvutoimien rahoitusta hallitus päätti poistaa kaavamaisen työhuonevähennyksen. Tässä yhteydessä kaavamaisella työhuonevähennyksellä tarkoitettiin palkansaajille pääasiassa työnantajan kanssa sovitun etätyön perusteella myönnettävää työhuonevähennystä. 

Työhuonevähennyksen rajaamisen arvioidaan kasvattavan verotuloja yhteensä noin 57 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 44 miljoonaa euroa, kuntien osuus 10 miljoonaa euroa, seurakuntien osuus 1 miljoona euroa ja Kansaneläkelaitoksen osuus 2 miljoona euroa. 

Alla olevassa kuviossa esitetään henkilöverotuksen kokonaisaineiston perusteella laskettu arvio ansiotulon veroasteen keskimääräisestä muutoksesta sekä muutoksen kohteena olevien henkilöiden lukumäärästä 500 euron tuloluokittain, mikäli työhuonevähennystä rajoitettaisiin. Muutoksen seurauksena verotus kiristyisi noin 360 000 verovelvollisella. Veroasteen mediaanimuutoksen keskimääräisen muutoksen arvioidaan olevan noin 0,2 prosenttiyksikköä, ja mediaani veron keskimääräinen muutos noin 158 euroa vuodessa. 

Alueellisesti tarkasteltuna muutos jakautuisi keskimäärin melko tasaisesti eri alueille. Ahvenanmaan maakunnassa keskimääräinen muutos olisi kuitenkin hieman koko maan keskiarvoa pienempi. 

Lukumäärällisesti tarkasteltuna muutos kohdistuisi noin 49,7 prosenttisesti miehiin, ja euromääräisestä veron muutoksesta noin 52,3 prosenttia kohdistuisi miehiin. 

Työhuonevähennystä hyödynnetään tasaisesti kaikissa työikäisissä ikäryhmissä, mutta eniten sitä käytetään 40–50-vuotiaiden ikäluokassa. 

Oheisessa kuviossa esitetään arvio työhuonevähennyksen rajaamisen tulonjakovaikutuksesta desiileittäin. 

Muutoksen vaikutusta tulonjakoon on arvioitu henkilöverotuksen rekisteriaineiston perusteella. Gini-kertoimella mitattuna vaikutus olisi noin -0,01 prosenttiyksikköä, eli toimenpide kaventaisi tuloeroja hieman. 

Työsuhdepolkupyörien verovapauden poistaminen

Polkupyöräedun verovapauden poistamisen arvioidaan kasvattavan verotuloja yhteensä noin 50 miljoonalla eurolla kun verovapaus on poistunut kokonaan. Tästä 2 miljoonaa euroa kohdistuu yhteisöveroon ja 48 miljoonaa euroa ansiotuloveroon. Ansiotuloverovaikutuksesta valtion osuus on 38 miljoonaa euroa, kuntien osuus 8 miljoonaa euroa, seurakuntien osuus 1 miljoona euroa ja Kansaneläkelaitoksen osuus 1 miljoona euroa. 

Koska verovapautta sovellettaisiin edelleen niihin työsuhdepolkupyöriin, joihin työntekijä ja työnantaja ovat sitoutuneet ennen kehysriihessä tehtyä päätöstä, verotuottovaikutus jakautuisi useammalle vuodelle sitä mukaan kuin näiden pyörien sopimukset päättyvät. Arviossa on oletettu, että vaikutukset jakautuisivat pääasiassa kolmelle seuraavalle vuodelle. Siirtymäkauden aikana verotulojen arvioidaan lisääntyvän vuonna 2026 yhteensä 15 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 12 miljoonaa euroa ja kuntien osuus 3 miljoonaa euroa. Muutoksen vaikutus seurakuntien ja Kansaneläkelaitoksen verotuottoihin arvioidaan jäävän vähäiseksi. Vuonna 2027 verotulojen arvioidaan lisääntyvän yhteensä 31 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 24 miljoonaa euroa, kuntien osuus 5 miljoonaa euroa, seurakuntien osuus 1 miljoona euroa ja Kansaneläkelaitoksen osuus 1 miljoona euroa. Vuonna 2028 verotulojen arvioidaan lisääntyvän yhteensä 50 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 38 miljoonaa euroa, kuntien osuus 8 miljoonaa euroa, seurakuntien osuus 1 miljoona euroa ja Kansaneläkelaitoksen osuus 1 miljoona euroa. Lisäksi vuonna 2028 yhteisöveron tuoton arvioidaan lisääntyvän 2 miljoonaa euroa.  

Työsuhdepolkupyöräetu otettiin käyttöön vuonna 2021 ja työsuhdepolkupyörien käyttö on lisääntynyt selvästi veroedun käyttöönoton jälkeen. Noin 115 000 henkilön arvioidaan saavan työsuhdepolkupyöriin liittyvää verotukea vuonna 2026. Polkupyöräedussa on pääsääntöisesti hyödynnetty verohuojennus kokonaisuudessaan, eli noin 100 euroa kuussa työntekijää kohden.  

Työsuhdepolkupyörän verovapauden poistuessa verotus kiristyisi työntekijän marginaaliveroprosentin verran edun suuruudesta. Jos veroetu on ollut täysimääräinen eli 1 200 euroa vuodessa ja marginaaliveroprosentti ilman palkansaajamaksuja olisi esimerkiksi 40 prosenttia, kiristyisi henkilön verotus 480 euroa vuodessa.  

Verovapaan polkupyöräedun käyttäjistä noin 72 prosenttia on miehiä, ja verotuesta miehille on suuntautunut noin 74 prosenttia. Polkupyöräetua käytetään kaikissa työikäisten ryhmissä, mutta suurinta se on ollut 36–55-vuotiaiden ikäryhmissä.  

Verohallinnon tietojen mukaan vuonna 2023 työsuhdepolkupyöräedun käyttäjiä oli eniten Helsingissä, Oulussa, Espoossa ja Tampereella sekä muissa suuremmissa kaupungeissa. Verovelvollisten lukumäärään suhteutettuna edun käyttö jakautui kuitenkin tasaisemmin, ja suhteellisesti eniten verovapaata työsuhdepyöräetua käytettiin Torniossa (4,6 prosenttia verovelvollisista) ja Kokkolassa (4,0 prosenttia), maan keskiarvon ollessa noin 1,4 prosenttia.  

Mikäli työsuhdepyöräedun käyttäjien määrä alenisi jo vuoden 2025 aikana vanhojen leasingjaksojen umpeutuessa, jos uusia sopimuksia ei veroedun päättymisen johdosta enää tehtäisi aikaisempaan tapaan, ei tällä kuitenkaan olisi merkittävää vaikutusta ehdotetun muutoksen tuottoarvioon. Suurimmalla osalla edun käyttäjistä pyöräetu on sisältynyt osaksi palkkaa ja vähennetty bruttopalkasta. Pyöräedun käyttämättä jättäminen nostaisi vastaavasti henkilön rahapalkkaa, jolloin ansiotuloveroa kertyisi odotettua enemmän jo vuoden 2025 aikana.  

Tapauksissa, joissa ehdotettu muutos lisäisi veronalaisten ansiotulojen määrää, ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia yhteisöveron- tai arvonlisäveron tuottoon. Pyöräedun poistamisella voi olla vähäinen vaikutus arvonlisäverotuottoon siinä tapauksessa, että pyöräedun sijaan rahatulona saatu palkka käytettäisiin pyörähankinnan sijaan johonkin muuhun kevyemmin arvonlisäverotettuun kulutukseen.  

Tietoa siitä, kuinka moni jättäisi ottamatta työsuhdepyörän, mikäli edun verovapaus poistettaisiin, ei ole käytettävissä. On kuitenkin todennäköistä, että työsuhdepyörien käyttö vähenisi, mikä heikentäisi alan toimintaedellytyksiä sekä yritysten ja työllisyyden kehitystä. Erityisesti kalliimpien pyörien hankintojen voidaan arvioida vähenevän. Pyöräilyn kokonaismäärään vaikutus jäisi kuitenkin todennäköisesti vähäisemmäksi, sillä merkittävä osa käyttäjistä jatkaisi pyöräilyä myös ilman verokannustinta. 

Työmatkapyöräilyn on tutkimuksissa havaittu edistävän terveyttä ja vähentävän työpoissaoloja. Vaikka edun poistumisella saattaisi olla vaikutuksia yksittäisten käyttäjien valintoihin, suuri osa edun hyödyntäjistä jatkanee aktiivista liikkumista myös muutoksen jälkeen. Näin ollen ehdotetun muutoksen mahdolliset terveysvaikutukset jäävät todennäköisesti kansantalouden kannalta vähäisiksi. 

Alla olevassa kuviossa esitetään arvio muutoksen piirissä olevien henkilöiden lukumäärästä, sekä arvio ansiotulon veroasteen muutoksesta 500 euron tuloluokittain. Veroastearvio perustuu oletukseen, että työsuhdepolkupyöräedun verovapaus poistettaisiin ja edun piirissä olevien henkilöiden veronalainen ansiotulo kasvaisi täyden edun määrällä. Muutoksen seurauksena verotus kiristyisi arviolta noin 115 000 verovelvollisella. Keskimääräinen veroasteen muutos olisi noin 0,5 prosenttiyksikköä. 

Esityksessä ehdotettujen muutosten yhteisvaikutukset verovelvollisille

Alla olevassa kuviossa esitetään henkilöverotuksen kokonaisaineiston perusteella laskettu arvio ansiotulon veroasteen keskimääräisestä muutoksesta 500 euron tuloluokittain, kun huomioidaan kaikki tässä esityksessä ehdotetut muutokset, pois lukien lisäkauppahinnan ja -vastikkeen verotukseen sekä avainhenkilölakiin ehdotettavia muutoksia. Muutosten johdosta verotus kevenisi noin 3,88 miljoonalla verovelvollisella ja kiristyisi noin 94 000 verovelvollisella. Keskimääräinen kiristys olisi noin 102 euroa vuodessa ja keskimääräinenkevennys noin -465 euroa vuodessa. 

Ikäryhmittäin tarkasteltuna muutoksesta noin 3,3 prosenttia kohdistuisi alle 25-vuotiaisiin, noin 86,2 prosenttia 25–64-vuotiaisiin ja noin 10,5 prosenttia 65 vuotta täyttäneisiin verovelvollisiin. 

Perhetyypeittäin tarkasteltuna ehdotetuista muutoksista 32,6 prosenttia kohdistuisi yksin asuviin, 27,0 prosenttia pariskuntiin ilman alaikäisiä lapsia ja 40,4 prosenttia perheisiin, joissa on alaikäisiä lapsia 

Tulodesiileittäin ja tulonsaajaryhmittäin tarkasteltuna muutosten verotusta keventävä vaikutus kohdistuisi pääasiassa palkansaajiin ja eläkeläisiin. Muutoksesta aiheutuvat veronkevennykset kohdistuisivat noin 43 prosenttisesti ylimpään tulokymmenykseen. Alla olevasta taulukosta käy ilmi muutoksen verotuottovaikutukset tulonsaajaryhmittäin. 

SOCA Desiili	Palkansaaja	Eläkeläinen	Yrittäjä	Työtön	Muut	YHTEENSÄ
1	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %
2	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %
3	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %	0 %
4	0 %	1 %	0 %	0 %	0 %	1 %
5	2 %	1 %	0 %	0 %	0 %	3 %
6	7 %	1 %	0 %	0 %	0 %	9 %
7	12 %	1 %	0 %	0 %	0 %	14 %
8	14 %	1 %	0 %	0 %	0 %	15 %
9	14 %	1 %	0 %	0 %	0 %	15 %
10	37 %	2 %	2 %	0 %	2 %	43 %
YHTEENSÄ	86 %	8 %	4 %	1 %	2 %	100 %

Alueellisesta näkökulmasta ehdotettujen muutosten verotusta keventävän yhteisvaikutuksen arvioidaan olevan jokseenkin epätasainen. Ahvenanmaalla, Helsingissä, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueilla vaikutus olisi enemmän kuin 20 prosenttia keskimääräistä suurempi ja vastaavasti vaikutus olisi enemmän kuin 20 prosenttia keskimääräistä pienempi Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Lapin, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Päijät-Hämeen ja Satakunnan hyvinvointialueilla. 

4.3  Verotuottomuutosten kompensaatio kunnille

Hallitusohjelman mukaisesti kunnille aiheutuvat verotulomuutokset kompensoidaan nettomääräisesti. Tässä esityksessä vuodelle 2026 ehdotetut muutokset alentavat kunnallisveron tuottoa 8 miljoonaa euroa. Ansiotuloveroperusteiden muutosten kompensoinnit toteutetaan valtion talousarvion määrärahamomentin 28.90.35. Valtion korvaus kunnille veroperustemuutoksista aiheutuvista verotulojen menetyksistä kautta. 

Yhteisöveron osalta kompensoinnit ehdotetaan toteutettavaksi verojärjestelmän sisällä yhteisöveron jako-osuuksia muuttamalla ja tästä annetaan erillinen hallituksen esitys. 

Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähennyskelpoisuuden poistamisen arvioidaan kasvat-tavan yhteisöveron tuottoa yhteensä 20 miljoonalla eurolla, josta kuntien osuus olisi noin 5 miljoonaa euroa. Työsuhdepolkupyörien verovapauden poistamisen arvioidaan kasvattavan yhteisöveron tuottoa vuodesta 2028 alkaen yhteensä 2 miljoonalla eurolla, josta kuntien osuus olisi noin puoli miljoona euroa. 

4.3.1  Tulonjakovaikutukset

Tuloverotuksen veroperusteisiin ehdotetuilla muutoksilla olisi vaikutusta henkilöiden väliseen tulonjakoon. Tuloerojen muutosta mitataan Gini-kertoimen avulla. Gini-kerroin on kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen jakautumista kuvaava indikaattori, joka voi saada arvot 0:n ja 100:n välillä. Mitä korkeampi indikaattorin arvo on, sitä suuremmat tuloerot ovat. Suomessa tuloerot ovat esimerkiksi muihin OECD-maihin verrattuna pienet, mutta tuloerot ovat kasvaneet 1990-luvun alun tasosta merkittävästi. Tuorein tuloerojen tarkastelu, jonka tilastokeskus on tehnyt tulonjaon kokonaistilaston tiedoista, on vuodelta 2023. Tuloeroja kuvaavan Gini-kertoimen arvo oli 27,9, mikä on 0,7 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. 

Valtiovarainministeriön vero-osasto on tehnyt staattisen laskelman tässä esityksessä ehdotettujen veroperustemuutosten vaikutuksista tuloeroihin. 

Tarkasteluun sisältyivät progressiivisen tuloveroasteikon muutokset, eläketulon lisäveron lieventäminen, perusvähennyksen korottaminen, työtulovähennyksen ja työtulovähennyksen lapsikorotuksen kasvattaminen sekä työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähennysoikeuden poistaminen sekä työsuhdepolkupyöräedun poistaminen. Aineistopuutteista johtuen tarkasteluun ei ole voitu sisällyttää työhuonevähennyksen rajaamiseen, lisäkauppahinnan ja -vastikkeen verotukseen sekä avainhenkilölakiin ehdotettavia muutoksia. 

Alla olevaan kuvioon on koottu edellä mainittujen tuloveroperusteisiin tässä esityksessä tehtyjen muutosehdotusten yhteisvaikutukset tulodesiileittäin. Kuviosta käy ilmi, että verotus kevenisi kaikissa tulodesiileissä. Vaikutus olisi sekä euromääräisesti että suhteellisesti suurin tulodesiilissä 10 eli suurituloisilla kotitalouksilla. Kuviossa esitetyt muutokset on laskettu OECD:n modifioidun ekvivalenssiasteikon mukaisilla kotitalouskohtaisilla ekvivalenteilla tuloilla. 

Tässä esityksessä ehdotettujen veroperustemuutosten yhteisvaikutus tulonjakoon Gini-kertoimella mitattuna on +0,24 prosenttiyksikköä eli toimenpiteet kasvattaisivat tuloeroja. 

5.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Ehdollinen lisäkauppahinta

Ehdollisen lisäkauppahinnan tuloverotusta koskevaa ehdotusta valmisteltaessa on arvioitu toteuttamisvaihtoehtoa, jossa luovutusvoitto laskettaisiin kaupantekovuoden jälkeen vahvistuvasta lisäkauppahinnasta erikseen. Luovutusvoitto lisäkauppahinnasta laskettaisiin käyttäen hankintameno-olettamaa eikä kaupantekovuoden verotuksessa verotettua luovutusvoittoa tai tappiota oikaistaisi. 

Vaihtoehtoisen toteuttamistavan arvioitiin olevan hallinnollisesti ehdotettua mallia yksinkertaisempi. Tässä vaihtoehdossa kauppahinnan jakautumisella peruskauppahinnan ja lisäkauppahinnan välillä olisi kuitenkin vaikutusta luovutusvoiton kokonaismäärään tilanteessa, jossa kaupantekovuoden verotuksessa luovutusvoitto laskettaisiin todellisen hankintamenon ja myyntikulujen perusteella. Vaihtoehtoinen tapa olisi myös verovelvollisen kannalta kohtuuton tilanteessa, jossa luovutuksesta olisi kaupantekovuoden verotuksessa vahvistettu tappio ja ehdollinen lisäkauppahinta vahvistuisi vasta tappion vähentämisen määräajan päättymisen jälkeen. Tämän vuoksi ehdotettu sääntely katsottiin erityisesti verotuksen neutraalisuusvaatimuksen ja oikeudenmukaisuuden kannalta tarkoituksenmukaisemmaksi vaihtoehdoksi. 

Laki ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta

Avainhenkilölain muutosten valmistelun yhteydessä esille on noussut myös paluumuuttaville Suomen kansalaisille myönnettävä erillinen huojennus. EU-lainsäädännöstä johtuen, missään EU-valtiossa ei saa kohdella toisista jäsenvaltioista olevia työntekijöitä työsuhteen ehdoissa kyseisen valtion omia kansalaisia huonommin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ulkomaan kansalaisten verotus ei saa muodostua ankarammaksi kuin samassa tilanteessa olevien Suomen kansalaisten. Siten yksinomaan Suomen kansalaisille suunnattua verohuojennusta ei ole mahdollista toteuttaa EU-oikeuden vastaisena. 

Työnantajan maksamat oikeudellisen neuvonnan kustannukset

Budjettiriihen kirjauksen toteuttamiseksi ei ole muuta toteuttamisvaihtoehtoa kuin asiasta säätäminen tuloverolaissa. Säännöksen kattavuus voisi olla suppeampi kuin ehdotetussa säännöksessä, joka on kattavampi kuin budjettiriihen kirjaus. Tällöin oikeustila jäisi kuitenkin monien eri tilanteiden osalta tulkinnanvaraiseksi, mikä johtaisi epävarmuuteen ja uuden oikeuskäytännön tarpeeseen. Tämän vuoksi ehdotettu kattavampi säännös on tarkoituksenmukaisempi vaihtoehto. 

5.2  Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

7.1  Laki vuoden 2026 tuloveroasteikosta

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki vuoden 2026 tuloveroasteikosta. Asteikkoa uudistettaisiin osana kokonaisuutta, jossa työn verotusta kevennetään ja ansiotuloverotuksen ylimmät marginaalit alennettaisiin noin 52 prosenttiin. Ehdotuksen mukaan verovuodelta 2026 toimitettavassa verotuksessa sovellettaisiin progressiivista ansiotulon tuloveroasteikkoa, jonka kolmeen alimpaa tulorajaan tehtäisiin 3,6 prosentin suuruinen indeksitarkistus. Marginaaliveroprosentit kolmessa alimmassa tuloluokassa vastaisivat vuoden 2025 tuloveroasteikkoa. Nykyisen kolmannen ja neljännen tuloluokan väliin ehdotetaan lisättäväksi uusi tuloluokka, jonka tuloraja olisi 40 100 euroa. Tämän tuloluokan marginaaliveroprosentti olisi 33,25 prosenttia. Asteikon nykyisestä neljännestä tulorajasta tulisi asteikon uusi ylin tuloraja. Rajaan ei tehtäisi indeksitarkistusta, joten se olisi nykyistä neljättä tulorajaa vastaavasti 52 100 euroa. Marginaaliveroprosentti ylimmässä tuloluokassa olisi 37,5 prosenttia.  

Tuloveroasteikkoon lisättiin väliaikaisesti uusi ylin tuloluokka ensimmäisen kerran vuodelle 2013. Vuodelle 2015 tätä ylimmän tuloluokan euromääräistä alarajaa alennettiin 100 000 eurosta 90 000 euroon. Tuloveroasteikkoa kiristettiin vuodelle 2016 alentamalla asteikon ylimmän tuloluokan euromääräistä alarajaa 90 000 eurosta 72 300 euroon. Tämä tarkoitti kahden ylimmän tuloluokan yhdistymistä. Tämän jälkeen rajaan on tehty vuosittain vastaava indeksitarkistus kuin muihinkin tuloluokkiin. Vuoden 2024 asteikkoon lisättiin hallitusohjelman mukaisesti uusi ylin porras 150 000 euron tulorajalla, ja tämän portaan veroprosentti on kaksi prosenttiyksikköä korkeampi kuin toiseksi korkeimman portaan veroprosentti. 

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa on todettu, että verotuksen ylintä progressioporrasta jatketaan vaalikauden loppuun saakka määräaikaisena 150 000 euron tasolla. Koska asteikkoa uudistetaan vuodelle 2026 osana kokonaisuutta, jossa ansiotuloverotusta kevennetään ja ylimmät marginaaliveroprosentit alennetaan 52 prosenttiin, poistuu asteikosta tämä määräaikainen ylin progressioporras. Asteikossa ei siten olisi jatkossa enää määräaikaista ylintä progressioporrasta ja uudistetun asteikon ylin tuloraja vuonna 2026 olisi 52 100 euroa.  

7.2  Tuloverolaki

31 §. Luonnollisia vähennyksiä koskevat erityiset säännökset. Koska työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähennyskelpoisuus ehdotetaan poistettavaksi, ehdotetaan pykälän 1 momentin 6 kohtaa muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin maininta työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuista. Työttömyyskassamaksut jäisivät lainkohdassa tarkoitetuiksi tulonhankkimiskuluina vähennettäviksi menoiksi.  

Koska työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähennyskelpoisuus ehdotetaan poistettavaksi, pykälän 4 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi tätä koskeva säännös, jonka mukaan työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut eivät olisi verotuksessa vähennyskelpoisia menoja. Työmarkkinajärjestöinä on vakiintuneesti pidetty järjestöjä, joiden päätehtävänä on keskinäisillä neuvotteluilla sopia molempia osapuolia sitovasti työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten noudatettavista ehdoista. Tällä hetkellä tällaisia palkansaajien työmarkkinajärjestöjä ovat Suomessa esimerkiksi Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry, STTK ry ja Akava ry sekä niiden jäsenyhdistykset. Verotuskäytännössä työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuina on pidetty työmarkkinajärjestölle maksettavaa jäsenmaksua. Myös kyseisen järjestön sääntöjen mukaisessa järjestyksessä määrätyt ylimääräiset jäsenmaksut ovat olleet työmarkkinajärjestön jäsenmaksuina vähennyskelpoisia. Verotusmenettelystä annetun lain 16 §:n 1 momentin mukaan työmarkkinajärjestöllä on ollut velvollisuus toimittaa Verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot verotuksessa vähennyskelpoisista jäsenmaksuista. Ehdotetun muutoksen myötä nämä edellä mainitut työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut eivät olisi jatkossa verotuksessa vähennyskelpoisia menoja. 

Edellä mainittujen varsinaisten työmarkkinajärjestöjen lisäksi on olemassa erilaisia ammatillisia edunvalvonta- ja muita ammattiryhmäkohtaisia järjestöjä, joilla voi olla myös työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita. Näiden järjestöjen jäsenmaksut ovat voineet nykyisen verotuskäytännön mukaan olla verotuksessa vähennyskelpoisia menoja, jos jäsenmaksu on ammatin tai liiketoiminnan harjoittamisen edellytyksenä taikka sitä voidaan muuten pitää tulon hankkimisesta johtuneena kustannuksena. Koska varsinaisten työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeudesta ehdotetaan luovuttavan, on perusteltua tarkastella myös muiden vastaavan tyyppistä toimintaa harjoittavien järjestöjen jäsenmaksujen verotuksellista kohtelua. Verotuksellisen kohtelun yhdenmukaisuuden johdosta ehdotetaan, että jäsenmaksujen vähennyskelvottomuus koskisi varsinaisten työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen lisäksi myös sellaisten järjestöjen jäsenmaksuja, joilla voi sääntöjensä mukaan olla työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita. Työmarkkinatoimintaan liittyvillä tavoitteilla tarkoitettaisiin esimerkiksi sitä, että järjestön sääntöjen mukaisena toimintana voisi olla tietyn ammattikunnan taloudellinen, ammatillinen tai muu työmarkkinatoimintaan liittyvä edunvalvonta. Jäsenmaksujen verotuksellinen kohtelu olisi siten yhdenmukaista työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita omaavien järjestöjen kohdalla eikä verotuksellinen kohtelu riippuisi esimerkiksi siitä, kuuluuko järjestö jäsenenä johonkin toiseen järjestöön vai ei. Säännös ei koskisi esimerkiksi sellaisten järjestöjen jäsenmaksuja, joiden tarkoituksena on tietyn ammattikunnan ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen tai muulla tavalla edistää jäsenten ammatillista osaamista eikä järjestöllä voisi sääntöjensä mukaan olla työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita. Säännös koskisi vain järjestöjen jäsenmaksuja. Muita järjestöille maksettavia suorituksia arvioitaisiin tulonhankkimiskulujen vähennyskelposuutta koskevien yleisten säännösten mukaisesti. Samoin muiden, kuin tässä säännöksessä tarkoitettujen järjestöjen jäsenmaksuja arvioitaisiin tulonhankkimiskulujen vähennyskelpoisuutta koskevien yleisten säännösten mukaisesti. 

