Kertomuksen tehtävä

Lapsiasiavaltuutetusta annetun lain (1221/2004) 4 §:n mukaan lapsiasiavaltuutetun on annettava kerran neljässä vuodessa eduskunnalle kertomus toimialaltaan. Kertomuksen valmistelusta ja sisällöstä ei säädetä. Valiokunta katsoo, että lapsiasiavaltuutetun ensimmäinen kertomus on tervetullut katsaus eduskunnalle lasten ja nuorten asemasta. Se tarjoaa laajemminkin tietoa ja pohdittavaa kaikille lasten kanssa työskenteleville sekä haastaa oman toiminnan kehittämiseen. Lapsen oikeuksien komitean Suomelle antamissa suosituksissa todetun tavoin valiokunta pitää tärkeänä, että tietoa lasten oikeuksista välitetään lapsille, nuorille ja heidän vanhemmilleen sekä lasten kanssa työskenteleville. Valiokunta korostaa, että lapsia ja nuoria koskevissa asioissa tulee antaa tilaa heidän kuulemiselleen ja näkemystensä huomioon ottamiselle. Sivistysvaliokunta käsittelee kertomusta lausunnossaan toimialaansa kuuluvilta osin. 

Lapsistrategialla pitkän aikajänteen lapsipolitiikkaa

Lapsiasiavaltuutettu lausuu kertomuksessaan, että Suomi elää hyvinvointivaltion alisuoriutumisen aikaa, kun emme riittävästi onnistu tukemaan heikossa asemassa olevia lapsia. Kertomuksessa tuodaan esille tämän hetken haasteita, kuten syntyvyyden aleneminen, osaamistason ja oppimistulosten huononeminen, terveyserot, maahanmuuttajataustaisten lasten muita heikompi hyvinvointi sekä alueellinen ja sosiaalinen eriytyminen. Kertomuksessa kiinnitetään huomiota siihen, että "tunnistettuja ongelmia hankkeistetaan sirpaleisiksi ja lyhytjänteisiksi kehittämistoimiksi, mutta syvälliset yhteiskuntapolitiikan johtopäätökset jäävät kellumaan". Asiantuntijakuulemisessa pidettiin ongelmallisena irrallisina hankkeina tapahtuvaa kuntien perustehtävien kehittämistä ja niiden määräaikaisin erillisrahoituksin tapahtuvaa resursointia ja sitä, että kuntien valtionosuusrahoituksen aleneminen on jo pitkään siirtänyt rahoitusvastuuta yhä enemmän kunnille. Hanketoiminnan haasteena on, että niihin hakeutuu ja pääsee mukaan vain osa kunnista. Huolena on myös se, että hankkeista saadut hyvät käytännöt eivät useinkaan jää osaksi pysyvää toimintaa hankkeen päättymisen jälkeen. Valiokunta tunnistaa hallituskausittain tehtävien kokeiluhankkeiden määräaikaisuuden ongelman, vaikkakin lopputulokset erityisesti hankkeista, jotka tähtäävät lain säätämiseen, yleensä jäävät osaksi toimintaa pitkäksikin aikaa yli hallituskausien. 

Pitkäjänteisyyttä kaivattiin asiantuntijakuulemisessa myös lasten oikeuksien toteutumisen turvaamiseen YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen (SopS 59 ja 60/1991) edellyttämällä tavalla. Lapsiasiavaltuutetun kertomuksen yksi viesti on, että lapsipolitiikkaa tehdään maassamme hajanaisesti ilman yhtenäistä kehystä tai strategiaa. Lapsen oikeuksien sopimuksen vaatimukset täyttyvät ainakin minimitasolla, mutta sitä ei voida pitää Suomen kohdalla riittävänä, vaan jatkuvalle ja pitkäjänteiselle kehittämiselle on tarvetta. On myös pohdittava, miten lapsiperhepolitiikan kokonaisvastuuta sekä lasten ja nuorten hyvinvointia ohjataan ja miten sen vaikuttavuutta seurataan ja arvioidaan.  

