Yleistä
(1) Valiokunta pitää valtioneuvoston kantaa lähtökohtaisesti perusteltuna ja sen päätavoitteita hyvinä. Taksonomia-asetuksen valmistelu on lähtenyt sijoittajien ja rahoitusmarkkinoiden tarpeesta saada luotettavaa ja yhteismitallista tietoa sijoituskohteidensa vastuullisuudesta ja kestävyysnäkökulmista, etenkin ympäristöön liittyvistä näkökulmista. Taksonomia-asetuksen mukaan vain ympäristöä merkittävästi edistävät taloudelliset toiminnot voidaan katsoa olevan taksonomian mukaisia. Valiokunta pitääkin hyvänä taksonomian lähtökohtaa kohdistaa rahoitusta taloudellisiin toimintoihin, jotka parhaiten tukevat luonnon biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien sekä vesi- ja merivarojen tilan edistämistä, kiertotalouteen siirtymisen tukemista sekä ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä.
(2) Valiokunta korostaa, että teknisten arviointikriteerien tulee olla realistisia, teknologianeutraaleja, yksiselitteisiä ja helppokäyttöisiä sekä tieteelliseen tutkimustietoon perustuvia. Saadun selvityksen perusteella valiokunta kantaa huolta siitä, että taksonomian alkuperäiset päämäärät eivät kaikilta osin vaikuta toteutuvan nyt esitetyillä muutoksilla. Osin kriteerit vaikuttavat liian yksityiskohtaisilta ja monimutkaisilta. Tästä aiheutuu huoli, että taksonomia saattaa johtaa investointeja kohteisiin, jotka eivät parhaiten edistä alkuperäisiä tavoitteita, sekä haitata ympäristöystävällistä kehitystä joillain sektoreilla. Tämän vuoksi valiokunta korostaa, että jatkokäsittelyssä pitää tarkoin analysoida kriteerejä ja hakea kestäviä ratkaisuja.
(2 a) Valiokunnan näkemyksen mukaan taksonomian tulee taata tasapuolinen ja läpinäkyvä kehikko eri liikennemuotojen ympäristöystävällisyyden ja kestävyyden vertailulle. Tämän vuoksi valiokunta pitää tärkeänä, että kriteerien jatkovalmistelussa kuullaan eri liikennemuotojen olennaisia sidosryhmiä ja asiantuntijoita.
(3) Valiokunta pitää tärkeänä, että arviointikriteerien säädöstekninen toimivuus ja yksiselitteinen kirjoitusasu varmistetaan. Taksonomiassa tulee pyrkiä myös hallinnollisen taakan vähentämiseen varmistaen kuitenkin riittävä tehokkuus ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi.
(4) Asiantuntijakuulemisessa on katsottu, että uudet raportointivelvollisuudet eivät saa kohtuuttomasti kuormittaa yrityksiä kustannuksia lisäten ja että yrityksille tulee varata riittävästi aikaa tutustua säädöksen sisältöön sekä valmistautua sen täytäntöönpanoon, minkä tulee heijastua myös siirtymäaikoihin. Valiokunta pitääkin tärkeänä sitä, että uudet raportointivelvollisuudet pysyisivät yritysten näkökulmasta kohtuullisina.
Digitalisaatio
(5) Asiantuntijakuulemisessa on todettu, että komission kestävän rahoituksen asiantuntijaryhmän raportissa on hyvin huomioitu ICT-kehityksen antamat mahdollisuudet seurantatyökalun kehittämiseksi. Toisaalta ICT-luvussa esitettyjä toimintoja on myös pidetty suppeana näkemyksenä ICT-alan mahdollisuuksista edistää taksonomian päämääriä. On katsottu, että tuotteiden suunnittelu mahdollisimman pitkäikäisiksi ja resurssiviisaiksi vähentää myös luontokatoa, minkä vuoksi edistyneet suunnitteluohjelmistot ja -järjestelmät kuuluvat myös taksonomian piiriin.
(6) Tavoitteiden saavuttamiseksi on pidetty keskeisen tärkeänä hyödyntää digialan palvelut. Edelleen on todettu, että yhteiskunta määrittelee tarpeen ja keinot, mikä mahdollistaa sen, että yritykset voivat tuottaa tähän tarvittavat palvelut. Valiokunta pitää hyvänä, että ICT-alalla on paljon potentiaalia vaikuttaa positiivisesti ilmaston ja ympäristön tilaan.
