Viimeksi julkaistu 27.11.2021 16.40

Kirjallinen kysymys KK 398/2020 vp 
Pauli Kiuru kok ym. 
 
Kirjallinen kysymys kansalaisten energiayhteisöistä

Eduskunnan puhemiehelle

EU:n uusi sähködirektiivi 2019/944 mahdollistaa kansalaisten energiayhteisöt, mutta Suomen kansallinen lainsäädäntö ei niitä vielä tunnista. On tärkeää, että tämä ristiriita ratkaistaan valmisteilla olevassa Suomen sähkömarkkinalaissa. Kansallisen lainsäädännössä tulee mahdollistaa direktiivitasolla tunnistetut kansalaisten energiayhteisöt ja sallia kiinteistöjen rajojen yli vedettävät yhteydet. 

EU:n sähködirektiivin mahdollistamat kansalaisten energiayhteisöt ovat julkistalouden ja myös kuluttajien kannalta järkeviä. Suomeen tarvitaan energiateknologian kärkihankkeita ja uudenlaisia energiayhteisöratkaisuja. Investoinnit ovat aluetalouden kannalta mittavia ja ovat osana kuntien HINKU-työtä (Kohti hiilineutraalia kuntaa -hanke). Samalla ne tukevat Suomen ilmastopolitiikkaa ja vapauttavat markkinoita erilaisille ratkaisuille.  

Esimerkiksi Lempäälässä on juuri valmistunut työ- ja elinkeinoministeriön tukema energiateknologian kärkihanke, Lempäälän energiayhteisö LEMENE. Siinä rakennettiin megawattikokoluokan hajautettu älykäs energiajärjestelmä. TEM myönsi hankkeelle tukea 4,7 miljoonaa euroa. Hankkeen kokonaisinvestoinnit ovat noin 18 miljoonaa euroa. Tekemällä hankkeen tukipäätöksen TEM osoitti näkemyksensä olevan, että tällaisia uudenlaisia energiayhteisöratkaisuja tarvitaan Suomeen. Perusteluna myönteiselle tukipäätökselle TEM esitti muun muassa konseptin monistettavuuden. 

LEMENE-hankkeen energiatehokkuusratkaisut tukevat EU:n uutta ilmastolakia hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamisessa, Suomen ilmastopolitiikkaa ja -tavoitteita sekä Lempäälän kunnan HINKU-tavoitteita. Tai tukisivat, jos Suomen sähkömarkkinalaki hyödyntäisi EU:n sähködirektiivissä annettuja mahdollisuuksia, jolloin tehdyt investoinnit saataisiin suunnitellusti hyödynnettyä.  

Lempäälän Energia Oy:n LEMENE-hankkeessa rakennettu energiayhteisö on täysin käyttökunnossa, mutta siihen ei siis ole saanut liittää asiakkaita suunnitellusti. Energiayhteisölle haettiin suljetun jakeluverkon lupaa Energiavirastolta, mutta sieltä tuli kielteinen lupapäätös helmikuussa 2020. Päätöksestä on valitettu. On tärkeää, että hanke ja energiayhteisö, jonka rakentamiseen työ- ja elinkeinoministeriö on osoittanut tukea vajaat viisi miljoonaa euroa, saadaan myös toimintaan. Uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä annetun EU-direktiivin (2018/2001) mukaan uusiutuvan energian yhteisöjen toimintaa tulee helpottaa toimenpiteillä, joihin kuuluvat mahdollisuuden antaminen yhteisöille toimia energiajärjestelmässä ja niiden markkinoille integroinnin helpottaminen. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksenmme

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että Suomen uusi sähkömarkkinalaki mahdollistaa kansalaisten energiayhteisöt sekä sallii kiinteistörajat ylittävät yhteydet sekä jakelun EU:n sähködirektiivin mukaisesti ja  
miten hallitus aikoo varmistaa, että kansallinen lainsäädäntö tunnistaa EU:n sähködirektiivin mahdollistamat kansalaisten energiayhteisöt? 
Helsingissä 14.5.2020 
Pauli Kiuru kok 
 
Anna-Kaisa Ikonen kok 
 
Heikki Vestman kok 
 
Mari-Leena Talvitie kok 
 
Veijo Niemi ps