Lapsiasiavaltuutetun kertomuksessa toivotaan valmisteltavaksi lapsipolitiikan strategia, jonka pohjana olisi lapsen oikeuksien yleissopimus. Hallituskausiin sidotut politiikkaohjelmat ja kärkihankkeet ovat kertomuksen mukaan jääneet yksittäisiksi kehittämistoimiksi hallituskauden ylittävien tavoitteiden ja toimeenpanon sijaan. Lapsi-, nuoriso- ja perhepalveluiden yhdyspintoja koskevassa selvityksessä (Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 8/2018) selvityshenkilöt ehdottavat vaalikausittain laadittavaa lapsi- ja perhestrategiaa, joka toimisi myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanon sekä lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikan koordinaation välineenä. Selvityksessä ehdotetaan selvitettävän, mitä mahdollisia olemassa olevia valtionhallinnon suunnitteluasiakirjoja strategiaan voitaisiin yhdistää. Selvityshenkilöt ehdottavat, että strategia tulisi myös saattaa sopivaksi katsottavalla tavalla eduskunnan käsiteltäväksi. Vuosien 2019—2022 julkisen talouden suunnitelmaa koskevan tiedotteen mukaan hallitus käynnistää seuraavaa hallitusta varten kansallisen lapsistrategian valmistelun. Tavoitteena on laajasti tutkittuun tietoon nojaava, lapsen etua yhteiskunnallisessa päätöksenteossa vahvistava, poikkihallinnollinen strategia. Lapsistrategialla vahvistetaan lapsi- ja perhemyönteistä yhteiskuntaa sekä syntyvyyden positiivista kehitystä tulevaisuuteen katsovalla tavalla. Valmistelua ohjaa laajapohjainen lapsifoorumi sekä strategian ohjausryhmän työ. Lapsistrategian valmistelusta vastaavat perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen. Sivistysvaliokunta pitää kansallisen lapsistrategian tekemistä erittäin tärkeänä. 

Valiokunta katsoo, että laadittavan strategian perustaksi tarvitaan kansallista lapsen oikeuksiin perustuvaa tahtotilaa lapsen oikeuksien sopimuksen systemaattiseksi täytäntöön panemiseksi ja lapsen edun ensisijaisuuden soveltamiseksi. Tämänkaltaisen yksittäiseen väestöryhmään kohdentuvan strategian yhteiskuntapolitiikkaa ohjaava vaikutus voi olla merkittävä, jos se kytketään resurssien kohdentamis- ja toimeenpanomekanismeihin. Keskeinen kysymys on, voiko strategialla olla ohjaavaa vaikutusta ohi ja yli hallitusohjelman. Aikaisemmat kokemukset esimerkiksi vanhuspoliittisista strategioista ja politiikkaohjelmista on hyvä ottaa huomioon strategian omistajuutta ja valmistelutapaa pohdittaessa. Keskeinen osa strategiaa on kärkien valinta ja resurssien siirtäminen niiden tueksi. Politiikkaa suuntaavaksi tarkoitetun asiakirjan hyödynnettävyys jää vähäiseksi, jos siinä ei esitetä sektorinsisäisiä painopisteitä ja uudelleenkohdennuksia.  

Valiokunta korostaa, että strategiassa asetettujen tavoitteiden toimeenpanoa ja saavuttamista tulee seurata ja arvioida konkreettisin mittarein. (Valiokunnan kannanottoesitys) Valiokunta toteaa, että lapsivaikutusten systemaattinen arviointi yleisemminkin eri hallinnonaloilla valmisteltavien päätösten yhteydessä on tärkeää. Sen avulla kyetään seuraamaan kehitystä ja osoittamaan kohtia, joissa nähdään päätösten yhteisvaikutukset lasten kannalta. Lapsivaikutusten arviointia tulee tehdä valtakunnan, maakunnan ja kunnan tasoilla.  

Mahdollisuuksien tasa-arvo koulutuksessa

Kertomuksessa todetaan varhaiskasvatuksen merkitys eriarvoisuuden ehkäisemisessä. Varhaiskasvatus on suurelle osalle lapsista keskeinen varhaisten vuosien elinympäristö ja alku elinikäiselle oppimiselle. Valiokunta pitää laadukasta varhaiskasvatusta ja siihen osallistumista tärkeänä ja on tarkastellut asiaa eri yhteyksissä. Valiokunta otti vuoden 2018 talousarvioesityksen käsittelyn yhdeksi painopistealueekseen tasa-arvoisen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen. Lausunnossaan (SiVL 17/2017 vp) valiokunta toi esille tärkeyden nostaa varhaiskasvatukseen osallistumisastetta ja kannatti pieni- ja keskituloisten perheiden varhaiskasvatusmaksujen alentamista, kokeilua viisivuotiaiden lasten maksuttomasta varhaiskasvatuksesta ja kokeilun laajentamista neljävuotiaisiin lapsiin sekä uudisti aikaisemmin esittämänsä kannan (SiVL 10/2017 vp), että "pidemmällä aikajänteellä kansallisen tavoitteen tulisi olla, että siirrytään yhä enenevässä määrin kohti maksutonta osa-aikaista varhaiskasvatusta". Valiokunta uudistaa aikaisemmassa lausunnossaan (SiVL 17/2017 vp) toteamansa, että varhaiskasvatuksen osallistumisasteeseen vaikuttavat myös sen laatu ja saavutettavuus. Osaava henkilökunta ja riittävän pienet ryhmäkoot ovat keskiössä lasten saaman varhaiskasvatuksen laadun ja vanhempien luottamuksen kannalta. Valiokunta toteaa, että varhaiskasvatusta edelleen kehitettäessä on hyvä kiinnittää huomiota siihen, että se mahdollistaa joustavan siirtymisen esiopetukseen ja edelleen perusopetukseen.  

Lausunnossaan (SiVL 17/2017 vp) valiokunta ilmaisi huolensa perusopetuksen oppilaiden osaamistason heikkenemisestä ja vaati sen selvittämistä ja ratkaisujen löytämistä. Valiokunta totesi, että "koulutusjärjestelmä on ainoa yhteiskunnallinen järjestelmä, joka avaa kansalaisille uusia mahdollisuuksia tulevaisuuteen. Tästä syystä koulutusmahdollisuuksien tasa-arvo on yhteiskunnallisena tavoitteena demokraattisen ja avoimen yhteiskunnan peruspilari. Sen sijaan koulutustulosten tasa-arvo on kompleksisempi asia, sillä ihmisten välillä on eroja niin oppimisessa kuin kyvyissäkin. Koulutusjärjestelmän ei kuitenkaan tulisi pyrkiä kasvattamaan näitä eroja, vaan tasoittamaan niitä, jotta jokaisella olisi mahdollisuus päästä elämässään eteenpäin. PISA-tulokset osoittavat valitun koulutuspoliittisen linjan toimineen kohtuullisen hyvin. Siksi tätä koulutuspoliittista linjaa on edelleen järkevää noudattaa, sillä pienellä kansakunnalla ei ole varaa menettää yhtään kansalaista syrjäytymiskierteeseen." Valiokunta uudistaa edellä todetun lisäksi lausunnossaan esille tuomansa tarpeen nostaa perusopetuksen rahoitustasoa ja turvata kolmiportaisen tuen rahoitus oppilaiden tarvetta vastaavasti.Valiokunta kiinnitti huomiota myös koulujen eriytymiskehitykseen ja totesi, että merkittävä keino koulujen eriytymisen torjumisessa ja erityisesti heikkenevien alueiden koulujen tukemisessa on vahvistaa luottamusta omaan lähikouluun. Se voisi kannustaa perheitä valitsemaan oman lähikoulun ja vähentää myös asuinalueiden eriytymistä. Laadukas lähikoulu tarkoittaa sekä panostuksia koulujen pedagogisiin valmiuksiin että esimerkiksi sosiaalisiin ongelmiin ja kiusaamiseen puuttumista. Tärkeää on, että maamme jokainen peruskoulu pystyy antamaan opetuksen ja tuen, jotka luovat oppilaille mahdollisuudet saada riittävä yleissivistys ja tarvittavat sosiaaliset taidot perusopetuksen jälkeisiin jatko-opintoihin. Valiokunta pitää tärkeänä, että tulevaisuuden perusopetusta rakennettaessa edellä todetut asiat otetaan huomioon. 

