Viimeksi julkaistu 31.7.2025 16.50

Välikysymys VK 2/2025 vp 
Eveliina Heinäluoma sd ym. 
 
Välikysymys hallituksen lisäleikkauksista soteen ja koulutukseen

Eduskunnalle

Hallitus on leikannut ankarasti hyvinvointiyhteiskunnan ydinpalveluista, kuten sosiaali- ja terveydenhuollosta. Myös koulutukseen on kohdistettu isoja leikkauksia, vaikka sen piti olla erityissuojeluksessa.  

Hallitus on romuttanut hoitoonpääsyn, heikentänyt vanhusten hoivaa, korottanut asiakasmaksuja ja karsinut sairaaloiden päivystyksiä sekä nostanut lääkkeiden hintoja. Ihmisille tärkeät lähi- ja peruspalvelut ovat heikentyneet, ja palveluiden saatavuus on huonontunut. Suomalaisten luottamus terveydenhuoltoon on laskenut hallituksen toimien seurauksena. 

Vuosi sitten hallitus päätti uusista leikkauksista: sosiaali- ja terveyspalveluihin 170 miljoonaa euroa, josta 100 miljoonaa euroa sosiaalihuollon palveluiden rajaamiseen ja 70 miljoonaa euroa erikoissairaanhoidon palveluvalikoiman leikkaamiseen. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle, eli koulutukseen, kulttuuriin, nuorisoon ja liikuntaan, päätettiin kohdistaa uusi 75 miljoonan euron leikkaus. Vielä tähän päivään mennessä kukaan ei tiedä, mihin nämä leikkaukset tarkalleen kohdistuvat. Hallitus on pimittänyt tiedon suomalaisilta. 

Pääministeri Orpo lupasi, että uudet leikkaukset julkistetaan "hyvissä ajoin" ennen vaaleja. Tämä lupaus tehtiin eduskunnan edessä 27.2. kyselytunnilla. Hyvissä ajoin meni jo, lupaus on petetty.  

Vaalit ovat demokratian kulmakivi. Demokratian kannalta on myös välttämätöntä, että äänestäjät tekevät päätöksensä parhaan tiedon ja vakaan harkinnan pohjalta ja että ehdokkaat tietävät, mitä on edessä niissä tehtävissä, joihin he pyrkivät. Tämä velvoittaa myös vallanpitäjiä avoimuuteen ja rehellisyyteen. 

Kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestyksen alkuun on enää viikko. Vaalimainokset ovat olleet katukuvassa jo useita viikkoja. Vaalikoneet on julkaistu. Vaalitentit pyörivät mediassa. Vaalipaneeleja järjestetään ympäri Suomen. Äänestäjät tenttaavat ehdokkaita ja tekevät valintojaan — mutta ilman tietoa siitä, mihin hallitus on kohdistamassa sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan lisäleikkaukset.  

Uudet leikkaukset kohdistuvat suoraan ihmisten palveluihin ja usein vielä heikoimmassa asemassa oleviin. Tämä alleviivaa eduskunnan oikeutta tietää. Eduskunnalla on velvollisuus huolehtia, että perustuslain takaama jokaisen suomalaisen oikeus tasa-arvoisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin toteutuu. 

Hallitus leikkaa jälleen hyvinvointiyhteiskunnan ydinpalveluista 

Hallituksen hyvinvointileikkaukset heikentävät niiden asemaa, jotka ovat yhteiskunnassa jo valmiiksi heikoimmilla. Koko kautensa ajan hallitus on kasannut tasapainottamisen taakan vammaisten, sairaiden, pienituloisten ja ikäihmisten kannettavaksi ja nostanut keskituloisen suomalaisen verotuksen ennätyslukemiin. 

Nyt hallitus ei ole kertonut suomalaisille, mihin se on kohdistamassa uudet 170 miljoonan euron sosiaali- ja terveyspalveluiden leikkaukset.  

Onko hallitus siis vähentämässä vanhusten hoitopaikkoja, vaikka tuhansia ihmisiä on jonossa? Laittaako hallitus jaksamisen äärirajoilla olevat omaishoitajat vielä tiukemmalle leikkaamalla omaishoidosta? Haluaako hallitus, että jatkossa kotihoidon palveluita saa vain etänä? Onko hallitus lakkauttamassa kuntouttavan työtoiminnan lähes kokonaan? Viekö hallitus vammaisilta apuvälineet pois ja laittaa ne maksujen taakse? Ja aikooko hallitus jatkaa päivystysten keskittämistä ja sairaaloiden alasajoa? 