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 9 momentti, jossa säädettäisiin verovelvollisen omassa tai perheen käytössä olevan asunnon tai vapaa-ajan asunnon kustannusten vähennyskelpoisuudesta verotuksessa. Ehdotetun säännöksen mukaan verovelvollisen omassa tai perheen käytössä olevan asunnon tai vapaa-ajan asunnon kustannukset eivät olisi palkkatulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuvia vähennyskelpoisia menoja. Asunnon kustannuksilla tarkoitettaisiin kaikkia asuntoon liittyviä kustannuksia mukaan lukien kalusteet. Asunnolla tarkoitettaisiin kaiken laatuisia verovelvollisen tai hänen perheensä käytössä olevia asuntoja tai vapaa-ajan asuntoja. Perheellä tarkoitettaisiin puolisoa ja alaikäisiä lapsia vastaavalla tavalla kuin arvioitaessa vakituisen asunnon verovapaan myynnin edellytyksiä. Myös esimerkiksi edellä tarkoitetun asunnon pihapiirissä olevat rakennukset kuuluisivat säännöksen soveltamisalan piiriin. Säännös ei koskisi asunnon tai vapaa-ajan asunnon ulkopuolelta hankittuja vain työskentelykäyttöön soveltuvia tiloja. Näistä tiloista johtuvien menojen vähennyskelpoisuutta arvioitaisiin tulonhankkimiskulujen vähennyskelpoisuutta koskevien yleisten säännösten mukaisesti. Palkkatulolla tarkoitettaisiin ennakkoperintälain 13 §:ssä tarkoitettua palkkaa. Kyseisen lainkohdan nojalla verotuksessa palkalla tarkoitetaan: 

1) kaikenlaatuista palkkaa, palkkiota, etuutta ja korvausta, joka saadaan työ- tai virkasuhteessa; 

2) kokouspalkkiota, henkilökohtaista luento- ja esitelmäpalkkiota, hallintoelimen jäsenyydestä saatua palkkiota, toimitusjohtajan palkkiota, avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön yhtiömiehen nostamaa palkkaa sekä luottamustoimesta saatua korvausta. 

Ehdotettu muutos tarkoittaisi sitä, että työhuonevähennystä ei enää myönnettäisi palkkatulon hankkimisesta johtuvana menona säännöksessä tarkoitetussa asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa tapahtuvan työskentelyn perusteella. Vähennystä ei saisi kaavamaisena vähennyksenä eikä todellisten kustannusten mukaan laskettuna vähennyksenä. 

Verovelvollinen voi käyttää säännöksessä tarkoitettua asuntoa myös muiden tuloverolain mukaan verotettavien tulojen kuin palkkatulojen hankintaan. Esimerkiksi freelancerit ja taiteilijat voivat saada tulonsa muuna kuin palkkatulona, jolloin heillä on myös velvollisuus itse järjestää itselleen työtilat. Muiden kuin palkkatulojen hankinnan kohdalla työhuonevähennykselle on näin ollen erilaiset perusteet. Tämän johdosta ehdotetaan, että verovelvollisen käyttäessä säännöksessä tarkoitettua asuntoa muiden veronalaisten tulojen kuin palkkatulojen hankintaan, verovelvollisella olisi oikeus vähentää asunnon käytöstä tulon hankkimisesta johtuvina kustannuksina enintään Verohallinnon määräämän työhuonevähennyksen määrä. Verohallinto määräisi ehdotettavan valtuussäännöksen nojalla kaavamaisen työhuonevähennyksen määrän vuosittain perustuen tulonhankkimistoiminnan määrään ja laajuuteen sekä työhuoneen kohtuullisiin keskimääräisiin kustannuksiin. Verohallinto vahvistaa jo nykyisin kaavamaisen työhuonevähennyksen määrän kolmiportaisena vähennyksenä. 

Ehdotetun muutoksen myötä työhuonevähennystä ei voisi enää saada säännöksessä tarkoitettujen asuntojen kustannusten perusteella palkkatulon hankkimisesta johtuvana menona. Näin ollen esimerkiksi työsuhteessa tehtävien etätöiden perusteella ei enää myönnettäisi työhuonevähennystä. Muiden tuloverolain mukaan verotettavien tulojen hankinnasta johtuvana menona kyseisten asuntojen kustannuksista voitaisiin myöntää Verohallinnon vahvistaman kaavamaisen työhuonevähennyksen määrä. Näin ollen esimerkiksi freelancerit ja taiteilijat voisivat saada omassa asunnossa työskentelyn perusteella Verohallinnon vahvistaman kaavamaisen työhuonevähennyksen. Myös esimerkiksi työkorvauksena pidettävää omaishoidon hoitopalkkiota saavat omaishoitajat voisivat jatkossakin saada kaavamaisen työhuonevähennyksen. Tuloverolain mukaan verotettavien tulojen osalta työhuonevähennystä ei voisi saada säännöksessä tarkoitettujen asuntojen perusteella todellisten kustannusten mukaisena. 

Ehdotetulla muutoksella ei olisi vaikutusta elinkeinoverolain tai maatilatalouden tuloverolain perusteella tehtäviin vähennyksiin. Muutoksella ei siten olisi vaikutusta esimerkiksi elinkeinonharjoittajille myönnettävään työhuonevähennykseen. 

64 §. Luontoisetu. Pykälän 4 momentti ehdotetaan kumottavaksi, koska työsuhdepolkupyörän verovapaa etuus ehdotetaan poistettavaksi. Työnantaja voisi edelleen tarjota työntekijälle työsuhdepolkupyörän kuten nykyisinkin. Verovapaan osuuden poistamisen myötä etu olisi jatkossa veronalainen luontoisetu, ja se arvostettaisiin käypään arvoon. Polkupyöräetu arvostetaan jo nykyisin käypään arvoonsa Verohallinnon luontoisetupäätöksen 27 §:ssä määrätyllä tavalla.  

Muutos koskisi polkupyöräetuja, joiden käyttöönottoon työnantaja ja työntekijä olisivat sitoutuneet 24.4.2025 tai sen jälkeen. Polkupyöräetu olisi edelleen verovapaata tuloa 1 200 euroon saakka vuodessa niissä tilanteissa, joissa työntekijä ja työnantaja olisivat sitoutuneet polkupyöräedun käyttöönottoon 23.4.2025 tai sitä ennen. Käytännöt polkupyöräedun järjestämisessä vaihtelevat ja etu voidaan järjestää eri tavoin. Siirtymäsäännöstä sovellettaessa työntekijän ja työnantajan katsottaisiin molempien sitoutuneen polkupyöräedun käyttöönottoon, kun työnantaja ja työntekijä olisivat sopineet edun käyttöönotosta ja jompikumpi osapuolista olisi tehnyt tilaussopimuksen pyörän hankinnasta. Jos työnantaja olisi esimerkiksi ottanut työsuhdepyöriä tarjoavan palveluntarjoajan palvelun käyttöön ja työntekijä olisi tähän perustuen tehnyt pyörää koskevan tilaussopimuksen 23.4.2025 tai tätä ennen, mutta työnantaja olisi hyväksynyt sopimuksen vasta tämän päivän jälkeen, työnantajan ja työntekijän katsottaisiin sitoutuneen edun käyttöönottoon 23.4.2025 tai sitä ennen. Verovapaus koskisi vain sitä sopimuskokonaisuutta ja sitä työsuhdepyörää, johon työnantaja ja työntekijä olisivat sitoutuneet ennen edellä mainittua ajankohtaa. Tämä koskisi kaikkia siirtymäsäännöksen piirissä olevia polkupyöräetuja riippumatta siitä, miten etu on järjestetty. Jos edun kohteena oleva pyörä vaihtuisi esimerkiksi varkauden, valmistusvirheen, takuuasian tai muusta vastaavasta työntekijästä tai työnantajasta riippumattomasta syystä, olisi kyse edelleen samasta sopimuskokonaisuudesta ja näin ollen siirtymäsäännöksen piirissä olevasta edusta. Jos taas työntekijä ja työnantaja sopisivat esimerkiksi työsuhdepyörän vaihtamisesta, pyörä siirrettäisiin toiselle työntekijälle, sopimuksen osapuoli vaihtuisi taikka sopimuksen sisältöön tehtäisiin muita muutoksia, muutoksen jälkeen kyse olisi uudesta edusta, joka olisi veronlainen etu koko käyvästä arvostaan. Jos polkupyöräetu olisi toteutettu leasingsopimuksella tai muulla vastaavalla sopimusjärjestelyllä, 1 200 euron verovapautta sovellettaisiin kyseisen sopimuskauden loppuun saakka, kuitenkin enintään siihen asti, kun viisi vuotta on kulunut edun käyttöönotosta. Jos työnantaja omistaisi polkupyöräetuna olevan polkupyörän, verovapaus soveltuisi kyseisen pyörän käytölle ennen edun käyttöönottoa sovitun määräajan loppuun saakka kuitenkin enintään siihen asti, kun viisi vuotta on kulunut edun käyttöönotosta. Siirtymäajan enimmäiskesto olisi siten sama riippumatta siitä, miten etu on järjestetty. Viiden vuoden aika vastaisi Verohallinnon luontoisetupäätöksellä määriteltyä edun käyvän arvon laskennassa käytettävää hankintahinnan jaksotusta tilanteissa, joissa työnantaja omistaa pyörän. 

Työsuhdepolkupyörä olisi siten veronalainen etu koko käyvästä arvostaan vuodesta 2026 alkaen, jos työnantaja ja työntekijä olisivat sitoutuneet polkupyöräedun käyttöönottoon 24.4.2025 tai sen jälkeen. Tätä ennen sovittuihin polkupyöräetuihin sovellettaisiin edellä mainittua siirtymäaikaa. Siirtymäajan jälkeen polkupyöräetu olisi kaikissa tilanteissa veronalainen etu käyvästä arvostaan. 

69 e §. Työnantajan maksamat oikeudellisen neuvonnan kustannukset. Tuloverolakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 69 e §, jossa säädettäisiin työnantajan maksamien työntekijän oikeudellisen neuvonnan kustannusten verotuksesta. Pykälässä säädettyjen edellytysten täyttyessä työnantajan maksamista oikeudellisen neuvonnan kustannuksista ei muodostuisi veronalaista tuloa työntekijälle. Koska säännös koskisi vain työnantajan omassa intressissään maksamia kustannuksia, säännöksellä ei olisi merkitystä sen arvioimisessa, voisiko työntekijä mahdollisesti jossain tilanteessa vähentää kustannukset omassa verotuksessaan, jos työnantaja ei maksaisi kustannuksia. Siten säännös ei muuttaisi vallitsevaa oikeustilaa työntekijän vähennysoikeuden osalta.  

Pykälän 1 momentti mahdollistaisi siinä säädettyjen edellytysten täyttyessä sen, että työnantaja voisi rikosasiassa kustantaa verovapaasti oikeudellista neuvontaa työntekijälleen. Työntekijällä tarkoitettaisiin säännöksessä luonnollista henkilöä, jolle säännöksessä tarkoitettu työnantaja maksaa ennakkoperintälain 13 §:n mukaista palkkaa. Siten säännös koskisi työ- tai virkasuhteessa olevien henkilöiden lisäksi myös esimerkiksi toimitusjohtajaa ja hallituksen jäseniä. Säännös voisi soveltua myös entiselle työntekijälle maksettuihin korvauksiin. Säännös ei kuitenkaan soveltuisi esimerkiksi oikeudellisen neuvonnan maksavaan yhtiöön toimeksiantosuhteessa oleviin henkilöihin, yhtiöihin tai näiden yhtiöiden työntekijöihin. Pykälän 5 momentissa säädettäisiin säännöksen soveltamisesta vuokratyö- ja konsernitilanteisiin. 