Vaikka Suomessa on toimiva koulutusjärjestelmä ja lapsiasiavaltuutetun kertomuksenkin mukaan kansallinen lainsäädäntömme ottaa lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteet varsin kattavasti huomioon, meillä on kehitettävää. Oikeus päästä osalliseksi varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta ei vielä riitä takaamaan yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon tosiasiallista toteutumista. Näiden palvelujen sisällä on tehtävä töitä sen eteen, että jokaisella lapsella ja nuorella on omista lähtökohdistaan riippumatta mahdollisuus käyttää potentiaalinsa täysimääräisesti ja tulla hyväksytyksi yhteisössään. Vain hyvinvoiva lapsi ja nuori voi oppia, joten senkin vuoksi on välttämätöntä toimia lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi.  

Kuluvan vuoden maaliskuussa Valtion nuorisoneuvoston ja Nuorisotutkimusverkoston yhdessä julkaiseman Nuorisobarometrin haastattelujen perusteella peruskoulukokemuksilla, kouluyhteisöllä ja sen vuorovaikutuskulttuurilla on suuria ja pitkäkestoisia seurauksia nuorten koulutuspoluille ja hyvinvoinnille. Ne nuoret, jotka kokivat kuuluvansa kouluyhteisöön ja pitivät koulunkäyntiä mukavana, ovat myöhemmin pärjänneet opinnoissaan hyvin. Vastaavasti sekä koulussa kiusatuilla että kiusaavilla on suuri riski jäädä kokonaan koulutuksen ulkopuolelle. Peruskoulukokemuksilla on vaikutusta paitsi myöhempiin koulupolkuihin myös elämään laajemmin, sillä myönteiset kokemukset ovat yhteydessä nuorten korkeampaan elämään tyytyväisyyteen. KIVA-koululle, vertaissovittelulle ja muulle koulukiusaamisen aktiiviselle torjumiselle Nuorisobarometri osoittaa selkeän tarpeen. Koulu on merkittävä sosiaalinen yhteisö, joka paitsi opettaa sosiaalisuutta myös sulkee sen piiristä ulkopuolelle. Vaikeasti tavoitettaville, ns. NEET-nuorille, tehty erillisbarometri osoitti, että ystävien puute ja yksinäisyys ovat suurimpia riskejä syrjäytymiselle. Valiokunta korostaa, että tulevissa hallinnollisissa uudistuksissa on syytä huolehtia näiden nuorten osallisuuden sekä itsenäistymisen ja yhteiskuntaan kiinnittymisen tuesta.  

Vaikka yhteiskunnan on vaikeaa vaikuttaa ihmisten välisiin suhteisiin, tulee huolehtia siitä, että lasten ja nuorten instituutioissa, kuten päiväkodeissa ja kouluissa, osataan tukea lasten ja nuorten keskinäisiä suhteita. Niin perusopetuksessa kuin toisen asteen koulutuksessa on syytä panostaa viihtymiseen ja osallisuuden kokemuksiin. Valiokunta toteaa, että lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamista ja kiusaamisen ehkäisemistä on käsitelty eri yhteyksissä. Esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön kiusaamisen ehkäisyä ja työrauhan edistämistä koskevan työryhmän loppuraportissa (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:16) esitetään useita kehittämisehdotuksia. Valiokunta kiinnittää vakavaa huomiota kiusaamiseen ja painottaa sen nollatoleranssia: varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa sen jokaisella asteella sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan toiminnoissa tulee ottaa käyttöön tehokkaat toimet kiusaamisen ja häirinnän ehkäisemiseksi ja niihin puuttumiseksi. Toimenpiteiden vaikuttavuutta tulee seurata aktiivisesti sitä koskevan tiedon saamiseksi ja tarvittaviin lainsäädäntö- ym. toimenpiteisiin ryhtymiseksi. (Valiokunnan kannanottoesitys) 

