(1) Valtion eläkejärjestelmän piiriin kuuluvat eläkkeet maksetaan valtion talousarvion määrärahoista. Valtion eläkejärjestelmästä maksettavien eläkkeiden maksamisesta valtiolle aiheutuvien menojen tasaamiseksi on valtion talousarvion ulkopuolinen Valtion eläkerahasto, johon kootaan varoja, joilla valtion eläkevastuun menorasitusta voidaan tasata ajallisesti. Rahasto saa varansa eläkemaksuista ja eräistä niihin liittyvistä maksuista sekä sijoitustoimintansa tuotoista. Rahastoon kertyneet varat ovat valtion varoja, jotka on uskottu rahaston hallintaan.
(2) Voimassa olevan Valtion eläkerahastosta annetun lain (1297/2006) 6 §:n mukaan Valtion eläkerahastosta siirretään vuosittain valtion talousarvioon 45 prosenttia valtion eläkemenosta. Esityksessä ehdotetaan, että Valtion eläkerahastosta valtion talousarvioon siirrettävää määrää lisätään nykyisestä 1,2 prosenttiyksiköllä vuosittain, ja vuodesta 2028 alkaen rahastosta talousarvioon siirrettävä määrä on pysyvästi 46,2 prosenttia valtion eläkemenosta. Lisäksi vuodelta 2027 Valtion eläkerahastosta tehtävää siirtoa ehdotetaan lisättävän kertaluonteisesti 18,7 prosenttiyksiköllä siten, että valtion talousarvioon siirrettävä määrä on yhteensä 63,9 prosenttia valtion vuotuisesta eläkemenosta.
(3) Ehdotettujen muutosten tavoitteena on lisätä Valtion eläkerahastosta tehtävien talousarviosiirtojen määrää eläkemenojen katteeksi, jolloin valtion velanottotarve vähenee. Ehdotuksen taustalla on pääministeri Petteri Orpon hallituksen puoliväliriihessä 23.4.2025 tekemä linjaus siirron kasvattamisesta.
(4) Esityksen mukaan siirron kasvattaminen 1,2 prosentilla kasvattaa vuosittaista rahastosta valtion talousarvioon tehtävää siirtoa noin 66 miljoonaa euroa vuosittain vuosien 2026—2029 aikana. Rahastosta tehtävän siirron määrä jäisi pysyvästi 46,2 prosenttiin eläkemenosta vuodesta 2028 alkaen, mikä kasvattaisi siirtoja valtion talousarvioon myös tulevaisuudessa. Lisäksi eläkemenojen kattaminen 18,7 prosenttiyksikön lisäsiirrolla vuonna 2027 merkitsisi arviolta 1050 miljoonan euron lisäsiirtoa valtion talousarvioon, mikä vähentäisi valtion velanottotarvetta yli miljardilla eurolla.
(5) Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää sinänsä perusteltuna, että Valtion eläkerahaston rahastointiasteen ollessa tavoitteen mukainen rahaston varoja käytetään eläkemenojen tasaamiseksi aikana, jolloin eläkemenot ovat suurimmillaan 2020-luvulla. Tämä tasaa myös eläkemenojen aiheuttamaa rasitusta sukupolvien välillä oikeudenmukaisesti. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että Valtion eläkerahastosta valtion talousarvioon tehtävän siirron kasvattaminen vähentää tuleviin eläkkeisiin kerättävän puskurirahaston tasoa ja voi johtaa rahaston koon supistumiseen, jos rahaston sijoitustuotot jäävät odotettua matalammiksi.
(6) Ylimääräisellä miljardin siirrolla sekä talousarviosiirron noin 66 miljoonan euron vuotuisella kasvulla ei saadun selvityksen mukaan ole todennäköisesti suurta vaikutusta rahaston sijoitustoiminnalle, koska valtion eläkemenojen kasvun vuoksi rahasto on jo huomioinut kokonaisriskitasossa, että rahaston tuloutukset valtiolle tulevat kasvamaan. Tehdyt lisäsiirrot vähentävät kuitenkin sijoituksia pysyvästi myös tulevina vuosina ja lisäksi tuotoille saatavat tuotot menetetään. Hallituksen esityksen ja valiokunnan saaman selvityksen mukaan kertaluonteisen siirron vaihtoehtoiskustannus sijoitusten historiatietoon perustuvan keskimääräisen 5,5 prosentin tuotto-odotuksella ja 2,5 prosentin velanhoitokustannuksella on 2,0 miljoonaa euroa vuonna 2026, 35,5 miljoonaa euroa vuonna 2027, 38,6 miljoonaa euroa vuodelle 2028 ja 41,7 miljoonaa euroa vuonna 2029, jolloin siirron kokonaiskustannus olisi neljältä vuodelta yhteensä 117,8 miljoonaa euroa. Viime vuoden noin 8,0 prosentin tuotto-odotuksella ja 2,5 prosentin velanhoitokustannuksella vaihtoehtoiskustannus on 3,6 miljoonaa euroa vuonna 2026, 65,2 miljoonaa euroa vuonna 2027, 72,4 miljoonaa euroa vuonna 2028 ja 80 miljoonaa euroa vuonna 2029, jolloin siirron kokonaiskustannus olisi neljältä vuodelta yhteensä 221,3 miljoonaa euroa.
(7) Syyskuun 2025 budjettiriihessä hallitus linjasi lisäksi tehtävistä noin 100 miljoonan euron vuosittaisista lisäsiirroista vuodesta 2027 alkaen sekä Valtion eläkerahaston sijoitustoiminnan tuottotavoitteen nostamisesta. Säädösvalmistelu lisäsiirroista on tarkoitus tuoda eduskunnan käsittelyyn erillisellä hallituksen esityksellä siten, että muutos tulee voimaan vuoden 2027 alusta.
Valiokunta painottaa, että eläkejärjestelmän kestävyyden varmistamiseksi Valtion eläkerahastosta tehtävästä siirrosta ei saa muodostua mekanismia, jota käytetään toistuvasti valtion velan kattamiseksi. Toistuvat kertaluonteiset lisäsiirrot vaikeuttavat Valtion eläkerahaston sijoitusten riskitason ylläpitämistä ja voivat pienentää sijoitusten tuotto-odotuksia, mikä puolestaan vaikeuttaa Valtion eläkerahaston tehtävää pitkän aikavälin eläkemenojen tasaajana.