Pykälän 1 momentin 1–4 kohdissa säädettäisiin edellytykset, joiden kaikkien olisi täytyttävä yhtäaikaisesti, jotta työnantaja voisi maksaa työntekijän rikosasiassa oikeudellisen neuvonnan kustannuksia ilman, että niistä syntyy veronalaista tuloa työntekijälle. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan verovapauden edellytyksenä olisi, että työnantajalla on intressi maksaa oikeudellisen neuvonnan kustannukset. Työnantajan intressi voisi perustua esimerkiksi siihen, että asia vaikuttaa työnantajan maineeseen tai liiketoimintaan. Työnantajan intressi voisi toisaalta perustua myös siihen, että työnantaja katsoo tarkoituksenmukaiseksi tarjota tarvittavan avun työntekijälleen esimerkiksi siksi, että olisi kohtuutonta olla tarjoamatta oikeudellista neuvontaa. Siten edellytys työnantajan intressistä voisi täyttyä hyvin matalalla kynnyksellä. Lähtökohtaisesti pelkästään se, että työnantaja suostuu maksamaan kustannuksia, osoittaisi yleensä työnantajan intressin olemassaolon.  

Olosuhteiden tulisi olla poikkeukselliset, jotta säännöksen verovapauden soveltuminen estyisi työnantajan intressin puuttumisen vuoksi. Tällainen tilanne voisi syntyä esimerkiksi silloin, jos työnantaja korvaisi työntekijäosakkaan tai osakkaan yhtiössä töissä olevan lähiomaisen oikeudellisen neuvonnan kustannuksia tilanteessa, jossa myös säännöksen muiden verovapauden edellytysten soveltuminen olisi tulkinnanvaraista, ja olisi todennäköistä, että muille työntekijöille ei vastaavassa tilanteessa korvattaisi oikeudellisen neuvonnan kustannuksia. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan verovapauden edellytyksenä olisi, että asia on aiheutunut osana työntekijän työtehtäviä. Työtehtävillä tarkoitettaisiin vain oikeudellisen neuvonnan maksavan työnantajan työtehtäviä. Jos työntekijällä olisi esimerkiksi kaksi eri työnantajaa, vain se työnantaja, jonka työtehtävien osana asia on aiheutunut, voisi korvata oikeudellisen neuvonnan kustannuksia verovapaasti. Siten kustannukset maksavan työnantajan työtehtäviin liittymättömät asiat on rajattu säännöksen verovapauden soveltumisen ulkopuolelle. Säännöksen 5 momentissa kuitenkin säädettäisiin poikkeus vuokratyö- ja konsernitilanteisiin. 

Työsuhteen päättymisen jälkeen vireille tullutta asiaa voitaisiin pitää osana työtehtäviä, jos asia liittyisi selvästi työntekijän aiempiin työtehtäviin oikeudellisen neuvonnan kustannukset maksavalla työnantajalla. Myös vapaa-ajalla tapahtunutta asiaa voidaan pitää osana työtehtäviä, jos asia liittyy selvästi työtehtäviin kustannukset maksavalla työnantajalla. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi työntekijän joutuminen tyytymättömän asiakkaan pahoinpitelemäksi kadulla työajan tai työsuhteen päättymisen jälkeen. 

Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan verovapauden edellytyksenä olisi, että ei olisi ilmeistä, että työntekijän olisi tullut mieltää toimintansa jo tekohetkellä lainvastaiseksi. Siten asiat, joissa olisi ilmeistä, että työntekijän olisi tullut mieltää toimintansa lainvastaiseksi jo tekohetkellä, olisi rajattu säännöksen verovapauden soveltumisen ulkopuolelle, koska ei olisi tarkoituksenmukaista, että työnantaja voisi silloin maksaa kustannuksia verovapaasti. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi ylinopeuden ajaminen työtehtävää suoritettaessa siksi, että työntekijä on aikataulusyistä ajanut ylinopeutta oma-aloitteisesti tai työnantajan pyynnöstä. Esimerkiksi työnantajan selvästi lainvastainen pyyntö, määräys tai ohjeistus ei yksinään tarkoittaisi, että pykälän 1 momentin 3 kohdan edellytys täyttyisi. 

Säännöksen verovapaus olisi kuitenkin tarkoitettu sovellettavaksi matalalla kynnyksellä, jos asia on aiheutunut osana työtehtäviä. Toisin sanoen, verovapaus estyisi vain poikkeuksellisesti siitä syystä, että olisi pidettävä ilmeisenä, että työntekijän olisi jo tekohetkellä tullut mieltää teko lainvastaiseksi. Säännöksen soveltamiseksi ei siten tarvitsisi arvioida esimerkiksi sitä, mikä oikeudenkäynnin lopputulema tulisi olemaan. Arvioinnissa voitaisiin ottaa huomioon esimerkiksi tilanteen äkillisyys, yllättävyys, poikkeuksellisen lyhyt harkinta-aika, tulkinnanvaraisuus, vaihtoehtoisten toimintamallien puuttuminen sekä työnantajan pyyntö, määräys ja ohjeistus. Siten jälkikäteen arvioituna ilmeisen lainvastainenkin teko voisi joissain tilanteissa täyttää pykälän 1 momentin 3 kohdan edellytyksen. Verovapaus voisi säännöksen kaikkien edellytysten täyttyessä soveltua, vaikka olisi erittäin todennäköistä, että työntekijä tuomittaisiin aikanaan syylliseksi. Verovapaus voisi kaikkien säännöksen edellytysten täyttyessä soveltua esimerkiksi muutoksenhakuun tai tuomion jälkeen erääntyviin laskuihin vielä silloinkin, jos työntekijä olisi jo tuomittu syylliseksi.  

Säännöksen verovapauden edellytyksen täyttyminen arvioitaisiin sillä hetkellä ja sen hetken tietojen perusteella, kun työnantaja maksaa kuluja. Käytännössä arvioinnin joutuisi ensikädessä tekemään työnantaja, jonka ennakonpidätysvelvollisuus ja tulorekisteri-ilmoittaminen sekä muut velvoitteet riippuvat siitä, onko kyse veronalaisesta ansiotulosta ja palkasta vai verovapaasta edusta. Siten esimerkiksi myöhemmin selviävillä seikoilla tai oikeudenkäynnin lopputulemalla ei olisi takautuvasti vaikutusta säännöksen soveltumiseen työnantajan jo maksamiin kustannuksiin. Näillä voisi kuitenkin olla merkitystä tulevien kulujen kohdalla, jos esimerkiksi ilmenisi, että työntekijä olisi tarkoituksellisesti pimittänyt tietoja tai ilmenisi, että työntekijän olisi ilmeisesti tullut mieltää tekonsa lainvastaiseksi jo tekohetkellä. 

Säännöksen soveltumista ei olisi rajattu vain siihen, että työntekijä olisi epäiltynä tai syytettynä. Siten säännös voisi muiden edellytysten täyttyessä soveltua myös silloin, kun työntekijä on asiassa asianomistajana. Tällöin kyse ei olisi työntekijän lainvastaisesta teosta, minkä vuoksi lähtökohta olisi, että 1 momentin 3 kohdassa säädetty edellytys täyttyisi aina. 

Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan verovapauden edellytyksenä olisi, että työntekijä ei ole saanut korvausta samoista kustannuksista muualta ja että työntekijä sitoutuu suorittamaan mahdollisesti myöhemmin muualta saamansa korvauksen työnantajalle. Esimerkiksi vastapuoli, vakuutusyhtiö, valtio tai jokin muu taho voivat korvata työntekijän kustannuksia. Korvaukset voivat perustua esimerkiksi lakiin, tuomioon tai sopimukseen. 

Säännöksen tarkoituksena olisi, että työnantaja voisi maksaa työntekijälle kustannuksia verovapaasti vain siltä osin kuin työntekijä ei saa korvauksia muualta. Muualta saatavat korvaukset voivat selvitä tai varmistua vasta vuosia sen jälkeen, kun työnantaja on jo korvannut kustannuksia. Tämän vuoksi työntekijän mahdollisuus saada myöhemmin korvauksia muualta ei estäisi verovapauden soveltumista, jos työntekijä ei olisi saanut korvauksia vielä silloin, kun työnantaja maksaa kustannuksia. Lisäksi edellytyksenä olisi, että työntekijä sitoutuisi suorittamaan mahdollisesti myöhemmin muualta saamansa korvaukset työnantajalle. Sitoutuminen voitaisiin käytännössä tehdä esimerkiksi saamisoikeuden siirrolla tai muulla sopimuksella.  

Sitoutumisen tulisi lähtökohtaisesti tapahtua jo ennen kuin työnantaja maksaisi kustannuksia. Koska tilanteet, joissa työnantaja maksaa työntekijän oikeudellisen neuvonnan kustannuksia, saattavat olla äkillisiä ja epäselviä, verovapaus ei kuitenkaan estyisi pelkästään sen vuoksi, että sitoutumisesta ei olisi tehty sopimusta tai saamisoikeutta ei olisi siirretty ennen kuin työnantaja maksaa työntekijän oikeudellisen neuvonnan kustannuksia. Mahdollista on myös se, että työnantaja on voinut maksaa asian selvittämiseen liittyviä kuluja jo ennen kuin työntekijää epäillään rikoksesta, jos esimerkiksi pitkän esitutkintaprosessin aikana rikoksesta epäiltyjen työntekijöiden piiri laajenee. Tällöin työntekijä ei ole voinut etukäteen sitoutua mahdollisesti muualta saamansa korvauksen suorittamiseen työnantajalle. Ratkaisevaa pykälän 1 momentin 4 kohdan edellytyksen täyttymisen arvioinnissa olisi, että tarkoituksena olisi ollut, että työntekijä suorittaa mahdollisesti myöhemmin saamansa korvauksen työnantajalle ja että työntekijä myös tosiasiassa toimii näin. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin siitä, miten myöhemmin muualta saatava korvaus vaikuttaisi työnantajan maksamien kustannusten verotukseen, jos työntekijä vastoin sitoumusta jättäisi muualta saamansa korvauksen suorittamatta työnantajalle. 

Pykälän 2 momentissa täsmennettäisiin, mitä 1 momentissa tarkoitettu oikeudellinen neuvonta voisi sisältää. Oikeudellinen neuvonta voisi sisältää asian selvittämistä jo ennen esitutkinnan aloittamista, jos asian luonteen vuoksi olisi mahdollista, että asia johtaa esitutkintaan, tai jotain muuta asian kannalta tarpeellista selvittämistä. Säännös koskisi myös oikeudellisen neuvonnan kustannuksia, jotka aiheutuvat esitutkinnasta, syyteharkinnasta, sovintoneuvottelusta ja oikeudenkäynnistä. Säännöksen olisi perusteltua koskea kaikkia edellä mainittuja vaiheita, eikä vain oikeudenkäyntiä, koska merkittävä osa kustannuksista syntyy yleensä jo asian aiemmissa vaiheissa ja asia ei välttämättä etene oikeudenkäyntiin saakka, jos esimerkiksi syyte jätetään nostamatta tai asia ratkaistaan sovintomenettelyssä.  

Oikeudellisen neuvonnan kustannuksiin kuuluvat oikeudenkäyntikustannukset voisivat sisältää esimerkiksi asianajajille, asiantuntijoille tai todistajille maksettuja palkkioita, oikeudenkäyntimaksuja, muutoksenhausta aiheutuvia kustannuksia, työntekijän maksettavaksi tuomittuja vastapuolen oikeudenkäyntikuluja sekä muita vastaavia oikeudenkäyntiin selvästi liittyviä kustannuksia. Säännös ei kuitenkaan koskisi työntekijän maksettavaksi tuomittuja sakkoja, menettämisseuraamuksia, vahingonkorvauksia, hallinnollisia seuraamusmaksuja ja muita vastaavia kustannuksia. 