Varhaiskasvatuksessa, koulutuksessa ja vapaa-ajan toiminnoissa tulee turvata yhdenvertainen asema eri vähemmistöryhmiin kuuluville, esimerkiksi vammaisille, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille, maahanmuuttajille, romaneille ja saamenkielisille. Huomiota tulee kiinnittää myös perheiden moninaisuuteen. Erilaisilla perheillä, kuten sateenkaari-, adoptio-, sekä yhden tai kahden vanhemman perheillä, ja niiden lapsilla on oltava mahdollisuus olla yhdenvertainen ja luonteva osa yhteisöä. Valiokunta huomauttaa, että tässä on vielä tehtävää. Esimerkiksi sukupuolen moninaisuuden nykyistä paremmalle ymmärtämiselle ja siihen perustuvalle hyväksynnälle on tarvetta. Muun muassa translasten (kokemus omasta sukupuolestaan ei vastaa lapselle syntymässä määriteltyä sukupuolta) kohdalla tämä tarkoittaa heidän mahdollisuuttaan elää oman identiteettinsä mukaisessa roolissa (sosiaalinen transitioituminen) ilman leimautumista ja syrjintää. Yksi keskeinen sosiaalisesti transitioitunutta lasta tai nuorta suojaava tekijä on hänen identiteettiinsä sopiva kutsumanimi ja sen käytön mahdollistaminen myös koulun arjessa ja hallinnossa. Lasten ja nuorten palveluja järjestävillä tahoilla on osaltaan vastuu siitä, että jokainen lapsi ja nuori voi tuntea tulevansa hyväksytyksi ja kuuluvansa joukkoon. Varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa yhdenvertainen kohtelu ja ihmisoikeuskasvatus ulottuvat paitsi arkipäivän toimintaan myös opetuksen sisältöihin. Toisen ihmisen kunnioittamisen edellyttäminen ja aikuisten lapsille näyttämä esimerkki ovat tärkeitä, sillä suuri osa käyttäytymisestä omaksutaan mallioppimisella. Opetuksen sisällön, oppimateriaalin esimerkit ja kuvitus mukaan lukien, tulee tukea yhdenvertaisuuden ja sukupuolten välisen tasa-arvon tavoitteita.  

Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien tulee kiinnittää huomiota siihen, että oppilaiden ja opiskelijoiden lakisääteinen oikeus turvalliseen ja terveelliseen oppimisympäristöön toteutuu. Opetushallitus on julkaissut tätä teemaa koskevaa tukimateriaalia koulujen ja oppilaitosten käyttöön. Tuorein julkaisu, Opas seksuaalisen häirinnän ennaltaehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi kouluissa ja oppilaitoksissa (OPH-34-2018), sisältää taustatietoa ja käytännön toimintaohjeita eri osapuolille. Valiokunta toteaa, että oppaat ovat tärkeitä tiedon lisäämiseksi ja avuksi yksittäisiä ongelmia ratkaistessa. 

Kertomuksessa tuodaan esille ekososiaalinen sivistys. Valiokunta pitää tätä näkökulmaa tärkeänä ja toteaa, että mainittu käsitepari sisältyy esimerkiksi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin, jonka mukaan sen "johtoajatuksena on luoda elämäntapaa ja kulttuuria, joka vaalii ihmisarvon loukkaamattomuutta, ekosysteemien monimuotoisuutta ja uusiutumiskykyä sekä samalla rakentaa osaamispohjaa luonnonvarojen kestävälle käytölle perustuvalle kiertotaloudelle". 

