Viimeksi julkaistu 24.10.2022 14.24

Lakialoite LA 56/2022 vp 
Antero Laukkanen kd ym. 
 
Lakialoite laiksi arvolisäverolain 85 a §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteessa esitetään, että vihannesten ja hedelmien arvonlisäveroa lasketaan 14 prosentista 10 prosenttiin. Arvonlisäverolain (1501/1993) 8 luvun 85 a §:n 1 momenttiin esitetään säädettäväksi uusi 12 kohta. 

PERUSTELUT

Elintarvikkeita verotetaan Suomessa korkealla tasolla, kun vertaa muihin EU-maihin. Tämä siitä huolimatta, että elintarvikkeita verotetaan alennetun 14 %:n arvonlisäverokannan mukaisesti.  

Kristillisdemokraatit pitävät tärkeänä, että elintarvikkeiden verotusta kevennetään pidemmällä aikavälillä. Ensimmäisenä askeleena tulisi keventää vihannesten ja hedelmien arvonlisäveroa. Hevi-tuotteiden hintojen alentaminen ei johtaisi merkittävään verotuottojen alentumiseen, mutta lisäisi terveellisten tuoreiden vihannesten ja hedelmien kysyntää. Veronkevennyksestä hyötyisivät myös kotimaiset tuottajat kysynnän lisääntyessä. Uudistuksella olisi näin ollen myös positiivisia kansantaloudellisia ja työllistäviä vaikutuksia. Terveellisempien elintarvikkeiden kulutuksen lisäämisellä olisi myös kansanterveyden kannalta myönteisiä vaikutuksia. Alentaminen on erityisen tärkeää juuri nyt, kun ruuan hinta nousee ja muutoinkin elinkustannusten nousu rasittaa kotitalouksia. 

Aloite sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin vuodelle 2023. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki arvolisäverolain 85 a §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
lisätään arvonlisäverolain (1501/1993) 85 a §:n 1 momenttiin, sellaisena kuin se on osaksi laeissa 345/2019 ja 623/2021, uusi 12 kohta seuraavasti: 
85 a § 
Seuraavien palvelujen myynnistä sekä seuraavien tavaroiden myynnistä, yhteisöhankinnasta, siirrosta varastointimenettelystä ja maahantuonnista suoritettava vero on 10 prosenttia veron perusteesta: 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
12) vihannes- ja hedelmätuotteet, poiketen siitä, mitä säädetään 85 §:n 1 momentin 1 kohdassa. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 18.10.2022 
Antero Laukkanen kd 
Päivi Räsänen kd 
Sari Tanus kd 
Peter Östman kd 
Sari Essayah kd