Säännöksen soveltumisen kannalta ei olisi merkitystä, miten oikeudellinen neuvonta on järjestetty ja miten työnantaja sen kustantaa. Työnantaja voisi kustantaa oikeudellisen neuvonnan esimerkiksi tekemällä itse sopimuksen asianajotoimiston kanssa, maksamalla työntekijän tekemän sopimuksen perusteella aiheutuneet laskut suoraan asianajotoimistolle, korvaamalla työntekijän asianajotoimistolle maksamat suoritukset työntekijälle tai käyttämällä vakuutustaan. Työnantaja voisi kustantaa oikeudellisen neuvonnan myös esimerkiksi käyttämällä omaa tai konserniyhtiönsä henkilökuntaa asian hoitamiseen. Myös lakiin eräistä oikeudenkäynneistä valtion palveluksessa oleville aiheutuvien kustannusten korvaamisesta valtion varoista (269/1974) sekä lakiin eräistä oikeudenkäynneistä kunnan tai kuntainliiton palveluksessa oleville aiheutuvien kustannusten korvaamisesta kunnan tai kuntainliiton varoista (21/1984) perustuvat korvaukset voitaisiin lähtökohtaisesti rinnastaa työnantajan maksamiin kustannuksiin. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että pykälää sovelletaan myös hallinnollisten seuraamusten määräämisestä sekä riita-asioiden käsittelystä aiheutuneisiin vastaaviin kustannuksiin vastaavalla tavalla kuin rikosasioista aiheutuneisiin kustannuksiin. Työntekijä voi joutua työtehtäviensä seurauksena riita-asiassa asianosaiseksi. Vastaavasti työntekijälle voidaan määrätä hallinnollisia seuraamusmaksuja tai muita hallinnollisia seuraamuksia työtehtävien seurauksena. Tämän vuoksi olisi perusteltua, että riita-asioista ja hallinnollisista seuraamuksista aiheutuneita oikeudellisen neuvonnan kustannuksia käsiteltäisiin samalla tavalla kuin rikosasioista aiheutuneita oikeudellisen neuvonnan kustannuksia.  

Tyypillinen säännöksessä tarkoitettu riita-asia voisi olla esimerkiksi asiakkaan tekemä vahingonkorvausvaatimus. Säännöksessä tarkoitettuja hallinnollisia seuraamuksia olisivat esimerkiksi liikennevirhemaksu tai sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammatinharjoittamisoikeuden menettäminen sekä muut vastaavat hallinnolliset seuraamukset. Hallinnollista seuraamusta koskevassa asiassa aiheutuvia kustannuksia voisivat olla esimerkiksi seuraamuksen määräämistä käsittelevän hallintoviranomaisen kuulemiskirjeen johdosta annettavan vastineen tai selvityksen laatimisesta avustajalle tai asiamiehelle maksetut kulut ja palkkiot sekä vastaavat muutoksenhausta aiheutuvat kustannukset. 

Jotta työnantaja voisi korvata verovapaasti pykälän 3 momentissa tarkoitettuja oikeudellisen neuvonnan kuluja, myös kaikkien 1 momentissa tarkoitettujen edellytysten tulisi täyttyä. Siten esimerkiksi työntekijän henkilökohtaisessa verotuksessa määrättyyn veronkorotukseen liittyviä oikeudellisen neuvonnan kustannuksia ei voisi korvata verovapaasti, koska työntekijän henkilökohtaisessa verotuksessa määrätty veronkorotus ei ole voinut aiheutua 1 momentin 2 kohdan tarkoittamalla tavalla osana työnantajan antamien työtehtävien suorittamista, vaikka kyse olisi työnantajalta saadusta tulosta. Työntekijän henkilökohtainen verotus on työntekijän vastuulla, eikä se voi olla osa työnantajan antaman työtehtävän suorittamista. Sen sijaan työnantajan omien velvollisuuksien, kuten esimerkiksi ennakonpidätyksen toimittamisen ja tulorekisteri-ilmoittamisen, kustannuksissa ei puolestaan ole lainkaan kysymys työntekijän kustannuksista. Siten työnantaja voi maksaa näihin työnantajan velvoitteisiin liittyvästä oikeudellisesta neuvonnasta ilman, että siitä voisi muodostua työntekijälle veronalainen etu ja siten edesauttaa sitä, että tulotiedot saadaan tulorekisteristä oikeanlaisina työntekijän verotukseen.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että työnantajan maksamat oikeudellisen neuvonnan kustannukset luetaan työntekijän veronalaiseksi ansiotuloksi siltä osin kuin, työntekijä saa myöhemmin muualta samojen kustannusten perusteella korvausta, eikä työntekijä suorita saamaansa korvausta edelleen työnantajalle ilman aiheetonta viivytystä. Muualta saadun korvauksen voi maksaa esimerkiksi vastapuoli, vakuutusyhtiö, valtio tai jokin muu taho. 

Työnantajan maksamien kustannusten määränä pidettäisiin määrää, jonka työnantaja on maksanut asiassa asianajotoimistolle, vastapuolelle, työntekijälle tai jollekin muulle taholle. Sillä, miten työnantaja olisi käytännössä järjestänyt kustannusten maksamisen, ei olisi merkitystä. Siten kustannusten määrään luettaisiin mukaan myös esimerkiksi työnantajan vakuutuksen kattamat kustannukset. Jos työnantaja olisi käyttänyt omaa tai konserniyhtiönsä henkilökuntaa asiassa, siitä aiheutuneiden kustannusten määränä voitaisiin pitää laskennallisia palkkakustannuksia sivukuluineen. 

Muualta saadun korvauksen määränä pidettäisiin työntekijän tosiasiassa saamaa rahamäärää. Siten muualta saadun korvauksen määrään luettaisiin myös mahdolliset korot ja muut vastaavat erät. Muualta saadun korvauksen saamisen ajankohtana pidettäisiin sitä, kun muu taho tosiasiassa maksaa korvauksen työntekijälle. Siten esimerkiksi tuomio tai vakuutuspäätös ei vielä realisoisi pykälän 4 momentin tilannetta, vaan vasta se, kun korvaus on tosiasiassa maksettu työntekijälle. 

Veronalaista tuloa ei katsottaisi syntyvän, jos työntekijä maksaisi muualta myöhemmin saamansa korvauksen edelleen työnantajalle ilman aiheetonta viivytystä tai ei edes saisi muun tahon maksamaa korvausta itselleen esimerkiksi siksi, että saatava olisi siirretty työnantajalle. Tällöin työnantajan verovapaana maksama korvaus säilyisi verovapaana. Maksun voitaisiin katsoa tapahtuneen ilman aiheetonta viivytystä, jos työntekijä maksaisi korvauksen edelleen työnantajalle muutaman kuukauden kuluessa siitä, kun hän sai korvauksen muualta. Myös myöhemmin tapahtuvan maksun voitaisiin poikkeuksellisesti katsoa tapahtuneen ilman aiheetonta viivytystä, jos työntekijä osoittaisi, että viivytykselle on ollut pätevä syy. 

Pykälän 4 momentin soveltuminen olisi poikkeuksellista, ja sen tarkoitus olisi poistaa perusteeton verovapaa etu, joka työntekijälle muodostuisi, jos työntekijä saisi samojen kustannusten perusteella myöhemmin korvauksia työnantajan lisäksi muualta, eikä hän maksaisi pykälän 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun sitoumuksen mukaisesti muualta saamaansa korvausta edelleen työnantajalle ilman aiheetonta viivytystä. Tämän vuoksi 4 momentin soveltuminen ei olisi ongelmallista siinäkään tapauksessa, että työntekijän muualta saaman korvauksen suorittaminen työnantajalle ei onnistuisi työnantajasta johtuvasta syystä, kuten esimerkiksi työnantajayhtiön purkautumisen tai passiivisuuden vuoksi. Tällöin työnantajan maksamat kustannukset luettaisiin työntekijän veronalaiseksi tuloksi, mutta hän pystyisi kattamaan veroseuraamuksen muualta saamallaan korvauksella. 

Määräaikasäännökset saattavat estää työntekijän verotuksessa sen verovuoden oikaisemisen, jona työnantaja on kustannukset maksanut, koska työntekijä voi saada korvauksen muulta taholta useita vuosia myöhemmin. Siksi pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että edellä tarkoitettuun tuloon liittyvä oikaisu tehdään vanhimmalle verovuodelle, jolle se on mahdollista tehdä, jos oikaisua ei määräaikasäännösten vuoksi voitaisi tehdä sille verovuodelle, jona työnantaja on kustannukset maksanut. Kysymys olisi poikkeuksesta tuloverolain 110 §:n tulon jaksottamista koskevaan pääsääntöön. Ilman kyseistä poikkeusta pykälän 4 momentti voisi jäädä käytännössä merkityksettömäksi verotuksen lyhyen oikaisuajan vuoksi. Jos työntekijä joutuisi myöhemmin maksamaan veronalaiseksi tuloksi luetun muualta saadun korvauksen takaisin, oikaisu tehtäisiin tällöinkin vanhimmalle verovuodelle, jolle se olisi mahdollista tehdä. 

Säännös koskisi työntekijän tuloverotusta, eikä pykälän 4 momentin soveltuminen vaikuttaisi takautuvasti työnantajan ennakkoperintään liittyviin velvoitteisiin. Siten pykälän 4 momentin soveltumisen johdosta ei lähtökohtaisesti määrättäisi työnantajalle toimittamatonta ennakonpidätystä ja suorittamatonta työnantajan sairausvakuutusmaksua. Tämä johtuisi siitä, että kysymys ei olisi työnantajan laiminlyönnistä, jos myöhemmin ilmenisi, että työntekijä ei noudattanutkaan antamaansa sitoumusta muualta saadun korvauksen palauttamisesta työnantajalle.  

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että pykälä soveltuisi myös työntekijän vuokranneen käyttäjäyrityksen ja toisen konserniyhtiön maksamiin kustannuksiin. Intressi maksaa kustannuksia voi konserni- ja vuokratyötilanteissa olla työnantajan sijaan toisella konserniyhtiöllä tai työntekijän vuokranneella käyttäjäyrityksellä. Tällöin työntekijän oikeudellisen neuvonnan kustannusten maksajana ei välttämättä olisi työntekijän oma työnantaja. Säännöksen soveltuminen myös tällaisissa tilanteissa olisi tarkoituksenmukaista, koska työntekijän näkökulmasta tilanne ei käytännössä eroaisi siitä, että maksajana olisi työntekijän oma työnantaja. 

95 §. Tulonhankkimisvähennys. Pykälän 1 momentin 2 kohdasta ehdotetaan poistettavaksi maininta työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuista, koska kyseisten maksujen verovähennysoikeus ehdotetaan poistettavaksi.  

106 §. Perusvähennys. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että perusvähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin 4 115 eurosta 4 265 euroon. Perusvähennys tulisi täysimääräisenä myönnettäväksi päivärahatuloa saavalla 4 265 euron vuosituloilla, palkkatuloa saavalla noin 5 700 euron ja eläketuloa saavalla noin 14 100 euron vuosituloilla. Perusvähennyksen vaikutus ulottuisi päivärahatulon saajalla noin 27 900 euron vuosituloille, palkkatulon saajalla noin 31 600 euron ja eläketulon saajalla noin 31 500 euron vuosituloille.  

110 §. Tulon jaksottamista koskeva yleissäännös. Pykälän 2 momentti ehdotetaan kumottavaksi. Luovutusvoiton jaksottamisesta säädettäisiin 110 a §:ssä.  

110 a §. Luovutusvoiton jaksottaminen. Tuloverolakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 110 a §, jossa säädettäisiin luovutusvoiton jaksottamisesta.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin luovutusvoiton jaksottamisen pääsäännöstä. Luovutusvoitto katsottaisiin sen verovuoden tuloksi, jona kauppa tai vaihto on tehty tai muu luovutus on tapahtunut. Myös luovutustappio jaksotettaisiin nykyiseen tapaan sille verovuodelle, jona sitova kauppa tai muu luovutus on tapahtunut. Momentti vastaisi nykyistä 110 §:n 2 momenttia. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ehdollista lisäkauppahintaa koskevasta poikkeuksesta luovutusvoiton jaksottamiseen. Jos luovutussopimuksessa olisi sovittu ehdollisesta lisäkauppahinnasta, joka tulee suoritettavaksi vasta luovutussopimuksessa määritellyn ehdon täyttyessä ja jonka suorittamisvelvollisuus ja määrä vahvistuvat kaupantekovuoden jälkeen, luovutusvoitto verotettaisiin lisäkauppahinnan osalta sen verovuoden tulona, jona lisäkauppahinnan suorittamisvelvollisuus ja määrä ovat vahvistuneet. 

Kaupantekovuoden tulona verotettaisiin se osa luovutusvoitosta, joka perustuu kaupantekovuoden aikana vahvistuneeseen luovutushintaan. Jos luovutussopimuksessa olisi sovittu ehdollisesta lisäkauppahinnasta, jonka suorittamisvelvollisuus ja määrä eivät vahvistuisi vielä kaupantekovuoden aikana, luovutusvoittoa ei lisäkauppahinnan osalta verotettaisi kaupantekovuoden tulona. Luovutusvoitto verotettaisiin lisäkauppahinnan osalta sen verovuoden verotuksessa, jona lisäkauppahinnan suorittamisvelvollisuus ja määrä vahvistuvat. Toisin kuin nykyisin, luovutusvoitto verotettaisiin ehdollisen lisäkauppahinnan vahvistumisvuoden verotuksessa myös silloin, kun lisäkauppahinta vahvistuisi kaupantekovuoden jälkeen mutta ennen kaupantekovuoden verotuksen päättymistä. 