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä on harrastuksilla suuri merkitys. Valiokunta on tuonut valtion vuoden 2017 talousarviosta antamassaan lausunnossa (SiVL 8/2016 vp) esille sen, että jokaisella lapsella ja nuorella on hyvä olla vähintään yksi harrastus. Mielekäs vapaa-ajan toiminta antaa mahdollisuudet onnistumisen kokemuksiin, elämyksiin ja yhdessä tekemiseen. Tämä edistää lasten ja nuorten hyvinvointia sekä kasvua yhteiskunnan jäsenyyteen. Kertomuksen valiokuntakäsittelyn asiantuntijakuulemisessa tuotiin esille, että osa lapsista ei pääse mukaan harrastuksiin perheensä heikon taloudellisen tilanteen vuoksi. Valiokunta painottaa, että jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen. (Valiokunnan kannanottoesitys) 

Lasten ja nuorten palvelujärjestelmä

Kertomuksessa ei oteta kantaa yksittäisiin palveluihin, mutta kritisoidaan palvelujärjestelmän sektoroitumista ja professioiden valtaa. Asiantuntijakuulemisessa kiinnitettiin huomiota palvelujen hajanaisuuteen ja rakenteellisiin ongelmiin: palvelut muodostetaan rakenteiden eikä ihmisten tarpeiden perusteella, lasten ja nuorten sekä vanhempien kokemuksia ja näkökulmia ei oteta huomioon ja tuen tarpeessa olevan on jonotettava palveluja. Lisäksi tietojärjestelmät koetaan toimimattomiksi ja hajanaisiksi, ja tiedot niiden välillä eivät kulje. (Valiokunnan kannanottoesitys) 

Kertomus ei sisällä systemaattista tietoa palvelujen vaikuttavuudesta lasten ja nuorten hyvinvointiin ja terveyteen tai laskelmia eri vaihtoehtojen välisistä vaihtoehtoiskustannuksista. Siinä oletetaan, että palvelujen lisääminen johtaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja terveyden sekä osaamisen kohentumiseen. Kertomuksessa todetaan, että "kun ammattihenkilöt ovat kokeneet kohtuutonta kuormitusta, jokaisessa instituutiossa on ratkaisuksi esitetty heidän lukumääränsä lisäämistä", mutta palvelujen määrän lisäämisen ja vaikuttavuuden parantumisen välisen yhteyden tueksi ei ole tuotettu evidenssiä. On huomattava, että lapsen tai nuoren auttamiseksi ei aina tarvita tietyn sektorin ammattihenkilöä, vaan tukena voi olla myös välittävä ja luotettava aikuinen. 

Valiokunta katsoo, että parhaiten lapsia ja nuoria hyödyttävät palvelut, jotka tukevat heitä heidän luonnollisissa kehitysyhteisöissään ja sovittavat tuen lapsen ainutlaatuiseen kehitykseen. Myös silloin, kun kehityshaasteet vaativat erikoistunutta osaamista, tuen tavoitteena tulee olla lapsen välittömän auttamisen rinnalla lapsen kasvuekosysteemin pulmien tunnistaminen ja poistaminen. Palvelujen järjestämisen tulee perustua lasten ja nuorten, heidän perheidensä sekä ammattihenkilöstön yhteistoimintaan. Ongelmiin erikoistuneen osaamisen tulee tukea universaalipalveluja. Monimutkaistuvassa yhteiskunnassa lasten ja lapsiperheiden palvelujen tulevaisuuden tarinan keskeisin kysymys on kokonaisuuden johtaminen hallintorakenteiden muuttuessa.  

Sote-uudistuksen myötä eri toimijoiden välinen yhteistyö rakentuu uudella tavalla, kun sivistystoimen palvelut jäävät kuntaan ja sote-palvelut siirtyvät maakunnan järjestämisvastuulle vuonna 2020. Lasten ja nuorten arki rakentuu jatkossakin sivistystoimen palveluiden ympärille. Valiokunta korostaa, että sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpanossa tulee miettiä huolellisesti lasten ja nuorten palvelujen järjestäminen. Kunnissa ja maakunnissa on muokattava palveluprosessit sellaisiksi, että palvelut ovat helposti saavutettavissa ja että ne vastaavat oikea-aikaisesti ja vaikuttavasti lasten ja nuorten tarpeisiin. On varmistettava, että lapset ja nuoret saavat esimerkiksi tarvitsemansa opiskeluhuollon tuen äidinkielenään olevalla suomen tai ruotsin kielellä, sekä kiinnitettävä huomiota ongelmien ennalta ehkäisyyn ja niiden korjaamiseen.  