Samaan aikaan kun hallitus leikkaa julkisista sosiaali- ja terveyspalveluista, se on kohdistanut 80 miljoonan euron leikkauksen sosiaali- ja terveysalan järjestöjen rahoitukseen. Tulevina vuosina hallitus on tekemässä 50 miljoonan euron lisäleikkaukset, mutta ei suostu kertomaan, miten leikkaukset kohdennetaan. Järjestöt tarjoavat matalan kynnyksen tukea, ehkäisevät syrjäytymistä ja täydentävät julkisia palveluita. Leikkaukset järjestöihin vaarantavat tuen, jota ihmiset tarvitsevat selviytyäkseen arjessa ja kriiseissä. 

Entä mihin opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan 75 miljoonan euron lisäleikkaus osuu? Kenties koulutukseen tai kulttuuriin, joilta on jo leikattu paljon? 

Onko hallitus kohdistamassa leikkauksia myös perusopetukseen tilanteessa, jossa oppimisen tuki pitäisi saada toimimaan ja oppimistulokset pitäisi saada nousuun? Entä onko hallitus leikkaamassa vielä lisää ammatillisesta koulutuksesta aiemman 120 miljoonan euron jättileikkauksen päälle? Vai onko hallitus leikkauksillaan romuttamassa tavoitteen suomalaisten koulutustason nostosta? Ja aikooko hallitus leikata lisää kulttuurista tilanteessa, jossa suomalaiset kulttuuritoimijat on jo ajettu ahtaalle 20 miljoonan euron leikkauksella ja arvonlisäveron korotuksella? Eduskunnan edessä opetusministeri ei sulkenut pois mitään näistä leikkauksista. 

Johtopäätös on selvä. Hallitus on tekemässä uudet isot leikkaukset hyvinvointiyhteiskunnan ydinpalveluihin, mutta pimittää vaalien pelossa yksityiskohdat kaikilta suomalaisilta. 

Suomalaiseen perinteeseen kuuluu, että ei pidä luvata sellaista, mitä ei voi pitää. Tämä on hyvä neuvo hallitukselle, joka taistelee viimeisistä uskottavuutensa rippeistä. Nyt on viimeinen hetki kertoa suomalaisille, mihin hyvinvointileikkaukset ollaan kohdistamassa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja Suomen perustuslain 43 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan välikysymyksen:

Aikooko hallitus kertoa, miten se kohdistaa päättämänsä sosiaali- ja terveyspalveluiden lisäleikkaukset ennen kunta- ja aluevaaleja, 
aikooko hallitus tehdä saman koulutusleikkausten osalta, 
minkä vuoksi hallitus edelleen pimittää näitä leikkauksia suomalaisilta, vaikka se on valmistellut niitä jo lähes vuoden ajan,  
onko ministeri Kaisa Juuson johtamassa STM:ssä valmisteltu tai ollut valmistelussa leikkauksia, jotka kohdistuvat lastensuojeluun, vanhusten hoivaan, omaishoitoon, kuntouttavaan työtoimintaan, vammaisten apuvälineisiin tai kotihoidon palveluihin, 
onko hallituksessa tai sen johtamassa virkakunnassa tehty valmistelua, jossa kohdistetaan leikkauksia erikoissairaanhoitoon palveluiden keskittämiseksi, 
aikooko hallitus julkaista kaikki lisäleikkausten valmisteluun liittyvät materiaalit vai pimittää myös ne, 
mitä sairaaloiden päivystyksiä tai muita toimintoja hallitus on karsimassa ja aikooko hallitus heikentää edelleen hoitajamitoitusta, pidentää hoitoon pääsyn määräaikoja entisestään tai avata tällä vaalikaudella eduskunnan jo hyväksymän vammaispalvelulain uudelleen, 
onko hallitus tehnyt puoliväliriihtä varten arvioita siitä, miten tulevat leikkaukset kohdistuvat ikääntyneisiin, vammaisiin, lastensuojelun asiakkaana oleviin perheisiin ja muihin paljon sosiaali- ja terveyspalveluita tarvitseviin ihmisiin, joiden tarvitsemiin palveluihin ja etuuksiin on kohdistunut jo useita muita leikkauksia tämän hallituskauden aikana, 
onko hallitus antamassa eduskunnalle esityksen omaishoitolain kokonaisuudistuksesta, joka hallitusohjelman mukaan oli tarkoitus tehdä puoliväliriiheen mennessä, vai onko hallitus kohdistamassa leikkauksia myös omaishoitoon ja omaishoitajien palveluihin, 
onko hallitus arvioinut, miten sen jo tekemät ja tulossa olevat leikkaukset sosiaali- ja terveyspalveluihin vaikuttavat ihmisten luottamukseen sosiaali- ja terveyspalveluita kohtaan, 
aikooko hallitus vähentää vanhusten kotihoidon fyysisiä käyntejä muuttamalla niitä etäkäynneiksi, 
aikooko hallitus kohdistaa leikkauksia heikoimmista heikoimpiin, iäkkäisiin vammaisiin, 
aikooko hallitus kohdistaa lisää leikkauksia lastensuojeluun tilanteessa, jossa palvelun tarve vain kasvaa ja työntekijät uupuvat jo nyt, 
miten hallitus aikoo kohdistaa 50 miljoonan euron leikkaukset sosiaali- ja terveysalan järjestöille ja onko hallitus aikeissa tehdä vielä lisää leikkauksia näiden päälle, 
onko hallitus arvioinut leikkausten vaikutuksia järjestöjen toimintaedellytyksiin ja järjestöjen edellytyksiin tuottaa ihmisille tärkeitä palveluita, 
aikooko hallitus kohdistaa sosiaali- ja terveyspalveluihin tai etuuksiin vielä uusia lisäleikkauksia kunta- ja aluevaalien jälkeen pidettävässä puoliväliriihessä, 
mihin hallitus aikoo kohdistaa opetus- ja kulttuuriministeriön 75 miljoonan euron leikkauksen, 
leikkaako hallitus koulutuksesta, kulttuurista, nuorisotyöstä tai liikunnasta, 
minkä takia hallitus ei ole ilmoittanut, että se rajaa perusopetuksen pois näistä koulutuksen lisäleikkauksista, 
jos ette rajaa, niin mistä aiotte perusopetuksesta leikata, 
minkä takia hallitus ei ole ilmoittanut, että se rajaa ammatillisen koulutuksen pois näistä koulutuksen lisäleikkauksista, 
jos ette rajaa, niin mistä aiotte ammatillisesta koulutuksesta vielä leikata aiemman 120 miljoonan euron leikkauksen lisäksi, 
mille koulutusasteelle hallitus aikoo kohdistaa leikkauksia ja millä perusteella ja 
onko hallitus todella sitä mieltä, että koulutuksesta voidaan leikata lisää vaarantamatta hallituksen omia tavoitteita koulutustason nostamisesta ja koulutuksellisesta tasa-arvosta?  
Helsingissä 26.3.2025 
Eveliina Heinäluoma sd 
 