Jos luovutussopimuksessa olisi sovittu lisäkauppahinnan vähimmäismäärästä, ei kyse olisi vähimmäismäärän osalta ehdollisesta lisäkauppahinnasta, vaikka lisäkauppahinnan kokonaismäärä vahvistuisi vasta kaupantekohetkeä myöhemmin. Lisäkauppahinnan vähimmäismäärän maksuajankohdalla ei olisi merkitystä. Luovutusvoiton jaksottamista koskevan pääsäännön mukaisesti luovutussopimuksessa sovittu lisäkauppahinnan vähimmäismäärä otettaisiin luovutusvoittoa laskettaessa huomioon luovutushintana jo kaupantekovuoden verotuksessa. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin menettelystä, jolla määritettäisiin lisäkauppahintaan kohdistuvan luovutusvoiton osuus. Jos luovutuksesta tulisi suoritettavaksi kaupantekovuoden jälkeen vahvistuvaa lisäkauppahintaa, määritettäisiin lisäkauppahintaan kohdistuva osuus luovutusvoitosta laskemalla lisäkauppahinnan vahvistumisvuoden verotuksessa luovutusvoitto kokonaan uudelleen käyttämällä luovutushintana lisäkauppahinnan vahvistumisvuoteen mennessä vahvistuneen luovutushinnan osien yhteismäärää. Näin lasketusta luovutusvoitosta verotettaisiin lisäkauppahinnan vahvistumisvuoden verotuksessa luovutusvoittona määrä, joka ylittää samasta luovutuksesta aiempina vuosina luovutusvoittona verotetun määrän. Jos luovutussopimuksessa olisi sovittu useasta eri vuosina vahvistuvasta lisäkauppahinnasta, sovellettaisiin samaa menettelyä kaikkien lisäkauppahinnan vahvistumisvuosien verotuksessa. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lisäksi luovutustappion muuttamisesta lisäkauppahinnan perusteella. Jos luovutuksesta, josta tulee suoritettavaksi kaupantekovuoden jälkeen vahvistuvaa lisäkauppahintaa, olisi aiempana verovuonna vahvistettu tappio, oikaistaisiin vahvistettu tappio määräaikojen estämättä vastaamaan uudelleen lasketun luovutusvoiton tai luovutustappion määrää. Jos luovutuksesta, josta on kaupantekovuoden verotuksessa vahvistettu tappiota, tulisi suoritettavaksi kaupantekovuoden jälkeen vahvistuvaa lisäkauppahintaa, muodostuisi luovutustappio luovutusvoittoa uudelleen laskettaessa vahvistettua pienemmäksi tai poistuisi kokonaan. Luovutustappion muutos huomioitaisiin verotuksessa oikaisemalla luovutustappion määrää sen verovuoden verotuksessa, jona luovutustappio on vahvistettu. Jos lisäkauppahinnan vahvistumisvuoden verotuksessa luovutusvoittoa uudelleen laskettaessa luovutus olisi edelleen tappiollinen, oikaistaisiin vahvistettua luovutustappiota vastaamaan uudelleen lasketun luovutustappion määrää. Jos luovutuksesta muodostuisi uudelleen laskettaessa luovutusvoittoa, poistettaisiin vahvistettu luovutustappio kokonaan ja lisäksi lisäkauppahinnan vahvistumisvuoden verotuksessa verotettaisiin luovutusvoittona uudelleen lasketun luovutusvoiton määrä. 

Tappioiden määrää voitaisiin oikaista verotusmenettelystä annetun lain 56 §:ssä verotuksen oikaisulle säädetyn määräajan ja uudelleen harkinnan kiellon estämättä. Oikaisu voitaisiin tehdä myös siitä huolimatta, että luovutusvuodelta vahvistettava luovutustappio ja sen määrä olisi oikaisua tehtäessä jo ehditty ratkaista valitukseen annetulla päätöksellä muun asian kuin lisäkauppahintaan perustuvan oikaisun osalta. 

Esimerkki 1: Henkilö A on 15.3.2015 ostanut Yritys Oy:n osakkeet 60 000 eurolla. Hän myy osakkeet 1.2.2026 tehtävällä kaupalla. Kauppakirjan mukaan kauppahinnasta maksetaan 100 000 euroa kaupanteon yhteydessä. Lisäkauppahintana sovitaan maksettavaksi 30 prosenttia Yritys Oy:n tilikausien 2026 ja 2027 vahvistettujen tilinpäätöksien mukaisista tilikausien voitoista. Kauppakirjan mukaan tilikaudelta maksettava lisäkauppahinta todetaan tilikautta seuraavan huhtikuun lopussa eli 30.4.2027 ja 30.4.2028, kun tilinpäätökset vahvistetaan.  

A:n vuoden 2026 verotuksessa luovutushinnaksi katsotaan kaupanteon yhteydessä maksettu 100 000 euroa. Hankintameno-olettama (40 prosenttia, 40 000 euroa) on A:lle epäedullisempi, joten voitto lasketaan A:n todellisen hankintamenon (60 000 euroa) mukaan. A:n vuoden 2026 veronalaisen luovutusvoiton määrä on siten 40 000 euroa (100 000 - 60 000).  

Yritys Oy:n 30.4.2027 vahvistettu tilikauden 2026 tilinpäätös osoittaa tilikauden voitoksi 100 000 euroa. Lisäkauppahintaehdon mukaisesti A:lle suoritetaan vahvistetun tilinpäätöksen perusteella lisäkauppahintana 30 000 euroa. Lisäkauppahinnan vahvistumisen perusteella luovutusvoitto lasketaan uudelleen A:n verovuoden 2027 verotuksessa. Luovutusvoiton määrä lasketaan siten, että luovutushinnaksi katsotaan kaikkien vahvistuneiden luovutushinnan osien yhteismäärä 130 000 euroa (100 000 + 30 000). Hankintameno-olettama (40 prosenttia, 52 000 euroa) on A:lle epäedullisempi, joten voitto lasketaan A:n todellisen hankintamenon (60 000 euroa) mukaan. Uudelleen lasketusta luovutusvoitosta (70 000 euroa) verotetaan verovuoden 2027 verotuksessa se osa, joka ylittää verovuoden 2026 verotuksessa samasta luovutuksesta verotetun luovutusvoiton (40 000 euroa) määrän. Vuonna 2027 verotettavan luovutusvoiton määrä on siten 30 000 euroa (70 000 - 40 000). 

Yritys Oy:n 30.4.2028 vahvistettu tilikauden 2027 tilinpäätös osoittaa tilikauden voitoksi 150 000 euroa. Lisäkauppahintaehdon mukaisesti A:lle suoritetaan vahvistetun tilinpäätöksen perusteella lisäkauppahintaa 45 000 euroa. Lisäkauppahinnan vahvistumisen johdosta luovutusvoitto lasketaan uudelleen A:n verovuoden 2028 verotuksessa. Luovutusvoiton määrä lasketaan siten, että luovutushinnaksi katsotaan kaikkien vahvistuneiden luovutushinnan osien yhteismäärä 175 000 euroa (100 000 + 30 000 + 45 000). Hankintameno-olettama (40 prosenttia, 70 000 euroa) on A:lle edullisempi kuin todellinen hankintameno (60 000 euroa), joten voitto lasketaan A:n hankintameno-olettaman mukaan. Uudelleen lasketusta luovutusvoitosta 105 000 euroa (175 000 - 70 000) verovuoden 2028 verotuksessa verotetaan se osa, joka ylittää verovuosien 2026 ja 2027 verotuksissa samasta luovutuksesta verotetun luovutusvoiton määrän 70 000 euroa (40 000 + 30 000) määrän. Vuonna 2028 verotettavan luovutusvoiton määrä on siten 35 000 euroa.  

Esimerkki 2: Henkilö B on 1.9.2024 ostanut Firma Oy:n osakkeet 60 000 eurolla. Hän myy osakkeet 1.8.2026 tehtävällä kaupalla. Kauppakirjan mukaan kauppahinnasta maksetaan 50 000 euroa kaupanteon yhteydessä. Lisäkauppahinnan suorittamisvelvollisuus on sidottu kaupan kohteen kaupantekohetkellä arvioidun odotetun tuloskehityksen ylittämiseen (tilikausien 2027–2029 keskimääräisen liikevoiton määrä, joka ylittää 100 000 euroa). Kauppakirjan mukaan lisäkauppahinta todetaan 30.4.2030, jolloin tilikauden 2029 tilinpäätös vahvistetaan.  

Vuoden 2026 verotuksessa luovutushinnaksi katsotaan kaupanteon yhteydessä maksettu 50 000 euroa. Vuoden 2026 vähennyskelpoisen luovutustappion määrä on 10 000 euroa (50 000 - 60 000). 

Firma Oy:n 2027 tilinpäätös osoittaa liikevoittoa 115 000 euroa, 2028 tilinpäätös 100 000 euroa ja 2029 tilinpäätös 145 000 euroa. Vuosien 2027–2029 keskimääräinen liikevoitto on siten 120 000 euroa. B:lle suoritetaan lisäkauppaehdon mukaisesti vahvistetun tilinpäätöksen perusteella lisäkauppahintaa 20 000 euroa. Lisäkauppahinnan vahvistumisen seurauksena verovuoden 2030 verotuksessa luovutusvoitto lasketaan uudelleen. Luovutusvoiton määrä lasketaan siten, että kaikkien vahvistuneiden luovutushinnan osien yhteismäärästä 70 000 euroa (50 000 + 20 000) vähennetään hankintameno 60 000 euroa. Alle 10 vuoden omistusajan perusteella määräytyvä 20 prosentin hankintameno-olettama 14 000 euroa on verovelvolliselle epäedullinen, joten voitto lasketaan todellisen hankintamenon mukaisesti. Uudelleen laskettu luovutusvoitto 10 000 euroa (70 000 - 60 000) verotetaan verovuoden 2030 tulona. Verovuoden 2026 verotusta oikaistaan verovelvollisen vahingoksi 31.12.2029 päättyneen verotuksen oikaisun määräajan ja muiden oikaisun edellytysten estämättä, ja verotuksessa vahvistettu luovutustappio 10 000 euroa poistetaan. 

Esimerkki 3: Henkilö C on 24.3.2025 ostanut Liike Oy:n osakkeet 50 000 eurolla. Hän myy osakkeet 1.4.2027 tehtävällä kaupalla. Kauppakirjan mukaan kauppahinnasta maksetaan 25 000 euroa kaupanteon yhteydessä. Lisäkauppahintaa sovitaan maksettavaksi 50 prosenttia Liike Oy:n tilikauden 2027 vahvistetun tilinpäätöksen mukaisesta tilikauden voitosta. Kauppakirjan mukaan lisäkauppahinta todetaan 30.4.2028, jolloin tilikauden 2027 tilinpäätös vahvistetaan. 

Vuoden 2027 verotuksessa luovutushinnaksi katsotaan kaupanteon yhteydessä maksettu 25 000 euroa. Vuoden 2027 verotuksessa vahvistetaan luovutustappiota 25 000 euroa (25 000 - 50 000). 

Liike Oy:n 30.4.2028 vahvistettu tilikauden 2027 tilinpäätös osoittaa tilikauden voitoksi 30 000 euroa. C:lle suoritetaan lisäkauppaehdon mukaisesti vahvistetun tilinpäätöksen perusteella lisäkauppahintaa 15 000 euroa. Lisäkauppahinnan vahvistumisen seurauksena verovuoden 2028 verotuksessa luovutusvoitto lasketaan uudelleen. Luovutusvoiton määrä lasketaan siten, että luovutushinnaksi katsotaan kaikkien vahvistuneiden luovutushinnan osien yhteismäärä 40 000 euroa (25 000 + 15 000), josta vähennetään hankintameno 50 000 euroa. Uudelleen laskettu luovutustappio on 10 000 euroa. Verovuoden 2027 verotusta oikaistaan verovelvollisen vahingoksi, ja luovutustappio muutetaan 10 000 euroksi. Verovuodelle 2028 ei muodostu verotettavaa luovutusvoittoa eikä vahvistettavaa luovutustappiota.  

