Yleistä.
Pääomamarkkinaunionilla pyritään rajat ylittävien yhteismarkkinoiden kehittämiseen: EU:n talouden ja markkinaehtoisen rahoituksen vahvistamiseen sekä pitkäaikaisten sijoitusten edistämiseen. Yhdentyneiden pääomamarkkinoiden ennakoidaan toimivan kansallisvaltioihin rajautuneita markkinoita tehokkaammin ja monipuolistavan yritysten rahoituskanavia; pääomamarkkinaunioni onkin tärkeä osa komission kasvustrategiaa ja merkittävin tulossa oleva rahoituspalvelujen sääntelyuudistus. Keskiössä on tavoite markkinaehtoisen yritysrahoituksen lisäämiseksi ja monipuolistamiseksi erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset huomioiden. Talousvaliokunta pitää valtioneuvoston kirjelmässä esitettyjä tavoitteita oikeansuuntaisia. Pääomamarkkinoiden kehittämisen ja rahoituslähteiden monipuolistamisen katsotaan olevan myös Suomen edun mukaista. Talousvaliokunta tähdentää, että rahoitusmarkkinoiden sääntelyssä on kysymys vaikeasta tasapainosta siinä, kuinka talouskasvulle luodaan riittävästi edellytyksiä mutta toisaalta rahoitusjärjestelmän vakaus turvataan.
Pankkikeskeisyys.
Valtaosa niin suomalaisista kuin eurooppalaisistakin yrityksistä on pitkälti riippuvaisia pankkien tarjoamasta rahoituksesta. Pankkikeskeiselle rahoitukselle tarvitaan vaihtoehtoisia ja rinnakkaisia lähteitä. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota siihen, että pk-yritysten mahdollisuudet hakea oman ja vieraan pääoman ehtoista rahoitusta pääomamarkkinoilta helpottuvat ja monipuolistuvat. Pääomamarkkinaunionia ei silti pidä nähdä pankkirahoituksen korvaajana, vaan täydentäjänä.
Sääntelyn purkaminen.
Voimassa olevaa sääntelyä tulisi arvioida kriittisesti. Pääomamarkkinaunionia koskevan toimintasuunnitelman julkistamisen yhteydessä syksyllä 2015 komissio käynnisti rahoitusmarkkinoiden nykyistä EU:n sääntelykehikkoa ja sääntelyn yhteisvaikutusta koskevan julkisen kuulemisen, jonka tarkoitus on varmistaa sääntelyn yhtenäisyys ja johdonmukaisuus. Pääomamarkkinaunionin yhteydessä on tärkeää selvittää ja arvioida myös kansallisten lainsäädäntöjen rajat ylittävä toimivuus ja selvittää lainsäädäntöjen kehittämistarpeet. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että EU-tason toimenpiteiden lisäksi myös kansallisilla toimilla edistetään finanssimarkkinoidemme kilpailukykyä. Kilpailukyvyn kannalta yksittäistä sektorilainsäädäntöä merkittävämpää on sääntelyn tila kokonaisuutena.
Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on tullut usealta taholta esiin näkemys, jonka mukaan EU:n sisämarkkinoita on kehitettävä ensisijaisesti poistamalla pääoman liikkumisen esteitä sen sijaan, että luotaisiin uusia, mahdollisesti raskaiksi osoittautuvia sääntelyrakenteita. Muiden keinojen kuin normiohjauksen mahdollisuuksia tulee aktiivisesti selvittää. Esimerkiksi suositukset ja markkinoiden itsensä luomat parhaat käytännöt voisivat olla joillakin sektoreilla riittävä ja tarkoituksenmukaisin tapa oikeudellisen viitekehyksen luomiseksi.
Kehittämisen tulee joka tapauksessa tapahtua mahdollisimman markkinalähtöisesti ja -ehtoisesti ja rajat ylittäviä toimintamahdollisuuksia lisäämällä kannustaa sekä vähittäis- että institutionaalisia sijoittajia. Kansallisvaltioiden rajojen madaltuessa yhteismarkkinoiden kehittymisen myötä tulee kuitenkin pitää huoli Suomen kansallisen sääntelyvaran käytön vaikutuksista. Pääomien liikkuessa yhteismarkkinoilla rajoista piittaamatta on vaarana, että jos Suomi on joltain merkittävältä osin kilpailijamaita epäedullisempi toimintaympäristö, pääomat hakeutuvat suotuisampaan ympäristöön. Sijaintimme, kielemme ja kansallisen, useilta kohdin eurooppalaisesta valtavirrasta poikkeavan säätelymme vuoksi Suomi on joiltakin osin jäljessä kilpailussa kansainvälisistä sijoituksista. Mikäli tavoittelemme pääomamarkkinoiden täydellistä integraatiota, se vaatisi kaupankäynnin kohteina olevien arvopapereiden standardisointia, joka taas edellyttää eräiden vielä tällä hetkellä harmonisoimattomien alojen yhdenmukaistamista. Jos investoijat joutuvat päätöksiä tehdessään perehtymään valtioiden kansallisiin säädöksiin ja käytäntöihin, jäävät markkinoiden integraation edut saavuttamatta.
Yhdentymiskehityksen vaikutuksia arvioitaessa on huomioitava, että juridis-taloudellisten argumenttien vastapainona saattaa olla esimerkiksi markkinoiden tapahtumien läpinäkyvyys. Suomessa markkinatiedon julkisuus on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen laajaa. Mikäli kansallisia lainsäädäntöjä yhdenmukaistettaessa joudutaan kuitenkin tekemään kompromisseja, on hyvin todennäköistä, että — Suomen lähtötilanne huomioon ottaen — kansainvälisiin menettelyihin mukautuminen merkitsisi joistakin Suomessa hyviksi koetuista menettelyistä luopumista. Suomen tavoitteena tulee kuitenkin olla arvopaperimarkkinoiden pysyminen mahdollisimman läpinäkyvinä. Kokonaisarviointia vaikeuttaa, että läpinäkyvyyden heikkeneminen on hyvin tarkasti mitattavissa, kun taas rahoituksen saatavuuden mukanaan tuomat edut ovat jopa jälkeenpäinkin vaikeaa todentaa.