Palvelujärjestelmän kokonaisvaltaisen kehittämisen esteet liittyvät sektorikohtaisen taloudellisen ja hallinnollisen ohjauksen lisäksi ammatillisten perustehtävien määrittelyyn ja työnjakoon. Kertomuksessa pohditaan universaalipalvelujen kokonaisuutta ja sen yhteydessä mm. kysymystä, olisiko neuvolatyön ja varhaiskasvatuksen aika yhdistyä yhdeksi kokonaisuudeksi. Pohdinta jatkuu valtakunnallisessa lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmassa LAPEssa, jonka yhteydessä kaikissa maakunnissa kehitetään perhekeskustoimintamallia. Esimerkiksi Kainuussa on useiden vuosien ajan kehitetty maakunnallista perhekeskustoimintaa yhteistyön verkostoksi, johon kuuluvat Kainuun soten toimijoiden lisäksi kuntien varhaiskasvatus, koulu- ja nuorisotoimet, eri järjestöjen ja seurakuntien sekä yksityisten tahojen toimijat ja perheet. LAPEssa sovitetaan yhteen sivistystoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen palveluja lasten ja nuorten oppimisen ja opiskelun tukemiseksi, hyvinvoinnin vahvistamiseksi ja eriarvoisuuden pysäyttämiseksi. Muutoksella vahvistetaan peruspalveluja ja siirretään painopistettä ehkäiseviin sekä varhaisen tuen palveluihin. Lasten, nuorten ja perheiden osallistumista lisätään sekä vanhemmuuden tukea vahvistetaan. Muutosohjelma vahvistaa lapsen oikeuksiin ja tietoon perustuvaa toimintakulttuuria päätöksenteossa. Muutosta tehdään koko valtakunnan tasolla yhteistyössä järjestöjen ja seurakuntien kanssa. LAPE-muutostyössä otetaan huomioon maakunta- ja soteuudistuksien tuoma muuttuva toimintaympäristö. Valiokunta pitää hanketta tärkeänä lasten ja nuorten palvelujen vaikuttavuuden turvaamiseksi ja korostaa huolehtimista siitä, että hankkeen aikana luodut hyvät käytännöt jäävät osaksi jatkuvaa toimintaa.  

Lapsi- ja perhetutkimus

Lapsiasiavaltuutetun kertomuksen useissa kohdissa todetaan, että lapsia koskeva tieto on hajanaista ja vaikeasti sovellettavaa. Lapsia ja lapsuutta koskeva tutkimus on hajautunut tieteenaloittain eri yliopistoihin ja niissä erillisiin hankkeisiin. Tiedon järjestelmällinen kerääminen, kokoaminen ja jalkauttaminen on puutteellista. 

Valiokunta katsoo, että lasten ja perheiden asemaa tulee selvittää monipuolisesti ja eri näkökulmista. On hyvä, että tähän liittyvää tutkimusta tehdään eri paikoissa. Uusien instituuttien perustamisen sijasta tarkoituksenmukaisempaa on huolehtia tutkimustiedon koordinoinnista, keräämisestä ja jakamisesta. Siihen on kiinnitetty huomiota aikaisemmin. Eduskuntaryhmät tekivät viime vuoden lopulla Suomen satavuotista itsenäisyyttä juhlistavaksi päätökseksi yhteisen lakialoitteen (LA 78/2017 vp) Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön valtuuskunnan asettamiseksi ja Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö sr:n (Itla) pääoman kartuttamiseksi merkittävästi (enintään 50 miljoonan euron arvosta valtion omistamia osakkeita vastikkeetta). Sivistysvaliokunta piti mietinnössään (SiVM 13/2017 vp) esitystä erittäin tarpeellisena. Säätiön toiminnan tarkoituksena on saattaa vanhempien, palveluntuottajien ja päätöksentekijöiden ulottuville tieteellisesti tutkittua tietoa, jolla on osoitettu olevan vaikutusta kasvatuksen, huollon ja koulutuksen sekä laajemminkin lasten elämänolosuhteita koskevan toiminnan ja päätöksenteon parantamiseen ja kehittämiseen. Säätiön ensisijainen tehtävä on edistää tutkitun tiedon soveltamista käytäntöön. Säätiö käyttää toiminnassaan olemassa olevaa kansallista ja kansainvälistä tutkimusta, joka on sovellettu Suomen olosuhteisiin. Säätiö voi myös harjoittaa omaa tai rahoittaa ulkopuolista tutkimusta. Mahdollinen oma tutkimustoiminta on luonteeltaan lähinnä saatua tutkimustietoa täydentävää. 