124 §. Veron määräytyminen. Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lainkohdassa tarkoitetun eläketulon lisäveron tulorajaa, jonka ylittävästä tulon osasta eläketulon lisäveroa on suoritettava, korotettaisiin nykyisestä 47 000 eurosta 60 000 euroon. Ehdotetun muutoksen myötä eläketulon lisäveroa olisi suoritettava 5,85 prosenttia siltä osin kuin eläketulo vähennettynä eläketulovähennyksen määrällä ylittää 60 000 euroa.  

125 §. Työtulovähennys. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työtulovähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin 3 225 eurosta 3 430 euroon. Vähennyksen ensimmäisen poistuman tulorajaa ehdotetaan korotettavaksi nykyisestä 24 250 eurosta 35 000 euroon ja ensimmäinen poistumaprosentti alennettaisiin 2,22 prosentista 2 prosenttiin. Vähennys alkaisi näin ollen poistumaan puhtaan ansiotulon ylittäessä 35 000 euroa, ja poistuma olisi 2 prosenttia 35 000 euroa ylittävästä osasta. Vähennys poistuisi edellä mainitulla tavalla puhtaan ansiotulon 50 550 euroon saakka eikä vähennys enää pienenisi tämän tulorajan ylittävältä osalta. Muutoksen jälkeen työtulovähennys ei siten poistuisi kokonaan, vaan se saavuttaisi poistuman jälkeisen enimmäismäärän puhtaan ansiotulon ollessa 50 550 euroa ja myönnettäisiin samansuuruisena tätä suuremmilla tulotasoilla.  

Työtulovähennyksen poistuman uudistaminen on osa kokonaisuutta, jossa ansiotuloverotusta ehdotetaan kevennettäväksi ja ylimmät marginaaliveroprosentit alennettavaksi noin 52 prosenttiin. Työtulovähennyksen kautta veronkevennystä kohdennetaan työn verotukseen. 

Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työtulovähennyksen lapsikorotusta kasvatettaisiin nykyisestä 50 eurosta 105 euroon. Muutoksen jälkeen työtulovähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin 105 eurolla jokaisesta alaikäisestä lapsesta, jonka huoltaja verovelvollinen on verovuoden päättyessä. Yksinhuoltajille vähennys myönnettäisiin nykyiseen tapaan kaksinkertaisena eikä vähennyksen myöntämisperusteisiin ehdoteta muutoksia. 

7.3  Verotusmenettelylaki

16 §. Meno- ja vähennystietoja koskeva sivullisen yleinen tiedonantovelvollisuus. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi, koska työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeudesta luovutaan. Säännöksestä poistettaisiin työmarkkinajärjestöjen velvollisuus ilmoittaa tiedot jäsenmaksuista ja työttömyyskassamaksuista. Työttömyyskassat ilmoittaisivat jatkossa työttömyyskassamaksuja koskevat tiedot. Muutos koskisi vuoden 2026 verotusta varten annettavia tietoja.  

7.4  Varainsiirtoverolaki

7 §. Veron suorittamisajankohta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin ehdollisesta lisävastikkeesta suoritettavan varainsiirtoveron suorittamisajankohdasta kiinteistön luovutuksessa. Jos kiinteistön luovutussopimuksessa olisi sovittu lisävastikkeesta, jonka suorittamisvelvollisuus tai määrä ovat vahvistuneet sen jälkeen, kun vero olisi 1 momentin veron suorittamisajankohtaa koskevan pääsäännön mukaan tullut suorittaa, vero olisi tältä osin suoritettava kahden kuukauden kuluessa siitä, kun lisävastikkeen määrä ja suorittamisvelvollisuus ovat vahvistuneet. Jos luovutussopimuksessa on sovittu lisävastikkeen vähimmäismäärästä, ei kyse ole vähimmäismäärän osalta ehdollisesta lisävastikkeesta, vaikka lisävastikkeen lopullinen määrä vahvistuisi vasta tätä myöhemmin. Lisävastikkeen vähimmäismäärän maksuajankohdalla ei ole merkitystä. Säännös vastaisi sisällöltään 21 §:ään ehdotettua arvopaperin luovutuksesta suoritettavan veron suorittamisajankohtaa koskevaa muutosta.  

Veron suorittamisen määräaika määräytyisi ehdollisen lisävastikkeen vahvistumisajankohdan perusteella silloin, kun lisävastike vahvistuisi määräajassa haetun lainhuudon tai kirjaamisen hakemisen jälkeen. Jos lainhuutoa tai kirjaamista ei haettaisi määräajassa tai sitä ei olisi haettava, sovellettaisiin lisävastikkeen vahvistumiseen perustuvaa veron suorittamisen määräaikaa silloin, kun lisävastikkeen suoritusvelvollisuus ja määrä vahvistuisivat sen jälkeen, kun luovutussopimuksen tekemisestä on kulunut kuusi kuukautta. 

Jos ehdollisen lisävastikkeen perusteella suoritettavaan varainsiirtoveroon sovellettaisiin sen vahvistumisen perusteella määräytyvää veron suorittamisen määräaikaa, olisi varainsiirtoverolain 30 §:n nojalla myös vero lisävastikkeen osalta ilmoitettava tavanomaisen luovutussopimuksen tekemisajankohdan perusteella määräytyvän määräajan sijaan kahden kuukauden kuluessa siitä, kun lisävastikkeen suorittamisvelvollisuus ja määrä ovat vahvistuneet. Ehdotetun muutoksen myötä luovutuksensaajan ei olisi suoritettava veroa arvioidun ehdollisen lisävastikkeen perusteella. Jos lisävastikkeen määrä vahvistuisi varainsiirtoverolain 7 §:n 1 momentin mukaiseen veron suorittamisen määräaikaan mennessä, olisi vero kuitenkin suoritettava myös lisävastikkeesta samassa pääsäännön mukaisessa määräajassa. 

Esimerkki: Yhtiö D ostaa kiinteistön 30.6.2026 allekirjoitetulla luovutussopimuksella. Sopimuksen mukaan luovutuksesta suoritetaan vastiketta 2 miljoonaa euroa. Vastike on määritetty sillä oletuksella, että kiinteistölle osoitetaan laadittavassa asemakaavassa 2 500 kerrosneliömetriä rakennusoikeutta asuinrakennuksia varten. Luovutussopimuksessa on lisäksi sovittu ehdollisesta lisävastikkeesta, joka tulee suoritettavaksi, jos asemakaavassa osoitettu asuinrakennusten rakennusoikeus ylittää 2 500 kerrosneliömetriä. Lisävastikkeen määräksi on sovittu 800 euroa jokaiselta 2 500:n ylittävältä kerrosneliömetriltä.  

Asemakaava, jossa yhtiö D:n ostamalle kiinteistölle osoitetaan rakennusoikeutta asuinrakennuksille 3 000 kerrosneliömetriä, tulee lainvoimaiseksi 20.11.2026. Lisävastikkeen määräksi vahvistuu siten 400 000 euroa (500 x 800 euroa). Yhtiö D ei ole hakenut kiinteistölle lainhuutoa asemakaavan vahvistumiseen mennessä. Yhtiö D:n tulee siten suorittaa varainsiirtovero myös lisävastikkeesta lainhuudon hakemiseen mennessä. Vero on suoritettava kuitenkin viimeistään kuuden kuukauden kuluessa luovutussopimuksen tekemisestä eli 30.12.2026. Jos yhtiö D olisi hakenut saannolleen lainhuutoa ennen lisävastikkeen vahvistumista 20.11.2026, olisi lisävastikkeesta tullut suorittaa varainsiirtovero 2 kuukauden kuluessa lisävastikkeen vahvistumisesta eli 20.1.2027 mennessä. 

21 §. Veron suorittamisajankohta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin arvopaperin luovutuksen johdosta suoritettavan ehdollisen lisävastikkeen varainsiirtoveron suorittamisajankohdasta. Jos luovutussopimuksessa on sovittu lisävastikkeesta, jonka suorittamisvelvollisuus tai määrä vahvistuvat sen jälkeen, kun vero olisi tullut suorittaa, vero olisi tältä osin suoritettava kahden kuukauden kuluessa siitä, kun lisävastikkeen määrä ja suorittamisvelvollisuus ovat vahvistuneet. Jos luovutussopimuksessa on sovittu lisävastikkeen vähimmäismäärästä, ei kyse ole vähimmäismäärän osalta sellaisesta lisävastikkeesta, jonka suorittamisvelvollisuus tai määrä vahvistuvat vasta veron suorittamisen määräajan jälkeen, vaikka lisävastikkeen lopullinen määrä vahvistuisi vasta tätä myöhemmin. Lisävastikkeen vähimmäismäärän maksuajankohdalla ei ole merkitystä. Säännös vastaisi sisällöltään 7 §:ään ehdotettua kiinteistön luovutuksesta suoritettavan veron suorittamisajankohtaa koskevaa muutosta.  

Veron suorittamisen määräaika määräytyisi lisävastikkeen vahvistumisajankohdan perusteella pääsääntöisesti silloin, kun lisävastikkeen määrä vahvistuisi sen jälkeen, kun luovutussopimuksen tekemisestä on kulunut kaksi kuukautta. Jos luovutuksesta olisi lain mukaan suoritettava vero luovutussopimuksen tekemisen yhteydessä, olisi luovutussopimuksen tekemisen jälkeen vahvistuvan lisävastikkeen perusteella suoritettava vero kahden kuukauden kuluessa lisävastikkeen vahvistumisesta. 

Jos ehdollisen lisävastikkeen perusteella suoritettavaan varainsiirtoveroon sovellettaisiin sen vahvistumisen perusteella määräytyvää veron suorittamisen määräaikaa, olisi varainsiirtoverolain 30 §:n nojalla myös vero lisävastikkeen osalta ilmoitettava tavanomaisen kahden kuukauden kuluessa siitä, kun lisävastikkeen suorittamisvelvollisuus ja määrä ovat vahvistuneet. 

Ehdotetun muutoksen myötä luovutuksensaajan ei olisi suoritettava veroa arvioidun ehdollisen lisävastikkeen perusteella. Jos lisävastike vahvistuisi ennen kuin luovutuksesta olisi veron suorittamisajankohtaa koskevan pääsäännön mukaan suoritettava veroa ja vero olisi siten suoritettava myös lisävastikkeen osalta suorittamisajankohtaa koskevan pääsäännön mukaisesti, olisi lisävastikkeen määrä myös tällaisessa tilanteessa vahvistunut veron suorittamisen määräaikaan mennessä. 

Esimerkki: Henkilö E ostaa julkisesti noteeraamattoman F Oy:n osakkeita 1.2.2027 allekirjoitetulla luovutussopimuksella. Sopimuksen mukaan luovutuksesta suoritetaan vastiketta 6 miljoonaa euroa. Luovutussopimuksessa sovitaan maksettavaksi lisävastikkeena 50 prosenttia F Oy:n 31.12.2026 päättyneen tilikauden vahvistetun tilinpäätöksen mukaisesta tilikauden voitosta. Lisävastike sovitaan vahvistettavaksi 15.5.2027. 

Henkilö E:n on suoritettava varainsiirtoveroa perusvastikkeen perusteella 90 000 euroa 1.4.2027 mennessä. Lisävastikkeen määräksi vahvistuu 15.5.2027 500 000 euroa. Henkilö E:n on suoritettava varainsiirtoveroa lisävastikkeesta 7 500 euroa viimeistään 15.7.2027. Jos lisävastikkeen määrä olisi vahvistunut ennen peruskauppahinnan ilmoittamisen määräaikaa 1.4.2027, olisi myös lisävastikkeen osalta tullut suorittaa varainsiirtovero 1.4.2027 mennessä. 

24 §. Arvopaperin siirtoa rekisteröitäessä esitettävät tiedot ja yhteisön vastuu. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen lisättäisiin säännös riittävästä selvityksestä veron suorittamisesta tilanteissa, joissa luovutussopimuksessa on sovittu ehdollisesta lisävastikkeesta. Jos luovutussopimuksessa olisi sovittu 21 §:n 5 momentissa tarkoitetusta lisävastikkeesta, riittävänä selvityksenä veron suorittamisesta pidettäisiin selvitystä siitä, että muu kuin lisävastikkeesta rekisteröinnin jälkeen suoritettava vero on suoritettu tai peritty.  

Ehdollisen lisävastikkeen suorittamisvelvollisuus ja määrä voivat vahvistua huomattavasti luovutussopimuksen tekemisen jälkeen. Ehdotettu sääntely olisi tarpeen, jotta osake- tai osuustodistusluetteloon merkitseminen eivät viivästyisi kohtuuttomasti luovutussopimuksessa sovitun ehdollisen lisävastikkeen vuoksi. 

