Yksityiskohtaisessa käsittelyssä valiokunta hyväksyi lausuntoluonnoksen muutettuna.
Valiokunnan perustelujen 4. kappaleen loppuun lisättiin virkkeet: ”Arvio perustuu oletukseen, että korkeintaan 20 prosenttia itsehoitolääkkeiden myynnistä siirtyisi apteekkien ulkopuolelle. Todelliset vaikutukset riippuvat kuitenkin kuluttajakäyttäytymisestä ja kilpailutilanteesta, ja ne voivat jäädä arvioitua vähäisemmiksi.”
Valiokunnan perustelujen 5. kappale muutettiin kuulumaan seuraavasti: ”Vuosien 2023—2024 keskiarvotietoihin perustuvassa simulaatiossa arvioidaan, että muutosten myötä 24 uutta apteekkia muuttuisi laskennallisesti tappiolliseksi. Kun huomioidaan apteekkien yhteydessä toimivien erillisyhtiöiden tulos, arvioidaan tappiollisten toimipisteiden määrän jäävän 13:een. Lisäksi yhteensä 134 apteekin liiketoiminnan voitto jäisi laskennallisesti alle 100 000 euron, ja mikäli apteekkien yhteydessä toimivat erillisyhtiöt huomioidaan, luku olisi 93. Ehdotettujen muutosten jälkeen apteekkien laskennallisessa voitossa arvioidaan olevan eroja eri kokoisten apteekkitoimipisteiden välillä. Muutoksen myötä on arvioitu olevan 11 apteekkitoimijaa, joille vaikutus olisi yli 200 000 euroa negatiivinen, ja yhdeksän apteekkitoimijaa, joille vaikutus olisi yli 100 000 euroa positiivinen. Tämä kuvastaa sitä, että esityksen vaikutukset jakautuvat monimuotoisesti ja että osa apteekeista hyötyy uudistuksesta selvästi. Ehdotuksesta on arvioitu seuraavan todennäköisiä apteekkien sopeuttamistoimia erityisesti kaupunkimaisissa kunnissa, joissa on useita apteekkeja ja kilpailu on tiukempaa.”
Valiokunnan lausumaesitys muutettiin kuulumaan seuraavasti: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää osana keväällä 2026 annettavaa apteekkisääntelyä apteekkien ja lääkkeiden vähittäismyyntiluvan haltijoiden tasavertaisia edellytyksiä rajatun itsehoitolääkevalikoiman etämyyntiin.”
Ed. Mäkynen ehdotti ed. Hamarin kannattamana, että lausunto saisi eriävästä mielipiteestä 1 ilmenevän sisällön.
Ed. Mehtälä ehdotti ed. Kempin kannattamana, että lausunto saisi eriävästä mielipiteestä 2 ilmenevän sisällön.
Ed. Yrttiaho ehdotti, että lausunto saisi eriävästä mielipiteestä 3 ilmenevän sisällön. Ehdotus raukesi kannattamattomana.
Äänestyksessä ed. Mäkysen ehdotuksesta ed. Mehtälän ehdotusta vastaan ed. Mäkysen ehdotus voitti äänin 4—2 (9 tyhjää).
Äänestyksessä ed. Mäkysen ehdotuksesta lausuntoluonnosta vastaan lausuntoluonnos voitti äänin 9—5 (2 tyhjää).