Lopuksi

Lapsiasiavaltuutetun ensimmäisessä eduskunnalle annetussa kertomuksessa on runsaasti mielenkiintoista aineistoa lapsipolitiikan historiasta ja tulevaisuudesta. Se on tieteellisesti ja historiallisesti varteenotettava kuvaus suomalaisesta lapsipolitiikasta, jolla on merkitystä myös 2010-luvun lapsipolitiikan perusteiden ja tavoitteiden selkeyttämisessä. Käsiteltävänä oleva kertomus on ensimmäinen laatuaan, joten on ymmärrettävää, että se on hyvin laaja. Siinä on pohjatietoa seuraavia kertomuksia ajatellen, ja se on hyödyllinen myös opetuksessa ja tutkimuksessa käytettäväksi.  

Valiokunta toteaa, että seuraavien kertomusten kohdalla on hyvä rajata kertomuksen laajuutta ja sisältöä, jotta sen merkitys kansanedustajien tietoperustan vahvistajana korostuu asianmukaisesti. Siinä voi keskittyä esimerkiksi hallituskauden avainprosessien ja -ohjelmien vaikuttavuuden arviointiin. Kertomuksen käyttökelpoisuutta lisäisi se, että sille olisi valittu tietty teema ja siihen sisältyisi tilastoliite. Seuraavissa kertomuksissa voisi lapsen oikeuksien kuvaamisen sijasta tuoda esiin oikeuskäytäntöä ja tilannetietoa lasten oikeuksien toteutumisesta, sekä onnistumisia että puutteita. Nyt käsiteltävänä olevasta kertomuksesta ei helposti saa selville esimerkiksi sitä, kuinka paljon lapsiin on Suomessa kohdennettu resursseja, miten niiden määrä on aikaa myöten kehittynyt suhteessa muihin ryhmiin ja miten nämä resurssit jakautuvat eri sektoreiden kesken.  

Lapsiasiavaltuutetun kertomus esittelee kattavasti asiakirjoja ja linjauksia eri aloilta ja osoittaa, kuinka johdonmukaisesti eri sektoreiden viranomaiset ja työryhmät ovat edistäneet lapsipolitiikkaa eri vuosikymmeninä. Valiokunta toteaa, että tuotettuja asiakirjoja on paljon, mutta avoimeksi jää, onko määrä näkynyt vastaavana lisäyksenä toimenpiteissä sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnissa ja terveydessä. Tätä on syytä analysoida. 

Valiokunta huomauttaa, että kertomuksessa käsitellään nuorisoikäisiä vain vähän. Nuoriin kiinnitetään huomiota lähinnä ongelmaviitekehyksessä: pohdittaessa velkaantumista, mielenterveyden häiriöitä, koulupudokkuutta ja syrjäytymistä. Nuorten arkeen ja palveluihin ei juuri oteta kantaa, vaikka nuorisoikä on juuri se vaihe, jolloin moni lapsi putoaa niin arjen kuin palvelujärjestelmän aukkoihin tai välitiloihin. Esimerkiksi sivistysvaliokunnan toimialaan kuuluvat nuorten vapaa-aika, liikunta, nuorisotyö ja nuorten kulttuurit jäävät kokonaan kertomuksen ulkopuolelle.