Marinin hallituksen keskeisiä ilmastopoliittisia innovaatioita oli teollisuuden vähähiilitiekarttatyö. Eri teollisuudenalat ja elinkeinoelämä kokonaisuudessaan saatiin sitoutumaan Suomen hiilineutraaliustavoitteeseen.  

Tiekarttojen yhteensovittamisessa jäi vielä työtä seuraavalle hallitukselle, sillä keskeinen teollisuudenalojen keino vähentää päästöjä on lisätä puun käyttöä. Tutkimusyksikkö BIOS:n mukaan tiekarttojen toteuttaminen vaatisi yhteensä vuosittain 140 miljoonaa kuutiota puuta. Puuntuotannollinen maksimihakkuutaso on tällä hetkellä noin 80 miljoonan kuution luokkaa, mutta trendi on laskeva. Hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen ja luontokadon pysäyttäminen edellyttävät 55—65 miljoonan hakkuukuution vuositasoa. Tämä on yli puolet vähemmän kuin tiekarttojen toteuttaminen vaatisi. Yhtälö ei siis täsmää. 

Kyseessä on sama, vielä suomalaisessa yhteiskunnassa ratkaisematon ongelma kuin mihin Suomen hiilineutraalius muutoinkin törmää. Maankäyttösektorin hiiltä ei osata ottaa huomioon niin, että kokonaisuus olisi ilmastohyödyllinen. Vaikka Suomen päästöt ovat vähentyneet yli kolmanneksella vuodesta 1990 lähtien, Suomen vaikutus ilmastoon on edelleen yhtä haitallinen kuin tuolloin. Tämä johtuu siitä, että päästöjä on vähennetty korvaamalla fossiilisia polttoaineita puulla. Puun ylenmääräinen käyttäminen taas väistämättä pienentää hiilinielua, ja tätä ei pääse laskennassa pakoon.  

Orpon hallitus on luvannut päivittää teollisuuden vähähiilitiekartat tällä kaudella. Keskeisimpiä kysymyksiä Suomen hiilinielupolitiikan kannalta olisi suorittaa koordinointia valtionhallinnon puolelta ja selvittää sekä allokoida rajallisesta kotimaisesta puuresurssista teollisuudenaloille realistiset osuudet. Tuontipuun varaan ei voi rakentaa Suomen hiilineutraaliutta. Kyseessä on oma ongelmamme ja toisaalta omat metsämme.