Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää evästeistä
Alta näet tarkemmin, mitä evästeitä käytämme, ja voit valita, mitkä evästeet hyväksyt. Paina lopuksi Tallenna ja sulje. Tarvittaessa voit muuttaa evästeasetuksia milloin tahansa. Lue tarkemmin evästekäytännöistämme.
Hakupalvelujen välttämättömät evästeet mahdollistavat hakupalvelujen ja hakutulosten käytön. Näitä evästeitä käyttäjä ei voi sulkea pois käytöstä.
Keräämme ei-välttämättömien evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tavoitteenamme on kehittää sivustomme laatua ja sisältöjä käyttäjälähtöisesti.
Ohita päänavigaatio
Siirry sisältöön
Suomessa raiskausta ei vieläkään tarkastella uhrin suostumuksen puutteen kautta, vaan se määritellään sen mukaan, onko väkivaltaa käytetty. Fyysisen väkivallan määrään ja vakavuuteen keskittyvä lainsäädäntö jättää huomiotta uhrin henkisen kärsimyksen. Uhrilta viedään seksuaalinen itsemääräämisoikeus myös niissä tapauksissa, joissa fyysistä väkivaltaa ei käytetä.
Turun hovioikeuden tapaus, jossa 10-vuotiaan tytön raiskaus tulkittiin "vain" lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi, osoittaa, millaisiin vaikeuksiin voi johtaa raiskauksen mieltäminen pelkästään väkivallan käytön kautta.
Nykyisessä lainsäädännössä raiskauksen keskeinen tunnusmerkki on teon yhteydessä käytetty väkivalta. Käytännössä teko määritellään raiskaukseksi vain, mikäli sen yhteydessä on käytetty väkivaltaa tai sen uhkaa. Lainsäädännön tulee viestiä, että ihmisoikeusnäkökulmasta raiskaus itsessään on väkivaltaa.
Seksuaalirikokset eivät ole satunnaisia yksilöiden tekoja, vaan ne ovat myös ilmiöinä yhteydessä yhteiskunnassa vallitsevaan ilmapiiriin ja sukupuolten asemaan. Normatiivisen säätelyn tarve on suuri myös siksi, että raiskaus on ainutlaatuinen rikos kohdistuessaan vaurioittavasti uhrin henkilökohtaisimpaan alueeseen, seksuaalisuuteen. Suostumus raiskauksen kriteerinä antaisi selvän yhteiskunnallisen viestin siitä, että seksuaalisessa väkivallassa ja raiskauksessa on kyse yksilön seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksesta.
Istanbulin sopimuksessa raiskaus kuvataan ilman uhrin suostumusta tapahtuvaksi sukupuoliyhdynnäksi. Kansainvälisesti raiskaus nähdäänkin pitkälti suostumuksen vastaiseksi teoksi. Edellä mainitut instrumentit eivät velvoita sopimusmaitaan tietynlaisen tunnusmerkistön käyttöönottoon, kunhan ilman uhrin suostumusta tapahtuva sukupuoliyhdyntä tulee tutkituksi ja rangaistuksi. Istanbulin sopimus kuitenkin asettaa suostumukselle varsin korkeat kriteerit, eli suostumus tulee antaa vapaaehtoisesti vapaasta tahdosta, mikä arvioidaan kulloistenkin olosuhteiden mukaan. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen takia kansainvälisten sopimusten asettamat vaatimukset, kun on kysymyksessä rikosvastuun laajentaminen, kohdistuvat viime kädessä lainsäätäjään. On tarpeen selvittää, täyttääkö Suomen lainsäädäntö sopimuksen vaatimukset.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: