Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.58

Lakialoite LA 87/2016 vp 
Stefan Wallin ym. 
 
Lakialoite laiksi opintotukilain 17 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Korkea osaaminen, koulutus ja sivistys ovat olleet Suomen menestyksen perusta koko itsenäisyytemme ajan. Koulutus on myös Suomen tulevan menestyksen ehdoton avaintekijä. Meidän on panostettava osaamiseen ja koulutukseen menestyäksemme kansainvälisesti sekä säilyttääksemme kilpailukykymme. Suomen tulee olla osaamisen, koulutuksen ja tutkimuksen kärkimaa. Korkealaatuinen ja maksuton koulutus on tärkein edellytys sille, että kaikki kansalaiset saavat taustastaan riippumatta tasavertaiset mahdollisuudet elämässä menestymiseen. 

Opintotuki on opiskelijan perusturva. Minkään muun väestöryhmän perustoimeentuloon ei olla kohdistamassa näin suuria leikkauksia. Tämä kertoo hallituksen välinpitämättömyydestä opiskelijoita ja koulutusta kohtaan. Opiskelijoiden työ on opiskella. Heidänkin on voitava elää ilman pakkoa ottaa lainaa, ja siksi hallituksen kaavailemat leikkaukset opintotukeen ovat kohtuuttomia.  

Tulorajoista kiinni pitäminen tässä yhteydessä on paradoksaalista, koska se johtaa siihen, että opiskelijoiden mahdollisuuksia työskennellä opintojen ohessa rajoitetaan. Opintotuen tulorajat tuottavat lisäksi päänvaivaa monille opiskelijoille, jotka joutuvat maksamaan takaisin tukikuukausia tai lopettamaan työnteon kesken. Opiskeluaikainen työkokemus on tärkeä ensimmäinen kosketus työelämään ja monella alalla edellytys työn saamiselle. 

Haluamme siksi korottaa opiskelijoiden omia tulorajoja 50 prosentilla. 

Opiskelijoiden tulorajoja korotettiin viimeksi vuonna 2008 550 eurosta 660 euroon per tukikuukausi. Opintotuen takaisinmaksun yhteydessä perittävä rangaistuskorko on 15 %. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki opintotukilain 17 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan opintotukilain (65/1994) 17 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohta, sellaisina kuin ne ovat laissa 52/2011, seuraavasti: 
17 § 
Opiskelijan omien tulojen vaikutus opintorahaan ja asumislisään 
Opiskelijalla voi olla opintorahan lisäksi muita veronalaisia tuloja ja toimeentulon turvaamiseen tarkoitettuja apurahoja kalenterivuodessa määrä, jota kutsutaan vapaaksi tuloksi. Ulkomaiseen opiskelijavaihtoon tarkoitettuja opintotukea täydentäviä apurahoja ei oteta huomioon. Vapaa tulo lasketaan siten, että opiskelijalla voi olla tuloa: 
1) 990 euroa jokaista kuukautta kohden, jolta hän on saanut opintorahaa tai asumislisää; sekä 
2) 2 955 euroa jokaista kuukautta kohden, jolta hän ei ole saanut opintorahaa tai asumislisää. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 21.10.2016 
Stefan Wallin 
Joakim Strand 
Anders Adlercreutz 
Mats Nylund 
Eva Biaudet 
Mikaela Nylander 
Veronica Rehn-Kivi 
Thomas Blomqvist