Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.17

Lakialoite LA 97/2016 vp 
Stefan Wallin ym. 
 
Lakialoite laiksi arvonlisäverolain muuttamisesta

Eduskunnalle

Suomi ei enää ole se kilpailukykyinen maa, jona olemme oppineet sen tuntemaan. Sen sijaan me kuulumme niiden harvojen EU-maiden joukkoon, joiden talouskehitys ei juuri nyt ole suotuisaa. Meillä on siis hyviä syitä taloutemme uudistamiseen. Tämän pitää tapahtua työnteon kautta — ainoastaan sillä, että meillä on ihmisiä töissä, voimme saavuttaa takaisin asemamme menestyvänä maana. Työn verotus on yksi keskeinen tekijä, joka vaikuttaa työn houkuttelevuuteen. 

Meidän on panostettava kasvun ja viennin edellytysten luomiseen. Yhtenä perusedellytyksenä on se, että työn vastaanottamisen ja tekemisen on aina oltava kannattavaa. Tämän tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan useita toimenpiteitä. Yhtenä toimenpiteenä on työn verotuksen keventäminen. Kevyempi verotus vähentää eri kannustinloukkujen riskiä ja laskee työn vastaanottamisen kynnystä. Sen vuoksi haluamme toteuttaa verovaihdon, jossa työn verotusta pienennetään ja kulutuksen verotusta lisätään. Tähän päästään korottamalla kaikkia arvonlisäverokantoja 0,5 prosenttiyksikköä. Uusien verokantojen tulisi siis olla 10,5 %, 14,5 % ja 24,5 %. 

Arvonlisäveron vahvistamisen yhteydessä haluamme myös muuttaa digitaalisen median arvonlisäverokantaa. Ehdotamme, että arvonlisävero digitaalisen mediasisällön levittämiselle olisi sama kuin painetun mediasisällön levittämisen eli matalin arvonlisäverokanta. Tämä yksittäinen tukitoimenpide digitaalisille julkaisuille vähentäisi valtion verotuloja 6 miljoonaa euroa.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki arvonlisäverolain muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan arvonlisäverolain (1501/1993) 84 §, 85 §:n 1 momentti, 85 a §:n 1 momentti ja 85 b §, sellaisina kuin ne ovat, 84 §, 85 §:n 1 momentti ja 85 b § laissa 706/2012 ja 85 a §:n 1 momentti laeissa 1265/1997, 1202/2011, 492/2012 ja 706/2012, seuraavasti: 
84 § 
Suoritettava vero on 24,5 prosenttia veron perusteesta, ellei 85 tai 85 a §:ssä toisin säädetä. 
85 § 
Seuraavien palvelujen myynnistä sekä seuraavien tavaroiden myynnistä, yhteisöhankinnasta, siirrosta varastointimenettelystä ja maahantuonnista suoritettava vero on 14,5 prosenttia veron perusteesta:  
1) ruokatavara, juoma ja muu sellaisenaan ihmisen nautittavaksi tarkoitettu aine sekä niiden raaka-aine ja niitä valmistettaessa tai säilöttäessä käytettävä mauste, säilöntäaine, väri- ja muu lisäaine (elintarvike); 
2) ravintola- ja ateriapalvelut, lukuun ottamatta 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettujen tavaroiden luovutuksia; 
3) rehu ja rehuseos sekä niiden valmistuksessa käytettäväksi tarkoitettu raaka- ja lisäaine, eläinten ruokana käytettävät teollisuuden jäteaineet sekä rehukala (rehuaine). 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
85 a § 
Seuraavien palvelujen myynnistä sekä seuraavien tavaroiden myynnistä, yhteisöhankinnasta, siirrosta varastointimenettelystä ja maahantuonnista suoritettava vero on 10,5 prosenttia veron perusteesta:  
1) henkilökuljetus; 
2) majoitustilan tai käyntisataman käyttöoikeuden luovuttaminen; 
3) palvelu, jolla annetaan mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen; 
4) teatteri-, sirkus-, musiikki- ja tanssiesitysten, elokuvanäytösten, näyttelyjen, urheilutapahtumien, huvipuistojen, eläintarhojen, museoiden sekä muiden vastaavien kulttuuri- ja viihdetilaisuuksien ja laitosten pääsymaksut; 
5) Yleisradio Oy:n valtion televisio- ja radiorahastosta saama määrä ja Ålands Radio och TV Ab:n saama korvaus Ahvenanmaan maakunnan hallituksen kantamista televisiomaksutuloista;  
6) lääkelaissa (395/1987) tarkoitettu lääke, lääkelain 22 ja 22 a §:ssä tarkoitetut valmisteet, joita mainituissa lainkohdissa tarkoitettuun rekisteröintiin liitetyn ehdon mukaan saadaan myydä ainoastaan apteekkiliikkeestä, sekä kliininen ravintovalmiste ja niitä vastaava tuote sekä perusvoide silloin, kun ne oikeuttavat korvaukseen sairausvakuutuslain (1224/2004) perusteella; 
7) kirja; 
8) sanoma- ja aikakauslehdet vähintään kuukauden ajaksi tilattuina; 
9) 79 c §:ssä tarkoitettu taide-esine, muun kuin maahantuonnin osalta kuitenkin vain silloin, kun myyjänä on tekijä tai hänen oikeudenomistajansa taikka satunnaisesti muu elinkeinonharjoittaja kuin 79 a §:n 3 momentissa tarkoitettu verovelvollinen jälleenmyyjä; 
10) tekijänoikeuden haltijoita edustavan järjestön saama 45 §:n 1 momentin 3—5 kohdassa tarkoitettu tekijänoikeuteen liittyvä korvaus; 
11) digitaalinen mediasisältö. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
85 b § 
Poiketen siitä, mitä 85 ja 85 a §:ssä säädetään, korvaukseen palautettaessa oikeuttavista pakkauksista ja kuljetustarvikkeista suoritettava vero on 24,5 prosenttia veron perusteesta. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 21.10.2016 
Stefan Wallin 
Joakim Strand 
Anders Adlercreutz 
Mats Nylund 
Eva Biaudet 
Mikaela Nylander 
Veronica Rehn-Kivi 
Thomas Blomqvist