Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.22

Lakialoite LA 62/2016 vp 
Stefan Wallin ym. 
 
Lakialoite laiksi tuloverolain 95 §:n ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteen tarkoituksena on verotulotuottojen lisääminen rajoittamalla työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähennysoikeutta. 

PERUSTELUT

Tilanteessa, jossa kansantalouden kantokyky on olennaisesti heikentynyt, myös ns. saavutettuja etuja on voitava arvioida uudelleen. Eduskunta on viime vuosina rajoittanut erilaisia verovähennyksiä, kuten asuntolainojen korkojen ja vapaaehtoisen eläkevakuutuksen maksujen vähennyksiä, valtion kasvavan velkaantumisen ja lisätulojen tarpeen vuoksi.  

Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähennysoikeus on saavutettu etu, johon ei ole tehty muutoksia. Valtion tulojen lisäystarpeen vuoksi työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuille olisi syytä asettaa omavastuu. Valtiovarainministeriön mukaan valtion ja kuntien menetykset työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähennysoikeuden vuoksi ovat runsaat 200 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriöllä ei ole tietoja valtion taloudellisista menetyksistä työnantajajärjestöjen jäsenmaksujen vähennysoikeuden vuoksi, mutta kyse lienee useista miljoonista euroista.  

Nyky-yhteiskunnassa ei voida pitää perusteltuna työntekijä- ja työnantajajärjestöjen toiminnan ylläpitämistä täyden verovähennysoikeuden turvin huomattavien verotulomenetysten hintaan, samanaikaisesti kun eduskunta joutuu leikkaamaan kansalaisten peruspalvelujen määrärahoja.  

Aloitteen ensimmäisessä lakiehdotuksessa on kyse tuloverolain 95 §:n muuttamisesta ja toisessa lakiehdotuksessa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n muuttamisesta. Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen 100 euron omavastuun käyttöönotto palkansaajien osalta sekä 500 euron omavastuun käyttöönotto työnantajajärjestöjen jäsenyritysten osalta lisää valtion ja kuntien tuloja runsaat 75 miljoonaa euroa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset: 

1. Laki tuloverolain 95 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan tuloverolain (1535/1992) 95 §:n 1 momentin 2 kohta seuraavasti: 
95 § 
Tulonhankkimisvähennys 
Verovelvollinen saa vähentää palkkatulostaan: 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
2) työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut ja työttömyyskassamaksut, joista työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuja saa kuitenkin vähentää enintään 500 euroa ja ainoastaan siltä osin kuin ne verovuonna ylittävät 100 euroa (omavastuuosuus); 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017. 
 Lakiehdotus päättyy 

2. Laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968) 8 §:n 1 momentin 9 kohta, sellaisena kuin se on laissa 1160/2002, seuraavasti: 
8 § 
Edellä 7 §:ssä tarkoitettuja vähennyskelpoisia menoja ovat muun ohessa:  
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
9) työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut, joista saa kuitenkin vähentää enintään 100 000 euroa ja ainoastaan siltä osin kuin ne verovuonna ylittävät 500 euroa (omavastuuosuus); 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 30.9.2016 
Stefan Wallin 
Mats Nylund