Vaihtoehtoiset käyttövoimat
(7) Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että sähkömoottorien energiatehokkuus on olennaisesti polttomoottoreita parempi. Tämän vuoksi sähköisen liikenteen kilpailukyky on suhteellisesti merkittävästi parempi, vaikka energiasisällön hinta ja hinnoittelu olisivat yhdenmukaiset.
(8) Asiantuntijakuulemisessa on katsottu, että vaihtoehtoisten käyttövoimien osalta käyttövoimiksi tulisi lukeutua sähkön ja vedyn lisäksi myös biokaasu ja nestemäiset biopolttoaineet. Valiokunta pitääkin hyvänä, että valtioneuvoston kannassa linjataan, että joukkoliikenteen ja tieliikenteen teknisten arviointikriteerien tulisi mahdollistaa käyttövoimina sähkön ja vedyn lisäksi myös biokaasu ja nestemäiset biopolttoaineet siirtymäaikana.
Joukkoliikenne
(9) Asiantuntijakuulemisessa huomiota on kiinnitetty joukkoliikenteeseen. Joukko- ja tieliikenteen osalta tekniset arviointikriteerit kattavat linja-autot, raitiovaunut, johdinautot, metron ja rautatiet. Valiokunta toteaa, että joukkoliikenne on avainasemassa siirtymässä kohti kestävää liikennettä ja että investoinnit joukkoliikenteeseen ovat kannatettavia ja merkittäviä. Tämän lisäksi valiokunta toteaa, että tavarankuljetusten ja logistiikan kehittäminen ja sitä koskevat investoinnit ovat myös tärkeitä siirtymässä kohti kestävää liikennettä.
Merenkulku
(10) Asiantuntijakuulemisessa monet lausunnonantajat kiinnittivät huomiota siihen, ettei meriteollisuuden asiantuntijoita ole otettu mukaan arviointikriteerejä valmistelevaan asiantuntijaryhmään. Valiokunta pitää tärkeänä, että kriteerien jatkovalmistelussa kuullaan olennaisia sidosryhmiä ja asiantuntijoita.
(11) Asiantuntijakuulemisen mukaan risteilyalusten ja megajahtien poissulku ja operationaaliset (mm. nopeuteen liittyvät) rajoitukset ovat kriteeristön suurimpia riskejä toimialan kilpailukyvylle ja myös ympäristötavoitteiden toteutumiselle. Suomessa on huippuosaamista ympäristöystävällisten risteilyalusten rakentamisesta ja markkinapotentiaali tuleville vuosikymmenille on suuri aluskannan uudistuessa. Uudet polttoaineet, energiatehokkuus ja päästöjä vähentävät teknologiat mahdollistavat siirtymän kohti lopulta nollapäästöistä risteilyä. Risteilyliiketoiminnan päästöjen vähentäminen vaarantuu merkittävästi, jos tähän ei ole saatavissa kilpailukykyistä rahoitusta. Valiokunta korostaa, että taksonomian tulee ohjata rahoitusta kestävään eurooppalaiseen liiketoimintaan, myös eurooppalaiselle meriklusterille. Arviossa olennaisinta on, että toiminta tukee EU:n ympäristötavoitteiden toteutumista.
(12) Valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat ehdottaneet operatiivisten ja lastin sisältöön liittyvien arviointikriteerien poistamista. Samoin on pidetty tärkeänä, että Suomi vastustaa merirahtina tapahtuvien puukuljetusten rajaamista taksonomian ulkopuolelle. Valiokunta katsookin, että operatiiviset vaatimukset, kuten nopeusrajoitukset, ovat hyvin haastavia vesiliikenteessä. Erityisen ongelmallinen on puutavaran kuljetusta koskeva kohta. Tämän vuoksi valiokunta korostaa, että asian jatkokäsittelyssä tulee pyrkiä operatiivisten ja lastin sisältöön liittyvien arviointikriteerien poistamiseen.
(13) Asiantuntijakuulemisessa on katsottu, että ehdotusten tulisi olla vaatimustasoltaan yhteneväisiä muun merenkulun sääntelyn kanssa. Saadun selvityksen perusteella valiokunta katsoo, että kriteerien asettamisessa tulisi mahdollisuuksien mukaan hyödyntää IMO:n suosituksia ja muita soft law -instrumentteja ja pyrkiä siihen, että kriteerit sopivat olemassa olevaan merenkulun sääntelykehikkoon.
Lentoliikenne
(14) Saadun selvityksen mukaan liikenne- ja viestintäministeriön näkemys on, että EU:n ympäristötavoitteiden toteutumisen tukeminen on tärkeää ja kriteeristön tulee olla linjassa niin sanotun Fit for 55 -paketin lentoliikennettä koskevien ehdotusten kanssa, erityisesti uusiutuvien lentopolttoaineiden käytön edistämistä koskevan ehdotuksen kanssa (ns. ReFuelEU Aviation). Liikenne- ja viestintäministeriön näkemyksen mukaan on kuitenkin epäselvää, ovatko lentokoneiden valmistusta koskevat kriteerit saavutettavissa. Valiokunta pitää välttämättömänä, että kriteerit asetetaan tasolle, joka on kunnianhimoinen, mutta teknisesti toteutettavissa. Tämän vuoksi valiokunta korostaa, että kriteerejä tulee vielä uudelleen tarkastella ja niiden tulee olla realistisia, jotta taksonomia on uskottava.
(15) Myös lentoyhtiöiden etujärjestö Airlines for Europe on pitänyt lentokoneiden valmistusta ja matkustajalentotoimintaa koskevia kriteereitä liian tiukkoina ja mahdottomina saavuttaa ainakaan vuosikymmeneen. Valiokunta pitää tärkeänä, että lentoliikenteen sidosryhmillä on mahdollisuus osallistua sääntelyn valmisteluun.
(16) Saadun selvityksen perusteella valiokunta katsoo uusiutuvien lentopolttoaineiden merkityksen raportissa esitettyä keskeisemmäksi lentoliikenteen päästöjen vähentämisessä vaihtoehtoisten käyttövoimien roolin ollessa muita liikennemuotoja pienempi ja käyttöönoton ollessa hitaampaa. Valiokunta pitää tärkeänä, että kriteeristö keskittyy lentoliikenteen päästöjen tosiasialliseen vähentämiseen.
(17) Valiokunta kantaa huolta siitä, että raportti ehdottaa uusiutuvien lentopolttoaineiden osalta käyttövelvoitetta, joka ei ole linjassa komission uusiutuvien lentopolttoaineiden käytön edistämistä koskevan asetusehdotuksen kanssa (ReFuelEU Aviation). Valiokunta pitää tärkeänä, että kriteeristö huomioi 55-valmiuspaketin samalla pyrkien riittävään tehokkuuteen ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi.
(18) Asiantuntijakuulemisessa on katsottu, että taksonomia tulee merkittävästi vaikeuttamaan lentoasemien normaalien infrahankkeiden, kuten kapasiteetin lisäämisen ja perusparannuksen, rahoituksen järjestämistä ja nostaa rahoituksen kustannuksia. Edelleen on pidetty tärkeänä, että kriteereissä erotellaan lentoaseman kunnossapitotoiminta ja lentokoneiden kääntöön liittyvä ns. ground handling -toiminta ja kunnossapitotoiminta hyväksytään kestäväksi myös siltä osin kuin sen ajoneuvoissa ja koneissa käytetään kokonaan uusiutuvia polttoaineita. Valiokunta katsoo, että taksonomian tulee edistää lentoasemien ympäristöystävällistä kehittämistä.
Raideliikenne
(19) Valiokunta korostaa, että valtaosa rautatieliikennettä koskevasta sääntelystä annetaan nykyään EU-tasolla, mikä tulee ottaa huomioon myös taksonomian yhteydessä. Rautatieliikenteen osalta liikennöintiin, infrastruktuuriin sekä tuotantoon ja teknologioihin liittyvät toiminnot tulisi saadun selvityksen mukaan määritellä ympäristön kannalta kestäviksi toiminnoiksi. Kriteerien tulisi omalta osaltaan toteuttaa tavoitetta kuljetusmuotosiirtymästä EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Edelleen vaihtoehtoisten käyttövoimien osalta käyttövoimiksi tulisi lukeutua sähkön ja vedyn lisäksi myös biokaasu ja nestemäiset biopolttoaineet. Tämän vuoksi valiokunta pitää Suomen ehdottamaa lisäystä kannatettavana ja toteaa, että nestemäiset biopolttoaineet ovat osa raideliikenteen vaihtoehtoisia käyttövoimia, joita tulevaisuudessakin tarvitaan niiltä osin kuin rataverkko on sähköistämätön.