Viimeksi julkaistu 4.5.2022 12.39

Lakialoite LA 10/2022 vp 
Sanni Grahn-Laasonen kok ym. 
 
Lakialoite laiksi sairausvakuutuslain 9 luvun 10 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteessa ehdotetaan sairausvakuutuslain muuttamisesta annetun lain (28/2022) 9 luvun 10 §:n 1 momentin muuttamista siten, että vanhempainpäivärahan saamisen esteeksi muodostuvaksi ansiotyöksi ei katsottaisi vanhemman toimimista hyvinvointialueen luottamushenkilönä kunnallisia luottamushenkilöitä vastaavalla tavalla. Ehdotettava muutos tulisi voimaan samanaikaisesti sanotun voimaantuloa odottavan muutoslain kanssa eli 1.8.2022. 

PERUSTELUT

Voimassa olevan sairausvakuutuslain (1224/2004) 10 §:ssä säädetään vanhempainpäivärahan saamisen esteistä. Pykälän 1 momentin mukaan vanhempainpäivärahaan ei ole oikeutta siltä ajalta, kun vakuutettu on ansiotyössä. Samassa momentissa säädetään, että ansiotyössä olemisena ei pidetä vanhemman toimimista kuntalain 69 §:ssä tarkoitettuna luottamushenkilönä lukuun ottamatta mainitun lain 80 §:ssä tarkoitettuja päätoimisia ja osa-aikaisia luottamushenkilöitä. Tämä poikkeus on perusteltu, sillä modernissa yhteiskunnassa demokraattiseen päätöksentekoon osallistumisen on oltava käytännössä yhdistettävissä laajasti erilaisiin elämäntilanteisiin — myös vanhemmuuteen. 

Sote- ja maakuntauudistuksen myötä Suomeen on kunnallis- ja valtionhallinnon väliin päätetty perustaa uusi hallinnon taso: hyvinvointialueet. Alueilla toimivat luottamushenkilöt vertautuvat monessa käytännön työn luonteeseen liittyvässä asiassa kunnallisiin luottamushenkilöihin. Hyvinvointialueen luottamushenkilönä toimimista ei kuitenkaan ole kunnallisena luottamushenkilönä toimimista vastaavalla tavalla rajattu sairausvakuutuslain 10 §:ssä ansiotyöksi katsomisen ja siten vanhempainpäivärahan saamisen esteen ulkopuolelle. 

Kunnallisten ja hyvinvointialueiden luottamushenkilöiden erilaiselle kohtelulle vanhempainpäivärahan saamisen esteiden määräytymisen suhteen ei ole asiallisia perusteita. Asia on korjattava lainsäädännössä. Aloitteessa esitetään, että sairausvakuutuslain 10 §:n 1 momentti muutetaan siten, että vanhempainpäivärahan saamisen esteeksi muodostuvaksi ansiotyöksi ei jatkossa katsottaisi vanhemman toimimista hyvinvointialueen luottamushenkilönä. Sanottuun poikkeukseen sisällytettäisiin kunnallisia luottamushenkilöitä vastaava rajaus, eli poikkeus ei koskisi päätoimisia ja osa-aikaisia luottamushenkilöitä. 

Aloitteessa ehdotettavan muutoksen kohteena oleva sairausvakuutuslain 10 § on aloitteen tekohetkellä tilassa, jossa se on saamassa Marinin hallituksen perhevapaauudistuksen (HE 129/2021 vp) johdosta uuden sanamuodon. Tätä koskeva muutoslaki 28/2022 on vahvistettu 14.1.2022, ja se on tulossa voimaan 1.8.2022. Näin ollen luonteva paikka tehdä tässä aloitteessa ehdotettava muutos on sanottu muutoslaki, jolloin aloitteessa esitettävä muutos tulee voimaan yhdessä muiden muutoslain muutosten kanssa 1.8.2022. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki sairausvakuutuslain 9 luvun 10 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan sairausvakuutus lain (1224/2004) 9 luvun 10 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 28/2022, seuraavasti: 
9 luku 
Vanhempainpäivärahat 
10 § 
Vanhempainpäivärahan saamisen esteet 
Vanhempainpäivärahaan ei ole oikeutta siltä ajalta, kun vakuutettu on ansiotyössä tai muussa omassa työssä lukuun ottamatta omassa kotitaloudessa tehtävää työtä tai päätoimista opiskelua. Vanhempainpäivärahaan ei ole oikeutta lakisääteisen vuosiloman tai muiden palkallisten vapaapäivien ajalta lukuun ottamatta työsopimuslain mukaista raskaus-, erityisraskaus- tai vanhempainvapaata, jonka ajalta työantajalla on 7 luvun 4 §:n mukainen oikeus etuuteen. Ansiotyössä olemisena ei pidetä vanhemman toimimista kuntalain 69 §:ssä tarkoitettuna luottamushenkilönä lukuun ottamatta mainitun lain 80 §:ssä tarkoitettuja päätoimisia ja osa-aikaisia luottamushenkilöitä eikä vanhemman toimimista hyvinvointialueesta annetun lain 74 §:ssä tarkoitettuna luottamushenkilönä lukuun ottamatta mainitun lain 85 §:ssä tarkoitettuja päätoimisia ja osa-aikaisia luottamushenkilöitä. Ansiotyössä olemisena ei myöskään pidetä omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005) mukaisena omaishoitajana tai perhehoitolaissa (263/2015) tarkoitettuna toimeksiantosopimuksen kunnan kanssa tehneenä perhehoitajana toimimista. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 25.4.2022 
Sanni Grahn-Laasonen kok 
Heikki Autto kok 
Timo Heinonen kok 
Katri Kulmuni kesk 
Sari Sarkomaa kok 
Paula Risikko kok 
Merja Kyllönen vas 
Inka Hopsu vihr