Saku Nikkanen sd 
 
Timo Suhonen sd 
 
Johanna Ojala-Niemelä sd 
 
Seppo Eskelinen sd 
 
Tuula Väätäinen sd 
 
Joona Räsänen sd 
 
Aki Lindén sd 
 
Eemeli Peltonen sd 
 
Lotta Hamari sd 
 
Juha Viitala sd 
 
Riitta Mäkinen sd 
 
Johan Kvarnström sd 
 
Niina Malm sd 
 
Suna Kymäläinen sd 
 
Paula Werning sd 
 
Antti Lindtman sd 
 
Lauri Lyly sd 
 
Timo Harakka sd 
 
Ilmari Nurminen sd 
 
Pia Hiltunen sd 
 
Nasima Razmyar sd 
 
Piritta Rantanen sd 
 
Krista Kiuru sd 
 
Kim Berg sd 
 
Tytti Tuppurainen sd 
 
Ville Skinnari sd 
 
Helena Marttila sd 
 
Miapetra Kumpula-Natri sd 
 
Anna-Kristiina Mikkonen sd 
 
Harry Harkimo liik 
 
Petri Honkonen kesk 
 
Hannu Hoskonen kesk 
 
Antti Kaikkonen kesk 
 
Eeva Kalli kesk 
 
Anne Kalmari kesk 
 
Hilkka Kemppi kesk 
 
Tuomas Kettunen kesk 
 
Hanna Kosonen kesk 
 
Antti Kurvinen kesk 
 
Mika Lintilä kesk 
 
Markus Lohi kesk 
 
Hanna-Leena Mattila kesk 
 
Timo Mehtälä kesk 
 
Olga Oinas-Panuma kesk 
 
Jouni Ovaska kesk 
 
Mika Riipi kesk 
 
Hanna Räsänen kesk 
 
Mikko Savola kesk 
 
Markku Siponen kesk 
 
Eerikki Viljanen kesk 
 
Alviina Alametsä vihr 
 
Fatim Diarra vihr 
 
Tiina Elo vihr 
 
Bella Forsgrén vihr 
 
Pekka Haavisto vihr 
 
Atte Harjanne vihr 
 
Hanna Holopainen vihr 
 
Inka Hopsu vihr 
 
Saara Hyrkkö vihr 
 
Krista Mikkonen vihr 
 
Jenni Pitko vihr 
 
Oras Tynkkynen vihr 
 
Sofia Virta vihr 
 
Timo Furuholm vas 
 
Veronika Honkasalo vas 
 
Jessi Jokelainen vas 
 
Anna Kontula vas 
 
Minja Koskela vas 
 
Pia Lohikoski vas 
 
Laura Meriluoto vas 
 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
 
Johannes Yrttiaho vas 
 
Johannes Koskinen sd 
 
Eeva-Johanna Eloranta sd 
 
Pia Viitanen sd