29 §. Kiinteistön luovutuksesta esitettävä selvitys. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös riittävästä selvityksestä veron suorittamisesta tilanteessa, jossa luovutussopimuksessa on sovittu ehdollisesta lisävastikkeesta. Jos luovutussopimuksessa olisi sovittu 7 §:n 2 momentissa tarkoitetusta lisävastikkeesta, riittävänä selvityksenä veron suorittamisesta pidettäisiin selvitystä siitä, että muu kuin lisävastikkeesta lainhuudon tai kirjaamisen hakemisen jälkeen suoritettava vero on suoritettu tai peritty.  

Ehdollisen lisävastikkeen suorittamisvelvollisuus ja määrä voivat vahvistua huomattavasti luovutussopimuksen tekemisen jälkeen. Ehdotettu sääntely olisi tarpeen, jotta lainhuudon myöntäminen ja omistusoikeuden kirjaaminen eivät viivästyisi kohtuuttomasti luovutussopimuksessa sovitun ehdollisen lisävastikkeen vuoksi. 

7.5  Laki ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta

2 §. Ulkomailta tulevan palkansaajan määritelmä. Pykälän 1 momentin 4 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että ulkomailta tulevana palkansaajana voidaan pitää myös henkilöä, jolla on Suomen kansalaisuus. Henkilön, kansalaisuudesta riippumatta, tulee täyttää myös muut avainhenkilölain mukaiset edellytykset, jotta häntä voidaan pitää laissa tarkoitettuna ulkomailta tulevana palkansaajana.  

Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momenttiin lisätään määräykset Suomen kansalaisten osalta. Suomen kansalaista voidaan pitää ulkomailta tulevana palkansaajan enintään 24 kuukauden ajan laissa tarkoitetun työn alkamisesta. Suomen kansalaista ei tätä ennen ole voitu pitää laissa tarkoitettuna ulkomailta tulevana palkansaajana laisinkaan. Ulkomaan kansalaisten osalta edun soveltamisen kestoon ei ehdoteta muutoksia. Suomen kansalaiseen ei voida soveltaa ulkomaan kansalaisia koskevaa pidempää aikarajaa edes silloin, kun Suomen kansalaisuus saadaan vasta avainhenkilölaissa tarkoitetun työskentelyn jo alettua. Suomen kansalaisena voi olla edun piirissä enintään 24 kuukauden ajan. 

Avainhenkilölain laajentaminen koskemaan Suomen kansalaisia ei olisi EUT-sopimuksen vastaista syrjintää, sillä muutos ei saata ulkomaan kansalaisia Suomen kansalaisia epäedullisempaan asemaan. Ulkomaan kansalaisten osalta veroetuus ja sen edellytykset säilyvät ennallaan. Muutos koskee yksinomaan sitä, että ulkomaan kansalaisten kanssa samanlaisissa tilanteissa olevat Suomen kansalaiset pääsisivät jatkossa edun piiriin. Avainhenkilön lähdeveroa voitaisiin Suomen kansalaisen osalta soveltaa kuitenkin enintään 24 kuukauden ajan, kun ulkomaan kansalaisen osalta soveltamisaika säilyisi 84 kuukaudessa. 

3 §. Veron peruste ja määrä. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että palkkatulon lähdevero alennettaisiin 32 prosentista 25 prosenttiin. Muutos koskisi 1.1.2026 tai sen jälkeen maksettua avainhenkilölaissa tarkoitetusta työskentelystä saatua palkkaa.  

7 §. Lain soveltaminen Ahvenanmaan maakunnassa. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että kunnallisveroa Ahvenanmaan maakuntaan kuuluvalle kunnalle suorittamaan velvollisen avainhenkilön palkkatulon lähdeveroa alennettaisiin 14,5 prosentista 7,3 prosenttiin. Jos pykälän soveltamisen edellytykset olisivat olemassa, asiasta olisi jatkossakin tehtävä merkintä palkansaajan verokorttiin. Muutos koskisi 1.1.2026 tai sen jälkeen maksettua avainhenkilölaissa tarkoitetusta työskentelystä saatua palkkaa.  

7.6  Laki elinkeinotulon verottamisesta

8 §. Pykälän 1 momentin 9 kohta kumottaisiin.  

16 §. Pykälän uudeksi 12 kohdaksi lisättäisiin säännös, jonka mukaan tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneita menoja eivät olisi jäsenmaksut sellaisessa yhdistyksessä tai muussa oikeushenkilössä, jolla on tai voisi sen omien sääntöjen tai yhtiöjärjestyksen mukaan olla työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita. Vähennyskelvottomuuden kannalta merkityksellisenä ei pidettäisi pelkästään nimenomaista mainintaa työmarkkinatoimintaan liittyvistä tavoitteista, vaan ratkaisevaa olisi, että yhdistyksen tai muun oikeushenkilön säännöt tai yhtiöjärjestys mahdollistaisi tällaisten tavoitteiden edistämisen. Esimerkiksi jos yhdistyksen sääntöjen mukaan sen tarkoituksena olisi yleisluontoisesti muotoiltu yritystoiminnan edellytysten parantaminen, pidettäisiin tällaiselle yhdistykselle suoritettuja jäsenmaksuja vähennyskelvottomina, jollei säännöissä nimenomaisesti suljettaisi pois työmarkkinatoimintaan liittyvien tavoitteiden edistämistä. Säännöstä tulkittaisiin siten laajasti, ja vähennyskelpoisia olisivat jatkossa lähinnä vain jäsenmaksut sellaisissa yritystoiminnan edistämiseen tähtäävissä yhdistyksissä ja muissa oikeushenkilöissä, joiden tarkoituksena olisi esimerkiksi tietyn teknologian käyttöönoton edistäminen ja joiden säännöt eivät mahdollistaisi niiden edistävän työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita. Pykälän 11 kohdan lopussa oleva piste muutettaisiin puolipisteeksi.  

Pykälän uudessa 13 kohdassa säädettäisiin, että vähennyskelpoisia eivät olisi myöskään jäsenmaksut sellaisissa yhdistyksissä tai muissa oikeushenkilöissä, jotka itse olisivat jäseninä työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita edistävissä toimijoissa. Säännös olisi tarpeen, koska usein työmarkkinatoimintaa koskeva edunvalvonta on keskitetty keskusjärjestöihin, joiden jäseninä on toimialakohtaisia järjestöjä tai paikallisjärjestöjä, joiden jäseninä varsinaiset työnantajina toimivat yritykset ovat. 

Lisäksi pykälän uudessa 14 kohdassa säädettäisiin, että vähennyskelvottomia olisivat myös jäsenmaksut sellaisessa yhdistyksessä tai muussa oikeushenkilössä, joka on verotusmenettelystä annetun lain 31 §:n 4 momentissa tarkoitetussa etuyhteydessä työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita edistävään toimijaan. Säännöksen tarkoituksena olisi ulottaa jäsenmaksujen vähennyskelvottomuus koskemaan myös sellaisia järjestöjä, joissa työmarkkinatoiminta on ulkoistettu esimerkiksi sisarjärjestölle tai muulla vastaavalla tavalla. Tällainen järjestö saattaisi tosin olla jo muutoinkin jäsenmaksujen vähennyskelvottomuuden piirissä sääntöjensä perusteella 12 kohdan ehdotetun sääntelyn nojalla. Säännöksen tarkoituksena olisikin lisäksi varmistaa, ettei jäsenmaksuja saataisi järjesteltyä vähennyskelpoisiksi sääntömuutoksen ja työmarkkinatoiminnan ulkoistamisen yhdistelmällä. 

Pykälän uudessa 15 kohdassa säädettäisiin, että lisäksi vähennyskelvottomia olisivat 12, 13 ja 14 kohdassa tarkoitetun yhdistyksen tai oikeushenkilön jäseniltään jäsenmaksujen sijaan veloittamat yksilöimättömät palvelumaksut. Säännöksen tarkoituksena olisi estää jäsenmaksujen vähennyskelvottomuuden kiertäminen muotoilemalla ne vähennyskelpoisiksi palvelumaksuiksi. Säännös ei kuitenkaan estäisi vähentämästä esimerkiksi yksilöidyn koulutuksen järjestämisestä veloitettua osallistumismaksua tai muita jäsenille tuotetuista yksilöidyistä palveluista veloitettuja maksuja. 

18 §. Pykälän 5 kohdan lakiviittauksesta poistettaisiin säädösnumero, koska se mainittaisiin jo 16 §:ssä.  

7.7  Maatilatalouden tuloverolaki

6 §. Pykälän 1 momentin 11 kohta kumottaisiin.  

7 §. Pykälän uudeksi 7 kohdaksi lisättäisiin säännös, jonka mukaan tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneita menoja eivät olisi jäsenmaksut sellaisessa yhdistyksessä tai muussa oikeushenkilössä, jolla on tai voisi sen omien sääntöjen tai yhtiöjärjestyksen mukaan olla työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita. Vähennyskelvottomuuden kannalta merkityksellisenä ei pidettäisi pelkästään nimenomaista mainintaa työmarkkinatoimintaan liittyvistä tavoitteista, vaan ratkaisevaa olisi, että yhdistyksen tai muun oikeushenkilön säännöt tai yhtiöjärjestys mahdollistaisi tällaisten tavoitteiden edistämisen. Esimerkiksi jos yhdistyksen sääntöjen mukaan sen tarkoituksena olisi yleisluontoisesti muotoiltu yritystoiminnan edellytysten parantaminen, pidettäisiin tällaiselle yhdistykselle suoritettuja jäsenmaksuja vähennyskelvottomina, jollei säännöissä nimenomaisesti suljettaisi pois työmarkkinatoimintaan liittyvien tavoitteiden edistämistä. Säännöstä tulkittaisiin siten laajasti, ja vähennyskelpoisia olisivat jatkossa lähinnä vain jäsenmaksut sellaisissa yritystoiminnan edistämiseen tähtäävissä yhdistyksissä ja muissa oikeushenkilöissä, joiden tarkoituksena olisi esimerkiksi tietyn teknologian käyttöönoton edistäminen ja joiden säännöt eivät mahdollistaisi niiden edistävän työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita. Pykälän 6 kohdan lopussa oleva piste korvattaisiin puolipisteellä.  

Pykälän uudessa 8 kohdassa säädettäisiin, että vähennyskelpoisia eivät olisi myöskään jäsenmaksut sellaisissa yhdistyksissä tai muissa oikeushenkilöissä, jotka itse olisivat jäseninä työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita edistävissä toimijoissa. Säännös olisi tarpeen, koska usein työmarkkinatoimintaa koskeva edunvalvonta on keskitetty keskusjärjestöihin, joiden jäseninä on toimialakohtaisia järjestöjä tai paikallisjärjestöjä, joiden jäseninä varsinaiset työnantajina toimivat yritykset ovat. 

Lisäksi pykälän uudessa 9 kohdassa säädettäisiin, että vähennyskelvottomia olisivat myös jäsenmaksut sellaisessa yhdistyksessä tai muussa oikeushenkilössä, joka on verotusmenettelystä annetun lain 31 §:n 4 momentissa tarkoitetussa etuyhteydessä työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita edistävään toimijaan. Säännöksen tarkoituksena olisi ulottaa jäsenmaksujen vähennyskelvottomuus koskemaan myös sellaisia järjestöjä, joissa työmarkkinatoiminta on ulkoistettu esimerkiksi sisarjärjestölle tai muulla vastaavalla tavalla. Tällainen järjestö saattaisi tosin olla jo muutoinkin jäsenmaksujen vähennyskelvottomuuden piirissä sääntöjensä perusteella 7 kohdan ehdotetun sääntelyn nojalla. Säännöksen tarkoituksena olisikin lisäksi varmistaa, ettei jäsenmaksuja saataisi järjesteltyä vähennyskelpoisiksi sääntömuutoksen ja työmarkkinatoiminnan ulkoistamisen yhdistelmällä. 

Pykälän uudessa 10 kohdassa säädettäisiin, että lisäksi vähennyskelvottomia olisivat 7, 8 ja 9 kohdassa tarkoitetun yhdistyksen tai oikeushenkilön jäseniltään jäsenmaksujen sijaan veloittamat yksilöimättömät palvelumaksut. Säännöksen tarkoituksena olisi estää jäsenmaksujen vähennyskelvottomuuden kiertäminen muotoilemalla ne vähennyskelpoisiksi palvelumaksuiksi. Säännös ei kuitenkaan estäisi vähentämästä esimerkiksi yksilöidyn koulutuksen järjestämisestä veloitettua osallistumismaksua tai muita jäsenille tuotetuista yksilöidyistä palveluista veloitettuja maksuja. 

9.1  Suhde talousarvioesitykseen

Esitys liittyy vuoden 2026 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. 

10.1  Laki ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta