Viimeksi julkaistu 26.9.2025 14.57

Välikysymys VK 4/2025 vp 
Johannes Koskinen sd ym. 
 
Välikysymys hallituksen toimintakyvystä Palestiinan valtion tunnustamisessa

Eduskunnalle

Humanitaarinen tilanne Gazassa on katastrofaalinen. Arvioiden mukaan Gazassa on kuollut lähes 65 000 ihmistä ja haavoittuneita on yli 160 000. Avustustyöntekijöitä on kuollut yli 500. YK on julistanut elokuussa 2025 Gazan kaupunkiin nälänhädän, joka YK:n mukaan olisi ollut estettävissä. YK:n alainen riippumaton tutkintakomissio on 16.9.2025 ilmoittanut pitävänsä Israelin toimia kansanmurhana. 

Terroristijärjestö Hamas teki lokakuussa 2023 hirvittävän terrori-iskun, jonka kansainvälinen yhteisö on tuominnut jyrkästi. Israelilla on kiistaton oikeus puolustaa itseään väkivaltaa ja terroria vastaan. Israelin toimet ovat kuitenkin olleet summittaisia ja täysin suhteettomia ja suurelta osin kohdistuneet viattomiin siviileihin, naisiin ja lapsiin. Israelin hallituksen ministerit puhuvat avoimesti väestön pakkosiirrosta pois Gazan alueelta, ja Israelin toimet näyttävät tähtäävän kahden valtion mallin toteuttamismahdollisuuksien asteittaiseen tuhoamiseen. Israelin sotatoimien jatkumista kuukaudesta ja vuodesta toiseen ei voida enää mitenkään oikeuttaa itsepuolustuksella. Avustuskuljetusten perille pääsyn estäminen ja nälän käyttäminen sodankäynnin keinona ovat vakavia humanitaarisen oikeuden rikkomuksia. Kansainvälinen rikostuomioistuin on antanut pidätysmääräykset Israelin pääministeristä Benjamin Netanjahusta, entisestä puolustusministeristä Yoav Gallantista sekä Hamasin sotilaallisen siiven johtajasta Mohammed Deifistä, joka on sittemmin menehtynyt.  

Euroopassa Israelin ihmisoikeuksista ja kansainvälisestä oikeudesta piittaamaton toiminta on saanut osakseen yhä kovempaa kritiikkiä niin yksittäisiltä mailta kuin Euroopan unionilta. Euroopan parlamentti tuomitsi 11.9.2025 vahvasti Israelin toimet estää humanitaarisen avun kuljetukset Gazaan ja vaatii EU:n toimivan asiassa pikaisesti. Parlamentti myös kehotti jäsenvaltioita arvioimaan Palestiinan tunnustamista. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on Euroopan parlamentille 10.9.2025 pitämässään puheessa korostanut, ettei Gazan tapahtumia voi hyväksyä eikä ihmisen aiheuttamaa nälänhätää saa koskaan käyttää sodankäynnin välineenä. Euroopan komissio kertoi 17.9.2025 esittävänsä Euroopan unionin neuvostolle Israelin ja EU:n välisen assosiaatiosopimuksen keskeyttämistä kauppaan liittyvien määräysten osalta ja pakotteiden kohdistamista Israelin äärilaidan ministereihin ja väkivaltaisiin hyökkäyksiin syyllistyneisiin siirtokuntalaisiin. 

Suomi on ulkopoliittisen linjansa mukaisesti tukenut kahden valtion mallia, jossa sekä Israelilla että Palestiinalla on oikeus kansalliseen suvereenisuuteen, turvallisuuteen ja alueelliseen koskemattomuuteen. Tämä on ainoa uskottava perusta kestävälle rauhalle alueella.  

Tähän mennessä Palestiinan valtion on tunnustanut lähes 150 valtiota. Pohjoismaista sen ovat tunnustaneet Ruotsi, Norja ja Islanti. Lisäksi Ranska, Kanada, Iso-Britannia, Australia, Belgia, Luxemburg ja Malta ovat ilmoittaneet aikovansa tunnustaa Palestiinan valtion YK:n yleiskokouksessa syyskuussa. Suomi allekirjoitti Ranskan ja Saudi-Arabian johdolla valmistellun julkilausuman kahden valtion ratkaisun toteuttamisesta, jonka YK:n yleiskokous hyväksyi 12.9.2025 äänin 142 puolesta ja 10 vastaan. 12 maata äänesti tyhjää. Suomi ei kuitenkaan tähän mennessä itse ole ilmoittanut tunnustavansa Palestiinan valtiota. 

Palestiinan valtion tunnustaminen ei tarkoita terroristijärjestö Hamasin tunnustamista tai sen tekojen oikeuttamista miltään osin. Hamas ei ole palestiinalaisten legitiimi edustaja. Palestiinan valtion tunnustaminen tarkoittaa Länsirannalla toimivan palestiinalaishallinnon tunnustamista ja maltillisten ja demokraattisten voimien tukemista Palestiinan sisällä. 

Israelin edelleen jatkaessa ja laajentaessa sotatoimia Gazassa sekä rakentaessa yhä uusia laittomia siirtokuntia Suomen on nyt liityttävä laajaan kansainväliseen rintamaan Palestiinan tunnustamiseksi. Ensi viikolla YK:n yleiskokouksessa useiden muiden maiden on määrä tunnustaa Palestiinan valtio. Tämä on oikea ajankohta myös Suomen liittyä historian oikealle puolelle ja tunnustaa Palestiina, eikä asiaa saa enää lykätä millään tekosyillä. 

Palestiinan tunnustaminen eri maiden toimesta ei vielä yksin ratkaise Lähi-idän tilannetta, mutta se on keino lisätä kansainvälistä painetta Israelin hallitusta kohtaan ja osoittaa tukea kahden valtion mallille. Tämän lisäksi myös ainakin kauppa Israelin laittomista siirtokunnista peräisin olevien tuotteiden osalta tulee lakkauttaa ja Suomen tulee edistää EU—Israel-assosiaatiosopimuksen välitöntä jäädyttämistä. 

Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb on sanonut tilanteen edenneen siihen pisteeseen, että Suomen on tehtävä valintansa, ja ilmoittanut olevansa valmis tunnustamaan Palestiinan valtion, jos hallitus tekee tästä ehdotuksen. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja Suomen perustuslain 43 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan välikysymyksen:

Tuleeko hallitus esittämään tasavallan presidentin toivomalla tavalla Palestiinan valtion tunnustamista tämän syksyn aikana,  
tuomitseeko koko hallitus yksimielisesti Israelin siviiliväestöön kohdistamat toimet Gazassa, 
onko hallitus valmis tukemaan Euroopan parlamentin ja komission esityksiä Israelin hallituksen ministereihin kohdistuvista sanktioista ja EU—Israel-assosiaatiosopimuksen osittaisesta jäädyttämisestä, 
katsooko hallitus edistävänsä Suomen ulkopolitiikan linjan mukaista kahden valtion mallia, jos se sisäisten erimielisyyksiensä vuoksi ei kykene esittämään Palestiinan valtion tunnustamista tilanteessa, jossa Suomen kanssa samanmieliset maat ovat sanoneet tunnustavansa Palestiinan, ja 
mikäli hallitus ei ole toimintakykyinen tekemään esitystä Palestiinan tunnustamisesta tasavallan presidentin toivoman mukaisesti, antaako se eduskunnalle asiasta selonteon, jotta eduskunta voi ottaa asiaan kantaa? 
Helsingissä 19.9.2025 
Johannes Koskinen sd 
 
Antti Lindtman sd 
 
Tytti Tuppurainen sd 
 
Tuula Väätäinen sd 
 
Joona Räsänen sd 
 
Niina Malm sd 
 
Piritta Rantanen sd 
 
Jani Kokko sd 
 
Eveliina Heinäluoma sd 
 
Paula Werning sd 
 
Tuula Haatainen sd 
 
Timo Harakka sd 
 
Eeva-Johanna Eloranta sd 
 
Anette Karlsson sd 
 
Lauri Lyly sd 
 
Johan Kvarnström sd 
 
Saku Nikkanen sd 
 
Nasima Razmyar sd 
 
Pinja Perholehto sd 
 
Ville Merinen sd 
 
Timo Suhonen sd 
 
Pia Viitanen sd 
 
Kim Berg sd 
 
Seppo Eskelinen sd 
 
Elisa Gebhard sd 
 
Alviina Alametsä vihr 
 
Fatim Diarra vihr 
 
Tiina Elo vihr 
 
Bella Forsgrén vihr 
 
Pekka Haavisto vihr 
 
Atte Harjanne vihr 
 
Hanna Holopainen vihr 
 
Inka Hopsu vihr 
 
Saara Hyrkkö vihr 
 
Krista Mikkonen vihr 
 
Jenni Pitko vihr 
 
Oras Tynkkynen vihr 
 
Sofia Virta vihr 
 
Timo Furuholm vas 
 
Veronika Honkasalo vas 
 
Mai Kivelä vas 
 
Anna Kontula vas 
 
Minja Koskela vas 
 
Pia Lohikoski vas 
 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
 
Hanna Sarkkinen vas 
 
Johannes Yrttiaho vas 
 
Helena Marttila sd 
 
Miapetra Kumpula-Natri sd 
 
Aki Lindén sd 
 
Ville Skinnari sd